T
Tuulen Poikanen
Vieras
Täällä viikko alkoi sitten flunssalla. Siivoilin eilen autoa t-paitasilleen ja kurkkuhan siitä tuli kipeeksi. Tänään on ollutkin aika lahjakkaan tukkoinen olo. Niisk. Noh, ei hätiä mitiä vielä, sain nukuttua pari tuntia töiden jälkeen ja nyt on ihan ok olo. Huolimatta siitä, että pää tuntuu olevan täynnä jotain ylimääräistä...
Samat odotukset täällä barbalalan kanssa, tän viikon jälkeen alkaa loma! Tosin nyt on vain viikko ja loput saan pitää heinäkuussa. Ihan kiva, että saa vähän hengähtää, että jaksaa sitten heinäkuuhun asti. Se tuntuu olevan vielä niiiin kaukana, vaikka ensi viikolla on jo kesäkuu!
Minulla tuli hinku alkaa kutomaan pikkuiselle tumppuja tms. Olen aika vasta-alkaja tuossa kutomisessa, sukat ja lapaset menee, mutta isompiin töihin ei riitä hermo. Valmista kun pitäisi saada heti. Olen selaillut netistä ohjeita ja haluttaisi alotella jo. Onhan vauva talvivauva ja tarvitsee tumppuja sun muita
Itsellä on aina ollut pienenä hyvät määrät villasukkia, lapasia ja villavaatteita, ja osaan arvostaa sitä. Haluaisin, että omalla vauvallani olisi jotain itsetehtyä. Nyt vaan vähän on arveluttanut kutomisen aloittaminen, kun se vetää niskat ja hartiat aika jumiin ja tuota päänsärkyä on ollu muutenki nyt niin paljon.. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, en malta kauaa vastustaa kiusausta.
Olen alkanut miettiä, miltä ne liikkeet tuntuu.. En osaa kuvitellakaan.. Maha on esillä, välissä huimaa ja päätä särkee - Paljon! Muuten ei ole huono olo. Uni vaan edelleen maistuu, se vaan voi olla geeneistäkin kiinni
Meillä ollaan aina oltu kovia nukkumaan!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille
Tuulen Poikanen rv 13+6