Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Huh hei vaan kaikille! Meillä menee ihan hyvin, tosin arki lapsen kanssa on hetkittäin erittäin kuormittavaa, mutta saa siitä iloa myös. Ylämäkeä ja alamäkeä, tasaista harvemmin. Onneksi plussan puolella suurimmalta osin! Välillä vähän arki ja aikataulut painaa päälle. On koululainen, eskarilainen (jonka kuljetukset tietysti) ja sitten pienin aloitti nyt muutaman kerran viikossa kerhon ja lisäksi terapiat, tapaamiset ja muut aikataulut. Meinaa pää olla sekaisin kaikesta! Kuullostaa TiuKu hurjalta tuo tilanne biosukulaisen kanssa. Tsemppiä! Meillä on ollut vain sanallista uhkailua (ja sekin on ollut pelottavaa) ja loppunut heti kun asiasta virallinen taho on antanut palautetta.

 

Hei taas!

Emeliille piti vielä vastata. Ymmärrän nyt jotenkin paremmin omien kokemusten kautta sen, että tässä "työssä" on oltava henkisesti aika vahvoilla. Se ei tavallaan riitä, että pärjää lapsen kanssa. Sitä on myös jaksettava arkea mahdollisesti erittäin haastavan ja eri tavoin oireilevan lapsen kanssa. Ja oltava vahvana mahdollisesti tosi katkerien vanhempien kanssa, jotka ehkäpä syyttävät sinua lapsen ongelmista, koska ne ovat alkaneet näkyä pikkuhiljaa vasta lapsen kasvaessa. Läheskään aina sosiaalityöntekijä ei ole ammattitaitoinen ja sellainen, keneltä voisi kysyä, vaan aika omillaan joutuu olemaan hyvin usein ja etsimään terapiat ja todistaa niiden tarpeellisuus lapselle ja muuta sellaista. En epäile, ettetkö pärjäisi ja olisi asiaa tosissasi miettinyt, mutta on tämä tällaiselle täysin masentumiskyvyttömälle vaikeuksille päin naamaa nauravalle (mutta joskus herkistelevälle) jäärällekin suoraan sanoen todella rankkaa välillä. Ihan perusarkikin. Ja lapsiperhearki ei normaalisti sitä ole minulle, erityisen biolapsenkaan vanhempana. Ja meillä kuitenkin nyt on se sossu, jolle purkaa ja jolta kysyä.

Toivottavasti kuitenkin pääsisitte sinne prideen! Se on hyvä paikka miettiä ja pohtia omia voimavaroja.

 

Hei
Kirjoitan kuulumisia pienen tauon jälkeen. Meille odotellaan sijoitettava lasta, keväällä kävimme priden ja kun Pridekoulutuskuntamme päässä on ollut hiljaista, otimme yhteyttä naapurikuntaan ja sieltä tuli sisarukset tukilapsiksi kerran kuussa... Lähes samantein, kun tukilapsien kanssa pääsimme alkuun, tuli muutama viikko sitten soitto, että tulisivat tekemään kartoitusta... Tämän käynnin yhteydessä meille tarjottiin heti muutama eri vaihtoehto! <3 Viikon olemme puntaroineet, mikä näistä lapsista kuulostaisi sopivimmalta vaihtoehdolta... Hämmentävä tilanne, mennäkkö tunteella vai järjellä... Todellakin!! <3 Onko teille tullut vastaavia tilanteita? Ensi viikolla ollaan uudelleen yhteyksissä. Nyt meillä on selvästi meneillään melekoset synnytystuskat... <3

 

Lohdullista kuulla että joillekin tarjotaan lasta ja jopa vaihtoehtoja Stadista.
Kävimme priden hyväksytysti kaupungin järjestämänä useampi vuosi sitten. Silloin opiskeluni olivat kesken ja jätimme asian hautumaan. Ilmoitimme tänä keväänä, että nyt olisimme valmiita perheenlisäykseen ja sossut kävivät kotikäynnillä, koska edellisestä oli jo pari vuotta.
Mitään ei ole kuulunut ja nyt mietin onko perheessämme jotain vikaa. Kerroin kotitehtävissä avoimesti lapsuudestani, joka ei aina ollut niin onnellinen vanhempien alkon käytöstä ja fyysisestä rankaisemisesta johtuen. Painotin kyllä, että olen katkaissut tuon perinteen.
Olemme kummatkin vakituisissa töissä (toinen sote-alalla)meillä on iso ok-talo, kesämökki jne.
Nuorin lapsemme kovasti odottelee pikkusisarusta olisi niin mukava olla kotiäitinä, kun hän aloittaa koulun.
Pitäisiköhän meidänkin ilmoittautua naapurikuntiin? Infopaperit Pihlajasta on jo tilattuna.

 

Siniwuokko: En usko, että aiemmat ongelmat vaikuttavat, jos olette ne jo läpi käyneet ja "purkaneet". Meille sopii kouluikäinen lapsi, jota nyt mietitään... Mutta ilman muuta kannattaa olla muihinkin kuntiin yhteydessä.

 

On se kurjaa kun ne asiat venyy. Kun itse oon sellainen et olin silloin pride-kurssin alkaessa niin innoissani et odotin sijoitettua tai sitä puhelua joka päivä.... sitten huomaat et yli kaksi vuotta kuluu eikä kukaan tarvii meitä, tulee sellainen olo et antaa olla, keksitään jotain muuta ku ei kerran kelvata. Mutta nyt meillä ollaan taas "raskaana". Jännittää ja pelottaa ja kaikkea. Ei odoteta vauvaa niin kuin alunperin oon sanonut, mutta alle kuoluikäistä kuitenkin. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan, ehkä joulunlapsen. =)

 

No itse ainakin ajattelisin että aiemmat rankat kokemukset voidaan jopa katsoa eduksi. Pystyy ehkä helpommin ymmärtämään mitä sijoitettu lapsi miettii ja tuntee jos voi sanoa itse kokeneensa samaa. Meillä taas on mieheni kanssa täysin tylsät tausta, kummankaan vanhemmat eivät ole eronneet eikä kummankaan lapsuudessa ole mitään dramaattista. Välillä tuntui siltä (sossujen kanssa keskustellessa) että pitää varmaan alkaa keksimään jotain kriisiä että olisi jotakin perspektiiviä joihinkin tilanteisiin.

Muuten kulunut kuukausi on ollut kovin vauhdikas ja oma odotus on ollut enemmän taustalla. Silti odotan todella kuumeisesti puhelinsoittoa ja vauvaa perheeseen. Tyttäremmekin kertoo jo tuntemattomille ihmisille että hänestä tulee isosisko. Odotusta siis on meillä kaikilla!

 

Hieman asiaa sivuten: menin eilen ihan tolaltani koko päiväksi luettuani Hesarin yleisöosastolta pienestä huonokuntoisesta lapsesta joka nähtiin kirppiksellä vakavasti päihtyneen ja agressiivisen äitinsä kanssa
Toiset asiakkaat soittelivat häkeen, mutta poliisin vihdoin saapuessa paikalle heitä ei enää tavoitettu.
Toivottavasti pieni löytyy pian ja pääsee turvaan

 

Mietin myös miksi tehtävä luokiteltiin kiireisyysluokkaan B, tilannehan voi olla lapselle hengenvaarallinen

 

Luin myös tästä, aivan järkyttävää! Lapsiraukka!

 

Mitä sijaisvanhemmille kuuluu?

Me odotamme edelleen. Alkaa aika käymään pitkäksi pian!

 

Hei. Meillä uusi vuosi alkoi sijaisperheenä. Vihdoin... odotettiin sitä jo oikeestaan 2 vuotta kurssin jälkeen.. sisarukset, leikki-iässä, 3 ja 5 v. Nyt elämä etsii uusia uomia uudessa kokoon panossa 7 henkisenä perheenä. Homma lähtenyt käyntiin ok hyvin.... paljon asioita pyörii mielessä. Kurssilla puhuttua ym. Mut kertokaa miten tunteet lapsiin on herännyt??? Tiedän että siihen saa apuaki jos sellaista ei ala syntyä mut missä ajassa vieraaseen lapseen tunteet muodostuu? Vauvoihin tunteet syntyy ehkä helpommin ku ne on lähellä ja sylissä ja lohduttaa. ... mutta entä 5 v joka ei itke eikä välitä sylistä. Leikkii ja touhuu kuin kone.

 

Sitä samaa, eli odottamista. Yhteydenotto naapurikuntaan sai tylyn tyrmäyksen. Heillä on kuulemma vain niin vaativia lapsia, että perheemme ei tule kysymykseen. Enpä ihmettele, miksi joutuvat ostamaan paljon lastensuojelun palveluita yrityksiltä.
No...ei tarvitse alkaa lääkärintodistus ym. lupalappurumbaa uudestaan uuden kaupungin kanssa

 

Meillä Tuuli-Maria juuri samanikäiset sisarukset.
Oma kokemukseni on, että tunneside voimistuu vähitellen ajanmyötä. Itselläni rakkaus ei roimahtanut heti, kuten biologisten lasten kanssa olen kokenut vaan kiintymys lapsiin kasvaa päivä päivältä, kun heidän kanssaan elää arkea.
Meillä sisarukset ovat kyllä olleet ja ovat edelleen sylivauvoja ja aikuisen nälkä on heillä ihan valtava.

 

Tiuku kiva kuulla kokemuksistasi. Kuinka kauan lapset on teillä ollut? Meillä lapset kivoja ja tottelevaisia. Mut huomaan itsessäni puutteita. Ei se kiintymys synny niin ku luulee. Mua ärsyttää moni asia niitten käytöksessä, ilmeissä ja eleissä. Tulee suurempi rakkaus vaan omia kohtaan. En tietenkään näytä sitä lapsille vaan yritän ottaa kaikkia syliin ja antaa kaikille aikaa ja huomiota. Pelottaa vaan nää omat tunteet. Toiseen lapsista olen jo hieman ihastunut. Hän, joka näyttää ilot, surut ja harmitukset. Mutta sitten tää toinen, vahanukke. Joka varmasti on kokenut sellaista ettei pysty luottamaan eikä ole ollut virikkeitä eikä mahdollisuutta oppia ikätasoisekseen. Koska lapsi ei näytä tunteitaan tuntuu niin vaikealta itsekään..... mutta kai se on niin ettei saa itseltään vaatia liikaa. Muutama kuukausi eteenpäin ni toivon että nauran näille ajatuksille.

 

Meillä on lasten kanssa yhteiseloa takana noin puoli vuotta.
Ihan tuttuja tuntemuksia ja inhimillisiä. Olin itsekin pettynyt itseeni, jotenkin naivisti ajattelin, että tunne olisi enemmän samankaltaista kuin biologisiin lapsiin. Tietenkin kohtelu on ehdottoman tasapuolista kaikille, se on itselleni tärkeää, siitäkin syystä että olen itse lapsena kokenut eriarvoista kohtelua.
Mutta näihin pieniin leikki-ikäisiin kiinnyn päivä päivältä lisää. Myös se, että kun näkee biolasten (etenkin kuopuksen) lähentyvät uusien sisaruksien kanssa vahvistaa omia tuntemuksia siitä, että oikealla polulla ollaan.

 

Kiitos Tiuku sanoistasi. Helpotti hieman kuulla etten oo ainut jonka ajatukset sekaisin tässä tilanteessa. Toivon tosiaan että kiintymys kasvaa ajan myötä kun opitaan tuntemaan toisiamme. Nyt varmaan tarvitaan tavallista arkea, ruokaa ja rutiineja. Syliä, syliä ja syliä.

 

Seurailtua hetken tovin jo keskustelujanne, päätin rohkaistua ja liittyä joukkoonne. Olemme viime vuoden lopussa valmistuneet Pride-koulutuksesta ja nyt olemme odottamassa pitkäaikais-sijoitukseen tulevaa lasta. Kovasti jännitämme tulevaa Lueskeltuani tätä ketjua huomasin että joillain oli sijoituksessa sisarukset. Kysymys kuuluukin oliko teillä toiveena sisarukset? Meille suositeltiin pientä lasta tai sisaruksia.. Olemme lapseton pariskunta joten mietin vain pärjäisimmekö sisaruksien kanssa näin "vastavalmistuneina" vaikka itse olenkin sitä mieltä että sisarukset ovat suoranainen lahja ja jokainen tapaus on kumminkin punnittava tarkoin jos saamme näin hienon mahdollisuuden ryhtyä joillekin sijaisvanhemmiksi. Odottavan aika on pitkä...

 

Tervetuloa mukaan
Meillä ei missään vaiheessa valmennusta ollut puhetta sisaruksista vaan ensisijaisesti ajatuksena oli yksi lapsi. Mutta sisaruksia kuitenkin tarjottiin pian valmennuksen jälkeen ja hetken pohdinnan jälkeen päätimme heille kodin tarjota.

 

Kiitos Tiuku Puhuit että nämä sisarukset tulivat teille melko pian..Saanko udella vielä kuinka kauan odotitte valmennuksen jälkeen? Jostain muistan kuulleeni että sisaruksille olisi vaikeampaa löytää sijaiskotia joten odotusajat olisivat lyhyempiä kuin yhdelle lapselle. Nämä ovat vain näitä juttuja joita kuulee enkä tiedä edes onko näissä jutuissa perää. Kiitos jos voit oikaista jos kyseessä on ollut "rikkinäinen puhelin"

 

Puhelu sisaruksista tuli noin puoli vuotta valmennuksen jälkeen, meillä oli yksi lyhytaikainen sijoitus siinä välissä.. En osaa sanoa odotus ajoista, mutta kyllähän se ihan järkeenkäypältä kuullostaa, että sisaruksille saattaa kodin löytyminen viedä pidempään. Onhan se aina isompi kynnys ottaa useampi lapsi kuin yksi.
Tsemppiä teille odotusaikaan, toivottavasti se ei ole enää pitkä

 

Meille sijoitettiin nyt vuodnvaihteen jälkeen ekaluokkalainen! Kaikki on sujunut oikein mukavasti tähän saakka. Biologisten vanhempien kanssa asiat rullaavat hyvin. Olemme oikein tyytyväisiä ratkaisuun. Vuosi sitten keväällä kävimme pride - koulutuksen. Varsin nopsaan ovat asiat menneet eteenpäin! Mie olen kiintynyt hyvinkin lapseen ja olen monissa asioissa iloinen, että lapsi ei ole perinyt miulta semmoisia itseäni ärsyttäviä luonteenpiirteitä...

 

Kiitos Tiuku Näin mekin toivomme. Odottavan aika kun tuntuu vain olevan niin pitkä ja mekin teimme ajatustyötä tämän asian kanssa vuosia ennen valmennusta.Odotusajat kun tuntuvat vaihtelevan niin laidasta,laitaan perheillä. Tässäkin varmaan on eroa onko kunnallisella vai pelan puolella jonossa..? Ja paikkakunnalliset erot vielä..Olipa kiva kuulla että tässä oli pari kovin lyhytaikaista odotusaikaa omaavaa ketjussa Kiitoksia vastauksista!

 

Hei kaikki! Täällä on uusi odottava perhe, meillä on pian Priden loppukeskustelu. Odotus on meidän osalta alkanut jo 4 vuotta sitten kun päätimme muuttaa yhteen ja otimme jo silloin asunnon, jossa on ylimääräinen huone tulokkaalle sitten kun sen aika koittaa. Silloin emme vielä aavistaneet että odotus venähtää näin pitkäksi, ensimmäiseen hakemukseen tuli suora hylsy ja kehotus asua ensin 3 vuotta yhdessä ennenkuin laittaisimme uutta hakemusta. No, viime kesänä 3 v tuli täyteen ja silloin lähti uusi hakemus. Aloitimme Priden syksyllä ja nyt sitten ollaan tässä taitepisteessä. Into on suuri emmekä millään malttaisi enää odottaa vaikka tiedämmekin, että tässä saattaa vielä tovi vierähtää. Olemme lapsettomia, vähän yli 40-v ja odotamme alle 3-vuotiasta tai pieniä sisaruksia. On ollut kiva lukea ketjusta teidän muiden odotusajatuksia ja seurata tapahtumien etenemistä! Mitä nyt kuuluu, väki?

 

Heippa! Reilu puoli vuotta kulunut aikaa tällä kokoonpanolla uuden tulokkaan kanssa. Kaikki on edelleen mennyt hyvin, ja poika on selkeästi löytänyt paikkansa perheestämme ja on kuin biologinen lapsi. Kaikki meidtä on kyennyt luomaan vauvaan vahvan tunnesiteen ja kyllä voin hyvillä mielin sanoa että rakastan tuota kuin omaani, silti tiedostaen faktat.

Biologisen suvun kanssa yhteistyö edelleen rullaa, eikä ikäviä yllätyksiä ole tullut. Samoin sossujen. Suurin positiivinen plussa on omat sukulaiset ja ystävät, kuinka hienosti ovat tässä meidän kanssa mukana

Mieleen hiipinyt miehen kanssa jo ajatus toisesta sijaislapsesta, mutta vielä katsellaan ja mietitään rauhassa, annetaan ajan vielä kulua.

Tuntuu melkein rikolliselta että meillä on mennyt näinkin hyvin, mutta rohkaisuna muille pohtiville halusin kuulumiset kertoa

Mahtavaa kevättä tyypit ja tsemppiä!!!