**Piinailijoista ekaan ultraan.. ja ehkä ylikin**

Viu ja pimpam, onnea hienoista ultrakuulumisista! Ja mahtavaa, että Tiinulla oli vain väärä hälytys. Aika hurja episodi kaikenkaikkiaan...

Pahoittelut myös keskenmenoista. Aika synkäksi vetää mielen, ei uskalla itsekään hyppiä kattoon omasta tilanteesta, koska mitä tahansa voi sattua.

Syömistä ja liikkumista olen minäkin miettinyt. Minun olo on lähes tauotta niin huono ja heikko (erityisesti työpäivän aikana) ja siihen auttaa korkeintaan jatkuva syöminen. Niinpä siis syön jatkuvasti ja olo on tosi turvonnut, housut kiristää ja ahdistaa! Huh! Nytkö jo pitäisi mammahousuja mennä hankkimaan?! Liikkumista olen harrastanut muutaman jumpan verran. En tiedä pitäisikö joitakin liikkeitä välttää (tiedättekö te?), mutta yleisesti ottaen tuntuu, että liikkuminen tekee ihan hyvää.

Mitä tarkoitit Tiinu kemikaliotutkimuksella? Mulla on kampaaja varattu parin viikon päähän ja just piti tyvikasvu peittää pikkujoulukuntoon... :)

Joku jollain palstalla kirjoitti, kuinka aika menee nopeasti odottaessa. Olen kyllä täysin toista mieltä. Aika suorastaan matelee! Lähes kaksi viikkoa ekaan ultraan ja neuvolaan! Plääh.

Salina 5+5
 
Täällä mielettömiä uutisia. Ei meinaa itkusta tulla loppua. Siellä se mahassa kelli 1cm mittainen pikkuinen, jonka sydän sykki hirmuista kyytiä! Vastasi viikkoja 7+0 eli todennäköinen laskettuaika on 18.7.

Suuret onnellisuus halaukset kaikille!
 
Viu, pimpam ja apsu mahtavia uutisia teillä! Onnea suunnattomasti!

Salina nythän oli taas tullut se uusi tutkimus jossa raskaana olevia on kehoitettu välttämään kaikkea turhaa kosmetiikkaa (mm. hiusten värjäys, hajustetut vartalovoiteet, meikit, hiuslakat jne.). Ovat kuulema jo tanskassa kiellettyjen listalla. Lisäävät todennäköisesti elimistöön imeytyessään varsinkin poikasikiöiden kivessyöpäriskiä. Mutta toisaalta noita tutkimuksia tulee ja menee ja aina mm.hiusvärien turvallisuudesta on keskusteltu ja jokaisella on omat mielipiteet. Maalaisjärkeä jos käyttää niin eiköhän se riitä. On varmasti eri asia jos värää muutaman kerran raskausaikana hiukset kuin, että värjäisi joka toinen viikko.

Omaa napaa. Oli tuo meidän episodi tosiaan sen verran pelottava, että nyt on koko ajan hirveä pelko takapuolessa. Vieläkin vuotelen silloin tällöin varsinki lugejen laiton jälkeen. Tuntuu, että ne jotenkin ärsyttävät limakalvoja... Ja jotekin sitä koko ajan vain odottaa kaikkein pahinta! Koko aika olen tuntevinani että nyt lurpsahti taas veret ja olen koko ajan housut kintuissa tarkistelemassa pikkuhousuja, että vieläkö on kaikki hyvin! Minä ainakaan en ole tämän pelon kanssa yhtään pystynyt nauttimaan raskausajasta! No 10.12 on toinen ultra ja toisaalta kyllä sielä ensimmäisessä ultrassa ainakin syke näkyi joten eipähän ainakaan ole tuulimuna! Jotain positiivista sentään.

Tiinu 6+1
 
Onnea Viu, Pimpam ja Apsu hyvistä ultrakuulumisista! :flower:

Voi kun menis viikko äkkiä ja pääsis ultraan! Haluaisin niin kovasti varmistuksen sille että kaikki on hyvin.. mulla kun ei edelleenkään kauheasti oo oireita ollu, tissitkään ei enää oo kipeet. Toisaalta yritän ajatella että eihän ne alkuraskauden oireet voi loputtomiin kestää, mutta aina välillä huolestuttaa..

Mulla on nyt parina viime yönä ollu sellasia hikoilukohtauksia, onko muilla? Päivällä oon ihan jäässä, mutta yöllä herään siihen että oon ihan hikinen..

Jotenkin on sitten varmempi olo kun pääsis sinne niskaturvotusultraan ja siellä ois kaikki hyvin.

Ai niin. Tänään ensimmäinen puolituttu kysyi että oonko raskaana. Menin niin hämilleni etten ees tajunnu valehdella vaan myönsin asian.. Nyt mietin että tuoko se huonoa onnea kun ei olla vielä edes varhaisultrassa käyty. :ashamed: Toisaalta mietin että jos oisin valehdellu ja kieltäny vauvan olemassaolon, niin luulis että se vasta huonoa onnea oliskin tuonu. Noh, toivon ettei asia leviä vielä muutamaan viikkoon kovin pitkälle..
 
Mukavaa itsenäisyys viikonoppua kaikille.

Mites muille menee? Onko oireita?

Täällä mieli tekee herkkuja, mutta jos niitä syö tulee aivan järkyttävä olo. Vatsan päällä vaatteet tuntuu puristavilta vaikka eivät vielä kiristäkkään. Kauhea pesänrakennusvietti on iskenyt päälle ja tekisi mieli ostella kotiin kaikkea uutta vauvaa varten. Yöt on levottomien unien värittämiä ja aamulla saa ihmetellä, mitä kaikkea sieltä alitajunnasta kumpuaa.

Oletteko uskaltaneet tehdä vauvahankintoja vielä?

Voidaan paksusti :heart:
 
Snowwlle suuret pahoittelut kohdunulkoisesta! Toivottavasti saatte uuden tärpin pikimmiten!

Hankinnoista... Olen päättänyt, että mitään en osta ennen kuin 12 viikkoa on kulunut. Eilen hipelöin marketissa vauvalehtiä, mutta en uskaltanut ostaa niitäkään. Ajattelin, että ovat huono enne. : /

Viime päivät ovat olleet oikeaa kärvistelyä! Olossa ei ole ollut kehumista heti siitä lähtien kun plussasin, mutta nyt torstaina tuli täyteet 6+0 (poks!) ja sen kunniaksi yököttävä olo paheni hurjasti. Vielä en ole oksentanut, mutta esim eilen kuvotti koko päivän niin paljon, etten voinut tehdä oikein mitään. :x Kärvistellessä tuntuu, että aika matelee vieläkin hitaammin. Siskolla pahoinvointia on ollut tiukasti 16. viikolle asti. Toivottavasti tämä ei kulje suvussa... Onneksi mies on ollut tosi lutunen ja tehnyt ruokaa, kun itse ei oikein kykenisi.

Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin!

Salina 6+3
 
:wave: Sopiiko mukaan? Plussasin ensimmäisestä icsi-hoidosta ja nyt olisi menossa hedelmöityksestä laskien rv 4+5. Ultra on joulunalusviikolla eli reilut pari viikkoa tätä piinaa..

Oireina mulla on kipeytyneet nännit ja kauhea väsymys.
Nyt sitten on kaksi päivää ajoittain kovastikin vihlonut menkkamaisesti mahaan ja oon ollut välillä paniikin partaalla. Noh mitään vuotoja ei toistaiseksi ole ollut. Ja tosiaan nuo tuntemukset alkoivat kun lopetin luget, onkohan tällä vaikutusta?

Joku kyseli hankinnoista. Vauva lehtiä uskallan kyllä ostaa, vaikka taikauskoinen olenkin, mutta siihen se sitten loppuukin. Mitään tarvikkeita tai muita hankintoja en ole vielä ajatellut. Ainut oli kun ystäväni luona katselin vaunuesitteestä sopivia vaunuja. Luulen, että meillä vaunut valitaan ajoissa, mutta ostetaan aika viime tipassa, se on niin konkreettinen asia :)

Ja kaikille pahoinvoiville olen kyllä kateellinen, se on jotenkin mielestäni niin varma merkki, että kaikki on hyvin. Tulispa mullekkin pian huono olo :)
 
Heissan!
Tulisin mukaan ultraa odotteleen. En ole vielä ultraa varannut mutta huomenna varailen. Ultra menee myös mulla joulunalusviikolle. Nyt menossa rv 5+0.
Oireina on lievää kuvotusta, tissi arkuutta, palelua ja mahassa tuntuvia puristuksia. Väsymystäkin havaittavissa sillai erillälailla.. niinkuin ois nuupallaan kokoajan :)
Minulla luget jatkuu luultavasti 9+ viikoille asti, kuten edellis kerrallakin.
Hankintoja en ole edes ajatellut, niin täyttä piinaa on tässä viimepäivät eletty.

Pieni Tähtönen ja Pieni IHME rv 5+0 :heart:
 
Pieni Tähtönen Olenkin vilkuillut välillä kuulumisiasi toisista ketjuista, kun huomasin, että meillä täysin sama siirtopäivä :) Tosi ihanaa, että sulla hcg oli kohonnut reippaasti.

Meidän klinikalla ei oteta ollenkaan veritestiä, joten ultraan on odottaminen. Ajattelin tällä viikolla tehdä cb:n digitestin, koska sen pitäisi nyt näyttää 3+. Tein tuollaisen testin viikolla 4+0 ja silloin sain tulokseksi 1-2.
Kumpa olis jo jouluviikko.. (vähän kuin lapsena joulua odottais, mutta nyt se odotetuin päivä on muutama päivä ennen joulua :LOL:

Danita 5+0
 
Danita Kiva, saada tasan samoilla rv päivillä oleva odottelu kaveri :)
Tosin meidänkään klinikalla ei sanottu hcg mittauksesta mitään mutta ihan omasta halusta sinne menin. Ja minä en ymmärrä miksi en uskalla sitä viikkonäyttötestiä tehdä. Pelkään niin sitä tulosta. Nyt tosin rauhoitun odottelemaan ultraan. Tosiaan joulua odotellaan kuin kuuta nousevaa... :LOL:

Kaikkea hyvää kaikille tasapuolisesti :wave:
 
uskaltaisinkohan mei tänne jo :) tein tänään plussan...eikä se ollu haamu vaikka tein vasta illalla ;) pp11 vasta menossa...pe soittelen polille tuloksesta ja saan ilmeisesti ajan ultraan...varattuna on monta ja monta varmistustestiä :D Hoitohan meillä epäonnistui ja saatiin vain yksi munasolu,koska oli tapahtunu ennen aikainen ovulaatio. Tälle tehtiin icsi ja nyt se näkyy testissä <3 hui ko jännää :) Meillä siis pojat vm 01 ja 09 ennestään...sori sekava teksti...oon ihan sekaisin vieläkin :D
 
Nyt on sitten ultra takana. Pikkuinen löytyi oikeasta paikasta ja sykekin oli vahva. :heart: Koko oli kuitenkin pienempi, punktiosta laskettuna viikot olis nyt 8+4, alkion koko oli 13mm joka vastaa 7+4 viikkoja.. Lääkäri ei ollut huolissaan, sanoi että kaikki näyttää hyvältä ja että alkio on voinut kiinnittyä myöhemmin. Vajaan kahden viikon päästä mennään uuteen ultraan, jossa katsotaan kokoa uudestaan, ymmärsin että sen takia että saadaan niskaturvotusultra varattua sitten oikeaan ajankohtaan.

Itseäni kyllä vähän huolettaa tuo heitto, vaikka sitten yritin ajatella että joissakin paikoissahan rv lasketaan siirtopäivästä, jolloin meillä olisi nyt 8+2, eikä heittoa enää olisikaan niin paljon.

Edellisessä raskaudessa oli myös n. 5 päivän heitto varhaisultrassa, mutta niskapoimu-ultrassa koko vastasi viikkoja. Toivon ettei tämä merkitse sitä että jotain on vialla...:|

Onko kellään kokemusta tällaisesta?

Kyseleepi Hugsy joka ei enää tiedä millä raskausviikolla on menossa :confused:
 
Hugsy meillä tuo 2v oli kans ekassa ultrassa "liian pieni"...tosin ensin se kandi sanoie t on varmaan tuulimuna kun ei sykettä löydy!!ja toinen tuli ja löysi sykkeen heti,...aika kauhu hetket oli siin välissä!!!mut siis asiaan; se on noilla viikoilla niin millipeliä,voi olla mittaajasta,ultralaitteesta ym kiinni...eli ei kannata olla ollenkaan huolissaan,uskotaan vahvasti että kaikki on ok <3

Mammu+elohiiri 4+2
 
Toivorikas, kovasti voimia :hug:

Onnea Hugsy :heart: Kovasti olinkin odotellut kuulumisia!

Älä turhaan huoli tuosta koosta. Sama mittaaja voi saada mitan joka mittauskerralla, milleistähän se tuossa on kiinni. Hyvä kuitenkin, että pääsette uudestaan ultraan.

Hassusti minusta meilläkin tuo mitta ja viikot.. Eivät yhtään kohtaa tuon esikoisen ensimmäiseen ultraan. Eli nyt käytiin ultrassa rv7+1, alkion mitta 9mm joka vastas rv 6+6. Tytöstä käytiin ekassa ultrassa rv7+4, alkion mitta 7mm, joka vastas 7+4.
Aika omituista minusta, pakko oli neuvolakortista luntata että oikein muistan. Ja kyllä! Eihän nuo nyt käy ollenkaan yksiin..
Nt-ultrassa käytiin tytöstä rv12+5 ja sikiö vastas jo 13+4.

Uudenvuodenaattona nt-ultraan, tuskin maltan odottaa :)
 

Yhteistyössä