Mun mielestä lapsiperheet on joskus vähän itsekkäitä. Ja sanon tämän, kun yksi sellainen lähti juuri viikonloppukylästä.
Oikeastaan olisi ollut ihan yks hailee olisinko ollut edes paikalla muuta kun laittamassa ruokaa, petaamassa sänkyä ja kattamassa pöytää. Iskä ja äiskä touhottaa lapsosensa kanssa ("Oi MITÄ Jesse löysi? MISSÄ Jesse istuu? Onko Jesse nyt sohvalla? Kuka on sohvalla, kuka? Voi kuka nyt tulee pois sohvalta! Kyllä meidän Jesse on niin taitava kiipeämään sohvalta!")
Sisään tultua pyyhällettiin tyynesit ohi keittiöön laittamaan lapsoselle syömistä. Sitten hervoton show lapsosen syömisistä ("Oisko nyt hyvä tässä syöttää vaikko tuossa? Eikö ois mitään korkeempaa tuolia? Tää lusikka ei oo nyt hyvä. Nytpä iskä hakee sen toisen ruokalapun, ei tämä ole hyvä.") Syönnin jälkeen tietysti pesulla käyntiä, vaatteet ja vaipat vaihtoon, sitten tietysti stimuloivia leikkihetkiä ja lauluja tunnin verran. Varovasti koitin kysellä josko voitaisiin ne kahvit juoda, kun olin jo pyödänkin siinä paria tuntia aiemmin kattanut. ("No jos tässä samalla nyt jotain voi vähän syödä, tuo tänne mukit tänne olkkariin kun Jesse haluaa nyt lukea kirjaa! OI mikä kirja! OI miten Jesse lukee!")
Sitten olikin jo aika ruveta kovalla tohinalla rakentelemaan matkasänkyä ("No ei nyt tässä huoneessa! Mikäs tuo huone on, katsotaas sinne. Eikös tehdä niin että te nukutte olkkarissa, ja siirretään tuo sohva sinne niin Jesse voi mammittaa täällä?") Sitten hirvittävä nukutushulabaloo, unilauluja ja iltasatuja ja unimaitoja ja lisää unilauluja ja sitä ja tätä ja tuota. Ipanan nukahdettua vanhemmille iski tyhjä katse silmiin, mitäs tässä nyt. Hetken aikaa kiusaantunutta keskustelua maustettuna tarkistureissuilla makkariin ja keskustelun katkaisevilla kuuntelutuokioilla ("HYS! Ynähtikö Jesse? Pitäiskö mennä katsomaan?"), ja eiköhän mennä nukkumaan kaikki, kello on jo yhdeksän.
Aamulla istuttiin kuiskaillen odottamassa että Jesse herää ("Älä nyt sitä kahvinkeitintä! Jesse NUKKUU!). Ja helvetillinen sirkus käyntiin heti kun ensimmäinen ynähdys kuului. ("UI kuka on herännyt? Onko Jesse herännyt? Voi toista kun toinen on juuri herännyt! Nyt lauletaankin aamulaulu!"). Aamupalashown, aamupesushown, leikkituokioshown ja lelujenpakkausshown jälkeen perhe häipyikin ovesta ulos.
Oikeasti, porukka ei koko reissun aikana puhunut mulle mitään muuta kun vastauksia suoriin kysymyksiin. ("Otatteko kahvia? Onko teillä pyyhkeet"). Kertaakaan ei varmasti ottaneet katsekontaktia, kun piti ihastella ihanaa ipanaa. Ne lyhyet hetket kun ei juonnettu ipanan tekemisiä tai sanomisia, kertoiltiin taukoamatta neuvolakuulumisia ja viime päivien kakan koostumusta.
Menen vaikka valalle, ettei kumpikaan pystyisi sanomaan viikonloppureissunsa jäljiltä mitä mulla oli päällä, mitä mulle kuuluu tai olinko oikeastaan edes koko aikaa paikalla. Kesken leikki- ja laulutuokion kävinkin terassilla itsekseni istuskelemassa puolisen tuntia, kun en jaksanut norsulaulua ja taputusleikkejä.
No mutta eihän se ole itsekästä käyttäytyä kylässä noin, eihän?
Mua vaan nauratti koko ketju. Voi jestas. Anteeksi nyt mutta kuulut varmaan niihin ihmisiin, jotka eivät missään nimessä nosta lastenvaunuja bussiin
Tämä pisti väkisinkin hymyilyttämään..