Marraskuun Mussukat 2014 *Elokuussa*

Täälläkin ollaan vielä elossa ja raskaana! En oo varmaan kohta kahteen kuukauteen kirjottanu mitää, helteillä ei tehny mieli istua vielä lisää lämmittävällä koneella :/
Raskaus on mulla mennyt nyt tosi helposti tähän asti, ei juuri mitään kipuja tai vaivoja. Selkä vain rasittuu istumisesta ja vessahätä jatkuvasti mutta eipä muuta toistaseksi. Sokerirasitukseen mulla ois pitäny jo mennä koska olen yli 25-vuotias, mutta olen varannut ajan vasta syyskuun alkuun. Täällä on ollut niin paljon narahduksia että itsellä alkaa tuo kans jännittämään :S

Äitiyspakkaus tuli viikko sitten, sitä on ollut ihana hypistellä <3 muutenkin iso osa vauvankamppeista alkaa olla nyt kasassa. Ollaan ostettu mm. vaunut, hoitopöytä ja pinnasänky, amme sekä 56cm vaatteita. Itse olen tehnyt parit ihanat vaippavillahousut. Kaverilta saatiin paljon vaatteita, harsoja sekä kestovaippoja. Vielä täytyisi ostaa joitain pieniä tarvikkeita sekä mies käy vielä vaateostoksilla vauvan syntymän jälkeen (jos syntyy tosi pieni niin täytyy ostaa lisää 50cm vaatteita + sukupuolen mukaan joko pari mekkoa tai poikamaista vaatetta).

Tällasta nyt, kirjottelen lisää sitten kun muista mitä kaikkea on vielä kertomatta :)

wbä 28+1
 
tänne kotiutui eilen vaunut <3 ja tänään on kolme vuotis hääpäivä <3 isoimmat ostokset on tehty kaikkea pientä vielä pitää hankkia.... :D mut aikaa on viel.. toivoisin jo et vauva tulisi ulos :D ei malta odottaa.... Ja varmaan käydään yksityisellä ultramassa pikkuinen vielä. koon takia kun tuo radi on ja sit et sais varmenteen ehkä sukupuolesta... Kolmen viikon pääst on neuvolalääkäri... ja perjantai soittelen pissanäytteen tulokset et onko tulehdusta kenties.. olen ylpeä siitä et olen töissä jaksannut näinkin hyvin, ilman saikkuja ym... syyskuuu täytyy viel töissä lusia sit saan valmentautua mammalomalle...

moon stars ja tirppa 25+6
 
Tsemppiä radi tuloksen saaneille! Itellä oli kanssa rasitus, mut onneksi sain puhtaat paperit.

Ambro kurja tuo sun ex, mut sulla on hyvä asenne! Mun tytön (eli esikoiseni) isä on kanssa yks kuspää, oli 4 vuotta pois lapsen elämästä kun häntä on kiinnostanut vain omat asiat. Reilu vuosi sitten palasi tytön elämään, välillä tavannut enemmän ja välillä vähemmän, nyt taas menossa vaihe "silloin kun huvittaa". Käy välillä aika rankaksi kun näkee miten lapsi siitä kärsii. Nyt tytöllä ikää jo melki 9v. ja osaa jo ajatella asioita paljon itse ja pian käy niin ettei tyttö halua enää isää nähdä kun tämä tuottaa jatkuvan pettymyksenn,. Että itselleen ex kuoppaa kaivaa. Toivottavasti ex:si osaa kanssa olla se isä jos aikoo lapsen elämässä olla, tiedän kokemuksesta miten rankkaa voi olla jos asiat ei suju. Hienoa, että olet löytänyt rinnallesi hyvän yksilön ja loistavaa jos hän vielä haluaisi olla lapselle jonkinlainen isähahmo.

Minä lueskelen muiden odottajien pinoja. Luen mielenkiinnosta ja kun voi sitten fiilistellä raskauden eri vaiheita, niin vielä edessä olevaa kuin jo takanakin.

Synnytystä joo oon miettinyt jonkin verran. Sitä on ihan turha varsinaisesti suunnitella, menee kuitenkin omalla painollaan. Lähinnä toivon, et ensinnäkin ehditään sairaalaan ajoissa (mulla 2 nopeaa synnytystä takana, eka 2h ja toka 3,5h), sairaalaan ajaa 20-30min, mut on noi isommatkin lapset, niin joko pitää odottaa lastenvahtia tai viedä lapset hoitoon ennen kun päästään itse matkaan. Ja toisekseen toivon et ehtisin saada spinaalin. Eka synnytys meni luomuna kun mitään en ehtinyt saada ja toisessa kerkesin sen spinaalin saada just viime tipassa ja se oli varmaan kyl mun pelastus, aika tuskaa oli supistukset loppuvaiheessa.

(.) Tänään oli lääkärineuvola ja kaikki kunnossa. SF oli 25,5 ja menee keskikäyrällä kun edellisen kerran oli yläkäyrän yläpuolella. Hemppa ei oo noussut et lisää rautaa naamaan. Kohdunsuu oli kiinni ja kaulaa 3,5cm jäljellä et kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli 130, joka musta tuntuu matalalta mut oli lääkärin mukaan normaali. Ällövaroitus: mulla on tullut persukseen "finni", tuonne peräaukon vierelle, näytin sitä sit lääkärille joka sano et on tukkeutunut talirauhanen, puhkas sen ja puristi mädän ulos. Aika ällöä ja kipeää! Nyt toivotaan et se paranee, sillä jos ei niin joudun antibioottikuurille. Sit vielä vedin aamulla lipat meidän pihassa. Onneksi kaaduin vasemmalle kyljelle, satutin vaan nilkan, ranteen ja olkapään. Jalkaa ja olkapäätä jomottaa yhä ja onneksi en kaatunut mahalleni ja neuvolakäyntikin oli onneksi sitten iltapäivällä ja kaikki oli OK.

CL ja mini-A 28+4
 
Viimeksi muokattu:
Mä tykkään myös vilkuilla muiden pinoja :)

Tänään piti olla neuvolalääkäri, mutta siirtyi sitten maanantaille. Ainoa vapaapäivä sopivasti seuraavan 8 päivän aikana...työmotivaatio ei ole oikein korkealla, paikka on aivan liian haastava tähän tilanteeseen. Pelottaa mennä aivan :ashamed: 12 työvuoroa olisi vielä jaksettavana sopparin loppuun. Tää flunssa on ollut kyllä niin järkyttävä ettei mitään rajaa, mutta ainakin tervetullut breikki töistä. Huomenna on sitten aamuvuoroon heti paluu, toivottavasti tän päivän aikana tuo keuhkokipu hellittäisi!

Noista toiveista synnytyksen suhteen, mulla on tärkein toive ettei enää kiduteta kohdunkaulan puudutteella |O Sen laittaminen sattui niin jumalattomasti eikä siitä ollut mitään hyötyä! Siihen liittyen näin viime yönä painajaistakin; olin synnyttymässä ja paikalla 2 kätilöä jotka ilmoittivat kylmästi etteivät anna muuta kuin tuon puudutteen ja yrittivät tulla väkisin neulan kanssa sitä pistämään. Huusin, itkin ja juoksin karkuun minkä pääsin, kätilöt käskivät sulkea koko sairaalan etten pääse pakoon. En muista miten päättyi, mutta aivan kauhea uni - mulla on todellakin huonot muistot siitä kun lääkäri sen väkisin pisti viimeksi. Toivottavasti ei tarvi tällä kertaa asiasta taistella!

Jotain hyvää, äitiysavustuksestakin oli tullut päätös ja laitettiin viimeiset isommat ostokset sen myötä tilaukseen :) Ei silti vieläkään tunnu aivan täysin todelliselta. Ja samalla stressaa sitä ettei tätä tule enää koettua, ei enää koskaan tämän jälkeen vanhempainvapaata, vauvantuoksua(oman siis), potkuja mahassa...aika selvä päätös meillä tämä lapsiluku ollut alusta asti, joten tuskinpa se tulee muuttumaan. Alkaa tulla ikäkin jo vastaan, joten pitäisi nyt vaan yrittää olla ja nauttia tästä eikä stressata etukäteen :)

Minkälaisia liikkeitä teillä muilla muuten tuntuu? Siis yksittäisiä kovia potkuja, muljuamista vai jotain muuta? Tämä vauva liikkuu välillä aivan järjettömällä tahdilla, pientä TODELLA nopeaa muksimista tuntuu pitkään ja samaan aikaan toisella puolella vatsaa sitten ilmeisesti potkuja, nekin aika nopealla tahdilla - aivan kuin joku kohtaus menossa :O Tytöiltä ei ollut tämmöstä, joten oon vähän huolissani tuosta. En osaa edes kuvitella mitä ihmettä kaveri tuolla touhuaa noin liikehtiessään :|

Ankka & Bebe 29+0
 
Meilläkin alkaa olemaan kaikki tarvittavat jo hankittuna. Sähköinen rintapumppu pitäs ostaa vielä ja imetystyyny. Vaatteet olen jo pessyt valmiiksi laatikoihin ja pullot odottaa enää sterilointia (ai niin, oiskohan se sterilointilaite kätevä?), oon ollu nyt hyvissä ajoin liikenteessä, jos tässä johonkin vuodelepoon vielä joutuu. Tänään on tosiaan ä-polilla kontrolli, pelottaa ihan hitosti. Tietysti vauvojen vointi ja masussa pysyminen on etusijalla, mutta mulla tulis niin järkyttävä ikävä esikoista, jos joutus sairaalalepoon :(

Liikkeet alkaa jo hahmottua, A on juntannu ittensä tonne ihan alas, niin siellä tuntuu semmoista "kyljen kääntämistä", soljumista, B taas on rt ja paljon ylempänä, niin monottaa kylkiluihin ja muutenkin liikkeet on tosi paljon selvempiä :)

Täytin kans pari päivää sitten tuota odottava äiti-lappusta ja synnytystoiveita. Kivunlievitykseen toivon spinaalia ja ilokaasua, myöskään mulla ei ollu mitään taikaa tuosta kohdunkaulanpuudutteesta, sattu vaan aivan hitosti se laittaminen! Toivotaan, että A kääntyy rt, niin vois vähän luottavaisemmalla mielellä synnyttää alakautta.

Jännittynyt alica ja tyypit 27+0
 
Ankka noista liikkeistä. Tuntuuko niin kuin vauva tärisisi? Mulla oli poikaa odottaessa ihan samaa. Se kuulemma johtuu siitä, että (poika)vauva pissaa niin hää "hyräyttää" (kuten mun täti sitä kuvaili) eli vähän niin kuin ravistelee itseään. Meillä poika teki sitä synnyttyäänkin. Yleensä sitä esiintyy pääsääntöisesti poikavauvoilla. Tältäkin vauvalta on joskus tuntunut vähän samanlaista, etenkin kun olen kyljelläni, niin on käynyt mielessä et oiskohan siltikin poika vaikka tyttöä on lupailtu. Sama se kumpi hää on, uskon vasta kun hää syntyy et pitikö lupaus paikkansa.
 
CL, ei sitä oikein tärinäksi voi kutsua. Todella nopeaa liikehdintää, pientä muksauttelua mutta äärimmäisen nopeesti olematta tärinää...tosi vaikea kuvaillakaan! Ja sitä kestää yleensä aina jonkin aikaa, tuntuu että vauva pääsee kunnolla vauhtiin ja jammailee täysillä, mutta mitä ihmettä hän siellä vois tehdä en osaa ees kuvitella :O
 
En ole synnytystä juurikaan vielä miettinyt. Osallistuttiin siihen Stella-tutkimukseen joka oli itsellekin ihan "valaiseva", tajusin esimerkiksi miten voimakkaasti luotan suomalaiseen ammattitaitoiseen hoitoon ja jättäydyn mielelläni osaavien ammattilaisten käsiin :) Kipua en osaa VIELÄ pelätä.

Onko muilla alkanut (jo??) närästys? Minua ei oikeastaan koskaan aiemmin ole närästänyt mutta nyt sitten vissin senkin edestä.. Toistaiseksi tuntuu piimä onneksi auttavan.

Neuvola oli tänään ja voi jee, paino oli viime kerrasta tippunut!!!! Jotenkin ihan sairaalloisen iloinen olen sen johdosta! Sf-mitta kuitenkin edelleen ylä- ja keskikäyrän välillä eli ei sen puolesta hätää. Diabeteksesta koituu siis jotain hyvääkin, varmasti herkuttelun lopettamisella on osuutensa painonlaskuun :whistle:

Vauva on tehnyt pesän oikealle puolelle pää alaspäin, niin kuin vähän arvelinkin. Asento selittää myös sen miksi pystyn nukkumaan vain vasemmalla kyljellä. Liikkeitä tuntuu monenlaisia, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syke oli 138-140.

Kotona mitatut sokeriarvot on olleet oikein hyviä, vielä pitäisi skarpata ettei tuo yöpaasto pääse liian pitkäksi.. Monesti menee 11-12 tuntia, ainoastaan aamuvuoropäivinä (kun aamiainen on klo 06 aikaan) pysyy paasto siinä 9-10 tunnissa. Tsemppiä muillekin mittausten kanssa eläville, meitä olikin aika monta..

Viimeinen (toivottavasti...) kymmenluku on siis käynnistynyt! Hurjaa mutta ah, niin ihanaa, pari kuukautta enää :heart: Ja luojalle kiitos että helteet on loppu :)

Bosch 30+1
 
WCAnkka Eihän "tärinä" voisi olla hikkaamista? Itse ainakin tunnen sellaista välistä sellaista tasaista nytkähtelyä vatsan sisällä, tuntuu vauvan asennosta riippuen myös ulospäinkin välistä, että mieskin on sen tuntenut. Eivät kuitenkaan ole potkuja vaan "nykimistä". Äitini sanoi, että se on hikkaamista ja kun neuvolassa asiaa kysyin ohimennen, sanoi että kuulostaisi hikkaamiselta. On kuulemma täysin normaalia, mutta voi olla inhottavan tuntuista, kun koko vatsa nytkähtelee vauvan tahtiin.

Bosch närästystä esiintyy täälläkin. Ei mikään nautinnollinen tunne. Itselläni onneksi maito auttanut paljon asiaan, joten Rennietä otan lähinnä nukkumaan mennessä, jos meinaa korventaa.

Kuinka kauan teillä on mennyt siihen, että Kelalta on tullut päätöksiä äitiysrahan suhteen? Kyselee yksi ihmettelijä.

MrsRock 24+4
 
Aika monella ollut neuvola tänään -- niin mullakin :). Sf-mitta keskikäyrällä, kuten viimeksikin. Paino noussut kaksi kiloa sitten viime neuvolan (kuukausi takaperin). Edelleenkään ei ensimmäistäkään lähetettä sokerirasitukseen :D ja täti sanoi juuri, ettei mun tapauksessa siitä asiasta tarvi huolehtia. Ikääkin tulee pian 36v... ;). Niin ja neuvolakorttiinkin on näköjään sokerirasituksen kohdalle kirjoitettu, ettei sitä tarvinne tehdä. Ei väkisin :popcorn:. Täällä Helsingissähän ei siis itse varata aikoja mihinkään sokerirasituksiin, ultriin, neuvolalääkäriin jne, vaan kaikkiin pääsee vain neuvolan/synnärin antamalla lähetteellä. Toka neuvolalääkäri mulla tulee olemaan ehkä joskus viikon 35 paikkeilla, mutta siihen ei annettu vielä aikaa.

Synnytyksen suhteen ei ole toiveita vielä kysytty, enkä tiedä, tullaanko kysymäänkään. En ole myöskään nähnyt mitään synnytysunia, mutta melkein joka yö nään unta erilaisista ja -värisistä potkuhousuista :xmas:. Johtuu kai siitä ku oon niitä pessyt valtavia määriä ja viikannut kaappeihin :).

Närästys oli mulla ihan ensimmäinen raskausoire :O. Ihmettelin että mitä tää oikein on ja piti mieheltäkin kysyä, koska en ollut vastaavaa kokenut aikaisemmin. Sen koommin ei ole vaivannut.

Edelleenkin vauveli kovasti kääntyilee ja pulikoi. Potkut tuntuvat voimakkaina yleensä tuossa ihan alhaalla vasemmalla. Milläs viikoilla ne yleensä kääntyvät pää menosuuntaan? Entä onko teillä ollut liitoskipuja ja millä viikoilla? Mulla ei ole ollut sellaisia vielä ollenkaan.

Mahakani ja 27+2
 
Ei ole hikkaakaan, se on tuttu tunne jo tyttöjen odotuksista. Eikä tätä tosiaan tärinäksi voi sanoa mitenkään päin, on paremminkin sellaista hysteeristä muksimista. Aivan totaalisen erilaista kuin kummassakaan aiemmassa raskaudessa!

Onpas ihanan rentoa, Mahakani, täällä laitetaan lähete automaattisesti vissiin lähes kaikille nykyään.

Piimä auttaa muuten mullakin närästykseen :) Sitä on tullut pitkästä aikaa ostettua, viikkojen myötä on alkanut närästys nostaa enemmän päätään.
Samoin en pysty oikealla kyljellä nukkumaan, oksennus tuntuu nousevan kurkkuun vaikken ois syönytkään mitään. Muistaakseni sillä oli jotain tekemistä verenkierron rajoittumisen kanssa, närästystäkin pahentaa myös oikealla kyljellä nukkuminen.

A & B jälleen
 
Noista liikkeistä.. tää mun mahakaveri monottaa mua tonne alaspäin suoraan tai ilmeisti selkärankaan.. niin kuin esikoinenkin eli liikkeet tuntuu edelleen aikas vähä ja harvoin.. välillä tulee sellasia isompia muljahduksia =)

mulla ois huomenna sit toka sokerirasitus ja maanantaina neuvola, missä sit kuulee tuomion.. pelottaa et niistä tulee sanomista, oon sen verran paljon herkutellut.. viime neuvolassa tuli jo sanomista kun oli tullut niin paljon painoo neuvoloitten välissä..

mulla alkaa selkä sanoon sopimustaan irti.. työ on sinänsä kevyttä, koska istun 8h toimistossa mut selkä ei kestä sitä jatkuvaa istumista.. esikoisesta jäin kaks viikkoo etuaikaan saikulle selän takia et saas nähä koska se koittaa tällä kertaa.. nyt sain neuvolasta soittamalla lähetteen fysioterapeutilla ja sinnekin pitäs sit mennä maanantaina. Vähä vaan pelkään et tälle selälle ei voi mitään tehdä, kun mulla on jo valmiiks notko selkä ja kaks alinta nikamaa yhdessä..

Närästys on tuttu vaiva täälläkin ja renniee kuluu =)

Jupsis ja se ois sit 27+0
 
Liikkeistä: miulla tuntuu myös nopeaa liikkeiden sarjaa, jolloin maha värähtelee hieman. Yksittäisiä potkuja tuntuu myös joskus.
Närästystä on minullakin ollut jo monta viikkoa, Rennietä olen tarvittaessa ottanut. Nyt on vähän parempi onneksi kuin aiemmin.

Tänään oli äitipolilla aika ja siellä vauva alkoi hikata, joka näkyi ultrassa niin nyt sitten tiedän miltä hikka tuntuu :) joskus pohdin, että miltä se mahtaa tuntua. Vauva painoi reilu 1200g ja kaikki oli edelleen kunnossa. Nyt aletaan seuraamaan kolmen viikon välein pienen painoa. Miulla ollut inhottava päänsärky, johon ei lääke auta. Pitää vaan toivoa että menisi ohi. Hieman pissassa oli mahdollisesti proteiinia, joten meni jatkotutkittavaksi. Toivon, että siinä ei kuitenkaan mitään ole edelleenkään.

Vauva oli kääntynyt pää alaspäin, mikä ilmeisesti viime yönä tapahtunut, kun illalla oli vielä pylly pystyssä vasemmalla puolella. :) Liitoskipuja ei ole ollut vielä, eikä harjoitussupistuksia kuin ehkä yksi pidempikestoinen, jos ei sitten ollut jotain muuta.

Synnytystä hieman olen pohtinut, kun mietityttää se käynnistys, että kuinka se sujuu. Lähinnä kipujen suhteen, että onko paljonkin kipeämpiä supistuksia kuin luonnollisesti käynnistyessä. Lisäksi liikkuminen synnytyksen aikana pohdituttaa, kun en halua olla sänkyyn sidottu, vaikka olisinkin tipassa. Hyvä tietää että se kohdunkaulan puudutuksen laittaminen ei ole mitenkään miellyttävää. Taidan sen sitten jättää pois suosiolla.
Miulle on tullut nyt sellainen "oire", että ei tee yhtään enää mieli syödä mitään lihaa. En ole sitä aiemminkaan syönyt kuin vähän, lähinnä kanaa, mutta nyt tuntuu että ei yhtään uppoa mikään. Kummallista..

Piiu87 ja vauva 27+5
 
Minäkin lueskelen muita pinoja, etenkin edellä olevia :)

Vaivoja alkaa olla vaikka muille jakaa, tai siltä ainakin tuntuu. Supistusten lisäks alaselkä on ollu pari päivää ihan jumissa ja kipeä (si-nivelongelmien takia) ja etenkin lonkat aamuisin. Alkaa jo kohta ahistaa mennä nukkumaan, kun kyljellään nukkuminen tekee lonkat kipeeks, enkä selällään tietenkään osaa nukkua. Herään yössä monta kertaa kääntämään kylkeä ja sillon jo tunnen, että aamulla sitä ollaan taas paikat kipeenä.. Toisaalta saan kyllä ihan hyvin vielä nukuttua,ehkä kerran yössä joutuu nousemaan vessaan.
Miten teillä muilla nukkuminen sujuu?

Liikkeet: tää vauveli liikkuu tosi paljon ja tekee kaikenlaista, tärisee, hikkailee, potkuttelee, muljuaa ja välillä tuntuu et saa myös lyhyitä tollasia WcAnkan kuvailemia kohtauksia. Sillon tulee aina mieleen et millanenkohan kaveri täältä on oikein tulossa..

äitiysrahapäätöstä ei oo vielä kuulunu. Hakemuksen laitoin heinäkuun lopulla ja eilen Kelan asiointipalvelusta tarkistin tilanteen, odottaa työnantajan lähettämiä tietoja eli palkkatietoja. Onhan täs vielä aikaa..

Kubix 30+0
 
Tsemppiä kanssaodottajille, jotka olette myös saaneet radi-diagnoosin. Mulla arvot on pysyneet kyllä hyvinä ruokavaliolla. Toiseen sokerirasitukseen ei ilmeisesti tarvitse mennä, ei ole ainakaan neuvolassa ollut puhetta siitä.

Kävin alkuviikosta ekassa neuvolalääkärissä, ja tuntui, ettei siitä jäänyt ihan yhtä paljon käteen kuin terveydenhoitajalla käynneistä. Kaikki vaikutti olevan ok. Sf-mitta oli alakäyrällä (22 cm), mutta siihen voi kuulemma vaikuttaa se, missä asennossa vauva on tai sitten se voi olla pienikokoinen. Jostain netistä luin tosin, että eri mittaajillakin saattaisi olla eri tulokset. En muista oliko täältä vai mistä... Seurannaksi riittää kuulemma kuitenkin seuraava neuvolakäynti.

Täällä ei ole vielä tehty paljon hankintoja. Ensimmäiset vauvan vaatehankinnat tein tällä viikolla, ostin muutaman käytetyn vaatteen. Tuntuu kuitenkin, että vielä tässä on hyvin aikaa marraskuun puoliväliin. =)

Mietin myös, millaisella aikataululla Kela tekee päätöksiä. Itse laitoin hakemukset sisään viime viikon ma, joten kohta kaksi viikkoa mennyt ja nettipalvelun mukaan hakemus on yhä käsittelyssä.

Mulla on ollut lapaluun vieressä toisella puolella kohta, joka on kipeytynyt aina välillä, joten kävin pitkästä aikaa hieronnassa Helsingissä Teamo-nimisessä paikassa, joka on erikoistunut raskausajan hierontaan. Oli mukavan rentouttavaa ja sain myös kotiläksyksi muutaman liikkeen. Pääkaupunkiseudulla asuville tiedoksi, että ko. paikassa on vuoden loppuun asti voimassa oleva tarjous Cityshopparissa.

miraflor 28+0
 
Viimeksi muokattu:
Närästystä on täälläkin, piimä ja mantelit auttaa.

Nukkuminen mieluiten nukun nykyisin vasemmalla kyljellä. Selällään olo on alkanut tuntumaan välillä ikävältä, vauva painaa ylös keuhkoihin. Mahallaan ei voi nukkua, painaa mahaa ja varon kääntymästä mahalleni. Eilisen kaatumisen vuoksi on tuo hartia yhä kipeä niin vasemmalla kyljellä nukkuminen on vähän hankalaa. Herää yöllä vähintään kerran vessaan, poika 1,5v herättää kanssa muutenkin muutaman kerran yössä. Näen paljon unia, osa ihan outoja ja tuntuu et nukun kevyesti, et uni ei ois kamalan syvää.

Liikkeet on selkeitä potkuja, muljuamista, välillä työntää peppua tai päätä johonkin ja sitten on sitä ns. tärinää, tai ei se oikeastaan tärinää ole, lähinnä tuntuu kun vauva rummuttais nopeasti.

Hankinnat paljoa ei tarvitse hankkia, lähes kaikkea on. Mutta eilen kotiutui eka hankinta tälle vauvalle, nimittäin uusi sitteri. Edellinen hajosi joten heitettiin pois. Vielä tuplarattaat pitäisi hommata.

(.) muuten ei omaan oloon ja päivään ihmeitä. Väsyttää jo mukavasti. Tuleva viikonloppu on täynnä ohjelmaa. Lauantaina on valmistujaisjuhlat ja sunnuntaina ois yhdet ristiäiset. Ensi maanantaina onkin sit mun omat synttärit, 30v. tulee täyteen.:O

CL ja mini-A 28+5
 
liikkeistä potkuja tuntuu päivittäin ja lähinnä tuolla alamahalla. kaks kertaa tuntenut navan korkeudella ja niistäkin jo aikaa.. tosin en osaa sanoa onko osa ollut hikkaa ym vai ihan vaan potkuja mut ainakin liikkuu ja tuntuu se on pääasia :)

synnytys on täälläkin aina välillä mielessä. ilmoitin sinne et olen valmis kokeilee kivun lievityksiä mitä minulle milloinkin tarjotaan tai mikä katotaan parhaaksi.. toisen tukihenkilön unohdin ilmoittaa mut kai sen saa jotenkin ilmoitettua sinne.. sen takia otan toisen tukihenkilön mukaan, kun mies jännittää mahallansa ja pari vuotta takaisen halvauksesta johtuen jollei mene vessaan kun kutsu käy niin vahinko voi käydä joten hänelle suon sen et vessaan pääsee tarvittaessa ja mulla lisä tukea paikalla :)


muuten täällä odotus jatkaa kulkuaan mallillaan ja ainoat harmaat hiukset aiheuttaa työnantaja mut ei siitä enempää täällä puolen...


moon stars ja tirppa 26+0 POKS POKS
 
Mua ehkä vähän huolestuttaa ku joka ilta mun maha kovettuu ja tulee semmonen paine ja niinku ois joku vanne joka puristaa mahaa, eli ilmeisesti harjotussupistuksia ? Nyt siis n. Viikon ajan. Maanantaina ois nla mut mietin että oisko pitäny huomenna soittaa jo. Eihän nuo kipeitä oo, mutta hirveen epämukavia. :(
 
Mäkin kävin eilen sokerirasituksessa ja puhtaat paperit tuli sieltä. Onneksi! Tsemppiä niille, jotka joutuvat sokerisen kanssa tasapainoileen! :)

Liikkeistä, meillä tuntuu vaikka minkälaisia liikkeitä. On sitä sellaista rummutusta, potkuja kääntyilyä, pään pyöritystä, nyrkkeilyä. Joskus se työntää käden niin, että siitä saa kädestä kiinni. Meidän poika on oikea ilta eläjä. Eilen oli suloisinta ikinä, kun sillä oli hirveä iltavilli ja sit mies silitteli mun mahaa ja jutusteli sille niin se rauhoittu ja nukahti! :heart:

Äippäraha päätöskin on tullut. Vissiin ihan kivasti saan rahaa, mut en yhtään ymmärrä, että kuka maksaa mitäkin ja milloin nyt alkuun kun saan palkkaa ensimmäiset 4kk. Mut ehkä se sitten ajan kanssa selviää. :D

Synnytys on kovastikin mielessä. Esitietolomaketta aloittelin synnärille ja toiveita on tooosi paljon. Pitäis vain kaikki saada järkevästi ylös ennen kuin laittaa eteen päin. Kivunlievitystä en ole miettinyt silleen. Ajattelin melko luomusta vetää.. :D

Mulla on reilun viikon päästä taas neukkulassa oma paino kontrolli. Viimeksi oli noussut paino 1kg/viikko, eli nyt on paino noussut sen 7kg. Neuvolantäti huolestui ja piti tentin ruokailusta, kun olen niin paljon lihonut. Siksi sinne sokerirasitukseenkin jouduin. :/ töihinkin lähdin kokeileen. Onhan se rankkaa ja supistelee, mut mulla on vain 7 vuoroa ennen lomaa, niin ajattelin sen sinnitellä, jos se vauva ei ihan nyt kunnolla lähde syntymään.

Mixed&Kunkku 29+1
 
Mahakani, minunkin piti mieheltä oikein varmistaa että onko tämä nyt sitä närästystä, kun en tosiaan koskaan ennen ole siitä kärsinyt :D

Mixed, täysin naurettavaa että joudut puhutteluun painonnoususta, eihän 7 kiloa ole herranjestas yhtään mitään! Terkkarisi taitaa olla varsinainen kukkahattuilija :mad:

Idada, varmasti on harjoitussupistuksia. En usko että on syytä huoleen.

Itsekin olen odotellut tuota ä-rahapäätöstä mutta eipä ole vielä tullut. Hakemus on lähtenyt jo kuukausi sitten :confused: Toki sen tilanteen näkisi nettipalvelusta mutta en ole viitsinyt siellä kyttäillä, eihän tässä vielä kiire ole. Meillä työnantaja maksaa ekat kolme kuukautta.

Valmistaudun juuri aloittelemaan kuuden päivän työputkea :| Kiinnostaa kuin kilo p*****... Huoh, vielä 4 ja puoli viikkoa. Työmotivaatio alkaa olla miinuksen puolella.

Bosch 30+2
 
Äippärahapäätös: Mulla tuli päätös _ viikossa_ :D Mut oonki opiskelija ja ei oo työnantajalle toimittaa mitään papereita suoraan kelaan vaan kaikki..

Synnytys Oon miettiny kovasti... En välttämättä haluis epiduraalia kun sen sanotaan viivästyttävän synnytystä ja supparit lopahtaa? Mutta en mä kyllä ilman kivunlievitystäkään haluis synnyttää... Ammetta haluisin kokeilla kivunlievitykseen ja synnytysasentooki oon miettiny et en välttis tahtois siin perinteisessä asennos synnyttää...

Liikkeitä tuntuu ja paljon varsinkin iltaisin kun pitäis saada nukuttua :D Ja myös seisten välillä

Mulla on alkanut alaselkä vihotteleen tosi pahasti :S Haen tukivyön apuvälinelainaamosta ens viikolla...

Vielä ois työharjottelua kuukauden verran jäljellä ja siel on mennyt hyvin... Muutetaan ens viikolla jeee, ei malttais oottaa enää :)

Mä ilmottauduin äitiysjoogaan, ketään muita joogaajia ? :D :)

Teps 28+1
 
Liikkeet täällä tuntuu yleensä lähinnä semmosena muljumisena/möyrimisenä, välillä sit selkeitä potkuja. Mut ne potkut ei oo tosiaankaa mitenkää nii voimakkaita että kipeetä kävis tms.. mulla kans pari kertaa tullu semmosia outoja tärinäkohtauksia mahassa :D ja tyttö ois tulossa luultavasti. liekkö se hikkaa ollu.

Äitiysrahasta päätös tuli kahessa viikossa, tosin tein huomautuksen siitä ku oon opiskelija ja olivat sen mukaan sen määränneet, vaikka haluan työtulojen mukaan.. :) en kuitenkaa nosta opintotukea nyt sitte koko vuonna.

Synnytystä en oo miettiny ihan ollenkaa :D paitsi että pelkään opiaatteja ja ilokaasua ni niistä ainaki vielä aattelen, et en suostu ottamaan :D (saa nähä muuttaako kipu sitten mielen)
 
Ääääää, meillä on ollu vieraita koko viikonlopun ja tänään käveltiin kaupunkiin syömään (2,5km) ja harjotussupisti hulluna! Takas tultaessa (toiset 2,5km) supisti taas ja selkää juili. En kauheena urheile nii en tiiä mitä tuo yllättävä liikunta teki kun päästiin kotiin ja alettiin kattoon porukalla leffaa, en päässy enää omin avuin ylös lattialta. Nyt ku kävin vessassa nii paperi oli aivan vaaleenpunanen. :s Nyt sitte ressaan että lähenkö huomenna käymään päivystyksessä vai ootanko maanantaita kun on neuvola.. :(

Idada&möhis tänään poksu 26+0!
 
Toivottavasti siellä on idada kaikki kunnossa! Minäkin kyl kehottaisin kysymään päivystyksestä vaikka myöhässä tää kommentti tulee kun jo eilen oot kirjotellu.

Äitiysrahasta sain päätöksen alle 2 viikossa. Helppo se kelan tehdä kun on sama kun pojasta.

(.) Mä oon täällä polttanut päreeni esikoisen isään. Hän On sitä mieltä et mun pitäisi laittaa tyttö bussilla kulkemaan (ja kustantaa vaik kustannukset kuuluu tapaavalle vanhemmalle) et hää säästäis bensarahoissa. Hää kun sattuu ehkä kerran kuussa haluavan/viitsivän ottaa ton lapsen ja ne bensa kustannukset on max 10€/kk ja tyypillä ei rahasta ole puute kun voi ulkomailla reissata useita kertoja vuodessa. Ja toisekseen kysy TAAS lapselta tätä luokseen ennen kun puhu mulle vaikka oon sanonut sille et sen pitää puhua siitä eka mulle. Tyyppi kun viimeksi tuossa pari viikkoa sitten teki sen et kysy lapselta tätä luokseen mut ei sit ottanut.. Ja taustalla on 4 vuoden aika kun ei oltu missään tekemisissä kun äijä tuotti pienelle lapselle vastaavia pettymyksiä koko ajan ym muuta paskaa..
Sori purkaus!
Muuten ei olossa ja elossa ihmeitä. :)

CL ja mini-A 29+1

Mulle saa iäksi päivittää 30v. :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä