Ihania tavoitteita nuo luetellut kummin tehtävät. En todellakaan ole sitä mieltä, että kummin tehtävä olisi pelkkä lahjojen ostaminen, vaikka itsellänikin kummius on lipsahtanut siihen. Onhan se kuitenkin hyvä, että huomioi kummilapsensa edes siten, lapsilla on sellaisiakin kummeja, jotka eivät huomioi lasta mitenkään. Ollaan junantuomia ja omat kummilapset ja lasten kummit asuvat 800 kilometrin päässä. Olisi mukava, jos kummit huomioisivat oman kummilapsensa nähdessään jotenkin muita lapsia paremmin, enkä suinkaan tarkoita tällä tavaraa. Oma ajatukseni on aina ollut sekin, että jos itse kuolisin tai kummilasteni vanhemmat sen tekisivät, kummin tehtävä olisi olla turvallinen aikuinen ja pitäisin varmasti silloin yhteyttä, vaikken sitä aiemmin ole kovin kiinteästi tehnytkään. Kristillinen kasvatus on itselleni totta puhuen sivuseikka. Ihmettelen kyllä sitä, miten kirkko voi komfirmoida vaikeasti autistisia kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi. Lasten serkku ei kyllä pystyisi kummin tehtäviä hoitamaan. Ja miten häneltä on mahtanut sujua esimerkiksi isä meidän -rukous ja uskontunnustaminen? Tällä en suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö vammaiset mun puolesta saisi olla kirkon jäseniä. Ihmetyttää vain tuo, että otetaan täysivaltaiseksi jäseneksi, jos ei yhtään tajua mihin hommassa ryhtyy.
Lapset osaavat olla raakoja ja keksivät kyllä kiusata toisia pienistäkin asioista. Meillä on esimerkiksi vuosi pari muisteltu pienessä kiusaamismielessä sitä, kun yksi pojista sai lomareissulla pusun poskelle huoltoaseman hoitajalta - ehkä vähän kateuttakin joukossa. Jossain vaiheessa lapset taatusti keksisivät kiusata sisarusta autistisesta kummista. Minä tai he eivät todellakaan ole mitenkään läheisiä 800 km:n päässä asuvan serkkunsa kanssa, lähinnä vaan ovat joka kesä nähdessään jälkikäteen ihmetelleet, miksei poika puhu ja ääntelee oudosti ja heiluttelee käsiään.
