** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.11 **
- Viestiketjun aloittaja kodehu
- Ensimmäinen viesti
Synnytyskertomus: To 28.2. aamulla masusta kuuluu naps ja vettä holahtaa. Jään odottelemaan supistuksia. Jotain lieviä tuntemuksia harvakseltaan. Nukun päiväunet, yritän rentoutua, käyn kuumassa suihkussa. Illalla 18 aikaan mennään synnärille. Käyrille piirtyy supistuksia noin 30min välein. Kanavaa 2cm ja sormelle auki. Supistukset tuntuvat napakampina mutta väli harvenee tuntiin. Saan kipupiikin ja yöksi nukkumaan.
Pe 1.3. Sairaalan sänky oli myrkkyä selälleni. Selkäkipu ja krampit pahenevat supistusten yhteydessä, joita vauhditetaan nyt cytoilla. Suihkussa pallon päällä selkäoireet pysyvät kunnossa ja pystyn hengittelemään supistusten läpi rennosti. Suihkussa supistukset tuntuivat ylävatsalla. Supistuksia 15min välein. Suihkun ulkopuolella pallon päällä oleilu suht siedettävää, mutta selkäkivut palaavat. Käyrillä olo selän takia yhtä helvettiä. Käyn vähän väliä suihkussa. Koko päivän saldo: Kanavaa sentti, auki 2cm. Yöksi kipupiikki.
La 2.3. Selkä ihan paskana. Sairaalan sängystä ei vaan löydy käypää asentoa teki sitten vaikka mitä tyynypatentteja. Ei supistele. Lääkärin tarkastuksessa reunat ja 3-4cm auki. Tuntuu vauvan pää ja kalvorakkoa. Lääkäri päättää synnytyssaliin siirrosta ja kalvorakon irroituksesta. Ronkliminen voimisti supistuksia, jotka pahensivat taas selkäkipua ja selkä alkoi krampata esim wc-pöntöllä istuessa. Huusin kuin hyeena kivusta vessassa, vaikkei supistusta ollut juuri silloin. Tunne vastaa samaa kuin kova suonenveto esim pohkeessa, mutta tuntui selkälihaksissa ja pakaroissa. wc asioinnista ei tullut mitään. Sain peräruiskeen ja menin takaisin suihkuun. Pallon päällä sain pissattua jotenkuten ja siitä noustua pöntölle kakkosasialle. Samalla pöntöön molskahti jotain. Verta limaa ja vettä.
Sitten saliin. Ja siellä todettiin kalvorakon hävinneen ja vesien menneen myös alhaalta. 4cm auki vähän kanavaa. Aloitetaan oksitosiini-infuusio ja se on yhtä helvettiä selän kanssa.Kyselen kätilöltä, että olenko minä vain näin kipuherkkä vai miksi tämä sattuu ihan saatanasti. Kätilö sanoo että synnytys sattuu ja antaa ilokaasun. Ilokaasun voimalla jaksan sinnitellä läpi kuusituntisen oksitosiini-infuusiourakan, josta ei mitään hyötyä. Tilanne kohdun suulla tismalleen sama kuin aamulla. Illaksi kipupiikit ja nukkumaan. Supistuksia ei yöllä tule. Mutta ei tule kyllä oikein nukkumisestakaan mitään, kun selkä krampaa joka kyljen käännöllä.
Su 3.3. Tilanne kohdunsuulla edellen sama. Aloitetaan uusi oksitosiini infuusio ja kivut lyö päälle heti kovina. Joudun pyytämään välillä lupaa irroittautua koneesta että pääsen kuumaan suihkuun. Saan suihkussa pallon päällä vähän pissattuakin. Pöntölle en uskalla istua koska se koskee ihan saatanasti. Onneksi käyrät saadaan otettua myös pallon päällä salissa ja istun siinä hengitellen ilokaasua. Supistuksia piirtyy noin 6-9min välein, ovat lyhyitä ja teräviä, mutta selkäkramppi jatkuu supistusta pidempään eikä oikestaan hellitä ennen uutta supistusta. 4 tunnin infuusion jälkeen, tilanne kohdun suulla edelleen sama. 4cm auki vähän kanavaa. Kätilö ja lääkäri päättävät lopettaa infuusion ja munut siirretään takaisin osastolle. Saan cytot ja kidutus jatkuu osastolla. Saan kipupiikkejä ja vietän aikaani lähinnä kuumassa suihkussa pallon päällä, tullen sieltä vain käyrille kitumaan. Ja käyriähän otetaan tuntitolkulla ja supistuksia piirtyy vain 30min välein. Muttakun selkä kramppaa kokoajan. Illalla tulee odella kovakourainen gyne, joka pyörittelee ja venyttelee kohdun suuta ja tarkistaa lantion. Sanoi tilaa olevan hyvin ja pitäis mahtua isokin lapsi. Katsotaan kuulema aamulla tilannetta ja sektion mahdollisuuskin on. En saa enää syödä iltapalan jälkeen.
Ma 4.3. aamulla sama lääkäri saapuu ja toteaa paikkojen olevankin auki jo 5cm. Yöllä nukkuessa oli jotain tapahtunut kun sain vahvempaa kipulääkettä joka tepsi hieman selkäkipuunkin. Tuumasi että käyhän suihkussa lähdetään saliin. Sain uuden peräruiskeenkin ja yritin tehdä tarpeitani mutta en pystynyt taaskaan olemaan kunnolla pöntöllä. Saliin ja aloitettiin oksitosiinit... Ja voi saakeli että oli tuon selän kanssa ihan kamalaa. Kätilö vaihtui ja paikalle tuli 30-vuotisen kätilöintiuran tehnyt konkari. Katseli hetken käyriä ja mun kropan reaktioita kun krampit oikeasti kouristivat minua siinä sängyllä. Totesi ettei nyt ole kaikki kohdillaan. Synnytykseen ei kuulema kuulu tuollaiset oireet ja krampit ei edes ole yhteydessä supistusaaltoihin. Nyt on jotain muuta pielessä. Minä väännän itkua ilokaasumaskin alla. Kätilö hälytti välittömästi anestesialääkärit paikalle. Sitten tulivat laittamaan epiduraalia. Jouduin vetämään ilokaasua nonstoppina myös epin laiton ajan, että pystyin olemaan siinä kyttyrässä kylkiasennossa, kun selkäkrampit pyrkivät kouristamaan minua taaksepäin notkolle. Epiduraali puudutti sitten vain oikean puolen ja nyt se villi tunne oli kun vain oikea puoli kramppasi. Epiduraalia siirrettiin ja bolustettiin ilman apua. Ajantaju on tässä vaiheessa mennyt. Kohta tuleekin joku lääkäri joka laittaa kohdunkaulaan paraservikaalipuudutuksen. Ja vastoin kaikkia fysiikan lakeja se auttaa. Kaikki kivut hävisivät. Sain syödä mehukeittoa ja nukkua. Paraservikaalin piti auttaa vain 1,5h, mutta se piti minut kivuttomana yli 4 tuntia. Minusta katetroidaan 1,4litraa pissaa!!!Tulee yö ja vuorokausi vaihtuu.
Ti 5.3. Kivut palaavat samoin lääkäri paraservikaalineulansa kanssa ja taas helpottaa. Olen kuulema auennut kivuttomana ollessa reiluun 8cm. Taas unta kaaliin ja oksitosiini laitetaan tauolle. Annetaan kohdun levätä ja aamulla aloitetaan kuulema uudella rytinällä. Aamuyöstä saan taas palaaviin kipuihin paraservikaalin ja lääkäriä jo naurattaa miten se voi auttaa iskiastyyppiseen kipuun ja selän krampaamisen. Ja ei keksi muuta selitystä, kuin että mulla on hermoradat ristissä lantionpohjan, kohdunkaulan ja selän välillä. Aamulla olen auki 8,5-9cm ja saan käydä pesulla ja raikastautua ennen uutta oksitosiini-infuusiota. Kohta tulee kaksi anestesia lääkäriä laittamaan spinaalia. Se auttaa myös ja pitää kivut poissa. Oksitosiinipumpussa on jo ihan eri lukemat kuin tähän asti ja kohtu saa totaalirääkkiä. Ja pian vauva alkaakin painamaan peräsuolta vasten. Lääkäri antaa luvan työnnellä vauvaa alemmas ja samalla kun ponnistan lekuri työtää reunan rippeitä tarjoutuvan osan taakse. Joudun konttausasentoon koska vauva avotarjonnassa. Pinniä käytetään päässä, mutta ei pysy ja kontillaan kuuluu sydänäänet huonosti, mutta homma jatkuu., Minulle on tiputettu glukoosia ja olo on energinen. Ponnistelen supistusten tahtiin jotka voimakkaita, mutta harvassa tulevat noin 6-9cm välen. Spinaalin vaikutus alkaa loppua ja ilokaasun varassa nyt, pyydän seosta kovemmalle ja alan olla melkoisessa ilokaasupölläkässä, kun en oikein tajua mitä tapahtuu. Ihmisiä parveilee ympärillä ja minua kohennellaan kunnon ponnistusasentoon ja jalkoja asetellaan telineille. Spinaalin vaikutus alkaa heiketä. Lääkäri valmistelee imukuppiauttoa ja minä vetelen vaan kaasua ja ponnistelen. Vauvaa pitää saada alemmas ja lekuri yrittää ohjata ponnistuksen suuntaa sormillaan, se vaan häiritsee minua ja rääkäisen: "nyt ota ämmä helvettiin ne sormes sieltä ne häiritsee mun ponnistamista!" Lekuri nostaa säikähtäen kädet pystyyn ja sanoo "en koske en koske, yritin vaan näyttää ponnistuksen suuntaa" Minä parkaisen takais että "eikö se perkeleen suunta oo pihalle päin!" Hommat jatkuu ja kohta ronkkivat taas alapäässä kovin ottein, vetelen ilokaasua ja mietin että mitä helv... Yhtäkkiä varmaan viis kätilöö roikkuu jaloissa ja huutavat että nyt ponnistaponnistaponnista älä luovuta jne.. kauhee huuto ja mekkala ja ilokaasun ansiosta kaikki kuullostaa yhdeltä sekavalta puurolta. Voimaa minulla on ja jaksaisin ponnistaa vaikka maailman tappiin asti. Nou problem sillä saralla. Tunnen tylppää pullistumista alapäässä ja kohta huudetaan että "imukuppi irti, pää on syntynyt" Seuraavaa supistusta ei kuitenkaan joudeta odottamaan koska väliä se 6min ja oksitosiinipumppu on täysillä. Ponnistan ilman supistusta, kätilöt painaa mahan päältä ja lääkäri auttaa hartiat ulos. Ja loputkin pojasta. Veltto poika nostetaan mahan päälle ja virkoaa nopeasti, apgar 6/9.
Joutuvat tukkimaan vuotoja alhaalta, tehneet todella ison epparin, josta vuotaa iso suoni. Menetän verta 2,3litraa. Istukkaa irrotellaan tunti ja sitten parsitaan alakerta. Ilokaasua vetelen vieläkin mutta lievemmällä annoksella. Poika on iskällä kengurussa. Synnytys onnellisesti ohi.
Seuraavana päivänä saan punasoluja paikkaamaan verenhukkaa. Epparihaava on siisti, kivuton ja alkanut parantua hyvin. Haavaa kipeämpi on pissatessa kirvelevä pikku nirhauma vastakkaisella puolella.
Synnytys oli siis pitkä ja selkävaivan takia poikkeuksellisen kivulias avautumisvaiheen osalta, mutta lääkittynä hyvin ja ollessani kivuton, ei ongelmia ollut.
Vedet menneenä:85.33h
1.vaihe (alkaen ma 4.3.):23.30h
2.vaihe: 1.03h
3vaihe: 1h
Pe 1.3. Sairaalan sänky oli myrkkyä selälleni. Selkäkipu ja krampit pahenevat supistusten yhteydessä, joita vauhditetaan nyt cytoilla. Suihkussa pallon päällä selkäoireet pysyvät kunnossa ja pystyn hengittelemään supistusten läpi rennosti. Suihkussa supistukset tuntuivat ylävatsalla. Supistuksia 15min välein. Suihkun ulkopuolella pallon päällä oleilu suht siedettävää, mutta selkäkivut palaavat. Käyrillä olo selän takia yhtä helvettiä. Käyn vähän väliä suihkussa. Koko päivän saldo: Kanavaa sentti, auki 2cm. Yöksi kipupiikki.
La 2.3. Selkä ihan paskana. Sairaalan sängystä ei vaan löydy käypää asentoa teki sitten vaikka mitä tyynypatentteja. Ei supistele. Lääkärin tarkastuksessa reunat ja 3-4cm auki. Tuntuu vauvan pää ja kalvorakkoa. Lääkäri päättää synnytyssaliin siirrosta ja kalvorakon irroituksesta. Ronkliminen voimisti supistuksia, jotka pahensivat taas selkäkipua ja selkä alkoi krampata esim wc-pöntöllä istuessa. Huusin kuin hyeena kivusta vessassa, vaikkei supistusta ollut juuri silloin. Tunne vastaa samaa kuin kova suonenveto esim pohkeessa, mutta tuntui selkälihaksissa ja pakaroissa. wc asioinnista ei tullut mitään. Sain peräruiskeen ja menin takaisin suihkuun. Pallon päällä sain pissattua jotenkuten ja siitä noustua pöntölle kakkosasialle. Samalla pöntöön molskahti jotain. Verta limaa ja vettä.
Sitten saliin. Ja siellä todettiin kalvorakon hävinneen ja vesien menneen myös alhaalta. 4cm auki vähän kanavaa. Aloitetaan oksitosiini-infuusio ja se on yhtä helvettiä selän kanssa.Kyselen kätilöltä, että olenko minä vain näin kipuherkkä vai miksi tämä sattuu ihan saatanasti. Kätilö sanoo että synnytys sattuu ja antaa ilokaasun. Ilokaasun voimalla jaksan sinnitellä läpi kuusituntisen oksitosiini-infuusiourakan, josta ei mitään hyötyä. Tilanne kohdun suulla tismalleen sama kuin aamulla. Illaksi kipupiikit ja nukkumaan. Supistuksia ei yöllä tule. Mutta ei tule kyllä oikein nukkumisestakaan mitään, kun selkä krampaa joka kyljen käännöllä.
Su 3.3. Tilanne kohdunsuulla edellen sama. Aloitetaan uusi oksitosiini infuusio ja kivut lyö päälle heti kovina. Joudun pyytämään välillä lupaa irroittautua koneesta että pääsen kuumaan suihkuun. Saan suihkussa pallon päällä vähän pissattuakin. Pöntölle en uskalla istua koska se koskee ihan saatanasti. Onneksi käyrät saadaan otettua myös pallon päällä salissa ja istun siinä hengitellen ilokaasua. Supistuksia piirtyy noin 6-9min välein, ovat lyhyitä ja teräviä, mutta selkäkramppi jatkuu supistusta pidempään eikä oikestaan hellitä ennen uutta supistusta. 4 tunnin infuusion jälkeen, tilanne kohdun suulla edelleen sama. 4cm auki vähän kanavaa. Kätilö ja lääkäri päättävät lopettaa infuusion ja munut siirretään takaisin osastolle. Saan cytot ja kidutus jatkuu osastolla. Saan kipupiikkejä ja vietän aikaani lähinnä kuumassa suihkussa pallon päällä, tullen sieltä vain käyrille kitumaan. Ja käyriähän otetaan tuntitolkulla ja supistuksia piirtyy vain 30min välein. Muttakun selkä kramppaa kokoajan. Illalla tulee odella kovakourainen gyne, joka pyörittelee ja venyttelee kohdun suuta ja tarkistaa lantion. Sanoi tilaa olevan hyvin ja pitäis mahtua isokin lapsi. Katsotaan kuulema aamulla tilannetta ja sektion mahdollisuuskin on. En saa enää syödä iltapalan jälkeen.
Ma 4.3. aamulla sama lääkäri saapuu ja toteaa paikkojen olevankin auki jo 5cm. Yöllä nukkuessa oli jotain tapahtunut kun sain vahvempaa kipulääkettä joka tepsi hieman selkäkipuunkin. Tuumasi että käyhän suihkussa lähdetään saliin. Sain uuden peräruiskeenkin ja yritin tehdä tarpeitani mutta en pystynyt taaskaan olemaan kunnolla pöntöllä. Saliin ja aloitettiin oksitosiinit... Ja voi saakeli että oli tuon selän kanssa ihan kamalaa. Kätilö vaihtui ja paikalle tuli 30-vuotisen kätilöintiuran tehnyt konkari. Katseli hetken käyriä ja mun kropan reaktioita kun krampit oikeasti kouristivat minua siinä sängyllä. Totesi ettei nyt ole kaikki kohdillaan. Synnytykseen ei kuulema kuulu tuollaiset oireet ja krampit ei edes ole yhteydessä supistusaaltoihin. Nyt on jotain muuta pielessä. Minä väännän itkua ilokaasumaskin alla. Kätilö hälytti välittömästi anestesialääkärit paikalle. Sitten tulivat laittamaan epiduraalia. Jouduin vetämään ilokaasua nonstoppina myös epin laiton ajan, että pystyin olemaan siinä kyttyrässä kylkiasennossa, kun selkäkrampit pyrkivät kouristamaan minua taaksepäin notkolle. Epiduraali puudutti sitten vain oikean puolen ja nyt se villi tunne oli kun vain oikea puoli kramppasi. Epiduraalia siirrettiin ja bolustettiin ilman apua. Ajantaju on tässä vaiheessa mennyt. Kohta tuleekin joku lääkäri joka laittaa kohdunkaulaan paraservikaalipuudutuksen. Ja vastoin kaikkia fysiikan lakeja se auttaa. Kaikki kivut hävisivät. Sain syödä mehukeittoa ja nukkua. Paraservikaalin piti auttaa vain 1,5h, mutta se piti minut kivuttomana yli 4 tuntia. Minusta katetroidaan 1,4litraa pissaa!!!Tulee yö ja vuorokausi vaihtuu.
Ti 5.3. Kivut palaavat samoin lääkäri paraservikaalineulansa kanssa ja taas helpottaa. Olen kuulema auennut kivuttomana ollessa reiluun 8cm. Taas unta kaaliin ja oksitosiini laitetaan tauolle. Annetaan kohdun levätä ja aamulla aloitetaan kuulema uudella rytinällä. Aamuyöstä saan taas palaaviin kipuihin paraservikaalin ja lääkäriä jo naurattaa miten se voi auttaa iskiastyyppiseen kipuun ja selän krampaamisen. Ja ei keksi muuta selitystä, kuin että mulla on hermoradat ristissä lantionpohjan, kohdunkaulan ja selän välillä. Aamulla olen auki 8,5-9cm ja saan käydä pesulla ja raikastautua ennen uutta oksitosiini-infuusiota. Kohta tulee kaksi anestesia lääkäriä laittamaan spinaalia. Se auttaa myös ja pitää kivut poissa. Oksitosiinipumpussa on jo ihan eri lukemat kuin tähän asti ja kohtu saa totaalirääkkiä. Ja pian vauva alkaakin painamaan peräsuolta vasten. Lääkäri antaa luvan työnnellä vauvaa alemmas ja samalla kun ponnistan lekuri työtää reunan rippeitä tarjoutuvan osan taakse. Joudun konttausasentoon koska vauva avotarjonnassa. Pinniä käytetään päässä, mutta ei pysy ja kontillaan kuuluu sydänäänet huonosti, mutta homma jatkuu., Minulle on tiputettu glukoosia ja olo on energinen. Ponnistelen supistusten tahtiin jotka voimakkaita, mutta harvassa tulevat noin 6-9cm välen. Spinaalin vaikutus alkaa loppua ja ilokaasun varassa nyt, pyydän seosta kovemmalle ja alan olla melkoisessa ilokaasupölläkässä, kun en oikein tajua mitä tapahtuu. Ihmisiä parveilee ympärillä ja minua kohennellaan kunnon ponnistusasentoon ja jalkoja asetellaan telineille. Spinaalin vaikutus alkaa heiketä. Lääkäri valmistelee imukuppiauttoa ja minä vetelen vaan kaasua ja ponnistelen. Vauvaa pitää saada alemmas ja lekuri yrittää ohjata ponnistuksen suuntaa sormillaan, se vaan häiritsee minua ja rääkäisen: "nyt ota ämmä helvettiin ne sormes sieltä ne häiritsee mun ponnistamista!" Lekuri nostaa säikähtäen kädet pystyyn ja sanoo "en koske en koske, yritin vaan näyttää ponnistuksen suuntaa" Minä parkaisen takais että "eikö se perkeleen suunta oo pihalle päin!" Hommat jatkuu ja kohta ronkkivat taas alapäässä kovin ottein, vetelen ilokaasua ja mietin että mitä helv... Yhtäkkiä varmaan viis kätilöö roikkuu jaloissa ja huutavat että nyt ponnistaponnistaponnista älä luovuta jne.. kauhee huuto ja mekkala ja ilokaasun ansiosta kaikki kuullostaa yhdeltä sekavalta puurolta. Voimaa minulla on ja jaksaisin ponnistaa vaikka maailman tappiin asti. Nou problem sillä saralla. Tunnen tylppää pullistumista alapäässä ja kohta huudetaan että "imukuppi irti, pää on syntynyt" Seuraavaa supistusta ei kuitenkaan joudeta odottamaan koska väliä se 6min ja oksitosiinipumppu on täysillä. Ponnistan ilman supistusta, kätilöt painaa mahan päältä ja lääkäri auttaa hartiat ulos. Ja loputkin pojasta. Veltto poika nostetaan mahan päälle ja virkoaa nopeasti, apgar 6/9.
Joutuvat tukkimaan vuotoja alhaalta, tehneet todella ison epparin, josta vuotaa iso suoni. Menetän verta 2,3litraa. Istukkaa irrotellaan tunti ja sitten parsitaan alakerta. Ilokaasua vetelen vieläkin mutta lievemmällä annoksella. Poika on iskällä kengurussa. Synnytys onnellisesti ohi.
Seuraavana päivänä saan punasoluja paikkaamaan verenhukkaa. Epparihaava on siisti, kivuton ja alkanut parantua hyvin. Haavaa kipeämpi on pissatessa kirvelevä pikku nirhauma vastakkaisella puolella.
Synnytys oli siis pitkä ja selkävaivan takia poikkeuksellisen kivulias avautumisvaiheen osalta, mutta lääkittynä hyvin ja ollessani kivuton, ei ongelmia ollut.
Vedet menneenä:85.33h
1.vaihe (alkaen ma 4.3.):23.30h
2.vaihe: 1.03h
3vaihe: 1h
Hui Vissyliini, mitä kipuja jouduit kärsimään 
Onneksi ees yks kätilö näki sun tuskan ja löysitte siihen apua! Ilmeisesti ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi?
ON. Lääkärineuvolassa käyty. Painoa tullut onneks nyt maltillisesti, alle 2 kg neljässä viikossa. SF-mitta ei oo enää käyrien yläpuolilla, nyt 25 ja vähän keskiviivan päällä. Toki mittaajana nyt lääkäri eikä terkka. Verenpaine lähteny nousuun, 144/90. Pissa onneks puhdas ja loppuviikosta olis se sokerirasituskin.. Vauvan sykkeet kuulu hienosti, 130-140 lyöntiä minuutissa pieni sydän jumpsutti :heart:
kodehu 26+3
Onneksi ees yks kätilö näki sun tuskan ja löysitte siihen apua! Ilmeisesti ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi?ON. Lääkärineuvolassa käyty. Painoa tullut onneks nyt maltillisesti, alle 2 kg neljässä viikossa. SF-mitta ei oo enää käyrien yläpuolilla, nyt 25 ja vähän keskiviivan päällä. Toki mittaajana nyt lääkäri eikä terkka. Verenpaine lähteny nousuun, 144/90. Pissa onneks puhdas ja loppuviikosta olis se sokerirasituskin.. Vauvan sykkeet kuulu hienosti, 130-140 lyöntiä minuutissa pieni sydän jumpsutti :heart:
kodehu 26+3
Vissyliini, APUA, 85,33 tuntia kuulostaa hurjalta! :O
Kiitos kertomuksesta, tietää mihin mahdollisesti pitää valmistautua. Ainakin henkisesti.
Mä kävin torstaina ensimmäisen kerran neuvolassa. Sydänääniä ei kuunneltu eikä hirveesti uutta tietoakaan tullut. Verikokeita otettu ja ensi tiistaina on niskaturvotusultra.
Syksy 11+2
Kiitos kertomuksesta, tietää mihin mahdollisesti pitää valmistautua. Ainakin henkisesti.
Mä kävin torstaina ensimmäisen kerran neuvolassa. Sydänääniä ei kuunneltu eikä hirveesti uutta tietoakaan tullut. Verikokeita otettu ja ensi tiistaina on niskaturvotusultra.
Syksy 11+2
Vissyliini :hug: Ei herranjumala mikä urakka sulla on ollut! Mä olen luullut että 24h sisällä lapsivesien menosta pitää lapsen olla maailmassa? Mullahan synnytys käynnistyi myös lapsivesien menolla ja just tästä syystä oksitosiinit aloitettiin yöllä että poitsu saatiin syntymään 24h sisällä. Missä sairaalassa synnytit?
Onneksi kuitenkin selvisitte pienen pojan kanssa noinkin hyvin ja molemmat ovat kunnossa! :heart:
Tuna ja Urho-poitsu 4kk
Onneksi kuitenkin selvisitte pienen pojan kanssa noinkin hyvin ja molemmat ovat kunnossa! :heart:
Tuna ja Urho-poitsu 4kk
Kyssissä synnytin... koko ajan oli se sektioon meno esillä, mutta kerta vauvalla oli kaikki hyvin ja mä antibioottitipassa ja tulehdusarvoja seurattiin 4h välein, pidettiin alatiesynnytystä päällimmäisenä määränpäänä. Maanantaina se olisi kuitenki leikattu, muttakun olinki sitte sen 5cm auki...
Huh, mikä urakka sulla on ollut, Vissyliini! :hug: Voin vain yrittää kuvitella, minkälaista on ollut kärvistellä viisi päivää kovien kipujen kanssa... Onneksi kaikki päättyi hyvin!
Jospa itsekin jakaisin synnytyskertomukseni nyt, kun poika kerrankin nukkuu eikä ole mitään polttavaa tekemistä hoidettavana...
Ensimmäiset merkit synnytyksen alkamisesta saatiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun kipeät supistukset alkoivat aivan yllättäen juuri nukkumaan mentyäni (puoli yhden maissa). Ensin tuli kolme selvästi kipeää supistusta kolmen minuutin välein, ja sitten väli harveni noin 8-12 minuuttiin. Supparit tuntuivat niin erilaisilta harjoitussupistuksiin verrattuna, että tiesin heti mistä oli kysymys. Makasin valveilla aamuneljään asti - jänskätti niin, etten saanut nukuttua, ja kyllähän supistukset tekivät aika kipeääkin - mutta sitten suppareita alkoi tulla jo viiden minuutin välein ja olivat niin kipeitä, että oli pakko päästä jalkeille. Seuraavat puolitoista tuntia kärvistelin pystyssä, heijaten lantiota etunojassa aina supistuksen tullessa, kunnes vähän ennen kuutta kävin herättämässä miehen ja sanoin että taitaa tulla lähtö.
Synnärin puhelinpäivystyksessä kuitenkin kehotettiin odottamaan vielä kotona, kunnes tuntuisi siltä etten enää pärjäisi ilman kivunlievitystä (vähän hassu neuvo sikäli, että elättelin toiveita lääkkeettömästä synnytyksestä...). No, söimme sitten aamiaista ja kävimme suihkussa... Ja samassa supistukset alkoivat harveta. Lopulta niitä tuli enää 10 minuutin välein, ja aikamme pähkäiltyämme päädyimme siihen, että mies lähtee sittenkin töihin ja minä yritän saada vielä vähän unta.
Sain torkuttua puolitoista tuntia supistusten välissä klo kymmeneen, kunnes kivut olivat taas niin kovat, etten voinut enää maata paikoillani. Suppareiden väli oli myös tihentynyt uudestaan. Hengittelin ja liikuin seuraavat pari tuntia supistusten kanssa, kunnes niitä alkoi olla 4 minuutin välein ja tuntui että synnärille on päästävä. Ei muuta kuin lähistöllä asuva appiukko kuskiksi ja matkaan.
Naikkarille päästyäni kävi ilmi, että olin jo 7 cm auki, ja alkututkimusten jälkeen pääsin suoraan synnytyssaliin noin klo 13.30. Tässä vaiheessa miehenikin ehti sopivasti paikalle. Kätilö kyseli kivunlievitystoiveeni, ja kerroin että haluaisin kokeilla synnyttää ilman puudutteita, ellei jossain vaiheessa alkaisi tuntua siltä että kivut käyvät liian pahoiksi. Sain ilokaasua kipuun, ja vaikka sillä ei hirveän suurta vaikutusta ollutkaan, koin että hengitykseen keskittyminen auttoi jaksamaan supistusten yli.
Seuraavat viisi tuntia menivät lähinnä keinutuolissa kiikkuen ja ilokaasua hönkäillen. (Olin ajatellut liikkua synnytyksen aikana, mutta supparit säteilivät niin kipeästi reisiin etten pystynyt olemaan jaloillani.) Meitä hoitavat kätilö ja opiskelija olivat aivan ihania ja todella kannustavia. Tuntien kuluessa kuitenkin kävi ilmeiseksi, ettei synnytys edistynyt ja supistukset tulivat liian harvoin ollakseen tehokkaita (nyt enää 7 min välein). Noin kolmen tunnin kohdalla opiskelija tutki minut ja totesi, että olin 8 cm auki ja kohdunsuulla oli sikiökalvoa. Harkitsimme kalvojen puhkaisua, mutta pelkäsin kipuja joten päätimme odottaa vielä hetken. Sain akuneuloja päähän auttamaan rentoutumisessa. Noin klo 18.30 kätilö teki uuden sisätutkimuksen, jossa lapsen pään ja kohdunsuun välistä löytyi kalvopussi. Se esti vauvaa laskeutumasta ja oli pysäyttänyt avautumisen siihen 7 cm:iin, missä olin ollut siitä asti kun tulin sairaalaan (opiskelijan arvio oli ollut väärä). Teimme päätöksen kalvojen puhkaisusta, minkä jälkeen supistukset alkoivat taas tihentyä.
Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt lähes olemattomien yöunien ja kipeiden suppareiden ansiosta, ja kalvojen puhkaisun jälkeen kivut vain yltyivät. Lopulta harkitsin jo epiduraaliakin, kun pelkäsin synnytyksen pitkittyvän kipujen takia. Kätilö ehdotti kuitenkin ensin sisätutkimusta, ja olinkin jo 9 cm auki. Niinpä päätin yrittää vielä ilman lääkkeitä.
Pian tämän jälkeen aloinkin tuntea ponnistamisen tarvetta, ja yhdeksän aikaan siirryimme jakkaralle. Ponnistusvaihe kesti 50 minuuttia ja muistan siitä lähinnä sen, että pelkäsin aivan järkyttävästi. Olin varma, etten saa vauvaa ponnistettua ulos, ja toisaalta hallitsematon ponnistamisen pakko tuntui todella hurjalta ja minun oli vaikea saada vedettyä henkeä ponnistusten välissä. En jotenkin edes uskonut, kun kätilöt sanoivat pään näkyvän, enkä pystynyt yhtään ajattelemaan vauvaa... Kätilö sai minut ylipuhuttua kokeilemaan päätä, kun se oli syntymässä - se oli aivan täynnä pitkää tukkaa. Silti vielä vauvan synnyttyäkin olin niin sekaisin, etten tajunnut mitä oli tapahtunut enkä tunnistanut häntä omaksi lapsekseni :ashamed: katsoin vain, että onpa kummallisen näköinen vauva ja tunsin helpotusta siitä, että synnytys oli ohi ja olin yhä hengissä. Onneksi tulin aika pian kuitenkin tolkkuihini, ja äidinrakkaus heräsi kun olin kavunnut vuoteelle ja sain pikkuisen syliini. :heart: Loppu menikin hyvin - istukka syntyi vartissa, ja vauva oli todella virkeä ja alkoi syödä heti syliin päästyään.
Sain synnytyksessä kolme 1. asteen repeämää (yhden välilihaan ja kaksi häppäreihin), jotka ovat parantuneet kohtalaisesti - yksi haavoista on vielä kipeä, muuten varmaan pystyisin jo istumaan ongelmitta. Nyt alan kyllä olla tikkeihin jo melkoisen kyllästynyt ja toivon vain, että ne paranisivat nopeasti kokonaan...
Tulipas pitkä kertomus. Ja pikkuinenkin ääntelee siihen malliin, että kohta pitää mennä syöttämään... Voikaahan paksusti!
T. Sintti ja murmeli 13 päivää
Jospa itsekin jakaisin synnytyskertomukseni nyt, kun poika kerrankin nukkuu eikä ole mitään polttavaa tekemistä hoidettavana...
Ensimmäiset merkit synnytyksen alkamisesta saatiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun kipeät supistukset alkoivat aivan yllättäen juuri nukkumaan mentyäni (puoli yhden maissa). Ensin tuli kolme selvästi kipeää supistusta kolmen minuutin välein, ja sitten väli harveni noin 8-12 minuuttiin. Supparit tuntuivat niin erilaisilta harjoitussupistuksiin verrattuna, että tiesin heti mistä oli kysymys. Makasin valveilla aamuneljään asti - jänskätti niin, etten saanut nukuttua, ja kyllähän supistukset tekivät aika kipeääkin - mutta sitten suppareita alkoi tulla jo viiden minuutin välein ja olivat niin kipeitä, että oli pakko päästä jalkeille. Seuraavat puolitoista tuntia kärvistelin pystyssä, heijaten lantiota etunojassa aina supistuksen tullessa, kunnes vähän ennen kuutta kävin herättämässä miehen ja sanoin että taitaa tulla lähtö.
Synnärin puhelinpäivystyksessä kuitenkin kehotettiin odottamaan vielä kotona, kunnes tuntuisi siltä etten enää pärjäisi ilman kivunlievitystä (vähän hassu neuvo sikäli, että elättelin toiveita lääkkeettömästä synnytyksestä...). No, söimme sitten aamiaista ja kävimme suihkussa... Ja samassa supistukset alkoivat harveta. Lopulta niitä tuli enää 10 minuutin välein, ja aikamme pähkäiltyämme päädyimme siihen, että mies lähtee sittenkin töihin ja minä yritän saada vielä vähän unta.
Sain torkuttua puolitoista tuntia supistusten välissä klo kymmeneen, kunnes kivut olivat taas niin kovat, etten voinut enää maata paikoillani. Suppareiden väli oli myös tihentynyt uudestaan. Hengittelin ja liikuin seuraavat pari tuntia supistusten kanssa, kunnes niitä alkoi olla 4 minuutin välein ja tuntui että synnärille on päästävä. Ei muuta kuin lähistöllä asuva appiukko kuskiksi ja matkaan.
Naikkarille päästyäni kävi ilmi, että olin jo 7 cm auki, ja alkututkimusten jälkeen pääsin suoraan synnytyssaliin noin klo 13.30. Tässä vaiheessa miehenikin ehti sopivasti paikalle. Kätilö kyseli kivunlievitystoiveeni, ja kerroin että haluaisin kokeilla synnyttää ilman puudutteita, ellei jossain vaiheessa alkaisi tuntua siltä että kivut käyvät liian pahoiksi. Sain ilokaasua kipuun, ja vaikka sillä ei hirveän suurta vaikutusta ollutkaan, koin että hengitykseen keskittyminen auttoi jaksamaan supistusten yli.
Seuraavat viisi tuntia menivät lähinnä keinutuolissa kiikkuen ja ilokaasua hönkäillen. (Olin ajatellut liikkua synnytyksen aikana, mutta supparit säteilivät niin kipeästi reisiin etten pystynyt olemaan jaloillani.) Meitä hoitavat kätilö ja opiskelija olivat aivan ihania ja todella kannustavia. Tuntien kuluessa kuitenkin kävi ilmeiseksi, ettei synnytys edistynyt ja supistukset tulivat liian harvoin ollakseen tehokkaita (nyt enää 7 min välein). Noin kolmen tunnin kohdalla opiskelija tutki minut ja totesi, että olin 8 cm auki ja kohdunsuulla oli sikiökalvoa. Harkitsimme kalvojen puhkaisua, mutta pelkäsin kipuja joten päätimme odottaa vielä hetken. Sain akuneuloja päähän auttamaan rentoutumisessa. Noin klo 18.30 kätilö teki uuden sisätutkimuksen, jossa lapsen pään ja kohdunsuun välistä löytyi kalvopussi. Se esti vauvaa laskeutumasta ja oli pysäyttänyt avautumisen siihen 7 cm:iin, missä olin ollut siitä asti kun tulin sairaalaan (opiskelijan arvio oli ollut väärä). Teimme päätöksen kalvojen puhkaisusta, minkä jälkeen supistukset alkoivat taas tihentyä.
Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt lähes olemattomien yöunien ja kipeiden suppareiden ansiosta, ja kalvojen puhkaisun jälkeen kivut vain yltyivät. Lopulta harkitsin jo epiduraaliakin, kun pelkäsin synnytyksen pitkittyvän kipujen takia. Kätilö ehdotti kuitenkin ensin sisätutkimusta, ja olinkin jo 9 cm auki. Niinpä päätin yrittää vielä ilman lääkkeitä.
Pian tämän jälkeen aloinkin tuntea ponnistamisen tarvetta, ja yhdeksän aikaan siirryimme jakkaralle. Ponnistusvaihe kesti 50 minuuttia ja muistan siitä lähinnä sen, että pelkäsin aivan järkyttävästi. Olin varma, etten saa vauvaa ponnistettua ulos, ja toisaalta hallitsematon ponnistamisen pakko tuntui todella hurjalta ja minun oli vaikea saada vedettyä henkeä ponnistusten välissä. En jotenkin edes uskonut, kun kätilöt sanoivat pään näkyvän, enkä pystynyt yhtään ajattelemaan vauvaa... Kätilö sai minut ylipuhuttua kokeilemaan päätä, kun se oli syntymässä - se oli aivan täynnä pitkää tukkaa. Silti vielä vauvan synnyttyäkin olin niin sekaisin, etten tajunnut mitä oli tapahtunut enkä tunnistanut häntä omaksi lapsekseni :ashamed: katsoin vain, että onpa kummallisen näköinen vauva ja tunsin helpotusta siitä, että synnytys oli ohi ja olin yhä hengissä. Onneksi tulin aika pian kuitenkin tolkkuihini, ja äidinrakkaus heräsi kun olin kavunnut vuoteelle ja sain pikkuisen syliini. :heart: Loppu menikin hyvin - istukka syntyi vartissa, ja vauva oli todella virkeä ja alkoi syödä heti syliin päästyään.
Sain synnytyksessä kolme 1. asteen repeämää (yhden välilihaan ja kaksi häppäreihin), jotka ovat parantuneet kohtalaisesti - yksi haavoista on vielä kipeä, muuten varmaan pystyisin jo istumaan ongelmitta. Nyt alan kyllä olla tikkeihin jo melkoisen kyllästynyt ja toivon vain, että ne paranisivat nopeasti kokonaan...
Tulipas pitkä kertomus. Ja pikkuinenkin ääntelee siihen malliin, että kohta pitää mennä syöttämään... Voikaahan paksusti!
T. Sintti ja murmeli 13 päivää
Viimeksi muokattu:
Eihän tässä kehtais omaa synnytyskertomustaan kertoa kun luki millainen Vissyliinin pitkä synnytys on ollut ja monivaiheinen.
Oma tarinani menee kuta kuinkin näin:
Sunnuntaina 3.3 aamulla vessakäynnillä totesin, että alhaalta tule runsaasti limaa, jonka seassa hieman verihyytymiä. Supistuksissa ei mielestäni mitään uutta tapahtunut tuona päivänä.
Maanantaina 4.3 limaa tulee edelleen ajoittain ja punervaa sellaista myös ajoittain. Eli limatulppa poistumassa. Ajattelin, että kuinkahan monta viikkoa vielä tässä mennään kun ei limatulpan irtoaminen vielä mitään tarkoita.
Maanantai ja tiistai välisenä yönä havahduin hieman supistuksiin, olivat jonkin verran kipeämpiä kuin aiemmin. Tiistai 5.3 aamulla huomasin, että supistukset olivat selkeästi kipeämpiä, mutta niiden kanssa pärjäsi. Supistukset tuntuivat alaselässä polttona ja olivat epäsäännöllisiä, mutta aina kun niitä tuli täytyi liikuskella. Mietin siinä aamulla, että lähdenkö käymään lähi Siwalla ostamassa jotain evästä, jos nyt tulevana yönä tartteekin lähtee sairaalalle. Pelkäsin kuitenkin miten selviän autolla ajaa, kun tosiaan supistusten aikaan ei oikein paikoillaan istuminen onnistunut. Sinnikkäästi kuitenkin lähdin käymään kaupalla
Iltapäivällä klo 15 ajattelin, että täytyy yrittää ottaa päiväunet, jotta jaksaa jos lähtö tulee. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut oikein mitään supistusten takia. Ja klo 16 sanoin miehelle, että voi olla, että joudutaan lähtee yöllä sairaalalle. Tuolloin polttavia alaselkä supistuksia oli tullut ehkä noin 5/tunti, mutta ei säännöllisesti. Klo 17 päätin mennä kuumaan suihkuun sen verran kipeää ajoittain teki. Suihkun jälkeen lämmitin kauratyynyn ja sillä sain hieman lievitettyä kipuja. Supistuksien aikaan tuntui kuin selkä katkeaisi. Sitten siinä klo 18 ajateltiin miehen kanssa, että kellotetaanpa nyt niitä supistuksia ja niitähän tulikin noin 6-8 minuutin välein. Ohjeena meille oli annettu, että supistuksia täytyy tulla säännöllisesti muutaman tunnin ajan ja niiden täytyy voimistua. Mietinkin, että kuinkahan kipeiksi ne supistukset vielä käyvät :O Sitten noin klo 19.20 housuun holahti lapsivettä ja silloin sanoin miehelle, että nyt kyllä lähdetään sairaalalle. Pelkäsin kauhukseni automatkaa, sillä supistuksien aikana oli aivan pakko liikkua.
Sairaalalle päästyämme noin klo 19.45 tekivät sisätutkimuksen ja totesivat minun olevan 5cm auki. Laittoivat hetkeksi käyrälle ja kyllä teki tuskaa maata siinä supistusten kanssa. Sitten mentiin synnytyssaliin ja siellä kätilö ehdotti ammeeseen menoa. En voinut kuitenkaan mennä, pakko oli liikkua. Myös ilokaasua ehdotti, mutta en siinä vaiheessa halunnut sitäkään. Pelkäsin lähinnä, että tulee vain huono olo ja kuitenkin kuuman kauratyynyn ja liikkumisen avulla pärjäsin, vaikka tuntui kyllä, että selkää katkee pian aivan kahtia supistusten voimasta.
Sitten aivan yllättäen minulle tuli aivan kamala ponnistamisen tarve. Kätilö käski kiireesti petiin ja totesi minun olevan 9cm auki ja kielsi ponnistamasta. Jalat sätkien yritin pidätellä. Siinä vaiheessa tartuin ilokaasuun. Seuraavasta sainkin jo ponnistaa ja ajattelin, että hitto nyt sitten ponnistetaan reippaasti tämä vauva maailmaan. Ponnistelin jonkin aikaa hätäpäissäni ja ilokaasun sumentamana myös vaikka supistus oli mennyt jo. Kätilö neuvoi, että ponnista ainoastaan supistuksen aikana. Yritin, mutta tuntui etten saanut supistuksiin otetta, ilokaasu jotenkin tuntui sotkevan supistusten tuntemista. Mies ja kätilö yhteen ääneen huusivat, että vedä henkeä ponnista pitkäääään, vauvan pää oli pitkän aikaa puoliksi syntynyt jo. En voinut enää ponnistaessa ottaa ilokaasua. Lopulta kohtuni väsyi, eikä supistuksia tullut enää yhtään. Ne loppuivat kuin seinään. Sitten paikalle tuli toinenkin kätilö ja sanoi, että nyt sitten ponnistetaan vauva maailmaan. Ja ponnistelin ilman supistuksia. Kipu oli aivan järkyttävä koko ponnistusvaiheen ajan. Kätilö vielä venytteli auki sormillaan alapäätäni! Parkaisin moneen otteeseen ponnistusvaiheessa, että en saa vauvaa tulemaan ja että sattuuuuuuuuu!!! Kätilö ja mies tsemppasivat kovasti.
Sitten klo 21.36 vihdoin sain vauvan ponnistettua maailmaan ilman supistuksia. Vauva parkaisi jo ennen kuin oli ehtinyt aivan kokonaan syntyä edes :heart:
Istukka syntyi hyvin ilman mitään toimenpiteitä ja ihmetyksekseni säästyin repeämiltä ym. haavoilta. Kipeä toki alapää oli pitkän aikaa ja virtsaaminen kirveli.
Ponnistusvaihe kesti 26min, mutta tuntui ikuisuudelta.
On se kumma miten nuo alkaa vaan hieman sumentumaan
SL ja neiti 9vrk
Oma tarinani menee kuta kuinkin näin:
Sunnuntaina 3.3 aamulla vessakäynnillä totesin, että alhaalta tule runsaasti limaa, jonka seassa hieman verihyytymiä. Supistuksissa ei mielestäni mitään uutta tapahtunut tuona päivänä.
Maanantaina 4.3 limaa tulee edelleen ajoittain ja punervaa sellaista myös ajoittain. Eli limatulppa poistumassa. Ajattelin, että kuinkahan monta viikkoa vielä tässä mennään kun ei limatulpan irtoaminen vielä mitään tarkoita.
Maanantai ja tiistai välisenä yönä havahduin hieman supistuksiin, olivat jonkin verran kipeämpiä kuin aiemmin. Tiistai 5.3 aamulla huomasin, että supistukset olivat selkeästi kipeämpiä, mutta niiden kanssa pärjäsi. Supistukset tuntuivat alaselässä polttona ja olivat epäsäännöllisiä, mutta aina kun niitä tuli täytyi liikuskella. Mietin siinä aamulla, että lähdenkö käymään lähi Siwalla ostamassa jotain evästä, jos nyt tulevana yönä tartteekin lähtee sairaalalle. Pelkäsin kuitenkin miten selviän autolla ajaa, kun tosiaan supistusten aikaan ei oikein paikoillaan istuminen onnistunut. Sinnikkäästi kuitenkin lähdin käymään kaupalla
Iltapäivällä klo 15 ajattelin, että täytyy yrittää ottaa päiväunet, jotta jaksaa jos lähtö tulee. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut oikein mitään supistusten takia. Ja klo 16 sanoin miehelle, että voi olla, että joudutaan lähtee yöllä sairaalalle. Tuolloin polttavia alaselkä supistuksia oli tullut ehkä noin 5/tunti, mutta ei säännöllisesti. Klo 17 päätin mennä kuumaan suihkuun sen verran kipeää ajoittain teki. Suihkun jälkeen lämmitin kauratyynyn ja sillä sain hieman lievitettyä kipuja. Supistuksien aikaan tuntui kuin selkä katkeaisi. Sitten siinä klo 18 ajateltiin miehen kanssa, että kellotetaanpa nyt niitä supistuksia ja niitähän tulikin noin 6-8 minuutin välein. Ohjeena meille oli annettu, että supistuksia täytyy tulla säännöllisesti muutaman tunnin ajan ja niiden täytyy voimistua. Mietinkin, että kuinkahan kipeiksi ne supistukset vielä käyvät :O Sitten noin klo 19.20 housuun holahti lapsivettä ja silloin sanoin miehelle, että nyt kyllä lähdetään sairaalalle. Pelkäsin kauhukseni automatkaa, sillä supistuksien aikana oli aivan pakko liikkua.
Sairaalalle päästyämme noin klo 19.45 tekivät sisätutkimuksen ja totesivat minun olevan 5cm auki. Laittoivat hetkeksi käyrälle ja kyllä teki tuskaa maata siinä supistusten kanssa. Sitten mentiin synnytyssaliin ja siellä kätilö ehdotti ammeeseen menoa. En voinut kuitenkaan mennä, pakko oli liikkua. Myös ilokaasua ehdotti, mutta en siinä vaiheessa halunnut sitäkään. Pelkäsin lähinnä, että tulee vain huono olo ja kuitenkin kuuman kauratyynyn ja liikkumisen avulla pärjäsin, vaikka tuntui kyllä, että selkää katkee pian aivan kahtia supistusten voimasta.
Sitten aivan yllättäen minulle tuli aivan kamala ponnistamisen tarve. Kätilö käski kiireesti petiin ja totesi minun olevan 9cm auki ja kielsi ponnistamasta. Jalat sätkien yritin pidätellä. Siinä vaiheessa tartuin ilokaasuun. Seuraavasta sainkin jo ponnistaa ja ajattelin, että hitto nyt sitten ponnistetaan reippaasti tämä vauva maailmaan. Ponnistelin jonkin aikaa hätäpäissäni ja ilokaasun sumentamana myös vaikka supistus oli mennyt jo. Kätilö neuvoi, että ponnista ainoastaan supistuksen aikana. Yritin, mutta tuntui etten saanut supistuksiin otetta, ilokaasu jotenkin tuntui sotkevan supistusten tuntemista. Mies ja kätilö yhteen ääneen huusivat, että vedä henkeä ponnista pitkäääään, vauvan pää oli pitkän aikaa puoliksi syntynyt jo. En voinut enää ponnistaessa ottaa ilokaasua. Lopulta kohtuni väsyi, eikä supistuksia tullut enää yhtään. Ne loppuivat kuin seinään. Sitten paikalle tuli toinenkin kätilö ja sanoi, että nyt sitten ponnistetaan vauva maailmaan. Ja ponnistelin ilman supistuksia. Kipu oli aivan järkyttävä koko ponnistusvaiheen ajan. Kätilö vielä venytteli auki sormillaan alapäätäni! Parkaisin moneen otteeseen ponnistusvaiheessa, että en saa vauvaa tulemaan ja että sattuuuuuuuuu!!! Kätilö ja mies tsemppasivat kovasti.
Sitten klo 21.36 vihdoin sain vauvan ponnistettua maailmaan ilman supistuksia. Vauva parkaisi jo ennen kuin oli ehtinyt aivan kokonaan syntyä edes :heart:
Istukka syntyi hyvin ilman mitään toimenpiteitä ja ihmetyksekseni säästyin repeämiltä ym. haavoilta. Kipeä toki alapää oli pitkän aikaa ja virtsaaminen kirveli.
Ponnistusvaihe kesti 26min, mutta tuntui ikuisuudelta.
On se kumma miten nuo alkaa vaan hieman sumentumaan
SL ja neiti 9vrk
Kiitos Sintti ja SL synnytyskertomuksista ja vielä kerran paljon onnea! :heart::heart:
Mulla on alkanut pyöriä mielessä synnytys jo nyt... onkohan se normaalia. Noh, ehkä se johtuu siitä, että luin näitä kertomuksia.
Mulla ei ole äitiä eikä muita naispuolisia sukulaisia täällä ja on vähän orpo olo. Mä olisin halunnut äitini mukaan synnytykseen tai jonkun kokeneen naispuolisen henkilön. Mun mies on todella panikoivaa ja hätääntyvää sorttia ja pelkään, että synnytyksessä se vain lisää omaa pelkoani ja hätää. Oon lukenut, että on olemassa maksullinen doula-palvelu. Onko kukaan teitä sellaista harkinnut? Kallishan se on...
Sintti, kuka sulle laittoi akuneuloja päähän?
Meillä niskaturvotusultra tiistaina ja jännittää kovasti.
Syksy 11+6
Mulla on alkanut pyöriä mielessä synnytys jo nyt... onkohan se normaalia. Noh, ehkä se johtuu siitä, että luin näitä kertomuksia.
Mulla ei ole äitiä eikä muita naispuolisia sukulaisia täällä ja on vähän orpo olo. Mä olisin halunnut äitini mukaan synnytykseen tai jonkun kokeneen naispuolisen henkilön. Mun mies on todella panikoivaa ja hätääntyvää sorttia ja pelkään, että synnytyksessä se vain lisää omaa pelkoani ja hätää. Oon lukenut, että on olemassa maksullinen doula-palvelu. Onko kukaan teitä sellaista harkinnut? Kallishan se on...
Sintti, kuka sulle laittoi akuneuloja päähän?
Meillä niskaturvotusultra tiistaina ja jännittää kovasti.
Syksy 11+6
Syksy, akuneulat laittoi ihana kätilöni, joka on kuulemma erikoistunut lääkkeettömään kivunlievitykseen (ja työskennellyt ennen Nkl:lle tuloaan 10 vuotta Haikaranpesässä - otteet olivat sen mukaiset). En osaa sanoa, kuinka paljon akupunktiolla oli loppujen lopuksi vaikutusta kipuihin, mutta tuon kätilön tuki oli aivan korvaamatonta. Hän mm. jäi ylitöihin voidakseen hoitaa mun synnytyksen (ponnistusvaiheen ja jälkeiset) loppuun asti. :heart:
Sintti, mahtavaa että osui mukava ja pätevä kätilö kohdallesi. Mikähän hänen nimensä oli?
Mä käyn edelleen kerran viikossa akupunktiossa ja musta olisi kivaa, jos neulat voisi pistää synnytyksessäkin.
Miten Vissyliinin, Sintin ja SL:n elämä on lähtenyt rullaamaan vauvojen kanssa? Ootteko jo toipuneet synnytyksestä? Saatteko nukuttua? Saatteko vauvanhoidossa apua sukulaisilta tai ystäviltä?
Mitäs muille täällä kuuluu?
Mulla huomenna np-ultra :O
Mä käyn edelleen kerran viikossa akupunktiossa ja musta olisi kivaa, jos neulat voisi pistää synnytyksessäkin.
Miten Vissyliinin, Sintin ja SL:n elämä on lähtenyt rullaamaan vauvojen kanssa? Ootteko jo toipuneet synnytyksestä? Saatteko nukuttua?
Saatteko vauvanhoidossa apua sukulaisilta tai ystäviltä?Mitäs muille täällä kuuluu?
Mulla huomenna np-ultra :O
Meillä säikähdettiin viime viikolla, kun tuli hieman rusehtavaa tuhruvuotoa, käytiin äippäpolilla tarkistuksella ja kaikki oli kunnossa. Tod. näköisesti vuoto johtuu mun osittaisesta istukasta.
Juuri sain tekstarin, että tukivyö on tullut postiin, jes!! Nyt, kun maha on kasvanut vauhdilla niin selkä- ja kylkikivut alkaa olee aikast tylsiä.
Muuten täällä odotellaan vaan toukokuun alkua, kun pääsen silloin aloittamaan kesäloman, josta sitten jään suoraan äippälomalle.
Tsemppiä np-ultraan Syksy2010!!
Paljon onnea kaikille jo jakautuneille!!! :heart:
Pipsa79 24+6
Juuri sain tekstarin, että tukivyö on tullut postiin, jes!! Nyt, kun maha on kasvanut vauhdilla niin selkä- ja kylkikivut alkaa olee aikast tylsiä.
Muuten täällä odotellaan vaan toukokuun alkua, kun pääsen silloin aloittamaan kesäloman, josta sitten jään suoraan äippälomalle.
Tsemppiä np-ultraan Syksy2010!!
Paljon onnea kaikille jo jakautuneille!!! :heart:
Pipsa79 24+6
Hei kaikki!
Saako tätä ketjua mainostaa? Olisi kivaa jos tänne liittyisi lisää aktiivisia kirjoittelijoita. Viime aikoina on ollut aika hiljaista. Noi muut ketjut on kuitenkin aivan liian täynnä. Lisäksi siellä plussaneiden ikä- ja tilannehaarukka on tosi laaja, ei pysy kärryillä! Monella on jo monta lasta ja suuri osa on kaksikymppisiä.
Musta olisi kivaa jakaa ajatuksia naisten kanssa, jotka ovat suunnilleen samassa tilanteessa.
Syksy ja cucciolo 13+0
Saako tätä ketjua mainostaa? Olisi kivaa jos tänne liittyisi lisää aktiivisia kirjoittelijoita. Viime aikoina on ollut aika hiljaista. Noi muut ketjut on kuitenkin aivan liian täynnä. Lisäksi siellä plussaneiden ikä- ja tilannehaarukka on tosi laaja, ei pysy kärryillä! Monella on jo monta lasta ja suuri osa on kaksikymppisiä.
Musta olisi kivaa jakaa ajatuksia naisten kanssa, jotka ovat suunnilleen samassa tilanteessa.
Syksy ja cucciolo 13+0
Tervehdyksiä kaikille!
Ilmoittaudun mukaan. Olen tasan 30-vuotias ensikertalainen. Laskettu aika on 25.11., synnytyspaikka Hyvinkään sairaala. Vasta viidennellä viikolla siis mennään. Yksityisellä gynellä tehtiin eilen jo ultra, ja sikiöpussi näkyi kohdussa
Raskauteni sai alkunsa nopeammin kuin olisin osannut odottaa tai uskoa (joulukuussa hormonaalisen ehkäisyn lopetus, tammikuussa yrityksen aloitus, tärppi toisesta kierrosta), ja nyt elän melkoisessa tunteiden vuoristoradassa.. Toki onneni kukkuloilla, samaan aikaan huolissani siitä, meneekö kaikki hyvin. Ystävistäni suurin osa on lapsettomia, enkä vielä tässä vaiheessa ole kovin monelle raskaudesta kertonutkaan, mutta onneksi on nämä virtuaaliset yhteisöt.
Ilmoittaudun mukaan. Olen tasan 30-vuotias ensikertalainen. Laskettu aika on 25.11., synnytyspaikka Hyvinkään sairaala. Vasta viidennellä viikolla siis mennään. Yksityisellä gynellä tehtiin eilen jo ultra, ja sikiöpussi näkyi kohdussa
Raskauteni sai alkunsa nopeammin kuin olisin osannut odottaa tai uskoa (joulukuussa hormonaalisen ehkäisyn lopetus, tammikuussa yrityksen aloitus, tärppi toisesta kierrosta), ja nyt elän melkoisessa tunteiden vuoristoradassa.. Toki onneni kukkuloilla, samaan aikaan huolissani siitä, meneekö kaikki hyvin. Ystävistäni suurin osa on lapsettomia, enkä vielä tässä vaiheessa ole kovin monelle raskaudesta kertonutkaan, mutta onneksi on nämä virtuaaliset yhteisöt.
Onnea vielä kerran kaikille vauvautuneille! :flower: Aika hurjalta kuulosti Vissyliinin koitos. Onneksi vauvalla ei ollut mitään hätää mutta olisi sinulle hieman helpompaa synnytystä toivonut.
kodehu Eiköhän jokaisessa pitkässä parisuhteessa tuo vällyjen heiluttelu koe jossain vaiheessa inflaation, ja tuskin raskaus ja vauva olisi ainoat syyt. Meillä ainakin on mennyt reilun 10 vuoden sisällä erittäin aktiivisesta hiljaiseloon ja kaikkea siltä väliltä. Nyt lähinnä esteenä on se, etten jaksa pysyä hereillä minään vuorokauden aikana.
Syksy2010 Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista, ja nokka kohti seuraavaa jännitettävää.
Tervetuloa Anna_bella ja onnittelut nopeasta tärpistä! Toivotaan että kaikki menee hyvin! Koita olla huolehtimatta (helppoa se ei ole) koska sillä saa itselleen vaan kurjan olo. Terv. ikihuolehtija
(.) Täällä pahoinvointi helpottanut vihdoinkin! Olen niin onnellinen! Nyt tosin on iskenyt päälle kestoväsymys jota ensimmäisellä kolmanneksella ei näkynyt. Voisin nukahtaa ihan minne vain. Uskomattoman nopeasti aika on oikeastaan mennyt vaikka välillä tämän panikoijan päässä aika mateleekin.
Vielä 5 viikkoa rakenneultraan ja raskauden puoliväliin. En uskonut että se päivä joskus koittaa. Sillä välillä pitää käydä neuvolassa (jossa kuulen sydänäänet taas :heart ja kilpparikontrolli.
zapata 15+0 POKS
kodehu Eiköhän jokaisessa pitkässä parisuhteessa tuo vällyjen heiluttelu koe jossain vaiheessa inflaation, ja tuskin raskaus ja vauva olisi ainoat syyt. Meillä ainakin on mennyt reilun 10 vuoden sisällä erittäin aktiivisesta hiljaiseloon ja kaikkea siltä väliltä. Nyt lähinnä esteenä on se, etten jaksa pysyä hereillä minään vuorokauden aikana.
Syksy2010 Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista, ja nokka kohti seuraavaa jännitettävää.
Tervetuloa Anna_bella ja onnittelut nopeasta tärpistä! Toivotaan että kaikki menee hyvin! Koita olla huolehtimatta (helppoa se ei ole) koska sillä saa itselleen vaan kurjan olo. Terv. ikihuolehtija
(.) Täällä pahoinvointi helpottanut vihdoinkin! Olen niin onnellinen! Nyt tosin on iskenyt päälle kestoväsymys jota ensimmäisellä kolmanneksella ei näkynyt. Voisin nukahtaa ihan minne vain. Uskomattoman nopeasti aika on oikeastaan mennyt vaikka välillä tämän panikoijan päässä aika mateleekin.
Vielä 5 viikkoa rakenneultraan ja raskauden puoliväliin. En uskonut että se päivä joskus koittaa. Sillä välillä pitää käydä neuvolassa (jossa kuulen sydänäänet taas :heart
ja kilpparikontrolli.zapata 15+0 POKS
Tervetuloa Anna_bella ja onnea plussasta! Muistan, että alussa aika meni toooodella hitaasti ja olin itsekin kovin huolestunut. Tosin mulla takana 2,5 vuotta yritystä ja pari kemiallista keskenmenoa.
Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana olen vähän rauhallisempi. Olen yrittänyt miettiä, että mitä rauhallisempi ja luottavaisempi olen, sitä parempi kaikkien kannalta.
zapata, täälläkin pahoinvointi on lähes kokonaan loppunut. Mua väsytti kovasti ensimmäiselläkin kolmanneksella. Nyt jos olen saanut kunnon yöunet väsyttää vain iltaisin.
Aika tosiaan on nyt alkanut kulua nopeasti. Huhtikuun puolivälissä uusi käynti neuvolassa ja mullakin kilpparikontrolli. Toistaiseksi tyroksiinia ei nostettu kertaakaan raskauden alkamisesta lähtien koska TSH oli kovin matala. Annosta nostettiin tosin juuri pari kuukautta _ennen_ raskautumista.
Syksy ja cucciolo 13+3
Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana olen vähän rauhallisempi. Olen yrittänyt miettiä, että mitä rauhallisempi ja luottavaisempi olen, sitä parempi kaikkien kannalta.
zapata, täälläkin pahoinvointi on lähes kokonaan loppunut. Mua väsytti kovasti ensimmäiselläkin kolmanneksella. Nyt jos olen saanut kunnon yöunet väsyttää vain iltaisin.
Aika tosiaan on nyt alkanut kulua nopeasti. Huhtikuun puolivälissä uusi käynti neuvolassa ja mullakin kilpparikontrolli. Toistaiseksi tyroksiinia ei nostettu kertaakaan raskauden alkamisesta lähtien koska TSH oli kovin matala. Annosta nostettiin tosin juuri pari kuukautta _ennen_ raskautumista.
Syksy ja cucciolo 13+3
Tervetuloa Anna_bella!
Syksy2010 tottakai saa mainostaa! Jotenkin itsellä kirjoittaminen vähentynyt, kun tuntuu, että mitään ei tapahdu. Vaikka eihän tässä enää olis kuin viis viikkoa äitiysloman alkuun, niin se aika vaan yhtäkkiä juoksee, vaikka viime lokakuussa tuntu, että kesäkuuhun on ikuisuus.
Maha kasvaa, liikkeet tuntuu kovastikkin. Eniten tässä jännittää se, että kun ite oon syntyny rv 30, niin ne päivät tässä lähenee ja eihän tuo oma pieni voi vielä syntyä! Toivottavasti tajuais pysyä kasvamassa vielä muutaman kuukauden
muoks. vaikka mitä jäi kommentoimatta, mitä olin miettinyt.. ei pysy päässä enää pieninkään asia.
Ruska-79 täällä sama ongelma takin kans. Paitsi mulla ei ole ku tuo yks takki, joka joten kuten menee päälle. Mut en vaan tahtois talvitakkia enää ostaa.
pipsa onneks selvisitte säikähdyksellä! Nuo vuodot on tosi kurjia.
zapata kiva kuulla, että olo on jo parempi! Sanoisin, että nauti nyt sitte raskaudesta, mutta musta tuntuu, että mua on väsyttänyt koko ajan (johtuu varmaan kilpirauhasarvoista, tyroksiinia nostetaan neljän viikon välein, mutta ei se vaan pysy hyvänä) ja oon vaan oottanu, millon se hehkeä raskausaika alkaa
kodehu 28+3
Syksy2010 tottakai saa mainostaa! Jotenkin itsellä kirjoittaminen vähentynyt, kun tuntuu, että mitään ei tapahdu. Vaikka eihän tässä enää olis kuin viis viikkoa äitiysloman alkuun, niin se aika vaan yhtäkkiä juoksee, vaikka viime lokakuussa tuntu, että kesäkuuhun on ikuisuus.
Maha kasvaa, liikkeet tuntuu kovastikkin. Eniten tässä jännittää se, että kun ite oon syntyny rv 30, niin ne päivät tässä lähenee ja eihän tuo oma pieni voi vielä syntyä! Toivottavasti tajuais pysyä kasvamassa vielä muutaman kuukauden
muoks. vaikka mitä jäi kommentoimatta, mitä olin miettinyt.. ei pysy päässä enää pieninkään asia.
Ruska-79 täällä sama ongelma takin kans. Paitsi mulla ei ole ku tuo yks takki, joka joten kuten menee päälle. Mut en vaan tahtois talvitakkia enää ostaa.
pipsa onneks selvisitte säikähdyksellä! Nuo vuodot on tosi kurjia.
zapata kiva kuulla, että olo on jo parempi! Sanoisin, että nauti nyt sitte raskaudesta, mutta musta tuntuu, että mua on väsyttänyt koko ajan (johtuu varmaan kilpirauhasarvoista, tyroksiinia nostetaan neljän viikon välein, mutta ei se vaan pysy hyvänä) ja oon vaan oottanu, millon se hehkeä raskausaika alkaa
kodehu 28+3
Viimeksi muokattu:
Kiitos onnitteluista!
Täällä odotellaan mahdollisen pahoinvoinnin alkamista (eikös se usein ala viikoilla 6-7). Toistaiseksi olen selvinnyt väysymyksellä ja miedoilla selkäkivuilla.
Mietin tällä hetkellä sitä, missä vaiheessa kertoisin läheisille, kuten vanhemmille ja sisaruksille raskaudesta. Toisaalta olen jo malttamaton, koska tiedän, että he suunnilleen halkeaisivat riemusta. Toisaalta en ehkä haluaisi ottaa vastaan esim. äidillisten neuvojen ryöppyä mahdollisen keskenmenon kohdatessa. Missä vaiheessa te muut olette kertoneet?
Täällä odotellaan mahdollisen pahoinvoinnin alkamista (eikös se usein ala viikoilla 6-7). Toistaiseksi olen selvinnyt väysymyksellä ja miedoilla selkäkivuilla.
Mietin tällä hetkellä sitä, missä vaiheessa kertoisin läheisille, kuten vanhemmille ja sisaruksille raskaudesta. Toisaalta olen jo malttamaton, koska tiedän, että he suunnilleen halkeaisivat riemusta. Toisaalta en ehkä haluaisi ottaa vastaan esim. äidillisten neuvojen ryöppyä mahdollisen keskenmenon kohdatessa. Missä vaiheessa te muut olette kertoneet?
Moikka kaikille! :wave:
Heh, olin koko ajan ollut siinä uskossa ja luulossa, että olen itseni tähän ketjuun jo ilmineerannut mutta enpä ollutkaan.. "Kolmekymppiset ensikertalaiset" -ketjussa (sekä keskenmenon jälkeen kuumeilevat) pyörin ja kirjoittelin ja luulin siirtyneeni jo tänne, mutta näköjään olen vain käynyt lueskelemassa teidän muiden kuulumisia.
Nyt ymmärrän, kun jotkut kirjoittelivat jossain anteeksipyydellen, kun eivät ole JAKSANEET tehdä muuta kuin silloin tällöin muiden kirjoituksia lukaista...kokonaisvaltainen väsymys ja lähes 24/7 kuvotus (ei yhtäkään oksennusta, luojan kiitos!!!) kesti n. 1,5kk ja alkaa vihdoin olla taakse jäänyttä elämää! Tänään kävin pitkästä aikaa (11.2. viimeeksi ja silloinkin yrjöt kurkussa) pilateksessa ja työmatkapyöräilyä aloitan taas pikkuhiljaa, siihen ei voimia ole ollut.
Osa teistä on tuttuja nimimerkkejä kuumeiluketjusta Koska tekstiä on niin hurjasti niin en nyt erikseen kenellekään kommentoi, toki yleisesti toivottelen ONNEA kaikille plussanneille, voimia ja jaksamista kaikille epätietoisuuden kanssa painiskeleville ja kovasti myötätuntoa menetyksen kohdanneille!
Rivin voi laittaa (ja synnytyssairaalaa en halua "julkisesti" ilmoittaa, jos kukaan ei siitä pahastu?):
rupeltaja 30v., LA 25.9.
Josko sitä jatkossa jaksaisi aktivoitua enemmän, tänään oli ainakin ihanan energinen ja keväinen olo!
rupeltaja 13+5
Heh, olin koko ajan ollut siinä uskossa ja luulossa, että olen itseni tähän ketjuun jo ilmineerannut mutta enpä ollutkaan.. "Kolmekymppiset ensikertalaiset" -ketjussa (sekä keskenmenon jälkeen kuumeilevat) pyörin ja kirjoittelin ja luulin siirtyneeni jo tänne, mutta näköjään olen vain käynyt lueskelemassa teidän muiden kuulumisia.
Nyt ymmärrän, kun jotkut kirjoittelivat jossain anteeksipyydellen, kun eivät ole JAKSANEET tehdä muuta kuin silloin tällöin muiden kirjoituksia lukaista...kokonaisvaltainen väsymys ja lähes 24/7 kuvotus (ei yhtäkään oksennusta, luojan kiitos!!!) kesti n. 1,5kk ja alkaa vihdoin olla taakse jäänyttä elämää! Tänään kävin pitkästä aikaa (11.2. viimeeksi ja silloinkin yrjöt kurkussa) pilateksessa ja työmatkapyöräilyä aloitan taas pikkuhiljaa, siihen ei voimia ole ollut.
Osa teistä on tuttuja nimimerkkejä kuumeiluketjusta Koska tekstiä on niin hurjasti niin en nyt erikseen kenellekään kommentoi, toki yleisesti toivottelen ONNEA kaikille plussanneille, voimia ja jaksamista kaikille epätietoisuuden kanssa painiskeleville ja kovasti myötätuntoa menetyksen kohdanneille!
Rivin voi laittaa (ja synnytyssairaalaa en halua "julkisesti" ilmoittaa, jos kukaan ei siitä pahastu?):
rupeltaja 30v., LA 25.9.
Josko sitä jatkossa jaksaisi aktivoitua enemmän, tänään oli ainakin ihanan energinen ja keväinen olo!
rupeltaja 13+5
Heippa kaikille minultakin :wave:
Ehkä vähitellen uskallan ilmoittautua tälle puolelle tuolta kuumeilijoista.
Eilen käytiin varhaisultrassa, ja sydän näytti olevan jo toiminnassa, ja kokokin vastasi viikkoja (ja vähän ylikin). Omien laskujen mukaan tällä hetkellä mennään viikoilla 7+1.
Ihan liikaa on tullut luettua netistä kaikkia kauhukertomuksia keskenmenoista, ja se on saanut oman pää ihan sekaisin Josko sitä muutaman viikon päästä osaisi alkaa ottamaan jo vähän rennommin ja uskoa tähän raskauteen.
Listalle voisi laittaa: Kiiltis-75, 37v, LA 11.11 Synnytyssairaalasta ei ole vielä tietoa, kun niitä olisi useampi vaihtoehto.
Anna_bella meilläkin pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti tuota omille vanhemmille kertomista. Tämä raskaus tulee heille aivan puun takaa, ovat varmasti jo menettäneet toivonsa, että koskaan lapsenlapsia saisivat. Kovasti tekisi jo mieli kertoa heille tämä ilouutinen, mutta arveluttaa kun kaikki on vielä näin alussa.
Ehkä vähitellen uskallan ilmoittautua tälle puolelle tuolta kuumeilijoista.
Eilen käytiin varhaisultrassa, ja sydän näytti olevan jo toiminnassa, ja kokokin vastasi viikkoja (ja vähän ylikin). Omien laskujen mukaan tällä hetkellä mennään viikoilla 7+1.
Ihan liikaa on tullut luettua netistä kaikkia kauhukertomuksia keskenmenoista, ja se on saanut oman pää ihan sekaisin
Josko sitä muutaman viikon päästä osaisi alkaa ottamaan jo vähän rennommin ja uskoa tähän raskauteen.Listalle voisi laittaa: Kiiltis-75, 37v, LA 11.11 Synnytyssairaalasta ei ole vielä tietoa, kun niitä olisi useampi vaihtoehto.
Anna_bella meilläkin pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti tuota omille vanhemmille kertomista. Tämä raskaus tulee heille aivan puun takaa, ovat varmasti jo menettäneet toivonsa, että koskaan lapsenlapsia saisivat. Kovasti tekisi jo mieli kertoa heille tämä ilouutinen, mutta arveluttaa kun kaikki on vielä näin alussa.