Laskettuaika Lokakuussa 2014

Hempsuli, olet niin oikeassa tuossa odottamisessa :)

Senya, tosi hienoa että varaavat sulle vakipaikkaa raskaudesta huolimatta. Vaikka asia ei saisi vaikuttaa niin monessa paikassa tuntuu kyllä vaikuttavan. Tosin taitaa päiväkotimaailma olla niin naisvaltainen, että siellä on raskauksiin ja lapsiin totuttu.

ujm, onnea työnhakuun! Ei kai raskaudesta ole työhaastattelussa mitään velvollisuutta kertoa, eihän siitä saa kysyäkään?

Äitiysvaatteista, en ole vielä pahemmin ajatellut asiaa. Kaikki vanhat olen jo laittanut eteenpäin, mutta kaapissa on paljon normimekkoja, jotka varmasti aika pitkälle menevät. Ensimmäisenä hankintalistalla onkin yhdet housut, leggareita ja sukkiksia. Vauvatarvikkeetkin on jo aika hyvin laitettu eteenpäin, kestovaipat ja joitan vaatteita olen säilyttänyt, samoin vaunut, mutta voi olla että ne joutuu kuitenkin uusimaan.

Alkoi sitten oksentaminen, yyh. Pahoinvointia ja huimausta, elän tortilla chipseillä ja mandariineilla. Myös väsymys vaivaa edelleen, olen jopa nukkunut päiväunia, mikä on mulle todella poikkeuksellista. Itseä alkaa jo ärsyttää kun ei saa mitään tehtyä, kouluhommat jää jälkeen eikä esikoisen kanssa jaksa mitään tehdä. Onneksi mies on tosi kultainen ja ottanut nyt enemmän vastuuta kaikesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Tervetuloa uusille lokakuulaisille :)

Tuota omaa vatsanpyöristymistä aloin tutkimaan. Minulla on siis aiemminkin ollut vatsan turvotusta isolla T:llä, mutta nyt mielestäni turvottaa eri tavalla. Ja vaikkei masu vielä varsinaisesti vauvan takia kasva, niin kyllä tuo pömppismaha on silti ihan kiva sitä oikeaa kumpua odotellessa :)

Painatin miehen siskolle paidan, jossa on teksti "Keep calm, you'll be an aunt". Ajattelin antaa paidan hänelle ystävänpäivälahjaksi perjantaina. Hän on odottanut tätä vauvauutista lähes yhtä paljon kuin minä :)
 
Tervetuloa kaikille uusille! :)

maijac Paljon tsemppiä! Kiva kuulla sitten kokemukset. Pidän peukkuja.:)

Morrison Olen hyvin pahoillani menetyksestänne.:hug: Hilpiäinen on muuten todella suloinen lempinimi.:)

Näkymätön Minäkin pohdin, että jos pääsen ultraan ennen syntymäpäivääni, niin aion jossakin vaiheessa kysyä, että katsotaanko kuvia? ja sitten tuon esille ultrakuvat.:) Olen pohtinut myös, että hankkisiko esikoiselle simppelin valkoisen paidan ja kirjoittaisi siihen "Isosisko" ja sitten seurailla, että kuinka kauan menee, että ihmiset yhdistävät.;)

Hepsuli82 Aivan ihana idea! Siskosi pitää aivan varmasti. :)

Tyttömasu kyseli omega3:sta. Syön siis omega3- tabletteja pääni hyvinvoinnin vuoksi, mutta hyvää se tekee nyt raskauden aikanakin:
http://http://www.vau.fi/raskaus/Terveys/Elamantavat/Sikion-suosikkirasva/
Lääkäri suositteli, että lopetan omegat kuukautta ennen, sillä ne voivat aiheuttaa vuotoriskin. Kyseinen lääkäri ei riskiä suurena pitänyt, mutta suositteli lopettamista varmuuden vuoksi ja niin tein, eikä sektioon päättyneessä synnytyksessä mitään tapahtunut. Aion tälläkin kertaa keskustella vitamiineistani heti ensimmäisessä neuvolassa ja siitä eteenpäin, jotta kuulen uusimmat suositukset.

Luckygirl & Vekara 4+4
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
luckygirl mitä tuo vuotoriski tarkoittaa..? Yleisesti ottaenhan omegaa suositellaan raskaana oleville.. :) Minulla veren hyytymistekijät ovat kovaa luokkaa, ja omega 3 ohentaa verta, mikä estää sen paakkuuntumista...joten ajattelisin että on hyvä tuon masun verenkierron takia.. Ei ainakaan mene vuorisuonet tukkoon ja siitä aiheudu keskenmenoa..? :)
 
Vuorokauteen en ole täällä käynyt, ja nyt jo tuntuu, että oon jo pihalla jutuista! :D ihanaa kun täällä on näin aktiivista! Joka kerralla luettavaa =)

Morrison Kyynel valui poskelle kun luin, mitä olette joutuneet kokemaan. Tällä kertaa toivon täydellä sydämellä, että kaikki menee hyvin :heart:

Maijac Mites ultrassa meni? Täällä jännätään teidän puolesta :)

Iisuli Ollaan me odottavat äidit kyllä outoja. Ensin ollaan huolissaan jos ei ole oireita, maalaillaan jo piruja seinille, ja kun ne oireet vihdoinkin tulevat, ei sekään ole hyvä :D Voi meitä.

Ja Tervetuloa! kaikille uusille lokakuisille! Tästä tulee oikein vilkas ketju.

Mulla kävi kanssa mielessä että mitäköhän Jenni-Julialle kuuluu? Ei ole kuulunut mitään, vaikka yv:tä laitettu tuosta facebook-ryhmästä. Toivottavasti kuullaan sinusta pian! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
ujm
Iisuli: ei tarvitse kertoa eikä saa kysyä mutta toisaalta tuntuu huijaamiselta hakea vakituiseen paikkaan vaikka tietää olevansa raskaana. Mutta aion kyllä olla asiassa itsekäs, koska vaikuttaa mun äitiyspäivärahoihin.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Terveiset varhaisultrasta! Kaikki oli hyvin. Pieni oikeassa paikassa ja sydän sykki. Viikot oli ultran mukaan noin 6+1, mutta pitäydyn tuossa 6+3 laskuissa, koska edellisten menkkojen alku ja kierron pituus on tiedossa. Jos vielä np-ultrassa on pari päivää vähemmän, niin vaihdetaan sitten. Aivan ihana lääkäri oli. Totesi vain, että mitään ei voi nyt itse tehdä ja aikaan saada keskenmenoa. Se tulee, jos tulee. Kaikki oireet on normaaleja ja seurannat on nyt kuten kaikilla muillakin. Lääkkeitä eli metforemeja saatan joutua nyt syömään koko raskauden ajan, sillä suositus on juuri muuttumassa. Hurjaa. Nyt on sitten vain uskottava, että pieni kasvaa siellä.

Äitiysvaatteita olen ostanut sen verran, että kahdet housut viikonloppuna nappasin. Yksiä olen tuolta mamamiasta ihaillut, mutta niissä ei ole tällä hetkellä oikeaa lahkeen pituutta... Odotellaan.

Kotidoppleria en aio ostaa, koska sillä en tekisi kuin itseni hulluksi. En näe mitään syytä tarkkailla sykettä. Jos syke sieltä katoaa, niin mitäänhän ei ole tehtävissä.

Tervetuloa uusille ja tsemppiä kaikille tähän alkuun!
 
Maijac: minulle ei edes annettu aikaa ennen kuin seitsemännellä viikolla. Siellä on vain turvonnut limakalvo sitä ennen ja ei voi vahvistaa asiaa. Mutta jos olet plussannut, niin kyllä siellä pieni pesää kaivaa. Parin viikon päästä näkyy kyllä. Otathan rauhallisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
maijac mitä tuosta nyt sanottiin sulle? Mitä siis näkyi? Olen tosi pahoillani. Mikään ei riepo ihmisen mieltä pahemmin kuin se, että joutuu odottamaan jopa kaksi viikkoa ennen kuin saa tietää mitään varmaksi.

äitiysvaatteistakin olette jo jutelleet. Mä en koskaan löydä kivoja äitiysvaatteita ja niimpä olen tyytynyt käyttämään ihan normivaatteita mutta isommassa koossa ja muokaten. Lisäksi teen itse vaatteita sen mukaan mitä haluan ja tarvitsen. Just löysin vanhoja äitiysvaatteita ja totesin että yök, en tosiaan laita päälleni. Miten niin pinnallista??? ;) Lisäksi mulla noi mahat tuppaa kasvamaan aika isoiksi jo aika alkuunsa niin en mä edes mahdu mihinkään muuhun kuin puolijoukkuetelttaan.. :ashamed: Viimeksi ulkopuoliset huomas mun raskauden kun olin nippanappa päässyt maagisen kolmen kuukauden rajapyykin yli. Kaiholla muistelen sitä kun esikoisesta maha alkoi näkyä vasta joskus viikolla 20!

Dopplerista sanon sen verran, että mä ostin viime raskaudessa huutonetistä käytetyn dopplerin jas e oli kyllä kiva. Sain sydänäänet kuulumaan viikolla 14-15 ja niitä oli kiva tallentaa koneellekin. Musta oli kiva iltaisin lojua sohvalla ja ottaa hetki tytön kanssa "jutellen". Ei se kuitenkaan mikään välttämättömyys ole. Myin koneen pois raskauden jälkeen enkä aio nyt uutta hankkia.

Ootteko miten selvittäneet paikkakuntanne tarjoamia ultria? Käsittääkseni jossain päin saa kaksi ultraa ja jossain vaan yhden. Meillä on kaksi ultraa kunnan puolesta ja sitten omakustanteisesti käyn tuon varhaisraskauden ultran. Lisäksi neuvolassa on kyllä ultralaite, jolla vauvaa voidaan vilkuilla mikäli se tarpeelliseksi katsotaan, mutta ei ole kovin hyvä laite eikä kuulu perusneuvolakäyntiin kyllä. Lisäksi me aiotaan nytkin mennä 4d-ultraan. Siksi, että halutaan ne kivat kuvat vauvasta ja varmuudella tietää sukupuoli. Mitenkäs muut; aiotteko selvittää sukupuolen?

En vielä ehtinyt kaikkia teidän juttuja lukemaankaan, joten vietän illan pinoa kahlaten läpi. On kivaa kun on kanssaodottajia joiden kanssa jakaa kaikki. Mä etenkin olen aina ihan tampio raskausasioiden kanssa niin vakoilen täältä neuvoja kaikkeen. :D Voi kun pääsis päikkäreille nyt...


Morrisson & Hilpiäinen 4+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Heippa, hivuttaudun tänne tuolta syyskuisista. Kuukautisten mukaan la olisi siinä 24.9. paikkeilla mutta tänään ultrassa nähty syke ja 6+3 vastaava sikiö joten la siirtyisi lokakuun puolelle, nyt alustavasti 4.10. Elän nyt noiden ultran viikkojen mukaan, kun ne on kuitenkin varmasti lähempänä kuin tuo menkoista laskettu.

Meillä siis toinen lapsi tulossa, esikoinen on melkein 11,5kk tyttö. Imetyksen oon lopettanut marraskuun alussa ja heti sen jälkeen alkoi menkat, kahdet ehti tulla ennen kuin sit tein positiivisen raskaustestin. Ehkäisyä ei ollu synnytyksen jälkeen missään vaiheessa käytössä, vaan pikkusisarus on ollut tervetullut heti kun on tullakseen.

Oireita on järjetön väsymys ja jatkuva etova olo, pari kertaa oon oksentanut. Hajuaisti on herkistynyt ja varsinkin ton lapsen ruuat (erityisesti bataatti) haisee kamalalle. Oon hoitovapaalla kotona niin ei tarvi onneksi jaksaa raahautua täältä mihinkään jos siltä tuntuu.

Ehdotus listan päivittäjälle, voisiko ton listan järjestellä laskettujen aikojen mukaan, olis helpompi seurata missä vaiheessa kukakin on menossa?

4.10./Hepa_/25v./2.lapsi/TYKS
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Kivasti on tullut keskustelua :)

maijac: tsemppiä, yritä jaksaa odotella se 2 viikkoa rauhallisin mielin, toivottavasti kaikki menee sitten hyvin!

Äitiysvaatteista: tallessa on edellisessä raskaudessa ostettuja housuja, tunikoita, sukkiksia ja leggareita sekä yksi trenssi ja tukivyö. Muuten meinaan pärjätä normivaatteilla, nykyinen löysä tunikamuoti ja trikoovaatteet on kyllä hyvä juttu tätä ajatellen ;).

Ostoksissa suosittelen kääntymään huuto.netiin, kirpputoreille ja nettikauppoihin. Ihan
elloksellakin on kivoja vaatteita, ulkomailla enemmän, esim. asos ja esprit tekee toimistotöihin käyviä äitiysvaatteita. Meillä ei töissä ole tiukkaa pukukoodia, mutta ei siellä todellakaan voi verkkareissa ja t-paidassa haahuilla... Eli suorat housut ja parit pillifarkut tarvitaan sekä siistejä mekkoja ja äitiyssukkiksia.

Mahan koosta: ekassa raskaudessa piti siirtyä äitiyshousuihin 12 viikon tienoilla. Silloin alkoi jo maha omaan silmään näkyä. Pystyin peittelemään masua noin viikolle 15, jolloin se alkoi olla kohtuullisen selvästi havaittavissa ulkopuolisenkin silmään ;).

Alkuraskauden ultrasta: en taida jaksaa odotella viikolle 12-13 tai milloin ikinä ultran saankaan varattua, vaan menen yksityiselle... Onko hinnoista kellään tietoa? Täältä löytyis ainakin Terveystalo, Pihlajalinna, Aava klinikka. Kertokaas, ketkä on käyneet, että missä ja kellä kävitte ja paljonko maksoi. 4D:ssä ei käyty viimeks eikä varmaan mennä nytkään... Ja sukupuoli halutaan selvittää, molemmat ovat tervetulleita, mutta jotenkin olen kokoajan ajatellut tätä pojaksi :)

Oloja: kevyt huono olo alkaa vaivata, jos ei syö säännöllisesti, mahaa myös turvottaa niin, että housut tuntuu jo nyt kiristävän?! Taitaa olla nyt 4+6, joten mielenkiinnolla odotan, milloin maha pullahtaa... Ilmeisesti toisessa raskaudessa se tulee aiemmin näkyviin.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Voisko joku päivittää mun tiedot myös tai kirjottaa punasella. Puhelimen takia en saa tekstiä punaiseksi kiitos:) smesmira/29v/kolmas/la 5.10/tyks

tänään alkoi pahaolo ja ekan kerran oksensin. Otin pahoinvointilääkettä ja se auttoi hiukan. Mä olen jo kertonut isoveljille että vauva kasvaa masussa ja molemmat katseli innoissaan ultrakuvia katkaravusta:)
maijac: tsemppiä. Parinviikonpäästä näkyy pieni kyllä siellä. Mullakin joutus ettii oikein et löyty toi pieni sieltä sitten. Mittauksetkin sai just ja just mut sydän hakkas ruudussa se oli hieno näky.

smesmi ja salamatkustaja 6+2
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Minäkin toivoisin listaa LA:n mukaan.
Selkein kai ois toi mitä monessa ketjussa on että on päivämäärät

1.10
2.10
3.10
jne

janimet sit tossa alla muiden tietojen kans

mutta tämä vaan minun mielipide

Smesmiran pyynnöstä

smesmira/29v/kolmas/la 5.10/tyks
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
Tuohon muotoon päivitetty lista, mitä Tähtitomu sanoi on kyllä kieltämättä selkeämpi kun nimiä alkaa olla jo monta. Itse tykkäisin, että lista löytyisi myös ensimmäisestä viestistä eikä vaan satunnaisilta sivuilta.

Mulla ei oikeastaan ole mitään uutta sanottavaa, olot menee samaa rataa kun tässä aiempinakin päivinä. Voisin vaan haljeta onnesta, kun miekkonenkin alkaa olla innoissaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta :heart: Tulisi se neuvola-aikakin vaan nyt pian!

senya 6+5
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttömasu
ujm
Nyt iski sitten flunssakin! Mitenhän flunssaa saa hoivata raskauden aikana? Mulla tuppaa yleensä tulemaan korvatulehdus kylkeen. Pitääkö mennä heti lääkäriin jos tulee tai jos nousee kuumetta vai vaikuttaako raskaus jotenkin flunssailuun?
 
Helou kaikille olen tämän viikon reissuhommissa pääsen aikasintaan torstaina koneelle eli jos joku muu voisi päivitellä listaa. Ensi viikolla luultavasti lähden espanjaan töihin ja tulen sieltä kuun lopussa pois. joten En pysty päivitteleen. Tänään tehty sellaista työtä joka ei raskaana olevalle sovi mutta hampaat irvessä tein. Nyt taas sattuu vatsaan..
 
Oliko willarose halukas päivittämään tuota listaa, tai joku muu halukas ja osaava? :) Tosiaan se on vähän vaikea löytää tuolta seasta tarvittaessa.

Soittelin tänään vielä ultraan aikaa ja se on 7 viikon päästä (1.4)! :headwall: Synttärit on melkein paria viikkoa aikaisemmin, eli ei onnistu yllärit : / Miten tätä odottelua kestää? Kertokaa, miten ajan saa kulumaan? :D
Yksityisellä olemme päättäneet nyt olla käymättä. Mies puhui ympäri, että aika sen kuitenkin näyttää :p Sukupuoli otetaan kyllä selville tuossa toisessa ultrassa, olen niin malttamaton. Toinen poika olisi kiva seuraksi esikoiselle, mutta tyttö olisi kiva vaihtelun vuoksi. Molemmat ovat tervetulleita :heart:

Kuinka aikaisin voi supistaa?? :O Tänään oli fyysisesti aika raskas päivä ja nyt illalla kaupassa kramppasi mahaa ja alaselkää ihan kunnolla. Tai sitten ne olivat vain kovempia sellaisia menkkatuntemuksia, mutta piti muutaman kerran ihan pysähtyä hengittelemään ostoskärryihin nojaten.
 
KESKENMENOISTA: Hei, taas! Minulla takana 3 keskenmenoa. 2 niistä on tullut silloin kun olen sairastanut noro viirusta pahimmillaan. Myös edellisessä onnistuneessa raskaudessa sain noron. Sikiön sydänäänet olivat 20% isommat noron pahimpaan aikaan. Kuulin siis äänet joka päivä doplerilla. Siinä odotusryhmässä toinenkin sai noron ja joutui heti synnytykseen viikolla 33. Siis oksu ja se toinen lensi kun lapsi syntyi. Lapsi voi ihan hyvin tietääkseni. Sattumaa tai ei mutta noroa kannattaa ehkä vältellä? Vaikeaa se on.. Aion yrittää päästä tammikuun 2015 odottajiin... :) saapa nähdä. Se on minulle elämäni " last shoot". Sillä se on sitten viimeinen pakastettu alkioni . En enää sen jälkeen lähde siihen rumbaan..
 
Viimeksi muokattu:
maijac Kiva kuulla, että testi antoi luottamusta. Ainakin pääset uuteen ultraan pikkuisen kasvua ihastelemaan...:)

ujm Pikaista paranemista!

Odotus&flunssa Esikoista odotaessani sain kunnon flunssan. Se tapahtui ihan näillä main, ennen ensimmäistä neuvolaa, joten soitin silloin terveyskeskukseen ja kysyin, että mitä pitää tehdä. Silloin terkka neuvoi, että saan ottaa odottavalle sopivaa flunssalääkettä. Otin kuitenkin vain yhden odottajalle sopivan flunssajuoman ja kärsin loppuajan. Ehkä soittaisin terveyskeskukseen ja kysyisin ohjeita...?

Sukupuoli Aiomme ottaa selvää pikkuisen sukupuolesta, jos pikkuinen sen suostuu näyttämään ja ultraaja kertomaan. Mies voisi iloisesti odottaa tietoa synnytykseen asti, mutta minä en! Uteliaan mielen on pakko tietää!;) Ja huomasin esikoista odottaessa, että vauva tuli heti vieläkin läheisemmäksi, kun tiesi, että kumpaa odottaa.:) Nyt tuntuu, että meillä on win-win - tilanne: toinen tyttö on kiva, kun tiedämme hieman tytön hoitamisesta ja poika taas olisi kiva, kun voisi sitten pohtia, että miten tämä odotus ja sitten hoitaminen eroaa, jos eroaa mitenkään.
 
maijac varmasti siel on nyt kaikki hyvin tosiaan :) :heart:
Minulla kun oli keskeytynyt keskenmeno niin masussa ei näkynyt mitään ja kohdun reinamat jo alkoivat jotenkin muuttumaan siis limakalvot kuukautisvuodoksi pois.. Sulla näytti siis tosi hyvältä siellä! :)

Dragonfly77 toivon kovasti, että sinne tammikuun2015 odottakiin päädyt.. :heart::heart:
Millä viikoilla olit tuon noron sairastellut ja jouduit kohtaamaan keskenmenoja.. :hug:

Minä oon kyllä niin oireeton että pelkään jo ens ma ultraa..iik..
 

Yhteistyössä