Punastuminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko

up

 

Mullakin on pahaaa punastelua, eritysesti kun joku kysyy jotain ja en oo osannu odottaa. ja kaikkien puolituttujen kanssa olo jännittää, kun koko ajan pelottaa millonka punastuu. sitten taas kun on vaikka jossain hämärämmässä tilassa, esim vaikka baarissa, niin olo ei ole yhtään jännittynyt,kun tietää ettei kukaan näe jos punastuu. Ja outoa on se, että olen itse hyvin äänekäs tutussa ympäristössä, enkä koe olevani ujo. myös täysin vieraille on helppo juella, mutta punastuminen vaivaa kun on puolituttujen seurassa. Mikähän siihen voisi olla avuksi? ja puolitututkaan eivät ole niin pahoja, jos he ovat samanikäisiä kuin minä, tai nuorempia, mutta jos olen ainut 18-vuotias ja muut jotain vähintään 20v, niin heti tulee jännitys päälle. Nytkin sain kutsun juhliin, jonne poikakaverini ja veljenikin menivät, mutta itse en, koska jännitän punastumista niin paljon. Inhottavaa, kun ei voi olla sellainen kaikkien kanssa, mitä on hyvien kavereiden kesken. Joskus myös poikakaverin seurassa punastuu, ja yleensä kun punastun, yritän jollain verukkeella päästä tilanteesta pois, tai alan katselemaan maata, jolloin hiukset valahtavat kasvojeni eteeen. Kai pitäsi vaan kohdata punastuminen, mutta se ei ole niin helppoa. ja varsinkin kun siitä huomautellaan . : (

 

Törmäsin tähän ketjuun kun etsin punasteluun liiittyvää apua. Omistuista on, että mulla tämä punastelu on puhjennut ihan yllättäen näin aikuisiällä (30v)!! Aikaisemmin en ole juurikaan punastellut ja olen mielestäni sosiaalinen ym. Olen myyntityössä jossa pitää esiintyä, enkä ole lainkaan kokenut punastelua ongelmaksi (tosin olen nuorempana ollut ujo ja kärsinyt myös paniikkihäiriöstä, mutta sittemmin iän myötä rohkaistuinut ja voittanut paniikkihäiriön)

Nyt yhtäkkiä olen noin kuukauden ajan alkanut punastelmaan ihan oudoissakin tilanteissa! Tilanteissa, joissa en erityisemmin tunne jännistystä saatan yhtäkkiä helahtaa punaiseksi... Toki sitten kun muutaman kerran olin yllättäen punastunut, alkoi kierre jo olemaan valmis ja aloin pelkäämään /jännittämään punastusta.

Luin tässä ketjusta Joe Blascon meikkivoiteesta ja päätin kokeilla sitä. Onko teille sitä kokeilleilla antaa suositusta mikä sävy peittäisi punastuksen parhaiten? Tuleeko meikkivoiteesta kuitenkin luonnollinen look, koska en haluaisi hirveän paksua näkyvää meikkikerrosta iholle?

Jos on muita vinkkejä lähinnä omaan ajatteluun liittyen, niin laittakaa tulemaan! Lääkkeeseen en aikakaan vielä toistaiseksi aio turvautua..

 

Olen myös punastelija. Olen aina ollut herkkä punastelemaan, mutta nyt se on vasta alkanut häiritsemään, koska puna ei ole vain poskilla vaan myös rinnassa ja olkapäissä. Perheen tai poikaystävän seurassa en punastele, mutta useimpien kaverien, tuttujen ja outojen edessä punastun aina. Ja sitten alkaa se ärsyttävä kysely: "Mitä läiskii sullon rinnassa??" Silloin punastun vielä enemmän! Outoa mielestäni kuitenkin on, että olen kaupan kassalla töissä, mutta töissä en punastele melkein ikinä, vaikka luulin, että siinä olisin koko ajan naama punaisena.

Olen itse myös ajatellut ostaa tuota Joe Blascon meikkivoidetta. Toivottavasti se auttaa. Ja on kiva kuulla, että muillakin on sama ongelma. Luulin, että olen ainut. Hassua sanoa, mutta tämän ketjun lukeminen toi minulle jo jonkin verran itsetuntoa, koska tiedän nyt, etten ole ainut.

 

Mulla on semmonen itselle iso ongelma, että olen päättänyt nyt hakea tähän apua.
Eli ongelma on se, että punastun helposti ja "pelkään" jutella ihmisten kanssa, koska mietin koko ajan että punastunko kohta jne.

Olen 20v. nainen, menossa ensi kesänä naimisiin, ja minulla on PAKKO saada lääkkeet tähän ongelmaan! En voi edes kuvitella että helottaisin koko hääjuhlan ajan punaisena kuin tomaatti...

Ja nyt olen huomannut, että ihan normaali arkijutuissakin punastun, ja se on alkanut rajoittaa elämääni etten enää uskalla jutella outojen ihmisten kanssa jne.

Onko muilla vastaavaa?? Pitäiskö mun tilata aika lääkärille? vai mitä tekisin?
Kirjoittaako lääkäri tämmöseen ongelmaan reseptin, jos menisin kertomaan tästä?

Ei lääke tohon oikeen auta, ehkä rauhottavat voi ottaa johonki tosi tukalaan tilanteeseen, mut kannattaa miettiä mistä tuo johtuu, ni johan lähtee helppaamaan. Mulla oli yli 10v toi vaiva ja pahana!!!

 

"PALOAUTO": mulla on ihan samanlaista kuin sulla.tuo hikoilu ja punastelu.hikoilu etenkin.punastelua ollu jostain ala-asteelta asti,mutta tuo hikoilu on tullu vasta aikuisiällä.ikää on kuitenkin jo kolmekymmentä,että tuskin häviää enää---

Mullakin alkoi tuo hikoilu vasta aikuisiällä, äläkä masennu! Se on multa loppunut nyt lähes kokonaan! Ja ikää on yli 30.

Vaihdoin tosiaan töissä hommia punastelun ja hikoilun vuoksi, ja tajusin joutuneeni melkein ojasta allikkoon! En ollut ottanut huomioon, että uudessa työnkuvassa minulle kuului opiskelijoiden ohjaus.
Alku oli aivan kamalaa, olin jo viittä vaille lopettamassa töitä kokonaan (taas kerran), mutta sitten sisu nousi. On se nyt prkele, jos annan tämmöisen asian hallita elämääni ja pilata sen!

Joten punastelin ja hikoilin. Aloin pitää taskussani paperia, jolla sitten kuivailin kasvojani aina kun hiki alkoi virrata. Eikä kukaan kysynyt minulta mitään asiasta. Samaten yritin ajatella, että sadan vuoden päästä kukaan ei enää muista tätä eikä ketään oikeasti kiinnosta minun hikoiluni. Ihmisillä on omiakin ongelmia ihan tarpeeksi.

Pikkuhiljaa olen tottunut asiaan niin, että hikoilu jäi pois. Punastelen edelleen, mutten välitä siitä. Sanon usein itse ääneen, että kylläpä taas heloitan. Ei se tunnu työkavereita häiritsevän, joten miksi minua?

Ilmeisesti asenteen muutos oli se, joka viime kädessä auttoi. Tyttärelläni on sama ongelma, hän punastuu herkästi ja koulussa muut huomauttelevat. Kun hän kertoo tapauksista, sanon, ettei sillä ole mitään väliä. Ei punastumista tarvitse hävetä, jos punastuu niin punastuu. Kyllä se ohi menee aikanaan. Toivon ettei hänelle edes tulisi tälläistä ongelmaa moisesta asiasta.

Tsemppiä kaikille punastelijoille! Ei punastuminen tee kenestäkään huonoa ihmistä eikä sitä kannata hävetä. Toivon että apu löytyisi muillekin.

 

Mulla tuli kans 30-kympin kriisissäni sos.tilanteiden pelko. Mä en punastu koskaan, mutta pää tärisee ruokaillessa ja pottua tuskin suuhun saa. Pelkoja alkoi tulla kaikessa muussakin ihmiskontakteissa ja hakeuduinkin lääkärille. Luin aiheesta paljon ja hommasin itselleni terapian ja masennuslääkkeet + rauhoittavat ja propralin. Koska lääkkeitä en pelkää, alkoi paraneminen pikkuhiljaa rohkeuden kasvettua ja kohdatessa niitä pelottavia tilanteita.

Nyt vuosien jälkeen syön vieläkin vähäisiä määriä masennuslääkettä ja otan rohkeasti vain rauhoittavaa kun tiedän hirveän kauhean sosiaalisen tilanteen olevan edessä. Enää kynnys ei ole siis suuri kohdata ihmisiä kahvipöydässä, vaikka en niistä nautikkaan. Olen siis vaativassa työssä, jossa palavereja ja sosiaalisia kontakteja. Kukaan ei varmaan ikinä usko minun kärsivän jännittämisestä.

 

Mulllakin on punastumis ongelma. Olen kokeillut eri tilanteissa kun olen jutellut vähemmänkin vieraiden ihmisten kanssa sitä, että kun itse alkaa tuntemaan sen että VOI EI MÄ TULEN PUNASEKSI niiin yrittää vaan jatkaa juttelua ja ei anna punanstumisen häiritä. Kyllä se siitä vähitellen katoaa ja keskustelu luentevoituu entisestään. mulle on monet ihmiset sanonu, että se on vaan söpöä kun puna nousee poskille. Ja oon vaan päättänyt sen, että ihan sama vaikka punastuisinkin. Se on vaan persoonallinen juttu ja siitä kannattaa olla ylpeä, vaikka siltä ei ehkä tunnukkaan : D

 

Sinä SOFIE, haluan sanoa vaan, että toi sun kirjotus kuulostaa ihan kuin olisit kertonut musta. Siis että mulla on toi ihan sama olgelma. se on ihan kauheeta koulussa esimerkiks just välitunnilla tai ruokalassa ku on paljo porukkaa ni sit ku joku alkaaki just puhumaan mulle ni tunnne vaa ku naama helahtaa ihan kirkkaan punaseks. ja sit just kaverit alkaa sillee just et "minkä värinen on palkoauto?", "tiiäksä et sun naama on iha saman värinen ku toi sun paitaski?" (jos sattuu olemaan punanen paita sattumalta päällä). Ja se on todella ärsyttävää. ja sit just vaikka kävelen vaan jossakin ni kaikki huutelee silleee et "meeksä taas koht punaseks" yms. yms. Joten, Sofie, ymmärrän täysin miltä se tuntuu. mutta tehdäänkö sellanen sopimus että seuraavan kerran kun joku huomauttaa punastumisesta, niiin antaa sen huomautella. Se on meijän ominais juttu ja arvostetaan sitä, vaikka se tuntuukin inhiottavalta vaikkapa koulussa tai muualla missä on paljon ihmisiä. voimia punastumisen estoon : D <3

 

Mä olen erittäin ylpeä siitä että tulen punaseks aina jossain tilanteissa. oikeesti olen. Ei sitä kannata estää millään lääkkeillä. kuten esim. nyt vaikka ihmisten äänen erilaisuus on verrattavissa punastumiseen. ääntä ei voi muuttaa oikein mitenkäään, eikä voi sitäkään että punastelee. se on henkilökohtanen ominaisuus, joten OLKAA YLPEITÄ! se pitää vaan hyväksyä että punastelee. vai aijoteko elää elämänne epätoivosssa punastumista vastaan??? senkun vaan juttelette ihmisten kanssa. IHAN SAMA MITÄ MUUT AJATTELEE! olkaa omia itsejänne, älkääkä ajatelko mitä muut ehkä ajattelevat punastumisesta!

 

Täällä on kans yks punastelija. Ihana kuulla että en ole ainoa tämän ongelman kanssa.Itsekin punastelen tosi helposti. Varsinkin kun juttelen ihmisten kanssa oli ne sitten tuttuja tai tuntemattomia. Tavaksi on tullut vältellä mahdollisimman paljon keskusteluja ihmisten kanssa mutta töissä se on vaikeaa kun aina jollekin pitää puhua ja kappas...meikä punottaa taas.Sen tuntee kun kasvot alkaa punottamaan,poskia kuumottaa selvästi ja hiki nousee pintaan.Pahimmissa tapauksissa pää tuntuu tosi raskaalta,tuntuu kuin kaikki veri pakenisi päähän. Yleensä sanon asiani nopeasti koska tiedän että punastun koska tahansa ja kun näin tapahtuu,pakenen paikalta lähimpään vessaan nolostelemaan yksikseni.Kai tähän vaivaan joku lääke löytyy,pitäisi vaan uskaltaa soittaa lääkärille ja varata aika. Olen aina ollut hyvin ujo.Ala-asteelta asti todistuksissani on lukenut,hiljainen ja erittäin arka! Nyt oon jo 26v.naimisissa oleva 2 lapsen äiti. Joka kaiken kukkuraksi ei uskalla soittaa asiapuheluita edes muiden kuullen vaan menee saunaan soittamaan tai jonkin oven taakse minne ei kukaan varmasti kuule! On tää niin vaikeaa!

 

Minäkin punastelen. Lisäksi kädet hikoo epämiellyttävissä tilanteissa ja annas olla, jos tietää, että joutuu kättelemään jotakuta, ihan taatusti on kädet litimärät :ashamed:
Olen myös muuten tosi ujo ja arka, enkä uskalla otta kontaktia uusiin ihmisiin. Kaupassa käynti oli pitkään ongelma, mutta siihen oon onneksi tottunut ja nyt oon käynyt jopa ihan shoppailemassa yksin kaksi kertaa, siihen en olis ennen kuvitellut kykeneväni.

 

Viestejänne on ollut huojentava lukea, sillä itse kärsin samasta ongelmasta. Tällä hetkellä olen lukion toisella luokalla. En muista kärsineeni ala-asteella punastelusta, eikä se ollutkaan ongelma, sillä esiinnyin mielelläni kaiken maailman näytelmissä, olin rohkea ja uskalsin sanoa mielipiteeni. Ylä asteella ongelma alkoi pahentua, varsinkin koetilanteissa. Oli niin nöyryyttävää kuulla pojilta, sitä samaa virttä joka ikinen kerta kun olin milloin paloauton ja toisella kerralla tomaatin värinen. Jokainen kerta sattui, sillä kukaan ei ymmärtänyt minua. Nykyään punastelu on vain pahentunut, vältän sosiaalisia tilanteita, kuten kampaajalla käyntiä, sillä en halua tulla nöyryytetyksi, kun joku huomauttelisi minulle naamani väristä. Nyt olen hankkinut itselleni todellisen ongelman, sillä osallistun Wanhojen tansseihin. Aluksi en mennyt sinne, mutta nyt minut on oikeastaan pakotettu sinne. Tilanne on hyvin ristiriitainen, sillä haluan sinne kovasti mutta samalla pelkään naamaani ja kaulaani enemmän kuin mitään muuta. Voi, kun voisinkin olla normaali. Elämäni olisi niin paljon helpompaa ja alituinen pelkääminen loppuisi. Se pelko on niin stressaavaa. Tyhmää onkin että tutussa ja turvallisessa yhteisössä punastumista ei tule koskaan, ja olen ulospäinsuuntaunut joskus jopa ylisosiaalinenkin. Mutta sitten kun minut laitetaan yksin jonnekin luokan eteen pitämään esitelmää... Niin... Haluaisin vain rynnätä suoraan ovesta ulos, ettei tarvitsisi kuunnella sitä kamalaa kommentointia. Minulla on myös maailman ihanin poikaystävä, on ollut jo monta vuotta. En ole kertaakaan puhunut ongelmastani hänelle, vaikka on hän sen sata varmasti monesti huomannutkin. Asiasta on niin vaikea puhua, se on ylitse pääsemättömän hankalaa! Kai minun pitäisi mennä terveydenhoitajan puheille, mutta miten, kun se on niin vaikeaa? Miksi Jumala on luonut ihmiselle tällaisen ominaisuuden, josta saa vain kärsiä ja pelätä?? Minulla on jo aivan upea puku niihin tansseihin, mutta pelko vaan kasvaa.. Ainut vaihtoehto olisi varmaan ne lääkkeet, ja ei minulla niitä vastaan mitään ole, jos ne vain auttaisi, mutta niiden hankkiminen on se ongelma.. Voi, kuinka toivon että saisin nauttia tansseista niin kuin muutkin ilman nöyryytystä.

 

Mulla on semmonen itselle iso ongelma, että olen päättänyt nyt hakea tähän apua.
Eli ongelma on se, että punastun helposti ja "pelkään" jutella ihmisten kanssa, koska mietin koko ajan että punastunko kohta jne.

Olen 20v. nainen, menossa ensi kesänä naimisiin, ja minulla on PAKKO saada lääkkeet tähän ongelmaan! En voi edes kuvitella että helottaisin koko hääjuhlan ajan punaisena kuin tomaatti...

Ja nyt olen huomannut, että ihan normaali arkijutuissakin punastun, ja se on alkanut rajoittaa elämääni etten enää uskalla jutella outojen ihmisten kanssa jne.

Onko muilla vastaavaa?? Pitäiskö mun tilata aika lääkärille? vai mitä tekisin?
Kirjoittaako lääkäri tämmöseen ongelmaan reseptin, jos menisin kertomaan tästä?

Viikko mun seurassa ja et enää koskaan punastele mitään.

 

Oon 18v miehenalku. Perheen ja hyvien kavereiden kans harvoin punastuu. Sukulaisten ja puolituttujen kans punastuu, mutta ihan tuntemattomien kans sitä ei tapahdu. Sisätiloissa punastuminen tapahtuu aina ulkona ei sit ikinä. Kahvitauolla monesti ois jotain hyviä juttujaki kerrottava niin ei vaan pysty. Sit ulkona tulee kerrottua ne. Kun lueskelin kirjotuksianne nii aattelin kokeilla tota, että rupeis vaan rohkeemmin juttelemaan. Punastelu on vähentyny mut sit on ruvennu tuleen semmonen panikki-ilme sen tuntee kasvoilta millon se tulee ja se on ruvennu ruokkiin punastumista ja toisinpäin. Tulee just semmosissa tilanteissa mis tulee yllättävä kysymys. Meil ei oo helppoo... :/

 

Itse olen kärsinyt punastelemisesta niin kauan, kuin vaan jaksan muistaa.. Se alkoi joskus ala-asteen tienoilla. Nyt olen 19-vuotias abiturientti ja tämä kiusallinen "vaiva" toistuu edelleen melkeimpä joka päivä. Se on todella kiusallista. Punastun heti jos muiden ihmisten tarkkaavaisuus kohdistuu minuun. Esim koulussa, kotona, baarissa, kaupassa yms. Siis ihan missä vain. Eikä tämä pelkästään tapahdu vieraiden ihmisten kanssa vaan jopa oman poikaystäväni kanssa. Myös perheen jäsenten kanssa. Jos puhun vähänkin pidemmän aikaan esim. äitini/isäni kanssa, saatan valahtaa punaiseksi. Tämä TODELLA rajoittaa jokapäiväistä elämääni. Vältän hyvin monia tilanteita punastumisen pelossa. Kursseilla en anna mielipiteitäni julki, sillä tiedän, että lopputulos on että alan sekoilla sanoissa ja naamani alkaa muistuttaa paloautoa. Ja tietysti tämä ennalta pelkääminen vielä usein vahvistaa punastumisen tulemista.

Ihmiset letkä ei itse punastu, eivät voi tajutakkaan miltä se meistä punastelijoista voi tuntua. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että tämä naaman värin vaihteleminen on mielessäni joka päivä. Tämä vaikeuttaa mýös työnkin hakemista. En tarkoituksellakaan hae työpaikkoihin missä joutuisin olemaan esim. kassalla tai muuten paljon asiakkaíden kanssa tekemisissä. Saatan muistaa tilanteita jolloin minulle on ryhmä ihmisiä alkaneet nauraa "HAHAA sä oot niiiiiiiiiiiin punanen". Kuulostaa dramaattiselta, mutta tällaiset tilanteet ovat jättäneet pysyvät jäljet minuun.

Olen käynyt tästä asiasta puhumassa lääkärille. Ei hänkään paljoa näyttänyt ymmärtävän.. hieman vain naureskeli ja kehotti olematta välittämästä. just.. Kitenkin minulle määrättiin propralia. Tämä ei vaikuta mitenkään puanstelemiseen, mutta käsien tärinään yms. sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Eli siis tähän suurimpaan vaivaan ei mitään muutosta. Lopetin niiden syömisen..

Punasteleminen on saanut minut pelkäämään sosiaalisia tilanteita hyvin paljon. Ja tämä saa minut myös joissain määrin masentuneeksi..Olen väsynyt puhumaan asiasta läheisilleni, kenelläkään heistä tämä vaiva ei ole ainakaan niin pahana kuin minulla. Jollain tavalla tuntui helpottavalta saada lukea, että en ole yksin maailmassa ketä tästä punastelemisesta kärsii..

 

Ei viitsi luetela enää samoja asioita joissa punastuu,mutta jokaisesta löytyy jotain tuttua.
Minulla punastelu alkoi yläasteella ja on kestänyt yli neljänkympin,loppuukohan koskaan.
Työt meni,puoliso meni,omaisuus meni,kaverit meni,kaikki sosiaalinen kontakti mennyt.

Terveyskeskuksesta ei saa mitään apua,muuta kuin "älä välitä kyllä se siitä".
Mielenterveystoimistosta voi ja saakin apua.
Pahimmillaan meni "reilu kourallinen" pillereitä.
Sitten oli vähennettävä,jotta ei jää sängynpohjalle loppuiäksi.
Nytten Diapamia ja propraalia lieventämään punastelua.
Propraali ei auta yhtään ja diapamia pitäis ottaa paljon ja tarve sitämyöten vain lisääntyis.

Elikkä olen jättänyt lääkkeet mahollisimman vähille ja jatkanut erakoitumista.

 

mäkin nolostun aina koulussa, vaikka ei mulle ees paljon mitään sanota. Yleensä en punastu jos 1 henkilö sanoo mulle jotain, mutta jos siinä on enemmän porukkaa, niin kaikki kattoo mua ja sit alkaa kuulumaan "sä oot ihan tomaatti" ja kaikkee tollasta, niin se laittaa viel enemmän punaseksi! Olisipa punastumiseen keksitty joku yksinketainen lääke mitä saa ostettua ihan tavallisista kaupoista!!

MUlla on ihan sama onglelma mä en tiedä mitä tehdä ku mua alkaa aina koulussa ahistamaan ja punastun ja kaikki sanoo tomaatiks ja nauraa . voiks joku auttaa

 

nimimerkki Joo,on meitä.:joka puhuit erakoitumisesta,missähän voisin jutella sun kanssa?siis netin kautta?kuulosti sun kirjotus niin jotenki "läheiseltä"... : )

 

onko kenelläkään tähän ongelmaan liittyen erityisesti sellainen "oire" että punastuu helposti sellasissa tilanteissa jotka tulee ennalta-arvaamatta? esim. kun kulkee kaupungilla tai muualla ihmisten ilmoilla ja törmää tuttuun ihmiseen jonka kanssa jää juttelemaan? Itse punastun helposti juuri tällaisissa tilanteissa ja se on todella häiritsevää, niin häiritsevää että olen taas alkanut välttää kaupungilla pyörimistä, pelkään että tulee tuttuja vastaan ja punastun.
Itselläni ei tuo punastumisen yrittäminen ainakaan auta hoitokeinona, se juuri laukaisee punastumisen. Olen varmaan vaan tosi epävarma ihmisenä: vaikka en edes olisi punainen, mutta joku väittää että olen, niin varmasti punastun. Todella vaikeaa.

 

Kirjoitanpa nyt tänne,vaikka kukaan ei olekaan vähään aikaan kirjoitellut.

Punastumisen syynähän on vain yksinkertaisesti se,että häpeää itsessään jotain. Eli toisinsanoen huono itsetunto on asian takana.

Kärsin siis samasta ongelmasta,ja olen 21-vuotias tyttö. En edes tiedä,mitä häpeän itsessäni,ainekaan jos miettii vain ulkokuorta..olen pitkä,hoikka,minulla on vaaleat pitkät hiukset,minulle on usein sanottu että olen kaunis,ja pidän kyllä itseänikin ihan kauniina..ainakin useimpina päivinä. Minulle on tultu kadullakin jopa keskellä päivää sanomaan,että olenhan jo harkinnut esim.vaikka missikilpailuihin osallistumista. Kehuja olen saanut ulkonäöstäni hyvin useita kertoja. Tosin,ahdistun tästä huomiosta,ja se saa minut joissain tilanteissa juuri punastumaan ja olo tulee tukalaksi..jokatapauksessa,olen miettinyt,että MITÄ IHMETTÄ minä sitten häpeän itsessäni,sehän tuon ahdistumisen ja punastelun aiheuttaa. Olen ymmärtänyt että kyse ei ole todellakaan ulkokuoresta,vaan minusta kokonaisuudessaan,pelkään ilmeisesti ihan hirveästi sitä hyväksytäänkö minut vai ei.

Olen mm.kärsinyt myös paniikkihäiriöstä ja paniikkikohtauksista,kohtauksia en ole onneksi saanut enää pitkään aikaan,sain ne mielen ja ajatuksen voimalla kuriin. Mitään lääkkeitä en ole ikinä näihin ongelmiin käyttänyt. Ajatuksen voimalla olen myös päättänyt päihittää tämän punastumisongelman!!

Olen lukenut kaikkea itsetunto-ongelmiin liittyvää kirjallisuutta,kuinka kohentaa itsetuntoa jne. Olen huomannut erän kikan toimivan itselläni jonka löysin eräästä kirjasta; kirjoitan jokaisen päivän päätteeksi 3 asiaa,joissa olen ollut sen päivän aikana hyvä. Asiat voivat olla mitä tahansa,esim."tein tänään hyvää ruokaa" jne..siis ihan mitä vain! Minulla ei mennyt kauaakaan,kun tuntui että itsetuntoni alkoi kohenemaan. En enää esim.punastellut hölmöissä tilanteissa,kuten kaupan kassalla jne. Kuvittelin,että minun ei tarvitse enää kirjoittaa joka ilta 3 asiaa päiväkirjaan missä olisin ollut hyvä. Kappas vain,ei mennyt kauaakaan kun ahdistuminen sosiaalisissa tilanteissa,punasteleminen jne taas alkoi. Joten eipä tuota kai auta lopettaa,ainekaan omalla kohdallani. Hyvä kikka on myös,että jo aamulla herätessään ja pitkin päivää toistelee itselleen kehuja..niin tyhmältä kuin kuulostaa tyyliin "olen kaunis!" "minusta pidetään" "olen rohkea" jne..ja vaikka se itsestään tuntuisi aluksi että ei usko edes omia sanojaan mitä itselleen toistaa,kumma kyllä nuo auttavat..ainakin minua!

Tilanteita joissa ahdistuu ja punastuu,ei kannata missään nimessä välttää. Kaikki vaan nyt kunnolla itsetuntoa kohentamaan! Ei se niin vaikeaa voi olla!! Jos kaikki muutkin ihmiset saavat elää onnellisena ahdistumatta ja punastumatta,miksi ei mekin?? Kaikkihan on kiinni vain omassa päässä,ja loppujen lopuksi siinä,että ei itse hyväksy itseään,jos kerta ilmenee näitä ongelmia että ahdistuu ja/tai punastuu sosiaalisissa tilanteissa. Kaikkein vaikeintahan taitaa juuri olla se,että hyväksyisi itseänsä täysin..silloin jos hyväksyy,vähät välittää siitä hyväksyvätkö muut,ja silloinhan ei myöskään välitä mitä muut ajattelisivat esim.tilanteessa jos punastut! Ja uskonpa vakaasti siihen,että silloin ei enää myöskään punastu,kun ei ole mitään pelättävää,ei itse punastumista tai sitä hyväksyvätkö muut sinut vai ei.

Tsemppiä kaikille,ja ihanaa kevättä !

 

Joo. . . Itellä välillä sama ongelma että punastelen, mutta en ole edes harkinnut mitään leikkausta joka maksaan n. 5000e. Omasta mielestäni minussa ei ole mitään hävettävää, joten punastuminen varmaan johtui siitä että pelkään punastuvani. Itse olen ruvennut ajattelemaan että "jos punastun niin sitten punastun, jos jotakuta kovasti ihmetyttää tai naurattaa niin ihmetelkööt ja naurakoot" Toinen mikä auttaa on se, että ei välitä vaikka punastuu, jatkaa vaan sitä mitä olikin tekemässä eikä mieti punastumistaan ( TIEDÄN, ON VAIKEAA! ). Ja on muuten auttanut. Sillointällöin saatan punastua, mutta en enää niin pitkäksi aikaa ja niin paljoa.

Anteeksi hieman sekavahko teksti.

 

Tänään koulussa taas muutuin aivan punaiseksi asian takia joka ei edes ollut nolo. Ei siihen muuta tarvittu kuin että kysyin opelta jotain jostain numeroista ja pari kolme tyyppiä kääntyy katsomaan muhun päin, siiten vaan kaikki vuorotellen:
"Minkä värinen on paloauto?"
"Kattokaa nyt, toi on ihan punanen! Kattokaa!"
"Miksä oot noin punanen?"
"Sä oot ihan punanen!
"Miks hitossa sä muutuit noi punaseks, ei se noin noloa ollu?!"

Oon siis 14v. tyttö ja pikkasenko punastuminen rajottaa elämää. Musta on ihanaa olla huomion keskipisteenä niin kauan ennenku punastun. Muutenki luokan edessä oon ku kotona mutta sitten kun puna nousee kasvoille (mikä tapahtuu varsin nopeasti) alkaa yks entinen tyhmä kaveriki tuijottaa ja huomaan sen katseesta miten se ajattelee että onpa toi heikko ja luuseri ja nössö ja raukkis ja miljoonasti huonompi ihminen kuin minä kun se kerta noi pelkää kaikkea ja punastuu.
Sori, pikkasen sekava viesti.

 

Itse olen 21v ja ulkomailla töissä. Tuntuu siltä ettei välillä tule mistään mitään eikä pysty etenemään 'uralla', kun pitää vältellä sosiaalisia tilanteita. Kokouksissa, keskusteluissa, ruokapöydissä ja etenkin jos on paljon porukkaa ja joku kysyy esim jotain niin menee samantien punaiseksi, ilman aihetta tottakai. Varsinkin sisällä lämpimässä, ulkona sitä pystyy vielä hallitsemaan hyvin. Junassa on myös todella ahdistavaa istua jos ympärilläsi istuu muita. En ole kokeillut mitään lääkkeitä tai terapiaa, mutta tekis mieli päästä eroon tästä maksoi sitten mitä maksoi. Ja joo, vaikka olen jutellut tästä ystäville jne. niin ei ne ymmärrä että tää on oikeesti todella iso ongelma ihan päivittäin. Ja naiset kyllä voi käyttää meikkejä, mutta mites me miehet? Ei kiitos.. Ihmeellistä että mitä vanhemmaks tulee niin sitä huonommaks muuttuu itsetunto, alko nimittäin vasta vuos-kaks sitten tämä ongelma. Ainut mikä auttaa oikeestaan on pari-kolme olutta, se tekee heti itsevarmemmaks, mutta ei sekään sitä punastumista estä.

 

Hassua on miten jaksoittaista voi punastelu olla. Joskus kun joku pyytää tunnilla kynää lainaks niin on ihan tomato mut sit välillä voiki pitää esitelmän luokan edessä itsevarmana. Toi varma olo ulkona mistä jotkut puhu on ihan totta! Sisällä (varsinkin jos tiedät ettet voi liikkuu esim. parturi, koulutunti) on paljon vaikeempaa.