Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Ihanaa kuulla, Kiksuliini, että teillä on mennyt noin hyvin!

Me ollaan nyt siellä virallisella odotuslinjalla. Kunpa puhelin soisi jo pian - olo on valmis ja olisi mukava ryhtyä "tositoimiin" kaiken valmistautumisen ja kouluttautumisen jälkeen. Odotellessa voi tietysti laitella lastenhuonetta vähän kuntoon, mutta lopullisestihan sen voi sitten vasta laittaa kun tietää kuka meille on tulossa ja mitä tarvitaan.

Nauttikaa yhdessäolosta ja kevään tulosta!

 

Tervetuloa mukaan Karhukainen, toivottavasti saatte pian uutisia perheenlisäksestä ja mukava kuulla, että Kiksuliinin perheessä kaikki sujuu noin hienosti

Meillä lapset oireilevat kovin, tuntuu että kun edellisestä selvitään niin tilalle tulee uusi haaste. Myös toinen biologisista lapsistamme on alkanut oireilla, enkä ihmettele, sillä kaikkien voimavarat ovat kevään olleet koetuksella. Kaikista haasteista huolimatta, arjessa on paljon hyviäkin hetkiä ja vaikeat tilanteet eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä.

Aurikoista kevättä kaikille

 

Hei Kaikille

Aktiivisesti olen palstaa lukenut, vaan harvemmin kirjoitellut.

Meillä oli loppupalaveri helmikuun alussa ja naistenpäivänä saimme puhelinsoiton, että meitä saatetaan jo tarvita

Tietysti kaikki on vielä auki, mutta jos kaikki menee hyvin, niin kesänkorvilla meille mahdollisesti muuttaisi 11 vuotias poika Alun alkaenkin olemme olleet valmiita tarjoamaan kodin "vähän vanhemmalle" lapselle. Jotenkin tullut sellainen fiilis, että niin moni haluaa sen pienen lapsen, joten ehkä enemmän on tarvetta perheille jotka voivat tarjota kodin myös vanhemmille lapsille.

Tiedän, että jokainen lapsi ja jokainen tausta on erilainen, mutta olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia tämän ikäisten lasten kotoutumisesta.

Mukavaa kesän odotusta kaikille

 

Mahtavaa, Pinjuliinu, hienoja uutisia! Ja melko pian "valmistumisen" jälkeen! Meillä oli toive pienemmästä, koska haluan jäädä kotiin ainakin ensimmäiseksi vuodeksi hoitamaan lasta ja tutustumaan häneen. Vuorotteluvapaalle en enää pääse, kun hallitus muutti sen ehtoja ( työssäoloehto pidennettiin 16 vuodesta 20 vuoteen), mikä on harmi, koska se olisi ollut kätevä tässä tapauksessa. Niinpä ajattelin että hoitovapaa on seuraava vaihtoehto, ja hoitovapaaseen on oikeus jos taloudessa asuu alle 3-vuotias lapsi. Toiseksi mietimme, että näin "ensikertalaisina" meille voisi olla helpointa pienemmän kanssa, ja sitä meille myös suositeltiin.

Odottavan aika on pitkä. Odotan mielen taustalla puhelinsoittoa joka päivä, vaikka tiedänkin, että aikaa voi vierähtää joitakin kuukausia. Valmennuksen päättymisestä on nyt reilu 2 kk, loppupalaverista pari viikkoa. Odottamista tahdittaa lukeminen, kirjastosta löytyy todella paljon hyvää kirjallisuutta niin sijaisvanhemmuudesta kuin yleisemminkin lapsen kehityksestä ja sen tukemisesta. Stiina Hännisen tammikuussa ilmestynyt kirja "Rakasta, kärsi ja uskalla" kertoo esimerkiksi juuri vähän vanhempien lasten tulosta sijaisperheeseen ja on hyvin kirjoitettu. Oletko Pinjuliinu lukenut sitä?

 

Hei Karhukainen!

Meille kaikille varmasti on tarvetta, jokaisen elämäntilanne/jokainen lapsi on erilainen Pienen lapsen kanssa minusta pitääkin olla kotona alkuun rauhassa.
Omaan työssäkäyntiin ei isoja muutoksia tule, tosin kesällä aion olla enemmän kotona, koska lapsetkin ovat lomilla. Onneksi työnantaja on joustava, teen lyhyempiä vuoroja.
Me varauduimme 1-2 vuodenkin odotukseen, kun ei mikään kiirus mihinkään ole, joten yllätys oli suuri Ikähaarukaksi laitoimme n. 2-10 vuotias.
Mutta mutta katsotaan, olen aina sen verran skeptinen, että uskon todella vasta kun kaikki on 100% varmaa

En ole tuota kirjaa lukenut, kiitos paljon vinkistä! Pitää etsiä se käsiin

 

Nyt meitä tarvitaan! Soitto tuli, alle puolivuotiaalle pojalle etsitään sijaisperhettä. Kaikki on vielä auki, mutta jos asiat loksahtavat paikoilleen, hän voisi tulla jo muutaman viikon päästä meille. Hurjaa, ihanaa!

 

Todella jännää Karhukainen! Meilläkin nyt ensitapaaminen ollut ja luultavasti noin kuukauden päästä poika muuttaa meille Huisin jännä kevät!

 

Jännittävää on kyllä, Pinjuliinu, koko elämä tässä muuttaa kaikilla meillä suuntaansa!

Nopeasti sitten alkaakin tapahtumaan kun se ensimmäinen sysäys tapahtuu! Meillä odotellaan malttamattomina ja hiukan jännitetääänkin ensimmäistä tapaamista.

Miten teillä meni, Pinjuliinu - ja muutkin - ensitapaaminen?

 

Oi onnea sekä Karhukainen sekä Pinjuliini <3
Olen iloinen teidän puolesta, tulkaahan sitten kertomaan kuulumisia

 

Hei pitkästä aikaa. Täällä yhteiseloa takana sijoitettujen kanssa yli 3 kk. Elämä yhtä vuoristorataa. Biosukua tapaavat ja ovat olleet yökylässäkin. 3 omaa ja 2 sijoitettua ja me 2 aikuista. Siinä kun kaikkien tunteet myllertää niin välillä koen jopa epätoivon hetkiä, että pystynkö tähän oikeasti. Ennen kun luin sijaisvanhemmuudesta ja epäonnistuneista sijoituksista, ajattelin, että eikö ne ihmiset tajua, että tähän pitää oikeesti sitoutua ja miettiä etukäteen ettei tuota lapsille pettymystä, että taas joku hylkää heidät. Olin niiiin varma että tää on just mun juttu. Ja nyt kuitenkin kärsin siitä, ettei ne kiintymyksen tunteet nouse. Hoidan heitä kuin hoitaja, en niin kuin äiti. Sossuille olen puhunut asiasta, mutta koen ettei minua oteta tosissani. Sanotaan vain että myöhemmin saat vertaistukea ja jos tarvii niin terapiaa tms. Itse koen että vertaistukea ym tarvitaan heti. Ne tunteet on tässä ja nyt. Miten mä pidän niitä sisälläni syksyyn asti jos sitten vois saada vertaistukea kun kesä on mennyt..... argh... Ja kun niitä tunteita tässä elämässä on muitakin, koko ajan elämässä tapahtuu. Sukulaisia kuolee, ystäviä eroo, on murrosiän kriisi yhdellä, uhmaikä toisella ja rahahuolia kolmannella. Sitten tietty myös sitä hyvää oloa ja auringonpaistetta, mutta taitoa tarvitaan pujotella siellä välissä. Parisuhde alkaa mietittyttämään..... joskus tuntuu, et haluaisiko tuo ukko sanoa, et lähde nyt menemään tuon kakaralaumasi kanssa. Hyvin hän lapsia kohtelee, mutta on välillä niin kylmä minua kohtaan, enkä tiedä mistä se johtuu, kun ei se puhu. Pitäisi kai vaan antaa kaikille aikaa sopeutua, Mutta kuka antaa aikaa minulle.....

 

Ihan inhimillisiä tunteita Tuuli-Maria. Ja ihailtavaa rehellisyyttä, että olet sossuille tuntemuksista avoimesti puhunut. Se, että sinua ei ole otettu tosissaan on kyllä aika pöyristyttävää. Eikö teillä ole tarjolla mitään vertaistukea, työnohjausta tms.? Meillä ne käynnistyivät automaattisesti samoihin aikoihin sijoituksen kanssa ja itse olen kokenut vertaistuen valtavana voimavarana.
Kannattaa vain pysyä tiukkana, kun kyse on omasta jaksamisesta. Eli vaatia apua ajoissa. Sehän se on koko perheen etu. Kyllä sinulla on oikeus saada tukea, teillä molemmilla sijaisvanhemmilla.
Arki on meilläkin aikamoista myllerrystä ja vuoristorataa. Meillä siis kaksi biolasta ja kaksi sijoitettua. On se jatkuvaa tasapainottelua ja riittämättömyyden tunne tulee usein.
Halusin siis kertoa, ettet ole ainut, joka näiden haasteiden kanssa painii..
Voimia ja paljon aurinkoisia hetkiä <3

 

Pitkästä aikaa täällä kirjoittamassa. Meillä sijoitusta takana puoli vuotta. Poika tuntuu ihan omalta ja on kotiutunut hyvin.kaikki meistä ovat kiintyneet häneen.
Bio äidin kanssa ei oo aina ollut helppoa. Mutta ollaan pärjätty. Vertaistuki meidän kanssa yhtä aikaa pridestä valmistuneilla on vahva.se on auttanut tosi paljon. Sossu joskus välinpitämätön meitä sijaisvanhempia kohtaan ja samoin tapaamiset järjestävä firma. Välillä todella tuntuu että tää on koiran virka. Kulkukoiraakin kohdellaan paremmin ja bioo kumarretaan vaikka on tehnyt kaikkeen hirveetä lapsilleen.
Odotetaan hallinto oikeuden päätöstä huostaanotosta ihan lähiaikoina.
Mun on tarkoitus palata osa aika töihin syksyllä. On ollut ihanaa ja ehdottomasti tarpeellista olla kotona melkeen vuosi.
Ajatuksissa mahdollisesti muutaman vuoden päästä ottaa toinen sijoitettu kaveriksi pojalle kun omat kasvaa vielä vähän.ja jäädä pois töistä mutta aika näyttää.
Hyvää kesää kaikille teille.

 

Hei Kaikille!

Meidän perheessä on kaksi biolasta ja sijaa olisi vielä kolmannelle (ja neljännellekin). Tuntuu vain tyhmältä tehdä enempää maailmaan lapsia, kun maailma on jo muutenkin ylikansoitettu ja vanhempia kaipaavia lapsia on. Harkitsemme adoptiota tai sijaisvanhemmuutta. Aluksi mietimme adoptiota ja olimme innoissamme, kun löysimme meille sopivan maan adoptiomaista (byrokraattisten vaatimusten perusteella), mutta sitten aloin miettimään sijaisperheeksi ryhtymistä.
Kumpi olisi moraalisesti oikeampi ratkaisu?
Sijaisperheistä on ilmeisesti huutavampi pula. Ja olisiko se lapsettomilta pois jos me adoptoisimme lapsen? Onko ylipäänsä oikein viedä lapsi omasta kulttuuristaan maailman toiselle puolen täysin erilaiseen kulttuuriin? Olisiko kehitysmaita eettisempää auttaa kummiohjelmien tm. kautta?

Sijaisvanhemmuudessa puolisoani arveluttaa juuri tuo biovanhempien tapaaminen (ja se että soitteleeko ne sitten jatkuvasti meille tm...). Itseäni mietityttää lähinnä sosiaalityöntekijöiden kohtelu (ylipäänsä kaikenmaailman viranomaisista on vähän negatiivisia kokemuksia). Vaikka eipä tuo varmaan kovin merkittävä tekijä koko prosessissa ole. Vai osaako sosiaalihuolto tehdä päätökset aina lapsen parhaaksi? En ole kovin vakuuttunut. Mitä jos lapsesta tehdään päätöksiä, mitkä eivät sovi yhteen minun moraalikoodistoni kanssa? Onko se liian vaikea kestää? Onko alitajunnassa ylipäänsä aina kummittelemassa se, että sijaislapsi voidaan vielä joskus ottaa pois takaisin biovanhemmilleen? Ja vaikka otettaisiinkin niin tiedänhän, että olen tehnyt yhden ihmisen elämästä paremman. Ja voin kai tavata häntä yhä.
Miten kiintymyssuhde? Mitenhän isovanhemmat suhtautuisivat sijaislapseen? Kohtelenko itse sijaislasta alitajuisesti epätasa-arvoisesti suhteessa biolapsiini?

Haluaisin kuitenkin tehdä elämässäni päätökset mahdollisimman "oikein" siis moraalisesti. Miten päätyisin oikeaan ratkaisuun? Olen vähän sekaisin, että mistä lähtisin liikkeelle päätöstä tehdessäni. Ehkä suurimmat mieltäni painavat kysymykset tulivat viestin alussa kursivouituna. Arvostaisin kovasti mielipiteitänne!

 

Hei!
Olen monesti käynyt lukemassa tätä ketjua ja ajattelin myöskin kirjoitella tänne.
Olen käynyt keväällä pride- valmennuksen pitkän mietinnän jälkeen. Oli kyllä hyvin silmiä avaava kokemus. Ja sain varmuuden, että todellakin haluan lähteä tähän mukaan.
Suvussani ja kaveripiirissäni on sijaisvanhempina toimivia ihmisiä ja heiltä olen myös saanut tietoa asioista.
Nyt on siis menossa odotteluvaihe. Ja kun toivottavasti jonain päivänä puhelin soi, olen valmis jäämään vuodeksi kotiin.

 

Heippa!
Pride käyty ja emme alkaneet sijaisvanhemmiksi. Aika pian kävi selväksi etten pysty siihen. Mies oli hivenen pettynyt, mutta minä koin että on liian haastavaa ja joutuisin liiaksi yksin vastaamaan lapsesta, kun mies yrittäjä ja tekee todella paljon töitä. Olemme tukiperheenä ihanalle tytölle, mutta tuntuu että siihenkään ei aika riittäisi. Olen ilmeisesti jo ollut liian kauan itsekseni, ilman pieniä lapsia, etten osaa enää luopua saavutetusta vapaudesta ja omasta ajasta.
Vuonna 2003 aloimme yrittämään yhteistä lasta (itselläni siis edellisestä liitosta jo aikuiset lapset), jota ei koskaan saatu, hoidoista huolimatta ja nyt tuntuu että voin laittaa lopun yhteiselle lapsihaaveelle.
Matkaan elämässä nyt iloisin mielin kohti muita haaveita ja unelmia ehkä nekin toteutuvat, ehkä ei....

 

Piiiiitkästä aikaa luen palstaa ja kirjoitan. Meillä on nyt nelivuotias sijoitettu lapsonen, ollut meillä yli puolet elämästään. Arki sujuu, ihan hyvin, mutta toisaalta on myös melko rankkaa. Työelämä minulta jäi, vaikka työskentelin kotona, sen verran noita menoja ja muita elämässä on, että on kaikille parempi näin. Joku kyseli tunteista sijoitettuja kohtaan. No, itse koen että minun kiintymys on aluillaan, mutta meillä on ollut suurena ongelmana se, että lapsi ei siedä läheisyyttä eikä ole kykeneväinen kiintymään, vaikka tässä on kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hoidettu ja paapottu yksivuotiaasta asti (tai vajaa kaksi), nukutettu vieressä, syötetty pullosta ja vaikka mitä. Toki se vaikuttaa omiin tunteisiin aika rajusti. Pieniä välähdyksiä näkyy, mutta sitten huomaan, että se on samanlaista muidenkin, siis lähes tuntemattomien aikuisten kanssa, hypätään syliin ja keimaillaan. Nyt on onneksi theraplayssa käyty keväästä asti ja tuntuu että siitä on apua! Hakekaa ihmiset apua, jos siltä tuntuu. Kaikille se normaali arki ei vain riitä, kaikkea se ei voi korjata ja oma yritys ei aina riitä. Tunnistan hyvin tuon, että jotkut asiat vain ärsyttävät... erilailla kun biolapsissa. No, meillä se on sitä, kun lapsi ei reagoi normaalin lapsen tavoin. Ei esim. pelkää mitään tai ketään, ei sure, vain raivoaa (suree tietysti omalla tavallaan näin) ja koko elämä on kaaosta, sellaista sähläystä ja levottomuutta. Eikä kysele, mikään ei varsinaisesti kiinnosta. Eikä ota vastaan lohdutusta tms. Vaikeeta. Mutta pikkuhuljaa tämä tästä! Odotan ja toivon, että sieltä jostain se herkkyyskin näkyy joskus. Ei voi olla näkymättä. Kai.

 

Me ollaan ehkä menossa preide koulutukseen. Nuorten ystävät järjestää pian ja kunta vasta joskus myöhemmin. Onko eroa kumman koulutuksessa käy ? Meillä jo reippaasti ikää ja oma nuorin iltatähti 8v. Kuinka vanhoille vielä voidaan sijoittaa alle kouluikäisiä lapsia ? Voisimme ottaa 2- 3 . Olen perhepäivähoitaja ammmatiltani ja päivät hoidan täällä pikkuisia. Nyt toivomme että voisime joillekin sisaruksille antaa kodin vai onko jo ikä esteenä ?

 

Hei!
Vieläkö tätä ketjua luetaan? Löysin tämän, kun yritän löytää tietoa sijaisvanhemmuudesta. Olemme pyöritelleet asiaa suuntaan jos toiseenkin. Olisin kiinnostunut kuulemaan myös taloudellisista asioista. Jos sijoitettava lapsi on isompi, voiko molemmat vanhemmat jatkaa työssäkäyntiä? Hoitopalkkiot ilmeisesti yhtenäistettiin jokunen aika sitten. Miten raha oikeasti riittää lapsen menoihin? Jos sijoitetulla lapsella on passi, voiko hänen kanssaan matkustaa?

 

Hei! Pitkästä aikaa. Meillä on arki helpottunut ihan hurjasti. Kohta viisivuotiaan lapsen kanssa on käyty nyt puoli vuotta theraplay-terapiassa ja siitä on ollut hirveästi apua, sekä lapselle että sitä kautta myös minulle. Lisäksi lapsi on osapäiväisenä päiväkodissa, ns. kuntoutuksellisista syistä, kun sosiaalisissa tilanteissa ja muiden lasten kanssa on ollut isoja haasteita. Nyt kun koululaiset lomailevat niin on pieninkin kyllä kotona.

Ja Menialle: Kyllä usein isonkin lapsen kanssa vaaditaan se vuoden kotona olo, täällä ainakin. Sitten vähän sen mukaan, mitä lapsi vaatii. Meillä on esimerkiksi nyt terapia ja tapaamiset viikolla, joten kokopäivätyö ei tietenkään onnistuisi. Tapaamiset on nyt olleet kyllä vain kahdesti kuussa (kerran isä ja kerran äiti). Meillä raha on riittänyt ihan hyvin, en käy töissä vaan minun työni on olla perhehoitaja ja lisäksi meillä on pari tukilasta. Nyt lisäksi saamme erityishoitorahaa "hoidon haasteellisuuden vuoksi" määräaikaisesti, ilmeisesti terapian ajalta, en ole varma. Ja passiluvan voi pyytää sosiaalityöntekijältä sekä matkustusluvan. Me olemme muutaman pienen ulkomaanreissun tehneet. Näistä asioista voi kysellä oman kunnan perhehoidosta tarkemmin sekä myös taloudellisista jutuista. Jos sijaisvanhemmaksi lähtee, on edellytys että talous on kunnossa ja hoitopalkkiolla pärjää sen vuoden niin että toinen on kotona. Joissain kunnissa maksetaan hieman isompaa palkkiota ensimmäiseltä vuodelta.