Miten suhtaudutte puolison valehteluun?

Onneksi nykyinen kumppani on sellainen kehen voin luottaa, ja kuka on ollut minulle aika vaikeistakin asioistaan täysin rehellinen

Höpöhöpö. Ihminen ei pysty olemaan rehellinen edes itselleen, vaikka juoksisi terapiassa vuosikaudet. Sen estää mielen mekanismi, joka suojelee psyykeä liialliselta kuormitukselta. Usein kaikkein paskamaisimmat ihmiset ovatkin loppujen lopuksi kaikkein rehellisimpiä, koska heissä on kovuutta ja karuutta kohdata itsensä ja elämä. Sellaisten kanssa eläminen kuitenkin on pitemmän päälle raskasta ellei mahdotonta.

Viisaampaa on valita puoliso, joka valehtelee jo perusluonteellaan eli joka ei pysty kohtaamaan itseään. Tällöin suhteessa säilyy riittävä rehellisyyden illuusio, joka on toimivan suhteen perusta.

Muissakin asioissa kannattaa huomata, että hyvinvointi perustuu illuusioihin, ei totuuteen. Totuutta meistä ei kestä kukaan. Siksi mielialalääkkeitäkin syövät Suomessa sadat tuhannet, ettei totuus tulisi liian lähelle.

Otan osaa, jos sun elämäsi on niin surkeaa, että se on yhtä illuusiota ja valehtelemista. Mulla kun menee sen verran hyvin, että ei tarvitse valehdella kenellekään mistään, valheella on aina lyhyet jäljet, ja paljon mukavampaa on olla rehellinen.

Totuutta meistä ei kestä kukaan? Jos SINÄ et kestä, niin se on sun ongelmasi. Mielialalääkkeitä syödään sen takia, jos elämässä on ollut ongelmia, ja niiden ongelmien myöntämisen tuloksena on hankittu lääkkeet.

Melkoista soopaa sun koko tekstis.

 

Onneksi nykyinen kumppani on sellainen kehen voin luottaa, ja kuka on ollut minulle aika vaikeistakin asioistaan täysin rehellinen

Höpöhöpö. Ihminen ei pysty olemaan rehellinen edes itselleen, vaikka juoksisi terapiassa vuosikaudet. Sen estää mielen mekanismi, joka suojelee psyykeä liialliselta kuormitukselta. Usein kaikkein paskamaisimmat ihmiset ovatkin loppujen lopuksi kaikkein rehellisimpiä, koska heissä on kovuutta ja karuutta kohdata itsensä ja elämä. Sellaisten kanssa eläminen kuitenkin on pitemmän päälle raskasta ellei mahdotonta.

Viisaampaa on valita puoliso, joka valehtelee jo perusluonteellaan eli joka ei pysty kohtaamaan itseään. Tällöin suhteessa säilyy riittävä rehellisyyden illuusio, joka on toimivan suhteen perusta.

Muissakin asioissa kannattaa huomata, että hyvinvointi perustuu illuusioihin, ei totuuteen. Totuutta meistä ei kestä kukaan. Siksi mielialalääkkeitäkin syövät Suomessa sadat tuhannet, ettei totuus tulisi liian lähelle.

Valitettavasti olet oikeassa. Psykoanalyysin läpikäyneenä olen samaa mieltä. Jokaiseen toimintaamme on monta eri syytä, mutta näemme useimmiten vain sen syyn, joka imartelee itseämme. Emme osaa olla tarpeeksi rehellisiä edes itsellemme, eikä sitä kaikkien psyyke kestäisikään. Rehellisyydellä tarkoitetaan myös eri asioita. Monelle rehellisyys on sitä, että itse uskoo olevansa rehellinen. Voit kokea itsesi aina rehelliseksi vain silloin, kun et näe omia valheitasi. Erityisen epäuskottavalta tuntuu henkilö, joka väittää aina olevansa rehellinen. Kun on omia motiivejaan juuriaan myöten vuosikausia psykoanalyysissä tonkinut, niin huomaa miten paljon muutkin ihmiset valehtelevat itselleen. Illuusio itsestä suojaa hyvin psyykettä, harvat uskaltavat nähdä itsensä ja motiivinsa realistisella tavalla. On jokaisen oma asia miten hyvin haluaa tai uskaltaa itsensä ja motiivinsa tuntea. Joidenkin psyyke kestää paremmin "totuuden ja rehellisyyden" kuin toisten. Paskahousut ovat tavallaan helpompia, koska he näyttävät huonot puolensa avoimesti. Ylikiltit taas ovat vittumaisella tavalla paskahousuja, koska heidän kanssaan ei osaa olla varuillaan. Kaikissa meissä on "hyvää ja pahaa", kun tiedostamme sen, voimme pitää pahan kurissa.

 

Minä valehtelen jatkuvasti. Se johtuu siitä, että olen tempoileva taitelijaluonne, enkä halua pahoittaa vaimoni mieltä. Miksi pitäisi kertoa itsestään ja asioistaan, jos siitä seuraa vain surua ja pahaa mieltä?

Vakaille insinööriluonteille yltiörehellisyys saattaa sopia, mutta vahvasti tunteville ja eläville ihmisille rehellisyyden valitseminen on todennäköisesti ainoastaan tie eroon.

Moni insinööri valehtelee puolisolleen. Olen sen huomannut insinööri-kamujani seuratessa. Insinöörit ovat usein järki-ihmisiä, eivätkä tunteile liikaa, joten heidän on helppo valehdella - ei tule huono omatunto ja eivät he edes käsitä tunteellisen puolison tuskaa, vaan kuvittelevat hänen vain olevan ylitunteellinen hömppä.

 

Mun mielestä jo se, että sulla on tarve kontrolloida toisen tekemisiä on peffasta.
Ei toimivassa parisuhteessa tarvitse toisen lupaa mihinkään, koska asioista puhutaan kimpassa.
En minä ainakaan jaksa riidellä samoista asioista kymmentä kertaa, kummallakin on joissakin asioissa oikeus olla omaa mieltänsä, sen vuoksi me olemme molemmat oppineet joustamaan.

Jos parisuhteessa on asioita joihin toisen lupaa tarvitaan, luvan antaja kyykyttää luvan pyytäjää ja tää kyykyttäminen aiheuttaa sen valehtelun. Ei ollakaan enää tasavertasii, luvan antaja ei luotakaan toisen arvostelukykyyn.

Jos ap sulla oli kyse jostain absolut EI asiasta, mistä sun kumppani valehteli sulle, eikä tää valhe
pyykkäänny sun mielessäsi valkoiseksi eli mitättömäksi pikkujutuksi millään, sulla on kaksi mahdollisuutta

a) eroat
b) hyväksyt tapahtuneen ja olet jatkossa vähemmän ehdoton, jolloin toinen uskaltaa puhua sinulle jatkossa ennenkuin tekee jotain sellaista josta sinä vastaavasti olet ehdottomasti sitä mieltä, että.. vain sun kuolleen ruumiin yli....

 

Särähti pahasti tuo "en olisi antanut lupaa..."

Pieleen mennään, jos aikuisen ihmisen pitää pyydellä puolisoltaan lupia tai jos toinen kokee oikeudekseen voida kieltää tai ylipäänsä kuvittelee, että hänellä olisi valta antaa tai olla antamatta lupaa johonkin. Toki voi kieltää, jos asia koskee itseään/omaa vartaloaan tms.

Aloittaja: Kysymys kuuluu: miksi mies ei halunnut kertoa sinulle tuosta asiasta?

 

olen todennut, että minä valehtelen harva se päivä sinne ja tänne.
Otetaan nyt esimerkiksi eilinen päivä.

Mies teki ruokaa, kehui monta kertaa eikös olekin hyvää ja mätti tuotoksiaan napaansa hyvällä ruokahalulla. Minä vakuuttelin, että joo on, on tosi hyvää ja söin normiannoksen.
Jos olisin sanonut, että ihan peruskotisafkaahan tää on, niin mies olisi ollut naama nutturalla koko viikon.

Käytiin ystävien luona kylässä. Leikin ja kehuin niiden lapsia sen parin tunnin ajan. Jos olisin sanonut viiden minsan jälkeen, että kiitos riittää jo, menkäähän nyt siitä muualle ja pysykää poissa, niin ystäväni olisi ottanut aivan taatusti itseensä.

Illalla äitini soitti ja jutteli niitä näitä. Kuuntelin ja laitoin muutaman sanan silloin tällöin väliin ja esitin kiinnostunutta. 25 minuutin jälkeen valehtelin, että nyt minun täytyy mennä vessaan, nyt on iso hätä tulossa.

Tänään olen ehtinyt valehdella töissä, on kiire etten vain saisi yhtä ikävää hommaa itselleni, nakitin sen kolleegalle.
Sanoin myös, että yksi projekti on muka lähes valmis, on oikeasti vasta puolessa välissä ja joudun tekemään sen illalla kotona. Eli valehtelen miehelle, että töissä oli kiire, vaikka hukkasin täällä 10 minsaa.

Jos valkoisista valheista alkaa pitämään lukua, pääkoppa hajoaa.

 

Meillä taas ongelma niin päin että itselläni tulee valehdeltua aivan mitättömistä asioista , koska en uskalla sanoa miehelle miten asia oikeasti on peläten hänen reaktioitaan asiasta.
Kävi niin että hoidin omaan harrastukseeni liittyvän asian. Enkä muistanut mainita miehelleni asiasta. Hän kysyi varsin tympääntyneenä myöhemmin sainko edes asiaa hoidettua ja hätäpäissäni sanoin etten ole hoitanut ja hoidan asian heti huomenna. Ja en tajua yhtään miksi näin tein! Mies oli sitten soittanut ja selvittänyt asian ja tietysti kävi ilmi että olen jo asian hoitanut. Kauhea riita luonnollisesti kun olen valehdellut hänelle päin naamaa. Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu, tiedän ettei mies välitä harrastuksestani ja se vie hänen mielestä liikaa aikaa kaikelta muulta. Jos olisin sanonut heti että hoidin asian niin pelkään että olisin saanut kuulla kunniani kuinka harrastustani koskevat asiat saan kyllä heti hoidettua mutta muita esim. kotia koskevia asioita en. Mutta onhan tämä ihan hullu tilanne enkä tiedä mitä pitäisi tehdä....

 

Alkuperäisen kirjoitus on vanha, ja jäi vain mietittymään tuo asia, että "mihin hän ei antanut lupaa"? Tilanne on ollutta ja mennyttä, mutta uskon kirjoituksen perusteella, että aloittelija on liioitellut tapausta ja pahoittanut mielensä turhansa.

Minulla on yksi ystävätär, ei mitenkään läheinen, joka utelee aina asioistani. En välttämättä jaksa kertoa hänelle kaikkia asioita kuten ehkä tekisin parhaimmalle ystävälleni. Jätin kertomatta hänelle yhden asian, joka ei edes liity häneen mihinkään. Hän sai jotenkin tietää asiasta toisen tutun kanssa ja nosti asiasta hirveän metelin, kuinka teen asioita "hänen selkänsä takana".

Joten uskon, että tässäkin tapauksessa on ollut kyse liioittelusta, jos ei sitten ole ollut pettäminen kyseessä, niin kuin täällä aiemmin epäiltiin.

 

Mielenkiintoinen ketju. Loppuvaikutema on se, että on paras jos jokainen pari tekee suhteestaan itselleen sopivan, mitään yleistä kaavaa, joka sopisi kaikille, ei ole.

Hyviä kommentteja keittiöpsykologilla. Siinä on henkilö, joka osaa olla harvinaisen rehellinen. Tästäkin ketjusta näkee miten tavallista on, että idealisoimme itsemme ja tekomme. Rehellisin on se, joka uskaltaa nähdä miten tavallista valehtelu on.

 

Otan osaa, jos sun elämäsi on niin surkeaa, että se on yhtä illuusiota ja valehtelemista. Mulla kun menee sen verran hyvin, että ei tarvitse valehdella kenellekään mistään, valheella on aina lyhyet jäljet, ja paljon mukavampaa on olla rehellinen.

Totuutta meistä ei kestä kukaan? Jos SINÄ et kestä, niin se on sun ongelmasi. Mielialalääkkeitä syödään sen takia, jos elämässä on ollut ongelmia, ja niiden ongelmien myöntämisen tuloksena on hankittu lääkkeet.

Melkoista soopaa sun koko tekstis.

Hmmm??? Hyvä esimerkki itsensä idealisoimisesta.