Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Kiitos Mimmuliisa kirjoituksestasi. Lisää kokemuksia kaipaan, sijoitetuista sisaruksista ja lisäksi kokemuksia siitä kun lapsi on jo esim 4v tullessaan, ettei enää ihan pieni vauva.
Oma odotus nyt niin kova, suunnittelen ja siivoan kotia ja haaveilen kotiäityidestä. Nyt se on niiiiin lähellä, toivottavasti toteutuu. Ymmärrän tottakai sijaisvanhemmuuden idean, biologiseen sukuun pidetään yhteyttä ja tavoite on lapsen pääsy takaisin kotiin jos mahdollista. Mutta oma haave siis on se, että saan tehdä tätä työtä kotona ja toivon, että saan antaa lapsille hyvät eväät reppuun elämän retkelle. Jos lapsi lähtee meiltä, toivon saavani pitää häneen yhteyttä silti esim tukiperheenä. Oma haaveni on tehdä työtä lastensuojelussa, nyt aluksi tää sijaisvanhemmuus (olemme jo toimineet tukiperheenä) eli kokemusta siitä jo on. Haluaisin opiskella alaa ja ajattelen tekeväni työtä joskus ennalta ehkäisevässä lastensuojelussa.

 

Tervehdys kaikille

Meille tosiaan tuli pian Priden-loppuarvioinin jälkeen lyhytaikaiseen sijoitukseen pieni taapero. Sen jälkeen olemme taas odotelleet, kunnes viime viikolla soi puhelin. Tällä kertaa kotia tarvittaisiin kahdelle, alle kouluikäiselle. Joten Tuuli-Marian tapaan kaipailisin kokemuksia sijoitetuista sisaruksista, sekä hiukan isommista 3+ sijoitetuista lapsista.

 

Hei
Pride:n käyneille sijaisvanhemmille ,jotka kuumeisesti odottavat sijoitettavaa lasta suosittelen ottamaan yhteyttä Sijaishuoltoyksikköön. Odotimme ihan turhaan vuosia näiden yksityisten "leivissä" Meille tuli välittömästi monta kyselyä ja nyt kaksi ihanaa nuorta kotona! Heillä on monta kuntaa josta tulee kyselyjä sopivia perheitä etsien

 

Hei kaikille!

Löysin googlailemalla tämän keskustelun ja oli pakko lukea koko ketju läpi ennen kuin rekisteröidyin. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani kaksplussan foorumeille, mutta tässä ollaan.

Olemme kolmihenkinen perhe pääkaupunkiseudulta. Tyttäremme on nyt reilut kaksi vuotias, ja Priden kävimme keväällä. Loppuarviointi oli meillä hiljattain ja nyt odottelemme puhelimen soimista ja tietoa milloin perheemme kasvaa! Meille on tulossa aika pieni lapsi/lapsia, koska tyttäremme on niin pieni. Hän rajaa tehokkaasti vaihtoehtoja. Toki ikätoiveemme kasvaa tyttäremme kasvaessa, eli en tiedä kauanko joudumme odottelemaan! Toivottavasti emme kauaa. Sijaisvanhemmuus on aina kiinnostanut ja ollut jollakin tavalla mielessä, nyt koimme että on meille oikea aika lähteä tähän mukaan.

Eniten jännittää tietenkin ketä on pöydän toisella puolella. Lapsesta uskomme selviävämme mutta bio-vanhemmat jännittävät tässä vaiheessa kun ei ole kokemusta miten toimia vanhempien rinnalla vanhempina. Tähän ei varmastikaan teoriassa voi tämän enempää valmistautua, joten odotan innolla mitä tunteita herää kun uudenlainen arki koittaa!

Katselin tämän ketjun päivitysvälejä, toivottavasti ihmiset ennättäisivät kirjoittelemaan tänne tiuhemmin niin pysyisi hyvä keskustelu elossa!

 

Tervehdys !

Olen seurannut viestiketjua pidemmän aikaa ja tohdin nyt lopulta itsekkin kirjoittaa tänne palstalle! On ollut todella rikasta ja avartavaakin seurata teidän tapahtumia useammaltakin vuodelta! Vau!

Olemme nelihenkinen perhe Etelä-Suomesta ja odottelemme myös ensimmäistä sijoituslasta/sisaruksia. Suoritimme perhevalmennuksen tänäkeväänä Hki:n sos. toimesta kotikäynteinä ja kovasti odottelemme soittoa! Tosin olen ollut itse aktiivinen ja rimpautellut useamman kerran sinne suuntaan! Toivottavasti eivät "maanvaivana" jo pidä...

Meillä on mieheni kanssa kaksi yhteistä poikaa (eskarilainen ja "viskarilainen") ja lisäksi molemmilla meillä on jo aikuisia lapsia. Mahdollista siis onkin, että sijoitettavat lapset ovat vanhempia, kuin nuorimmat, vaikka ensisijaisesti etsinnässä on 3-5 vuotias.

Tukilapsista meillä on kokemusta muutaman vuoden takaa ja mahdollisesti niitä olisi vielä syksyn aikana tulossa naapurikunnasta. Reippain ja jännityksensekaisin tuntein aloitamme siis syksyä täällä maalla!

 

Mukava kun voi odottaa edes joidenkin kanssa yhdessä! Tätä "raskausmuotoa" kun harvemmin päälle päin näkee.

Oletko SatuPauliina miten ollut yhteydessä sosiaalitoimeen? Mitä olet heille soittaessasi sanonut? Meille sijoittajat sanoivat että odotusaikana kannattaa silloin tällöin olla yhteydessä ja päivittää kuulumisia. Olen miettinyt että mitä minä heille soitan? "Hei, soitin kun sovittiin. Meille ei kuulu mitään! Odotellaan edelleen!" Jotenkin tuntuu hassulta soittaa kun tuntuu että vasta tavattiin mutta tätähän he toivoivat.

 

Näinhän se on, päälle päin saa ihan rauhassa odotella...

Mie soitin touko- ja kesäkuussa, tosin oli muutakin asiaa ekalla kerralla, ja kyselin, että missä mennään... Silloin kertasin, mitä toiveita olikaan lapsen suhteen. Mukava oli rupatella ja jäi kiva fiilis. Nyt soittelin taas tämän viikon alussa ja oli puhetta, että meille voitaisin sijoittaa myös ala-asteikäinen (myös poika, vaikka tyttöä ensin ajattelimme), lupasivat ottaa yhteyttä, kun tiedossa voisi -ehkä- olla sellainen lapsi, jolle perhesijoitus olisi mahdollista. Kesän aikana on sijoituksia tapahtunut, mutta ne ovat menneet lastenkoteihin, syystä tai toisesta. Jännitetään siis sitä soittoa, heillä on tänään siellä palaveri...

Kyllä minä sinuna soittaisin... Muistavatkin sitten paremmin...

 

Joo! Täytyy tässä jossakin vaiheessa pirauttaa. Ajattelin vielä ainakin pari viikkoa odottaa.

Eilen kerroin yhdelle uteliaalle joka kyseli milloin tulee sisaruksia lapsellemme. Kerroin että ei voi tietää, kovasti odotamme puhelinsoittoa! Hän oli oikein hyvillä mielin mukana ja yllätyin itsekin miten helppo hänelle oli kertoa. Ehkä juuri siksi ettei kuitenkaan aivan lähipiiriin kuulukaan.

Voi että, soisi puhelin jo!!

 

Heippa! Silloin tällöin tulee seurailtua vielä palstaa, meille siis muutti reilun 1,5-vuotta sitten tällä hetkellä kolmevuotias lapsi omien muutaman vuoden vanhempien lastemme lisäksi. Hyvin on mennyt. Nyt alkaa tulla kovasti kysymyksiä, pettymykset on suuria ja lapsi miettii kovasti omaa "erityisasemaansa" perheessä (hänellä on kahdet vanhemmat, muilla vain yhdet).

Tuohon on pakko ottaa kantaa, voiko tapaamisia olla liikaa? Sovittuja tapaamisia minun mielestäni voi olla liikaa. Jos ne toteutuvat ja kaikki menee hyvin, tietenkin asia on eri... mutta meillä tällä hetkellä tilanne on sellainen, että tapaamiset on sovittu 2-4-kertaa kuukaudessa valvotusti. Välillä saattaa mennä kaksikin kuukautta hyvin, mutta esimerkiksi nyt tilanne on se, että lapsi on nähnyt biologista äitiänsä viimeksi keväällä. Pettymys on joka kerta valtaisa, kun tapaaminen perutaan tai ketään ei tule. Minusta lapsen ei tarvitsisi vielä kokea tällaisia pettymyksiä näin usein.

 

Kuulostaa kyllä sukula todella ikävältä pienen lapsen puolesta! Tapaamiset varmasti merkitsevät jo hänellekin paljon ja väkisinkin tulee itselle mieleen miltä se voi pienestä tuntua jos hänen "omat" vanhemmat ei välitä sen vertaa että saapuisivat paikalle. Onneksi hänellä on kuitenkin teidät! Onko muuten miten mennyt nämä 1,5 vuotta lapsen kanssa? Onko hän miten sulautunut perheeseen ja kuinka omat lapsenne hänet kokevat? Meillä lapsi kovasti jostain odottaa että hänestä tulee isosisar, vaikkei tuon taivaallista todellakaan ymmärrä mitä se oikeasti tulee olemaan kun hänestä tulee isosisar jollekin.

 

Täällä odotellaan edelleen. 9kk odotus takana kun marraskuussa valmistuttiin pride koulutuksesta. Meilläpäin on hiljaista niimpä oon ottanut myös yhteyttä Tampereen luotsiin.
Onko muilla kokemusta siitä sijoittajana? entä onko kokemusta siitä että lapsi olisi noin 200km päästä sijoitettuna.
Itse en pidä sitä minään matkana vaan autolla pääsee muutamassa tunnissa paikalle tapaamisiin yms...
Toivon niin että voisin jäädä pois työstäni tämän vuoden puolella kotiin pienen kanssa. Luulis että joku lapsi/sisarukset olisivat juuri meitä varten.
Kumpa sosiaalityöntekijät toisivat meidät yhteen...
tämmösiä ajatuksia täälläpäin

 

Meillä on mennyt nämä 1,5-vuotta hyvin ja omat lapset ovat suhtautuneet asiaan hyvin, vaikka mustasukkaisuutta on. Tuntuu että nyt viimeisten kuukausien aikana lapsesta on tullut samanvertainen perheenjäsen kun toisistakin. Täysi sopeutuminen on vienyt aikaa ja kysynyt omilta lapsiltakin tosi paljon jaksamista, mutta tämä on sitä parasta suvaitsevaisuuskoulutusta! Jokainen saa olla sellainen kun on ja hyväksytty.

Itselläni ei ole kokemusta noin pitkistä sijoitusmatkoista mutsikka, mutta ystävälläni on. Heillä on juuri n. 200km matkaa ja tapaamiset kahdesti kuussa. Lapselle se on rankkaa, yleensä on joku erityinen syy miksi sijoitetaan noin kauas. Pienen lapsen kanssa ajaminen on haastavaa, tapaamisiin lähdetään sitten aamuvarhaisella ja autossa viihtyminen on vähän niin ja näin, päivärytmi menee pitkäksi aikaa sekaisin (myös jännityksen takia jne). Mutta onnistuu, jos sijaisvanhemmat siihen sitoutuvat. Nyt lapsen ollessa koululainen on jo helpompaa, tapaamiset yön yli, eikä ole jatkuvaa ravaamista.

 

Kyllä minustakin tuntuisi yhtäkkiä raskaalta ajella jatkuvasti 200 kilometrin matkoja tapaamisiin, etenkin jos niitä on tiuhaan. Kerran kuussa menisi. Teillä on jo mutsikka pitkä odotus takana niin ymmärrän että alkaa miettimään jo reviirin laajennusta muuallekin.

En tiedä miksi mutta itselläni on semmoinen tunne että soitto tulee tämän vuoden puolella. En osaa sanoa mistä tunne johtuu mutta en vain osaa ajatella että tämä kestää kauan. Järjellä ymmärrän että voimme joutua odottamaan vuoden tai kaksi mutta silti joku ääni sisällä sanoo että meidän poika jossain odottaa pääsyä meille. En myöskään tajua mistä tulee fiilis pojasta, emme ole esittäneet edes toivetta sukupuolesta mutta silti olen varma että kohta meille poika tulee. Jännä nähdä.

 

Täällä kans jännitys tiivistyy kun asioihin pitäisi saada selvyyttä lähipäivinä. Onko kenelläkään kokemusta sellaisesta sijaisvanhemmuudesta, jossa asutaan aika lähellä ja yhteistyö biovanhempien kanssa tiivistä? Eli tapaamisia viikoittain ja lapsi viipyy biovanhemmilla viikonloppujakin. Silti kyseessä pitkäaikainen sijoitus koska biovanhemmat ei kykene yksin kasvattamaan.

 

Mukava kun ketju on aktivoitunut
Meillä tilanne on edennyt niin, että perheemme lapsiluku kasvaa kahdesta neljään ensi viikolla. Lapset ovat käyneet tutustumassa ja yökylässä. On tämä huima muutos, ei tahdo iltaisin uni tulla silmään, kun miettii tulevaa muuttoa ja sitä kuinka arki lähtee pyörimään.

 

Onnea *TiuKu* ja Tuuli-Maria! Voi kunpa meilläkin pian puhelin soisi!

Tuleeko teille minkä ikäisiä lapsia? Ovatko lapset heti tuntuneet "omilta"? Entä onko tutustelua ollut pidemmän aikaa ennen muuttoa? Ja vielä haluaisin tietää minkälaista on ollut tavata biovanhemmat?

 

Kiitos
Meidän perheeseen tulee viisi ja kolme vuotiaat sisarukset. Lapsista tuli heti sellainen hyvä tunne. Jokaisella tapaamisella se tunne vain vahvistui. Jotenkin ajattelen, että se tunne on aika tärkeä, se että lapsi tuntuu "omalta".
Meillä tutustumis aika oli n. kuukausi. Vanhempien tapaamista jännitin varmaan enemmän kuin itse lasten tapaamista. Olihan se todella jännittävä tilanne. Vain toinen vanhemmista saapui paikalle, ja hänestä jäi kyllä ihan hyvä tunne ja uskon että yhteistyö tulee sujumaan. Toisen vanhemman kanssa saattaa olla haastavampaa.

Toivottavasti teilläkin pian puhelin soi, pidän peukkuja

 

Ihana kuulla! Toivottavasti teillä yhteiselo lähtee mukavasti käyntiin! Minkä ikäisiä omat lapsenne ovat? Oletteko kauan odottaneet lapsia?

Meillä tänään jälleen parivuotias jutteli kuinka hänestä tulee isosisko ja hän tulee pitämään pikkuveljeä sylissä. Toivottavasti hänelle ei tule isona järkytyksenä jos meille tuleekin pikkusisko!

 

Meillä on kuusi ja kahdeksan vuotiaat lapset. "Odotusaika" Pridestä valmistumisesta, lasten muuttoon oli n.9 kk . Meillä oli kyllä yksi lyhytaikainen sijoitus tässä välissä.
Toivottavasti teidän pikkuneiti pääsee pian isonsiskon rooliin

 

Eli ihan normaali raskausaika siis! Mutta kyllä täällä odotetaan! Sormet ristissä.

 

Moi
Meille tuli heti seuraavana päivänä kun olin lähteny luotsille postia niin soitto täältä omasta kaupungista. Poika nyt 7kk. Kerran ollaan nähty hänet ja ajatus että hän muuttaa meille marras-joulun. Vaihteessa jolloin hän on 10kk ikäinen. Ihanaa siis niin ihanaa kun hän oli just niinku meille sopiva ja tuntui omalta.
Nyt lokakuun alussa tavataan bio äiti joka kuulemma kokee sijaisäidin uhkaksi ja on haastava asian ajajan kanssa. Huh...toivottavasti selvitään hyvin tapaamisesta ku ollaan ekakertalaisia.
Lasten sisarukset menee tuttuun sijaisperheeseen ja ajatus on että oltais sitte toisille tukiperheenä kun sen aika tulee.

 

Onnittelut mutsikka! Nopeasti se sitten kuitenkin kävi. Hyvin se biovanhempienkin tapaaminen menee, kunhan olette itse ystävällisiä ja kerrotte heille, että hoidatte lasta mutta aikomuksenanne ei ole ryöstää lasta vanhemmiltaan, vaan tuette yhteydenpitoa. Kyllä se siitä! Kokemusta on minulla ja varmasti monella muullakin. Paljon pystyy vaikuttamaan, kun pysyy itse aikuisena, ystävällisenä ja asiallisena, vaikka vastapuoli purkaa varmasti pahan olonsa teihin. Se sylkykuppina olo valitettavasti kuuluu usein tähän, mutta kyllä se helpottaa! Itse otin vastaan ja kuuntelin ja kuuntelin, se loppui aikanaan. Monesti jos ei sitä ota alussa vastaan, niin saattaa olla että jatko on sitten vaikeampaa. Meillä on nykyään hyvä tilanne, silloin kun vanhemmat kykenevät kommunikaatioon, niin arvostavat meitä ja pitävät meitä jopa mukavina. Ja ovat iloisia että lapsi asuu juuri meillä. Itse olen antanut sen negatiivisen aseman sossulle, jos on jotain sanomista. En halua olla itse se joka ääneen sanelee rajat, vaan mielummin se mukava täti joka leikkii lapsen kanssa

 

Oliko mutsikka tämä lapsi nyt sieltä 200 kilometrin päästä? Silloinhan voi ehkä tuo välimatka olla hyväkin asia jos bio hankala. Mutta itse ajattelen samoin kuin sukula, jos alku on hankala niin loppu on varmasti lasten leikkiä! Mutta pääasia että lapsi tuntuu omalta ja teidän perheeseen sopivalta! <3

Itse sain tänään vastauksen kuulumis-meiliini. Ei ole tullut pieniä eikä ole nyt tiedossakaan että olisi tulossa. Vielä muistutus että tilanteet elää. Voi vitsi, tämä odotus olisi niin paljon helpompaa jos tietäisi lasketun ajan!

 

Tää vauva on alle 50km päästä eli ei tarvi ajella niin kauas. On ihana tunne odottaa kun vaan malttais. Miettiä ja valmistella pikku hiljaa kaikkee. Vielä en oo työkavereille kertonut kun aikataulut ei oo selvillä koska jään pois töistä mutta esimies tietää ja näytti vihreää valoa.jään vuodeksi virkavapaalle. Te joille on alle 1.v tullut.mitä ootte hommanneet kotiin etukäteen?!

 

Kylläpäs minä täällä tiuhaan olen Mutta kylläpä kuullostaa ihanalta! Meille tuli alle 2v (tai onhan meillä sitä ennen tietysti biologiset vauvoina tulleet), mutta varmaankin tuttipulloja, nokkamukeja, vaatteita, rattaat, ehkä kantoliina tai kantoreppu tms (meillä vielä 3v:llakin käytössä kun on taas vauvakausi meneillään), sänky, lakanoita, turvaistuin, syöttötuoli... riippuu myös siitä mitä kaikkea mukana tulee, meillä ei tullut paljon mitään, paitsi säkkitolkulla leluja. Niitä ei kannata etukäteen ostella, ehkä kirjoja mitä voi yhdessä sylikkäin katsella Tai minun mielestä ei, voi olla että ekat kuukaudet menee sylikkäin ja kainalokkain ja lelut jää sitten käyttämättä. Ja niitä ehtii, saa lahjaksi yms kamalat määrät aina! Mukavaa valmistautumista.