**Piinailijoista ekaan ultraan.. ja ehkä ylikin**

Ihana kuulla, että muutkin vähän hötkyilee :) Mulla kanssa nukkuminen on ollut varsinkin aamu öisin hankalaa. Epäilen kanssa stressiä. Voikun olisi jo itselläkin ultraviikko. Siihen on vielä 3 pitkää viikkoa.

Itse arvon sitä viikkotestin ostamista edelleen, että helpottaisiko se vai lisäisikö vain stressiä.

Oireina väsymystä ja pissahätää. Hajuaisti on myös herkistynyt melkoisesti ja rinnat edelleen hellinä. Koko ajan neuroottisesti seurailee oireitaan.

Mukavaa hermoilla täällä yhdessä!
 
Toivorikas, ei taida olla epäilystäkään, että kuulet hyvät hcg lukemat iltapäivällä :D. Eikä sulla ole enää ultraankaan kuin vajaa viikko =).

wabisabi, kiva kun kävit tsemppailemassa, toivottavasti päästään pian kaikki odotuspuolelle :).

apsu, itselläni ainakin viikkotestin lukemat helpotti stressiä. Halusin heti tietää, nouseeko hormonipitoisuus normaalisti. Toisaalta ei siihen varhaisultraan niin pitkä aika ole, ja varsinkin kun on oireita, ne helpottaa odotusta.

(.) Mullakin alkaa väsymys nostaa päätään. Eilen illalla olin jo ihan tiltissä seiskan jälkeen. Nukkumaan menin puol ysiltä, ja sitä unta sitten riitti. Heräsin kahdeksalta ja totesin, että äkkiä lugea sisälle :D. Jee! Enää 2 yötä ultraan :D.

Eilen töistä tullessa tuli sellaiset mielihalut, että oli pakko käydä hakemassa hampurilaisateriat kotiin. Hyvältä maistui ja tuli hetkellinen hyvä olo, mutta jälkikäteen tuli kunnon äklötys. Ilmeisesti isot ranskalaiset oli vähän liikaa :whistle:. Muutenkin olen huomannut, että erityisesti iltapahoinvointi jostakin syystä korostuu.

Pari kertaa olen nähnyt sellaista unta, että vessassa käydessä on tullut punaista paperiin. Olo on ollut helpottunut, kun on tajunnut, että untahan se oli. On kuitenkin tullut seuraavana päivänä tarkkailtua papereita normaalia tarkemmin...
 
Viikkonäyttötesteistä...muilla näkyy testit toimivan, mut edelleen täällä näyttää raskaana 2-3 vaikka viikkoja on tänään tasan 6+0.. Eilen illalla taas stressaantuneena selailin nettiä ja vihdoin ja vimein löysin englannin kielisen sivun clearbluelta, josta selvisi HCG-pitoisuudet eri viikoille ja on seuraavat 1-2 25mIU/ml, 2-3 200mIU/ml ja 3+ 20000mIU/ml, no sitten myös tongin esille noi hormonitasot eri viikoilla ja tässä vaiheessa pitäis olla vähintään 1080mIU/ml ja vasta kun hedelmöittymisestä on 6vk eli rv8 pitäiss lukemien olla jotain yli 25000...eli enää en jaksa ressata ton asian tiimoilta, vaan koitan ottaa iisisti ja odottaa kahden viiikon päästä olevaa ultraa..oireet kuitenki pysyy ja tulee lisää.. Verikokeissa kuitenki vois käydä, mut pääsen vaan yksityisen kautta, ni empä taida mennä..

Onkos teillä havaittavissa repäisykipuja?

Mitä mielitekoihin tulee, niin täällä kelpais vain ravintola/"roska"ruoka ja oikee ruoka ja leivät tökkii =)


Tarantella ja napura 6+0
 
Hötkyily tuntuu kuuluvan asiaan kaikille - kiva kuulla että ollaan kaikki yhtä sekaisin ;)

Jännittää julmetusti ensi perjantain toka varhaisultra, ja päivät menee tooooodella hitaasti sitä odotellessa.

Apsu, minä myös harkitsen päivittäin viikkotestin tekemistä, mutta pahimillaan lie omiaan lietsomaan (turhaa?) paniikkia, joten olen vielä ainakin välttynyt kiusaukselta...

Tarantella, viikkotestin tuloksista ei varmastikaan kannata ottaa stressiä, ainakin oma lääkärini totesti että "eihän ne nyt niin kovin tarkkoja ole", ja varmasti on aika yksilöllistä vaihtuuko 2-3:sta 3+:ksi muutamaa päivää ennen vai jälkeen... Kaikki on aivan varmasti hyvin. Maltilla vaan ultraa kohden... heh heh, onpas helppo sanoa näin kun ei itse miiiillllläään malttaisi odottaa enää hetkeäkään...

Itsellä myös tänään aivan koko päivän paha olo, tuntuu että koko aika olisi syötävä jotta olo helpottuisi mutta syöminen ei sitten autakaan... jouduin äsken heittämään miehen sohvalta vierestä koska haisi NIIN tupakalle...

Repäisykivuista en tiedä, Tarantella, mutta vihlontaa esiintyy aina silloin tällöin, varsinkin nopeiden liikkeiden yhteydessä...

Kenellä siis seuraava ultra-aika?? Hyviä uutisia on niin ihana lukea..

:wave: hyviä vointeja kaikille (tai jos vointi on paha, otetaan se vastaan hyvin fiiliksin ja nautitaan;)!!
 
Kiitos tsempistä..tosiaan helpommin sanottu, kun tehty tuo maltillisuus :) Niin no sano klinikallaki ettei ole luottamista, lähinnä vaan suuntaa antava..

Repäisykivuilla tarkotin just noita nopeita liikkeitä, kuten yskäsy tai aivastus..sillon tällön vihlasee noissa tilanteissa..ja yöllä heräsin ekaa kertaa, ku masu oli hitsin kipee..sit käännyin selälleni ja kaikki oli taas hyvin..kait siellä sitten joku kasvaa :) :headwall:

Tarantelle83 ja napura 6+1
 
Heipskukkuu! Täällä yksi superhötkyilijä.... Eilen sain HCG tuloksen iltapäivällä ja se oli noussut perjantain 313sta ihan hirveästi ja oli 4356 eilen! Mä olin laskenut että se olis jotain vajaa 2000. No, siitä mä (raskauksien asiantuntija kun olen :p ) päättelin että joo, kohdunulkoinen on ihan varmasti. Siitä sitten paniikissa katsomaan vapaita aikoja gyneille illalla ja kuin johdatuksena löytyi Kari Ratsulalle aika Mehiläisestä. Hänhän on siis entinen Diacorin, nykyisin Gravidataksen lapsettomuuslääkäri. En ollut koskaan tavannut häntä mutta oli todella asiantuntevan oloinen ja mukava. Kuunteli mitä mulla oli sanottavaa eikä yhtään parjannut hysteeriseksi tai mitään. Ultrassa näkyi sitten kohdun laajentuma ja sen keskellä pieni piste joka kuulemma on ruskuaispussi. Ja ihan oikeassa paikassa ja ihan viikkoja vastaava näkymä. Huoh kun helpotti. Ratsula kyllä sanoi että "tyytyväisiä ollaan vasta sitten kun näkyy elävä sikiö". Tottakai mutta mua helpotti jo se että ei ole ainakaan KU ja koska HCG on tosi hyvin noussut niin ehkä siellä oikeasti on kaikki hyvin! Aamulla en tehnyt edes testiä kun on niin paljon luottavaisempi fiilis. Tiistaina jo seuraava ultra jossa pitäisi sitten näkyä sikiö ja sydänäänet, siihenkään ei ole enää pitkä aika onneks. Tarantella, koska sulla olikaan ultra? Nineallahan on huomenna ja Marazulilla siis ensi viikon pe? Mitkä on sun viikot? Mulla ei ole edelleenkään yhtään paha olo, tissit vaan kipeet ja pisuhätä koko ajan. Eikä väsytäkään. Ehkä mä sit kestän sitä HCGtä hyvin kun mullahan se arvo on jo aika korkea. (koputtaa puuta).
 
Ultra on 24.11. eli vielä vajaat 2 viikkoo. Tänään yksityiselle sitten kuitenki aika ja toivon saavani lähetteen vihdoin ja viimein verikokeeseen..tätä verikoetta odotan kyllä sellasella innolla vaikka normaalisti mua vaivaa hirvee piikkikammo..mut nyt on tärkeintä saada oma mielenrauha!

Tarantelle83 ja napura 6+1
 
Ihanaa toivorikas, että oli positiivinen lääkärikokemus! Välillä on masentavaa, kun ei saa asianmukaista palvelua tai ainakin se tuntuu siltä.

Tarantellalle tsempit lääkäriin ja toivottavasti saisit mielenrauhanverikokeen :)

Kateellisena kattelen teijän viikkoja. Tuntuu aivan mahdottomalta selvitä tästä ultraa edeltävästä kolmesta viikosta! Tänään on ollut tosi kovia hetkittäisiä menkkakramppeja, jotka vähän huolestuttavat. Toivottavasti on vain jotain asiaan kuuluvaa! Testasin eilen normi digitestillä ja siihen lähes välittömästi tuli teksti Raskaana, tänään tein luiskatestin jossa oli ihan selkeä viiva, mutta ei vieläkään kontrolliviivan paksuinen. Pitää varmaan käydä ostamassa pari testiä lisää, josko ne helpottaisivat vähän!

Lueskelin juuri aamulla netistä raskausajandiabetes-ruokavaliota, jonka aattelin tässä aloittaa, kun on sukurasitteen ja PCOn kautta niin paljon kohonnut riski siihen sairastua.

Olettekos jo neuvola-aikoja varailleet? Meillä olisi eka neuvola 13.12.

Tsemppiä kaikille! Sitä tuntuu kaikki kovasti tarvitsevan.
 
Tervetuloa minunkin puolestani uusille! :wave:

Toivorikkaalla on kyllä komeasti noussut tuo arvo!

Mulla on ollut tässä pari kauhun päivää... Menin syömään toissapäivänä sellaista evästä, josta mun nirso suolisto ei pitänyt. Eilen kaamean vessaänkkäämisen seurauksena huomasin töihin päästyäni, että lugemössön seassa oli vähän verta ja sydän meinasi pysähtyä. :'( Sitä ei onneksi tullut paljon, mutta koko loppupäivän maha oli todella kipeä ja sitä juili menkkamaisesti. Tänä aamuna piti edelleen melkoisesti punnertaa, vaikka yritin kovasti olla varovainen ja tuloksena nyt iltapäivästä taas hieman verta. Soitin aamulla klinikan hoitajalle ja hän kovasti lohdutteli, että luultavasti johtuu näistä tuskallisista vessareissuista tuo vuoto ja nyt pitää vaan hoidella kuitupitoisella ruualla masua kuntoon. Mua niin ottaa pataan tämä mun suolisto, joka on ensinnäkin täynnä kiinnikkeitä ja toiseksi temppuilee heti jos vähänkin erehdyn syömään väärin. :kieh: Kovasti pelottaa, että miten tässä oikein käy... Ultraakin siirrettiin paria päivää aikaisemmaksi lääkityksen tarkistamisen vuoksi. Vielä puolitoista viikkoa jännitettävänä, huhhuijaa.:headwall:
 
Ultrassa käyty aamulla ja siellä sykki pienoinen :heart:. Alkio oli 6,3mm, oikeassa paikassa, ja vastasi lähes viikkoja. Tällä hetkellä en ole huolissani, kaikki on toistaiseksi hyvin . Seuraavat treffit murun kanssa on kahden viikon päästä :).

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Ninea rv 6+4
 
Viu
Ninea, ihanaa! Olen käynyt pitkin päivää vaanimassa, joko olis sun ultrakuulumisia ja nythän oli . Voi miten ihana kuulla! Saitko muuten ohjeen jatkaa lugeja?
Toivorikkaallakin näyttää hyvältä, toivottavasti sait itsellesi mielenrauhaa.
Minkäslaiset Tarantellan fiilikset? Toivottavasti parempaan päin nekin.

Meillä ultra on edessä maanantaina, just samoilla päivillä kuin ninealla eli 6+4. Toivottavasti nähdään pieni syke siellä, jännittää kovasti.
Sitä odotellessa olen tehnyt tikkutestejä parin päivän välein ja tanakasti on testiviiva kontrolliviivaa vahvempi, mikä edes vähän rauhoittaa. Lisäksi oireina on kuvotuksen lisääntyminen erityisesti illalla ja herkistynyt hajuaisti. Astianpesukone haisee niin kamalalta ja vähän jääkaappikin. On myös vaikea löytää oikeita ruokia, jotka maistuis, voisin elää luonnonjugurtilla ja hedelmäsalaatilla ja hampurilaisilla :popcorn:

Viu 6+1
 
Viu tänään labrassa käyty, ja vastauksen saan vasta maanantaina..mut en jaksa hermoilla, sitten sen näkee. Mulla myös hajuaisti herkistyny..ja hoitotyötä ku tekee, ni välillä pitää "hieman" pidättää hengitystä :) Hampurilaiset rulezz ;D

Tarantella82 ja napura 6+2 (lasken viikot hedelmöittymispäivästä, joka siis sama kun punktio)
 
Hyviä uutisia kaikilta, Ihanaa !! Onnea :)
Mullahan tilanne oli se, että viime perjantaina kävin ultrassa olettaen että viikkoja oli kasassa 7, mutta lääkärin mukaan viikot vastasi 5 viikon tilannetta... siksi olen tietysti kauhusta kankeana, on ihan mahdollista että kaikki on hyvin ja raskaus lähtenyt pitkästä kierrosta, tai sitten ei... on aika vaikea pitää päätä kasassa, mutta yritän pitää mielen positiivisena... tosiaan viikko vielä piinaa :/

Nauttikaa te, ketkä olette jo saaneet kuulla sykkeen ! <3
Meille muille piiiiitkääää pinnaa ;)
 
Kiitos onnitteluista :flower:.

Viu, mulla jatkuu luget vielä tämän viikon 3 x 200 mg, sitä seuraavan viikon 2 x 200 mg ja sitä seuraavan viikon 1 x 200 mg. Loppuvat sitten kun alkaa rv 10+0. Mieskin varmaan laskee jo päiviä :LOL:. Täällä on peukut pystyssä teidän tämän päiväiseen ultraan!

Tarantella, toivotaan, että kuulet tänään hyviä uutisia! Oireet kuullostaa hyvältä :).

(.) Isäinpäivä viikonloppu on aina menoa. Sunnuntai aamuna huomasi, että edellisillan valvominen yömyöhään näkyy seuraavana päivänä, kuin olisi ollut pahemmallakin ryyppyreisseissulla. Väsytti, oli paha olo ja ei jaksanut tehdä juuri mitään. Viun tapaan mullakin yleensä keskittyy pahoinvoinnit iltaan, mutta huonot yöunet/valvominen ainakin vaikuttaa myös aamu ällötykseen. Kuitenkaan ei haittaa, kaikki oireet on tässä vaiheessa hyvästä. Muru kasvaa ja kehittyy :heart:.

Ninea rv 7+0
 
Huomenta! Kiva lueskella teidän muiden kuulumisia varsinkin, kun me ei raskaudesta ihan lähimpien lisäksi kerrota ainakaan ennen ekaa ultraa, niin ei voi kauheasti vielä yleisesti puhella.

Täällä eilen vaihtui viikko, joten nyt on menossa 5+1. Eilen aamulla näytti viikkotesti(oli ihan pakko kuitenkin ostaa) raskaana 2-3 viikkoa, mikä on ihan oikein. Lupasin myös miehelle, etten enään testailisi, koska jos se menee kesken niin sen kyllä huomaa tai viimeistään saa tietää ultrissa. Eli raskaana ennen kuin toisin todistetaan.

Mullakin alkoi viikonloppuna ällötyspahoinvointi. Vielä en ole oksennellut, mutta eilen ei kyllä kaukana ollut.
 
Oih, onnittelut Ninea pienen sykkeestä :heart: ! Varmasti helpottaa jonkin verran. Viulle myös paljon onnea tämänpäiväiseen ultraan! Tarantellalle toivon hyviä HCG lukemia.
ON: edelleen tisut järkkykipeet ja hieman turvonneet. Ei varsinaista pahaa oloa, mutta kuvotusta etenkin iltaisin. Testeissä testiviiva paljon vahvempi kuin kontrolliviiva :D . Meillä huomenna varhaisvarhaisultra 6+0. Jännittää ihan sikana.

Toivis ja Hermanni 5+6
 
Hcg-arvoni oli vain 3070 (olisi pitänyt olla vähintään yli 10 000), joka vastasi 3viikon ikäistä alkiota (alkio tuolloin 4+2), joten asiat eivät siis ole kunnossa. Sain ultran jo tän viikon keskiviikolle ja sieltä kuulee lopullisen tuomion.. mutta ei kätilö paljoa toivoa antanut :'(
 
Viu
Tarantella, voi ei :( Syvät pahoitteluni. Tällaiset asiat on aina vaikeita, mutta erityisesti hoidoissa olleille, miksi kaikkie ie vain voisi onnistua, kun lopulta tärppää. Voimia keskiviikon odotteluun, pidä itsestäsi huolta.

Tulin surulliseksi, vaikka säntäsin tänne innolla päivittelemään, mua ainakin meidän samoja hoitoja kokeneiden kohtalot koskettaa tosi paljon. Me saatiin kuitenkin tänään hyviä uutisia, ultrassa näkyi yksi pieni syke ja 7,2 mm:n alkio. Koko vastasi viikkoja eli 6+4 ja antoi saman lasketun ajan kuin netin raskauslaskuri hedelmöityspäivän mukaan eli 7.7. Toinen alkio ei ollut kiinnittynyt, mutta lääkäri sanoi, että ehkä toimi tukijoukkona tälle sinnikkäälle.

Mites Toiviksen varhaisvarhaisultra?
 
Jaksamista Tarantella . :hug:

Viu, onnittelut hyvistä uutisista :heart:. Aiotko nyt odotella np-ultraan, vai käyttekö vielä sitä ennen katsomassa pikkuista?

Toivorikkaalla huomenna jännät paikat :). Onnea ultraan!

Ninea rv 7+0
 
Viu
Kiitos onnitteluista tytöt! Ninea, meillä ei ollut puhetta muista ultrista enää yksityisellä. Teilläkö oli vielä kahden viikon päästä uusi? Meille ei edes ehdotettu mitään, mie voisin olla halukas vielä kurkkaamaan... Huomenna soitan neuvolaan, mut siellä kai tehdään vasta se 12 viikon ultra vai mitä?
 
Viu, ei meillekään ehdotettu uutta ultraa, mutta minä halusin (ja yksityisellä siis mekin). Haluan varmistaa, että kehitys jatkuu. Ollaan lähdössä pariksi viikoksi reissuun ennen np-ultraa, joten kiva varmistaa, että kaikki on hyvin ennen matkaa :).
 
Uutisia ultrasta: siellä se tyyppi pötkötteli ja sydänkin sykki :heart: . Aivan mahtavaa. Lääkärin mukaan nyt on 5+6 / 6+0 ja alkio oli 5,8 mm eli vastasi 5+6 viikkoja. Kaikki oli muutenkin juuri niin kuin pitää ollakin tässä vaiheessa. Kohdunsuu kiinni, ei vuotoa jne. Sain jo neuvolakortinkin :cool: . Ei tää ole kyllä ihan täysin tajuntaan vielä mennyt mutta koitetaan pikkuhiljaa alkaa ymmärtää että äidiksi ollaan tulossa. Meillähän on se naikkarin tarjoama varhaisultra ensi viikon torstaina eli 7+2, nythän siihen on mukava mennä kun tietää että siellä on sikiö ja sydänkin jo sykkii. Toki mitä vaan voi tapahtua mutta nyt ihan oikeasti yritän nauttia tästä raskaudesta! Ollaan myös menossa Felicitakseen Tapio Kurjelle np-ultraan jo viikolla 10+2, sitä Merja suositteli, sanoi että kunta tarjoaa ultrat viikoilla 13 ja 18 mutta että voi käydä tällä Kurjella vko 10-12 ja ennen sitä kunnallista rakenneultraakin voi käydä heillä. Siellä on kuitenkin 4D-ultra.... Jei, nyt on mahtava olo!
 

Yhteistyössä