Pitäisitkö kehitysvammaisen lapsen?

[Madicken04]

Se on muuten jännä kuinka tänne usein eksyy paljon noita ihmisiä jotka tuntevat pelkästään niitä aggressiisivia ja hyvin hankalia downeja ja tuota aurinkoisuutta ja iloisuutta pidetään naurettavana stereotypiana.

Omaa kokemusta nyt down-lapsesta ei ole kuin tämän 7v verran, mutta mitä enemmän tässä on vuosiensaatossa tavannut down-ihmisten omaisia niin jotenkin tuo stereotypinen asenne on vaan korostunut. Ne downit tuntuvat olevan -vielä aikuisenakin- perheen "lemmikeitä" ja herättävät hyvin lämpimiä tunteita. Sisaruksille he ovat hyvin tärkeitä jne. Itse saa usein kuulla ihan onnitteluja tuollaisesta lapsesta.
Menee jopa siihen asti etten enää ole hyvään aikaan jaksanut edes yrittää keskustella oikeasti erityislapsen perheen ongelmista, jaksamisesta jne niiden kanssa joilla on vain se yksi down-lapsi koska eletään niin erilaisten asioiden keskellä.

Viisastelijoille tiedoksi jo tässä vaiheessa että tämä ei sulje pois syvempää kehitysvammaa tai muita sairauksia jotka omalta osaltaan työllistävät. Se down voi olla ihastuttava persoona vaikka hoitamisensa ei aina niin helppoa olisikaan.

Kun taas toisen lapsen myötä on tutustunut autisti-piireihin niin fiilis on heti erilainen. Vaikka toki oma lapsi on rakas, kyllähän se rajoittaa perhettä ja syö vanhempien voimia ihan erilailla kuin se down. En muista koskaan törmänneeni autistisen lapsen kanssa aikuiseen joka kertoo liikuttuneena kuinka hänellä on autistinen sisarus ja kuknka ihanat lapsuusmuistot herää aina kun näkee jossain autistisen lapsen. Onnittelujen sijaan muilta autistien läheisiltä saa ymmärrystä ja voimien toivottelua. Näin siis vaikka nämä autistit eivät omaisi mitään fyysisiä sairauksia ja mahdollinen kehitysvammakin olisi korkeintaan lievä. Laitosasumista suunnitellaan jo hyvin nuorilla lapsilla eikä vanhempien loppuunpalaminen ole harvinaista.

Tosin, autistien vanhempien kuulee joskus kauhistelevan sitä että down-lapsen kanssa täytyy olla tosi rankkaa. Sinänsä ihan ymmärrettävää jos se oma arki ottaa koville ja siihen laskee vielä päälle kehitysvamman ja monia fyysisiä sairauksia niin eihän se houkuttele.

 

[riiviöiden äiti]

[QUOTE="Jenis";27138051]Kävin oikein lukemassa ketjua uudelleen, ja nää on sun ja "riiviöiden äidin" kommentteja:

1. Samoin. Kuopuksen tarhakaveri (eli siis down-lapsi) aiheuttaa minulle vauvakuumeen, vaikka samanikäinen kuopuksen kanssa onkin.

2. Sama tunne usein pikku-downeja nähdessä, liekö tulee esikoisen ihana vauva-aika mieleen...[/QUOTE]

Ja näistä kommenteista voi sitten päätellä että olisin "tarkoituksella tekemässä vammaista lasta itsekkäistä syistä"?
Kuopuksen tarhakaveri onikäistään vauvamaisempi, suloinen, kaunis ja hoivaviettiä herättävä, siitä vauvakuume. Mutta ei vammaista lasta pysty "tekemään", puhe oli etten keskeyttäisi raskautta jos tietäisin vammaisesta lapsesta.
Olen myös kommentoinut etten lainkaan tuomitse tai katso kieroon heitä jotka siihen ratkaisuun päätyvät :hug:

 

[up]

up

 

[Tepadj]

En pitäisi, en pitäisi edes tervettä

 

["nyyti"]

mulla on lapsi jolla on kehitysvamma ja cp-vamma,alussahan näistä vammoista ei tiedetty,vasta siinä vajaan vuoden vanhana selvisi cp.Kehitysvamma todettiin viime keväänä kun lapsi oli 3,5v.Missään seuloissa ja ultrissa niitä ei näkynyt koska lapsi meinasin kuristua kahdesti kaulan ympäri kiertyneeseen napanuoraan synnytyksessä ja sai siitä aivoverenvuodon.Silti lapseni on yhtä rakas meille kun kaksi muutakin lastamme.Kyllä hänkin meille ilon ja onnen hetkiä tuottaa :heart:

 

[noooo]

Esim downin pitäisin ilman muuta. Jos taas olis joku todella vakava rakenteellinen poikkeavuus esim anenkefalia, niin haluaisin kyllä käynnistyksen välittömästi.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";27137398]Olen synnyttänyt yhden täysin terveen lapsen, olen nuori, suvussa ei saurauksia, mutta silti pelottaa seuraavan lapsen saaminen.

Onko teillä näin? Olen nähnyt elämää down lapsen kanssa enkä pysty uskomaan, että olisin onnellinen niin. Tuntuisi myös kamalalta kuulla kesken raskauden odottavansa kehitysvammaista lasta. En tiedä pystyisinkö aborttiinkaan. Jos päätyisin aborttiin, en uskoisi pystyväni hankkimaan enään lapsia henkisesti. Uskon myös, että katuisin tekoa.

En vaan tiedä miten elämä voisin olla onnellista kehitysvammaisen lapsen kanssa. Kaikki olisi vaikeaa, hoitoon vieminen olisi vaikeaa, koska hoitajan pitäisi pystyä hoitamaan erilaista lasta. Lapsi ei myöskään koskaan kasvaisi täysin aikuiseksi. En siis usko pystyväni ottamaan niin suurta vastuuta mitä kehitysvammainen lapsi tarvitsisi. Todennäköisesti myös masentuisin ja olisin huono äiti myös esikoiselle. Kamalaa ajatella näin. Itseäni ahdistaa kun nään vammaisia lapsia, mutta ainoastaan sen takia, koska pelottaa jos niin kävisi myös omalle lapselle. Vanhempihan haluaa lapselleen oikeasti vain sitä, että lapsi olisi terve.

Minkälaisia ajatuksia teillä on tästä asiasta?[/QUOTE]


Vaikka lapselle ei toivoisikaan vamma, niin se ei estä rakkautta ja elämää. Ja onhan sinun ymmärrettävä se tosiasia, että kenestä tahansa voi milloin tahansa tulla vammainen. Se tuntuu pelottavalta, mutta kyllä niistä tilanteista pärjää - onhan muutkin pärjänneet.

 

["Vieras"]

Kun taas toisen lapsen myötä on tutustunut autisti-piireihin niin fiilis on heti erilainen. Vaikka toki oma lapsi on rakas, kyllähän se rajoittaa perhettä ja syö vanhempien voimia ihan erilailla kuin se down. En muista koskaan törmänneeni autistisen lapsen kanssa aikuiseen joka kertoo liikuttuneena kuinka hänellä on autistinen sisarus ja kuknka ihanat lapsuusmuistot herää aina kun näkee jossain autistisen lapsen. Onnittelujen sijaan muilta autistien läheisiltä saa ymmärrystä ja voimien toivottelua. Näin siis vaikka nämä autistit eivät omaisi mitään fyysisiä sairauksia ja mahdollinen kehitysvammakin olisi korkeintaan lievä. Laitosasumista suunnitellaan jo hyvin nuorilla lapsilla eikä vanhempien loppuunpalaminen ole .

Autismikin on kirjodiagnoosi, minkä jopa asiantuntijat tuntuvat unohtavan. Meillä on lapsi, joka rasittaa lähinnä vilkkaudellaan, mutta on erittäin hellä ja sisaruksilleen rakas. Toivon, että näin jatkuu ja he olisivat aikuisena niitä, joilla tulee hyviä muistoja autismi-sanan yhteydessä. Tosin en ymmärrä onnittelemista diagnoosista, sukupuolesta tms - eikö sitä onnitella lapsesta?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27137597]Koen syvästi vääränä vammaisten sikiöiden abortoinnin. Olen usein pohtinut, että eihän terveen lapsen saaminen ole mikään tae, että niin jatkuu. Lapsi voi vammautua onnettomuudessa tai sairauden seurauksena pahasti, myös älylliseen kehitykseen vaikuttaen. Tuolloin olisi abortointia kannattavienkin vain yhtä lailla jaksettava hoitaa vammaista lastaan. Yhteiskunnassa mennään pahasti väärään suuntaan jos kannustetaan sairaiden eliminointiin elämänkaren alku-tai loppupäässä.[/QUOTE]

Olen täysin samaa mieltä!

 

[Lex]

Mikäli lapselle olisi odotettavissa suhteellisen terve, kivuton ja nautittava elämä, synnyttäisin lapsen ilman muuta.

Jos taas lapsi joutuisi kärsimään siinä määrin, että pystyisin ajattelemaan abortin säästävän hänet kärsimyksiltä, abortoisin.

 

[Rollolainen]

Juu toki. Vahinko vain että oma kehitysvammainen keskosvauva kuoli noin 2 tunnin iässä.

 

[Madicken04]

[QUOTE="Vieras";27142592]Autismikin on kirjodiagnoosi, minkä jopa asiantuntijat tuntuvat unohtavan. Meillä on lapsi, joka rasittaa lähinnä vilkkaudellaan, mutta on erittäin hellä ja sisaruksilleen rakas. Toivon, että näin jatkuu ja he olisivat aikuisena niitä, joilla tulee hyviä muistoja autismi-sanan yhteydessä. Tosin en ymmärrä onnittelemista diagnoosista, sukupuolesta tms - eikö sitä onnitella lapsesta?[/QUOTE]


Tuo onnittelu ei siis sinänsä koske lasta ylipäätään vaan on sellaista "tervetuloa kerhoon" juttua juuri siitä yhteisestä diagnoosista. Varmaan vaikea muiden ymmärtää, mutta tuollaisenaan ihan kiva juttu.

Autismipuolella en ole siihen törmännyt vaikkakin nykyään koen tuon puolen sellaiseksi miltä enemmän kaipaan sitä vertaistukea. Tietty autismiinkin mahtuu erilaisia lapsia, meillä tuolla down-esikoisella on myös lapsuusiän autismidiagnoosi mutta hänellä se näkyy erilailla kuin siskollaan ja kuopuksella onkin tähän veljeen heti erilainen suhde kuin siskoonsa. Toivottavasti hänellekin jää niitä lämpimiä muistoja.

Kieltämättä oli aika erikoinenkin tilanne tässä syksyllä kun autistityttö aloitti koulun ja meillä pehmeään laskuun kuuluu Se että vanhempi on muutaman ensimmäisen päivän koululla mukana, käytännössä kahvihuoneessa josta henkilökunta voi sitten käydä haastattelemassa, kysymässä neuvoa jne. Tuolla kahvihuoneessa oli minun (äiti kolmelle lapselle joista kaksi autisteja) lisäksi toinen kolmen lapsen äiti jolla kahdella lapsista on autismi-diagnoosi sekä yksi viiden lapsen äiti jonka lapsista kolme on autistisia. Oli varsin mukava jutella ihmisten kanssa joiden elämä tosissaan tuntuu tutulta. Itseasiassa kävi vielä niin hassusti että tämän jälkimmäisen äidin mies, siis kolmen autistisen lapsen isä, ajaa taksia ja sattui vielä osumaan meidän pojan koulutaksia ajamaan.

Mutta tosissaan vaikka noissa autistipiireissä nyt ei tule mieleen "onnitella" diagnoosista niin todella arvokasta vertaistukea nuo ovat.

 

[tiiru]

Kyllä pitäisi asiaa pohtia tarkkaan ja siltäkin kantilta, mitä lapsella on.
Varmasti keskeytys kävisi mielessä ainakin, mutta kauheaa ajatella koko asiaa nyt kun olen 11viikolla raskaana ja ajatella jos jotain vakavempaa siellä ultrassa löytyisikin. Jotenkin niin rakas jo nyt niin karmealta tuntuu että yhtäkkiä huuhdottais pois vaan. Mutta sitten taas toisaalta...äh en tiedä. Toivottavasti kaikki hyvin niin ei tarvitse edes ajatella. Onneksi riskit pitäisi olla kuitenkin iänkin vuoksi pienet, vaikka ei sekään tietty mitään takaa.

Jos en olisi raskaana, vastaisin varmasti etten pitäisi.

 

[viisikymppinen isoäiti]

minulla on , ja pois en antaisi mistään hinnasta

 

[tiiru]

Niin ja jos lapsi syntyisi ja jotain löytyisi, en tietenkään antaisi lastani pois.

 

[Horuksen silmä]

Otan vastaan kaiken mitä minulle annetaan ja ei ihminen saa enempää kuin minkä jaksaa kantaa... Eli pitäisin ja rakastaisin täysillä, se olisi minun oma

Olisit vielä lisännyt toisen kliseen, eli erityislapset varsinkin vaikeasti kehitysvammaiset annetaan niille vahvoille ihmisille lapsiksi, eli heidän vanhemmat on jotenkin "valittuja" ja muita "vahvempia " kenties jopa yliinhimillisellä tavalla hyviä.

Todellisuudessa ihmisille usein annetaan paljon sellaista jota he eivät välttämättä kestä tai jaksa. Tuskin muuten niitä abortteja tehtäisiin lapsen vammaisuuden takia.

 

[Moraalinvartija]

Olisit vielä lisännyt toisen kliseen, eli erityislapset varsinkin vaikeasti kehitysvammaiset annetaan niille vahvoille ihmisille lapsiksi, eli heidän vanhemmat on jotenkin "valittuja" ja muita "vahvempia " kenties jopa yliinhimillisellä tavalla hyviä.

Todellisuudessa ihmisille usein annetaan paljon sellaista jota he eivät välttämättä kestä tai jaksa. Tuskin muuten niitä abortteja tehtäisiin lapsen vammaisuuden takia.

Ja tuskin vammaisia lapsia tarvitsisi ottaa huostaan, jos se vammaisuus jotenkin autuaaksi tekisi. Näitäkin kyllä tapahtuu, kun vanhemmilta loppuu voimat. Ikävää on se, että heille ei kovin helposti löydy asiantuntevaa sijoituspaikkaa. Usein se on sitten laitos.
Enkä nyt tarkoita, että lapsen vammaisuus automaattisesti vammasta riippumatta tekisi perheen elämästä helvettiä. Mutta ei sitä tarvitse minusta myöskään ympäröidä millään maagisella ihanuuden pumpulipilvellä.

 

[Nenja]

Pitäisin, jos lapsella olisi mahdollisuus pärjätä elämässä myös itse, ei laitoksen tai meidän ympärivuorokautisen hoidon avulla.

 

["vieras"]

Tää menee nyt ohi puheen aiheen, mut vähän ärsyttää toi asenne että jonkun down lapsen voisin pitää mut vaikeampia en. Täytyy ymmärtää että myös down on vamma jossa on erin tasoisia ihmisä, on niitä jotka pärjää suht hyvin mutta myös syvästi kehitysvammaisia downeja on. Ei downin syndrooma ole mikään helpoin vamma, taitaa vaan olla yleisin.

 

[abortti vastainen]

"Mutta joo, ei saa nauraa vakavalle asialle. Vammaisten lasten hankintaa on tässä ketjussa perusteltu mm. omalla vauvakuumeella ja sillä, miten ihanan aurinkoisia ne vammaiset lapset sitten on - sairasta. Eli omasta halusta tehdään täysin toisista riippuvainen ihminen, koska "mun elämä on niin paljon rikkaampaa kun mulla on kehari veli" vai miten se tuolla aiempana muotoiltiin."

Minusta taas se on sairasta, mihin tämä lapsen hankinta homma on mennyt. Kun ei se ole mikään itsestään selvyys että, että syntyvä lapsi olisi terve. Ja minusta on kauheaa, miten nykyään ihminen itse päättää kenellä on oikeus elämään ja kenellä ei.

Ensin lasta huolella "tehdään", ja odotukset ovat varmasti silloin jo kovat, "olisi niin kiva että meidän lapsi harrastaisi paljon, ainakin jalkapalloa ja sellon soittoa". Ja sitten jos selviääkin että sieltä olisi tulossa hieman erilainen tapaus, jolle ei sitä jalkapallo harrastusta voikkaan ajatella, ja muutenkin lapsi olisi tavallista vaativampi ja hoidettavampi. Niin sitten vaan päätetään, että ei me kyllä tota oteta, kun eihän me ees tollasta toivottu. Ja niin se lapsi sitten tapetaan..

Ja ettei omatunto liikaa soimaisi, yritetään asiaa selitellä, että ei se varmasti olisi ollut edes onnellinen, ja sitten sen sisarukset olis kärsinyt, jos se olis syntynyt yms. Vaikka suurin syy lapsen tappamiseen olikin vanhemman oma mukavuuden halu, ja kun lapsi ei ollutkaan sellainen kun oltaisiin haluttu. Ja en tässä yritä sanoa että vammaisen lapsen hoitaminen olisi varmasti helppoa ja ihanaa, vaan sitä että onko ihmisellä oikeus päättää kenellä on oikeus elää ja kenellä ei, ja yrittääkö ihminen nykyään vähän liikaa päättää omasta elämästään, jopa toisen ihmisen hengen uhraten. Kun aina ei vaan voi olla niin kivaa, ja kun elämässä ei kaikki mene niinkuin itse haluisi. Syöpäkin voi vain tulla yhtäkkiä tai joku muu sairaus.

Onko tämä sadan vuoden päästä mennyt siihen, kun tiede on kehittynyt, että jos lapsella todetaan lukihäiriö ennen syntymää (tiedän että ei ole varmasti koskaan mahdollista), niin vanhemmat saavat halutessaan tehdä abortin. Tai jos lapsella todetaan ennen kahden vuoden ikää joku kehitysvamma, niin sen sais vielä tappaa, kun ei se olis ollut kumminkaan onnellinen..

Vetäkääpä nyt ne herneet nyt oikeen syvälle sinne nenukkiin.

 

[Moraalinvartija]

Ensin lasta huolella "tehdään", ja odotukset ovat varmasti silloin jo kovat, "olisi niin kiva että meidän lapsi harrastaisi paljon, ainakin jalkapalloa ja sellon soittoa". Ja sitten jos selviääkin että sieltä olisi tulossa hieman erilainen tapaus, jolle ei sitä jalkapallo harrastusta voikkaan ajatella, ja muutenkin lapsi olisi tavallista vaativampi ja hoidettavampi. Niin sitten vaan päätetään, että ei me kyllä tota oteta, kun eihän me ees tollasta toivottu. Ja niin se lapsi sitten tapetaan..

No minä en ainakaan ajattele jalkapallon peluuta tahi sellonsoittoa, vaan ajattelen lasta, joka koko lyhyen elämänsä vaatii vierelleen hoitajan tai kaksi, joka ikinen sekunti. Joka ei näe, eikä kuule. Joka ei pysty liikkumaan tai kommunikoimaan. Johon sattuu, ja päivien sisältö muodostuu rajuista epilepsiakohtauksista. Häntä ravitaan letkulla. Toisella letkulla imetään nielusta limaa kerran tunnissa.
Mielestäni on varsin inhimillistä todeta, että tähän ei moni vanhempi voi pystyä. Olen tällaisia ihmisiä hoitanut, ja voin vakuuttaa, että 8 tuntia on jo aika rankkaa. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuu 24 tuntia. Ja sen perään 24. Ja sen perään....niin.

 

[astrolabe]

Pitäisin. Pitäisimme. Emmehän me vanhemmatkaan ole normaaleja.

 

[waninka]

No jos syntymän jälkeen selviäisi vasta niin pitäisin. En osaa sanoa varmaksi mitä tekisin jos raskausaikana selviäisi. Tod.näk. pitäisin lapsen. Kehitysvammainenkin on vaan aika laaja käsite. Jos selviäisi että lapsesta tulee syvästi kehitysvammainen tekisin abortin, jos taas kyse olisi lievästä/keskitasoisesta vammasta en varmaankaan tekisi. Tähän vaikuttaa paljon sekin että yleensä nää vammat selviää niin myöhään raskaudessa. Jos olisi mahdollista selvittää varmasti aiemmin, ennen viikkoa 12 esim., kynnys aborttiin olisi ainakin minulla alhaisempi.