Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita??

[Kotilohikäärme]

Voi hyvänen aika. Tuskin ap:n pointti oli, että kaikilla perheillä toimisi samat asiat ja kaikkien pitäisi toimia samalla lailla kun ap. Kun ap on antanut esimerkkejä omasta elämästään, niin niitä luetaan palstalla kuin piru raamattua ja valitetaan, kun ei itse pysty samaan. Eiköhän ap:n pointti ollut, että jokainen voisi miettiä, miten omasta elämästä voisi tehdä helpompaa ihan pieniä asioita muuttamalla. Sinä et voi tehdä etäpäiviä, mutta ehkä jotain muuta, mihin ap:llä taas ei ole mahdollisuutta jne. Se ap:n lässytys vähän kuormittavista johtotason työpaikoista oli taas kyllä ihan puutaheinää, joten en minäkään ap:tä ihan kaikessa komppaa

Tästä on hyvä palata otsikkoon...
Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita??
No siksi ettei ole reaalielämässä toteuttaa ap:n arjenparannusvinkkejä

 

[vierailijana]

[QUOTE="tre";24585463]Miten voit sanoa et elämä olis täydellistä ilman sitä erityislasta? :O[/QUOTE]

No tottakai voin! En tarkoita että se lapsi tässä on se "vika" ja ettenkö häntä rakastaisi jne. vaan hänen ongelmansa tekevät elämän 100 kertaa raskaammaksi, ihan kaikille.

 

["mellan"]

mie oon uupunut, kun joudun tekemään kaiken yksin (asutaan tytön kanssa kahdestaan). Vuokranantaja ei anna laittaa edes astianpesukonetta, joka edes vähän helpottais meidän elämää. Nyt oon yrittäny, että tekisin vaan sen minkä jaksan ja aika usein se tarkottaa että tiskit on tiskaamatta, pyykit pesemättä tai kämppä siivoomatta. Onneks tyttö on nyt eskarissa ettei tartte koko ajan olla ruokaa laittamassa ja tyttökin jo jonkin verran osallistuu kotitöihin

 

[Madicken04]

Yhtenä esimerkkinä arkeen liittyvistä uusista kikoista voisin mainita vaikka sen kun alkukesästä vierailin kaveriperheessä jossa on 6v kehitysvammainen tyttö ja 2v terve pikkusisko. Puhuttiin kesälomasuunnitelmista ja kerroin ettei me perheenä olla matkustamassa minnekään, että minä ja vauva lähdetään viikon reissulle Tanskaan siskoni perheen luo ja mies jää kotiin isompien lasten kanssa. mies sitten loppukesästä/alkusyksystä tekee jonkun oman reissun toisen isomman lapsen kanssa.

Kaverini rupesi sitten miettimään että pitäisiköhän hänenkin tehdä kesäreissu siskonsa luokse pelkän kuopuksen kanssa. Tähän asti olivat aina matkustaneet koko perheellä ja nuo vierailut olivat aina olleet katastrofeja. Siskon lapset ovat jo teinejä eikä asunto ole lapsille suunniteltu. 6v villiintyy noilla kyläilyillä täysin ja pikkusisko matkii mukana, koko aika menee lasten perässä juoksemiseen ja tavaroiden sekä lasten turvallisuuden puolesta pelkäämiseen. Lapset valvottavat toisiaan jne. Keskustelusta ei tule mitään ja kun vierailu lopulta päättyy niin sekä isäntäväki että vieraat huokaisevat helpotuksesta.

Nyt kun syksymmästä nähtiin kaveri kiitti vinkistä, hänellä ja kuopuksella oli ollut oikein mukava ja rento kyläilyreissu siskon luona samalla kun isä ja esikoinen oliovat viettäneet omaa laatuaikaa kotipuolessa. Ensimmäisen kerran vuosiin oli tullut olo että lomalla oli saanut levätäkin. =)

Ei, lapsen kehitysvamma ei poistunut mutta heille avautui uusia mahdollisuuksia saada rentoutua vapaa-aikanaan.

 

[dfdf]

[QUOTE="Miukumauku";24584683]

On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin.

[/QUOTE]

Jos nämä mainitsemasi tapaukset eivät sisälly normiperheisiin, niin silloin viestisi kohderyhmä on hyvin suppea. Lisäisin tuohon listaan vielä omasta vastuustaan luistavat isät. Eipä vaimo voi aikuista miestä pakottaa osallistumaan perheen arkeen yhtään enempää kuin tämä itse haluaa.

 

["vieras"]

Hyvä ap.
Minä tuolla sivulla 2 jo kerroinkin oman umpikujani ja väsymykseni syyn.
Minulla on ikääkin ihan mukavasti, elämänkokemusta monenlaista takana. Silti en tiedä miten tästä omasta väsymykseni yhtälöstä selviän.
Kun niin mielellään vinkkejä jaat, ihan oikeasti sellaista ottaisin mielelläni vastaan minäkin.

Siis:
Minulla on koulutus, mutta en tee koulutustani vastaavaa työtä, koska se olisi vuorotyötä. Lopetin sen, kun vanhimmat lapseni olivat kouluikäisiä ja olin uupunut ja koin haitaksi sen, etten ole koskaan kotona, koululaisilla ja minulla on aivan eri rytmit. Työ oli myös määräaikaisuuksia, keikkaa.
Päivätyöhön ei-omalle alalle siirtyminen toi pienemmän palkan. Lisäksi vakituisen työpaikan.
Pidän työstäni.
Nyt minulla on alaluokkalainen lapsi, koululainen siis, joka on vihdoinkin saanut kavereita ja paikkansa koulu- ja luokkayhteisössä. Ympäristö on rauhallinen ja turvallinen.
Päiväkoti-ikäinen viihtyy päiväkodissa.
Olen yh.
Työmatka on pitkä ja kallis, bensan hinta on kallis ja bussilla matkaaminen ei onnistu, joudun menemään omalla autolla.
Saan minimipalkkaa, bruttopalkkani on noin 1570 e / kk, teen nyt osaviikkoa ja kokopäivätyöhön siirtyessäni saan noin 1980 e / kk. bruttona.

Olen etsinyt melkein mitä vain työtä tästä kodin ja asuinpaikkakunnan läheltä, ei löydy sellaista, mihin minun pätevyys riittäisi.

Haen koko ajan vuokra-asuntoa työpaikkani läheltä, eli alueelta, paikkakunnalta jossa työpaikkani on, olen jonossa mutta vaikka minulla on ko. kaupungissa vakituinen työpaikka, en ole asuntojonoissa ykkössijoilla, koska minulla on jo asunto. Enkä ole tämän kaupungin asukas vaan toispaikkakuntalainen.

Kovin isoa vuokraa en pysty maksamaan koska palkkani on pieni eikä asumistukea huomioida koko vuokralle, vaan kelalla on omat kriteerinsä.

Kun olen vain välitilassa etsimässä, odottamassa, hakemassa, enkä edes tiedä milloin tämä loppuu, - milloin saan asunnon tai milloin saan työpaikan - niin olisiko ap:lla neuvoja minullekin miten elämäni järkkään? Kiitos.
Omaa asuntoa en voi ostaa, koska näin pienituloiselle ei pankki anna lainaa ja alkupääomaa ei näin pienestä palkasta ole voinut säästää: minullahan on ollut lapsia "aina" eli ensimmäisen lapsen sain aika nuorena, tein ratkaisun enkä jäänyt epätyydyttävään elämään ja ns. avoerosin, aloitin opiskelut yh;na, maksoin lainani takaisin, mutta säästää en ole voinut kun olen kädestä suuhun joutunut elämään ja nytkin, tämäkin suhde on erinnäisistä syistä päättynyt uunituoreeseen yksinhuoltaja-tilanteeseen. Elikkä? Vinkkejä? kiitos.

Mä en tuossa tilanteessa näkisi muita vaihtoehtoja kuin jatkaa opiskelua vaikka se tilapäisesti budjettia kiristäisikin, ja hankkia koulutuksen joka vastaa päivätyöpaikkojen vaatimuksia. Mullakin on pieni palkka ja vuorotyö, mutta yhdessä puolison kanssa nää tulot vielä menettelee.

 

[säpäle]

Jos nämä mainitsemasi tapaukset eivät sisälly normiperheisiin, niin silloin viestisi kohderyhmä on hyvin suppea. Lisäisin tuohon listaan vielä omasta vastuustaan luistavat isät. Eipä vaimo voi aikuista miestä pakottaa osallistumaan perheen arkeen yhtään enempää kuin tämä itse haluaa.

Minua jotenkin huvittaa, että nämä tavallisimmat ja hankalimmat asiat ohitetaan tässä aloituksessa noin vain ja sitten nämä ap:n vinkit tekevätkin kaikkien elämästä paljon helpompaa. Joo hyvät arjen vinkit ovat ihan tervetulleita, mutta jos ketjun otsikko on "miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita", ei niitä yleisimpiä ja tärkeimpiä syitä voi unohtaa. Eli ketjun otsikointi taitaa nyt olla pielessä.

 

["miukumauku"]

Ei se elämä aina auvoista oo. Itsekin olen ollut elämässäni omaishoitajana ja käynyt läpi monia rankkoja asioita, läheisten vakavia sairauksia ja kuolemia. Nyt on kaikki mallillaan, kiitos sen, että osataan puntareoida perheessä sitä, miten kuviot voidaan saada pelaamaan niin, että ne olis vähemmän rasittavia ja perhe-elämä olisi mukavaa kaikille. Ei tää oo huono aihe, sillä lapsiperheiden uupumuksesta puhutaan paljon. Suomessa on isot määrät lapsia, jotka eivät saa edes sitä lämmintä ruokaa kotona kun vanhemmat eivät jaksa. Lapsiperheiden jaksamattomuudesta saa jauhaa loputtomiin, mutta siitä, miten sitä voitaisiin koettaa parantaa, ei kyllä sovi nostaa tapetille. Vikahan on muissa ja yhteoskunnassa, eikä omissa valinnoissa ja oman perheen sisäisissä asioissa. Vika on aina muissa.

Minä olen sitä mieltä, että me voidaan vaikuttaa perheen jaksamiseen paljolti sillä, miten me järjestekkään arjen toimivuus. Kaikilla ei ole yhtä suuria mahdollisuuksia tehdä asioille mitään, mutta monella se näyttää olevan enemmänkin haluttomuutta ja sen toistamista, ettei ole mitään keinoja asioiden parantamiseksi. Ollan upuneita, silti haluttomia ja kyvyttömiä tarttumaan härkää sarvista ja tekemään asioille jotain. Ei ne asiat itsestään tapahdu, vaan niiden eteen on tehtävä töitä. Ja toimintatapoja on varmaan hyvä miettiä aina uudestaan kun elämän vaiheet muuttuu. Kun lapset ovat ismpia, on erilaisia tarpeita, kun perhe alkaa esim rakentaa tai remontoimaan kotia, on taas erilaisia tarpeita. KUn joku sairastuu, tilanne vaatii taas uudenlaisia järjestelyjä. Viestini on, ettei kannata heittää hanskoja tiskiin ja elää vain uupuneena pyrkimättä tekemään asioille mitään. Kannattais miettiä, mitä voisi tehdä arjessa toisin kunkin tilanteeseen sopien, että arjesta tulisi mukavempaa kaikille.

 

["joku"]

tuli uupumus kun lapset sairastivat 6kk putkeen ihan hirveesti..osa sairasti kotona ja osa joutui sairaalaan,joten oltiin molemmat lujilla.Tukiverkostoa ei juurikaan ole,joten siksi tilanne oli hirveä.Nyt kun lapset on olleet terveinä koko kesän jaksaa taas ihan eri malliin=)Melllä on lapsia 4kpl ja se perusarki ei väsytä,mutta sairastelut kyllä..ja varsinkin se että on ite kipeä ja ei ole mahdolista levätä.Ja meillä mies kyllä arjessa tekee samoja hommia kuin minäkin,muta on työssä käytävä hänen kuitenkin=)Minä olen kotona.

 

["miukumauku"]

Minä etäpäiviä...otanko mä sitten potilaani mukaan kotiin?

Kyllä tuo ap on hauska immeinen...ihan hymyilyttää, kun ollaan niin tietämättömiä niin tietämättömiä näistä elämän tosiasioista ja ihmisten erilaisuudesta Voi leppanaa! Mistä sä ton tekstin repäsit?

Katsos kun kaikki ei oo niin reppanoita. Vaan joillakin arki on ihan ok tai lähellä sitä, mutta sen sujumisen eteen pitää tehdä töitä, että kaikki perheessä jaksaa. Ja onneksi kaiki perheet suomessa ei olekaan totaalireppanoita, sillä silloin meillä vasta olisikin isot yhteiskunnalliset ongelmat ratkottavina ja paljon laiminlyötyjä lapsia ja uupuneita vanhempia. Eikös kannata koettaa tsempata ja pitää huolta omista ja perheenjäsenten voimaravoista kuin olla tekemättä mitään?

 

[Ohhoh]

Vaikka aikalailla ärsyynnyin AP:n teksteistä ja paremmuudesta , voin kertoa miten arki pyörii ihan hyvin yhden ja alusta asti yhden vanhemman 24/7 perheessä - lähes täysin vailla turvaverkkoja:

- kaupassa on käyty aikojen alusta asti kaksin , kerran viikossa . Alkupuolella mennään usein kahville - lapsi jaksaa kauppailun ihan hyvin kun homma muistuttaa retkeä . Lapsi on alle 5v.
- lapsi kulkee mukana kaikkialla - katsastuksessa , autokorjaamolla - evästä mukaan ja joskus kannettava dvd-laite tai kirja tai leluja . Tosi hyvin mennyt kaikki reissut.
- dvd-laite ja leffat toimii myös kampaajalla (äidin käydessä) tai 1-2 tunnin ylityökeikalla toimistolla käydessä (ei-virka-aikana)
- suihkussa käydään yhdessä - näin yksin ollessa ei pääse sinnekään 'rauhassa'
- jumppasalilla on lapsenlikkuuta kerran viikossa - nämä hetket/retket on markkinoitu lapselle Hänen jumpparetkikseen - eväät, jumppakengät mukaan (tosiasiassa äiti pääsee jumpalle ...) Kustannus 2 euroa. Toisella salilla olisi kk-maksu 60e/kk , mutta luullakseni likkuuta olisi joka illalle
- kaksplussan palstan kautta - ylläri ylläri , jotain hyvää tästäkin - löysin 2 v sitten meille loistavan lapsenlikan (tosin nyt ollut harvakseltaan käytettävissä viime aikoina ) aikuisen ja (yli)pätevän ihmisen
- lapsen yksityinen päivähoito on 3 minuutin matkan päässä työpaikalta , joten sillä väheni oma stressi ja lyheni lapsen hoitopäivä (entinen n 20 minuutin ajomatkan päässä )
- vaatteita on paljon - pyykkiä ei tarvitse välttämättä pestä kuin kerran viikossa ( tosin muutenkin vaatefriikkejä ollaan )
- lapsen harrastus on valittu sen perusteella , missä ympäristössä mammakin viihtyy ja saa jotain kicksejä
- tarkoituksella olen isoja muutoksia ja stressejä välttänyt tai koettanut porrastaa : ei paikkakunnan vaihdoksia, ei vaihtuvia lapsenlikkoja, ei liikaa muutoksia
- toki väliin väsyttää ja puristaa - mutta ehkäpä se on salittua kun teen kaiken tämän yksin... jos kerran useamman vanhemman perheissäkin väsyttää ?

Varmaan meidän(kin) setupissa on paljonkin asioita jotka on itselle selviä valintoja ja pakkorako, kun ollaan kaksin , eikä mummoja ja tätejä ole apuina . Eikä siis toista vanhempaakaan.
Työnantajakin on onneksi joustanut ja matkatyön olen saanut ihan minimiin.

Jopa golf-kierroksella on ollut lapsi mukana , onnistuneesti ja pienellä kentällä. Omat vehkeetkin hälle hommasin että saataisiin yhteinen harraste - ja saisin omaa laatu-aikaa yhtäaikaa lapsen kanssa.

Väliin on työtunnit miinuksella - niin nytkin - mutta koetan sen huono omantunnon kanssa elää... nyky elintasolla mulla ei ole varaa muuhun kuin ottaa lomarahoja lomana , tätäkin olen porrastanut.

 

[Ohhoh]

Ja siis voin sanoa että varsinkin alussa väsytti - kun ihka aidosti apua ei tullut mistään - ei perheeltä, eikä suvulta...
Ap:lle vielä sen verran - silloin kun on oikeasti pulassa, väsynyt, siarautta tms jaksua heikentävää - ei silloin yksinkertaisesti kykene tehokkaaseen ja täydelliseen elämään.
Ehkä sitten kriisin tai muun laannuttua voi alkaa keräillä palasia eri järjestykseen.

Tuo 'tarvitaan kylä kasvattamaan lapsi' teema olisi minusta tarpeen nostaa esille.
Sillä nykyään sitä kylää ei meidön kultturissa enää ole ...
Ei nämäkään ole vain ja ainoastaan kahden vanhemman ja ydinperheen sisäisiä asioita -
ystävä, naapuri ja moni muu voi asiaa helpottaa.
Ihan pikku jutuilla.
Kuten joku jo kirjoittikin.
Meidän kohdallakin on onneksi ihania naapureita - tuovat niitä puolukoita - tai ystäviä . Tarjoavat sen vapaahetken kerran 2 kuukaudessa...

 

["miukumauku"]

Ja siis voin sanoa että varsinkin alussa väsytti - kun ihka aidosti apua ei tullut mistään - ei perheeltä, eikä suvulta...
Ap:lle vielä sen verran - silloin kun on oikeasti pulassa, väsynyt, siarautta tms jaksua heikentävää - ei silloin yksinkertaisesti kykene tehokkaaseen ja täydelliseen elämään.
Ehkä sitten kriisin tai muun laannuttua voi alkaa keräillä palasia eri järjestykseen.

Tuo 'tarvitaan kylä kasvattamaan lapsi' teema olisi minusta tarpeen nostaa esille.
Sillä nykyään sitä kylää ei meidön kultturissa enää ole ...
Ei nämäkään ole vain ja ainoastaan kahden vanhemman ja ydinperheen sisäisiä asioita -
ystävä, naapuri ja moni muu voi asiaa helpottaa.
Ihan pikku jutuilla.
Kuten joku jo kirjoittikin.
Meidän kohdallakin on onneksi ihania naapureita - tuovat niitä puolukoita - tai ystäviä . Tarjoavat sen vapaahetken kerran 2 kuukaudessa...

No kuka tässä on täydellisestä elämästä puhunut?? Aina täällä foorumilla osataan järjistää kaikki. Ja silloin jos koska, kun joku on puhki, olis hyvä miettiä miten se arki saadaan toimivaksi. Meillä on vain tämä oma perhe tässä viikko arjessa, ei ole tuvaverkostoja eikä naapureita tuomassa marjoja, mutta järjestelemme kodin arjen muilta osin niin, että rumba pyörii ja perhe-elämä on mukavaa.

Kai se on nykypäivänä rikos sanoa, että perhe-elämä on ihanaa ja toimivaa. Kaikkien kuuluu narista sen kamaluudesta, raskaudesta ja rahattomuudesta. Kun joku sanoo onnistuneensa järjestämään arjen niiin, että perhe-elämä onkin mukavaa, on sellainen viesti ammuttava heti ja lytättävä.

Onneksi täällä ketjussa on heitäkin, jotka tietävät, että asioita voi parantaa ja niihin voi vaikuttaa iha omin teoin. Ja täällä on tullut hyviä esimerkkejä siitä, mitä helpotuksia arjessa voidaan saada aikaan eri tavoin. Ei niiden tapojen tarvi olla kaikille samoja, mutta jollein voi toimia se, mitä ihmiset nyt ovat tässä ketjussa ehdotelleet. Ja vielä parempi sisältä tähän ketjuun saataisiin, kun narinoiden sijaan tulisi juuri niitä konkreettisia ideoita, mitä tehdä.

 

[Ohhoh]

[QUOTE="miukumauku";24587096]No kuka tässä on täydellisestä elämästä puhunut?? Aina täällä foorumilla osataan järjistää kaikki. Ja silloin jos koska, kun joku on puhki, olis hyvä miettiä miten se arki saadaan toimivaksi. Meillä on vain tämä oma perhe tässä viikko arjessa, ei ole tuvaverkostoja eikä naapureita tuomassa marjoja, mutta järjestelemme kodin arjen muilta osin niin, että rumba pyörii ja perhe-elämä on mukavaa.

Kai se on nykypäivänä rikos sanoa, että perhe-elämä on ihanaa ja toimivaa. Kaikkien kuuluu narista sen kamaluudesta, raskaudesta ja rahattomuudesta. Kun joku sanoo onnistuneensa järjestämään arjen niiin, että perhe-elämä onkin mukavaa, on sellainen viesti ammuttava heti ja lytättävä.

Onneksi täällä ketjussa on heitäkin, jotka tietävät, että asioita voi parantaa ja niihin voi vaikuttaa iha omin teoin. Ja täällä on tullut hyviä esimerkkejä siitä, mitä helpotuksia arjessa voidaan saada aikaan eri tavoin. Ei niiden tapojen tarvi olla kaikille samoja, mutta jollein voi toimia se, mitä ihmiset nyt ovat tässä ketjussa ehdotelleet. Ja vielä parempi sisältä tähän ketjuun saataisiin, kun narinoiden sijaan tulisi juuri niitä konkreettisia ideoita, mitä tehdä.[/QUOTE]

Etkö tajunnut että sama Ohhoh kirjoitti kaksi viestiä peräkkäin ?
Aika ihmeellinen on asenteesi jo nuo mun kuvaamat arjen helpotukset ei olleet mistään kotoisin ?

Koeta nyt hyvä ihminen pikkusen Sinäkin ymmärtää muita . Empatiaa... Jos muutkin nyt koettavat Sinua ymmärtää ...

Sinun asemasi ja elämäsi nyt vaan on esimerkiksi omaani paljon helpompi . Se vaan on fakta , ei narinaa eikä valitusta , eikä asennevamma.

 

[piina]

Uuvuttaa ja uuvuttaa. Ollaanko joissain lapsiperheissä uupuneita viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen? Meillä ainakin elämä on aaltoilevaa. Tänään uuvuttaa, kun kuopus heräili viimeyönä monesti (en tiedä miksi), viimeviikon olin uupuneena flunssan kourissa. Marraskuussa uuvuttaa pelkkä pimeys. Pakkasilla uuvuttaa, kun ei tarkene ulkoilla virkistyäkseen. Meillä siis toi uupuminen on hyvin pienistä asioista kiinni. Väliin kuitenkin mahtuu virkeitäkin ajanjaksoja.

 

[Madicken04]

Ei kyse ole siitä etteikö oikeasti oikeassa paikassa ja ajassa olevat neuvot olisi monestikin tarpeen ja ihan vilpittömästi toisten parhaaksi ajateltuja ja hyödyllisiäkin. Saati vertaistuki. Todella helpottaa monia. Se on ihan eri asia.

Sen sijaan yritän tässä sanoa että suuret asiat (vaihda työpaikkaa, asuinpaikkaa, 80% työajaksi, vaihda alaa, tee etätöitä jne.) on aika turhaa neuvoa toisia tekemään, koska varmasti ne harvat joilla siihen mahdollisuus on ja väsymys tai uupumus myös, on ottanut sen vaihtoehdon huomioon. Ja muuten hyviä neuvoja periaatteessa, mutta aika harvalla on käytännössä mitään mahdollisuuksia lisätä edes omia tuulettumispäiviään. Siihen nähden ap:n hienot ideat siitä kuinka johtajatason ihmiset voi noin vain vaihtaa firmaa ja ympyröitä on ihan absurdeja suurimmalle osalle uupuneista kotiäideistä. "Vaihda työpaikkaa sellaiseen joka sopii paremmin perhe-elämääsi" on mun mielestä todella ajattelematon "neuvo". Ja sitten todetaan että ei voi olla kovin korkean tason johtaja jos siihen ei pysty. Hohhoi. Mikä johtaja. Tätä ajan takaa. Ap näkee oman tilanteensa, ei muiden.

Ja tukiverkostot...Olet sellaiset kasvattanut tyhjästä...Erittäin hyvä! Mutta lähtisitkö nyt sitten mielelläsi muualle ja alottaisit alusta? Kyllähän useimmat normaaleilla sosiaalisilla lahjoilla varustetut saa sellaiset kasvetettua, mutta siihen menee aikaa ja vaivaa. Mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalammin ihmiset tuntuu tutustuvan toisiinsa. Toki kaikki on mahdollista, mutta ihan pienestä vapaa-ajanlisästä koko ruljanssiin ja kotoutumisprosessiin ei kannata lähteä.

Sen sijaan esim. kasvatusvinkit ja pienien elämän sujuvuuteen vaikuttavien juttujen vinkkaaminen tai vertaistuki ovat todella hyödyllisiä asioita, vaikka ne ei aina lopulta sopisikaan. Tai juuri nuo 10minuuttisten säästövinkit. Tai ruoanlaiton tehostamistoimenpide-ehdotukset. Tai ihan vaan muiden huomioon ottaminen (tuo naapurin mummolle puolukoita metsästä tai vahtii pari tuntia naapurin yh:n uhmaikäistä. Ne on niitä mitkä arkea helpottaa. Ei se että jaetaan roppakaupalla vinkkejä jotka voisi toteuttaa jos olisi velaton johtajatason ihminen jolla on punttis ja baari naapurissa sekä laaja ystäväpiiri.

Noita johtaja-juttuja en edes jaksanut lukea, en sellaisista mitään ymmärrä. Mitä työpaikan tai ammatin vaihtamiseen tulee niin ei ne välttämättä mitään huonoja neuvoja ole, vaikkakin toteutus vaatii usein rohkeutta ja monien asioiden järjestelyä. Kuitenkin niin usein on törmännyt siihen että ihminen vuosia ja vuosia valittaa työstään uskaltamatta kuitenkaan lähteä siitä ja lopulta kun tuo kynnys ylittyy niin sitä huomaakin että elämä alkaa maistua ihan uudella tavalla. Itse pidin aiemmin ajatustakin osa-aikatyöstä typeränä, mutta lasten kanssa se on ollut ihan loistava juttu.

Mitä tukiverkostoihin tulee niin niiden puolesta voisin hyvin vaihtaa paikkakuntaa ja maatakin. =) Ihan muut syyt ovat niitä jotka pitävät meitä kiinni täällä ja itseasiassa tuntuu vähän surulliseltakin ajatus että elämä on nyt tässä, jotenkin olisi halunnut vielä asua muissakin paikoissa.

Tämä tukiverkostomme on vähän liikkuvaa sorttis, eli ihmisiä on näisen kahdeksan täällä vietetyn vuoden aikana tullut ja mennyt. Nytkin kesällä kaksi perhettä muuttivat maata, toiset ihan uuteen maahan ja toiset vanhaan kotimaahan mutta uudelle paikkakunnalle. Uskon että kummatkin heistä saavat nopeasti kasattua ympärilleen uudet tukiverkostot ja näin uskoisin meillekin käyvän jos tästä muualle lähdettäisiin.

Ilmeisetsi luen ap:n viestejä ihan erilailla kuin valtaosa muista, koska en näe että hän olisi kaupannut omaa perhettään ainoana oikeana toimintatapana tai että hänen vinkkiensä kaltaiset asiat edellyttäisivät velatonta johtajatason ihmistä jne. Minun lukemani mukaan hän monessa kohtaa on korostanut että nuo ovat juttuja jotka ovat toimineet heillä ja jokaisella perheellä on ne omat systeemit mitkä voivat heitä auttaa. Ja jos aloituksessa ap korosti että on näitä asioita joihin ei itse voi vaikuttaa, silti täällä kitistään että pitäisikö mun muka etätöinä tuoda potilaita kotiin jne.

Voi olla että on uupuneita perheitä joissa on jo mietitty ja hiottu jokainen arjen asia parhaalle mahdolliselle mallille, mutta silti sekään ei auta. Mutta uskoisin että aika monen väsyneen arjesta voisi löytyä jotain mitä muuttamalla voisi saada edes vähän piristystä elämään, niitä asioita on vaan joskus itse niin vaikea nähdä. Varsinkin kun on tottunut toimimaan niiden omien rutiineidensa mukaan. Tulee vaan tunne että aika moni tässä kieltäytyy edes ajattelemasta sitä omaa elämäänsä rauhassa ja kokee helpommaksi tulla tähän valittamaan kuinka se tai se ap:n ohjeista ei toimi heidän kohdalla, eli ap ei näe omaa napaansa pidemmälle. Jep, jep, tokihan ap meinasikin jokaisen jutun toimivan kaikkien kohdalla...

 

[Ohhoh]

No kyllähän AP lyttäsi nuo mun kuvaamat arjen järjestelyt hyvin ykskantaan.
Siitä voisi päätellä, ettei hän muuta tapaa suvaitse kuin omansa.
Yllättävää se minustakin kylläkin oli ...

 

[ärsyttää]

Mun mielestäni on jokseenkin törkeää, miten esimerkiksi nimimerkki ulkonaisen perhe-elämään ketjussa puututaan. Te käytännössä väitätte tietävänne, miten asiat juuri heidän perheessään menevät, vaikka ette sitä voi mitenkään tietää. Isä (tai äiti), joka on aina kotona tai jolla on normaali "virka-aikatyö", voi olla lapsilleen hyvinkin etäinen ja oikeasti olematta läsnä. Minusta äidin tai isän, joka viettää lähes kaiken vapaa-aikansa esimerkiksi tietokoneella, on turha pröystäillä kotona olollaan, kun lapset joka tapauksessa ovat enemmän tai vähemmän oman onnensa nojassa äidin palstaillessa tai isän pelatessa. Samoin taas sellainen isä (tai äiti), joka on "paljon" poissa voi paikalla ollessaan olla todella oikeasti läsnä lapsilleen ja heillä voi olla hyvinkin läheinen suhde keskenään. Ulkonainen myös kertoi ketjun alkupuolella, että he viettävät aina viikonloput perheenä yhdessä ja sen lisäksi pitävät vuoden aikana useita yhteisiä lomia.

 

["miukumauku"]

No kyllähän AP lyttäsi nuo mun kuvaamat arjen järjestelyt hyvin ykskantaan.
Siitä voisi päätellä, ettei hän muuta tapaa suvaitse kuin omansa.
Yllättävää se minustakin kylläkin oli ...

Eí ollut tarkoitus lytätä sun ehdotuksia. Ne oli totta kai hyvää asiaa ja hyviä näkemyksiä. Viittaukset testissä eivät koskeneet niinkään sinua patisi sitä alun täydellinen perhe kohtaa. Kiireessä kirjoitin enkä ollut ehtinyt lukea viestiäsi kokonaan. Lähinnä rutisin viestissä muista kirjoituksista. Huonosti laadittu. Se, että apua tulee naapurista tms, on tietysti hyvä juttu. Ehkä meidän kaikkien, jotka vähänkään paremmin tolpillamme pysymme, olisi syytä miettiä miten voisimme joskus ojentaa sen auttavan käden lähellä asuvalle sellaiselle, jolla tuntuu olevan hurjasti härdelliä kannettavanaan. Ehkä mun pitäis kerätä ne puolukat ja ilahduttaa jotakuta. Ei ollenkaan huono ajatus. Jospa siitä olisi edes pieni apu jollein.

 

[ai niin]

Sori, en ymmärtänyt, että pitkästä työmatkasta ja pienestä palkasta EI VOI uupua. Eli kun arjesta iso osa aikaa menee työmatkaan, se ei voi olla mikään väsyttävä asia. Tai kun palkka on pieni, ja työmatkakulujen osuus on iso, ja käteen jäävä osuus on pieni, on välillä aika väsynyt tilanteeseen. Tämähän ei olekaan sitten se asia, mistä voisi kysyä, että miten yhtälön saisi toimiaan, jotta jaksaisi.
Tämä ketju onkin sellainen, jossa voi jokainen jakaa vinkkejä jaksamiseen ja keinoja siihen, mutta minulla ei ollutkaan semmoista ongelmaa. Koska minulla ei ole yövalvottavaa vauvaa tai univajetta eikä kiistaa tekemättömistä kotitöistä tms.

Ja jokainen voi pyytää, saada ja antaa ratkaisuja, vinkkejä omaan elämään helpottamaan sitä arkea, mutta sitten kun niitä kysyy ja saa - ja edelleen vastaa, että ei pysy hyödyntämään yhtäkään vinkkiä niin sitten se onkin "miksi väkisin etsiä ratkaisuja tai ratkaisijaa muiden keinoilla"? No niin. Kun ensi kerralla joku pohtii, mitä tehdä syömisongelmaisen lapsen kanssa tai univajeelleen, älkää vaan antako omia vinkkejänne, vaan sanokaa että kuule mieti itse, se on sun elämäs ja jos et keksi mitään, niin omassa asenteessasi on vikaa, ja eipä ihme että tilanne on toi kun et mitään itse keksi... jes-

Eikö tässä jo otsikonkin mukaan pitänyt keskustella uupumisesta arjessa, ei työmatkoista ja pienestä palkasta sinänsä - vaan jaksamisesta ja keinoista siihen? Minun elämän laatuun liittyvien ratkaisujeni ei ollut tarkoituskaan sopia juuri sinun elämääsi, vaan yrittää antaa ideoita kenelle tahansa jatkaa vastaavien ideoiden löytymistä. Tämän mainitsinkin jo edellisessä tekstissäni. Kuten myös ap mainitsi omassaan, että ei sovi kaikille. En suosittele lukemaan kenenkään kirjoituksia vain osittain, koska aihe kärsii ja menee selittelyksi.

Miksi väkisin etsiä ratkaisijaa tai ratkaisua muiden keinoilla? Joillekin oma pää tai muiden ideat tuovat apua, joillekin eivät. Yritin tekstiäsi lainatessani antaa ideoita, joista voisi olla apua. Jos ei sinulle, niin ehkä sitten jollekin muulle, ja samalla kannustaa muita antamaan ideoitaan meille kaikille.

 

[kiitos]

Olen miettinyt tuota opiskelua. (nimerkkini oli "kerrotko minulle nyt!!!" siihen oli tuo vastaus)
Minulla olisi mahdollisuus oppisopimuskoulutukseenkin, tai siis opiskella työpaikan sisäisellä vaihdolla. Olen kuntasektorilla töissä, se mahdollistaa paljon. Uskon että tuon kouluttautumisenkin.
Mutta ne kaikki opiskelupaikat ovat tuolla missä työkin, 60 km:n päässä, tai sitten jos toimipiste on kauempana, saattaa työmatkaan mennä 70 km, ja ruuhkan läpi vielä. Sama illalla takaisin ja pitäisi jaksaa lukea tentteihin... Luulen, että en jaksa sitä tässä elämänvaiheessa, ehkä sitten kun nuorempi on koulussa.
Olen opiskellut yksinhuoltajana, ihan ns. nuorisoasteella, eli ei ollut etäjaksoja ollenkaan vaan ihan perinteisesti istuttiin koulun penkillä ja opiskeltiin läksyineen kaikkineen... silloin oli pienet lapset ja minä olin nuori, parikymppinen. Jaksoin, en edes tajua miten jaksoin, mutta raskasta se oli. Nyt nuo lapset ovat aikuisia, - ja minä aika vanha jo, eläkeikä lähenee .. - mutta asuvat toisella paikkakunnalla, enkä siis pysty hyödyntämään heitä näiden pienempien sisarusten hoitamisessa. Silloin kun asuimme samalla paikkakunalla, he tulivat välillä lapsenvahdiksi jos oli jotain tarvetta. Mutta he muuttivat ja minäkin muutin.



[QUOTE="vieras";24586831]Mä en tuossa tilanteessa näkisi muita vaihtoehtoja kuin jatkaa opiskelua vaikka se tilapäisesti budjettia kiristäisikin, ja hankkia koulutuksen joka vastaa päivätyöpaikkojen vaatimuksia. Mullakin on pieni palkka ja vuorotyö, mutta yhdessä puolison kanssa nää tulot vielä menettelee.[/QUOTE]

 

["minna"]

En jaksa koko ketjua lukea. Mutta tosiaan oikeasti, jos on uupumusta, kannattaa kyllä miettiä keinoja ja ratkaisuja, millä sitä voisi helpottaa. Mulla kolahtaa tuo, että aikuista ihmistä ei voi pakottaa hoitamaan velvollisuuksiaan. Kyllä vaan voi, täytyy vaatia ja vaatia, mutta oikeasti sillä miehelläkin on velvollisuus hoitaa perhettä. Mun mies oli alkuun paljon poissa kotoa omilla menoilla. Tajusin, että tää ei voi toimia näin. Pakkohan sitä oli alkaa rajoittaa miehen menoja. Ei sillä ole mitään lupaa mennä joka viikonloppu ja jättää lapsia mulle. Kyllähän sitä taisteltiin, mutta päästiin tavoitteeseen, jossa molemmat on tyytyväisiä.

Mutta siis, jos on sitä uupumusta. Meillä on ollut yöt tosi huonoja. Sovittiin sitten, että mieskin heräilee viikollakin sillon tällöin lasten kanssa ja mä nukun sohvalla. Aloin käydä lenkillä ja pääsen sitä kautta hieman tuulettaa itseäni. Mä luulen, että ap tarkoittaa sitä, että miettiä mitä voisi tehdä toisin, onko pakko suorittaa niin paljon jne. Että jos toimisi toisella tapaa, voisi helpottaa.

 

[MorbidMama]

Mua uuvuttaa moni muukin asia kuin oman perheen kanssa eläminen. Olen saanut lapsuudessani lastillisen stressiä, joka jatkuu edelleenkin oman lapsuudenkotini ja sukuni asioita setviessä ja yrittäessä päästä niistä yli.
Ap:n kannattaa yrittää ymmärtää, että monesti se uupumus ei tule huonosti järjestetystä arjesta vaan pikemminkin asioista, joita ihminen on saattanut kokea jo lapsuudessaan..

 

["vieras"]

Mun mielestäni on jokseenkin törkeää, miten esimerkiksi nimimerkki ulkonaisen perhe-elämään ketjussa puututaan. Te käytännössä väitätte tietävänne, miten asiat juuri heidän perheessään menevät, vaikka ette sitä voi mitenkään tietää. Isä (tai äiti), joka on aina kotona tai jolla on normaali "virka-aikatyö", voi olla lapsilleen hyvinkin etäinen ja oikeasti olematta läsnä. Minusta äidin tai isän, joka viettää lähes kaiken vapaa-aikansa esimerkiksi tietokoneella, on turha pröystäillä kotona olollaan, kun lapset joka tapauksessa ovat enemmän tai vähemmän oman onnensa nojassa äidin palstaillessa tai isän pelatessa. Samoin taas sellainen isä (tai äiti), joka on "paljon" poissa voi paikalla ollessaan olla todella oikeasti läsnä lapsilleen ja heillä voi olla hyvinkin läheinen suhde keskenään. Ulkonainen myös kertoi ketjun alkupuolella, että he viettävät aina viikonloput perheenä yhdessä ja sen lisäksi pitävät vuoden aikana useita yhteisiä lomia.

Se koira älähtää johon kalikka jne... Jos ja kun vanhemmat (ulkonainen sanoi itse) ja tässä tapauksessa isä asettaa työn etusijalle eikä ole siitä valmis tinkimään lapsen takia koska ura on niin tärkeä niin kyllä se kertoo ihan tarpeeksi ainakin kyseisestä iästä. En todellakaan tajua näitä "perheitä" joissa isän osalla ei merkitystä vaan isä voi olla töissä tai missä vaan kun kyllähän äiti (ja hoitajat) riittää. On täysin paskapuhetta että suhde on yhtä läheinen kuin isän kanssa joka on lapsen kanssa paljon. En ymmärrä miten joku edes kehtaa väittää muuta Mitä tietokoneella paljon oleva tai poissaoleva vanhempi nyt liittyy tähän ketjuun..? Tietenkään sellainenkaan ei lapsille hyväksi ole, tarvitseeko tuosta edes keskustella?

 

["miukumauku"]

Tästä on hyvä palata otsikkoon...
Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita??
No siksi ettei ole reaalielämässä toteuttaa ap:n arjenparannusvinkkejä

No höpö höpö, siksi että monet perheet ei tee niin mitään miettiäkseen helpotuksia siihen omaan arkeensa. Ajatellaan, ettei asioille voi mitään. Arjen parannusvinkkejä on tullu jonkin verran tässä ketjussa, erilaisia kuin omani. Kumpa narinoiden lisäksi kaikki alkaisivat talkoisiin miettimään, mitä ne arjen helpotukset voi olla. Ihan, jotta tulisi mukaan lisää muitakin kuin omia ehdotuksiani ja noita, mitä on onneksi tullut tänne viesti ketjuun muutamia.