Hei!
Olen aktiivisesti lukenut kirjoituksia mutta oma kirjoittaminen on jäänyt kun pitää kirjautua sisään. Tämä kuitenkin on sen verran "elävä" paikka että mielellään pitäisi osaltaan paikan aktiivisena (täällä kun kirjoittelu on kuitenkin ollut ystävällistä vrt esim. suomi24 palsta)
Me toimimme siis juuri tuollaisen koululaisena sijoitetun sijaisperheenä, niin ja olemme myös tukiperheenä, kahdenkin perheen lapsille (lapset eivät samaan aikaan koskaan ole) ja näitä "itsetehtyjäkin" meillä on.
Nuhainen, olen kovasti pahoillani puolestasi että sijoittaminen on takkuillut vaikka teidän esimerkin kautta onkin helpompi tiedostaa että tälläistä tämä usein on.
On siis kovin yleistä että sijaisperhe alustavasti lupautuu sijaisvanhemmaksi lapselle "koko elämäksi" ja asennoituu lapsen tuloon, mutta sitten tapahtuukin jotain että sijoitusta ei tapahdu. Kyse ei useinkaan ole siitä että joku ei hoitaisi hommiaan vaan esim. lapsen lähipiiristä löytyykin joku läheinen joka alkaa sijaisperheeksi tai perheeseen sijoittaminen ei olekaan mahdollista tai lapselle ilmenee eläinallergia (ja sij.perheessä on lemmikkejä).
En tietysti osaa mitään lukuja sanoa mutta jo oman perheen ja muutaman tutun perheen perusteella USEIN käy niin. Se tekee tämän työn/elämäntavan haastelliseksi, pitäisi olla valmis ottamaan muutaman viikon/kuukauden sisällä lapsi tai toistaalta voi mennä vuosia ja ketään ei tule.
Miksi Nuhainen ette jatka tukiperheenä?
Pinjuliinu, meillä siis tosiaan on tuollainen teini-ikäinen, sijoitettiin meille suurinpiirtein 10-kesäisenä. Onhan siinä omat haasteena, juurikin se että lapseen kiintyminen on erilaista kun sellaista hoivaamista ja sylittelyä ei ole samoin kun pienen kanssa.
Isommat eivät myöskään ole samalla tavalla söpösiä ja höpsöjä vaan heillä on jo omat tavat ja jutut. Joidenkin haasteiden kanssa voi olla vaikeaa, esim. jos lapsi on tottunut että saa tehdä mitä haluaa, on aika vaikeaa isommalle opettaa sääntöjä.
Mutta onhan niitä kivojakin juttuja, lapsen kanssa jutella ja keskustella, voi tehdä asioita eikä tarvitse "pestä peppuja". Aina ei tarvitse veikkailla mikä on lapsen parasta vaan lapsi osaa jo itse sanoa haluaako tavata kummeja ja mummeja kuinka usein jne. Voi myös ajatella niin että jos lapsi olisikin superhankala niin häntä ei tarvitse hoitaa 18/21 vuotta vaan kenties 5 vuotta tai 3, se voi helpottaa jos murrosikä on kovin vaikea.
Me käytiin pride joskus 5 vuotta sitten, pidin myös koulutusta hyvänä vaikka meidän perheen aikuisilla on molemmilla koulutus joka tukee tätä työtä. Olen superiloinen että meillä mies on tässä touhussa myös mukana, niin henkisesti kun fyysisesti. Saunassa usein käydään läpi lapsen asioita ja siellä voi purkaa myös omaa turhautumista ja toinen ymmärtää (eikä riko vaitiolovelvollisuutta) puoliso myös hoitaa samalla tavalla lapsen asioita ja viettää hänen kanssaan aikaa vaikka päävastuu ehkä minulla onkin.
Käytiin myös tuo lyhytaik.sijaisperh. koulutus jossain vaiheessa, mutta sitä työtä ei olla tehty, tosin yhtenä kesänä oli sisarukset "kriisisijoituksena" meillä ja jäimme sitten heille tukiperheeksi.
Miten teidän muiden puolisot ovat sopeutuneet ajatukseen sijaisperheenä olosta?
Oletteko aloittaneet suoraan sijaisperheenä vai ensin tukiperheenä?