Marraskuun Odottajat 2009 maaliskuussa

Täälläpä on ollu vipinää punteissa koko päivän! ;)

Etovaa oloa on ollut koko päivän tänään, ollaan viikoilla 5+2.. muita oireita ei ole. Mutta viikothan ovat niin alussa..

Itseä vähän myös keskenmenon mahdollisuus pelottaa. Välillä kun on rusehtavaa vuotoa tullut. Onneksi ei verta kuitenkaan, ainakaan vielä. Meillä esikoista kun odotettiin yli viisi vuotta, ennenkuin positiivinen testi tehtiin. Rankkojen hoitojen kautta. Ja tämä raskaus myös on hoidoilla saatu aikaan. Siksi tuntuisi niin kamalan epäreilulta koko keskenmeno.. Mutta toivotaan parasta. Eipä tässä kait muu auta.

***Voimia kaikille keskenmenon kokeneille***

Nyt täytyy lähteä köökin puolelle, jäätelö kutsuu jos sillä saisi tän ällötyksen kuriin.. (naisen logiikkaa...)

ST78 +pikkuinen 5+2
 
Hei vaan hei ja lämpimästi taas tervetuloa uusille! :flower: :heart:

Alisa, olin tänään lounaalla ystäväni kanssa, joka sai esikoispoikansa viime marraskuussa, kuten mekin. Tällä ystävällä oli alussa tosi usein verenvuotoa ja kahteen otteeseen alkuraskaudessa alkion/sikiön sykkeet olivat hukassa, niin että luultiin ihan varmaksi kaiken jo menetetyn. Niinpä vaan kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, että en kyllä minäkään ihan juuri siihen kaavintaan suostuisi... :$ Tsemppiä sinne!

Tännekin on sitten se ihana paha olo rantautunut kuitenkin - ajattelin jo, että olisin välttynyt ketaleelta... :kieh: Onneksi ei vielä ole oksentaa tarvinnut, mutta kyllä on olo tosi hutera välillä.

Mutta mutta, voikaahan hyvin taas! :wave:
 
Täällä olis kanssa yks odottaja jolla LA verkkolaskurin mukaan 26.11.09, elikkäs viikkoja vasta vaivaiset 4+4 :) Oon 23v ite ja mulla ennestään poika 2v 8kk, jotenkas toista odotellaan =) Ihanaa olla taas raskaana, vaikkei muistanutkaan miten suuri huoli pienestä jo heti kun raskaudesta saa tietää! Kummastuttaa tässä raskaudessa vaan kun ei oo rinnat yhtään kipeet (ainakaan vielä) kun viime kerralla se oli ihan eka ja todella huomattava oire :|
 
Heippa vaan kaikille,uusille tervetuloa ja keskenmenon kokeneille :hug: ..itsellänikin pyörii aika lailla koko ajan mielessä tuo km.koskaan en itse ole sitä kokenut mutta eräällä eruttäin hyvällä ystävälläni niitä on ollut todella useita..ehkä tämä fiilis johtuu siitä!
Oireita ei oikeestaan muita kuin väsymys :eek: ,päiväunet oon nukkunu useampana päivänä..välillä on huono-olo jos en ole muistanut syödä,mutta pääasiassa ei haluta mitään ruokaa.sit multa löytyy päänsärkyä ja kauheita hikikohtauksia :D aikaisemmissa raskauksissa,joista siis syntynyt tytöt,ei oo ollu niinkään näitä oireita,ainoastaan oksentamista,oksentamista ja oksentamista..jospa tämä olis sit poika ku oireet jo nyt niin erit?!?

Mulla on ens viikolla ultra,jossa varmistetaan viikot,missä mennään..jännittää vähän :/
nyt täytyy lähtee nukkuun,aamulla taas työt kutsuu!!

Hyviä vointeja kaikille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jennyli:
Mimmikki isot :hug: Voi miten näitä ikäviä uutisia nyt tulee :'( Kaikesta huolimatta sinä tunnut olevan vahva ja otat asian rauhallisesti! Uskon että uusi plussa tulee pian :heart:


Ensinnäkin kiitos teille täällä.

Mä olen ottanut asian yllättävän hyvin omastakin mielestä, vaikka toki se aluksi järkytti ja pelotti. Raskaus tuli aika helposti meille, joten mä luulen että km ois ollut raskaampi jos vauvelia olisi yritetty kauan ja hartaasti. Mä oon jo nyt toiveikas että pian päästään koittaa uudestaan. Odotellaan nyt 1-2 kiertoa ensin. :) Raskaampaa on ollut kertoa läheisille, joille oli ehtinyt kertoa raskaudesta. Soittelin tänään muutamat paikat siinä vaiheessa kun itse olin ehtinyt selviytyä alkujärkytyksestä. Toki olin ehtinyt asennoitua vauvaan, kun nyt on tyhjä mieli ja pitää asennoitua taas tähän uuteen vaiheeseen. Mutta eikö tästä eteenpäin. Ainakin vahvistaa parisuhdettamme, jos jotain hyvää tästä pitää kaivaa. :) Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa ollleille ja toivottavasti muilla raskaus jatkuu suotuisasti. :) Aurinkoisia päiviä teille!
 
huomenta!

meillä herätään joka aamu aikaisin, no menen kyllä illalla jo ysiltä nukkuun, ni jaksan nousta sitten aamulla ylös.

valkolilja hyvä etten oo ainut joka niitä testejä tekee MONTA. Tänään aamulla viimisen testin tein mikä löytyi ja nyt siihen tuli heti vahvempi viiva kuin kontrolliviiva. Olo on paljon parempi kun tiedän että viiva vahvistui. Meillä olis myös alotettu hoidot pco:n takia, mutta kävikin sit näin

Keskenmeno peikko kummittelee täälläkin, jotenkin ajattelee että miten voi käydä hyvä onni kolme kertaa putkeen ja kaikki menis hyvin. Onko se liikaa toivottu ja vaadittu, kun joku ei saa ensimmäistäkään :ashamed:

jennyli mukavaa työpäivää, toivottavasti olisi parempi päivä. Mulla on siitä ihana tilanne että ekaa kertaa saan olla raskaana kotona, ei tarvitse töitä miettiä.

ninnatar mulla myös välillä menkkatuntemuksia, ovat kait ihan normaalia.. :heart:

alisa en minäkään antais mitään kaavintaa tehdä, ennenkun on täysi varmuus ettei masussa ole elämää. Voimia sulle :hug:

En osaa sanoa liitynkö kerhoon, toki jos tänne ei muita jää, mut mielellään voin täälläkin kirjotella.

(.) ei oireita (siis pahoinvointia), mutta kyllä se tulee viimestään viikolla 8. näin uskon :D

G: Meinaatteko selvittää sukupuolen?

Me ei meinata, ainakin nyt tuntuu siltä. Kuopuksesta tiesin kumpi on tulossa ja nyt olis kiva jännätä viel salissakin et kumpi sieltä tulee.

RV 4+4 (kyselin esikoiselta että mikä ois kiva vauvan nimi jos oisin keksinyt jonkun masunimen vaaville, mutta ehdotukset oli pissa ja kakka (4v. poika) niin jään siis pohtimaan hyvää masunimeä.
 
Eilen oli iltanavetassa ala selkä tosi äkäsen tuntunen,piti istuskella välillä ja mies sai rehut levitellä..olin jo ihan varma että jaahas nyt se taitaa sitten mennä kesken mutta illalla kumminkin helpotti tuo selkäkipu onneksi!

Hitto mä jo niin ootin että kevät alkaa ja nyt tota lunta vaan tulee ja tulee ja tulee... :p
No nyt tyttö päiväkotiin ja ite tallille hevosta liikuttamaan :D
 
Huomenta!


Täällä tuli eilen illalla pikkuisen verta pyyhkiessä ja pienenpieni hyytymä :( Ahdisti ihan hulluna ja side housuissa piti nukkumaan käydä. Mitään ei onneksi siteeseen tullut ja aamulla pyyhkiessä tuli tilkka ruskeaa vain. Kalenteria tutkimalla huomasin että olisi menkka-aika ellei salamatkaajaa olisi, joten toivon kovasti että tämä oli vaan tässä.

Mullekin voisi laittaa kerhon salasanan yyllä :)

Kaunista päivää kaikille :wave:
 
voimia kaikille ikäviä uutisia saaneille!

täälä on niin tymppetä ruokahaluttomuutta /pahaa oloa, jos saan syötyä jotain niin ei mee ko hetki niin tulee huono-olo ja tuntuu että kumpa en olis syönykkään ja joka ikinen päivä tuntuu maistuvan eri asiat. pitäs päästä joka päivä kauppaan että vois ostaa just sitä mitä sillon tuntuu saattavan syödä. mua ei kyllä haittaa vaikka painon puolesta en niin kauheesti syökkään.

pinna on ihan kauheen kiree aina välillä, oikein tohahan ja sillon kärästää käämit oikein kunnolla, pojan kans koitan tietosesti hillitä ihtiä mutta lehmät saa sitte kuullaa kunniansa jo eivät tee niinku haluan... hhohhoijaa onneksi ne ei niin välitä/ymmärrä on joku mihin purkaa kiukku, siis huutamalla.
viikon päästä olis se eka neuvola ja sen jälkeen kerrotaan sitte jos on kerrottavaa.

sukupuolesta: esikoiselta ei kysytty ja nyt tuntuu että olis ihan kiva tietää. itellä mulla on semmonen olo että toinen poika tulee, kuhan ei kasvais niin isoksi kuin esikoinen (4230) se on ainut mitä pelkään synnytyksessä, esikoista en meinannu saada ulos enkä omin voimin saanukkaan, imukupilla joutu lääkäri vetään ihan tosissaan.

minä ite en oo kauheen peloissaan keskenmenon mahollisuudesta, tämäkin on tosiaan tosi helposti saanu alkunsa että sitä aattelee niin että sitten vaan uuteen yritykseen, ja eikö se oo parempi jos alkiossa ei oo kaikki ok että se menee kesken alussa kun sitte 12 viikon jälkeen. mutta jokainen kokee km omalla tavallaan ja varmasti se on toisille yhtä raskasta olis se sitte alussa tai myöhemmin.

nyt täytyy mennä jotain syömistä kehitteleen
 
jennyli hyvää työpäivää! :wave:

Saya tervetuloa ja onnea plussasta! :flower:

Täällä ei ihmeempää, sai eilen vihdoin varatuksi NP ultran, meillä kun se soitetaan itse. 16.4 olisi sitten aika, jolloin näkee taas pikkuisen, osallistun veriseulaan kanssa, kun tuota ikää kuitenkin jo yli 30 on ja riskiäkin sen mukaan.

Varanikki :hug: sinne, toivottavasti kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Itse en ainakaan näillä näkymin tunne tarvetta liittyä kerhoon, mutta toki sitten jos täällä vallan hiljenee, kuten E-V-A tuossa jo kommentoi.

Galluppiin, me kyllä halutaan selvittää sukupuoli, luultavasti mennään 4D ultraankin, jossa ainakin useimmiten se hyvin näkyy. Ollaan niin uteliaita ja jännitystä riittää muutenkin synnytyssalissa! :LOL: Meillä on esikoinen tosiaan poika ja vaikka kovasti tyttöä toivoisin, niin kyllä mulla ihan poika olo on... :p
 
Minäkin toivon että varanikillä ihan vaaratonta vuotoa!! Ja siltä tuo kylllä kuulostaisikin :heart:

Me halutaan varmaan myös tietää sukupuoli,viimeistään 4D-ultrassa =) Toivottavasti siis sinne päästään ;)

Minäkään en tunne tarvetta liittyä kerhoon, jotenkin on niin helppoa kirjoitella tässä...eikä minulla ole mitään sellaista mitä en näin julkisesti voisi kirjoitella ;)
Mutta jos sinne kerhoon kaikki pyyhkäsee niin toki minäkin :D

Tänään tuntuisi tosiaan olevan olon puolesta hieman parempi päivä. Lievää kuvotusta kyllä on mutta hyvin olematonta. Menkkakipuja sen sijaan on nyt aamulla tuntunut...heti kun valitin ettei masussa tunnu miltään :whistle:
 
Huomenta! =)

Täällä taas hyvä olo heti aamusta. Eipä ole juurikaan ollut enää mitään kipuja vatsanseudulla, alkaa pikkuisen jännittää onko siellä mitään elinkelpoistakaan..? :ashamed:
Onneksi on nyt varattu varhaisultra 7.4. ja silloin olis rv 7+1. Sittenpähän nähdään.

Itse pidän kerhoa sellaisena paikkana jonne voi kirjoittaa sellaisista asioista joita ei halua tänne kaiken kansan nähtäville :) Sinne voi laittaa myös kuvia, jotka näkyvät vain kerhon jäsenille. Itse en mielelläni jaa täällä yleisellä puolla itsestäni kuvia, niin sinne voin sitten laittaa jos haluan. :) Eikä kerho ole mikään pakollinen paikka kaikille. Helpommin tähän yleiselle pääsee vaikka pikaseen lukemaan kirjautumatta sisään.

Onnittelut plussista uusille ja tervetuloa mukaan! :heart:

Varanikille iso :hug: toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa!

Tuleeko teille muille vielä niitä älyttömiä nälkäkohtauksia?
Mulle ei meinaa enää tulla :|

Chira ja onni pieni rv 5+1
 
Jos varovasti uskaltautuisin tänne pinoon mukaan, viikkoja 5+3 ja laskettu aika menisi marraskuun loppuun 21.11.2009. Synnytyspaikkana TAYS.
Oireina palelua ja alamahan nippailua/vihlomista

taustalla kaksi keskenmenoa, tuulimuna -99 ja viimeisin km oli 10/08, eli 4 kk keskenmenosta tärppäsi... aika sulattelua tämä asia tässä vielä vaatii, niin minulta kuin tulevalta isältäkin... asutaan eri osoitteissa ja luultavasti tullaan jatkossa pysymäänkin.




 
Huomenta kaikki :wave:
Thor, kiitos onnitteluista =)

Onko täällä muuten muita odottajia jotka lopettaneet tupakan polton kuultuaan raskaudesta? Tein saman kun odotin ekaa muksua... ja voi että ottaa taas koville :D mutta on se vaan sen arvosta :heart: Nyt vaan lihoon entistä enemmän taas kun ``korvaan`` tupakan kaikilla herkuilla kun mulla on nyt niihin omasta mielestäni ``oikeus`` :D mutta olkoon =)

Voi että kun ei malttais oottaa että masu alkaa pyöristyyn ja tulee muutenkin noita oireita että tuntuis vähän todellisemmalta tää raskaus =)
 
Huomenta kaikille :wave:

Just tulin pojan kanssa 1v neuvolasta ja se kävi kyllä liikunnasta ku nyrität tuolla lumihangissa lykätä vaunuja kun teitä ei o pahemmin aurattu.

Mä ainaski haluun tietää sukupuolen tästäkin etukäteen.

Nyt vois koittaa syödä jotain jos vaan pystyy..

 
Täällä olis verkkolaskurin mukaan LA 23.11 ja ikää minulla 23v. esikoinen toivottavasti tulossa :)

huoh, voipi olla ettei tää tyttö enää syö vähään aikaan köyhiä ritareita, tuli yht äkkii pirun huono olo ja eikun kaikki aamukaffet ja köyhät ritarit tuli ylös.. yök :hug:
 
:wave: Kaikille!!Jokohan uskaltautus tänne...
Pahoittelut kaikille km:n kokeneille ja kovasti voimia! :hug:
Elikkäs nyt ois menossa rv4+5 neuvolan laskujen mukaan,La ois 26.11. Nyt on vähän kiirus töihin joten jos huomenna esittäytyisin vähän paremmin! :D Ja tuhannesti onnea kaikille ja tarrasukkia miljoona paria! :flower:
 
Tervetuloa vaan uusille :wave:

Täällä hitusen ruskeaa pyyhkiessä nyt jokaisella pissilläkäynnillä ( ja niitähän riittää kun paniikissa ramppaan.. ) ja palelee koko ajan. Taidan kaapaista viltin niskaan ja katsella vaikkapa Kummisetä III:tä lopun iltapäivää.

En muuten halua tietää sukupuolta kun vasta ihan viime tingassa... :)

Niin ja kiitos kerhon salasanasta, haen vähän myöhemmin jäsenyyttä, nyt ramasee liikaa.

Sohvalle :wave: |O


 
Kaunista päivää kaikille!

Suuret halit kaikille keskenmenon kokeneille, sitä itsekin pelkää ja hirveältä tuntuu ajatus että kenenkään täytyy se kokea :( Tottahan sitä yrittää ajatella, että näin oli tarkoitettu, mutta on se kuitenkin kova juttu, kun omalle kohdalle sattuu....

Minulla vihdoin jotain pientä oiretta, nimittäin kipeät rinnat ja olen siitä superonnellinen :) Niin hölmöä kuin se onkin, mutta edes jotain konkreettista. Ja silti pelottaa ettei tuolla mitään ole...Jos tämä raskaus menee harakoille, en tiedä miten sitä jaksaa taas uutta alkaa yrittämään, päästäänkö me sitten suoraan hoitoihin vai pitääkö taas luomuna vuosi yrittää ja aloittaa ralli alusta...

Mulla hirtti kiinni eilen ihan totaalisesti kuopuksen kanssa ja sen jälkeen olin aivan itkupotkuraivareiden kynnyksellä. Toivottavasti tää ei ole tätä vuoristorataa kokoajan, voi olla että perhe nousee vastarintaan.

Meillä on tänään kuopuksen kaverijuhlat, juhlitaan viisivuotiasta pikuumiestä ja vedetään sokerihumalat :) Ja nyt pitää lähteä hakemaan sankari hoidosta niin päästään koristelemaan kotia sitten!!

Minäkin voisin ottaa kerhon salasanan YV:nä, vaikka tosiaan voidaanhan me jatkaa tätäkin pinoa siitä huolimatta.
Nyt pittää mennä, jotta kerkiää!!!



 
Kyllä halutaan tietää sukupuoli jos siihen tulee mahdollisuus, mikään pakko sitä ei siis ole saada selville. Täälläkään ei meinata pysyä hereillä ja aamullakaan en pääse sängystä ylös. Tänää ekaa kertaa oon oksentanut pari kertaa. :x Pakastemansikat ja näkkäri on ainoita, jotka maistuu. Täytyykin soittaa miehelle, että tuo lisää mansikoita tullessaan. Tänään olis kebab-päivä, mutta taidan jättää väliin.. Mullekin voi lähettää salasanaa jos jossain vaiheessa saisin itseni sinne rekisteröityä =)

Olivia 6+2 siirtyy sohvan puolelle |O

 
Kaikille uusille onnittelut plussasta ja tervetuloa :flower: B)

Varanikki toivotaan nyt et se vuoto johtus normi menkkojen ajankohdasta!!! Ja kun ei kert kunnolla vuoda niin hyvä niin!

Saya täällä toinen tupakanpolttaja, tai siis lopettaja, lopetin heti ku olin testin tehnyt.. ja voi että tekis mieli röökiä päivittäin varsinkin ku pinna kireellä koko ajan, mut ei auta ku korvata se jollain.. ja mielummin hedelmällä ku suklaalla, jos ei niitä liikakiloja ihan tuhottomasti halua.

Muutenkin lopetin ton mässäilyn, ku yleensä en makeesta piittaa nii viime viikolla joka päivä karkkia 200g ja suklaata ja jädeä.. hui kauhia! eli päätin arkisin olla ilman, viikonloppuisin voin herkutella.

Täällä ollut kauhea olo koko päivän, toisaalta jee mut toisaalta saattaa olla oksennustauti. Työkaveri oksennustaudissa, mulla ei ole KOSKAAN vielä (kop kop) ollut vatsatautia joten en voi tietää miltä se tuntuu..
Toivoisin niin et tää ois raskaus pahoinvointia :D menkkamaista kipua ollut tänään, välillä niin voimakasta et piti lattialle mennä istumaan ku huippasikin välillä..
Ainiin mua röyhtäyttää kokoajan,mahtaakohan sekin olla raskausoire? :D

En ole vielä päättänyt haluanko tietää etukäteen sukupuolta.. 4d ultraan haluaisin, joten siellä se luultavasti näkyis kuitenkin.. mieheltä en oo edes kyselly.. :p

 
Mahtuisikos tänne mukaan tällainen toista lastaan odottava äiti-ihminen? Nyt menossa suurinpiirtein raskausviikko 7, ultrassa sitten aikanaan varmistuu tarkemmin. Laskettu aika 7.11. Tuleva synnytyspaikka TAYS.

Ensimmäinen lapsemme syntyi raskausviikolla 27, ja lähti muutaman tunnin ikäisenä enkelien matkaan. Joten nyt toivotaan parempaa onnea matkaan.
 

Yhteistyössä