Lokakuun 2007 taaperot, elokuussa/syyskuussa

Joo-o... Tuli sitten ultrassa taas käytyä
Siellä pieni murunen vilkutteli kovin äidille, hetkeäkään ei ollut paikallaan siellä. Olishan tuo kiva, että nuo hirvittävät pyörähtelyt alkaisivat tuntua... mutta sitten jossain vaiheessa...
4,8 cm pikku tyyppi siellä oli. Kaikki oli hyvin. Suuri kivi vierähti sydämeltä... Kyllä tämä näyttää kestävän, on se jo niin isona siellä. Lokakuussa seuraavan kerran.

Muutenkin hirvittävän kiva käydä siellä synnärillä moikkaamassa tuttuja kätilöitä. Ensimmäisenä sieltä joku huusikin, että taasko se on täällä Totesin vain, että pitihän mun jo päästä heitä kiusaamaan
Tosi positiivista mennä sinne, kun työntekijät muistavat minut kahden vuoden takaa ja samanlainen läppä sen kuin jatkuu vain... Mun edelliset kätilötkin ovat siellä vielä, joten toiveita on synnyttää samojen kanssa kuin viimeksi... tai no jos tällä kertaa pärjättäis yhden kanssa, jos tää ipana syntyis yhden työvuoron aikana
Sääli vain, että syyskuussa selviää tuon synnärin jatko. 2013 lopetetaan, jos lopetetaan... Eli siis kersat on siis synnytettävä ennen sitä
Yksi siis vielä toiveissa eli pistetään sitten töpinäksi tämän seuraavan jälkeen, että saadaan vielä se kolmaskin syntymään tuolla synnärillä. Sen jälkeen ei tarviikaan enää synnyttää, kun (ja jos) tuo suljetaan....
Ei kyllä ymmärrä mitenkähän HUS on ajatellut hoitaa noi saaristosta tulevat ummikkoruottalaiset Helsingissä? Lossin kulkukin kestää ja siihen päälle jopa 2 h ambulanssimatka... Saa olla kätilöt valmiina lanssissa apuna. Lohjalla ei tuohon tunnu olevan valmiuksia...
No kaipa ne "viisaat" päättäjät tietävät mitä tekevät... etteivät peru päätöksiään parin vuoden kuluttua, kun huomaavat hommien räjähtävän käsiin
 
Keiju07
Alkuperäinen kirjoittaja Vilma-Onni:
Kiitos kestoilu-avusta Keiju (menikö oikein..?)
Mä ostin nyt erimerkkistä pesuainetta, nestemäistä. Josko se auttais kans. Mä en kyllä pissavaippaa oo huuhdellu, joten sekin saattaa olla yks syy.. Ehkä tuo vähäisempi käyttö-pitkä pesuväli aiheuttaa osansa.
Ai, teillä siis haiskahtaa puhtaatkin tai siis näin päättelin tuosta pesuaineesta. Ootko pessyt vaippoja tai etenkin imuja sillon tällön 90 asteessa? Mä pesen noin kerran kahdessa kuussa kaikki vaipat 95 asteen pesuohjelmalla välittämättä siitä, mitä ohjeellisia pesulämpötiloja vaipoissa lukee. Eivät ole menneet miksikään ja se on tehokkain tapa poistaa sellanen pinttynyt pissanhaju, joka tulee heti pintaa tuoreeltaan, kun vaippa vähänkin kastuu.
 
Heipsan!

Pikaisesti vaan tulin kurkkimaan ja ilmoittamaan hengissä olosta :D.
Kohta se on taas viikonloppu,ihanaa!!!
Lähdetäänkin lauantaina miehen kanssa ihan kahdestaan päiväristeilylle tallinnaan..shoppailemaan ja syömään rauhassa :)

Melinalla alkanut taas päiväkoti ihan hyvin..muutamat ekat päivät nyt jännitti ja hiukan itketti ja illalla huudettiin väsymystä,mutta ymmärtäähän sen kun 6viikkoa kotona lomailtiin ja elettiin ja mentiin miten sattuu..eli rytmit oli hiukan hakusessa. mutta nyt taas hyvin menee,kunpa vaan äippäkin muistas aina mennä ajoissa nukkumaan,niin ois hippasen pirteempi sitten aamulla :whistle:

Puhettakin on ruvennut nyt tulemaan tosi paljon melinalta..päiväkodissakin olivat ihan ihmeissään että mites se nyt noin. 2-4 sanan lauseita tulee jatkuvasti...tokihan osa sanoista on "hieman" epäselviä ja kirjaimia puuttuu,mutta ymmärretyksi tulee :heart: :)

Jos muuten tuutis jakselee,niin mun lasketuksiajaksi vois laittaa sen 4.2,kun se siellä nt-ultrassa silloin varmistui. Vielä 4 viikkoa pitäs jännitellä rakenne ultraan :D

Mutta nyt nukkumaan..hyvää yötä!
 
Heissan tännekin,

Mäkin nopeasti päivittelen meidän kuulumisia.

Lillastinan kuulumisia oli kiva lukea :)

Ja Krisulle mukavaa reissua - ihana irtiotto :)

Hilma aloitti maanantaina perhepäivähoidossa ja hienosti on mennyt. Neiti jää aamuisin iloisena hoitoon ( takapakkia on varmasti vielä odotettavissa.. ) ja on syönyt ja nukkunut hyvin joka päivä. Kotona kovasti höpisee hoitajasta ja hoitokavereistaan ja aamuisin on heti laittamassa hoitoreppua selkään :) Mies on vienyt neidin hoitoon n. klo 9 ja minä hakenut sitten klo 15 - ja tällä systeemillä yritetään mahdollisimman pitkään mennä - päivät ei käy raskaiksi Hilmalle ja meillä jää aikaa touhuta vielä perheenkin kesken.

Sitten asia, joka saattaa jakaa mielipiteitä. Hilmasta on tulossa malli :D - kavereiden yllyttämänä lähetettiin Hilmasta kuvia muutamaan mallitoimistoon ja vastauksia on alkanut tulla innokkaasti. Nyt pitäisi vaan päättää, että minkä puljun kanssa sopimus tehtäisiin. Meidän ajatus on se, että koitetaan yksi kuvaus ja jos neiti ei tykkää niin touhu jää siihen. Eli täysin Hilman ehdoilla mentäisiin. Tällä hetkellä Hilma rakastaa kameraa ja omien kuvien katselua. Kuvauksista kertyvä raha laitetaan sitten neidille - eli ei todellakaan isin ja äidin käyttöön. Eikä todellakaan mitään bikinikuvauksia! Mitään lapsimissiä neidistä ei todellakaan olla tekemässä, joitakin kuvauksia ehkä silloin tällöin...mutta kaikki on vielä tosiaan alkutekijöissään.

Hilma juttelee jatkuvasti enemmän ja nyt on menossa joku hahmottamiskausi " ylläällä, allaalla, kookeella, matalalla, iso, peeni..." eli kaikki jutut käydään noin läpi - mikä on ylhäällä, mikä iso jne.. ja laskee myös asioita, tavaroita laittaa riviin ja sitten "yssi, kassi, koome" ja sitten käännytään katsomaan äitiä ja isiä :) Mieheltä se on noita juttua perinnyt, hyvä kun mä osaan edes siihen kolmeen laskea :LOL:
 
Meillä on pitkään ollut pojalla käytössä tutti vain unilla. Keskivikkona otin ja leikkasin palan pois tutista ja jätin päivällä tutin pojan löydettäväksi. Heti tutin löydettyään tajusi sen menneen rikki ja hoki koko loppu päivän 'rikki' ja kulki tutti kädessä. Illalla meni nätisti nukkumaan. Ei ihan niinhelposti nukahtanut, kuinmitä on monena yönä nukahtanut, mutta huomattavasti helpommalla päästiinkuin luultiin :eek: Mie odotin huutoa ja kiukuttelua. Mutta tuo vain hoki 'rikki', nukkumaan asettuminen oli hiukan aikaa vievämpää, mutta rauhallista.
Eilen oli hiukan hankalampi ilta, saattoi kyllä johtua myös huonosti nukutuista päikkäreistä. Mutta eiköhän poika kohta unohda koko tutin. Päivisin ei enää rikkinäinen tutti kiinnosta yhtään.

Ja hiekkalaatikkoonkin saatiin eilen hiekka. Tänään sit tietysti sataa, joten ei taideta päästä kokeilemaan...
 
Lauantai-aamua meiltä :) :wave: !

Krisulle tänään ihanaa irtiottoa :D !! Mekin saadaan tänään miehen kanssa moinen erikoisuus. Mennään anopin mökille. Tosi hauska mennä, se kun on paikka, jossa käytiin melko paljon ennen lapsia kaksitaan ja nyt taas lasten jälkeen ollaan käyty päiväseltään vaan pari hassua kertaa. Jotenkin ihan hassua mennä ja ylipäätään saada hetki aikaa kaksin! Millon viimeks??????? Etukäteen jo oikein herkuttelen ajatuksella, että mennään muka kaksin kauppaan :D

Hipkukalle kiitos kirjasta :) . Luen nyt ensin muutaman noita sisaruuskirjoja, jos sitten pääsisi temperamentin pariin :whistle:

Pupulla alkaakin kuulostamaan siellä aikasten jännältä :D :attn: :attn: . Mikäs on vointi ja fiilis tällä hetkellä? Hiujui kun jännää! Ja tuo sukupuoli :heart:. Lilliksellä myös ihania uutisia :heart:

Olipa kiva kuulla Milla-Mariastakin, toivottavasti taas enemmän, kun koti tulee kuntoon lopulta :)

Oliivia sitten kertoo kaikki mallijuttuun liittyvät jutut :) ja sitten tietysti, jos kuvaa olis jossain ihailtavana :) . Minä en ainakaan katso asiaa mitenkään pahana, varsinkin, jos harvakseltaan silloin tällöin :). Mitähän niistä maksetaan :whistle:

Jep eipä täällä kummempaa. Minä oon alkanut myllään meidän kaikkia kaappeja ja laatikoita. Tarkoituksena käydä kaikki läpi ennen töihin menoa ja sitten kirppistä taas kehiin. Aika homma kun vaatehuoneissakin pistän järjestyksiä uuteen uskoon jne. Pitää yrittää kehittää jostain lisää tilaa |O . Että tuota vaatetta ja muuta on kertynyt :kieh: . Silti tekis mieli tästä kurvasta Hennesin sivuille, jos ihan muutaman tilais vielä tuolle koululaiselle... ja siinä sivussa jollekin muullekin...

Niin ja koulu on täällä lähtenyt käyntiin mitä parhaimmin :D . Silloin kun joskus eskarin palaverissa pohdittiin, jääkö tuo yksinään arkana sivuun tms, niin mitään sellaista ei ole näköpiirissä :) :heart: . Niin hyvin kesän kaveerasi kamujensa kanssa ja nyt on outoa kyllä tyttötrio niillä. Saapa nähdä, pysyykö vai miten. Eikös tytöille oli usein aika vaikea tuo 3 kokonaisuus. Vaan onhan niitä välillä isompikin porukka ja neitoa ei näkisi kotona millään :eek: . Mietin juuri, että täytyy varmaan jotain sääntöjä alkaa miettiä tuon menemisen suhteen. Koulusta on kyllä kotiin tullut aina ensin ja tehnyt läksyt innolla, niitä kun kuulemma ihan liian vähän. Lupaava alku siis ja kun "koulussa on paljon kivempaa kuin kotona" niin ihan hyvin alkanut :LOL: . Sais tän innon vielä pysymään :attn:
 
se eka työviikko vierähtikin yllättävän nopeesti töissä, :eek: oli kolme uutta neitii tullut hoitoon,ja kyllä vaan on niiiiin erillainen ryhmä kun keväällä :whistle: pitää sanoo että unelma ryhmä,ainakin näin viikon kokemuksella :D

meillä tyty on nyt pottaillu hoidossa oikein urakalla,ja kotonakin lähestulkoon koko ajan on riipimässä housuja ja vaippaa pois.hoidossa oli tullut jopa kakka pottaan,ja sitäkös sitten ihmeteltiin,ja oli monta kertaa sanonu "hyi kakka" :D
no kaipa se siitä lähtee menemään sitten rutiinilla.
piti muutella hoitopäivien lukumäärääkin,kun isännällä noita lomautuksia koko loppuvuos,joka kuukausi. :eek: :(

mutta nyt taidan lähtee neulomaan pienen pätkän sukkaa,kun joka syksynen neulomisvimma iski :D

oliivia ihan kivalta kuulostaa mallijutut,ja niin pitkään kun lapsen ehdoilla mennään,niin eihän siinä mittää =) ja missähän mahtas neitistä kuvia nähdä?
 
Joo-o....
Minä kun ajattelin isoveljen vitsailevan, kun meinas pari viikkoa sitten ensi kesäksi juhannushäitä... |O Pommi tippus eilen illalla, jätkä on kihloissa... No onhan nuo olleet yhdessä jo jopa 4 viikkoa ja siitäkin ajasta vain to-su/ma yhdessä. Toinen asuu Iisalmessa ja toinen Vantaalla... Ensi sunnuntaina näen ekaa kertaa sen niin paljon puhutun muijan...
Mitähän mieltä tuosta nyt pitäisi olla? Mutsi ei ainakaan hyppinyt yhtään riemusta, faija ei halunnut sanoa ääneen mielipidettään :saint: Meillä isäntä pyöritti päätään.... Ex-kihlattu kysys tänään, että onko se seonnut lopullisesti... :$
Kaiken hyvän lisäksi siellä on 9 vuotias pikku neiti mukana kuvioissa... Hmm... :headwall: :headwall:

No täytyy pähkäillä mitä olen mieltä asiasta... En ole siis vielä onnitellut. Enkä tiedä onnittelenko vai hakkaanko jätkää päähän jollain painavalla kivellä :kieh: :saint:
Onkohan sillä enää mitään järkeä päässään? Ja niin kun se meille piti palopuhetta taannoin (10v takaperin), kun me niin "nopeasti" muutettiin silloin yhteen.... oltiin oltu yhdessä jo 6kk. Siitä meni pari vuotta kihlaukseen... Niinpä niin....

Oltiin äsken häissä. Tosiaan isoveljen ex-muijan :D
Oli tosi ihanat häät, mutta ei oltu yhtään ajateltu näitä pieniä alle 5 v lapsia, joita oli muuten aika reippaasti paikalla.... Ja kuitenkin 2 omaa mukana juhlissa... No Eemeli tuli sitten parin tunnin jälkeen pois, kun ei siitä mitään tullut. Ei sitä voinut pitää paikallaan ja ulos ei voinut yksin päästää, kun oli aikast keskustassa (autoja meni tosi paljon läheltä). Mutta sitten mekin päätettiin parin tunnin päästä lähteä kotia.
Mä olin kuitenkin vähän kuumeessa ja selkä ei kestänyt ollenkaan tuota juhlimista.

6.10 alkaa meidän perheen kuvaaminen sitten telkkariin... Tulevat näillä näkymin seuraamaan ultraa ja kuvaavat muutenkin meidän siellä käyntiä. Kun kerran lupasin viedä pojan näytille. Katsotaan iskeekö eemeliin ujopiimä sitten taas :D
Sen jälkeen ne tuleekin muutaman kerran kotiin kuvaamaan ja sitten loput kaikki Tammisaaren käynnit.

Mutsi soitti tänään ja kyseli mitä uutta auringon alla :saint: :LOL: Minä pokkana valehtelin, että ei mitään... ei tietoakaan raskaudesta :LOL:
Aateltiin tuolla rippijuhlissa paljastaa, jos itte tajuaisi... Olenko lievä sika? :kieh:

Mutta nyt tää taitaa mennä syömään ja nukkumaan oikeasti. On vähän tööt olo nimittäin. Taidan vetää peiton korviin ja toivoa, että tää kuume laskisi maanantaiksi, että pääsen töihin....
 
LS Me ei olla vieläkään sukulaisille raskaudesta kerrottu ja sentään menossa jo rv18. Ajateltiin ensin katsoa koska kukaan mitään huomaa. Mutta voipi olla, että heittäydytään kilteiksi ja kerrotaan rakenneultran jälkeen :D
 
Minä sitten tosiaan taisin perjantaina sairastua... Yhä edelleen oli äsken kuumetta, joten huomisen työpäivän jouduin perumaan. Toivottavasti saavat sinne jonkun muun hoitamaan hommat. Jos sitten torstaiksi olisin kunnossa...
Olo on ihan töttöröö, kurkku kipeenä ja hieman kuumetta... Jos se vaikka olis sikalunssaa... No niin vissiin... mistähän senkin muka olisin saanut? Käsihygienia on nimittäin erittäin huipussaan. Mulla on käsidesit ja saippuat ahkerassa käytössä ja töissä desiä kuluu vielä enemmän... Joten en usko siihen. Tais tehdä tehtävänsä tuo, kun oli to-pe välisen yön vielä parvekkeen ovi auki. Oli aika "viileä" sisällä perjantai aamuna, kun töihin olin lähdössä...
Halvattu! Mulla olis ollu niin paljon tekemistä tänäkin viikonloppuna, mutta kun ei oikein jaksa tehdä mitään.... Eemelikin nukkuu jo kolmatta tuntia päikkäreitään.... minä nukkunut jo kahdet. Ei hyvä...
No onneksi edes on sateinen ja tuulinen ilma, niin ei harmita sen puolesta niin paljon :LOL:
 
hippis joko sulla on noin paljo viikkoja :eek: kylläpä aika meneekin nopeasti,mulla alkaa tiistaina 23 viikko jo :D maha on pompsahtanu nyt ihan kunnolla,hassua :heart: me päästäänki sit jännäämään kumpi meistä ekana tekee vaavit :D eikös kaksoset yleensä aiemmin kuitenki synny ku laskettuna?
 
Alkuperäinen kirjoittaja dogtor:
me päästäänki sit jännäämään kumpi meistä ekana tekee vaavit :D eikös kaksoset yleensä aiemmin kuitenki synny ku laskettuna?
Niinhän nuo joka paikassa sanovat, että saa varautua aikaiseen syntymään. Yleisimmin ilmeisesti syntyvät rv36-38. Saa tosiaan nähä ollaanko joulu kotona vai laitoksella. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pitkään viihtyisivät mahassa.
Miun maha on jo ihan sen kokoinen, että ihan turha yritää piilotella. Perhekerhotkin kun alkoi viime viikolla, niin suoraa kysyivät koska on laskettu. Kun muilta mahakkailta udeltiin kautta rantain mahdollisesta raskaudesta :D Napakin pullahti jo ulos. Pojasta se on hirmu kiinnostava. Hää olis koko ajan nostamassa miun paitaa ja sörkkimässä ja nyppimässä sitä :D

 
Pikainen merkkaus vaan. Tänne rantautui mahatauti mitä ilmeisemmin. Ite oksentelin aamulla mut laitoin sen naistenvaivojen piikkiin. Daniel aloitti illalla ja vähän huonommalla osumatarkkuudella kuin miä :whistle: On menny pönttöön ja pöntön viereen, yläkerran lattialle/ matolle ja toki ämpäriinkin... Että näin. Nyt maate jos tiedossa enempikin pesemistä yöllä
 
Pitkästä aikaa tänne kirjottelen... kun töiltäni kerkeän ja Siirikin pitää liikkeellä =)
Siiri kasvaa mukavasti ja puhuukin aikasta paljon, vois vaikka väillä olla hiljaakin.

Mut lähinnä aattelin ilmottaa et etusivulle vois laittaa uutta tietoa :heart:



se ois niin ku la 21.2.2010 ja viikkoja nyt 13+1 :D

Olo on ollu mitä kauhein... Siiriltä ei ollu mitään oloja mut nyt kyllä :x
joop... et tällästä täällä suunnalla :D

T:Santti, Siiri ja pikku kakkonen
 
Paljon paljon onnea santille :hug: :heart:

Meijen kanssa saa sitte ihan jakaa ne kaikki kolotukset, yrjöämiset sun muut :whistle: Ja HUOM ODOTTAJAT ette painele niihin uusiin pinoihin kokonaan :kieh: :snotty: Mullahan menee ikä ja terveys kun alan kaikkia odottajien pinoja tuolla lukemaan ja ettimään mitä teille kuuluu... |O Säälikää nyt mun uteliaisuutta :saint:
 
ai niin, milloin Hilman ensi kuvaukset on? Nyt äkkiä lokakuisten tapaaminen pystyyn ja räpsitään oikein urakalla kuvia kaikista. Voi olla tuottoisia sitte joskus :whistle: Ties mitä missejä, johtajia ja porhoja näistä kasvaa... Olis site jotain myytävää seiskalle :whistle: :LOL:
 
Osaako kaikilla jo lapset sanoa äiti ja isä? Meillä tuo poika ei sano isä, isi, iskä tai mitään muutakaan isä-sanan versiota, vaan huutele isällekin äitiä. Kai pojan mielestä äiti=tärkeä ihminen, joten soveltuu myös isän kutsumanimeksi. Ketään muuta ei äidiksi kutsu. Vaikka kyllä se miehestä varmasti olisi mukavampi kuulla se 'isä' kuin äiti,äiti kun tulee kotiin :snotty: Vaikka poika innoissaan samalla juokseekin halaamaan.
Välillä poika kuulostaa suorastaan loukkaantuneelta jos yritetään oikaista, että sano isi. Vastaa vielä varmemmin, että 'äiti'.
Hupaisa tyyppi tuo poika :D
 
Pikaseen ilmottamaan että kasassa ollaan :wave:

Ja santille hurjan hurjan paljon onnea!! :D :heart: :flower:

Nyt koiran pikanen pissatus ja sitten kiireesti nukkumaan, aamulla aikaseen pitäs sännätä neuvolaan B)
 
Eikös Pupulla ala jo kohta lähtölaskenta :)

Hipkukka meillä isi oli pitkään tisi tai tihi. Nyt tulee jo isi. Kaikkia muita nimiä tuo toisteli muttei mummia ja sekös mummia harmitti :whistle: No nyt tulee mummikin tosin ummina. Kiia edelleen tiputtaa ekat kirjaimet pois monista sanoista. Poikien nimet osaa sanoa mutta kuittaa usein huutamalla poijaat :D

Miä en muista oliko se Daniel vai Jeppe joka pitkään kutsui isiäkin äidiksi. Se sitten jossain vaiheessa jäi pois, tosin en muista sitäkään että milloin :ashamed:
 
Mun juttuja ei tänne eilen huolittu |O . Jos nyt jotain uusiksi...

Pupusta piti kysellä, että mikä meno, mutta kasassa siis ainakin edelleen :whistle: :D . Pidäs nyt meitä hyvin ajantasalla :attn: ! Ja kuten Tuuti, minäkin haluan, että kaikki odottajat kertoo täällä kolotuksensa ym ym :D . Ootteko aktiivisina uudestaan odottajissa? Ja jo vauvansa saaneet muissa osioissa?

Santilla ihania uutisia ihanan kuvan kera :heart: ! Lämpimät onnittelut teidänkin perheelle :hug:. Huh, sitä pahonivointia ei kyllä ole ikävä, aikamoista touhua! Koitahan jaksella ja josko jo pian helpottais :)

Mites Krisulla meni risteily :) ? Meillä oli miehen kanssa ihana oma viikonloppu mökillä, missä aina käytiin aikana ennen lapsia eli 7v sitten jne. Oli ekaksin ihmeellistä purkaa autoa, kun ei takalomsassa ollut paljonkaan tavaraa :D ja sitten kun sen tavaran sai jättää mihin mieli :eek: :D , kukaan ei ollut penkomassa ja kuljettamassa.! Ei sitä tuollaisia asioita osannut arvostaa ennen lapsia :whistle: . Tehtiin piiiitkästä aikaa kunnon lenkki yhdessä ja ylipäätään pystyttiin rauhassa juttelemaan niistä ja näistä päivällä. Vesi oli jäähtynyt jo huomattavasti, mutta oikeestaan mitä viileempää vettä, sen ihanampaa saunan kera. Että mä nautin! Leffakin meillä oli mukana, Buttonista ja hyviä herkkuja. Ai että, tuli kyllä tarpeeseen! Ja puhuttiin, että nyt kun lapset alkaa oleen jo hiukan isompia, pitäs alkaa huomioimaan parisuhdettakin taas vähän paremmin. Ja mammalla oli mennyt hyvin lasten kanssa, joten mikäpä niitä sitten jättää.

Koululainen lähti tänään eka kertaa itekseen kouluun, vähän taisi jännittää, kun kuistilla tuli "huono-olo". Valokuvauskin tänään. Tuo meidän neiti on aamulla toooodella hidas ja mun on ihan pakko hoputtaa ja uhkailla myöhästymiselläkin. Nyt sitten tuntuu, että meinaako tuo alkaa oikein pelkäämään sitä myöhästymistä :/ . Vaan kyllähän sitä myöhästyy jos ei toimi, eikä myöhästymistä katota koulussa hyvällä.

Piituli muuten, mitä tupperin nokkis maksaa?? Aion laittaa tuon meidän nokkiksen kirpparille ja on niin hyvä muki, etten ihan ilmatteeks taida myydä, vielä kun mulla on siihen ihan käyttämätön vaihtonokka. Voiskos 5e pyytää, eikö?

Eip muuta, taidan jatkaa muutamaa keittiön kaapin siivousta. Mälsiä nää miehen yövuorot, tuntuu, ettei voi mitään tehdä kunnolla tehdä, lapsia päästää lastenhuoneisiin leikkiin jne. Porukoille lupasin kerätä meidänkin marjat puskista, vaan kun ei nappais :kieh:
 
Ai niin ja Hipkukalle piti sanoa, että meillä kans aluks isi oli äiti, nyt on tovin jo isiäkin sanonut varsin reippaasti. Ja päikyssä silloin myös vieraat miehet, jotka tuli pihasta lapsia hakeen, oli äitejä :ashamed: :LOL: . Siinä oli kuulemma hymyilyttänyt yhtä jos toista, mutta kai tuo tarkoitti että äiti = tärkeä ihminen tuli jotakuta hakemaan.

Laitas nyt Hipkukka jotain masukuvaa ja muut myös :attn:
 
Keiju07
Pikasesti kuittailen sadesään keskeltä.

Onnittelut Santille!! Odottajien kuulumisia on todella kiva lukea. Omasta tuntuu jo olevan runsaasti aikaa, vaikka eihän siitä ole kuin 3 kk ja kovin nuo mahamakkarat tuossa muistuttavat asiasta :D .

Meillä tuo isä-äiti-juttu meni pitkään niin, että Viena sanoi vain isä, ei äitiä. Oli jonkinnäköinen kapina uudesta vauvasta, koska periaatteessa hallitsi äiti sanan muussa yhteydessä, mutta ei puhutellut minua oikein millään termillä. Sitten keksi alkaa sanoa minua "tättä":ksi ja nyt tulee jo sitten äitikin :heart: .

Pottailu lähtenyt sujumaan esimerkillisesti. Niin ne palaset vaan ykskaks loksahtavat kohdalleen, ei se pakottamalla onnistu ja kukin sitten, kun aika on siihen kypsä. Voidaan olla jo autoreissutkin yms. ilman vaippaa. Ja kaikki tämä viikon aikana. Vain unilla toki pidetään vielä vaippaa, vaikka päikkäreiden jälkeen usein kuiva onkin. En vaan ihan luota vielä tuohon...

Neuvolareissu takana ja yhtä ymmällään terkkari kuin minäkin... liian vähän kertyy painoa Mainille... mutta silti niin iloinen tyttö. Testataan nyt ensi alkuun pissa, josko olisi jokin piilevä tulehdus. Onneksi terkkarin asenne on se, että käyriä ei niin kovin kannata tuijotella, mutta myönsi hieman huolestuvansa, kun laskusuunta on ihan kiistaton... :(
 
Hei,

Onnittelut Santille :heart:

Toivottavasti Keijun Mainin paino lähtee nousu suuntaan. Meillä on molemmat lapset olleet jossain vaiheessa huonoja syömään. Pojan kans käytiin tuossa joku aika sitten painokontrollissa, mutta eipä siinä sitten loppujen lopuksi ollut mitään erityistä syytä miksi kasvu oli lasku suunnassa. Ja meillä se oli niin aavistuksen vain laskussa ettei sitä kuulemma erottanut edes laskevaksi jos ei oikein tarkkaan katsonut käppyrää. Mulla tuo syömättömyys huolettaa välillä vähemmän ja välillä stressaan siitä tosi paljon. Nyt meillä on kuitenkin ollut molempien kans ihan hyvä jakso, poikaa pitää edelleen välillä houkutella leluilla yms, mutta pääasia että syö kuitenkin. Teillä on varmaan ihan eri asiasta kysymys kun neiti on noin pieni vielä. Meillä nuo kumpikin on syöneet ja kasvaneet vielä siinä vaiheessa kun tissillä on menty, mutta ovat siis vaan ronkeleita ja alkavat nirsomaan kun ikää tulee lisää :headwall: Varmasti huolettaa, mutta jospa se syy löytyisi tai sitten paino vaan lähtisi nousuun itsestään. En nyt muista kunnolla että syökö neiti kuitenkin ihan hyvin vai oliko niin että sen kans oli jotain takkuamista.

Rontilla ollut luxus viikonloppu. Kuka teillä nyt sitten katsoikaan kaikkia lapsia yhtä aikaa? Muistelen että joku aika sitten sanoit ettet tahdo saada kaikkia yhtä aikaa hoitoon. Mammasta puhuit, mutta onko se sun äiti vai? Minäkin olen tässä jo vähän alkanut mielessäni haaveilemaan kahden keskistä ajasta esim. Ikean reissua tms. päivän juttua. Ehdotinkin äitille viime perjantaina että alkaa sulattelamaan ajatusta Ikean reissusta :whistle: Ei ollut oikein innostunut, mutta lupasi harkita :whistle:

Apua nyt jää kommentoinnit. En huomannut ajan kulkua ja mulla alkaa kohta pumppi joten :wave:
 

Yhteistyössä