Syyskuun Söpöliinit 2012 *Helmikuussa*

Äitiys- ja vanhempainpäiväraha määräytyy edellisen vahvistetun verovuoden tulojen perusteella tai mikäli tulot ovat nousseet yli 20%, niin sitten viimeisten 6 kuukauden tulojen perusteella. Eli meille siis vuoden 2010 tulojen perusteella. Vuoden 2011 verotusvahvistuu vasta loppuvuodesta 2012.
Voi kiitos kilimanjaro tästä tiedosta!! tuo että menee 2010 vuoden tulojen perusteella oli niin suuri helpotus, |O aaahh.. olin tuolloin melkein koko vuoden töissä ja palkkani oli tosi hyvä tuolloin, viime vuonna töitä on ollut vähän kuinka sattuu.

Syyskuunonni: mikä on vointisi ollut nyt? ja oletko käynyt lääkärissä taikka neuvolassa?

Ranskikselle kaikkea hyvää :hug: ja jaksamista:flower:


(.) Kävin äsken herkuttelemassa aimo annoksen kebabbia ja ranskalaisia :p ja en edes tullut kovin täyteen, yleensä en jaksa syörä puoltiakaan mutta nyt vedin kaiken :D Nyt voisi tarttua imuriin ja vähän siivota huushollia meinaa villakoirat tulla esiin :ashamed:

Kakaa ja Toukka 11+4
 
Ranskis: Olen tosi pahoillani :( :hug: Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa uskaltaudutte kokeilemaan uudelleen ja silloin kaikki menisi parhain päin. Voimia sinulle ja hyvää kevättä - valo voittaa, pian on kevät kauneimmillaan.
 
Ranskis ja Smindie :hug: En oikeen tiedä mitä sanoa muuta kuin että olen tosi pahoillani...Kun osaa kuitenkin kuvitella miltä se itestään tuntuisi niin tuntuu että aika sama mitä yrittää sanoa :(

Mulla oli tänään neuvolalääkäri ja siellä mun yllätykseksi ultrattiin...aaaww..:heart: Pieni sydän sykki ja kaksi jalkaa ja kättä viuhtoi. Ainut mikä jäi vaivaamaan niin raskausviikot ois mittojen mukaan 9+1 mutta mun mielestä niitä pitäs olla enemmän..Oon aika varma meinaan hedelmöityspäivästä. Mutta ens viikolla on np-ultra niin ehkä siellä näkee sit paremmin.

Adora Mä vinkkasin siitä Nellystä ja niistä housuista. Mäkin olin meinaan ihan superinnoissani niistä. Pojan raskausaikana en löytänyt mitään kivoja housuja. H&m:n housutkin oli ihan muodottomia, jouduin sitte ite ommella ja muokkailla niitä että ois jotenkin istuvat.

Hankinnoista Mä kuulun myös näihin taikauskoisiin ketkä ei uskalla ostaa muuta kun vasta lopussa jotain joten en oo mitään ostanut. Melkein kaikki on kyllä säästettykkin kun ei toi esikoinenkaan oo vasta kuin vajaa 3.
Mutta Manducan aion ostaa ja kehdon ja jotkut hypersuperöverivaunut :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Heipä hei kaikille...tulin tekemään elossa olo päivityksen, parin viikon hiljaiselon jälkeen. Muuta hyvää kerrottavaa ei sitten olekaan. Lauantai yönä 5.2 nipisteli mahaa vähän ja meni ohi. Sunnuntaiyönä sama jatkui vähän tuntuvammin ja sekin meni ohi. Maanantaina tuli wc reissuilla pyyhkiessä vaaleanpunaista vuotoa, ei kuitenkaan siteeseen saakka. Soitin polille, sain saikkua pari päivää. Tiistaina iltapäivällä alkoi raju kipu ja vielä rajumpi vuoto...reilussa tunnissa oli kaikki ohi. Kerran kun kunnolla kouraisi niin samantien holahti reilusti verta. Tämä toistui n. 4-5 kertaa, järjettömällä paineella tuli läpi kaikista räteistä ja vaatteista. Ei auttanut muu kun istua pytyllä tai suihkussa. Kivut loppuivat lähes kokonaan siihen, seuraavana päivänä vielä pari yli äyräiden tulvahdusta.
Ei sitten päästy loppuun saakka tälläkään kertaa ja tein päätöksen hakeutua sterilisaatiojonoon. Neljä km kokeneena, ei enää ikinä kiitos.
Tällä samalla viikolla menehtyi tuttavan vastasyntynyt vauva, liian kiireellisen sektion aiheuttamaan ilmarintaan ja kun ei siinä vielä tarpeeksi niin oma mummoni kuoli. Kaikki nämä kahden päivän välein. Sen verran raskasta on ollut, että ymmärtänette, ettei tietokone ollut ekana mielessä. Nyt on kaksi viikkoa saikkua takana ja töhin palattu...ehkä arki rakentuu taas pala palalta.

Toivotan kaikille ihanaa ja turvallista odotusta...toivottavasti saatte kaikki pienet kääröt syyskuussa syliinne...pyydän oman enkelini suojelemaan teidän vauvojanne. Kiitos lyhyeksi jääneestä seurastanne.

Helmihelmiina...Toivotoukaton
 
:'( Voi itkut, mitä uutisia...

Ranskis olen todella pahoillani, ihan hirveä juttu... Voimia teidän perheelle!

Helmihelmiina :hug: Suru on varmasti valtava. Miten noin monta huonoa uutista sattuvatkin samaan rytäkkään? Hyvää jatkoa teillekin, paljon voimia ja jaksamista tilanteessanne!

Tosiaan tuntuu itsestänikin, että sanoja ei löydy... Ihan kamalaa. :'(

Wasabille ja MisStarille onnea hyvistä ultrakuulumisista! Nyt lisää hyviä uutisia tähän huonojen uutisten sumaan.

SyyskuunOnni toivotaan, että kaikki on sinulla ja pienellä hyvin! Ja eiköhän näin olekin :)

Meillä oli tänään tosiaan se ultra, ja kaikki oli oikein hyvin. Koko vastasi muutamaa päivää enemmän, kuin mitä itse ajattelin. Nyt ei huvita hehkutella asiasta sen enempää, kuin että jos listalle voisi päivittää lasketuksi ajaksi 4.9, ja ikäni on muuten 26, kun sekin näkyy puuttuvan. Kiitos!

Toisten uutisista sanattomaksi ja surulliseksi jäänyt Krumeluu rv 11+6
 
Ranskins, Smindie ja Helmihelmiina :hug: en läydä sanoja :'( Jaksamista, tästä valtavasta menetyksestä selviämiseen. :flower:
Nämä oli sitten oikeasti viimeiset huonot uutiset!:$

Ultrakuulumisia monella, aika ihanaa! Mulla on ensiviikon perjantaina neuvolan ultra ja silloin pääsee kurkkaamaan kuka on kotona.

Omaanapaa, oksentelu jatkuu. Ei nyt enää ehkä niin voimakaana. Mutta ei tässä edelleenkään syödä mitään. Saati juoda, se on välitön reaktio kun juo. Kaikki ulos! Onneksi Sain tänään tehtyä lumitöitä, tosin ei täältä olis pois päässytkään jos ei olis urheillut lapion kanssa. Suuren ponnistelun takana on perheen ruuan valmistus. Tein lasten lempparia lasangea, ja koetin jos pienen lusikallisen saan alas. Eipä mee, pakko oli sylkästä roskiin. Viinirypäileitä n. rasiallinen/pvä, siitä koostuu päivän ateriat. Paino on tippunut -7kg :O Neuvolassa kävin tänään ja käski seurata nyt oikeen kunnolla, jos yhtään tulee oloon muutosta ja heikkoa oloa heti soitto neuvolaan. Ensi pe kun on lääkäri saa nähdä passittaako johonkin? Eli väsynyttä ja ruokahalutonta meininkiä. Mutta ehkä tää tästä. Positiivista se että saan edes ne viinirypäleet alas menemään.

Muuten neuvolakeikka sujui ihan kivasti, äidin puolelta on 2tyypin diabetestä ja sokerirasitukseen sen vuoksi joudun. Tulee hauskaa :LOL: Sikiö seulontoihin osallistutaan, sitä en ole miettinyt jos jotain löytyy mitäs sitten. Siitä lähtökohdasta lähden että tässä odotetaan ihan tervettä lasta. Hb oli yllättävän "korkea", 100 yleensä mulla on vieläkin alhaisempi.

Hankinnoista, mä olen jotain pienen pieniä vaatteita ostanut. Mulla on niin tyttöolo että on siinä muutama vaalenpunainenkin vaatekappale eksynyt mukaan :) hoitopöytää etsiskelen, sinne sais jo alkaa kasaamaan vaatetta. Meillä ei ole jemmassa mitään ja SAA ostaa kaiken! :D Kaukaloita ja vaunuja olen jo kattellut myös, mutta tilaa ei ole varastoida ylipuoltavuotta niin ei ehkä ihan vielä.

Ja sitten vielä sellainen, tästä väsyneestä olosta huolimatta, seksihalut. Voi luoja! :whistle: nään yöllä niin hävyttömiä unia että aamuisin oikeen hävettää. Saakelin mies kun on reissussa!! :LOL:

Tälläistä tänään! Hyviä vointeja :heart:

Myssypingviini rv. 8+6
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Ranskis: :'( :hug: Ei riitä sanat kertomaan kuinka pahoillani olen.
Samoin kuin myös Helmihelmiina :hug: Todella rankkaa sinulla ollut. Kovasti voimia lähettelen.

Myssypingviini:
huh, sullahan on paino tippunut :O Toivottavasti pahaolo antais pian periksi.

Täällä kipuilu jatkuu ja hetkittäin jopa inhottavan läsnäolevana :/ En kuitenkaan haluais pahinta vielä pelätä, vaan toivon että on vaan kasvu kipuja.
 
helmihelmiina osanottoni suruusi! :hug: niitä pieniä enkeleitä alkaa olla jo ihan liikaa pilven reunalla...ja ihan liikaa niitä on tästäkin pinosta lentänyt sinne :'( Toivotaan että nämä uutiset TODELLAKIN nyt loppuisivat. ihan tulee itselläkin jo surullinen olo näistä.

myssypingiivi on nähnyt hhmmm...unia ;) täällä on kanssa näyttänyt melkoisia unia :whistle: mies on kylläkin kotona,mutta ei uskalla koskeakkaan minuun! olenkin sanonu sille että ei ole ihme jos olen välillä niin pirun pahalla päällä :D
Toivottavasti sinun oksentelu ja syömähaluttomuus helpottaa pian! Täällä kyllä vois syyvä vaikka mitä! mahakin toimii jotenkuten niin ruokahalu senkun yltyy!

Sormet ristiin ja peukut pystyyn,että saataisiin pitää pikkuisemme menossa mukana! :heart:
 
Smindie, Ranskis ja Helmihelmiina :hug: Voimia kaikille surun keskelle...

misStar miten mä en hoksannu sieltä Nellyn sivulta lainkaan niitä mammavaatteita? Onko ne jollain tavalla eritelty vai merkin perusteellako löysitte niitä sieltä?

Mä kävin tänään ekassa neuvolassa. Sain sitten kuulla että iän ja verenpainetaudin takia ultria tulee useampi :) ei haittaa. Sokerirasitukseenkin joudun jo ihan iän takia automaattisesti :| Voi kökkö, en olis halunnu... Sydänäänten kuuntelusta sanoi, että voidaan kuunnella kyllä, mutta neuvolan dopplerilla oli luvattu kuuluvan äänet vasta viikoilla 12+. Halusin kuitenkin että kuunnellaan nyt kaikesta huolimatta, mulla kun oli aamulla nipistelly mahaa aika rajusti. Ne äänet kuulu tosi hyvin ja oli neuvolatädin mielestä oikein terhakat äänet. Tuntui tätikin yllättyvän kun löytyivät niin helposti melkein heti :) Neuvolatäti on sama ihana täti joka mulla oli jo 17 vuotta sitten, kun keskimmäistä odotin. Nyt vaan ootellaan sitten nt-ultraan kutsua.

Koski ja Hattis 9+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Helmihelmiina syvä huokaus.... :'( otan osaa. Olen niin sanaton etten keksi muuta sanoa:hug:


Hohhoh....ei oikein tiedä mitä kirjoottais on vähän mieli maassa kun on niin monilta tullut huonoja uutisia, itse koin viime vuonna km, mutta se kävi niin nopeasti ja yllättäen etten edes tiennyt olevani raskaana kun se tapahtui.....

Toivottavasti nämä huonot uutiset OIKEASTI jäävät tähän eikä niitä enään tule ja saamme pitää pikkuiset masussa loppuun saakka:heart:

Mutta jos sitä jotaki kirjoottaas tältä päivältä en saanut millään yöllä nukuttua kun mietiin hoitopöytää ja sitä kuinka se kootaan, ihmeellisiä ajatuksia pyörii vähän väliä :D noh tänään oli pakko se sitten itte koota kun jäi vaivaamaan että puuttuukohan siitä nyt osia, mutta ei onneksi puuttunut ja sainkin sen koottua ihan itse apunani 4 sohvatyynyä :LOL:

Myssypingviini
:D piristi mukavasti tuo juttusi unistasi:LOL: Toivottavasti se mies tulee kotiin nopeasti;)

Kakaa ja Toukka 11+4
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille!

Ihan alkuun osanottoni kaikille ikäviä uutisia saaneille. :hug:

Pientä tilapäivitystä: nyt on sitten ultrattu lääkärinkin toimesta ja syke löytyi sittenkin! :heart: Laskettuaika siirtyi viikolla eli olisi 5.10. Ajattelin kuitenkin hengailla vielä tässä ryhmässä kunhan saadaan tarkempi varmuus kun "Heebo" kasvaa. Olen lähdössä kuukaudeksi etelän lämpöön joten niskapoimu-ultra menee aika tiukalle. Onneksi sain ajan heti paluun jälkeiselle päivälle 23.3. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Ihanaa päästä lomalle kun väsymys on jotain ihan järkyttävää. Päivät kuluu lasten päiväunille menoa odotellessa ja sitten yöunia odotellessa.. Nyt on vaan taas alkanut myös yövalvominen eli kun lapset herättävät yöllä, niin en meinaa saada millään unen päästä kiinni. Ja yöherätyksiä kun on vähintään kolme kertaa yössä, niin jää unet aika vähille..

Onko muita vielä edellistä imettäviä? Meinaatteko imettää vielä pitkäänkin? Imetys tekee välillä todella kipeää ja tekisi mieli lopettaa se mutta tytön maitoallergian takia ei ole mahdollisuutta siihen ennenkuin sopiva korvike löytyy.

Iloista odotuksen jatkoa kaikille!
 
Menin ihan sanattomaksi, kun taas oli tullut ihan liian monta huonoa uutista tänne :(. Voimia menetyksen kokeneille.
Jotenkin sitä tuntuu vähän epäreilulta, että itsellä menee kaikki hyvin, ei tarvinnut raskaaksi tuloa yrittää sen kummemmin, ja tämä raskauskin nyt vaikuttaa menevän hyvin. Niin monella niin paljon vaikeuksia ja vastoinkäymisiä että välillä tuntee itsensä liian onnekkaaksi...:ashamed:

misStarille piti tulla sanomaan, että meillä kävi vähän samalla tavalla viikko sitten, kun piti mennä nt-ultraan. Eli viimeisistä menkoista laskettuna olisi silloin ollut jo yli 11 vk. Omien laskujen mukaan oli menossa silloin 10+3 ja tuohon viikon takapakkiin olin varautunutkin. Yllätys olikin sitten melkoinen kun ultratäti sanoi pienen vastaavan viikkoja 9+1. Meni vähän pasmat sekaisin siitä, ja ei kyllä vieläkään mee mulla jakeluun, että joulupäivänä olisi pieni saanut alkunsa. Kun ei me koko sinä edeltävänä viikkona juurikaan edes nähty miehen kanssa (saatika sitten petipuuhia).
En vieläkään kyllä tuota laskettua usko ennen ensi viikon uutta ultraa...voisiko siinä kuitenkin olla jokin virhe? Saapi nähdä.

Hankinnoista. Me ei olla hankittu vielä mitään pienelle, eikä varmaan hankita vielä vähään aikaan. Muutamilta ystäviltä saan vähän vaateita ym. Mutta enemmät hankinnat tehdään sitten kun ollaan löydetty uusi oma koti, ja muutettu. ei nykyiseen asuntoon oikein edes mahdu mitään.

Mulla ollut tässä viikon aikana kaiken laista. Läheinen ystävä menetti miehensä, ja huoli on ollut nyt kova tämän ystävän jaksamisesta (raskaana hänkin). Asuu vielä niin kaukana, ettei oikein ole mahdollisuutta lähteä auttamaan.

Kävi myös hämmentävä juttu viikko sitten. Muhun otti tekstiviestitse yhteyttä yksi henkilö menneisyydestä (miespuolinen), josta en ole moneen vuoteen kuullut mitään. Todella yllättävä oli tuo yhteyden otto, ja kun hän kertoi vielä että hänelle on tulossa syksyllä perheenlisäystä, aloin miettimään että mahtaakohan tämän kyseisen henkilön emäntäihminen olla täällä palstalla, ja olisi tunnistanut minut? Eli jos joku tästä nyt tunnistaa itsensä (ja minut), niin laitappa yv:tä :)

Piikikäs ja Korak 10+1
 
Helmimiina:Välillä elämä potkii päähän ja on epäreilu.Otan osaa.Kaikki me saamme omat ristimme kannettaviksi, ennemmin tai myöhemmin.vaikka nyt on olosi täysin toivoton niin halusin vain muistuttaa että AINA SITÄ TOIVOA KUITENKIN ON!Jos vain mahdollista niin peru sterilisaatio aika!myöhemmin sinulla voi ja ONKIN taas voimia uuteen yritykseen, varmasti!ja kaikki voikin mennä aivan hyvin!Älä nyt surussasi tee mitään mikä voi myöhemmin kaduttaa.
Sanon tämän vain sinun parastasi ajatellen!
Osanotot myös muille menetyksen kohdanneille!
 
Iloisempaa: Tässä on lupaamani masukuva[/B rv. 9+5: http://aijaa.com/mrocess.php
Suurinosa tietty turvotusta mutta kyllä olen kasvuakin havainnyt kun napa vain nousee;)
Mä aion nauttia tästä raskaudesta täysin rinnoin niin kauan ku tätä kestää!Toivottavasti kestää tarpeeksi kauan!
Oikein hyviä oloja tänne kaikille, voikaa paksusti! :heart:

Ps: Ihana kun tämä palsta olemassa!Voin myöhemmin listata tänne parhaimmat sivustot (MUN MIELESTÄ) mistä voi ostaa odotusvaatteita!

Toinen neuvola kutsuu!Moicca!

Pikkumyy ja pötkö 9+6
 
Helmihelmiina: Kyyneleet tuli silmiin tekstiäsi lukiessa. Neljä keskenmenoa on aivan liikaa yhdelle ihmiselle kantaa. Ja kaikki muu tuohon päälle vielä, kuulostaa todella ahdistavalta. Toivottavasti sinulla on joku läheinen ystävä, joka on sen verran "ulkopuolinen" kuitenkin, että pystyy lohduttamaan sinua tulematta itse liian murheelliseksi tukemaan täysillä. Minulla on nyt myös tilanne, jossa tuntuu että moni asia "kaatuu päälle", mutta luettuani sinun tilanteestasi omani tuntuu kovin mitättömältä (lemmikkikoiran kuolema, työkavereiden epäasiallinen käytös).

Olet selvästi hyvin empaattinen ihminen, tuo jäi erityisesti mieleen kun sanoit että pyydät omaa enkeliäsi suojelemaan meidän muiden vauvoja. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi.

Kaikille teille joiden odotus päättyi ennen aikojaan:

Jonain päivänä tuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä suru
on kevyempi kantaa.

Vanilla Whip
 
Viimeksi muokattu:
Ranskis ja Helmihelmiina Kyyneleet vaan valuu, oon niin niin pahoillani :hug:

Matkustelusta : Oltiin nyt pari viikkoa sitten Egyptissä ja vuosi sitten Espanjassa Kanarian saarilla. Molemmilla kerroilla siis oon ollu raskaana. Nyt viikkoja oli tosin vaan 9+ kun oltiin, mutta viime vuonna 34+. Mitään haittaa ei matkustamisesta ole! Ainut mikä huomasin molemmilla kerroilla, niin mulla jostain syystä keräs hirveesti ilmaa vatsaan lennoilla (nousu) ja kun ei siellä voi tietenkään ihan kauheesti piereskellä :D ni rupes nipisteleen ja oli tosi inhottavaa istua, mut helpotti kyllä alkulennon jälkeen :) Rv 27+ tarvii lääkärintodistuksen lentoa varten, minkä ainakin finnairilla saa lähettettyä ihan s-postilla, mut muuten ei mitään. Mä ainakin sanon et nauttimaan vaan!! Mä oon ainakin spesiaali paljon nauttinu ruokailuista noilla matkoilla :D Ihanaa kun sai käydä ravintoloissa ja hyvällä omalla tunnolla vetää alkupaloineen ja jälkkäreineen kaikkineen :) Jos jotain erityistä Guitar haluat tietää, ni kysy vaan :)

Täällä löytyy vielä edellistä imettävä :wave: Mulla nänninpäät melko arat, varsinkin kun nyt flunssasena tyttö imis tosi pitkiä aikoja (meillä ei oo misään vaiheessa hyväksyny tuttia), niin rupee kyllä tuntuun, et vois jo lopettaa. Mut kyllä me tässä varmaan kuukauden sisällä homma lopetetaan, ku tyttö täyttää maaliskuun 16.pvä vuoden.

Petihommissa meillä sellanen tilanne, et mua ei huvita yhtään... Kun hommaan ryhtyy, se on tosi kivaa, mut ajatus etukäteen jotenkin etoo. En osaa selittää. Mies kyllä haluis... ja siitähän sit saadaankin kun show aina aikaseks.. Mulla joka raskaudessa ollu sama juttu :/

Nyt pitäs lähtee kaupoille, Mukavaa päivää =)

kaarja
 
Seuloista: Kävin tänään antamassa verikokeen ja kysyin samalla miten tuloksen kanssa menetellään. Täällä päin veriseula siis otetaan viikolla 9+ ja nt-ultra viikolla 12+. Viikon päästä ultrasta tulee vastaus. Nyt siis pitää odotella neljä viikkoa seulan tulosta... Jotenkin tosi raastavaa ja tuntuu hirveän pitkältä odotukselta.

"Hauska" yhteensattuman muuten kävi tänään neuvolassa, törmäsin entiseen naapuriini! Ensin ajattelin että hänkin on raskaana, mutta sitten huomasin nimikyltin hänen rinnassaan.. tuli fiilis että blaah, voi tylsyys, hän onkin siellä "vain töissä" ;) En tunne ketään muuta joka olisi raskaana lisäkseni, joten olisi ollut ihan hirveän kivaa löytää joku tuttu samasta tilanteesta.. Tai no, serkkuni odottaa, mutta hän saa vauvansa maaliskuussa eli ennen kuin voin edes kertoa hänelle itse olevani raskaana.. tylsää. Jotenkin tässä kaipaisi erityisesti nyt kontaktia samassa tilanteessa olevaan - siis teidän lisäksenne tietysti :)

Kokeneemmat odottajat: Missä vaiheessa olette löytäneet niitä äiti-kavereita? Synnytysvalmennuksesta tms? Vaiko vasta vauvan synnyttyä?

Vanilla Whip (9+0)
 
Hej!

Pikkumyyn massukuva ei ainkaan mulle näkynyt. höh!

Vanilla Whip, kyseli äitikavereista. Mä löysin niitä vasta kun toinen lapsi oli syntymäisillään. Se oli aika yksinäistä aikaa. Tosin. En hirveesti ketään kaivannutkaan, se pieni ihme vei kaiken aikani. Lapsi oli "hankala" tai ehkä minä tietämätön, me valvottiin kaikki yöt, tyttö nukkui mun sylissä ja sitten nukuttiin vierekkäin puoleenpäivään. Mä en käsittänyt kuinka kukaan ehtii mihkään perhekerhoon klo. 9 aamulla :LOL: Toinen kun syntyi esikoinen oli sen 1v 5kk ja oli ihan kiva päivärytmi jo muodostunut, ja sitten sinä keväänä kun alettin käydä leikkipuistoissa alkoi niitä ystäviäkin tulla. Kaksosten aikaan olikin sitten ihan eri meininki, meillä oli ihan mahtava porukka vauvat kaikki syntyneet samana vuonna ja isommat sisarukset päälle, kahviteltiin kertaviikkoon toistemme luona ja voi että oli hauskaa, parhaimmillaan oli parikymmentä lasta ja äidit päälle. Lämmöllä muistelen.
Nyt tämän pienen kanssa, mun vanhimmainen on 4:llä luokalla, toinen tokalla ja kaksoset eskarissa. ensisyksynä eskarilaiset menee kouluun ja on päivät aikaa olla vauvan kanssa. Mä niin odotan sitä! koska tämä on se iltatähti joka lellitään ha hellitään pilalle, loistavista geeneistäni huolimatta, 5 lasta varmaan riittänee :p

Hyvä ystävä sai pariviikkoa sitten pienen tytön ja tiedän toisen ystäväni odottavan vauvaa ja hän saa lokakuussa. Tylsille päiville siis on seuraa tiedossa. En osaa kyllä mitään vinkkejä antaa mistä niitä äitikavereita vois alkaa bongailemaan : /

Mulla oli kova aikomus lähteä tänä aamuna salille mutta klo. 8n "päikkärit" vei voiton. Ei oo kiva että lapset sairastaa mutta kerrankin tuli hyvään saumaan tauti. Pikkutytön kanssa sohvalle piirrettyjä katsomaan (eli nukkumaan) ;)


Myssypingviini rv. 9+0 (tähänkö pitää nyt laittaa *POKS*) :D
 
Ihan ensiksi pahoittelut kaikille surua kohdanneille :hug: Kyllä vetää mielen matalaksi näitä uutisia lukiessa...

Itse en ole ollut kovinkaan aktiivinen kirjoittelija, taustalla jutut kuitenkin päivittäin käyn lukemassa, kiitos siis teille aktiivisille jotka kokemuksianne ja ajatuksianne jaatte. Kommentteja en tällä kertaa edes yritä, omanapaista tekstiä siis tulossa.

Mä olen ollut kovin mietteliäs ja epäuskoinen tämän raskauden alun ajan. On pelottanut ja ahdistanut kovastikin se, että onko mitään vauvaa ylipäänsä tulossa ja onko aihetta seulojen jälkeen jatkotutkimuksiin, eli voiko kaikki mennä vielä kolmannenkin kerran hyvin... No tänään oli vihdoin se päivä, jolloin sain varmistuksen näitä mieltä vaivaaviin asioihin, nt-ultra siis.

Tottahan se vaan on, että vauvahan meille tulee. Kaikki mallillaan ja seulojen riskiluvut sellaiset että tulos normaali, riski matala. Kyllä kuulkaa sellaiset helpotuksen kyyneleet olen nyt vuodattanut ja ehkä jo pikkuhiljaa uskallan alkaa iloitsemaan tästä ihmeestä. Siellä pikkukaveri kovasti käsiään ja jalkojaan heilutteli, mallikelpoisesti esitteli selkärankansa ja muut tarvittavat rakenteensa tässä vaiheessa. Oli kätilökin oikein tyytyväinen. Rakenneultraan sain ajan 19.4. jolloin pääsen siis pikkuisen taas näkemään. LA aikaistui, on nyt 1.9., täsmällisesti on aikaisemmat syntyneet toinen päivää ennen ja toinen päivää jälkeen. Nyt lähden töihin ja kerron pomolle uutiset :)

Voikaahan mainiosti kaikki!

-Metku- ja pikkuinen 12+3
 
äitikavereista Itellä niitä tuli raskausaikana omista vanhoista kavereista, jotenkin sattu että moni entisistä kavereistani odotti samaan aikaan. Ja sitten niitä ihan uusia äippäkavereita löysin sitten kun vauva oli jo syntynyt ja alettiin käymään ekavauva-kerhossa ja tämä kerho toiminta on jatkunut sitten meidän itse pitämänä. Nyt kun muutettiin niin taas saa etsiä uusia äitikavereita täältä uudesta paikkaa ja tänään oltiin menossa perhekahvilaan, mutta ne oli jossain laavulla ja perjantaina sitten mennään seurakunnan kerhoon. Niin joo ja täältä kaksplussan sivuilta tutustuin yhteen äitiin joka asui ihan meidän lähellä ja hänen tyttönsä on meidän poikaa viikon vanhempi.
 
Huoh... Ei enää huonoja uutisia :( itsellekin alkaa iskeä epätoivo :( jaksamista kaikille!!!

En oo saanu kuulumaan dopplerilla sydänääniä. Jospa tässä jonain aamuna saan vielä senkin kokea :) milloin teillä on ensimmäinen neuvolalääkäri? Täällä ei oo siitä tietoakaan. Rv 16 on seuraava neuvola. Muusta ei ole tietoa.

Kuinka pian ekan neuvolan jälkeen saitte kutsun nt-ultraan? Pe käyty neuvolassa ja täällä kovasti oottelen sitä postin mukana :) jospa kerkeäisin käymään siellä ennen 11.3, mutta taitaa olla turha toivo :/

Meillä pomo vie meidät 20.3 Tahkolle hiihtämään ja uimaan ja rentoutumaan parin muun ravintolan päälliköiden kanssa mutta en tiiä haluanko lähteä :/ kovasti tekisi mieli mutta kun Tiiän että siellä juodaan ja en vielä rv 13-14 haluais julistaa raskautta kaikille. Esimies tietää ainoastaan raskaudestani. Taidan jättää väliin :(

Kusma ja hattivatti 8+6 (huomenna alkaa jo kymppi viikko, ihanaa)
 

Yhteistyössä