Punastuminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Juu...mulla oli (on)sama punastumis-ongelma ---liittyy ns. tilaisuuksiin, jossa pitää pysyä tilassa, josta ei voi lähteä pois. esim luokkahuone, seminaari jne..
Onko tämä paniikkioireita ?---eniwei uskalsin aikanaan kysyä lääkäriltä, ja hän määräs mulle beetasalpaalia/propraalia--auttoi henkisesti ja fyysisesti---

Kannattaa puhua näistä asioista ja tarvittaessa hakea lääkitystä---muuten mennee elämä hukkaan---Itsevarmuus löytyy kun huomaa selviytyvänsä--tsemppiä

 

Juu...mulla oli (on)sama punastumis-ongelma ---liittyy ns. tilaisuuksiin, jossa pitää pysyä tilassa, josta ei voi lähteä pois. esim luokkahuone, seminaari jne..
Onko tämä paniikkioireita ?---eniwei uskalsin aikanaan kysyä lääkäriltä, ja hän määräs mulle beetasalpaalia/propraalia--auttoi henkisesti ja fyysisesti---

Kannattaa puhua näistä asioista ja tarvittaessa hakea lääkitystä---muuten mennee elämä hukkaan---Itsevarmuus löytyy kun huomaa selviytyvänsä--tsemppiä

 

Jos punastelu on hyvin kiusallista ja rajoittaa sosiaalista elämää, voidaan turvautua kirurgiseen hoitoon, jossa salvataan rintaontelossa kulkeva sympaattisen hermoston osa

 

Ei mulla siihen lääkkeet auta ja kaiken lisäks on alkanu tulemaan paniikkikohtauksiakin. Kädet hikoaa, naamaa kuumottaa, kroppa on hiessä ja tadaa naama lehottaa punaisena! Olis mukavaa jutella kohtalotovereiden kanssa. Niin monta vuotta oon asiasta yrittänyt selvitä ja etsiä tietoa ja nyt alkaa vasta löytymään enemmän kohtalotovereita. Harmi vaan kun ei ikinä itse ole tavannut sellaista henkilöä kasvokkain joka kärsisi samasta asiasta. Tsemppiä kaikille!

 

Minä kävin terapiassa (taisi olla kognitiivis-jotain) ja auttoi vähän sekä söin cipramil-lääkettä joka todella auttoi ja tulin sosiaalisemmaksi kun niitä punastumis/ahdistumiskohtauksia ei enää tullut...

Kyllä se vaan itsetunnossa on se ongelma. Nyt taas kun olen kotona ollut ja pois ihmisten ilmoilta tuntuu että alkaako tämä ongelma taas uudelleen...

 

mä tarviin jotain kotikonstia punastumiseen, kun vanhemmat sanoo vaa että: ''kyllä se ohi menee'', eikä suostu ostaa mulle mitään lääkettä.
Oon koittanu jo uskotella ittelleni että en punastu jos haluun niin mutta ei auta. Punastun ainoastaan luokan edessä jos täytyy joku esitelmä pitää. Oon nii hermostunu esiintymisestä että ei muusta koulunkäynnistä tuu mitää.

 

Olen punastellut toiselta luokalta asti enemmän tai vähemmän erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Nyt olen 37 vuotta. Kaikki alkoi aikoinaan juuri koulun ruokalasta, jossa kaverit "kiusasivat" kyselemällä minkävärinen on palo-auto ym. Nyt aikuisena en punastele niin paljoa esim. kavereiden tai perheen jäsenien kanssa en juuri ollenkaan ja jos punastelen, niin en välitä siitä. Töissä punastelu on kiusallista. Usein kun joku tulee yllättäen työpisteelleeni ja alkaa jutella, niin lehahdan samantien punaiseksi. Etenkin, jos kysessä on jokin arkaluonteinen tai henkilökohtaisempi asia. Yritä nyt siinä sitten keskustella luontevasti. Jos taas minä menen juttelemaan jollekkin, niin ongelmaa ei yleensä ole, koska tilanne on minun hallinnassa.

Viime kesänä oivalsin, että kyseessä on itsetunnon lisäksi myös sosiaalisten taitojen puute. Jotkin ihmiset, kuten minä, eivät ole luonnostaan kovin sosiaalisia, vaan taidot täytyy opetella. Ihmisten kohtaaminen, negatiivisen puheen kestäminen, epävarmuuden sietäminen, keskustelun ylläpito ovat näitä opeteltavia taitoja. Ensin pitää huomata, että missä tarvitsee treeniä. Esim. minulla ihmisen yllättävä kohtaaminen ja siitä tuleva huomio sekä epävarmuuden sietäminen näissä tilanteissa. Sen jälkeen pitää harjoitella... Ei välttele näitä tilanteita, vaan ottaa ne "harjoitustilanteina". Tarpeeksi kauan harjoitusta ja tarpeeksi monta onnistumista, niin siittä se alkaa sujua. Helppoa se ei kyllä ole. Mokia tulee kokoajan ja tulokset ovat tosi hitaita. Ajattelin kuitenkin jatkaa tätä rataa. Harjoittelua voi tehdä ihan kotioloissakin vaikka jutella naapureiden kanssa.

Kokeilen nyt tämän syksyn harjoittelemalla sos.tilanteita, käyttämällä hyvää meikkivoidetta ja pitämällä "missä minä olen hyvä" päiväkirjaa (vinkin sain tältä palstalta). Toivotaan hyviä tuloksia!

 

Mulla on sama juttu punastelun kanssa. Meillä kalpeanaamoilla se on hyvin yleistä Oli lämmin tai kylmä tai joku jännittävä tilanne, esim. joudun puhumaan ihmisille, niin punastun. Punastuminen johtuu siitä, että verisuonet laajenevat. Ihan fysiologinen juttu. En suosittelisi sitä leikkausta, koska seurauksena on liikahikoilu. Onkos se sitten kivaa?! Mieluumin punastelen Mun rakas aviomies sanoi mulle aikoinaan seurustelun aloittamisen jälkeen, että olin tosi söpö kun punastuin silloin ihan alkuun, kun hänelle selvisi, että olen ihastunut häneen. Vieläkin tuo sitä muistelee <3

Mulla sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi teininä kun menin lukioon. Paras hoito siihen on siedätyshoito. Mene tilanteisiin joissa alat oireilla. Aloita pienin askelin. Jollekin muullekin suosittelin tällä palstalla Olavi Norosen Jännittäjän kirjaa. Se on tosi hyvä opus Olen nyt vähän yli 3-kymppinen ja vieläkin perusluonteeltani jännittäjä, mutta se ei enää rajoita elämääni. Jännittää jos jännittää. Hengissä olen selvinnyt niistä tilanteista Tuosta jännittämisestä tulee oravanpyörä, jota on vaikea katkaista. Omalla kohdallani aloin jo jännittämään sitä, alkaisinko jännittää...oliko sekavasti sanottu??! Olen päässyt jännittämisen herraksi menemällä niihin tilanteisiin, joita ennen kartoin. Se myös helpottaa, jos pystyt kertomaan muille että jännität. Tiedän, että se on alkuun vaikeaa, mutta voin luvata, että sun on helpompi olla sen jälkeen. Ja tulet yllättymään, kuinka moni jännittää myös. Aika monta kertaa olin se joka ensiksi sen sanoi...Muista että kaikki jännittää, ei sellasta viilipyttyä olekaan joka ei jossain tilanteessa jännittäisi. Epänormaalia on, jos EI jännitä

 

Olen aina harrastanut tanssia ja esiintymistä, vetänyt kilpailuja ja juontanut juhlia, omistanut ison kaveriporukan ja ollut huomion keskipisteenä. Nyt yhtäkkiä viikko sitten on alkanut ihan jostain puun takaa raju punastuminen (olen lukiossa ykkösellä) esim. jos opettaja yllättäen kysyy jotain taikka ihastus tulee puhumaan tai sanon jotain jonka seurauksena muiden katseet kiinnittyvät minuun. Kaverit ovat sanoneet että olen IHAN tulipunainen ja katsovat minua kummissaan. Tämä saa oloni tuntumaan vieläkin tukalammaksi ku kaikki tuijottaa ihan "" näkösenä. Nyt olen alkanut pelätä punastumista, ja jos tunnen punastuvani niin punastun vain enemmän. Sitten se saattaakin lähtee vain naps vaan ja olen taas VALKOINEN koska ihoni kasvosta on erittäin kuulas ja valkoinen. Niinpä punastymistani EI VOI olla huomaamatta. Olen yrittänyt vähentää vaatetusta, koska jotenkin olisi loogisempaa että kylmissään ei punastuisi ja tuntisi hirveää kuumotusta kasvoilla?! Tämä ei kuitenkaan ole oikein auttanut. Olen myös huomannut että ulkona punastumista ei tapahdu. EN OLE KOSKAAN punastellut edes yläasteella vaikka oli minkälaista nälvimistä! Nyt yhtäkkiä kun olen päässyt "turvallisempaan" yhteisöön kaveriporukkani kanssa liikkumaan, niin lehahdan ihan tulipunaiseksi. Uusi koulu ja uudet tyypit, mutta en usko sen vaikuttavan. Voisikohan e-pillereillä olla jotain vaikutusta asiaan?

 

itseäni vaivaa kanssa toi punastuminen ,mutta tiedättekö mikä on kun en punastu pihalla ollenkaan mutta sisätiloissa ei tarvitse tehdä paljoakaan kun on jo aivan punainen etenkin pienissä tiloissa esim. luokkahuoneissa.

joo mul sama jos oon esim luokkahuoneessa tai pienessä tilassa missä on paljon ihmisiä tai jos teen esitelmiä mut en muuten

 

Olen myös punastelija. Olen aina ollut herkkä punastelemaan, mutta nyt se on vasta alkanut häiritsemään, koska puna ei ole vain poskilla vaan myös rinnassa ja olkapäissä. Perheen tai poikaystävän seurassa en punastele, mutta useimpien kaverien, tuttujen ja outojen edessä punastun aina. Ja sitten alkaa se ärsyttävä kysely: "Mitä läiskii sullon rinnassa??" Silloin punastun vielä enemmän! Outoa mielestäni kuitenkin on, että olen kaupan kassalla töissä, mutta töissä en punastele melkein ikinä, vaikka luulin, että siinä olisin koko ajan naama punaisena.

Olen itse myös ajatellut ostaa tuota Joe Blascon meikkivoidetta. Toivottavasti se auttaa. Ja on kiva kuulla, että muillakin on sama ongelma. Luulin, että olen ainut. Hassua sanoa, mutta tämän ketjun lukeminen toi minulle jo jonkin verran itsetuntoa, koska tiedän nyt, etten ole ainut.

niin et oo ainoo minäkin olen samanlainen mutta olen saanut apua kannattaisi jutella jonkun kanssa punastelemisesta että pääsisi siitä tunteesta eroon kokonaan eikä vain meikin avulla

 

Käykää hyvät ihmiset hakemassa vaikka propralia lääkäriltä niin loppuu vapinat, punastelut, hikoilut ja sydämen tykytykset. On siis beetasalpaaja.

 

Käykää hyvät ihmiset hakemassa vaikka propralia lääkäriltä niin loppuu vapinat, punastelut, hikoilut ja sydämen tykytykset. On siis beetasalpaaja.

Samaa mieltä. Olen syönyt kohta parikymmentä vuotta Propralia punasteluun ym. jännitysoireisiin. En vain pärjää ilman sitä enkä uskalla mitään tehdä ilman sitä, ja ikää on kuitenkin jo 49 vuotta.

 

Onkohan tästä propralin jatkuvasta käytöstä mitään haittaa? Itse syön päivittäin tosi pienen murun ja olen sillä pärjännyt.

 

Ite punastelen aina kun joku puhuu esim luokassa muiden kuullen..
Kaveriporukassa on punastele. Ulkona ei ole mitään ongelmia. Ärsyttävää tämmönen

 

No höh. Minusta punastelevat ihmiset ovat kauniita.

Niin varmasti jos ei itsellä ole samaa ongelmaa. Minunkin mielestä lihavat on tosi kauniita, itse olen hoikka. Olenkin alkanut huomauttelemaan heille että tiedätkö muuten olevasi lihava... jos nimittäin joku mainitsee että olen punastunut. Tai etsin jonkun muun mukavan kohteen mistä mainita esim. vinot hampaat.

Heh, tota munki täytyy kokeilla! Otankin heti pitkän listan ja alan siihe laittaa jokaisesta meiän luokkalaisesta (jotka on tästä punastuksesta huomauttanu) heidän vikojaan..

 

"Kattokaa nyt, toi on ihan punanen! Kattokaa!"
"Miksä oot noin punanen?"
"Sä oot ihan punanen!

Mulle tulee useinkin noita huutoja. Ja se vaan pahentaa mun tilannetta! >.< Ulkona punastelua ei tapahdu (paitsi urheillessa..) toisin kuin aina musiikin tunneilla alkaa se pahin pelko. Kummallista.. JA pimeässä ihan selvästi näen kun menen melkein valkeaksi kuin lakana! Siksi pidän enemmä pimeästä luokissa kuin valoisasta..

KAIKKI OTTAKAA NISKASTA KIINNI ja sanokaa suoraan: ' mua ei vois vähempää kiinnostaa! ', ' sitten on voi voi ', ' aha, oliks muuta? ' tmv. olo parantavaa Ja jatkakaa normaalisti kyllä se siitä! )

 

Itselläni on juuri tuollainen paha punastumis ongelma. en oikein uskalla olla mukana missään sosiaalisissa tilanteissa koska pelkään punastuvani. ärsyttävää kun naama helahtaa hetkessä punaiseksi ja sitten sitä yrittää peitellä mutta aina joku sen huomaa ja kysyy: miks oot noin punainen? Aina kun joku heittää vaikka jonkun vitsin mikä koskee minua niin saman tien tunnen kun punanousee poskille joskus taas on aikoja kun en punastele melkein ollenkaan ja pystyn puhumaan normaalisti muiden kanssa, mutta heti jos joku sanoo jotaan että olen punainen niin sitten se taas alkaa...

 

Kahvitauot, palaverit, hissi, kassajono, esitelmänpito, perhepäivälliset, sukujuhlat, oman puolison kanssa jutustelu jne jne...
Tuttuja tilanteita meille kaikille. Itse oon nelikymppinen perheenäiti. Punastellut olen niin kauan kuin muistan. Olin aina opettajien suosikkikohde kun koulun näytelmiin haettiin esiintyjiä. Ja siitäpäs sit sai kuulla et onpas sulla intoa kun oot noin punanen tai vaihda maskeeraajaa :/ .
Nyt oon sellaisessa työssä missä pitää olla asiakkaiden kanssa paljon tekemisissä, käydä asiakaskäynneillä yms. Ja arvaatkaapas vain miltä näin keski-ikäiseltä naiselta mahtaa tuntua kun posket ovat aivan tummanpunaiset ja kuumat, korvat helottaa ja rintalasta on aivan täynnä punaisia laikkuja!!! En taatusti ole siinä tilanteessa edukseni, sen voi jokainen uskoa. Ja kun siihen ei auta ei niin mikään. Blascon meikki kestää sen hetken mutta punoitus kyllä vie voiton ennemmin tai myöhemmin. Propralia käytän mutta en tiedä mikä olisi suurin sallittu annos (että veisi vaikka tajun =D) mitä uskaltaa ottaa.
Siihen ei kyllä auta et älä välitä tai oo ylpeä punasuudesta tai se menee kyllä ohi. Punastuminen on kaameaa!!! Joku puolituttu tulee kaupassa vastaan ja jää puheille, naps, minä punoitan. Olen kokeillut nämä samat, hiukset kasvoille ja vähennä vaatetta-konstit, ei näillä pakkasilla paljon vaatetta vähennellä ja hiukset peittää vain korvat.
Ja sitten kun jännittää niin sitähän jännittää enemmän sitä punastumista kuin itse esiintymistä. Ja minähän saatan punastua jopa toisen ihmisen puolesta, se vasta on jotakin!
Olisipas kiva jos joku perustaisi yhdistyksen, missä me kaikki voitaisiin tavata. Siellä saisi harjoitella esiintymistä, kaikki yhdessä punoittaen =)
Kaikkea hyvää meille punaposkille!

 

Täällä kans yksi sos.tilanteiden pelkääjä. Punastuminen ei mua vaivaa, mutta käsien vapina on ihan kamalaa. Lisäksi saan ahdistuskohtauksia tilanteissa, joista en pääse karkuun. Esim. joku palaveri töissä, teatterissa keskellä riviä istuessa jne. Ja kaikki tämä alkoi vasta aikuisiällä..

Terapiat ym. on kokeiltu. Ainoa, joka mua auttaa on masennuslääke.

 

Hassua on miten jaksoittaista voi punastelu olla. Joskus kun joku pyytää tunnilla kynää lainaks niin on ihan tomato mut sit välillä voiki pitää esitelmän luokan edessä itsevarmana. Toi varma olo ulkona mistä jotkut puhu on ihan totta! Sisällä (varsinkin jos tiedät ettet voi liikkuu esim. parturi, koulutunti) on paljon vaikeempaa.

totta! itellä tää on ruvennu pahentumaan nyt ylä-aste aikana, varsinkin ku luokkalaiset keksi jutun "kuka on tomaatti?" "minkä värinen on palo-auto?" nyt on yks keksiny sellaisen mahti idean että toistaa yhtä sanaa ja katsoo mua. eipä siihen muuta tarvita, ja johan naama helottaa, on koitettu niin meikkivoiteet ku propalit. ei toimi. tuntuu ku ois umpikujassa. odotan sitä kun pääsee lukioon ja nämä ammattikouluun menevät "kiusaajat" lähtee lopullisesti mun elämästä. sitten voin taas nauttia, kun ei tarvi joka päivä pelätä kouluun menemistä.

btw ihan naurettaavaa noi on nuo jutut "täytyy puhua jollekkin opettajalle tai kuraattorille" siitäpäs ne luokkalaiset vasta innostuis. -.-

 

Oon lapsuudessani joutunut kokemaan kovia mm. vanhempien alkoholismia ja siitä lähtien alitajuisesti kokenut sosiaalisten tilanteiden pelkoa, alemmuudentunnetta, häpeää jne. Eli kaikki esiintymistilanteet ovat aivan järkyttäviä, vaikka olisi kuinka hyvin harjoitellut sanomisensa, energia kuluu siihen että yrittää selvitä hakkaavan sydämen, hikoilun, tärinän ja syvänpunaisen ihonsa kanssa. Kouluikäisenä sitä sitten vältteli noita tilanteita viimeiseen saakka ja toivoi aikuisuuden muuttavan asiat.

Nyt olen 37 vuotias ja vaikka pidän itseäni itsevarmana, hyvänä tyyppinä, on edelleen yllättävän vaikeaa tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Jos työssäni pidän palaveria muutaman ihmisen kanssa, selviydyn hyvin ilman jännitysoireita. Mutta jos joudun esittelemään itseäni tai työtäni useammalle ihmiselle kerralla, niin että kaikki huomio on minussa, menen takuuvarmasti syvän punaisksi välittömästi. Propal käytössä, joe blascon peiteväri, ylös nostetut kaulukset (koska juuri dekoltee menee ihan laikukkaaksi, myös alkoholista), tummat vaatteet ettei hikoilu näy heti paidan kainaloista... pieniä käytännön helpotuksia. Mutta eivät poista tai vähennä oireiluja, niiden kanssa vaan pitää selvitä. En aio oireilun estää tai rajoittaa elämää, haluan kuitenkin pärjätä ja kokea saavuttavani jotain ja edistyä peloistani huolimatta. Siksi ehkä isoin työ on itse hyväksyä "heikkoutensa" siinä, ettei omaa elimistöä voi käskyttää, ohjailla tai hallita, vaan jos on super-herkkä pintaverenkierto, antaa sitten olla. Lehahdellaan sitten. Tuo harjoittelu-ryhmä -idea on loistava, parasta tukea saisi sellaiselta joka itse tietää tasan miltä tuntuu!

 

Oon jätkä ja mulla on tuo punastumis ongelma :/ Ei oo kivaa ku siitä huomauttaa melkein kaikki... se vaan pahentaa tilannetta ja puna syvenee entisestään. Kauhea tunne mennä 30-35 päisen luokan eteen pitämään esitystä ja minuutin jälkeen kuuluu kuiskaus "Kato, se o ihan punane"... Äärimmäisen kiusallista ihan tavallisessakin tilanteessa tuntea yht'äkkiä poskien kuumotuksen ja tajuta punastuvansa. Tytöt alkavat joko hervottomasti kikattaa tai sitten vilkuilevat hymynkare huulillaan silmäkulmasta... ja puna syvenee... Lehahdan aivan punaiseksi vaikka vain vastatessa opettajan normaaliin kysymykseen tunnilla jos vain muutamakin kääntyy katsomaan kohti... Jopa joskus jos vieressä istuva kaveri vastaa ja monet päät kääntyvät katsomaan häntä saatan punastua ja sekös ei jää huomaamatta kaikilta katsojilta? Tätä ongelmaa ei ollut ylä-asteella eikä milloinkaan lukiota ennen. Silloin olin todella usein huomion keskipisteenä ja nautin siitä... vaan en enää kahden kesken en punastu keskustelu tilanteessa mutta äärimmäisen nolon tilanteen aiheuttaa se ku esim. julkisissa tulee vastapäätä istumaan tuntematon oman ikäinen henkilö (tyttö) tai useampi ja silloin lehahtaa punaiseksi täysin syyttä suotta... mitäköhän ajattelevat? -.-
Mikä muo vaivaa? Meikkaamaan en luonnollisesti rupea :'D joten siitä avusta ei ole hyötyä minulle... Kuitenkin kiva kuulla etten ole yksin ongelmani kanssa

 

Oon jätkä ja mulla on tuo punastumis ongelma :/ Ei oo kivaa ku siitä huomauttaa melkein kaikki... se vaan pahentaa tilannetta ja puna syvenee entisestään. Kauhea tunne mennä 30-35 päisen luokan eteen pitämään esitystä ja minuutin jälkeen kuuluu kuiskaus "Kato, se o ihan punane"... Äärimmäisen kiusallista ihan tavallisessakin tilanteessa tuntea yht'äkkiä poskien kuumotuksen ja tajuta punastuvansa. Tytöt alkavat joko hervottomasti kikattaa tai sitten vilkuilevat hymynkare huulillaan silmäkulmasta... ja puna syvenee... Lehahdan aivan punaiseksi vaikka vain vastatessa opettajan normaaliin kysymykseen tunnilla jos vain muutamakin kääntyy katsomaan kohti... Jopa joskus jos vieressä istuva kaveri vastaa ja monet päät kääntyvät katsomaan häntä saatan punastua ja sekös ei jää huomaamatta kaikilta katsojilta? Tätä ongelmaa ei ollut ylä-asteella eikä milloinkaan lukiota ennen. Silloin olin todella usein huomion keskipisteenä ja nautin siitä... vaan en enää kahden kesken en punastu keskustelu tilanteessa mutta äärimmäisen nolon tilanteen aiheuttaa se ku esim. julkisissa tulee vastapäätä istumaan tuntematon oman ikäinen henkilö (tyttö) tai useampi ja silloin lehahtaa punaiseksi täysin syyttä suotta... mitäköhän ajattelevat? -.-
Mikä muo vaivaa? Meikkaamaan en luonnollisesti rupea :'D joten siitä avusta ei ole hyötyä minulle... Kuitenkin kiva kuulla etten ole yksin ongelmani kanssa

mulla on ihan samat oireet ja sama vika vituttaa ihan liikaa! eilenkin koulussa huomautettiin taas siitä ja oikein yrittivät saada mut punastumaan...

 

mä olin ennen myös kova punastumaan.
nyttemmin oon päässyt siitä eroon. entiedä mikä asian muutti,tosi harvoin enää niin tapahtuu ja sekin tilanne menee nopeesti ohitse.
oon asiakaspalvelualalla ja kaikenlaisia tilanteita ollu ja menny,ehkä sekin on karaistanu ja tuonu itsevarmuutta.
tosin joillakin varmasti paljon pahempaa ollu kun mulla.