**Piinailijoista ekaan ultraan.. ja ehkä ylikin**

xxxMammaxxx, tsemppiä piinailuun! Tuolla on useampi ketju, jossa on samassa tilanteessa olevia piinakavereita. En tiedä huomasitko, mutta täällä odotellaan piinaillen ensimmäisiä raskausultria :).

Onnittelut uusille plussanneille :heart:. Mukavaa, että meitä alkutaipaleen jännääjiä saadaan lisää :).

Mitä Viulle ja Toivorikkaalle kuuluu?

(.) Täällä samat oireet jatkuu, mitä on ollut lähes alusta asti. Äklötystä ja pahaaoloa, mutta ei oksennusta. Rinnat edelleen turpeet ja arat. Olen joutunut ostamaan kolmet isomman kuppikoon liivit (ja yhdet uudet bikinit tulevaa reissua varten :D). Mahan turvotus etenkin iltaisin on melkoista, eikä päivälläkään voi laittaa mitään kovin puristavaa päälle. Nukkumaan on mentävä yhdeksän pintaan :O.

Keskiviikkona ollaan menossa katsomaan murua toista kertaa. Jännittää ja pikkasen pelottaa, mutta kyllä siellä on toivonmukaan kaikki hyvin :heart:.

Ninea rv 7+6
 
Snoww, mullakin oli punktio ja siirto ihan samoina päivinä. Ja sattumalta ultrakin osuu tuohon 2.12 :)
Meidän polilla laskevat viikot punktion ja siirron välipäivästä, jolloin hedelmöittyminen on tapahtunut. Josa sinä lasket samoin, niin tänään on 5+5 ja silloin ultra päivänä 7+2. Kokeile jollain netistä löytyvällä laskurilla. Hugsyn klinikalla viikot lasketaan jo punktiosta ja muistelisin mullakin näin olleen viime hoidossa. Samapa tuo yhden päivän ero on.

Ultrassa pitäis syke tuolloin näkyä :heart: Viimeksi kävin 7-4 ja vahvasti jumputti.
 
Hei kaikille! Liittyisin mukaan tähän pinoon. Aihe vastaa prikulleen omaa tilannetta.
Omaa tarinaa: Takana on nyt 2. ICSI:n kahden alkion tuoresiirto. Plussa todettu kolmella kotitestillä ja Clearbluen viikkonäyttöiseen sain 2-3 viikkoa PP14. Voiko testipäivästä ja tuloksesta päätellä jotain? Nyt jännittää onko kiinnittynyt 1 vai 2. Tietysti jännittää onko siellä mitään eloa, mutta se selviää sitten joskus. Milloin? Huomena soittelen klinikalle tuloksesta, kai ne asiat sitten alkaa siitä selkenemään... Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, kun ensimmäistä pienokaista tässä ollaan värkkäämässä.
 
Pimpam10: No Wauu!! Siis se että sama ultra päiväkin! Näyttää olevan muutenkin klinikoilla eroja, mä olen julkisen kautta ja mä ihmettelen nyt sitäkin miten muut tietää hcg arvonsakin, voiko sitä itte käydä jossain mittauttamassa? terveyskeskuksen labras? Ja siitä ilmeisesti vois sitten päätellä onko viä raskaana? Mäkin tein viä kolmannen testin pari päivää sitten mutta mitäpä se huojentaa ku eihän se hcg arvo sieltä yhtäkkiä vain laske et testi näyttäis negaa.:headwall:

P.s. miksei tääl ole sellasta hymiötä jolla olis skitso ilme? :D
 
Viu
Heippa kaikille ja uudet tervetuloa mukaan!
Ekaa ultraa odottelevat, me käytiin katsastamassa tilanne 6+4 ja selvästi näkyi silloin syke. Meilläkin viikot lasketaan tuosta punktion ja siirron välipäivästä.

Jenna: Mullekin siirrettiin kaksi alkiota ja CB:n viikotesti näytti vähän yliviikkoja ja liuskatesteissä testiviivat oli kontrollia vahvemmat. Ajateltiin siitä, että kaksi voisi olla kyydissä, mutta ultrassa kuitenkin yksi sydän läpätti. Että ei mun johtopäätökset pitäneet paikkaansa :p

Onnea Ninea seuraavaan ultraan, hyvin se menee! Oletko vieläkin selvinnyt tuhruitta? Mullakaan ei ole tullut mitään. En muista selitinkö jo tänne, mutta samalla kun varasin ekan neuvolan, joka on ensi viikolla, kertoivat että meidän kunnassa kaikki ultrataan ekan kerran rv 9 eli tosin pian mekin päästään taas alkua katsomaan ja nyt ihan julkiselle.

Mulla on masun turvotus melkoinen ja perjantaina taivuin ja ostin mammapöksyt! Mahaan oikeesti ihan koski kaikki housut ja hameessa palelsi, jospa ensi viikko menisi paremmin. Rinnat on yhä kipeät ja tuo öklötys pahenee illalla, oksentanut en ole. Mulla on ollut myös vihlaisuja mahassa ja sellaisia pistäviä kipuja, joista olen tietenkin huolestunut, mutta toivossa eletään. Ultrassa kohdussa näkyi myös uusi tuttavuus kysta, jota ei ollut siirrossa. Lääkärin mielestä ei haittaa mitään, mutta sekin huolestuttaa.

Nyt on nukkumaanmenoaika jo yli, mukavaa viikkoa kaikille!

Viu ja Elmeri 7+3
 
Uusi yritys.
Siis, tervetuloa uudet, plastexin muistankin kympin hoidoista, ihanaa kun sinäkin olet plussannut :heart: ! Vadelmaunelmalle kiitos kun kävit täällä asti onnittelemassa =). Ninealle onnea keskiviikon ultraan!
ON: mullakin toinen ultra tällä viikolla, torstai-aamuna naikkarilla (7+2). Jännittää ihan kamalasti koska välillä mun oireet lähes häviävät ja sitten olen aina ihan varma että nyt ei ole enää Hermanni elossa :(. Onko muilla tällaista että oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat??? Tissikipu on ainoa mikä on pysynyt suht. vakiona koko ajan, muut oireet kuten äklötys, pissahätäkokoajan, masun nippailu jne ovat välillä ihan poissa. Ja sekös pistää tän mamman painamaan välittömästi paniikkinappulaa. Siis tää on vielä karmeempaa kun piinailu.

Joka tapauksessa kaikille onnea kunkin odotukseen, toivottavasti kaikilla menee kaikki loistavasti!

Toivis ja Hermanni 6+6
 
Viu, meillä on kyllä hyvin samantyyliset oireet. Mullakin edelleen jatkuu täysin tuhruttomana. Mammapöksyjä en ole vielä hankkinut, mutta pian lienee sekin edessä. Tutkailin tulevaa matkaa varten mun kesävaatevalikoimaa, ja yllätys yllätys, yhdetkään shortsit ei mene jalkaan :LOL:. Onneksi kaapista löytyy empire tyylisiä kesämekkoja :).

Toivorikas, kyllä siellä Hermannilla on kaikki hyvin :heart:. Onnea torstain ultraan!

Oletteko muuten käyneet vaa´alla? Itse totesin tuossa viikonloppuna, että syyskuun alusta (hoidon 1. piikistä laskettuna) elopainoa on tullut lisää pari kiloa. Suurin osa taitaa kylläkin olla turvotusta mahan seudulla :whistle:.

Tänään sain varattua np-ultraan ajan :). On joulun ja uuden vuoden välissä, sen jälkeen, kun palataan lomalta, rv 13+1. Varattiin samalle päivälle jo aiemmin ultra-aika yksityiseltä, mutta kun järjestyi kunnallisellekin, niin saapahan säästettyä muutaman kympin :).

Ninea ja :heart: rv 8+0
 
Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Silloin, kun on huono-olla haluaisi olon parantuvan. Sitten, kun se olo paranee miettii onko alkiolla kaikki kunnossa! Täälläkin vain rinnat olleet lähes yhtä kipeät koko ajan. Hieman särkee enemmän, kuin ihan silloin plussatessa. Yleisolo on semmonen hieman krapulainen :)

Itsellä ei vielä onneks kovasti turvota ja painokin on pysynyt tasassa.

Oletteko muuten lueskelleen tuota: Raskauslaskuri, laskettu aika, raskauskiekko - Vau.fi
Siellä kivasti lukee kaikki raskauden tärkeät päivämäärät ja vielä tarkemminkin, mitä mikin viikko äidille ja vauvalle tapahtuu. Tämän laskurin mukaan meijän Allulla alkoi sydän lyömään 18.11. <3 Ensi viikolla saadaankin toivottavasti se myös itse todistaa!
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Tervetuloa uusille minunkin puolestani! =)

Vihdoin alkuraskauden ultra takana ja johan oli hämmentäviä uutisia. :O Masusta löytyi kaksi sykkivää sydäntä, mutta valitettavasti toinen pikkuinen ei vastannut viikkoja. Lääkäri ei antanut juurikaan toiveita tämän kaverin selviämisestä. :( Toinen pikkuinen sen sijaan porskutteli reippaasti ja vastasi täysin viikkoja. Nyt on ihan pöllähtänyt olo, toisaalta surullinen tämän pikkureppanan vuoksi mutta toisaalta iloinen toisen reippaan kellujan vuoksi. Parin viikon sisällä kontrolloidaan tilannetta uudelleen.

Mun oireet ovat kans heilahdelleet vähän sinne sun tänne. Paitsi nyt muutamana päivänä on ollut kyllä semmoinen kuvotus non-stoppina, ettei paljon ole tarvinut arvailla...:x
 
Toivorikas: Mulla oli viime viikko tuota et oireet tuntu häviävän kokonaan, paniikis ollu koko vciikon, kunnes eilen sain päähäni mitata lämmön, norm. lämpö on 36.6 eilen se oli 37.2 eli just sen puoli astetta ja vähä ylikin noussu, nälän huomasin olevan taas ja väsykin mikä tuli kyllä valvoes viime yönä, just heräsin kahden tunnin päikkäreiltä|O

Mutta silti pelottaa eka ultra, oon henkisesti siihen valmistautunut että jos kaikki ei olekaan kunnossa, pessimisti selviää: / Ja on meil pakkases yksi huippulaatuinen viä ja kaksi vähän huonompaa, mutta me kun ajateltiin hakea sit parin vuoden päästä pikkusisko/veli tälle ekalle, katotaan ny.
 
Oireista: Sunnuntaina töiden jälkeen kotona mietin, että tänään ei olekkaan ollut yhtään oireita. Tätä pohtiesseni maattiin miehen kanssa sohvalla ja hän silitteli samalla minua, yhtäkkiä tunsin miehen kädessä olevan kovettuman ja aloin pillittämään hysteerisesti koska se tuntui niin ällöltä. Tätä pillitystä jatkui sitten koko illan, että se niiden oireiden puuttumisesta! Eilen sitten olikin kamala päivä! Heti aamusta vatsa alkoi kouristelemaan ja tuli silleen ajoittain sellainen olo että kohta oksennan. Olin myös hirmu väsynyt (jouduin ottamaan kahdet tunnin päikkärit) vaikka olin nukkunut 10h yöunet. Illalla, sen jälkeen kun vihdoin kun pystyin syömään kunnolla, iski aivan tajuton kipunärästyskohtaus! Tuskissani pyörin olkkarin lattialla ja käskin miestä googlettamaan turvallista närästyslääkettä! Tietenkään en ota mitään turhia lääkkeitä, mutta eilisessä kipuilussa meinasi jo henki lakata kulkemasta!
Ja sitten minulla on vielä tuo alaselkäsärky joka on aina aamuisin poissa, mutta tulee aina iltaa kohden pahemmaksi. Ja sekös saa minut pelkäämään keskenmenoa! Onko täällä kellään muulla alaselkäsärky?
Tämä on tosiaan pahempaa kuin tuo tuloksen piinailu. Meillä se eka ultra on vasta 10.12, millä ihmeellä sinne malttaa odottaa!
Niin ja piti vielä mainita että mekin olemme julkisella puolella (TYKS) ja olen todella tyytyväinen ollut! Kaikki tutkitaan ja vaikka välillä tuntui, että hitaasti edetään, niin nyt olen ymmärtänyt, että meidän parhaaksi se on tehty! Ja kaikkiin tutkimuksiin päästään, viimeksi kun oli se kemiallinen niin kolme kertaa kävin labrassa mittauttamassa hCg-arvon, että oli varmasti tullut nollille.
Meillä laskettiin niin että 5.11 oli siirto, mutta alkio oli sulatettu 4.11 ja se oli kaksi päivää vanha eli hedelmöityspäiväksi laskettiin 2.11 eli viikot on nyt tasan 5+0.
 
Kiitos Viu kommentistasi. Vähän jännittää montako on tuloillaan. Jos molemmat alkiot ovat kiinnittyneet, niin kakkoset ovat tervetulleet. Yksikin riittäisi kyllä oikein mainiosti. No, kunhan kaikki vaan menisi hyvin ja saisi terveitä lapsia niin se on pääasia.
10.12. on varhaisultra varattuna ja toivottavasti saa edes jotain tietoa.
Oireita ei ole juuri nimeksikään. Hieman on ollut kuvottavaa tunnetta, ruokahalu on vähentynyt. Yleensä olen varsinainen herkuttelija ja ruoka maistuu. Maistuu se toki nytkin, mutta eron entiseen huomaa.
Oliskohan se nyt sitten viikot 4+4
 
Väsyttää, mutta ei se haittaa. Nyt on vain niin ihanaa käpertyä peiton alle ja painaa silmät kiinni. Ajatus uudesta elämän alusta lämmittää. Ei jaksa eikä tarvitse kantaa huolta huomisesta. On vain tämä hetki, tässä ja nyt. Palanen onnea ja rakkaus pientä nykeröä kohtaan, joka sisälläni kasvaa.
Toivon kaikille meille mahdollisimman huolettomia aikoja lähitulevaisuuteen.

Jenna - liikuttuneessa mielentilassa
 
Väsyttää, mutta ei se haittaa. Nyt on vain niin ihanaa käpertyä peiton alle ja painaa silmät kiinni. Ajatus uudesta elämän alusta lämmittää. Ei jaksa eikä tarvitse kantaa huolta huomisesta. On vain tämä hetki, tässä ja nyt. Palanen onnea ja rakkaus pientä nykeröä kohtaan, joka sisälläni kasvaa.
Toivon kaikille meille mahdollisimman huolettomia aikoja lähitulevaisuuteen.

Jenna - liikuttuneessa mielentilassa
Ihanasti kirjoitettu Jenna :heart:

Minäkin olin eiliseen aivan samoissa ajatuksissa. Tänään aamulla ekalla vessakäynnillä paperiin tuli ruskeaa tuhrua :'( Siis apua, mä en kestä jos nyt jotain sattuu. En oo yhtään osannut pelätä mitään, ollut vaan aivan halkeamaisillani onnesta. Tuhrua tuli pari pientä pisaraa pikkarisuojaan ja pyyhkiessä. Todella vähän, muttei edellisessä raskaudessa tälläistä ollut.

Millä viikolla ultrassa vois näkyä jotain merkkejä, että kaikki on niin kuin kuuluu? Mulla on tänään 6+0 Ens viikon tortaille tuntuu ihan mahdottomalta odottaa ultraan. Hätäpäissäni hain digitestin ja tulos "raskaana 3+", mutta eihän se hormoni nyt heti lähde laskemaan.

Mitäköhän tässä pitäis tehdä? Soittaa polille, pyytää ultraan.. Vai voisko neuvolan kautta päästä. Varaisko ihan omakustanteisesti yksityiselle. Surullinen :'(
 
Pimpam: Yritä olla huolestumatta, vaikka ei se varmaan helppoa ole. Olen kuullut että alkuraskaudessa pienet vuodot on aika yleisiäkin, ja vielä yleisempiä ivf:n jälkeen. Käytätkö vielä lugeja? Jos käytät, niin voihan olla että olet illalla vahingossa raapaissut limakalvoa ja sen takia on sitten aamulla tullut tuota tuhrua. Varmasti kyllä säikäyttää tuollainen. Voithan soittaa polille ja pyytää päästä tarkistukseen. Itse olisin kyllä varmaan myös hermoheikkona tuossa tilanteessa. Pidän oikein isosti peukkuja että kaikki on hyvin! :hug:
 
pimpam: me käytiin yksityisellä ultrassa 6+0 ja silloin näkyi 5,8 mm alkio jonka sydän löi. Kävin myös 5+1 ultrassa jolloin näkyi raskauspussi ja ruskuaispussi. Varaa vaan aika yksityiselle niin pääset piinasta. Toivottavasti kaikki on hyvin. Mullahan oli myös ruskeaa tuhrua 3+9 ja 4+4 välisenä aikana.
 
Ihanaa Husgy, kun huolit minusta :heart:

Tänään ei ole tuhrua näkynyt. Eivät ota minus Polille ultraan ennen kuin ensi viikon to. Jos tulee paljon vuotoa/kovat vatsakivut niin sitten toki.
Yksityiselle pääsisin pe. Mietin nyt, että onkohan se ihan turhaa. Tuhru loppui, ei ole kipuja ja tänään olen voinut pahoin ensimmäistä kertaa. Löysin netistä juttua, että istukka paikkaa hakiessaan saattaa pientä vuotoa aiheuttaa ja se aika olis just nyt. Pidän sen ajan varattuna ja katson miltä pe aamuna tuntuu.

Kiitos tsempeistä :)
 
Pimpam, mulle lapsettomuuslääkäri sanoi varhaisultrassa, että joka viidennellä naisella on raskausaikana vuotoja, siis ihan veristäkin vuotoa, joka on täysin vaaratonta. Vasta jos vuoto kovasti yltyy ja tulee kipuja, kantsii mennä lääkärille. Tiedän naisia, joilla on ollut useita viikkoja vuotoa, ja silti synnyttäneet oikea-aikaisesti terveen lapsen eli ei tarvitse huolestua!!

Onnea kaikille teille ja tsemppiä paaaaljon!! Ja tervetuloa tuonne odotusaikapuolelle syksyn hoidosta plussanneiden ketjuun sitten kun siltä tuntuu :)

kielovanamo 15+3
 
Ihanaa Pimpam! =) :heart: Minusta on hyvä merkki että sinulla ei ole kipuja, eikä tuhruakaan ole tullut lisää. Olen kyllä tosi iloinen että kaikki on sinulla hyvin! Kävin tänään töissäkin moneen kertaan katsomassa onko sinusta kuulunut mitään kun huoletti. On niin kiva piinailla yhdessä kun ollaan ihan samoilla päivillä, toivottavasti voidaan kulkea yhtä matkaa heinäkuuhun asti!

Minä joudun odottamaan ultraa vielä pari viikkoa. Mitään kummempia oireita ei edelleenkään ole, rintoja välillä vähän aristaa ja ovat kyllä jonkun verran kasvaneet. Melkein toivon että olisi pahaa oloa, niin tuntuisi enemmän raskaana olevalta. Onneksi on joulu tulossa, niin menee aika nopeasti! Kunhan kaikki olisi np-ultrassa hyvin, niin voisin vihdoin rentoutua.. No, ei auta kuin odotella.

:hug: kaikille!
 
Meidän murua käyty moikkaamassa päivällä :heart:. Pikkuinen oli 1.7 cm pitkä ja vastasi viikkoja 8+3. Ultrassa näkyi ihanasti, kuinka muru köllötteli saippuakuplan mallisen sikiökalvon sisällä. Pienet jalan ja käden alut oli jo nähtävissä, ihana :heart:. Että tuli onnellinen ja luottavainen olo :). Nyt ei ole ultra-aikoja varattuna ennen np-ultraa, mutta ehkä 2 viikon päästä voisi vielä käydä kurkkaamassa tilanteen. Aivan ihana seurata tuon pienen murusen kehittymistä ja kasvamista...

Ninea rv 8+2
 

Yhteistyössä