Sairaslomallekko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja niinuli1
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

niinuli1

Vieras
eli minulla olisi tälläinen pieni pulma. Eli olen ammatiltani labrahoitaja eikä työ ole fyysisesti raskasta, mutta kun otan näyttitä niin joudun nojautumaan eteempäin ns. vatsan päälle ja nousemaan tuolista jatkuvasti ylös alas. Eli ongelma on se että en saa hyvin otettua enää näytteitä kun maha ottaa vastaa ja tuntuu tosi pahalta olla mahan päällä näytteenoton ajan. Jatkuvat ylös ja alasnousut aiheuttavat sen että selkä on kuin tulessa. Tukivyötä en voi käyttää koska työasento on sellainen että vyö painaa liikaa nivusii (olen kokeillut). pomolta olen pyytänyt seisomatyötä, mutta en ole sitä saanut. Vielä osisi 5 viikkoa ennen mammaloman alkua pelkkää näytteenottoa. Närästys minulla on ollu myös todella paha ja kun joudun nojaamaan eteenpäin näytteitä ottaessa närästykset pahenevat. Päivän päätteeksi olo on aika kaamea eli mahaan sattuu ja selkä on aivan tulessa. Pidän työstäni todella paljon enkä haluaisi mielelläni jäädä sairaslomalle, mutta pomo ei anna minun tehdä muuta vaikka olen pyytänyt. Eli kannattaano näin pienien vaivojen takia hakea sairaslomaa vai pitääkö yrittää sinnitellä loppuun asti?
 
Miksi joudut nojautumaan eteenpäin? Eikö se asiakas voi työntää kättään lähemmäksi/ylemmäksi?

Tietysti otat sairaslomaa, jos pahalta tuntuu eikä pomo järjestä muita töitä!
 
Sen takia joudun nojautumaan eteenpäin koska kättä ei saa näytteenottotulissa niin lähelle että saisi kunnon tuntuman eikä putkia saa niin lähelle että niitä pystyisi vaihtamaan.
 
Hei!

Minulla ä.loman alkuun kans n. 5 viikkoa, olen tällähetkellä s-lomalla (äitiysloman alkuun saakka). Työskentelen toimistossa (istumatyö) ja vaikka pääsinkin jaloittelemaan aina kun siltä tuntui, oli illat kuiteskin selkäsärkyisiä ja supisteluja (vaikkakin kivuttomia) tuli peräkkäin...
Viime viikolla oli sitten nlalääkäri ja hän tarkisti kohdunsuun tilanteen, ja noi kivuttomat supparit olivat aiheuttaneet kohdunsuun pehmenemistä ja kohdunkaulan mitan lyhenemistä. Lääkäri katsoi parhaaksi kirjottaa loppuajaksi s-lomaa. Ja hyvä niin, nyt kotona ollessa saa makoilla aina kun siltä tuntuu. Supistukset onkin vähentyneet ja selkäsärkyäkään ei ole ollut ollenkaan.
Et kannattaa pyytää s-lomaa, jos tuntuu siltä. Vauva on kuitenkin tärkein.
Onnellista joulunalusaikaa ja vauvan odottelua.
 
Olen myös bioanalyytikko, tosin tutkimushommissa tällä hetkellä. Mutta ymmärrän ongelmasi. Näytteenottajalla nuo työasennot on välillä muutenkin todella hankalia, ilman raskauttakin. Mielestäni pomosi on velvollinen järjestämään sulle sellaista työtä, jota pystyt tekemään tai sitten voit hyvällä omallatunnolla hakea sairaslomaa. Eikö olisi mahdollista loppuajaksi siirtyä vaikka tekemään analyyseja tms?
 

Yhteistyössä