Pitäisitkö kehitysvammaisen lapsen?

["vieras"]

Olen synnyttänyt yhden täysin terveen lapsen, olen nuori, suvussa ei saurauksia, mutta silti pelottaa seuraavan lapsen saaminen.

Onko teillä näin? Olen nähnyt elämää down lapsen kanssa enkä pysty uskomaan, että olisin onnellinen niin. Tuntuisi myös kamalalta kuulla kesken raskauden odottavansa kehitysvammaista lasta. En tiedä pystyisinkö aborttiinkaan. Jos päätyisin aborttiin, en uskoisi pystyväni hankkimaan enään lapsia henkisesti. Uskon myös, että katuisin tekoa.

En vaan tiedä miten elämä voisin olla onnellista kehitysvammaisen lapsen kanssa. Kaikki olisi vaikeaa, hoitoon vieminen olisi vaikeaa, koska hoitajan pitäisi pystyä hoitamaan erilaista lasta. Lapsi ei myöskään koskaan kasvaisi täysin aikuiseksi. En siis usko pystyväni ottamaan niin suurta vastuuta mitä kehitysvammainen lapsi tarvitsisi. Todennäköisesti myös masentuisin ja olisin huono äiti myös esikoiselle. Kamalaa ajatella näin. Itseäni ahdistaa kun nään vammaisia lapsia, mutta ainoastaan sen takia, koska pelottaa jos niin kävisi myös omalle lapselle. Vanhempihan haluaa lapselleen oikeasti vain sitä, että lapsi olisi terve.

Minkälaisia ajatuksia teillä on tästä asiasta?

 

["vieras"]

Jos asia selviäisi lapsen syntymän jälkeen, toki pitäisin lapsen ja mukauttaisin elämämme niin että pärjättäisiin lapsen kanssa. Ainoastaan jos lapsi olisi hyvin, hyvin vaikeahoitoinen, voisin harkita laitoshoitoa hänelle. Tässä ajattelisin myös perheemme muiden lasten hyvinvointia. Sen sijaan jos jo raskausaikana selviäisi lapsen kehitysvamma tai mikä tahansa poikkevuus, tekisin abortin asiaa sen enempää miettimättä.

 

["koppis"]

Kyllä pitäisin. Ainakin nyt tuntuu siltä. Uskon, että shokkivaiheen jälkeen asiaan kypsyisi pikku hiljaa ja lapsi olisi ihan yhtä rakas kuin tervekin lapsi. En ole koskaan osallistunut mihinkään seulontoihin. Mulla 3 lasta, kaikki ovat terveitä.

 

[piiukka]

Otan vastaan kaiken mitä minulle annetaan ja ei ihminen saa enempää kuin minkä jaksaa kantaa... Eli pitäisin ja rakastaisin täysillä, se olisi minun oma

 

[jjonnaaa`]

Eihän sitä varmaan varmaks voi sanoa jos ei ole kokenut. Mutta kyllä varmaan pitäisin, jos kumminkin olisi mahdollisuudet edes jotenkiin normaaliin elämään, vaikka kehittyisikin vähän jäljessä. Mutta jos kerrottaisiin, että lapsi tulisi makamaan koko elämänsä sängyssä tai muulla vastaavalla tavalla olemaan toimintakyvytön.. En uskoisi että kestäisin sitä.

En viitsi omaa aloitusta tehdä, mutta onko kellään torrentin omaavaa lasta ja miten pärjäätte ja jaksatte? :O
(anteeksi jos kirjoitin sen väärin)

 

[vrs]

Otan vastaan kaiken mitä minulle annetaan ja ei ihminen saa enempää kuin minkä jaksaa kantaa... Eli pitäisin ja rakastaisin täysillä, se olisi minun oma

Suurinta paskapuhetta, mitä koskaan on kuultu.

Jos NYT saisin tietää odottavani vammaista lasta, en pitäis. En halua enempää lapsia, ainakaan vielä enkä mieluiten biologisia enää yhtään, joten jo pelkkä raskaus olis shoki (joskin sen kestäisin), mutta vammaista lasta en tähän väliin huolisi. En osaa kuvitella, että voisin mitenkään tarjota tuolle lapselle sitä, mitä hän ansaitsee ja pahimmassa tapauksessa katkeroituisin ja lapsi kokisi siitä syyllisyyttä.

 

[ansarikukka]

Jos selviäisi tarpeeksi aikaisin, niin tekisin abortin. Miehellä on kehitysvammainen sisko ja tämä on myös miehen kanta asiaan. Jos selviäisi vasta syntymän jälkeen, niin pitäisin.

 

[kehitysvammaisen äiti]

Itselläni on kaksi lasta, joista vanhempi on lievästi kehitysvammainen poika ja hänellä on myös autistisia piirteitä. Elämä on raskasta, mutta kummastakaan lapsesta en luopuisi. Aikuisenakin hän tulee olemaan lapsen tasolla, mutta päivä kerrallaan mennään ja nautitaan uusista opituista taidoista ja onnistumisista

 

["Jenis"]

Suurinta paskapuhetta, mitä koskaan on kuultu.

Jos NYT saisin tietää odottavani vammaista lasta, en pitäis. En halua enempää lapsia, ainakaan vielä enkä mieluiten biologisia enää yhtään, joten jo pelkkä raskaus olis shoki (joskin sen kestäisin), mutta vammaista lasta en tähän väliin huolisi. En osaa kuvitella, että voisin mitenkään tarjota tuolle lapselle sitä, mitä hän ansaitsee ja pahimmassa tapauksessa katkeroituisin ja lapsi kokisi siitä syyllisyyttä.

Peesaan täydellisesti.

Mut on steriloitu (lapsia kaks, terveitä...), eli en todellakaan haluais enää minkäänlaista lasta, enkä varsinkaan sellaista, josta näkyis jo ultravaiheessa että jotain on vialla. Oikeesti, maailma on pullollaan 8-vuotiaita Eerikoita joista kukaan ei välitä, pitäisköhän jonkun palstamamman huolehtia vaikka niistä vähän enemmän?

 

[Madicken04]

Tällä hetkellä en osaa sanoa, aiemmin (siis aiemmissa raskauksissa) olisin pitänyt. Nyt kun perheestä löytyy tavis-taaperon lisäksi yksi down-lapsi ja yksi autisti niin pitää ajatella jo erilailla omia voimavaroja ja kuopustakin.

Muuten, ei kehitysvammaisen lapsen kanssa kaikki ole vaikeaa ja kamalaa (riippuu tietty vanhemmastakin, joillekin se arki terveen lapsenkin kanssa on jotain uskomattoman hankalaa). On myös paljon positiivisia asioita ja oma lapsi on aina oma lapsi, silloinkin kun hänen hoitoonsa liittyy ylimääräisiä haasteita. Joillain down-lasten perheillä eletään hyvin tavallista ja mukavaa lapsiperheen arkea, joillain taas on enemmän noita haasteita ja rajoitteita.

 

[ilkeää]

Mutta en. terveisin keharin sisko.

 

[riiviöiden äiti]

[QUOTE="vieras";27137398]Olen synnyttänyt yhden täysin terveen lapsen, olen nuori, suvussa ei saurauksia, mutta silti pelottaa seuraavan lapsen saaminen.

Onko teillä näin? Olen nähnyt elämää down lapsen kanssa enkä pysty uskomaan, että olisin onnellinen niin. Tuntuisi myös kamalalta kuulla kesken raskauden odottavansa kehitysvammaista lasta. En tiedä pystyisinkö aborttiinkaan. Jos päätyisin aborttiin, en uskoisi pystyväni hankkimaan enään lapsia henkisesti. Uskon myös, että katuisin tekoa.

En vaan tiedä miten elämä voisin olla onnellista kehitysvammaisen lapsen kanssa. Kaikki olisi vaikeaa, hoitoon vieminen olisi vaikeaa, koska hoitajan pitäisi pystyä hoitamaan erilaista lasta. Lapsi ei myöskään koskaan kasvaisi täysin aikuiseksi. En siis usko pystyväni ottamaan niin suurta vastuuta mitä kehitysvammainen lapsi tarvitsisi. Todennäköisesti myös masentuisin ja olisin huono äiti myös esikoiselle. Kamalaa ajatella näin. Itseäni ahdistaa kun nään vammaisia lapsia, mutta ainoastaan sen takia, koska pelottaa jos niin kävisi myös omalle lapselle. Vanhempihan haluaa lapselleen oikeasti vain sitä, että lapsi olisi terve.

Minkälaisia ajatuksia teillä on tästä asiasta?[/QUOTE]

Minusta osaat todella kypsästi pohtia asioita. Ja tottakai se olisi kamalaa, eihän omalle lapselleen halua vammoja tai sairauksia, ja siinä joutuu tekemään surutyötä jotta asiassa pääsisi henkisesti eteenpäin, joidenkin enemmään ja joidenkin vähemmän.
Voisin kuvitella kyllä adoptoivani kehitysvammaisen lapsen jos olisi lastenhankinta ajankohtaista, se olisi ehkä biovanhemmuutta "helpompaa" kun ei tulisi yllätyksenä.

 

[Madicken04]

Ja mitä yleensä tulee down-lasten näkemiseen niin ahdistuksen tai säälin sijaan minut nuo saavat lähinnä hyvälle mielellenä.

 

["Sirkkeli"]

En pitäisi. En vaan jaksaisi.

 

[vicy]

Siksi osallistun raskausajan sikiöseulontoihin että vammaisen lapsen saamisen todennäköisyys olisi mahdollisimman pieni eli me miehen kanssa puhuttiin jo heti esikoisen raskausaikana että jos lapsi paljastuu raskausaikana vammaiseksi niin tehdään abortti (siis tietysti niillä viikoilla joilla sen voi inhimillisesti vielä tehdä). Syy tähän on yksinkertaisesti se että me emme usko että vammainen lapsi voi olla koskaan onnellinen, niin miksi tehdä tänne lasta kärsimään?

 

[riiviöiden äiti]

Ja mitä yleensä tulee down-lasten näkemiseen niin ahdistuksen tai säälin sijaan minut nuo saavat lähinnä hyvälle mielellenä.

Samoin. Kuopuksen tarhakaveri aiheuttaa minulle vauvakuumeen, vaikka samanikäinen kuopuksen kanssa onkin.

 

[tihti]

Voisin pitää down- lapsen hyvinkin, mutta vaikeampia kehitysvammoja en ehkä kestäisi. Oma lapsi olisi kuitenkin oma, joten toden ollessa voisin tehdä eri ratkaisun. Kuitenkin molemmat vauvani ovat syntyneet niin pieninä, että heidän selviämistään on joutunut toivomaan ja pahinta pelkäämään niin kovasti, että tod näk. pitäisin.

 

[fifiia]

Pitäisin

 

[odottavan aika..]

En pitäisi ja viimeiset viikot olen viettänyt itkien sitä, synnytänkö kolmannen lapseni seuraavan kuukauden kuluessa vai vasta keväällä. Niskaturvotuksen perusteella annettu todennäköisyys oli kovin tyly, noin 70% todennäköisyys terveeseen lapseen ja nyt odottelemme lapsivesipunktion tuloksia. Päivät ovat pitkiä. Kahden terveen lapsen terveenä, noin 30v äitinä en olisi ikinä voinut kuvitella näin kamalaa tilannetta itselleni.

Tiedän omat rajani vanhempana ja ihmisenä, onneksi ja valitettavasti.

 

[riiviöiden äiti]

Siksi osallistun raskausajan sikiöseulontoihin että vammaisen lapsen saamisen todennäköisyys olisi mahdollisimman pieni eli me miehen kanssa puhuttiin jo heti esikoisen raskausaikana että jos lapsi paljastuu raskausaikana vammaiseksi niin tehdään abortti (siis tietysti niillä viikoilla joilla sen voi inhimillisesti vielä tehdä). Syy tähän on yksinkertaisesti se että me emme usko että vammainen lapsi voi olla koskaan onnellinen, niin miksi tehdä tänne lasta kärsimään?

Hienoa että olette samoilla linjoilla, eikä niissä itsessään mitään vikaa ole, mutta vammainen lapsi voi olla todella onnellinen ja nauttia elämästä, jopa "kärsiä" vähemmän kuin tavislapsi lapsuutensa aikana. Mistä moinen käsitys?

 

[jui]

En jatkaisi raskautta. Vasta myöhempi diagnosoiminen on eri asia. Sitten on jotenkin pärjättävä tai upottava. Kumpikaan meistä, minä eikä mies varmasti haluaisi joutua siihen.

 

[tottakai]

Ei omaa lasta pois antais, mutta hyvin tuskallista se olisi hyväksyä ettei lapsi ole terve. Lähinnä sen puolesta, että kehitysvammoihin liittyy niin paljon terveysriskejä, lyhyempää elinikää ja kaikkea muuta ikävää. Siksi kannatan kyllä sikiöseulontoja yms.

 

["viiraska"]

Totta kai ottaisin senkin lapsen vastaan. JA ei, en sano että se olisi helppoa, mutta elämän ei minusta kuulukaan olla aina helppoa ja omaehtoista. Vaativa kehitysvammainen voi olla todella raskas kasvatettava, mutta kaikki kehitysvammaiset eivät ole niin vaativia ja toisaalta moni vanhempi on täysin hukassa ja helisemässä sen normaalinsa kanssa. Näen myös, että kehitysvammainen on erilaisuudessaan rikkaus, ja vanhempien suurin työ on oppia näkemään se, mitä hänellä on annettavaa.

 

["Annika"]

Luulen että tekisin abortin. Tai niin ajattelennasiasta näinnetukäteen. Käytännössä en tiedä pystyisinkö aborttiin vai en.
Tää on yks iso asia mikä mietityttää kun on kaksi tervettä lasta ja haluais kolmannen lapsen. Kolmeen terveeseen lapseen meidän resurssit, aika jne riittäis oikein hyvin, mutta jos syntyy sairas lapsi joka vie vanhempien kaiken ajan niin se tuntuu tosi epäreilulta olemassaolevia lapsia kohtaan.

 

[Katylina]

Tietenkin pitäisin, lapseni se kehitysvammainen olisi yhtälailla kuin tervekin. Koskaan ei tiedä, vaikka terve lapseni joutuisi onnettomuuteen ja vammautuisi. Tuohon sentään voisi raskauden aikana jo pitkälti valmistautua ja vammaisuuttakin on hyvin monenlaista.