+++++MARRASKUUSSA PLUSSAAVAT,joulukuuta suunnittelevat+++++ (vol2 kk vaihdettu :))

KS09, mulla hyvin paljon samoja oireiluja kun sulla.. Valkkari ollut tosi lorahtelevaa ja jänniä vihlontoja tuntuu lantion seudulla. Mä tein eilen ilatapäivällä ovistestin ja siinä ei näkynyt väriä yhtään, yritin siis mahdollista raskautta sillä testata. Mulla on tänään kp 31 ja dpo 10. R-testiä teen pe aamusta aikaisintaa, luultavimmin la dpo 13, sillon pitäsi menkkojen alkaa.
 
En ole koskaan ennen tarkkaillut itseäni näin... Ja nyt sitten kyselen kaikkea maan ja taivaan väliltä . Kun tosiaan mulla lorahtelee tuollaista valkoista välillä (tänään iltapäivällä alkoi) niin mieleeni tuli myös että jos se onkin vaan ovulaatiosta johtuvaa vuotoa. Millaista se ovisvuoto sitten on? Kun tosiaan viime sunnuntaina sain ovisplussan niin voiko tänään olla ovisvuotoa????. Oviksenhan pitäis olla 24-36 tunnin päästä ovisplussasta joten mun kohdalla se olis ollut maanantaina puoliltapäivin tai viimeistään maanantain ja tiistain välisenä yönä. Miten se ovisvuoto sitten yleensä ajoittuu eli onko se just silloin kun munasolu irtoaa vai vasta sen jälkeen eli voisko mulla alkaa oviksesta johtuva vuoto keskiviikko iltapäivällä.
Vai voisiko tuo johtua mahdollisesta raskaudesta? Olen toisen lapseni syntymästä lähtien ollut aikalailla "kuiva" joten tuollaiset lorahtelut on aika outoa...

 
erka voihan ihan todella olla että tunnet jotain tapahtuneen ja jospa ovis ollut kuitenkin parikin päivää aiemmin,sekin jo vaikuttaa :eek: Kun ei ne ovistestit aina totuutta kerro vaikka vahvoja viivoja näyttää...Ihmiskeho on ihmeellinen :heart: :eek:

Joo tosiaan siis mun 6:s raskaus on parhaiten mielessä noin oireineen kun se alku vuotoineen oli hankalahko.
5 päivää oviksesta oireet alkoi,suurimpana hervoton vilutus,ihan horkassa ja jopa saunassa kuten kerroin toisessa pinossa.
Jotenkin sitä vaan tiesi heti ,ennen oireitakin,että on raskaana,se oli sellainen vahva tunne heti,uskallan jopa väittää että heti hedelmöittymisen jälkeen tiesin.
Ja kun se kiinnittymisvuoto alkoi kp 20 olin tosiaan maani myynyt kun luulin että menkat alkaa vaikka olin NIIN VARMA raskaudesta B)

Nää aikaiset aistimukset ja tunteet on olleet sellaista kummalista sisäistä kuumoitusta tai sanoisinko sisäistä hehkua =)

Mulla muuten sellaiset "viralliset raskausoireet"aina alkaneet vasta r testin jälkeen(pahat olot ja rintojen aristukset,hajuherkkyys...)

Mutta hei,toi loriseva valkkari :p ,on mulla vahvasti aina viestinyt raskaudesta!!! :whistle:
 
Ovisvuoto,mun ymmärtääkseni,on kirkasta,tiivistä,venyvää,"kananmunalimaa"jota siis "sormien välissä voi venyttää" :x ei kokkareista,ei vetistä ja juoksevaa,valkoista,eikä keltaistakaan :x :x :x

Ja monilla raskaus saa valkovuodon lorahtelemaan,housut kastuu herkästi kun on niin vetistä vuotoa! :x

Näin limat :LOL:
 
PiupulaMulla on nämä hetkeni :LOL: Ja tykkään vastata jos vaan on kokemusta tai hajua asiasta B)
Nää on näitä naisen elämän jännittävimpiä hetkiä,kun toivotaan kahta viivaa testiin(joo tulee siinä 9kk aikana paljon muutakin iki-ihmeellistaä ja hienoa) =)
Ja monen pää on(minun mukaan lukien)ihan sekaisin kun niin kiihkeästi toivoo ja kuvittelee ja saattaa jopa olla oikeassa,kohdussa kasvaa uusi ihme :heart:

Ei ole turhaa tämä,vaikka välillä naurattaa limat ja muut hauskat keskustelun aiheet ;)
 
Tämän "ryöstin" jo odottavien heinäkuisten pinosta(joo myönnän,käyn sitä lukemassa :ashamed: )
Kuvaa niin hyvin vauvakuumeista kuin jo odottavaa :LOL:

Raskaudesta humoristiseen tapaan a la Frizzante:

1. Vessassa kannattaa käydä tarkistuksella aina, kun mitä tahansa lorahtaa pöksyihin, tai siellä tuntuu jotain märkää, tai edes hiukan kosteaa. Tarkistuksia ei kannata unohtaa myöskään silloin, kun mitään edellä mainituista ei ole havaittavissa.

2. Raskauden ajaksi kannattaa kaikki muut kuin valkoiset alushousut työntää kaapin perukoille. Muut värit häiritsevät ikävästi erilaisten eritteiden tarkastelua. Myös vessapaperin on hyvä olla täysin valkoista.

3. Jos mikä tahansa oire katoaa, kannattaa vaipua epätoivoon. Jos esim. rinnat ovat normaalisti arat ja yhtenä päivänä eivät olekaan, niitä kannattaa tunnustella, tökkiä ja puristella niin, että ne lopulta ovat taas hellänä.

4. Jos ilmaantuu mikä tahansa oire, kannattaa se välittömästi googlettaa. Ei tarvitse käydä läpi montaakaan linkkiä kun jo löytää todisteita siitä, että juuri tämä oire on jollakulla ollut ensimmäinen merkki keskenmenosta tai muusta ikävästä.

5. Jos saavuttaa jonkun rajapyykin (esim. rv 12), kannattaa taas kääntyä netin puoleen. Hyvin helposti löytää kertomuksia, jotka palauttavat sinut maan pinnalle (esim. keskenmenot viikoilla 14, 16 ja 18).



 
Kiitos JKVY kaunistelemattomista :LOL: :LOL: vastauksista. Ihmettelen itseäni kun en tähän ikään mennessä tunne omaa kroppaani tämän paremmin. Tää vauvakuumekin on ihan omaa luokkaansa tällä kertaa verrattuna kahteen edeltävään kertaan. :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja erka:
Kiitos JKVY kaunistelemattomista :LOL: :LOL: vastauksista. Ihmettelen itseäni kun en tähän ikään mennessä tunne omaa kroppaani tämän paremmin. Tää vauvakuumekin on ihan omaa luokkaansa tällä kertaa verrattuna kahteen edeltävään kertaan. :xmas:

Mä olin jo kirjautunut ulos mutta oli pakko vielä tähän sanoa sananen :LOL:
Mä en muista että olisin ensimmäisten,vielä neljännenkään kohdalla,ollut tälläinen, kehoaan tarkkaileva kuumeinen kummajainen vaan raskaudet huomasin myöhästyneistä kuukautisista,testasin ja sitten odotin....
Vaan viidennen lapsen kohdalla löysin netin ihmellisen vauvakuumemaailman
Ja huomasin etten olekkaan niin lunki kuumeilija mitä luulin..... :eek:
Joka kerta käyn nämä asiat entistä suuremmalla ihmetyksellä ja höösäämisellä läpi......... :ashamed:

Ja syytän siitä narahtamisesta näihin vauva/2+ lehden keskustelupalstoihin :headwall:
 
erka Mä en ole varma onko mulla ovis ollut jo vai onko se sittenkin nyt? Kun luulin sen olevan perjantaina, sitten luulin sen olevan maanantaina ja nyt tänään tuli se ovisplussa, mitä mun ei pitänyt edes testata. Rinnat oli koko vkl arat, oli huonoa oloa ja huippausta, etenkin eilen! Loppu viikosta oli myös lorisevaa valkkaria ja olin ihan hädissäni, että ei kai ne menkat nyt VIELÄ ala.
Sitten kaikki oireet hävis maanantaina, jäljelle jäi vain pieni rintojen aristus. Eli siis ei mitään hajua, onko mulla ollut ovis, onko se nyt vai onko se vasta tulossa...

JKVY ihana todella kun jaksat kerta toisensa jälkeen vastata meidän ihmettäkin ihmeellisimpiin kysymyksiin, eihän me tultais toimeen ilman sua :D
Ja ihana oli tuo "ryöstämäsi" teksti :LOL:
 
mä oon joko kipeenä tai sit raskaana.. muuten mä oon mennyt ihan sekasin.. mul on nyt siis kp 32/?(41) yk 2

eilen huomasin et tärisin kylmyydestä koko päivän ja välillä mulle tuli tosi kuuma olo.. mut enimmäkseen vilustutti ja nyt aamulla on ihan samanlainen olo kun eilen.. illalla mittasin lämpöä ja se oli vaan 36,8, vaikka olo oli ihan kuin olisi ollut 39.. :0

päänsärkyäkin on.. ihme kun toi lämpö ei oo korkeempi.. eilen kans näin yhden mun kaverin vauvan ja kun pidin sitä sylissä niin yhtäkkiä mä liikutuin niin paljon et aloin itkeä ja sit siitä tuli sellasta itkunaurua kun musta se vauva vaan oli niin ihana.. ennen oon kyllä kyennyt pidättelemään tunteitani mut eilen en.. ihmeellistä..

nousis toi kuume nyt korkealle niin vois mennä terkkariin, kun nyt ne vaan naurais et mitä sä tällä lämmöllä oikein tulet.. en ole vielä tehnyt raskaustestiä.. jos toi lämpö ois ollut enemmän niin oisin tehnyt mut siis nyt aamullakin se oli 36,8 enkä mitään lääkkeitä ole välissä ottanut.. mä niin toivon olevani raskaan.. ja ainakin mä kuvittelen et rinnat ois painavat.. mut en oo varma..

plussatuulia kaikille
 
Torstai 5.11


Ainoska......................kp 77/32...............................................yk2
Cisu............................kp 76/32-35..........................................yk
Oravannahka..............kp 73/28-?............................................yk1
kapa............................kp 71/32...............................................yk8
Huisi...........................kp 56/30...............................................yk1
Neila...........................kp 52/28...............................................yk2
Piupula........................kp 38/30-32......23v...........1.lapsi........yk3
hipsu2010.....kp 34/30-35(38)..31v...2.lapsi....yk1
Ilmatar.........................kp 34/28...............................................yk3
Bebek..........................kp 32/?(41).......23v............1.laps.........yk2
Kaapo80.....................kp 30/28-37.......29v............1.lapsi........yk 6
pata-ässä.....................kp 29/28-30...........................................yk4
amati...........................kp 29/23-33.......37v............7.lapsi........yk3
Very important baby...kp 28/30-40........29v..........3.lapsi.........yk3
Ansku-82....................kp 28/30..............27v...........1.lapsi..... ...yk11
bebetobee..................kp 26/28................................................yk1
Bambina......................kp 25/26-31............................................yk3
JKVY...........................kp 24/27-30.....34v...........8.lapsi........ yk3
Päpsy-79......................kp 22/35.............30v............4.lap si.......yk2
icefairy.........................kp 21/26-35........22v...........2.lapsi... ....yk2
KS09............................kp 21/40.............21v............2.lapsi. ......yk4
mammuli77..................kp 20/27.............31v...........3.lapsi....... .yk2
piprane ema.................kp 20/30................................................ ..yk4
aurella..........................kp 18/27-38......31v...........4.lapsi.........yk15
erka..............................kp 18/28-31..........36v...........3.lapsi........yk1
Zirppa..........................kp 16/34-35..........24v............2.lapsi......yk2
Katinka-82..................kp 15/31-42..............................................yk5
Cladoceran..................kp 15/36-39...........29v...........1.lapsi........yk9
Enkelinäiti...................kp 14/25-26 .............................................yk2
Lily-Jane......kp 11/28-32...24v.....1.lapsi..yk1
Mahdotontako.............kp 8/27-29..........................................yk3
MaybeSomeday..........kp 7/28-30............23v...........1.lapsi........yk7
Sintsu78......................kp 4/27-34......31v...........4.lapsi........yk10
UuTeEnNoUsUUn.....kp 3/28-30 ..........................................yk5
Annmari-76.................kp 2/28-34...........33v...........2.lapsi.........yk
Tulisit jo pieni.............kp?/?.................................................... yk10
auringonkukaksi..........kp ......................................5.lapsi..........yk


Taustalla


Dreaming86
wannabemama
Marta
höyrypää
Laura-vm86
Danuli79
Ilolintu
HayLina
Sanelma
Lilianne
marrr
Ella-83
Selmiina


Haamujengi:

Neila..........................kp37/28..................................... ...yk2


Plussanneet


LillaMy83..................8.7.......(kp 24/25-30).....DPO 9......yk3
ÄitiysLomaIainen......11.7.....(kp 28/27-28)......................yk1
Minna77....................11.7......(kp ???18/26-30)................yk9
nan-nan-naa...............12.7......(kp 19/28-30).....................yk1
Hemmi......................26.7...
JääKyynel.................31.7...
Quukkeli...................20.8...
Varanikki..................23.8.......(kp 30/28)...........................yk4
Katyana.....................25.8......(kp 41/??)............................yk1
amati..........................3.9........(kp 23/18-31).....................yk1
Monkey....................12.9.......(kp ?/?)................................yk2
Adalia86...................25.9......(kp28/31-33 )...................... yk1
Jonnas1984...............28.9.......kp 27/28-29(?)....................yk2
Juupeli......................12.10.....kp30/28............................. ..yk6
Griffski73.................13.10.......................................... ......
SisunÄiskä...............14.10.....kp36/30-32.................... . .....yk1
Vaahtera-82.............17.10.....kp30/28-30...........................yk1
oliivitar..................................kp ?/28-30............................yk2
marjukka-82.............21.10....kp 31/25-31 ..........................yk3
Star86.......................26.10....kp24/25-28...................... ....yk1
Chili24.........27.10........
tyhmäblondi73...25.10....
Celestial.......3.11..pk 33/28......yk1
 
En tiedä mikä tätä koulun konetta vaivaa, mutta tosta päivityksestä tuli ihan hassun näkönen.. :) toivottavasti se ei kaikilla tolta näytä :headwall:

Täällä yritän tuskissani tehdä näitä koulu hommia.. ei millään saisi tehtyä, mutta pakko mikä pakko :´D noh.. täällä ei tätiä vielä näy, ja alavatsa ilmoittelee itsestään aina välillä, niin kun selkäkin ja välillä vihloo tisseistä... mutta tiedä nyt sitä :p
 
heipsan,ilmoittaudun tännekin kun ehkä näinä aikoina aletaan yritään viidettä kullannuppua :heart:
Mutta ekaksi tärkein mieltäni painava asia..sikaflunssasta..kun en kerran voi juuri nyt ennen raskautta saada rokotetta..ja jos raskaudunkin hetimmiten kohta,niin rokote pitäisi saada/ottaa.mitä mieltä olette tai miten itse toimitte,missä vaiheessa uskallatte ottaa rokotteen?Mua mietityttää ottaa rokote ensimmäisellä kolmanneksella,jotta sikiö on silloin herkimmässä kehitysvaiheessa..
Kun ei olisi kyllä malttia odotella ensi vuoden puolellekaan jotta tauti häviääpi...
Kiva jos jaksatte kertoa mielipiteenne ja jutellaan lisää myös muista asioista!

ja mut voi lisätä listaan,pillereitä lopettelen ja mietin pidänkö normaalin kierron ennen yritykseen alkamista...
 
Auringonkukaksi tervetuloa vaan joukkoon mukaan! Muakin on mietityttänyt tuo sikalunssa paljon ja mietityttää tälläkin hetkellä. Minäkään en kuulu riskiryhmään joten en saa rokotetta. yritys on kuitenkin päällä ja jos raskaudun niin aion heti marssia ottamaan rokotuksen. En usko että rokotus vaikuttaa vauvaaan mitenkään. Olen perehtynyt asiaan aika paljon ja lukenut jos jonkinnäköisiä juttuja aiheesta ja sitten vielä juttelin gynen kanssa vähän aikaa sitten. Hän sanoi että voi olla jopa parempi hankkia lapsi nyt eikä esim. vuoden päästä koska tuo s-influenssa on joko tullut jäädäkseen jokavuotiseksi riesaksi kuten kausi-influenssa tai sitten saattaa kestää vuosia ennen kuin laantuu kokonaan. kukaan ei tuota pysty ennustamaan mutta kuten viruksilla on tapana niin varmaankin tuokin virus tulee muuntaiutumaan ajan myötä...mihin suuntaan niin sitäpä ei tiedä mutta rokote pitää aina uusia vuosittain muuntautumisen vuoksi ja pysyykö ihmiset viruksen tahdissa eli onko aina antaa pureva rokotus... Tällä hetkellä on toimiva rokotus mutta onko ensi vuonna?
 
Tervetuloa Auringonkukaksi!

Mulla on ärsytys päällä, kun ei ole testejä, ja huvittaisi testailla. Pakko se on hakea sitten testi illalla apteekista kuitenkin... mä olisin tänään jo odotellut menkkoja, koska oviksen bongasin kp 14 ja nyt on kp 28... tietysti olen voinut olla väärässäkin, kun en tikuta vaan ihan oireitten perusteella. Lämpö on tässä vaiheessa edelleen koholla, mitään kipuja ei ole. Ällötystä kyllä ja janoa sekä väsymystä, mutta niitäkin mulla on myös aina ennen menkkojakin.
 
Huomentapäivää
tervetuloa Auringonkukaksi

Mä olen niiin väsynyt |O Kun pojan vaan saa nukkumaan, mä sammun kun saunalyhty, vaikka viime yö meni VAAN kahdella heräämisellä... En jummarra.
Ovis nyt oli sitten ilmeisesti eilen. Sillon tuli vahvat viivat testiin, tänään hädin tuskin yhtävahvat, eli poispäin kaartamassa... Tosin lämmöt mulla ei edelleenkään ole yhtään sen korkeemmalla kun eilenkään ja rintoja kihelmöi samalla tavalla. Vilu on ollut jo useemman päivän.

Mutta tietääpähän nyt sitten odotella menkkoja parin viikon päästä, kun kerta oviksen tikulla pongasin =)

Tosta rokotuksesta vielä, miks mä oon kuullut että ensimmäisellä kolmanneksella ei sitä rokotetta anneta, koska sikiö "vaurioituu" tuona aikana paljon herkemmin... Tiedä sitten onko totta vai ei, toivottavasti en sekoittanut teidän päätänne =)
Musta tuntuu, että koko rokotusjuttu on niin, että puolesta ja vastaan löytyy asioita ja mielipiteitä, ja jos kaikkia rupee kuuntelemaan, sitä on loppu peleissä enemmän kuin sekasin.

muoks* Lisään vielä tähän samaan tekstiin, ettei tule taas miljoonaa uutta minun kohtalostani :D Tänään on päivällä alkanut kummasti alamahaa pistelemään, kohdun kohdalta. Aiemmin on kyllä pistellyt mutta ylemäpää munasarjojen kohdilta, hmm :whistle:
 
Rokotteesta, kävin juuri itse tänään ottamassa molemmat piikit ja oviskin taitaa olla just :p Uskon kyllä vakaasti siihen, että itse infektio kovine kuumeineen ja mahdollisine jälkitauteineen on vaarallisempi kuin rokotus. Mutta onneksi sitä ei tarvi enää murehtia, en ollut raskaana joten oli helppo päättää,ottaako vai ei.
En muista joko tässä ketjussa kerroin,mutta olen nyt lapsettomuusklinikalla tutkimuksissa, katotaan hormonitasot ja kävin toissapäivänä ultrassa,jossa taas tiirattiin että onko siellä follikkeleja.. ja kyllähän niitä löytyi, yksi johtava joka lienee nyt sitten irronnut. Nyt on vaan tosi vaikea tietää mitkä oireet johtuu oviksesta ja mitkä taas rokotuksesta, kun lämpö nousee kummastakin vähän. :whistle: Toivottavasti nyt kuitenkin tärppäisi, pelottaa se ettei mitään tapahdu ja sitten löydetääkin tukos munatorvista.
 
APUVA!Luulin että mul oli ovis jo viikonloppuna kun nippaili ja oli muutaman päivän ihan sahara olosuhteet mut oiskohan se sittenkin tänään kp18? tänään aamupäivällä rupes sattumaan alavatsaan tosi paljon,sit tuntu et jotain lorahti housuihin,luulin et menkat alko kesken kierron. nyt ei enää satu mut tuntuu painon tunnetta alavatsalla ja yskiessä sattuu. mitä jos noi on ovis kipuja auttaako pupuilut enää tänään,on ollu nyt 4 päivän tauko ja pelottaa et missasinko sit parhaat hetket :( vasta illalla olis mahollista touhuilla kun meillä on vieraita... stressi iski.

palaan myöhemmin lueskelemaan lisää teidänkin vointeja kun pääsen rauhassa koneelle.. anteeksi omanapainen vuodatus.
 
aurella Mä olen kai nykyään vähän huono antamaan vinkkejä ton oviksen suhteen, kun itekin ole pihalla kuin lumiukko... Kannattaahan se varulta peuhata, ei se ainakaan pahaa tee, mutta jos sulla olis vkl ollut ovis, niin hyvinkin aikasena oirehtijana sulla saattais hyvällä tuurilla olla jo raskausoireitakin, ja niitä sinulle myös toivon :heart: Ja kyllä, simpat elää 3-7 päivää, eli vielä vois olla mahdollisuuksia tärpätä ;)

Enkelinäiti Hienoa, että olet päässyt tutkimuksiin! Meillä ainakin esikoisen kohdalla se laukaisi stressin ja tärppäsi ihan luomusti! Eli annat nyt vain toisten huolehtia stressaamiset ja pähkäilemiset, asia on jo osittain heidän käsissään, ja sitten tietysti säännölliset pupuilut, niin josko se teilläkin tärppäisi, pysyisi mukana 9kk ja syntyisi ihanana terveenä käärönä äidin lämpöiseen syliin :hug:
 
pikaisesti vielä.on tosi kuumeinen olo,mittasin lämmöt ja ne oli puol astetta vähemmän kun normaalisti,eli oiskohan tää ovis sit,pitää huomenna mitata onko kohonnu yli 37,2 mikä on normaali ovislämpö,oletan nyt että nää on ovis tuntemuksia,voin sit arvioida millon pääsen testejä tuhlaamaan kaapista,niit ois siel vissiin 9 oottamas,ku viime kierrossa täti tuli niin aikasin etten ehtiny testailla :)
 

Yhteistyössä