Miten suhtaudutte puolison valehteluun?

  • Viestiketjun aloittaja random33
  • Ensimmäinen viesti
random33
Olen ollut saman miehen kanssa nyt kolme vuotta yhdessä ja pian olisi tarkoitus viettää kihlajaisia. Luottamus on pelannut tärkeää roolia suhteessamme, sillä omat pienoiset menneisyyden psyykkiset ongelmat ja hyvin kielteinen suhtautuminen kaikkiin päihtesiin ovat luoneet tiettyjä ristiriitoja välillemme, mutta se, että olen voinut luottaa mieheeni täysin, on mahdollistanut suhteen jatkuvuuden. Nyt kuitenkin sain tietää hänen taannoin valehdelleen minulle päin naamaa - hän oli oikein vaivaa nähnyt suunnitellaakseen erään jutun, johon en missään nimessä olisi antanut hänelle lupaa, ja sitten systemaattisesti järjestänyt niin, etten saisi tietää asiasta.

No, sain kuitenkin sen selville, ja nyt oikein ahdistaa ja hirvittää, kun toinen, johon oikeasti LUOTTI täysin, ja josta kuvitteli ettei se voisi ikinä kuunaan valkeana minulle valehdella suoraan, valehteli niin räikeästi päin naamaa. Tuntuu ihan kauhealta, kun noin perustavanlaatuinen asia kuin luottamus romahti. Toki puoliso vakuuttelee, ettei aiemmin ole valehdellut, ja lupaa tulevaisuudessa "yrittää" olla valehtelematta (kun kuulemma säästää minun hermoja jos ei kerro kaikkea), mutta kun tietää sen kerran valehdelleen, miten voi uskoa vakuutteluja?

Olen kenties ollut hiukan sinisilmäinen, mutta minulle henkilökohtaisesti tämä on suhdetta järkyttävä asia. Joten, siskot ja veljet, olenko vain pöhkö olettaessani miehen olevan minulle aina rehellinen? Kuuluuko oikeaan parisuhteeseen valeet toisen hermojen säästämiseksi? Onko ukkoni tehnyt ties mitä haureuksia salaa kun tietää minun luottavan häneen? Tulisiko minun vain unohtaa koko juttu ja ajatella että on vain parempi jos en tiedä mitä hän tekee selkäni takana? Tämä asia nyt todella häiritsee mielenrauhaani.

Avautukaa ja kertokaa mielipiteenne.
 
Perus-Elli
Mitäh! Onko miehesi ratkennut ryyppäämään ja juonut yhden keppanapullon salaa sinulta pitkällisten valmistelujen ja salausoperaatioiden jälkeen!
Ulkoruokintaan joutaa v'littömästi sellainen juopposika!
 
Keittiöpsylogi (kirjaut.)
Alkuperäinen kirjoittaja random33:
Luottamus on pelannut tärkeää roolia suhteessamme
Liiasta rehellisyydestä on suhteessa vain haittaa, eikä kehenkään ihmiseen voi luottaa. Ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä. Miehesi huijasi sinua ja tulee huijaamaan jatkossakin. Niin kaikki järkevät ihmiset tekevät. Usein pienessä valehtelussa on yksinkertaisesti kysymys toisen tunteiden suojelemisesta ja ongelmien välttelystä.
 
Sivupersoona
Jos kyse on jostakin muusta, kun pettämisestä, niin sen voi hyväksyä perustellen tuohon hermojen säästämiseen. Pettäminen on asia jota ei voi perustella hermojen säästämisellä. Tietysti, jos kaikissa asioissa luottamus toimii, niin elämä on silloin paljon helpompaa.
 
Meillä
"... antanut lupaa ..."
Tuolla tyylillä saat puolisosi käyttäytymään kuin murkkuikäisen kakaran.

Jos haluaa rehellisyyttä, täytyy kestää sekin, että toinen ei aina käyttäydy sinun säännöilläsi. Valkoiset valheet "hermojen säästämiseksi" eivät ole aikuisen parisuhteen juttu. Näin meillä.
 
Mies 50
Jos suhteessa, missä tahansa, pitää valehdella, olkoon valheen väri sitten vaikka violetti, ollaan aika kypsymättömien kakaroiden kanssa tekemisissä.
Ole siinä sitten luotettavassa suhteessa.
 
Keittiöpsylogi (kirjaut.)
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Jos suhteessa, missä tahansa, pitää valehdella, olkoon valheen väri sitten vaikka violetti, ollaan aika kypsymättömien kakaroiden kanssa tekemisissä.
Ole siinä sitten luotettavassa suhteessa.
Minä valehtelen jatkuvasti. Se johtuu siitä, että olen tempoileva taitelijaluonne, enkä halua pahoittaa vaimoni mieltä. Miksi pitäisi kertoa itsestään ja asioistaan, jos siitä seuraa vain surua ja pahaa mieltä?

Vakaille insinööriluonteille yltiörehellisyys saattaa sopia, mutta vahvasti tunteville ja eläville ihmisille rehellisyyden valitseminen on todennäköisesti ainoastaan tie eroon.
 
hohhoijakkaa
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (kirjaut.):
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Jos suhteessa, missä tahansa, pitää valehdella, olkoon valheen väri sitten vaikka violetti, ollaan aika kypsymättömien kakaroiden kanssa tekemisissä.
Ole siinä sitten luotettavassa suhteessa.
Minä valehtelen jatkuvasti. Se johtuu siitä, että olen tempoileva taitelijaluonne, enkä halua pahoittaa vaimoni mieltä. Miksi pitäisi kertoa itsestään ja asioistaan, jos siitä seuraa vain surua ja pahaa mieltä?

Vakaille insinööriluonteille yltiörehellisyys saattaa sopia, mutta vahvasti tunteville ja eläville ihmisille rehellisyyden valitseminen on todennäköisesti ainoastaan tie eroon.
Hyvin osaat idealisoida syysi valehtelemiseen.
 
Keittiöpsylogi (ei kirj.)
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijakkaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (kirjaut.):
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Jos suhteessa, missä tahansa, pitää valehdella, olkoon valheen väri sitten vaikka violetti, ollaan aika kypsymättömien kakaroiden kanssa tekemisissä.
Ole siinä sitten luotettavassa suhteessa.
Minä valehtelen jatkuvasti. Se johtuu siitä, että olen tempoileva taitelijaluonne, enkä halua pahoittaa vaimoni mieltä. Miksi pitäisi kertoa itsestään ja asioistaan, jos siitä seuraa vain surua ja pahaa mieltä?

Vakaille insinööriluonteille yltiörehellisyys saattaa sopia, mutta vahvasti tunteville ja eläville ihmisille rehellisyyden valitseminen on todennäköisesti ainoastaan tie eroon.
Hyvin osaat idealisoida syysi valehtelemiseen.
Haluaisitko sinä elää hyvässä parisuhteessa, jossa on rauha ja tasapaino, vai suhteessa, jossa pitää jatkuvasti pelätä toisen ajatuksia ja tunteita? Eikä päätös sitä paitsi ole pelkästään omani, vaan puolisoni esittämä, koska hän sanoi, että ajatukseni ja tunteeni ovat niin levottomia, että ne pelottavat.
 
been there, done that
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (kirjaut.):
Minä valehtelen jatkuvasti. Se johtuu siitä, että olen tempoileva taitelijaluonne, enkä halua pahoittaa vaimoni mieltä. Miksi pitäisi kertoa itsestään ja asioistaan, jos siitä seuraa vain surua ja pahaa mieltä?

Vakaille insinööriluonteille yltiörehellisyys saattaa sopia, mutta vahvasti tunteville ja eläville ihmisille rehellisyyden valitseminen on todennäköisesti ainoastaan tie eroon.
Minkä ihmeen takia sinun rehellisyytesi, omana itsenä olemisesi loukkaisi vaimoasi? Ajatteletko valheen olevan pienempi loukkaus kuin rehellisyys?

Minä pidän ehdottomasti pettämisenä jatkuvaa valehtelua, olkoonkin sen perusteluna vaikka 'minun parhaani'. Minä haluan päättää siitä itse, mikä on minulle parasta ja sen suhteen asia on selvä: Rehellisyys, puolin ja toisin.
Se on totta, että rehellisyys voi aiheuttaa loukkaantumista, asiasta riippuen, mutta epärehellisyys ja valehtelu tekee sen varmasti. Rehellisesti, ilman loukkaamisen tarkoitusta, keskusteluun nostettu asia yleensä vahvistaa suhdetta, eikä päinvastoin. Väkevätkin tunteet pitää olla sallittuja suhteessa, kaikki teot eivät sitä kuitenkaan ole.

Jos rehellisyys aiheuttaa eron, on kumppani alun alkaenkin ollut väärä.
 
Keittiöpsylogi (ei kirj.)
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Rehellisesti, ilman loukkaamisen tarkoitusta, keskusteluun nostettu asia yleensä vahvistaa suhdetta, eikä päinvastoin.
Jos psyyke ei pysty käsittelemään rehellisyyttä, rehellisyys koetaan uhaksi, jolloin siitä tulee suhteeseen hajottava eikä rakentava tekijä.

En minä esimerkiksi viitsi kertoa varsin usein kokemistani erohaluistani, koska ne saattavat mennä ohi jo seuraavana päivänä. Jos vuoropäivin kerron, että haluan erota ja että himoitsen erästä vierasta naista, niin se ei millään tavoin lujita suhdettamme. Se ainoastaan tekee vaimostain stressaantuneen säikyn.

Tunteistaan ja teoistaan kannattaa kertoa ainoastaan silloin, kun tietää, että kumppani pystyy ne psyykkisesti käsittelemään.
 
Kone-Mies
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä:
"... antanut lupaa ..."
Tuolla tyylillä saat puolisosi käyttäytymään kuin murkkuikäisen kakaran.

Jos haluaa rehellisyyttä, täytyy kestää sekin, että toinen ei aina käyttäydy sinun säännöilläsi. Valkoiset valheet "hermojen säästämiseksi" eivät ole aikuisen parisuhteen juttu. Näin meillä.
Tuo on minustakin nimenomaan se asia joka ajaa itsenikin suhteessani kertomaan pieniä valheita. Puolisollani on valitettavasti taipumusta huomautella kaikenlaisista ihan triviaaleista asioista eikä hän ole tapaansa pystynyt muuttamaan vaikka siitä ollaann keskusteltu useastikin. Joudun siis valehtelemaan esimerkiksi käyttäneeni ruoan laitossa toista paistinpannua kuin oikeasti käytin (kun hänen mielestään toinen on se ainoa oikea) ja muuta ihan naurettavaa. En vain enää halua kuunnella naputusta ihan turhasta ja vängätä siitä mikä nyt milloinkin on tärkeää.
Samoin en enää viitsi kuunnella huomautuksia niistä "turhista" teknisistä laitteista tai urheiluvälineistä joita (täysin omilla ja ylimääräisillä) rahoillani ostan. Ne siis nykyään vain vaivihkaa ilmestyvät ja kysyttäessä ovat olleet siinä jo pitkään...
Ei ole mukavaa valehdella vähän väliä mutta oman jaksamisenkin suhteen on tehtävä kompromisseja jotta muuten ihan hyvä parisuhde pysyisi kasassa.

 
Meillä
Kpsykologille: On eria asia raportoida jokainen ajatuksensa kuin valehdella. Kukin tietysti rakentaa itse oman parisuhteensa dynamiikan. Itse näkisin niin, että vaimosi tietää sinun ailahtelevan ajatusmaailmasi ja on ilmoittanut, ettei halua olla selvillä jokaisesta mielenailahduksestasi.

Jokainen kai himoitsee joskus jotakin muuta kuin omaa kumppaniaan. Ei kai ole tarvis jokaisesta tiedottaa. Valehtelemista on, jos vakuuttaa, ettei koskaan ole ajatellutkaan muita. Kuka muuten uskookaan sellaista.

Avioeroajatukset ovat astetta vakavampi juttu.
 
ei valehtelijoille.
Minä en suhteessa ole koskaan valehdellut, mutta mulle on valehdeltu. En halua enää koskaan sellaista suhdetta, enkä edes harkitsisi kihloihin menemistä ihmisen kanssa joka valehtelee, vieläpä päin naamaa. Olkoot se asia sitten millainen hyvänsä.

Onneksi nykyinen kumppani on sellainen kehen voin luottaa, ja kuka on ollut minulle aika vaikeistakin asioistaan täysin rehellinen, en kaipaa enää mitään valehtelevia ja pettäviä kumppaneita. Kihloihin meno on minulle muutenkin ainakin sen verran iso juttu, että jos olisin menossa itse kihloihin ja saisin tietää että mies on valehdellut mulle jostain, taitaisin joutua sanomaan hänelle, että lykätäänpäs tuota kihla-touhua, sillä nyt ei tunnu siltä kun sain tietää että valehtelit.
 
Keittiöpsylogi (ei kirj.)
Alkuperäinen kirjoittaja ei valehtelijoille.:
Onneksi nykyinen kumppani on sellainen kehen voin luottaa, ja kuka on ollut minulle aika vaikeistakin asioistaan täysin rehellinen
Höpöhöpö. Ihminen ei pysty olemaan rehellinen edes itselleen, vaikka juoksisi terapiassa vuosikaudet. Sen estää mielen mekanismi, joka suojelee psyykeä liialliselta kuormitukselta. Usein kaikkein paskamaisimmat ihmiset ovatkin loppujen lopuksi kaikkein rehellisimpiä, koska heissä on kovuutta ja karuutta kohdata itsensä ja elämä. Sellaisten kanssa eläminen kuitenkin on pitemmän päälle raskasta ellei mahdotonta.

Viisaampaa on valita puoliso, joka valehtelee jo perusluonteellaan eli joka ei pysty kohtaamaan itseään. Tällöin suhteessa säilyy riittävä rehellisyyden illuusio, joka on toimivan suhteen perusta.

Muissakin asioissa kannattaa huomata, että hyvinvointi perustuu illuusioihin, ei totuuteen. Totuutta meistä ei kestä kukaan. Siksi mielialalääkkeitäkin syövät Suomessa sadat tuhannet, ettei totuus tulisi liian lähelle.
 
been there, done that
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (ei kirj.):
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Rehellisesti, ilman loukkaamisen tarkoitusta, keskusteluun nostettu asia yleensä vahvistaa suhdetta, eikä päinvastoin.
Jos psyyke ei pysty käsittelemään rehellisyyttä, rehellisyys koetaan uhaksi, jolloin siitä tulee suhteeseen hajottava eikä rakentava tekijä.
Kenen terveen ihmisen psyyke on rakentunut sellaiseksi, että epärehellisyys luo turvaa? Ja minkälainen turva on valheelle perustuva?

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (ei kirj.):
En minä esimerkiksi viitsi kertoa varsin usein kokemistani erohaluistani, koska ne saattavat mennä ohi jo seuraavana päivänä. Jos vuoropäivin kerron, että haluan erota ja että himoitsen erästä vierasta naista, niin se ei millään tavoin lujita suhdettamme. Se ainoastaan tekee vaimostain stressaantuneen säikyn.
No ei kai kukaan muutenkaan kulje tuomassa julki jokaista päänsä läpi kulkevaa aivopierua, varsinkin kun itsekin tietää niiden lyhytkestoisuuden ja muuttuvaisuuden. Ja mitä merkitystä sellaisella rehellisyydellä olisikaan, joka olisi tarkoitettu siinä hetkessä ja tilanteessa loukkaamaan toista? Juuri siksi aiemmin kirjoitin rehellisyydestä ilman loukkaamisen tarkoitusta.
Vaikka tiukimmat pitävät jo kertomatta jättämistä valehteluna, niin on kuitenkin osattava arvioida, missä ja milloin rehellisyys on asiaankuuluvaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (ei kirj.):
Tunteistaan ja teoistaan kannattaa kertoa ainoastaan silloin, kun tietää, että kumppani pystyy ne psyykkisesti käsittelemään.
Minä en uskaltaisi ottaa sellaista valtaa toisen yli, että alkaisin arvioida hänen kestävyyttään realismin suhteen.
Rehellisyys itseään kohtaan on ainoa keino pysyä rehellisenä myös muita kohtaan ja tunnistaa se tilanne, jolloin ei pysy rehellisenä itse tai huomata toisen valehtelevan.

 
öhöm
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (ei kirj.):
Tunteistaan ja teoistaan kannattaa kertoa ainoastaan silloin, kun tietää, että kumppani pystyy ne psyykkisesti käsittelemään.
Ulp, tässä karahtaa korvaan sana "teoistaan". Tunne- ja ajatusasioissa ymmärrän, ettei jokaista hetkellistä kesähamosen/muskeliuroksen perään katsomista kannata raportoida. Mutta mitähän tekoja tarkoitat? Jos tässä aletaan jo lähestyä pettämistä, niin aika hataralla pohjalla on sekä kirjoittajan suhde että käsitys siitä, mikä suhteessa on sallittua. Oman epärehellisyytensähän voi perustella vaikka kuun vaiheilla, jos niikseen tulee.
 
been there, done that
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiöpsylogi (ei kirj.):
Höpöhöpö. Ihminen ei pysty olemaan rehellinen edes itselleen, vaikka juoksisi terapiassa vuosikaudet. Sen estää mielen mekanismi, joka suojelee psyykeä liialliselta kuormitukselta. Usein kaikkein paskamaisimmat ihmiset ovatkin loppujen lopuksi kaikkein rehellisimpiä, koska heissä on kovuutta ja karuutta kohdata itsensä ja elämä. Sellaisten kanssa eläminen kuitenkin on pitemmän päälle raskasta ellei mahdotonta.

Viisaampaa on valita puoliso, joka valehtelee jo perusluonteellaan eli joka ei pysty kohtaamaan itseään. Tällöin suhteessa säilyy riittävä rehellisyyden illuusio, joka on toimivan suhteen perusta.

Muissakin asioissa kannattaa huomata, että hyvinvointi perustuu illuusioihin, ei totuuteen. Totuutta meistä ei kestä kukaan. Siksi mielialalääkkeitäkin syövät Suomessa sadat tuhannet, ettei totuus tulisi liian lähelle.
No höpöhöpö. Koska ei ole olemassa yhtä ainoaa absoluuttista totuutta, ei voi myöskään olla täydellistä rehellisyyttä. Jokaisen oma totuus on kuitenkin hänelle se oikea. Asioiden epärealistinen kieltäminen ei kuitenkaan koskaan johda pidemmän päälle mihinkään pysyvään.
Vaikka tunnistaisi elämän ikävätkin realiteetit, ei mikään estä säilyttämästä toivoa ja uskoa siihen, että asiat voivat omalla kohdalla olla hyvin. Tai ainakin pyrkimästä tilanteeseen, jonka ajattelee olevan itselleen hyvä.

Totuuden ja rehellisyyden kohtaaminen usein hälventää pelkoja ensi kirpaisun jälkeen. Rehelliselle pohjalle rakennettu suhde kestää huomattavasti paljon paremmin valheella liimattuun verrattuna.

Mielialalääkkeet eivät vieroita realismista, päinvastoin, ne korjaavat monella kemiallista epätasapainoa, joka aiheuttaa asioiden näkemistä paljon synkempinä kuin ne todellisuudessa ovatkaan.
 
Keittiöpsylogi (ei kirj.)
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Totuuden ja rehellisyyden kohtaaminen usein hälventää pelkoja ensi kirpaisun jälkeen. Rehelliselle pohjalle rakennettu suhde kestää huomattavasti paljon paremmin valheella liimattuun verrattuna.
Se kestää täsmälleen sen verran kuin psyyke pystyy käsittelemän syntynyttä uhkaa.

Onnellisuustutkimuksissa ihmiset tilastollisesti tarkastellen aina - siis lähes joka ikisessä tutkimuksessa - olettavat tulevaisuutensa paremmaksi kuin menneisyytensä. Tämä harha on hassu, koska ei ole mitään syytä, miksi tulevaisuus olisi menneisyyttä parempi. Koko oletus ja siihen liittyvä toivo on täysin irrationaalinen. Kuitenkin psyyken hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että me tunnemme hallintaa ja uskoa elämän kantavuuteen, vaikka sitä ei todellisuudessa olisikaan.

Tämän vuoksi myös parisuhteissa on tärkeää pitää yllä uskoa ja toivoa reaalitodellisuudesta riippumatta. Siksi miehen, joka yksin tehdyllä ulkomaanmatkalla hairahtuu huoriin, ei kannata kertoa totuutta rakkaalle vaimolleen, koska totuus ei todennäköisesti tule muuta kautta ilmi. Kun pitää suunsa nätisti supussa, illuusio säilyy ja pari voi elää onnellisena elämänsä loppuun sakka silloin tällöin kumppanin selän takana typeryyksiä tehden.
 
asiat perspektiiviin
Alkuperäinen kirjoittaja random33:
hän oli oikein vaivaa nähnyt suunnitellaakseen erään jutun, johon en missään nimessä olisi antanut hänelle lupaa, ja sitten systemaattisesti järjestänyt niin, etten saisi tietää asiasta.
Aikuiset eivät meilläpäin pyydä eivätkä jakele toisilleen lupia yhtään mihinkään, ellei kyseessä ole toisen omaisuuden, nimen, kuvan, vartalon tms. käyttö. Ehkä olisi ollut vain parempi, jos et olisi saanut tietää, kun ei koko asia ilmeisesti liity sinuun mitenkään eikä kyseessä ollut vieraissa juoksu, eläinten tai lasten rääkkäys tms?

 
Keittiöpsylogi (ei kirj.)
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Mielialalääkkeet eivät vieroita realismista, päinvastoin
Huikeat masennusluvut ovat seurausta siitä, että ihmiset eivät pysty enää sopeutumaan alati muuttuvaan, hyörivään, pyörivään ja vilkkuvaan nyky-yhteiskuntaan tai ainakaan toimimaan siinä vajaakuntoisina. Jenkeissä eivät riitä enää edes masennuslääkkeet, vaan ihmiset käyttävät myös voimakkaita piristeitä pystyäkseen tekemään entistä tehokkaammin töitä.

Masennuslääkitys on tukikeppi, jolla peitetään yhteiskunnan ongelmat ja nimetään ongelmat samalla yksilön ongelmiksi. Masennuslääkkeitä lähes automaattisesti tarjoamalla siis pystytään kiertämään se tosiasia, että ongelma on yhteiskunnassa eikä yksilöissä. Masennuslääkityksen yleistyminen on siis todellisuuspakoa eikä realismia.
 
Ällistyttää
Ap.:lle ei kyllä tule mieleen muuta esittää, kuin seuraavan kysymyksen: mihin ihmeeseen aikuisen ihmisen täytyy kysyä puolisoltaan lupaa? Ymmärrän, jos on kyse seksiin, mittaviin hankintoihin, kesälomiin, terveydellisiin asioihin tai rikoksiin liittyvistä asioista, mutta mistäköhän tässä miehesi salailemassa asiassa noin suurin piirtein oli kyse?

Aikamoiselta pirttihirmulta ap kuulostaa, joten sinänsä en ihmettele miehen toimintaa. Ei oikeasti kaksi toisiaan kunnioittavaa ihmistä anna toisilleen "lupaa" johonkin tai kiellä jotain toisiltaan mielivaltaisesti. Hullua porukkaa, ihan kuin joku emäntä-koira -suhde tai lapsi-vanhempi -suhde.
 
random33
Okei, ymmärrän että ollaan molemmat aikusia ihmisiä, mutta mun henkilökohtainen mielipiteeni parisuhteesta on sellainen, ettei siinä vaan kaksi ihmistä asu samassa osotteessa ja kenties välillä harrasta seksiä mutta muuten molemmat tekee omia juttujaan, vaan että sitä tosiaan ollaan suhteessa toiseen, jolloin mielestäni on selvää, ettei aina saa tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa - vaan pitää ikään kuin ottaa toinen huomioon. En sitten tiedä millaiseen muut (ilmeisesti valtaosa täällä) ovat tottuneet, mutta mun mielestä parisuhde ei ole sama kuin sinkkuus höystettynä vakiseksipartnerilla.

Enkä nyt tarkoittanut tuolla lupa-jutulla sitä, että "ei, ukkoseni, tänään et laita noita vihreitä boksereita jalkaan" tai "no et varmana lähde lenkille kun just tulee Sinkkuelämää telkasta ja sun pitää kattoo se mun kanssa". En käske miestäni kuin koiraa tms. vaan ihan aikusten tavoin tehdään tietyissä asioissa kompromisseja, koska sitä ei enää ole vastuussa vaan itelleen. En ole kauhea tiukkapipo-pirttihirmu, vaan ukolla ja minulla on myös omat elämät, mutta suurelta osin myös se yhteinen elämä, kun ihan vakavissaa ollaan perheeksi ryhtymässä.

Ymmärrän, jos puoliso joskus latelee valkeita valheita joistain pikkuasioista, ja vaikka ne saisikin selville niin ei siitä enempää, mutta tässä oli kyse suuremmasta asiasta (ja muista ihmisistä, jotka mies myös laittoi valehtelemaan - anteeksi, jos on hiukan kyrpiintynyt olo kun selän takana hommataan tuollaista), ja ei sekään ehkä vielä mitään jos en olisi asiaa saanut vahingossa selville. MUTTA. Siis se tunne että tuo toinen on valehdellut päin naamaa. Muille täällä se on sitten vissiin arkipäivää? No, mulle ei, ja toivottavasti ei tuu olemaankaan. Kyllä se, jos mies olisi suoraan kertonut mitä tuli tehtyä (vaikka en sitten olisikaan lupaa ant-... anteeksi, suopeasti katsonut tekoa), olisi ollut paljon pienempi juttu (kyse siis ei ole siitä että mies teki jotain ilman lupaani, vaan VALEHTELI).
 

Yhteistyössä