Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Hei sukula, lueskelin perhehoidon tietopakettia ja siellä sanotaan, että perhehoitaja on oikeutettu saamaan hoitovapaata alle 3-vuotiaan hoitamiseksi. Kela ei kuitenkaan maksa kotihoidontukea sijoitetusta lapsesta. Ainakin meidän kunta maksaa kokoaikaisesta hoidosta sitten vähän enemmän.

Oikein mukavaa juhannusta kaikille!!!

 

Pitkästä aikaa ajattelin minäkin muutaman rivin kirjoittaa... tai jokunen viikko sitten yritin, mutta lähetysvaiheessa onnistuin kadottamaan tekstin. Turhauttavaa, mutta nyt uusi yritys. Meidän perheen arki sijaisperheenä ja noin muutenkin kulkee tuttuja ratojaan. Arki touhukkaan taaperon kanssa on vauhdikasta ja runsaat ulkoilut säällä kuin säällä energian purkamiseksi välttämättömiä. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että noin vuoden meillä on tätä yhteistä aikaa takana, vuosi on mennyt niin nopeasti. "Entinen elämä" tuntuu aika kaukaiselta.

Lilialiisa: Isot onnittelut ja tsempit teidän perheelle, ilmeisen mukavasti on alku sujunut. Kun kirjoitit tuosta herkistymisestä, niin muistin heti, miten samanlaisia oli omat tunnereaktiot lapsen kanssa alussa ja mietin, miten varmasti suuri tunnekuohu ja elämänmuutos vaikuttaa ihmiseen myös kehollisesti, hormoneihin yms. Aluksi taisin olla vähän hämmentynytkin siitä, että ihan pienistä jutuista tuli kyyneleet silmiin. Mietin, että onko teillä niin, että sijoitetuista lapsista toinen on teidän perheen nuorin ja toinen sitten asettuu jonnekin välimaastoon lasten ikäjärjestyksessä?

Hoitovapaaseen tosiaan on oikeus perheessä vakituisesti asuvaa alle 3-vuotiasta hoitavalla. Sijaisvanhemmuudessa taitaa työnantajan kannalta haasteellisinta olla se nopea tahti, kun ihminen hoitovapaalle haluaa jäädä. Hoitovapaalle jäämisestä pitää ilmoittaa kahta kuukautta ennen, mutta toki työnantaja voi myöntää hoitovapaan vaikka yhden päivän varoitusajalla halutessaan. En sitten tiedä, mitä tapahtuu, jos työnantaja ei halua joustaa. Yleensä asiat varmaan saadaan järjesteltyä ja sovittua.

Aurinkoista keskikesän juhlaa kaikille!

 

Kiitos Tiuhtis! Laittelin sulle yksityisviestin .

Vuodessa taitaa tulla jo sellainen tunne, että ihan kuin lapsi olisi ollut meillä aina. Teillä ensimmäinen vuosi on siis mennyt varsin mukavasti? Tässä itsellä vähän sellaisetkin fiilikset, että kuinkahan raskas vuosi tulee, kun on kaksi uutta lasta. Toisaalta odotan kaikkea mielenkiinnolla. Taidetaan mekin paljon ulkoilla .

 

Kiitos vastauksista! Kuullostaa oikein hyvältä, saattaisi siis hyvinkin onnistua miehen kotiin jääminen Se helpottaisi kyllä sitä alkuarkea tosi paljon.

Hienoa Lilialiisa, että teillä alku on mennyt kivasti!

Sitten vielä yksi mielipide jonka haluaisin teiltä: Olen tässä hieman suunnitellut yhtä lisäkoulutusjuttua, joka toteuttaisin monimuotokoulutuksena elokuusta seuraavaan toukokuuhun, ehtisin siis mainiosti ennen mahdollisen lapsen aikaisinta saapumisajankohtaa. Mutta se tietää intensiivista opiskelua työn sekä perheen ohella, kannattaako edes harkita, kun tuo pride tulee sitten tammikuusta eteenpäin? Varmaan kykenisin siihen puristukseen, mutta mutta...mitä ajattelette, te jotka olette priden jo käyneet? Ehden sen kyllä myöhemminkin joskus sitten, jos edes tuntuu enää niin tärkeältä.

 

Sukula Itse aloitin tänä keväänä Priden ja uuden aikuiskoulutuksen työn ohella. Pride kouluttajat sanoivat, että kurssi on rankka, samoin myös toisen koulutuksen vetäjä, että tiivistä opiskelua tulee olemaan. Vähän jännitin, että kuinka molemmista selviydyn, mutta hyvin lopulta meni. Pridessa tulee kyllä paljon kotitehtäviä, mutta minusta ne olivat ihan mukavia. Meillä ei ole omia lapsia, joten en tiedä miten sen yhtälön kanssa olisi kuviot sopinut. Työssä kävin normaalisti, mutta aikuiskoulutuksen opintopäivistä osa oli lomapäivinä.

 

Kiitos. Mietin nyt tosissaan tätä vielä, haluaisin toisaalta käydä sen nyt "alta pois" kun olen tätä kovasti pari vuotta miettinyt, mutta elimme vuosia lasten allergioiden ja mahavaivojen kanssa (=ei oikeastaan nukuttu), että nyt oikeastaan olisi se ensimmäinen hetki kun on sellainen varma olo että haluan ja jaksan! Kolme viikkoa on vielä aikaa miettiä. Pitää nyt vielä miehen kanssa jutella lisää asiasta, tietää hänellekin vähän enemmän vastuuta ja mahdollisesti vähemmän aikaa harrastuksille yms. Ja tietysti itselläni se myös. Onhan se niinkin, että saattaa olla viimeisiä hetkiä ottaa tämänkokoisen perheen kanssa rennosti vaan. Kamalan vaikeaa

 

Sukula, on se tosiaan vaikea aina tietää etukäteen mitä jaksaa. En usko, etteikö pridea jaksaisi siinä samalla, mutta kuinka paljon sitten omat ajatukset on sijaisvanhemmuuden prosessissa. Jos haluaa vain keskittyä siihen. Toisaalta jos on ihminen joka tykkää, että on vähän kaikenlaista meneillään niin eiköhän se onnistu kivasti! Mutta on kai sellaistakin sattunut, että kesken priden sijoitetaan jo lapsi. Vaikka aina sosiaalityöntekijöille voi sanoa, että mitä ajankohtaa ennen ei ole valmiina. Me sanoimme, että kiva olisi antaa kuopuksen vähän kasvaa, taidettiin puhua rajana tästä kesästä, mutta ei sanottu, ettei aiemmin saisi soittaa. Tärkeintä, että juuri ne meille sopivat lapset löytyisivät! Ai niin, yhtä siis odotimme . Mutta eihän raskaudessakaan voi aina olla ihan varma montako lasta tulee!

Ja nyt ainakin tuntuu, että he löytyivät. Moni asia on loksahtanut kohdalleen. Olenkohan kummallinen kun nautin siitä, että talo on täynnä lapsia ja siitä, että tuolla liikkuessa auto (7hlöä) on täysi jokaista paikkaa myöten .

 

Moi kaikille!

Olen lueskellut tätä ketjua taustalta ja uskaltauduin kirjoittamaan, vaikka täällä kai vähän hiljaista onkin. Olemme yrittäneet lasta yli vuoden ilman yhtäkään plussaa. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta emme haluaisi ainakaan nyt mennä mihinkään hoitoihin. Tuntuu, että tarvitsemme nyt taukoa koko touhusta toistuvine pettymyksineen. Lisäksi olemme tulleet siihen tulokseen, että lapsemme ei ole välttämätöntä olla biologinen. Elämässä voisi (pitäisi?) kai olla muutakin kuin kuukautiskierron kyttääminen! Kypsyttelemme siis ajatusta sijaisvanhemmuudesta (myös ajatus adoptiosta kummittelee taustalla).

Minkähänlaiset mahdollisuudet meillä on tulla hyväksytyksi sijaisvanhemmiksi, jos emme ole edes kokeilleet hedelmöityshoitoja eikä ajatusta biologisesta lapsesta ole missään nimessä hylätty? Oman lapsen yritys ja mahdolliset hoidot on tietysti varmaan unohdettava niin kauaksi aikaa, kunnes mahdollinen sijaislapsi on kunnolla sopeutunut ja tullut siihen ikään, että "sisaruksen" hankkiminen on realistista. Toivoisimme pitkäaikaista sijoitusta, eikä oman lapsen saaminen ainakaan meidän puolestamme vaikuttaisi sijoituslapsen asemaan millään tavalla.

 

Hei Ksenia! Mietit teidän mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi sijaisvanhemmiksi. Kumpikaan mainitsemistasi asioista -ei läpikäytyjä lapsettomuushoitoja tai olemassaoleva toive biologisesta lapsesta - ei mielestäni ole este sijaisvanhemmuudelle. Uskon sosiaalityöntekijöiden ymmärtävän valinnan olla lähtemättä hoitoihin, ei niiden läpikäyminen lapsettomilla sijaisvanhemmilla voi eikä saa olla mikään edellytys. Toive biolapsesta on minusta vaikeampi kysymys. Sijaisperheisiin syntyy lapsia, ei sitä voida eikä toivottavasti kukaan haluakaan kieltää. Ehkä kuitenkin silloin, jos oma lapsitoive on hyvin pinnalla ja lapsettomuusprosessi kovasti omassa mielessä tai ihan lääketieteellisten selvittelyjen puolesta kesken, niin ehkä sijaisvanhemmuus siinä kohtaa ei ole paras vaihtoehto. Se on kuitenkin niin erilainen prosessi ja omalla tavallaan myös raskas. Eniten minua sinun viestissäsi jäi mietityttämään ajatus jättää biolapsen yrittäminen tauolle. Kirjoitan tämän enemmän lapsettomana naisena kuin sijaisvanhempana: jos raskauden alkuunsaaminen ei ole vuodessa onnistunut, niin sinun tai puolisosi "vanheneminen" eli iän lisääntyminen ei taatusti tule sitä helpottamaan esim. jos ovulaatiossa on häikkää niin iän myötä ovulaatiot harvenevat entisestään jne. Mutta nämä ovat oikeasti tosi monimutkaisia kysymyksiä, nämä ajatukset minulle asiasta tuli.

 

Heippa, kiitos vastauksesta!

Itse painiskelen eniten oikeastaan sen ajatuksen kanssa, että miksi biolapsen saaminen ei enää yhtäkkiä tunnukaan pääasialta. Tajusin, etten haaveile raskaudesta tai synnytyksestä tai omien geenieni siirtämisestä eteenpäin. Haaveilen lapsesta, äitiydestä ja perhe-elämästä. Ymmärrän toki, että sijaislapsen kohdalla äitiys ei koskaan tule kuulumaan yksin minulle.

Olet Tiiuhtis varmaan aivan oikeassa siinä, että oma lapsettomuusprosessi pitäisi olla jollain tavalla loppuun käsitelty. Haluammekin saada selvityksen lapsettomuutemme syystä, jotta voimme tehdä yhdessä lopullisen päätöksen. Tiedän, että muutamankin vuoden tauko voi merkitä mahdollisuuksien hupenemista (olemme n. 30-vuotiaita), mutta sitä juuri pohdiskelenkin, että onko sillä sitten todella väliä. Jos kuitenkin saamme olla vanhempina lapselle, joka sellaisia tarvitsee. Vaikeita juttuja tosiaankin! Onneksi on nämä keskustelupalstat.

 

Ksenia Mulla on ihan samat ajatukset tuosta äitiydestä! Ei sen tarvitse olla biologinen lapsi, jotta voisit olla äiti. Itse saan äärettömän paljon voimaa siitä ajatuksesta, että voin pelastaa pienen viattoman lapsen ja hänelle uuden mahdollisuuden elämään :heart:
Meillä ei ole viiden vuoden yhdessä olon aikana siunautunut omaa lasta ja se ei ole ollut minulle kovinkaan suuri pettymys. Ajattelen, että elämässä ei voi kaikkea saada. Jos en saa omaa lasta, saan onneksi kuitenkin olla ÄITI!

Täällä edelleen odotellaan yhteydenottoa sossuilta. Nyt on kohta kulunut viisi kk:tta, eikä kukaan meidän ryhmäläisitä ole saanut sijaislasta. Olemme kuitenkin suht suuresta kaupungista, joten ei pitäisi olla tilanne kuitenkaan niin, etteikö niitä lapsia huostaanotettuja lapsia olisi. Näyttää pahasti siltä, että nämä eri tahot keskenään kilpailevat, että kenelle mikäkin lapsi kuuluu jne. Ettei olisi vain täälläkin pelkkää bisnestä tämä koko homma!

 

Heips

Päätinpä miekin tänne raapustella kun tämmöttisen googlen kautta löysin. Toivottavasti sijaisvanhemmuus edessä, mutta hiukan eri kautta kuin "normaalisti". Tai mikä nyt on normaalia. Tarkoituksena alkaa sijaisvanhemmaksi veljeni kahdelle lapselle. Veljeni ei itse tule maisemissa olemaan useaan vuoteen ja hän oli käytännössä yksinhuoltaja. Biologinen äiti lapset yrittää saada, mutta tokkopa siinä tulee onnistumaan eikä ole muutamaan vuoteen juuri tekemisissä ollut muutenkaan. Tällä hetkellä lapset otettu huostaan ja sijoitettu minulle eli asuvat täällä selvitystöiden ajan ainakin. Kuukauden joutuivat perhekodissa olemaan ennen tänne pääsyä ja nyt olleet pari viikkoa täällä. Asuivat aiemmin kilometrin päässä ja syntymästä lähtien oltu todella läheisiä. Tänään oli sosiaalitoimiston kotikäynti ja syyskuussa varmaankin alkaisi pride-valmennus kunhan nuo hakupaperit postiin laitan. Mitäköhän siellä tuumaavat taloudellisesta tilanteestani? Töitä kyllä on, muttei kaksisella palkalla. Omakotitalon lainat yksinään niskassa, mutta kyl mie oon hengissä pysyny

 

Kiva kun tänne on tullut uusia kirjoittelijoita! Tervetuloa!

Meillä on tutustuminen sujunut vielä ainakin varsin helposti, kuherruskuukausia kai tässä vielä vietetään. Omat lapset sen sijaan ovat olleet välillä tosi kiukkuisia, eivät varsinaisesti vastusta tätä muutosta, mutta uudet asiat stressaavat. Iloa on kyllä silti ollut enemmän! Näin kesällä voi tehdä kaikkea mukavaa ihan omassa pihapiirissä, sillä tavalla hyvä aika tutustua.

 

Hei Lilialiisa!
Kiva kuulla, että teillä on mennyt hyvin. Kuinka kauan tutustumisvaihe kestää ja miten se käytännössä menee.. ensin kyläilyjä, sitten yökylään..?

 

Sharlin, taitaa nuo käytännöt vaihdella paljon tilanteesta ja työntekijöistä riippuen, ja myös siitä, onko huostaanotto tahdonvastainen vai ovatko vanhemmat suostuvaisia. Ja tietysti lapsen ikä vaikuttaa. Sekä se missä lapset ovat parhaillaan, onko uusi koti löydettävä nopeasti vai voivatko olla lastenkodissa, sukulaisilla tai bioperheessään vielä. Meillä on tutustumisvaihe jopa useampia kuukausia. Eli ollaan voitu nähdä ensin päiväkylissä, sitten yksi yö, sitten useampi yö. Tässä on ollut puolensa, kun kaikilla on aikaa valmistautua muutokseen. Toisaalta itse haluaisi nopeasti ottaa sen päävastuun ja päästä arkeen lasten kanssa.

 

Tervetuloa uusille kirjoittelijoille

Mä olen jotenkin tosi kärsimätön tän asian kanssa, vaikka tiedän ettei auta olla. Enkä (ainakaan periaatteessa...) halua kiirehtiä muutenkaan, saisi sen elämän järjestettyä vaikka lähtisi kurssille heti elokuussa, mutta näin on nyt hyvä ja aikataulut menee siten omalla painollaan. Mulla on niin hirveä lapsenkaipuu (tai suuremman perheen..?) että olisin valmis ottamaan tänne heti suunnilleen millaisen lapsen vaan, iästäkään riippumatta: / Ei kauhean järkeviä aatoksia nyt. Pitää tätä hommaa ajatella ihan aivoillakin, meillä on pienet lapset jotka tarvitsee aikaa ja huomiota ja mies jolla on asiasta omat ajatukset myös ja häntäkin pitää kuunnella. Halailen noita olemassa olevia muksuja koko ajan ja yritän kantaa ja pusutella, ne raukat vaan pyristelee irti, niitä vähän jo ärsyttää Oh hoh. Tammikuussa alkaa koulutus ja aikaisintaan loppukesällä vuoden päästä olisi elämä siinä pisteessä, että lapsi voisi meille muuttaa.

 

En tosiaan sitä maininnut vielä, että päätin nyt jättää sen koulutuksen välistä ja käyn sitten mahdollisesti sen myöhemmin. Olisi varmaan kovin eri juttu, jos lapset olisivat hoidossa päiväkodissa tms, mutta aika ei riitä töihin, lastenhoitoon (ovat kerhossa muutaman kerran viikossa kyllä) opiskeluun ja sitten se pride vielä ja olisi se kiva jotain harrastaakin jonain iltana viikossa. Ihan pienten kanssa varmaan saattaisi toimia, mutta nuo meidän pienet nukkuvat tunnin-kaksi päivisin enää. Ihanaa, että lopetin nyt tuon ajattelemisen siitä meinasi heinäkuussa tulla itselleni sellainen ajatus jo, että minulla olisi jotenkin "velvollisuus" se käydä nyt kun vielä ehtisin.

 

Sukula, noin nuo päätökset aina lopulta kypsyvät! Ja on tuo unelmointi ja suunnitteluvaihekin tavallaan ihanaa. Siis vaikka itsekin olen tosi kärsimätön odottaja, niin uuden odottaminenkin on hienoa. Nytpä tässä ei sitten enää odota eikä kaipaa enää yhtään enempää. On syli täynnä jatkuvasti ja kaikki aika menee siihen, että jonkun lapsen asiaa hoitaa. Onneksi pienin viihtyy kantoliinassa, ja kaikista isoimmat usein ulkona omissa puuhissaan. On tuo ihmislapsen kyky kiintyä uskomaton. Miten nopeasti pieni lapsi tarrautuu ja alkaa luottaa, vaikka aluksi olimme toisillemme ihan vieraita.

Minulla on täysi työ muistaa tehdä kaikkea mitä olen halunnut, kirjoitella kaikkien muistoja ylös, valokuvata lapsia, suunnitella synttäreitä jne. Ihan tämä perusarkikin vie ajan, mutta kummasti sitä jaksaa, kun itselläkin on vielä varmaan kuherruskuukaudet lasten kanssa menossa. Sama kuin ihan vastasyntyneen vauvan kanssa, jaksaa vaikka mitä.

 

Heippa kaikille! Me olemme toukokuussa valmistuneet pridesta ja odottelemme puhelinsoittoa =) Itsellämme on 6 touhukasta miehenalkua jo omasta takaa ja ajatus sijaisperheeksi lähti koska lisää lapsia haluamme mutta oma terveys ei enää kestä raskautta ja tilaa sydämessä sekä kodissa on meillä kaikilla. Omat lapset on 15,12,10,7,4 ja 2v. varsinkin 4 isointa on aivan "täpinöissään" . monta kertaa vkossa keskustelemme asiasta ja nyt päätimme muutama vko sitten että haluamme myös toimia kriisiperheenä ja soitinkin omille sossuille ja ilmotin ns.listalle meidät. koulutus antoi koko meiän perheelle tosi paljon, omien isompien kanssa tuli keskusteltua aroista ja päätävaivaavista asioista tosi paljon. ilman tätä koulutusta tuskin olisimme näin paljon asioista keskustelleet. Teinien kanssa juurkin näistä rajoista ja rakkaudesta. kyynel tuli yksikin ilta silmään kun vanhin laukas kasvatus jutuista keskustelessa että kyllä hän on saanut hyvän kasvatuksen moneen muuhun verrattuna.. ei me "naputeta" kun asiasta ja kokee asian niin että ei me häntä kielletä ja vaadita tekemään asioita sen takia että tehdään elämästä hankalaa vaan sen takia koska katsomme asian olevan hänen ikäselleen väärin ja koska välitämme hänestä ja hänen tekemisistään..
Mutta siis sijaisperhe elämää odotellaan innolla ja pelolla.. kuten varmasti kaikki muutkin. Soisi vaan nyt se puhelin :heart:

 

Heippa täältäkin kaikille :wave:

Mekin edelleen odottelemme puhelua. Maaliskuussa olemme valmistuneet pridesta. Nyt alkaa kuitenkin olla jo sen verran "kärsimätön" ja tyhjä olo, että päätimme lähteä kertaalleen vielä lapsettomuushoitohin. Olemme lapseton pariskunta (mieheni lapset 12,- ja 13 vuotiaat sekä tukityttö 1,5v käyvät joka toinen viikonloppu). Nyt alkaa tuntua siltä, että ei oikeasti enää jaksa tätä "pelkkää" kahden aikuisen elämää! Vietämme ensi viikolla 4. hääpäivää, joten ollaan saatu kyllä rauhassa toisiimme tutustua. Minä olen 34 vuotias ja mieheni 42 vuotias.
Yksi luonnollinen raskautuminen ja keskenmeno on koettu, joten omaan biologiseenkin voisi olla mahdollisuus. Se ei vaan olis ollut niin tärkeää... Mutta alkaa jo oikeasti koetella parisuhdetta tämä jatkuva odottaminen ja haaveilu isommasta perheestä :headwall:
Ensi viikolla menemme käymään väestöliitolla ja katsotaan, mille alamme....

 

Valmistuimme virallisesti ja nyt meilläkin alkaa odotus. Mietin mielessäni, että nyt olen niinku raskaana, odotuksen pituudesta vaan ei ole tietoa . Vatsakin on kesäherkuista kasvanut.
Kokeilitteko Sati koskaan luovutetuilla munasoluilla tai alkiolla?

 

täälläkin ollu taas tämän vkon tosi malttamaton ja odottava olo.. sellanen ärsyttävä.. että eikö se nyt voi soida se puhelin.. meillä isommat alotti koulun niin aikaa ois mutta kun ei mittään tapahdu..
Sharlin : Mähän muutamalle sanoin että nyt ollaan raskaana.. laskettuaikaa ei vaan vielä tiedä..
Muutama tuntemani sijaisperhe on sanonut että sitten kun se puhelin sitten soi.. ni se soi sillä hetkellä kun sitä vähiten odotat ja tulee ihan puun takaa vaikka siihen on varautunut mielessään monta kertaa..

 

Nyt se sitten se PUHELIN SOI
Huh!! Meille sijoitetaan sisarukset, 4kk:n ikäinen poikavauva sekä 2.5 vuotias tyttö! Että näin se sitten tilanne muuttui hetkessä
Ihan uskomaton olotila... En edes tajua, et mä oon viiden vuoden työputken jälkeen jäämässä äippälomalle noin kuukauden päästä!
Tunteet sinkoilee laidasta laidaan, pelon, jännityksen, onnen, kauhun ja odotuksen välillä Meistä tulee nyt sitten ihan oikea perhe ja mä saan olla ÄITI :heart:

 

Onnea Sati! Niin se elämä yllättää, kun sitä vähiten odottaa ja alkaa jo luopua toivosta. Meillä kävi samoin adoption kanssa. Oltiin juuri päätetty keskeyttää koko adoptioprosessi ja siirtyä sijaisperheodottajiksi, kun se puhelu sitten lopulta tuli. No nyt yhden adopojan vanhempina odotellaan sitten kuitenkin myös sitä toista puhelua meille sijoitettavasta pikkusisaruksesta.

 

Onnea Sati!! :flower:
Voin kuvitella, että on aivan epätodellinen olo, itse ainakin olisin ihan sekaisin
Teillä alkaa sitten heti tutustuminen. Saako kysyä missäpäin suomea suurinpiirtein asutte, pohjoisissa, etelässä? mietin vaan noita odotusaikoja..