Miksi niin monet ovat uskovaisia vastaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja KaaRina_^
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

KaaRina_^

Vieras
Toki ymmärrän, että jos esim. Jehovantodistaja juoksee oven takana soittamassa ovikelloa, mutta ei sun ole pakko avata tuntemattomille ihmisille ovia jos et halua.
Mun mielestä on myöskin muutenkin typerää, että naureskellaan ja vähätellään kuinka sun rukouksiin ei vastata jos rukoilet.
Mutta mitäpä siitä sulle on haittaa, jos joku kokee, että rukoilu auttaa tai muuten helpottaa oloa tai uskoo jonkin vastaavan hänen rukoukseensa joskus?
Itse en ole kauhean uskonnollinen, että kävisin säännöllisesti kirkossa tai vastaavaa, mutta silti luen nykyään paljon Raamattua ja rukoilen joskus ääneen tai mielessäni, enkä vain siksi että pääsisin joskus helvettiin tai taivaaseen vaan, koska haluan esimerkiksi noudattaa 10 käskyä, koska ne ovat järkeviä.
Minulle on täysin ok, jos joku ei kuulu kirkkoon, tai usko Jumalaan tai Jeesukseen, kunhan ei itse tule minulle ensimmäisenä mussuttamaan ja pilkkaamaan uskomisistani.
En väitä kuitenkaan, että uskovana olisin jotenkin täydellisempi, sillä jokaisessa on virheitä ja virheitä aina tulemme tekemään. Kuitenkin voimme virheistä oppia, ja pyrkiä välttämään sellaisia tekemään.
Silti sinulla ei ole sen enempää oikeutta ei-uskollisena tulla minua arvostelemaan tmv.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
Koska usko kymmeniintuhansiin eri uskontoihin ja kaikki uskontoihin liittyvä on ihan turhaa ajanhukkaa, ihmisen säälittävää heikkoutta ja heikkomielisyyttä

Kaiken tuon ajan voisi käyttää hyviin harrastuksiin, ei mielikuvitusolentoihin, jotka ihminen on luonut pitääkseen massat ruodussa

Ja kyllä minulla on oikeus arvostella, vapaa maa nääs!
 
Mulle on ihan sama onko joku uskossa vai ei kunhan sitä uskontoa ei tyrkytetä mulle. Moni uskovainen ei hyväksy ei-uskovia, miksei? Keskittyisi siihen omaan uskoonsa ja antaisi muiden olla rauhassa. Mitkään h e lvetillä uhkailut tms. ei tehoa muhun koska en usko sellaiseen. Olen vallan tyytyväinen omaan elämääni näin ja jos sallin uskovaisen omaa rauhassa uskonsa kanssa, niin saa kyllä luvan se uskovainen antaa mun elää rauhassa.
 
Eli sun mielestä, jos toinen on tyhmä, sitä saa kiusata?

Luin muuten juuri salapoliisiromaanin. Käytinkö aikani turhaan?
 
Mulle on ihan sama onko joku uskossa vai ei kunhan sitä uskontoa ei tyrkytetä mulle. Moni uskovainen ei hyväksy ei-uskovia, miksei? Keskittyisi siihen omaan uskoonsa ja antaisi muiden olla rauhassa. Mitkään h e lvetillä uhkailut tms. ei tehoa muhun koska en usko sellaiseen. Olen vallan tyytyväinen omaan elämääni näin ja jos sallin uskovaisen omaa rauhassa uskonsa kanssa, niin saa kyllä luvan se uskovainen antaa mun elää rauhassa.
Onko sua useinkin uhkailtu helvetillä ja monen uskovaisen toimesta?
 
Uskovaisten usko perustuu itsepetokseen.

He palvovat mielensä heijastiisiin, kohteisiin jotka heidän mielensä ovat heijasteneet silmiensä eteen.

Kohde, mielikuva on mieli sinänsä, joten he palvovat itseään, eikä jotain mikä on heidän ulkopuolellaan..

Mielikuva jota he palvovat, ovat mielikuvituksen tuotteita, eikä näin ollen perustu mihinkään todelliseen.

He elävät mielen tuottamassa harhassa. Tämä pätee kaikkiin uskontoihin ja uskovaisiin.

Itsetuntemus on vapautta mielen luomista harhoista.
 
Koska usko kymmeniintuhansiin eri uskontoihin ja kaikki uskontoihin liittyvä on ihan turhaa ajanhukkaa, ihmisen säälittävää heikkoutta ja heikkomielisyyttä

Kaiken tuon ajan voisi käyttää hyviin harrastuksiin, ei mielikuvitusolentoihin, jotka ihminen on luonut pitääkseen massat ruodussa

Ja kyllä minulla on oikeus arvostella, vapaa maa nääs!
Eli sun mielestä on ok kiusata muita, ja muuta p#skaa, vaan uskonnon tmv asian takia? Miltä tuntuisi esimerkiksi tilanne, että istut pysyvästi pyörätuolissa ja tässä tapauksessa olet mies eikä nainen huoli sinua vain, koska olet pyörötuolissa? Tai että jos olet menossa esimerkiksi virastoon, kukaan ohi menevä ei kysy tarvitseeko vaikka ovea avata tai vastaavaa? Voisin verrata tekstiäsi tähän, ja sanoa että tämäkin on sinulle erittäin ok asia.
 
Uskovia ei rajoita heidän mielikuvituksensa niin kuin ei-uskovia.
Millä tavalla tämä on mielikuvitusta? Raamattu on todiste Jumalasta, ja siitä että kuka Jeesus on, mitä tehnyt jne.
Periaatteessa jos pilkkuja halutaan nuoleskella, sinulla ateistilla ei ole mitään todisteita siirä, että Raamattu olisi puppua.
Mutta toki jos pitäydyt sanomassasi, voit kai esittää myös selviä todisteita ja laittaa linkkejä meille jotka todistavat "oikeaa teoriaa" jota kannatat?
Jos et pysty selkeästi todistamaan tätä, periaatteessa selityksenne "mielukuvituksesta" eivät pidä paikkaansa.
 
Uskovaisten usko perustuu itsepetokseen.

He palvovat mielensä heijastiisiin, kohteisiin jotka heidän mielensä ovat heijasteneet silmiensä eteen.

Kohde, mielikuva on mieli sinänsä, joten he palvovat itseään, eikä jotain mikä on heidän ulkopuolellaan..

Mielikuva jota he palvovat, ovat mielikuvituksen tuotteita, eikä näin ollen perustu mihinkään todelliseen.

He elävät mielen tuottamassa harhassa. Tämä pätee kaikkiin uskontoihin ja uskovaisiin.

Itsetuntemus on vapautta mielen luomista harhoista.

Viestisi pointti ei varsinaisesti vastaa aiheeseen.
 
Millä tavalla tämä on mielikuvitusta? Raamattu on todiste Jumalasta, ja siitä että kuka Jeesus on, mitä tehnyt jne.
Periaatteessa jos pilkkuja halutaan nuoleskella, sinulla ateistilla ei ole mitään todisteita siirä, että Raamattu olisi puppua.
Mutta toki jos pitäydyt sanomassasi, voit kai esittää myös selviä todisteita ja laittaa linkkejä meille jotka todistavat "oikeaa teoriaa" jota kannatat?
Jos et pysty selkeästi todistamaan tätä, periaatteessa selityksenne "mielukuvituksesta" eivät pidä paikkaansa.
Et ymmärtänyt mitä yritin sanoa, mutta ei se mitään, en itsekään ymmärrä itseäni aina..
Älä sekoita uskoa ja tietoa.
 
En mä tiedä. Itse en ole uskovaisia vastaan niin kauan kun he eivät tyrkytä uskontoaan. Toki voin kuitenkin keskustella uskonasioista mutta sitten on turha tyrmistyä mielipiteistäni. Monet tuntemani uskovaiset ovat kovin naiiveja, ja se luo oman kitkansa. Mutta esimerkiksi @Echo uskovaisuudesta huolimatta vaikuttaa räväkämmältä omilla aivoillaan ajattelevalta henkilöltä jonka kanssa varmasti olisin mielelläni enemmänkin tekemisissä.
 
Tuota naivisuutta ( naiviutta) on useampaa sorttia.
Jotkut uskoo oman valtakuntansa tiettyyn puolueeseen, joku toinen toisen valtakunnan presidenttiehdokkaaseen,
Uskotaan vain omaan vajavaiseen tietoon ja mielipiteisiin.
 
Mulle on ihan sama onko joku uskossa vai ei kunhan sitä uskontoa ei tyrkytetä mulle. Moni uskovainen ei hyväksy ei-uskovia, miksei? Keskittyisi siihen omaan uskoonsa ja antaisi muiden olla rauhassa. Mitkään h e lvetillä uhkailut tms. ei tehoa muhun koska en usko sellaiseen. Olen vallan tyytyväinen omaan elämääni näin ja jos sallin uskovaisen omaa rauhassa uskonsa kanssa, niin saa kyllä luvan se uskovainen antaa mun elää rauhassa.
Ööö, mä en sanonut etten hyvåksy ei-uskovia, älä käsitä pointtia väärin ku selitin ihan selkeästi kantani, joten suosittelen lukemaan aloituksen tarkemmin uudestaan.
Kukaan ei ole uhkaillut hel ve tei llä tms.
 
Et ymmärtänyt mitä yritin sanoa, mutta ei se mitään, en itsekään ymmärrä itseäni aina..
Älä sekoita uskoa ja tietoa.
Ymmärsin kyllä pointtisi, et vain taas ymmärtänyt mitä hain tai vaihtoehtoisesti loukkaannuit siitä, että sinulla ei ole uskottavia tietolähteitä väittelystäsi.
Tiedän hyvin termit tieto ja usko, mutta joskus sitä on todella hankalaa olla sekoittamatta.
Se on sama kuin oikea tietolähde kertoo esimerkiksi, että on mokannut asiassa x ja sitten se viimeinen juorun kuulija on kuullut sen aivan eri tavalla ja asia onkin kääntynyt jutuksi y. Silloin on pakko selvittää oikea tietolähde, jonka avulla selvitetään miten asia oikeasti on ollut ja selventää se sille joka on syystä tai toisesta käsittänyt väärin tai alkanut värittämään tarinaa tmv.
 
En mä tiedä. Itse en ole uskovaisia vastaan niin kauan kun he eivät tyrkytä uskontoaan. Toki voin kuitenkin keskustella uskonasioista mutta sitten on turha tyrmistyä mielipiteistäni. Monet tuntemani uskovaiset ovat kovin naiiveja, ja se luo oman kitkansa. Mutta esimerkiksi @Echo uskovaisuudesta huolimatta vaikuttaa räväkämmältä omilla aivoillaan ajattelevalta henkilöltä jonka kanssa varmasti olisin mielelläni enemmänkin tekemisissä.
Olen aivan samaa mieltä, ja kaikilla on toki omat näkemykset ja mielipiteet jokaikisestä asiasta. Jotkut vanhemmat ihmiset varmaan ovat tuollaisia kun mainitsit, mutta nykyään nuoremmat uskovaiset ovatkin paljon rennonpia yms.
 
Uskovaisten usko perustuu itsepetokseen.

He palvovat mielensä heijastiisiin, kohteisiin jotka heidän mielensä ovat heijasteneet silmiensä eteen.

Kohde, mielikuva on mieli sinänsä, joten he palvovat itseään, eikä jotain mikä on heidän ulkopuolellaan..

Mielikuva jota he palvovat, ovat mielikuvituksen tuotteita, eikä näin ollen perustu mihinkään todelliseen.

He elävät mielen tuottamassa harhassa. Tämä pätee kaikkiin uskontoihin ja uskovaisiin.

Itsetuntemus on vapautta mielen luomista harhoista.

Kiitti, osuva analyysi älyn lahjoistaan heikoista kanssaihmisistämme :)

Lue tuo @Echo
 
Ei tää rauha jonka sain uskoontullessa, ole mielikuvituksen tuotetta.

Se ei ole psyykkistä rauhantunnetta vaan yliluonnollista, ja se ei liity olosuhteisiin ja tapahtumiin.
Se vain on. Joku rauhaisa hahmo elää ja hengittää minussa. Ennen uskoontuloa olin tyhjä kotelo, vaikka menoa ja meininkiä olikin.
 
Ei nyt sinällään tyhmiä, mutta uskikset on onnistuneesti aivopesty, ja siksi syytä herätellä harhoistaan
Hyvä valinta,raamattu on huono! Tiedät että luit fiktiota

Uskiskin lukee sitä, mutta ottaa sen heikkona ihmisenä täydestä
En ole se, jolle vastasit, mutta nyt kyllä munkin puolesta on pakko tähän sun kommenttiin vastata.
Mitä se sulta on pois, että joku uskoo _sinun mielestäsi_ "fiktioon"? Kerro?!
Oletko parempi ihminen, ja hänen yläpuolellaan vain siksi, että joku nyt sattuu lukemaan ja uskomaan siihen mitä Raamattu sanoo? Vai onko muuten vaan niin vähän tekemistä, että uskon asioistakin täytyy alkaa kiistelemään mikä on totta ja mikä on väärin?
Tämän keskustelun pointti on se, että saat olla ei-uskovainen/uskonnollinen tyyppi, tai vaikka uskovainen ja uskonnollinen tyyppi, mutta sitä toista täytyy kyetä kunnioittamaan vaikka kuinka jokin asia hänessä sua hiertäisi jos muuten on hyvä tyyppi.
Mutta kukaan ei sua pakota olemaan sellaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä,
ellei sua ittees se kiinnosta. Ihan itse voit vaikuttaa ihmissuhteisiisi, ja kanssakäymisiisi.
Kuten Raamatussakin sanottu, kohtele muita niin kuin itseäsi haluaisit kohdeltavan.
Senhän pitäisi olla _myös_ entuudestaan sinulle tuttu ajatus ja lause, vaikka olisitkin ateisti.
Jos haluat hyvää kohtelua, tee sitä muille. Mutta jos kohtelet toisia huonosti, et voi olettaa saavasi vastapalveluksena ainakaan hyvää kohtelua.
Ja kuten on sanottu, väitteilleen pitää pystyä löytämään sellaisia todisteita jotka kelpaavat sellaisiksi.
Jeesuksen elämää on tutkittu, mutta valitettavasti joudun myöntämään, että _joidenkin_ löhteiden tieto on niukkaa tai kiikunkaakun mihin suuntaan se menee.
Mutta, Raamattua pidetään yht3nä todisteena Jumalasta ja Jeesuksesta, ja Raamattua on kirjoitettu jo todella kauan ja se on vuodesta toiseen myydyin tai luetuin (en muista kummin) kirja.
Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa.
Sitä voidaan siis pitää selkeänä todisteena, koska sitä on kirjoitettu niin kauan.
 
Ei tää rauha jonka sain uskoontullessa, ole mielikuvituksen tuotetta.

Se ei ole psyykkistä rauhantunnetta vaan yliluonnollista, ja se ei liity olosuhteisiin ja tapahtumiin.
Se vain on. Joku rauhaisa hahmo elää ja hengittää minussa. Ennen uskoontuloa olin tyhjä kotelo, vaikka menoa ja meininkiä olikin.
Mä oon luullut että sä oot kasvanut uskovien joukossa. Ja/tai siis että olet uskovasta perheestä:)
 
Yhteistyössä