Vitsa on todellakin yksi aika keskeinen asia lapsuudenmuistoissa. Monestakin syystä. Sen haku oli noloa, ja lisäksi piti olla skarppina, että toi alusta alkaen sisälle riittävän tukevan oksan, ettei tulisi uuttaa hakureissua ja entistä pahempaa kuritusta. Yhtään sen vähempää ei ollut noloa riisua itse alapäätään paljaaksi (siis housut täysin pois eikä vain kinttuihin laskettuna) ja asettua vatsalleen jakkaralle kun pikkusisarukset tuijottivat siinä vieressä. Itse löylytys oli tietenkin kuin helvetin tuli - ja se tuntuikin todella kestävän ikuisuuden. Sitten vielä nöyrä anteeksipyyntö ja kiitos kurittajalle itse ansaitusta ja oikeutetusta rangaistuksesta. Ja pisteenä i:n päällä miettimishetki häpeänurkassa, tietenkin punertavat persposket paljaana. Se oli sekä kipeeks että häpeeks!
Kuulostaako tiukalta kurinpidolta, nykynuoret? Voin sanoa, että lapsuudessani 1970-luvulla oli pahempaakin. Yhden kaverini kotona oli käytössä ns. viikkopiiskaus, eli kaikki pikku rikkomukset kirjattiin viikon aikana ja perjantai-iltana kuitattiin kaikki pahat teot remmillä.
Voin kuvitella, että tuo käytäntö oli todella pelottava rangaistus, ja on hyvä ettei meillä tuollaista harrastettu. Meillä kotona oli yleensä tapana, että rangaistus toimeenpantiin melko nopeasti sen jälkeen kun Atuomio@ oli julkilausuttu. Siinä ei ollut muuta odotusta kun se minkä vitsan haku kesti ja lisäksi vielä sai vähän aikaa (10-15 min.) miettiä tulevaa rangaistustaan. Tuo 10 tai 15 minuttia oli ahdistuksen ja pelon - ja yleensä myös vilpittömän katumuksen - täyttämää aikaa.
Pitää kuitenkin mainita, että kahdesti kävi niin, että selkäsaunaa joutui odottamaan aika kauan. Näissä tapauksissa olin ollut aamulla niin tuhma, että pahat teot piti ehdottomasti sovittaa paljaalla takapuolella, mutta äiti sanoi, ettei ehdi nyt piiskaamaan, vaan rangaistus tulee vasta koulupäivän jälkeen. Sellainen koulupäivä oli tietenkin yhtä helvettiä eikä sitä pystynyt keskittymään oikein mihinkään kun mielessä kaihersi koko ajan ajatus siitä, mikä kotona odottaa. Vatsakin meni pelosta sekaisin, ja vessassa täytyi käydä useamman kerran päivän aikana. Kaksi kertaa tällaista tapahtui, taisin olla ensimmäisellä kerralla toisella luokalla ja toisella kerralla kuudennella luokalla. Ensimmäisellä kerralla äiti vielä sanoi tultuani kotiin, että läksyt piti tehdä ensin ja vasta sitten on kurituksen aika. Eihän niistä läksyjen tekemisestä juuri mitään tullut kun päässä ei ollut muuta kuin yksi ajatus - tuleva selkäsauna. Äitikin luonnollisesti huomasi sen tarkistaessaan kotitehtäviäni. Kun sitten seuraavan kerran tuli vastaava tilanne, niin äiti ensin piiskasi ja seisotti nurkassa ja vasta sitten käski minut läksyjä tekemään. Rangaistus siis vähän lieveni, mutta läksyjenteon kannalta tulos oli parempi.
Kiinnostaako ketään vaihtaa kokemuksia omasta lapsuudestaan ja kotikuristaan? Minut tavoittaa osoitteesta kissalan.poika@hotmail.com
T: Mikko
