Mä kyllä ajattelisin niin, että juuri tuo paskan fiiliksen sisällä panttaaminen, negatiivisten tunteiden piilottelu, täydelliseen hyvyyteen pyrkiminen jne. johtaa juuri noihin lasten pahoinpitelyihin ja tappoihin. Yhäkin äidin pitäisi olla aina laupea ja lempeä ja kärsivällinen eikä edes huumorilla saa sanoa pahaa lapsestaan. Meillä ainakin se, että välillä karjun, kiroan, tiuskin ja ""uhkailen"" vauvaa pitää pään kunnossa. Parempi purkaa väsymys ja kielteiset tunteet sanallisesti mustaan huumoriin ja kiroiluun kuin odottaa, että oikeasti räjähtää.
Kaikki eivät halua noin ronskia kieltä ja mustaa huumoria käyttää, ja se on ok tietysti. Kaikilla ei varmaankaan ikinä pala hermot omaan lapseen. Mutta jos joillakin palaa, ja höyryjä saa päästettyä laulamalla julmasanaista kehtolaulua, jonka sanoja vauva ei edes tajua, niin eiköhän se ole kaikin puolin hyvä vaihtoehto.
Ihan oikeasti uskon, että jos naiset lakkaisivat noudattamasta pyhimys- ja Madonna-myyttejä, kieltämästä väsymyksensä ja satunnaisen vihantunteen lastansa kohtaan, sattuisi vähemmän tragedioita, eroja ja loppuunpalamisia. Toki kiukulle ja vihalle pitää löytää järkevät purkamistavat. Mutta hyvä ne on purkaa, ennen kuin napsahtaa.