Nyt on pää taas tyhjentynyt kaikista kommentoitavista jutuista, joten kirjoitan, mitä nyt satun muistamaan.
Pikku Myy voi ihana tuota sinun pesänrakennusviettiä... Se olisi erittäin tervetullut myös tänne laiskuuden ja saamattomuuden pesään! Tosin huomasin tänään ja eilen suunnittelevani kaappien siivoamista ja tyhjentämistä, joka ei ole ollenkaan tyypillistä minulle, vaan olen ennemminkin kaappisotkija pahimmasta päästä.
Miesten suhtautumisesta olitte myös keskustelleet. Tosi harmi kuulla, että joidenkin miehet eivät tunnu ymmärtävän ollenkaan naisen oloja ja oireita, ja toisilla taas ukot ihanasti mukana. Toivottavasti tilanne parantuu raskauden edetessä kun miehillekin alkaa konkretisoitumaan, mitä sieltä on oikeasti tulossa.
Meillä on nyt ihan vitsi, että yritän saada mieheni passaamaan minua mitä ihmeellisimmissäkin asioissa, kun "mä oon raskaana" (ja tuo kuuluu vielä sanoa tietynlaisella äänenpainolla, tietynlainen kehonkieli kaverina). "En mä nyt voi kuoria perunoita, kun mä oon raskaana". Ei mene läpi, ei. Joskin kyllähän ukko minua hellii, ja on tosi innoissaan tulevasta vauvasta.
Tyttö- tai poikaolosta on jännä kuulla, miten monella on jo nyt vahvat fiilikset siitä, kumpi olisi tuloillaan. Mulla on ehkä enemmän poikafiilis, mutta viimeksikin meni fiilikset ihan mönkään. Itse olen vähän ajatellut, että ei kysyttäisi rakenneultrassa sukupuolta, mutta nyt selvisi, että mies haluaisi kysyä.
Muutenkin tuntuu, että ollaan tosi monissa asioissa nyt
miehen kanssa eri mieltä. Hän esimerkiksi haluaisi osallistua siihen
seerumiseulaan, kun minä taas epäröin sitä tosi paljon. Siinä sitten onkin keskusteltavaa, kun aletaan asioista tosissaan päättämään. : /
En siis ole vieläkään päässyt päätökseen
ns.down-seulasta, nyt olisi viikko aikaa miettiä ennen nt-ultraa. Luulen, niinkuin
Aksuliinakin tuossa sanoi, että jos tietäisin vauvan olevan niin vakavasti sairas, että hän ei eläisi synnytyksen jälkeen tunteja tai päiviä pidemmälle, tai syntyisi kuolleena, niin harkitsisin tosissaan raskauden jatkamista. Niinkuin aiemmin jo sanoin, ei taas kehitysvammaisuus - ainakaan lievä tai keskivaikea - olisi minulle syy keskeyttää raskautta, enkä siitä haluaisi edes etukäteen tietää. Toisaalta jos jotain löytyisi, auttaisi tieto antamaan vauvalle parhaan mahdollisen alun elämään, kun erityistarpeet osattaisiin ottaa huomioon jo heti syntymän hetkeltä. Vaikeita asioita, on tässä mulla pohdittavaa.
Tukiverkostosta on harmillista, kun monella tukiverkot ovat aika olemattomat tai hentoiset. Joillain taas tukea löytyy tosi kivasti, joka varmasti auttaa arjessa mielettömän paljon. Meillä henkistä vertaistukea, varsinkin minulla, on tarjolla tosi paljon, mutta käytännön apua sitten taas niukanlaisesti - ei ole ovella jonoa lapsenvahdiksi halajaviksi. Lastenhoito- tai kaupassakäynti tms. -apua saadaan lähinnä miehen äidiltä, mutta häntäkään ei viitsisi jatkuvasti rasittaa. Syynä vähäiseen käytännön apuun ovat pitkät välimatkat ja elämäntilanteet. Toisaalta tosi paikan tullen apua löytyisi varmaan enemmänkin, ollaan vaan ehkä miehen kanssa vähän liiankin varovaisia avun pyytäjiä. Rahallisesti meitä taas auttaa äitini ostelemalla esikolle vaatteita, leluja ja muita - välillä vähän liiankin kanssa!
Lähdetään harrastamaan tällä viikolla vähän kotiseutumatkailua, ja esikko olisi tarkoitus viedä viikonlopuksi lapsuudenkotiini hoitoon ensimmäistä kertaa, apua! Olen lisäksi ihan varma, että sekä minun että mieheni äidit kyllä jo aavistelevat, että meille olisi tulossa perheenlisäystä. Tarkoitus olisi kertoa vasta ensi maanantain ultran jälkeen. Mutta en haluaisi valehdellakaan, jos he suoraan sitä sattuvat kysymään. Katsotaan, miten viikonloppu menee...
Krumeluu rv 10+3 (tuntuipa hyvältä kirjoittaa noin "iso" lukema
)
Vielä jälkihuhuilut smurffiinasta ja kaupattavasta dopplerista, oletko linjoilla? Laitoin sulle yksityisviestiä!