?? LOKAMASSUT ?? huhtikuu

Topsy
Iines-ankka, mulla menossa toinen raskaus eikä vieläkään mahaa näy lainkaan. Sama oli esikoiselta. Monet asiat siihen vaikuttavat, mutta minulla ne ovat ainakin taaksepäin kallellaan oleva kohtu sekä se, että olen pitkä. Esikoiselta sanoivat että pitkillä ihmisillä kun on tilaa kasvaa ensin pituussuunnassa, ennenkuin alkaa vaavi levittään yksiötään myös leveyssuunnassa. Mutta älä huoli, lopussa minunkin vatsani oli valtava, joten kyllä ehdit siihen vielä kyllästyäkin :)

Olikos täällä muita joilla uusi työ alkamassa nyt raskauden aikana? Joko olette aloittaneet?Miten olette jaksaneet? Entä miten ovat ottaneet raskauden ilmoituksen vastaan?

Itsellä kun työt alkaa tuossa toukokuun puolessa välissä ja kokoajan enemmän ja enemmän hirvittää, miten ihmeessä sitä selviää... Tällä hetkellä olo on hyvä, mutta toisaalta jos olen kauan pystyssä, vatsaa alkaa juilia ja selkää pakottaa... Onneksi työ ei ole fyysisesti raskasta, mutta näen jo painajaisia siitä että ilmoitan jääväni sairaslomalle, kun olen kuitenkin kesälomittajana firmassa ja vastuulla aika isojakin juttuja.

Mukavaa vappua muuten kaikille! Esikoisella on huomenna vappubileet tarhassa ja naamiaisasukin alkaa olla hankittu. Ihania juttuja tällaiset! :heart:

Topsy 15+3
 
tuosta lokakuisten kerhosta,mä sain yv:nä salasanan sinne mutta en kuitenkaan pääse lukemaan juttuja enkä muuta,se herjaa että tarkoitettu vain kirjautuneille tai jotain? :/ Mitä siis pitää tehä?Laittasko joku kerhoon kuuluva vaikka yv:nä tai jotain neuvoja? Kiitos =)
 
Näin se taitaapi mennä, että ensimmäinen tuppaa näkymään hieman myöhemmin...

Ja minä siis myös hoitoalalla ja tänään viimeksi oon jutellu osastonhoitajan kanssa yötöistä, oli vähän sitä mieltä, että jätetään ne nyt mahdollisuuksien mukaan sitten pois. Meillä kun listat tehdään kuuden viikon jaksoissa, joten reagointi ei ole ihan yhtä nopeaa... Toisaalta jostain aivan kummallisesta ja selittämättömästä syystä mulla ei ole tulevallakaan listalla öitä (viimeisen vuoden niitä on ollut joka toinen tai vähintään joka kolmas viikko) ja listat on sentään tehty paljon ennen kuin kukaan töissä tiesi asiasta. Eli seuraavat mahdolliset yöt olis joka tapauksessa joskus rv 22 tienoilla, mutta katsotaan nyt sitten.

t. Toivotaan ja asukki 14+6
 
no hei taas!aurinkokin rupes just paistaan,joten päästään tytön kans kohta ulos =)

mahan kasvusta tääl on puhuttu....juu toista odottelen ja ihmettelen vaan miten nopeesti se kasvaa :D vaik ei mua kyl haittaa yhtään....on se niin kiva tunne =) itekseni täs toivon,et olis jo kesä ja iso maha jne :LOL: huvinsa kullakin!!!!

tänne kuuluu muuten ihan hyvää...ruokakin on tosiaan ruvennu maistuun...vaik toissapäivänen ravintola annos tulikin ulos :D
en tiie,et onko painoo tullu jo lisää,mut kai sen näkee sit 18.5 ku on seuraava neuvola...

oon lukenu,et aika monet tuntee jo liikkeitä......ite en tunne vie...odottelen kyl joka päivä,et koska jo....kärsimätön ku oon!!!! dopplerilla ku kuuntelen joskus niin kyl sen kuulee miten paljon se sie möyrii,mut taitaa olla senverran heikkoja iskuja vie =)

piti vie toivottaa kaikki uudet tervetulleiks! näin se meijen ryhmä vaan kasvaa =)

iloista ja aurinkoista päivän jatkoo....

henkka ja muru 14+5
 
Joo mäkin mietiskelin tota kerho hommaa et miten se oikeen toimii kun ei pääse juttuja lukemaan...
Meillä esikoinen on kipeä ja tosi myrtsillä tuulella, lämpöä on pikkasen mut ei muuta..ilmeisesti hampaita tulossa!
Ja niistä mieliteoista..Mä oon syöny ihan himoissani salaattia ja siihen päälle tosi paljon ranskalaista salaattikastiketta :p
nyt pitää mennä tuon äkäpussin kanssa kun roikkuu lahkeessa..
 
Täällä yks hyväntuulinen äiti. tänään tuli 15 viikkoa täyteen ja tulin juuri neuvolasta.

sydänäänet kuunneltiin ensimmäistä kertaa, kuului aika vaimeasti mutta kuului kuitenkin. syke oli 145. ultrassa näkyi vaavi paremmin kuin on aiemmilla kerroilla näkynyt, harmi etten nyt saanut kuvaa mukaani. oli mukava nähdä vaavi pyöriskelemässä, kun on ollut ainaki viikon ajan vähä epätietonen olo ku on ollu masu kipeä.

pahoinvointiki on jo vähä hellittäny ja jaksaa jo vähä liikkua. maanantaina ois tarkotus mennä töihin, toivottavasti olo ei siellä enää huonone.

kun sain tietää raskaudesta niin sovin pomoni kanssa että työsopimus jatkuu 4 kk sovitusta siihen asti että jään äitiyslomalle. viikko siitä niin jäin 2 kk.ksi sairaslomalle. jos olisin tienny sairaslomasta ni en ois kehdannu ehdottaa jatkoaikaa.... mutta hyvä näin. maanantaina töihin ja toivottavasti voin olla elokuun loppuun, jonka jälkeen jään hyvällä omalla tunnolla masuni kanssa kotia.
 
heipparallaa masunkasvattajat!
pitkästä aikaa taas ilmottelen itsestäni, ja pienokaisesta tietysti!
äitiyspakkauksesta: me otetaan ehdottomasti, esikoinen kun on. jossain näillä sivuilla oli 07 pakkauksesta kuviakin,väreinä beige ja ruskea et ihan kiva!
liikkeistä: olen tuntenut jo parin viikon ajan, välillä vaimeammin ja välillä selvemmin. eka raskaudessa en ollut varma niistä vielä rv19, mutta nyt kyllä hokasin heti kun alkoivat tuntua!
oma (.): me käytiin ylimääräisessä ultrassa tällä viikolla yksityisellä ja kyllä kannatti! vauva kehittynyt normaalisti ja kasvanutkin "hurjasti" sitten viime ultran! tähän menessä siis kaikki hyvin ja toive omasta vauvasta kasvaa raskausviikkojen myötä! ja tuo masuhan onkin nyt ruennut kasvamaan ihan oikeasti! ihanaa!
kotidopplerista: meille keskeytyneen keskenmenon kokeneille ihan ehdoton peli! ei sitä tule käytettyä kuin pari kertaa/vk,mutta on ihanaa kuunnella...ja näin saa mieskin kontaktia vauvaan :heart:
päivänjatkoja :flower:
tilda+tiitiäinen15+4

ai niin, saatiin ultrassa arvio sukupuolesta! ei ihan satavarma,mutta
rakenneultrassahan se sitten varmistuu... :)
 
Kultsux3
Vuorotyöstä: Itse olen tosiaan hoitoalalla kolmivuorotyössä. Meillä öitä on 3 viikon työvuorolistassa 3-5, eli tosi paljon. Itse pystyn valvomaan vain yhden yön kerralla, joten niitä onkin aina 1 yö per viikko :\| En ole yhtään valvoja-tyyppiä migreenini vuoksi, joten saas nyt loman jälkeen katsoa miltä tuntuu valvoa.. Vapun jälkeen siis töihin meno....

Äitiyslomasta: Joku sitä kyseli, on siis mahdollisuus jäädä "tavallisesti" äitiyslomalle 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, tai sitten erityisäitiyslomalle 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Itse jään erityisäitiyslomalle elokuun puolessa välissä työni takia. Työskentelen siis hoitajana Dementiayksikössä.

Nuo yövuorot on mulle sillä laillakin ongelma, että kun meidän työpaikka on todella pieni. 11 asukasta, ja 7 hoitajaa. Kuusi meistä tekee 3-vuorotyötä ja 1 tekee 2-vuorotyötä. En tiedä miten yöt järjestyvät jos en niitä kykene tekemään kovin kauaan. Se on epäreilua että mun yöt tulisivat muille työntekijöille, ja tiedän taas että sijaiset on kiven takana.... :ashamed: No, täytyy katsoa päivä kerrallaan...

Kultsux3 rv 15+4
 
Mä olen kanssa miettiny tosiaan tuota äitiyslomalle jäämistä, että miten kannattais, olen siis hoitajana kirurgisella osastolla ja fyysisesti on haastavaa. Ei ole asiasta mulle vielä kukaan sinänsä puhunut, osastonhoitaja ei ota asiaan kantaa, toivoo tietysti että olen mahdollisimman pitkään töissä, sijaistilanne kun on onneton ja itsekin olen kuitenkin "vain" määräyskirjalainen, eli eipä ole paikkaa minne palata äitiyslomalta jos mieli tekee. Neuvolassa ei asiasta ole halaistua sanaa puhuttu. Yritän asiaa pähkäillä kun ei aiempaa kokemustakaan ole. Yövuoroja meillä on siis aina neljä peräkkäin, kuuden viikon listalla aina kaksi tai kolme pätkää, aika lailla siis yleensä...

t. Toivotaan ja 14+6
 
Ai niin, tuli vielä mieleen, että pisti silmään ekan sivun listalla, että mulla on synnytyspaikkana KOS ja muutamilla muilla lukee ihan Kättäri. Ajattelin, että pitäisköhän tuo munkin synnytyspaikka päivittää nimellä Kättäri, kun täysin sama paikka on kuitenkin kyseessä. Tai toisin päin... Ettei aiheuta ihmetystä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.04.2007 klo 18:05 Toivotaan kirjoitti:
Ai niin, tuli vielä mieleen, että pisti silmään ekan sivun listalla, että mulla on synnytyspaikkana KOS ja muutamilla muilla lukee ihan Kättäri. Ajattelin, että pitäisköhän tuo munkin synnytyspaikka päivittää nimellä Kättäri, kun täysin sama paikka on kuitenkin kyseessä. Tai toisin päin... Ettei aiheuta ihmetystä.

No kun miä en ole tiennyt miten se lyhennetään :ashamed: Miä muutan muillekin sen KOS sinne.
 
laitanpa kuulumisia minakin... olo on ihan hyvä, ei juurikaan enään pahoinvointia, vain pientä ajoittaista. Ja se viikon takainen verenvuotokin oli ja meni, ei oo enään tullu mitään,onneksi.
Väsymystä ei sitten minkäänlaista, joka ilta menee yli puolenyön ennenku meen nukkuun ja aamusta ennen 8 pittää alkaa tyttöä kouluun laittaan. ja hyvin jaksaa päivän touhuta kaikissa askareissa. =)

Tänään paistettiin munkit! :p :p ja simaa on juotu.
Mulla on nyt sellanen mahtava kausi meneillään, ei vielä maha näy, olo hyvä, tosi energinen..niinkuin ei viel ees raskaana oiskaan....nautitaan nyt kyl se kesän päälle alkaa tukalalta tuntumaan.. :D
tosta mahankasvusta oli puhetta, ei mullakaan vielä näy vaik 4ttä ootan, oon pitkä ja kohtu tosi taaksepäin ja syvällä lantiossa....aina tosi myöhään alkaa näkyyn.nyt alkanu oleen iltasin turvotusta, joten tästä se pikkuhiljaa alkaa.. :)
Ihana ku kevät/kesä jo tekee niin kovasti tuloaan, tänään huomasin silmut puissa..aaah.. B)

-hakunamatata ja tiitiäinen 13+1-
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.04.2007 klo 20:47 Toivotaan kirjoitti:
Ei siis missään nimessä ole haitannu, ajattelin vaan jos haluu joku vertailla kun ite ainakin välillä tulee kurkattua paikkoja... :D
Hyvä kun valistit minuu. Oon sitä kyllä monta kertaa pohtinutkin etteikö muka kättärillä ole mitään lyhennettä... :)
 
hei kaikille!!
mulla rupee väymys helpottamaan :)
ja varmasti hg arvot on noussu...kävi aika matalalla tuossa rv12.
saimpas sitten eilen vihdoinkin pestyä ikkunat! kauan niitä olinkin katsellu ja miettinyt pesemistä :D
meillä on viikon päästä neuvola,ei malttais odottaa!!!
niin ja pahoinvoinnista...eilen oli taas huono päivä.
sai katsella pönttöön heti aamusta iltaan!
oispa tänään paremmin!
hauskaa päivänjatkoa kaikille,ja ihanaa odotusta :flower:
-milla15+5
 
sippu
ilmottelen taas vähäsen kuulumisia. Masu kasvaa ja painoa on tullut ehkä noin kilon verran. Ehkä vähän enemminkin ;)
Np ultrassa turvotus oli 0,7 ja kromosomipoikkevuudenriski oli jotain1/16600. eli aika pieni riski.
Viime neuvolassa hg oli romahtanut ja aloitin rautalääkityksen. Olo on ollut nyt kyllä parempi, väsymys alkaa olla paljon vähäisempää.
Viikon päästä ois uusi neuvola ja ootankin jo kovasti sydänääniä. Toivottavasti ne kuuluu vahvoina =)
Ja jossain monia sivuja aiemmin, joku kyseli odottajien iästä, niin täällä ollaan 22v. Ehdin kyllä täyttää 23 ennen vauvan syntymää. Lapsen isä on 24. Ja ei ehdi saamaan uutta lukua mittariin ennen vauvan syntymää. Päätettiin aloittaa hyvissä aioin lasten "teko", kun haaveissa olisi puoli tusinaa muksuja :heart: Aika näyttää miten käy ;)
 
mites teillä,onko ollut mahakipuja?(ala-maha)
mulla oli tänää tosi kovat kivut aamupäivällä,lähdin töistä 1:n maissa ja lepäilin sitten n.5tuntia,no se helpotti!
ei onneksi ollut minkäänlaista vuotoa,mutta säikähdin paljon :/
-milla15+5
 
henkka81 harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.04.2007 klo 19:57 milla kirjoitti:
mites teillä,onko ollut mahakipuja?(ala-maha)
mulla oli tänää tosi kovat kivut aamupäivällä,lähdin töistä 1:n maissa ja lepäilin sitten n.5tuntia,no se helpotti!
ei onneksi ollut minkäänlaista vuotoa,mutta säikähdin paljon :/
-milla15+5

ajattelin vaan kertoo täs omista alavatsa kivuista,ku niitä aina välillä ollu ja viimeks siis tänään......se on ollu sellast tosi pistävää kipua enkä siks oo osannu sitä todellakaan yhdistää mihinkään....
no sit kerran yks 80 v mummu sano mulle,et ookko varma ettei oo ilmavaivoja.....sanoin,et ei ainakaan tunnu ilmavaivoilta :LOL: mut kuinka ollakkaan niitähän ne sit juuri oli......tänään ku taas sattu niin piti vaan mennä konttausasentoon ja toivioo,et jotain tulis pihalle :LOL: ja heti ku tuli,niin heti helpotti kipuki...

täs hyvä esimerkki siitä,miten voi kuvitella kaikkein pahinta,mut sit se paljastuukin ilmavaivoiks :D

p.s eikä ne kivut todellakaan muistuttaneet edes ilmavaiva kipuja!!!!

mut en siis tarkoita et kaikilla olis imavaivoja....ylimääräiset kivut kannattaa aina ottaa tosissaan....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.04.2007 klo 22:08 henkka81 harmaana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.04.2007 klo 19:57 milla kirjoitti:
mites teillä,onko ollut mahakipuja?(ala-maha)
mulla oli tänää tosi kovat kivut aamupäivällä,lähdin töistä 1:n maissa ja lepäilin sitten n.5tuntia,no se helpotti!
ei onneksi ollut minkäänlaista vuotoa,mutta säikähdin paljon :/
-milla15+5

ajattelin vaan kertoo täs omista alavatsa kivuista,ku niitä aina välillä ollu ja viimeks siis tänään......se on ollu sellast tosi pistävää kipua enkä siks oo osannu sitä todellakaan yhdistää mihinkään....
no sit kerran yks 80 v mummu sano mulle,et ookko varma ettei oo ilmavaivoja.....sanoin,et ei ainakaan tunnu ilmavaivoilta :LOL: mut kuinka ollakkaan niitähän ne sit juuri oli......tänään ku taas sattu niin piti vaan mennä konttausasentoon ja toivioo,et jotain tulis pihalle :LOL: ja heti ku tuli,niin heti helpotti kipuki...

täs hyvä esimerkki siitä,miten voi kuvitella kaikkein pahinta,mut sit se paljastuukin ilmavaivoiks :D

p.s eikä ne kivut todellakaan muistuttaneet edes ilmavaiva kipuja!!!!

mut en siis tarkoita et kaikilla olis imavaivoja....ylimääräiset kivut kannattaa aina ottaa tosissaan....
kiitos tiedosta :flower:

se kipu onneksi loppu illalla.
kyllä sitä säikähtää :\|
jospa ne oli niitä ilmavaivoja tai
jotain ummetuskipua??en tiiä... :snotty:
nyt ulkoilemaan koirulin kanssa :wave:
-milla15+6
 
milla kyseli niitä vatsakipuja... Minullahan alkoi viikko takaperin torstaina yllättäen viiltävät kivut. Perjantaina todettiin virtsatulehdus, joten oletettiin niiden johtuneen siitä. Maanantaina uudelleen lekuriin, kun kivut jatkuu. Katsottiin ultrat ja kaikki mahdolliset, eikä mitään löytynyt (onneksi).

Joten nyt on vaan viiltäviä kipuja, joita kukaan ei voi selittää. Nyytti voi joka tapauksessa erittäin hyvin, joten ei sinänsä mitään hätää. Litalcinia ne määräs, mutt ei ne auta. Kivut tulee ajoittain ja voi olla montakin tuntia ihan hyvä olla. Sitten taas voi olla, että makaan sohvalla kippurassa seuraavat 3 tuntia kipujen takia.
Perhetuttu lekuri sanos just eilen, että ne voi olla kasvukipuja tai liitoskipuja tai sitten jotain muuta. Mutta niin kauan kun Nyytillä on kaikki hyvin ja minulla ei tule mitään veristä vuotoa, niin ei kannata hermoilla. Kyllä ne ohi menee... :(

Nyt vaan ollaan ja ihmetellään... Töitä jäljellä muutama viikko ja sen jälkeen olisi tuo kauan odotettu kesäloma. Toisesta työpaikasta ehdoteltiin jo hoitovapaalle töitä (kun en meinaa silloin oikeasti mennä kunnolla töihin). Jotain sijaisuuksia vapaan ajaksi ja sen jälkeen voisi saada jotain vakituisempaa. Mutta täytyy miettiä sitten joskus mihin työpaikkaan sitä haluaa mennä, kun sitten on tuo meidän pieninkin ajateltavana.

Muuten kaikki täällä ihan hyvin. Etusivulle voi laittaa mulle synnäriksi tuon Lohjan sairaalaan (miten ikinä se sitten lyhennetäänkään). Olisin silti vielä halunnut miettiä sitä Tammisaarta, mutta kun kaikki lääkäritkin ovat Lohjan kannalla, niin kaipa se pitäisi sinne sitten kallistua. No katsotaan nyt vielä, mutta eiköhän se tuo Lohja tule olemaan sitten.

Joku kyseli odottajien ikää ja paikkakuntaa... Olen 28 vielä, äijä 31 (kerkee just täyttää viikoa ennen LA:ta 32) :p
Ties vaikka sais synttärilahjaksi nyytin.... :D
Paikkakunta on Karjalohja.

LillaStina ja Nyytti 17+4
 
Noista omituisista vatsakivuista. Minulla on normaalistikin jotain häikkää suolistossa eli kertyy ilmaa, joka ei osaa ulos ;) Ja se saattaa tuntua todella kovanakin kipuna ja kestää hetken tai tunteja. Kipu saa kippuralle ja joskus kipuilee kylkiin ja rintaan. Voi olla pistävää, viiltävää tai jomottavaa (arvatkaa olenko joskus pelästynyt, että olisi jotain vakavampaa).
Joskus auttaa, kun menee lämpimään suihkuun ja valuttaa vatsan päälle lämmintä vettä ja pyörittelee ja hieroo kädellä samalla. Ja tuo kontillaan pylly pystyssä on hyvä asento myös ja nesteiden lisääminen auttaa.

Joku oli jo valmennuksessa käynyt. Mites muut? Minulle ei ainakaan vielä ole neuvola täti mitään puhunut aiheesta. Enkä ole kysellyt, kun nää ylimääräiset tuhrut on vieny kaiken huomioni.

Oli joitain muitakin jotka oli 'kesätöissä'. Oletteko jo kertoneet töissä raskaudesta? Itse en ole vielä kertonut, vaikka työt kestäisivätkin loka-marraskuulle eli joudun jäämään ennen työn loppumista pois. Olen vähän aristellut tuon keskenmeno riskin vuoksi ja odotellut toisaalta, että ensin saisin kirjallisen sopimuksen. Välillä vähän mietityttää miten työnantaja suhtautuu. Työ kun on fyysistä ja joudun olemaan paljon ulkona auringossa. Tulee vielä olemaan mielenkiintoista kuinka töissä pärjään vai joudunko hakemaan sairaslomia.

Minulla nuo tuhrut ovat taas palanneet. Plääh. Neljä päivää olinkin ilman. Mutta eipä kai pidä huolestua niin kauan kuin ovat niukkaa ja rusehtavia ja ilman kipuja. Oikeasti olen vain niin väsynyt jo noihin tuhruihin, etten vain jaksaisi huolestua...

Hipkukka 14+5
 

Yhteistyössä