J
Jumppis
Vieras
Täällä on "mieltymys vitsoihin"-ketjussa käsitelty kuritusta maailmaasyleilevästi. Ajattelin aloittaa uuden viestiketjun yhdestä kuritukseen liittyvästä erityiseikasta eli siitä, että sivulliset ovat tietoisia kurituksesta, kuulevat sen tai näkevät sen. Tämmöisessä tilanteessa on varmasti melkoinen lataus kaikille tilanteen osallisille. Keskustelun kimmokkeeksi olen poiminut tuosta ym. ketjusta joitakin aiheeseen liittyviä lainauksia.
Jo se, että sivulliset kuulevat, että piiskaa on tulossa voi olla aika kiusallista; äin eräässä viestissä:
"Itse muistan 70-luvun alussa pari tapausta, kun minulle on määrätty tyttöjen kuullen piiskaa. Yksi kerta oli, kun äitini huusi parvekkeelta minut sisälle saamaan piiskaa. Olin silloin 4 kaverin kanssa pihalla, josta 2 oli tyttöjä. Kerran taas äiti komensi minut pihalla menemään sisälle ja pyytämään isältä piiskaa, kun äiti lähti asioille. Silloinkin oli 4 kaveria kuulemassa joista 2 tyttöjä. Molemmilla kerroilla tyttöjen tirskunta saatteli, kun lähdin sisälle piiskattavaksi."
Erään toisen viestin mukaan näin voi käydä parisuhteessakin:
"Minä sain eilen illalla selkääni miltei naapureitten nähden. Asutaan rivitalon päädyssä ja näin kesäaikaan ollaan usein tuossa ulkosalla. Eilen meni vähän sukset ristiin, ja mies veti mua kiivastuksissaan tosiaan naapureitten nähden kämmenellä takapuolelle. Kun siinä nolona pyristelin kauemmaksi niin se vielä rupes availeen vyötään ja komensi mut sisälle. Enpä kehdannut olla tottelematta ettei se olis sentään remmiä antanut muitten nähden."
Ja:
"Minä muistan myös, kun serkkuni isä komensi hänet toisten kuullen sisälle, ja kaikki tiesimme, mitä siellä tapahtui. Itse en saanut lapsena piiskaa, mutta mieheltäni olen saanut alusta saakka eli jo vuosia. Hän myös puhuu siitä aika suoraan, eli saattaa varoittaa selkäsaunasta vaikka muiden kuullen."
Kunnon kuritus ei ole aivan äänetöntä touhua, ja niinpä sillä saattaa olla kuulijoita, kuten allaolevista lainauksista ilmenee:
"Esimerkiksi, kun olin 13-vuotias, ja naapurin emäntä valitti minun metelöinnistä pihalla, niin äiti ilmoitti, että "nyt mennään kotiin, ja minä saan kunnolla piiskaa". Minun luokalla oleva toisen naapurin tyttö kuunteli sitä vieressä tirskuen. Sainkin niin kunnolla, että minun itku kuului pihalle, kesällä ikkuna oli auki."
"Kerran kun ikkuna sattui olemaan auki, kiljumiseni oli kuulunut naapuriin ja nolotti aika tavalla kun naapurin mies seuraavana päivänä tokaisi että taisit saada eilen illalla melko kovan piiskasaunan. Tunsin punastuvani ja lähdin nopeasti pois sanomatta sanaakaan."
Kurituksen antaminen sivullisten nähden on tehokas tapa lisätä kurituksen häpeällisyyttä. Miespuolinen nimimerkki "punapylly" kirjoittaa, että ollessaan sijaiskodissa toisen perheen hoidossa perheen äiti antoi "kasvatusdemonstraation" murrosikäiselle tyttärelleen:
"Ja mahdollisimman nöyryyttävästi, eräässä paikassa talon suunnilleen samanikäinen tyttö sai katsella, miten miehiä pitää käsitellä."
Murrosikäiselle tytölle on noihin aikoihin varmaan ollut aika sävähdyttävä näky nähdä ikäisensä pojan alapään paljaaksi riisuminen ja sitä seuraava selkäsauna. Punapylly voisi ehkä kertoa tapahtumasta yksityiskohtaisemminkin.
Tuollainen toista sukupuolta olevan nuoren piiskauksen näkeminen on sen verran kiinnostava kokemus, että se voi aiheuttaa kiusauksen hieman avittaa asioita:
"Olin perhepäivähoitopaikassa, jossa perheen pari vuotta vanhemmalle tytölle ja hänen kaverilleen oli kerran annettu ohjeeksi pitää minua silmällä. Jos tytöillä olisi ollut huomautettavaa käytöksestäni, niin ilmoitus perheen äidille, joka olisi sen jälkeen tullut antamaan piiskaa minulle. Tytöillä oli siis aikamoinen valtikka käsissään. Ei tarvinnut kuin kertoa perheen äidille, niin piiskaa olisin saanut.
Kyllähän heidän sitten piti sitä kokeilla, mitä seuraa jos minusta kerrotaan. Vaikka en mitään niin erikoista ollut tehnytkään, niin perheen äiti uskoi kilttejä tyttöjä ja itse sain piiskaa, koska tytöt valittivat."
Tepsii aikuisillakin, häpeän kokee tehokkaasti, kun turha kiire unohdetaan:
"Unohdin mainita että silloin kun sain keppiä vieraiden nähden, jouduin odottamaan aika kauan housut kintuissa nojatuolin yli kumartuneena ennen kuin kuritus alkoi. Mieheni totesi vieraille että tämä on naiselle opettavaista kun joutuu odottamaan ja miettimään tulevaa kuritusta."
Vieraiden nähden annettu kuritus tarjoaa myös oivan mahdollisuuden aiheesta keskusteluun:
"Kerran sain piiskaa vieraiden nähden kun olin sanonut miehelleni jotain loukkaavaa. Silloin mieheni komensi minut hakemaan vitsan ja raipan pihalta. Hävetti hirveästi ja pyysin ettei mieheni piiskaisi vieraiden nähden mutta hän sanoi vaan että koska vieraiden aikana olin rikkonut saisin myös rangaistukseni näiden nähden. Ei siinä auttanut muu kuin riisua housut ja lähteä hakemaan vitsaa ja raippaa. Piiska pitää nimittäin aina hakea pylly paljaana. Sain niin että tuntui ja miehet naureskelivat että tuo se tekee naiselle hyvää ja opettaa tavoille. Itkin ensin häpeästä ja sitten piiskan kirvelystä. Miehet sanoivat että piiskaa pitää antaa niin että itkee. Muuten se ei tehoa."
Tässä kimara viestejä; löytyykö lisää kokemuksia aiheesta?