Pitäisitkö kehitysvammaisen lapsen?

[Moraalinvartija]

Down-lapsen pitäisin (merkittävä osa heistä voi elää oikein hyvän elämän), mutta on monia muitakin kehitysvammoja...joista monet sellaisia, että en kykenisi. Mielestäni myöskään lapsen elämä liikuntakyvyttömänä, kommunikointikyvyttömänä, täysin autettavana ja kivuliaana ei ole itsestäänselvästi elämisen arvoista. En tiedä, mitä kaikkia pystytään seulonnoissa havaitsemaan. Monet myös ilmenevät vasta kauan syntymän jälkeen, mutta tämä näin hypoteettisesti.

 

["vieras"]

Koen syvästi vääränä vammaisten sikiöiden abortoinnin. Olen usein pohtinut, että eihän terveen lapsen saaminen ole mikään tae, että niin jatkuu. Lapsi voi vammautua onnettomuudessa tai sairauden seurauksena pahasti, myös älylliseen kehitykseen vaikuttaen. Tuolloin olisi abortointia kannattavienkin vain yhtä lailla jaksettava hoitaa vammaista lastaan. Yhteiskunnassa mennään pahasti väärään suuntaan jos kannustetaan sairaiden eliminointiin elämänkaren alku-tai loppupäässä.

 

[Madicken04]

Samoin. Kuopuksen tarhakaveri aiheuttaa minulle vauvakuumeen, vaikka samanikäinen kuopuksen kanssa onkin.

Sama tunne usein pikku-downeja nähdessä, liekö tulee esikoisen ihana vauva-aika mieleen...

Muuten tosissaan mitä olen tavannut autistien sekä downien vanhempia niin netin välityksellä kuin irl niin kyllähän se meno ja tunnelma on hyvin erilaista. Siis tuntuu että autistien kanssa on paljon kovemmilla, silloinkin kun lapselta löytyy kapasiteettia enemmän. Downien kanssa elämä on rennompaa ja -jos näin voi sanoa- mukavampaa.

 

[plump]

En pitäisi. Minulla on jo nyt yksi erityislapsi (Tourette, aistisäätelyn ongelmat jne.) ja toisen samanlaisen ehkä jaksaisin vielä, mutta kokonaan autettava lapsi olisi pois kysymyksestä. Downeissa ym. en näe mitään ihanaa, tunnen parikin ja arvaamattomia sekä lapsellisia tapauksia ovat. Inhottaa, kun heistä puhutaan kuin lemmikeistä suunnilleen..."ne on aina niin aurinkoisia" jne. Joo, no se "aurinkoisuus" ei ole mikään standardiominaisuus kaikissa eikä kauheasti auta, jos teinin käsityskyky on jossain uhmaikäisen tasolla.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";27137419]Jos asia selviäisi lapsen syntymän jälkeen, toki pitäisin lapsen ja mukauttaisin elämämme niin että pärjättäisiin lapsen kanssa. Ainoastaan jos lapsi olisi hyvin, hyvin vaikeahoitoinen, voisin harkita laitoshoitoa hänelle. Tässä ajattelisin myös perheemme muiden lasten hyvinvointia. Sen sijaan jos jo raskausaikana selviäisi lapsen kehitysvamma tai mikä tahansa poikkevuus, tekisin abortin asiaa sen enempää miettimättä.[/QUOTE]
Sanoit kaiken sen, mitä mun piti sanoa.

 

[kahvikirahvi]

Uskon että jos lapsen vammaisuus selviäisi varhaisessa vaiheessa raskautta, niin vammasta riippumatta tekisin luultavasti abortin. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni että en jaksaisi hoitaa vammaista lasta, varsinkaan jos vamma olisi sellainen että lapsi ei koskaan voisi asua omillaan.
Jos vamma selviäisi vasta lapsen syntymän jälkeen, niin tietenkin hänellä olisi paikka meidän perheessä ja yrittäisin tehdä kaikkeni jotta lapsella olisi hyvä ja onnellinen elämä.

 

[vicy]

Hienoa että olette samoilla linjoilla, eikä niissä itsessään mitään vikaa ole, mutta vammainen lapsi voi olla todella onnellinen ja nauttia elämästä, jopa "kärsiä" vähemmän kuin tavislapsi lapsuutensa aikana. Mistä moinen käsitys?

Lapsuus voikin olla onnellinen (jos siis vamma ei ole kovin vakava, kuolaavana ummikkona ei kukaan ole onnellinen), mutta mitäs sitten kun pitäis itsenäistyä? Saada töitä? Löytää oma rakas? Saada lapsia? yms. jotka ovat meillä terveille täysin itsestäänselvyyksiä, mutta kuinkas sitten kun vammainen ei voi saada näistä mitään? (harva saavuttaa näistä edes jonkun) Voiko 30v vammainen olla onnellinen asuessaan toisten nurkissa tai hoitokodissa, jossa hoitajat ja asuintoverit vaihtuvat koko ajan? Ja sitä pitäisi sietää koko loppu elämä. Onko se onnellista elämää? Mun mielestä ei.
Lapsuus on kuitenkin äärimmäisen lyhyt aika elämässä ja jos vain sen voi olla onnelllinen ja loppu on enemmän tai vähemmän yksin kärsimistä, niin onko se silloin elämisen arvoista?

 

[Madicken04]

Lapsuus voikin olla onnellinen (jos siis vamma ei ole kovin vakava, kuolaavana ummikkona ei kukaan ole onnellinen), mutta mitäs sitten kun pitäis itsenäistyä? Saada töitä? Löytää oma rakas? Saada lapsia? yms. jotka ovat meillä terveille täysin itsestäänselvyyksiä, mutta kuinkas sitten kun vammainen ei voi saada näistä mitään? (harva saavuttaa näistä edes jonkun) Voiko 30v vammainen olla onnellinen asuessaan toisten nurkissa tai hoitokodissa, jossa hoitajat ja asuintoverit vaihtuvat koko ajan? Ja sitä pitäisi sietää koko loppu elämä. Onko se onnellista elämää? Mun mielestä ei.
Lapsuus on kuitenkin äärimmäisen lyhyt aika elämässä ja jos vain sen voi olla onnelllinen ja loppu on enemmän tai vähemmän yksin kärsimistä, niin onko se silloin elämisen arvoista?

Eikö oma esikoisesi(?) ole jollain lailla erityislapsi?

Koetko että hänenkin elämänsä tulee olemaan kärsimystä?

 

["Mä vain"]

Ja taas jutellaan lapsesta kuin jostain lemmikkieläimestä... "Pidänkö vai enkö pidä, kas siinä pulma!" Täytyykö niitä haaroja levitellä, jos ei osaa huolehtia ehkäisystä???
Tyhmää tuollainenkin ajattelumaailma, että halutaan lapsia, mutta niiden täytyy olla sitten "normaaleja". Mun mielestä tää nykyajan lastenhankinta on todella mennyt siihen, että lapset tehdään tekemällä.

 

["vieras"]

Oletko sinä Vicy tutkinut vammaisten onnellisuustasoja vai oletatko vaan?
Ehkä mietit liikaa sitä, mitkä ovat sinun standardisi onnelliseen elämään. Vammaisella, sairaalla tai muuten rajoitteisella ihmisellä nuo onnellisen elämän kriteerit voivat olla aivan toisia kuin sinulla.

 

[Anatolia]

[QUOTE="Mä vain";27137771]Ja taas jutellaan lapsesta kuin jostain lemmikkieläimestä... "Pidänkö vai enkö pidä, kas siinä pulma!" Täytyykö niitä haaroja levitellä, jos ei osaa huolehtia ehkäisystä???
[/QUOTE]
Liittyy asiaan siten, että...?

 

["Jenis"]

[QUOTE="Mä vain";27137771]Ja taas jutellaan lapsesta kuin jostain lemmikkieläimestä... "Pidänkö vai enkö pidä, kas siinä pulma!" Täytyykö niitä haaroja levitellä, jos ei osaa huolehtia ehkäisystä???
Tyhmää tuollainenkin ajattelumaailma, että halutaan lapsia, mutta niiden täytyy olla sitten "normaaleja". Mun mielestä tää nykyajan lastenhankinta on todella mennyt siihen, että lapset tehdään tekemällä.[/QUOTE]

No mä en ole tekemällä tehnyt mitään, molemmat lapset on lähteneet tulemaan about kertalaakista Seulat olen käynyt - miksi muuten luulet, että niitä yhteiskunnan varoin tarjotaan? - ja tehnyt johtopäätökset sen mukaan. Olisiko sinusta jotenkin ihanne, että seuloja ei olisi?

 

["Jenis"]

Liittyy asiaan siten, että...?

Jos ei ole valmis ottamaan vastaan "aurinkoista" down-lasta, ei ole oikeutta harrastaa seksiä?

 

[Anatolia]

[QUOTE="Jenis";27137807]Jos ei ole valmis ottamaan vastaan "aurinkoista" down-lasta, ei ole oikeutta harrastaa seksiä?[/QUOTE]
Aah, jonkun logiikan mukaan varmaan noin, joo.

 

[vicy]

Eikö oma esikoisesi(?) ole jollain lailla erityislapsi?

Koetko että hänenkin elämänsä tulee olemaan kärsimystä?

Juu on. Mutta nyt puhun vammaisista en erityistukea tarvitsevista tai kehitysviiveisistä tai autistisista tms., vaan vammaisista joiden vamma vaikuttaa huomattavasti henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eli esim. cp-vamma tai down, ym. vaikeammat vammat ja sydroomat (olisi ehkä pitänyt taas eritellä jo ekassa viestissä, mutta en aina muista että täälä pitää kirjoittaa jjoka asia ei voi olettaa että tulee ymmärretyksi koska aina on joku joka ei ymmärrä. Ja Madicken04 tämä ei koske sinua vaan muutmaa muuta).

Ja "vieras": olen ollut sen verran vammaisten kanssa tekemisissä ja jutellut vammaisten isien/äitien/sisarusten kanssa että voin sanoa noin.

 

["mä vain"]

"Tyhmää tuollainenkin ajattelumaailma, että halutaan lapsia, mutta niiden täytyy olla sitten "normaaleja". Mun mielestä tää nykyajan lastenhankinta on todella mennyt siihen, että lapset tehdään tekemällä." Tää oli mun ajatus tähän keskusteluun.
Mietinkin nyt sitä, että millaisia ovat nuo vanhemmat, jotka eivät hyväksy kehitysvammaisia??? Mulla itselläni on kehitysvammainen veli ja olen todella rikastunut omasta elämänkatsomuksestani tässä asiassa.

 

[Anatolia]

Juu on. Mutta nyt puhun vammaisista en erityistukea tarvitsevista tai kehitysviiveisistä tai autistisista tms., vaan vammaisista joiden vamma vaikuttaa huomattavasti henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eli esim. cp-vamma tai down, ym. vaikeammat vammat ja sydroomat

Eikö sekin voi olla hyvin lievä, vaikuttaa vain liikkumiseen?

Ja esim. autismi taas voi olla kaikkea muuta kuin helppo juttu?

Ts. missä menee raja sen suhteen, mikä vamma/erityistuen tarve/kehitysviive huonontaa elämänlaatua (lapsen itsensä & muun perheen)?

 

[ekavekara3]

Juu on. Mutta nyt puhun vammaisista en erityistukea tarvitsevista tai kehitysviiveisistä tai autistisista tms., vaan vammaisista joiden vamma vaikuttaa huomattavasti henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eli esim. cp-vamma tai down, ym. vaikeammat vammat ja sydroomat (olisi ehkä pitänyt taas eritellä jo ekassa viestissä, mutta en aina muista että täälä pitää kirjoittaa jjoka asia ei voi olettaa että tulee ymmärretyksi koska aina on joku joka ei ymmärrä. Ja Madicken04 tämä ei koske sinua vaan muutmaa muuta).

Ja "vieras": olen ollut sen verran vammaisten kanssa tekemisissä ja jutellut vammaisten isien/äitien/sisarusten kanssa että voin sanoa noin.

ai että autisti ei ole kehitys vammainen ja se ei vaikuttaisi henkiseen kehitykseen ja olet ollut tekemisissä vammaisten kanssa?? ja juu minulla on 2x autisti keva lapsi.ja alkuperäseen kysymykseen en olisi tehnyt jos olisin tiennyt sen verran vaikeaa tämä elämä on.

 

[kookosta]

Meidän lähipiirissä on aika monta eri tavalla vammaista lasta. Toisilla vamma on synnynnäinen, toisilla synnytyksen yhteydessä tullut. Olen nähnyt, että näiden lasten elämässä on iloa ja onnea, samoin vanhempien elämässä. Mutta olen myös nähnyt kuinka hastavaa ja voimia vievää vaikeasti vammaisen lapsen kanssa eläminen on. Tai vaikka lapsi ei niin vakavastikaan olisi vammainen, ihan erilaisia haasteita jokapäiväisessä elämässä tulee vastaan kun ns. normaalien lasten kanssa.

Riippuu täysin vamman laadusta ja vakavuudesta tekisinkö abortin. Tiedän omat voimavarani ja haluan olla hyvä vanhempi jo olemassa oleville lapsille. ei sillä, enempää lapsia ei kyllä ole suunnitelmissakaan.
Mä hyvöksyn kehitysvammaiset. En vaan tiedä olisiko musta tällaisen lapsen vanhemmaksi.

 

[fifiia]

Cp-vamma muuten harvoin paljastuu seulonnoissa eikä sitä pystytä toteamaan edes vastasyntyneeltä vaikka vamma olisi aiheutunut jo sikiöaikana.

 

["hhh"]

en, jos se raskausaikana selviäis. en jaksaisi. ja jo olemassa olevat terveet lapset tarvitsevat minua enkä pysty sitoutumaan 24/7 "vain" yhteen.

 

[Madicken04]

Juu on. Mutta nyt puhun vammaisista en erityistukea tarvitsevista tai kehitysviiveisistä tai autistisista tms., vaan vammaisista joiden vamma vaikuttaa huomattavasti henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eli esim. cp-vamma tai down, ym. vaikeammat vammat ja sydroomat (olisi ehkä pitänyt taas eritellä jo ekassa viestissä, mutta en aina muista että täälä pitää kirjoittaa jjoka asia ei voi olettaa että tulee ymmärretyksi koska aina on joku joka ei ymmärrä. Ja Madicken04 tämä ei koske sinua vaan muutmaa muuta).

Ja "vieras": olen ollut sen verran vammaisten kanssa tekemisissä ja jutellut vammaisten isien/äitien/sisarusten kanssa että voin sanoa noin.

Näitäkin voi nähdä niin erilailla. Itse olen enemmän huolissani tuon autistisen ja kehitysviiveisen tytön tulevaisuudesta ja onnellisuudesta kuin down-pojan joka on siskoaan huomattavasti syvemmin vammainen ja kenen avuntarve ihan perusasiossa on huomattavasti isompi. Poika ei itse tajua erilaisuuttaan eikä hänellä varmaan aikuisenakaan tule olemaan samanlaisia ympäristön ja omia suorituspaineita kuin siskollaan. Hän on uskomattoman onnellinen lapsi ja tuskin tulee täysin muuttunaan tältä luonteeltaan. Päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa ym hän on aina hurmannut ihmisiä ja ainakin toivon että sama jatkuu myös siellä laitoksessa mihin hän tulee päätymään aikanaan.

Autistisesta tytöstä en voi rehellisesti tänäkään päivänä sanoa hänen olevan täysin onnellinen vaikka tietty hyviäkin hetkiä on. Om myös paljon niitä vaikeita asioita ja tilanteita. Vaikka hänen taitonsa ovat paljon korkeampaa tasoa kuin veljellään hän on perheelle se raskaampi hoidettava, samoin päiväkodille, koululle jne. Hän ymmärtää erilaisuuttaan ja tuo ymmärrys tulee vaan kasvamaan vuosien saatossa. Hänen on varmasti paljon vaikeampaa löytää se oma paikkansa ja pystyä sopeutumaan siihen, saati sitten olla siinä onnellinen. Se tuntuu äidistä rankalta.

 

["hhh"]

[QUOTE="Jenis";27137807]Jos ei ole valmis ottamaan vastaan "aurinkoista" down-lasta, ei ole oikeutta harrastaa seksiä?[/QUOTE]

tartteeki sitte alottaa selibaatti :$

 

[Madicken04]

ai että autisti ei ole kehitys vammainen ja se ei vaikuttaisi henkiseen kehitykseen ja olet ollut tekemisissä vammaisten kanssa?? ja juu minulla on 2x autisti keva lapsi.ja alkuperäseen kysymykseen en olisi tehnyt jos olisin tiennyt sen verran vaikeaa tämä elämä on.

Autismihan ei aina tarkoita kehitysvammaa, oman kuulemani mukaan noin 75% autisteista on kehitysvammaisia. Siltikin lasken kyllä jo autistit (jos puhutaan nk lapsuusiän autismista) vammaisiksi, kyllä sekin jo niin isosti eroaa terveestä lapsesta. Ja nimenomaan mitä olen down-lasten (siis aina kehitysvammaisia) ja autistien vanhempien kanssa jutellut niin kyllä nuo autistit yleisesti koetaan raskaammiksi hoidettaviksi. Mitä en kyllä ihmettele.

Itse uskon että olisin ihan hyvä down-lapsen äiti, jos en loistavakin. Autistin äitinä taas saan vähän väliä tuntea itseni epäonnistuneeksi ja epäillä kykyjäni pärjätä lapsen kanssa.

 

["Jenis"]

[QUOTE="hhh";27137956]tartteeki sitte alottaa selibaatti :$[/QUOTE]

Mä valitsin steriloinnin

Mutta joo, ei saa nauraa vakavalle asialle. Vammaisten lasten hankintaa on tässä ketjussa perusteltu mm. omalla vauvakuumeella ja sillä, miten ihanan aurinkoisia ne vammaiset lapset sitten on - sairasta. Eli omasta halusta tehdään täysin toisista riippuvainen ihminen, koska "mun elämä on niin paljon rikkaampaa kun mulla on kehari veli" vai miten se tuolla aiempana muotoiltiin.