Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita??

["minä"]

Sehän mulla tossa ideana olikin, että ei sitä aina tarvitse lähteä ratkomaan siitä päästä, että pitäis työtä tai kotia vaihtaa, vaan niillä asioilla, mihin voit helposti vaikuttaa. Mitä sellaisia asioita teet työsi jälkeen kotona, jotka ovat usein toistuvia tai yksittäisinäkin kovasti aikaa vieviä? Onko jotain sellaista, mitä toistat päivittäin, mutta jonka voisit tehdä esim. kaksi kertaa viikossa ja säästää sillä vaikkapa 10minuuttia aikaa? Sehän tässä jo olisi hienoa, että saisi laatuaikaa vaikkapa nukkumiseen tai lasten kanssa olemiseen alkuun edes 5 tai 10 minuuttia päivässä. Omia vinkkejäni, joista en tiedä ovatko sinulle tai muille avuksi, mutta ovat auttaneet itseäni:

- Työmatkat. Aiemmin kuvittelin säästäväni 10minuuttia, kun menin töihin autolla. Nykyään pyöräilen matkan, jolloin siihen menee 10 minuuttia autoa enemmän, mutta saan päivän liikuntatarvetta ja "omaa aikaa", jolloin minun ei tarvitse ottaa sitä erikseen. Jotkin työkaverini ovat myös siirtyneet julkisiin ja ottavat sillä aikaa esim. lukemiseen, kurssikirjojen kahlaamiseen, käsitöihin... Arvioin säästöksi omalla kohdallani noin 20min.

- Handsfree. Tutulta saadulla handsfreellä vapautuvat molemmat kädet puhelujen aikana esim. tiskaukseen, ruoanlaittoon jne, eikä tarvitse lösähtää sohvalle keskustelemaan. Säästöä noin 10-40min päivässä.

- Pyykkipusseja useita, jolloin vaatteet lajitellaan automaattisesti jo oikeisiin koneellisiin poisheitettäessä. Säästää noin 5min per pesukerta.

- Kukille säiliölliset ruukut (olen ovelasti hankkiutunut kaikista niihin soveltumattomista lajeista eroon ) - kukkia tarvitsee kastella vain 1-2 viikon välein.

- Telkkari: Meillä ei ole telkkaria.

- Netin käyttö. "Palkitsen" itseäni naamis- ja palstavierailuilla kökköhommien jälkeen, mutten jää istuskelemaan tuntitolkulla, ja rajoitan sen käyttöä muutenkin.

- Voisivatko lapset auttaa jossain hommassa ja se olisi samalla teidän yhteistä aikaa niin, ettei sitä tarvitse ottaa erikseen?

Pikkuasioita on vaikka kuinka. Omaa tekemistään kriittisesti tiiraillen voi näitä asioita löytää. Toiset voivat vinkkailla, mutta valmiita vastauksia ei ole. Mielestäni ihmisen väsymisen tasostakin voi kertoa se, että jos ei tällaisia keksi, niin voi olla jo väsyminen sillä tolalla, että aivot eivät jaksa ja ei vain kiinnosta. Pilkkaa omaa nilkkaan, vaikkei omasta halusta - se on surullista. Tsemppiä!!!

Tässä oli painavaa asiaa!

 

["ani"]

Voitaisiinko vaan tehdä maailmasta vähän parempi paikka ja todeta että kaikkea elämässä ei vain voi itse aina järjestää? Toisilla stressi tulee pienemmästä kuin toisella ja kaikille ei riitä unelmamiehiä, -töitä tai -lapsia. Ei uupuminen ole häpeä vaan luonnollinen reaktio silloin kun elämässä on liikaa hoidettavaa eikä voimavarat enää riitä. Ei siinä silloin auta jos joku hehkuttaa kuinka on saanut elämänsä järjestettyä mukavasti.

Tai jos asunnon vuokra/laina vie laskujen jälkeen suuren osan tuloista kuten pääkaupunkiseudulla monelle tapahtuu, niin ei siinä paljoa lämmitä jos jollain on "rahan sijaan seesteisempi arki". Se arki kun ei paljoa lämmitä jos vuokranantaja kolkuttelee postiluukusta ja kaupungin vuokra-asuntojen jonossa ei loppua näy.

Jos näiden oman elämänsä sarasvoiden sijaan yritettäisiin keksiä, miten me heikot, väsyneet ja normaalit äidit, isät ja muut perheenjäsenet voitaisiin auttaa toinen toisiamme. Parempana päivänä katsotaan vaikka sen naapurin silmäpussien syvyyttä ja kysytään haluaisiko tämä antaa lapsensa pihalle omiemme kanssa pariksi tunniksi? Tai tarvitsisiko apua jossain? Tai tuoda vaikka yksinhuoltajaäidille tai pihapiirin vanhukselle pari litraa puolukoita metsästä tullessaan.

 

[ulkonainen]

No käännäppä kortti toisin päin, eli jos itse olisit yhtä paljon pois kotoa kuin miehesi, niin kokisitko että sinulla on läheinen suhde heihin?

EI muuten, mut kun itse olen ollut reppunainen, miehisellä alalla ja käynnyt tälläisestäkin asiasta keskusteluja. Jonkun aikaa asia menee on, toki miehillä on ikävä lapsia. Mutta vuosien varrella tilanne muuttuu. Miehelle koti on vaan aas yksi hotelli, jossa tosin on vaimo ja lapset. Vaimo ja lapset elävät omaan arkeaan, miehen paikka on piekku hiljaa kadonnut... Lapsille isä on tulijaisia tuova henkilö, jota toki rakastetaan (tämän voi sotkea läheiseksi)- mutta jossain kohtaa ei enää edes ikävöidä koska selviö on se että isä vaan nyt on aina pois.

Elämän valinta kysymyksiä, jokainen tekee kuten perheessä parhaaksi näkee - mutta jäljet kyllä tuosta jää. Ja uskopois, tiedän.

En nyt ymmarra miksi taalla keskustellaan niin paljon mieheni tyosta, eiko tassa ollutkaan uupumuksesta kyse .

Kylla kokisin etta minulla olisi laheinen suhde, olen asunut yli kymmenen vuotta ulkomailla ja silti koen etta minulla on erittain laheinen suhde vanhempiini (ja kylla juuri niihin jotka tekivat paljon toita kun olin lapsi . Ei se kotonaolo ole laheisyyden maare. Tiedan perheita joissa isa on kotona, mutta muuten vaan etainen olio, meilla ei ole niin.

 

[hihhih]

Minä etäpäiviä...otanko mä sitten potilaani mukaan kotiin?

Kyllä tuo ap on hauska immeinen...ihan hymyilyttää, kun ollaan niin tietämättömiä niin tietämättömiä näistä elämän tosiasioista ja ihmisten erilaisuudesta Voi leppanaa! Mistä sä ton tekstin repäsit?

 

[kerrotko minulle nyt !!]

Sehän mulla tossa ideana olikin, että ei sitä aina tarvitse lähteä ratkomaan siitä päästä, että pitäis työtä tai kotia vaihtaa, vaan niillä asioilla, mihin voit helposti vaikuttaa. Mitä sellaisia asioita teet työsi jälkeen kotona, jotka ovat usein toistuvia tai yksittäisinäkin kovasti aikaa vieviä? Onko jotain sellaista, mitä toistat päivittäin, mutta jonka voisit tehdä esim. kaksi kertaa viikossa ja säästää sillä vaikkapa 10minuuttia aikaa? Sehän tässä jo olisi hienoa, että saisi laatuaikaa vaikkapa nukkumiseen tai lasten kanssa olemiseen alkuun edes 5 tai 10 minuuttia päivässä. Omia vinkkejäni, joista en tiedä ovatko sinulle tai muille avuksi, mutta ovat auttaneet itseäni:

- Työmatkat. Aiemmin kuvittelin säästäväni 10minuuttia, kun menin töihin autolla. Nykyään pyöräilen matkan, jolloin siihen menee 10 minuuttia autoa enemmän, mutta saan päivän liikuntatarvetta ja "omaa aikaa", jolloin minun ei tarvitse ottaa sitä erikseen. Jotkin työkaverini ovat myös siirtyneet julkisiin ja ottavat sillä aikaa esim. lukemiseen, kurssikirjojen kahlaamiseen, käsitöihin... Arvioin säästöksi omalla kohdallani noin 20min.

- Handsfree. Tutulta saadulla handsfreellä vapautuvat molemmat kädet puhelujen aikana esim. tiskaukseen, ruoanlaittoon jne, eikä tarvitse lösähtää sohvalle keskustelemaan. Säästöä noin 10-40min päivässä.

- Pyykkipusseja useita, jolloin vaatteet lajitellaan automaattisesti jo oikeisiin koneellisiin poisheitettäessä. Säästää noin 5min per pesukerta.

- Kukille säiliölliset ruukut (olen ovelasti hankkiutunut kaikista niihin soveltumattomista lajeista eroon ) - kukkia tarvitsee kastella vain 1-2 viikon välein.

- Telkkari: Meillä ei ole telkkaria.

- Netin käyttö. "Palkitsen" itseäni naamis- ja palstavierailuilla kökköhommien jälkeen, mutten jää istuskelemaan tuntitolkulla, ja rajoitan sen käyttöä muutenkin.

- Voisivatko lapset auttaa jossain hommassa ja se olisi samalla teidän yhteistä aikaa niin, ettei sitä tarvitse ottaa erikseen?

Pikkuasioita on vaikka kuinka. Omaa tekemistään kriittisesti tiiraillen voi näitä asioita löytää. Toiset voivat vinkkailla, mutta valmiita vastauksia ei ole. Mielestäni ihmisen väsymisen tasostakin voi kertoa se, että jos ei tällaisia keksi, niin voi olla jo väsyminen sillä tolalla, että aivot eivät jaksa ja ei vain kiinnosta. Pilkkaa omaa nilkkaan, vaikkei omasta halusta - se on surullista. Tsemppiä!!!

En osaa tuonne väliin laittaa vastauksia joten tähän perään:

- työmatka on yhteen suuntaan 60 km. Kuvittelin tekeväni sen bussilla, jolloin matkalla lukisin. neuloisin, nukkuisin, ajattelisin tms. Mutta jos menen bussilla, lapsi on päiväkiodissa koko sen aukioloajan, klo 6:15-17, mutta minä en ennätä tehdä täyttä päivää, jään miinukselle. Siksi menen autolla. Tuttavan kanssa kimppakyyti ei onnistunut; hän lähtee klo 06, päiväkoti ei ole vielä auki, ja palaa takaisin klo 16, ollen perillä klo 17 aikoihin.

- En harrasta itse mitään kodin ulkopuolista, koska lastenhoito-ongelma toisi lisästressin.
- Lasten harrastukset ovat kävelymatkan päässä.
Isompi menee itsenäisesti niihin.
- Ei minulle niin paljon tule puheluita, että illan jaarittelisin että handsfreeta tartteisin. Pystyn tekemään kotitöitä tarvitteassa yhdellä kädellä.

- Lapset menevät nukkumaan klo 20-21 joten saan omaa aikaani oikein hyvin illalla. Menin itse klo 22 maissa, koska aamulla on aikainen herätys.

- Minulla ei ole asunnossa pyykkikonetta eikä paikkaa sille. Taloyhtiö on pieni eikä siinä ole talopesulaa. Käyn pesemässä pyykit noin 1 km päässä, jätän ne sinne kuivumaan tai käytän kuivausrummissa. Minulla on viikossa yksi arkivapaa, koska en tee täyttä viikkoa, pesen pyykin kerran viikossa ja lapsi on päiväkodissa sinä aikana.

- Teen ruuan isoissa annoksissa ja pakkaseen. Työpv:n jälkeen ei tarvitse alkaa nälkäisille kettelemään, tulee nopeasti.
- minulla ei ole kukkia, eikä lemmikkejä, jotka veisi ylimääräistä työtä tai aikaa.
- Lapset ovat 8 ja 4 v ja auttavat kotitöitä minkä auttavat, en koe kotitöitä stressinä, enkä srtressaa itseäni niillä.

Ainoa ongelmani on pitkä työmatka ja pieni palkka. Silloin kun tänne kauas muutin, olin elämäntilanne toinen, nyt se on tämä ja nyt sitten etsin työtä lähempää tai asuntoa työni läheltä Ei löydy kumpaakaan.

 

[oli joo]

mutta ei auttanut asiaa.

[QUOTE="minä";24586130]Tässä oli painavaa asiaa![/QUOTE]

 

[Kotilohikäärme]

[QUOTE="ani";24586207]Voitaisiinko vaan tehdä maailmasta vähän parempi paikka ja todeta että kaikkea elämässä ei vain voi itse aina järjestää? Toisilla stressi tulee pienemmästä kuin toisella ja kaikille ei riitä unelmamiehiä, -töitä tai -lapsia. Ei uupuminen ole häpeä vaan luonnollinen reaktio silloin kun elämässä on liikaa hoidettavaa eikä voimavarat enää riitä. Ei siinä silloin auta jos joku hehkuttaa kuinka on saanut elämänsä järjestettyä mukavasti.

Tai jos asunnon vuokra/laina vie laskujen jälkeen suuren osan tuloista kuten pääkaupunkiseudulla monelle tapahtuu, niin ei siinä paljoa lämmitä jos jollain on "rahan sijaan seesteisempi arki". Se arki kun ei paljoa lämmitä jos vuokranantaja kolkuttelee postiluukusta ja kaupungin vuokra-asuntojen jonossa ei loppua näy.

Jos näiden oman elämänsä sarasvoiden sijaan yritettäisiin keksiä, miten me heikot, väsyneet ja normaalit äidit, isät ja muut perheenjäsenet voitaisiin auttaa toinen toisiamme. Parempana päivänä katsotaan vaikka sen naapurin silmäpussien syvyyttä ja kysytään haluaisiko tämä antaa lapsensa pihalle omiemme kanssa pariksi tunniksi? Tai tarvitsisiko apua jossain? Tai tuoda vaikka yksinhuoltajaäidille tai pihapiirin vanhukselle pari litraa puolukoita metsästä tullessaan.[/QUOTE]

Just näin, tai sitten niitä pikku 10 minuutin vinkkejä jakelemalla. Niistä voi joku todella oikeastikin hyötyä. Isompia muutoksia varmaan tajuaa tehdä ne joilla on niihin mahdollisuus. Monilla vain ei ole ja se on puhdasta puusilmäisyyttä kenenkään sanoa et sä voit tehdä näin. Silloin näkee vain oman takapuolensa, eikä asetu muiden asemaan. Ehkä se on johtajatason ongelma.

 

[Madicken04]

Just näin, tai sitten niitä pikku 10 minuutin vinkkejä jakelemalla. Niistä voi joku todella oikeastikin hyötyä. Isompia muutoksia varmaan tajuaa tehdä ne joilla on niihin mahdollisuus. Monilla vain ei ole ja se on puhdasta puusilmäisyyttä kenenkään sanoa et sä voit tehdä näin. Silloin näkee vain oman takapuolensa, eikä asetu muiden asemaan. Ehkä se on johtajatason ongelma.

En tiedä puusilmäisyydestä. Meillä on kaksi vammaista lasta ja vauva siihen päälle. Sukulaiset toisissa maissa ja sitä rataa. Omissa perheissämme on ollut (ja on yhä?) paljon isompia ongelmia kuin meidän alsten vammat, eli luonnollisesti nuo toisten tukemiset menevät usein vähän eri suuntaan kuin voisi toivoa. Uskoisin että elämästämme saisi aika hankalan jos haluaisi yrittää.

Me ollaan tutustuttu paljon lapsiperheisiin ja itseasiassa muihinkin ihmisiin, osin juuri siksi että nuo omat valmiit tukiverkostot puuttuu täysin. Lasten vammojen myötä ollaan oltu erilaisissa tukiryhmissä ja näin tutustuttu kohtalotovereihin, myös netin kautta olen tutustunut samoja asioita läpikäyviin perheisiin.

Juu, meillä kaikilla on omat elämämme ja omat riskimme kannettavinamme. Silti koen että ollaan uskomattoman onnekkaita kun voidaan muiden kanssa puhua noista perheiden ongelmatilanteista ja antaa niitä vinkkejä millä kukin on saanut asioita toimimaan. eihän ne aina auta eikä kaikki sovi kaikille, mutta en pitäisi mitenkään puusilmäisenä idioottina sitä kehitysvammaisen autistin äitiä joka ehdottaa minulla jotain itse hyväksi kokemaansa arjenhelpoituskeinoa, joka ei meillä ikävä kyllä onnistukaan.

meidän elämä ei ole täydellistä, ei lähelläkään sitä. Mutta ihan hyvää silti eikä onneksi olla uupuneita tähän. Tätä vastaan saammekin tehdä töitä keksimällä erilaisia keinoja millä selvitä vaikeista tilanteista. Lapsien kasvaessa kun jotkut ongelmat helpottaa mutta samalla tulee esiin uusia. Kuitenkin valtaosaan niistäkin pystyy vaikuttamaan jotenkin. Jos en itse keksi mitään sopivaa tapaa niin mielelläni kuulen niitä vinkkejä ammattilaisilta tai muilta vammaisten lasten vanhemmilta.

 

[voivoi]

[QUOTE="minä";24586015]En ole aapee, mutta kuten sanoit: "Ap:llakin oli ja on niiiin hyviä ajatelmia, mutta kun minun elämäni ei ole hänen elämänsä, en sinne suoraan voi soveltaa hänen toimintamalleja.". Näin ollen sinun on turha huudella ketään pelastamaan omaa elämääsi. Vain sinä tiedät millä voisit oman tilanteesi ratkaista. Ja hieman erilaisella asenteella se voisi sinulta jopa onnistua...[/QUOTE]


En ole huutamassa ketään elämääni pelastamaan. Kysyin niitä vinkkejä, ihan niitä konkreettisia käytännön neuvoja, kun ap:lla oli niin pitkälti ja niin hyviä ajatelmia siitä, miten arki saadaan toimivaksi ja uupumus selätettyä. Tehdään vain kaikenlaisia perheen ja oman itsen hyvinvointia parantavia ratkaisuja.

Joskus sitä vaan on vähän kuin seinä edessä. Tietää vaan ei tiedä. Silloin hvyät neuvot ja mainiot vinkit ovat kullan arvoisia. Niistä voi saada hyviä ajatelmia oman elämän kohdalle.

Tottakai minä itse oman tilanteeni ratkaisen. Vinkkejä vaan kakkiteitäviltä ja hyvin elämänsä järjestäneiltä kaipaisin, miten minäkin sen hyvän elämän saisin, kun ongelma on tuo yllä kerrottu.

Tällä asenteella? Hmm. Millainen asenne minulla on? Millainen asenne pitäisi olla? Olen tässä täysijärkisenä, mutten kuitenkaan vaipunut sellaiseen kyynisyyteen, etteikö empatiaa riittäisi muille tai ymmärrystä siitä, milloin minulla ei ole mitään sanottavaa ja on paras pitää turpa kiinni, olla sanomatta mitään.

Kysyn vinkkejä. Saan vittuiluja. Niin tyypillistä naisille.

 

["vieras"]

Se on niin totta, että esim. netti syö ihan hirveästi aikaa. Luulen, että moni kiireinen perhe järjestää itselleen kiireen ja stressin tunteen kun vapaa-aika kuluu facebookissa tarkastelemassa, kuka kavereista on käynyt kaupassa ja kenellä on krapula. Samalla koitetaan väsätä ruokaa perheelle, vaihtaa vaippaa ja auttaa läksyissä.

Joskus on ollut kylässä vanhempia, jotka jopa parin tunnin vierailun aikan hiipivät facebookiin! Silloin on kyse jo ongelmasta, ei enää normaalista yhteydenpidosta. Nettiriippuvuus on varmasti todella tavallinen syy kiireen takana.

 

[piupaupoulpöö]

[QUOTE="miukumauku";24584865]Kyllä voi, mutta pitää varmistaa, että pystyy tekemään työt. Minä aloitan tosi aikaisin kun lapset vielä nukkuu. Teen työtä koneelta, joten kunhan mulla on kone ja tietyt ohjelmat käytössä, voin tehdä töitäni vaikka kiven navassa. Meillä ei mitata työaikaa, vaan työntulosta. Niin kauan kun tulosta syntyy, se on sama miten se syntyy. Kunhan työt kantavat hedelmää ja valmistuvat ajallaan. Lapset osaavat tehdä aika paljon omia juttuja samalla kun teen töitä. Ne askartelee vieressä, leikkivät yläkerrassa, katsovat vähän lastenohjelmia, piirtävät, muovailevat...[/QUOTE]

onko tässä lapsiperheen laadullisuus. lapset touhuaa omiaan kun äiti tekee töitä?
ota lapset tekemään töitäsi ja olet vielä parempi ihminen. Tuntuvat olevan hieman vanhempia, joten varmasti oppivat pian yhden ohjelman käytön. Meilläkin alle 3 vuotias osaa käyttää jo älypuhelinta.

oikeesti. rikka pois omasta silmästä ennenkuin otat muilta.

 

["väsynyt"]

Mä olen ihan uupunut, koska mun taapero (1v, 3kk) ei vieläkään nuku, ei öisin eikä päiväunia.
En ole nukkunut varmaan edes 2h putkeen tuona aikana.

Lisäksi taaperoa on todella hyperaktiivinen, ei voi istua paikoillaan edes paria minuuttia.

 

["palma"]

Voi jessus kin on kitkerää sakkia liikkeellä! Taitaa elämä tosiaan käydä voimille, kun aloittajan tekstiä luetaan noin katkeruuden vallassa ja piikit pystyssä. Haloo nyt, tekstihän vilisee sanoja voisi, saattaa, voi pyrkiä ja päälle vielä sanotaan, että kaikki vinkit eivät toimi kaikilla. Silti jengi pillastuu ja syyllistyy, vaikkei edes syyllistetä.

Kannattaa ehkä miettiä oman perheen onnellisuutta, jos olette noin vahvasti eri mieltä siitä, että yhdessä kannattaa pitää hauskaa ja kotitöitä kannattaa jakaa. Ja pieni biologian kertaus sopii niille, jotka eivät usko, että riittävä yöuni vaikuttaa jaksamiseen merkittävästi ja pitää aikuiset ja lapset paremmalla tuulella.

 

["palma"]

[QUOTE="vieras";24586432]
Joskus on ollut kylässä vanhempia, jotka jopa parin tunnin vierailun aikan hiipivät facebookiin! Silloin on kyse jo ongelmasta, ei enää normaalista yhteydenpidosta. Nettiriippuvuus on varmasti todella tavallinen syy kiireen takana.[/QUOTE]

Totta! Yleistä on myös se, että vierailun emäntä muka huomaamatta kesken kahvinkeiton vilkaisee fb:tä tai isäntä hoitaa nopeasti jonkun puhelun ja juuttuu sen jälkeen hipelöimään kännykkäänsä pidemmäksi aikaa.

Toinen riippuvuus, joka pilaa asioita laajalti, on peliriippuvuus. Pokeria tai wowia pelataan silmät tapillaan joka välissä ja äyskitään lapsille metelöinnistä tai keskeytyksistä.

 

["vieras"]

[QUOTE="väsynyt";24586451]Mä olen ihan uupunut, koska mun taapero (1v, 3kk) ei vieläkään nuku, ei öisin eikä päiväunia.
En ole nukkunut varmaan edes 2h putkeen tuona aikana.

Lisäksi taaperoa on todella hyperaktiivinen, ei voi istua paikoillaan edes paria minuuttia.[/QUOTE]

Olisko seurausta vähäisestä unesta. Meillä oli kanssa täysin keskittymiskyvytön, kiukkuinen ja uneton lapsi kunnes allergiat löytyivät.

 

[tn]

Minä etäpäiviä...otanko mä sitten potilaani mukaan kotiin?

Kyllä tuo ap on hauska immeinen...ihan hymyilyttää, kun ollaan niin tietämättömiä niin tietämättömiä näistä elämän tosiasioista ja ihmisten erilaisuudesta Voi leppanaa! Mistä sä ton tekstin repäsit?

Voi hyvänen aika. Tuskin ap:n pointti oli, että kaikilla perheillä toimisi samat asiat ja kaikkien pitäisi toimia samalla lailla kun ap. Kun ap on antanut esimerkkejä omasta elämästään, niin niitä luetaan palstalla kuin piru raamattua ja valitetaan, kun ei itse pysty samaan. Eiköhän ap:n pointti ollut, että jokainen voisi miettiä, miten omasta elämästä voisi tehdä helpompaa ihan pieniä asioita muuttamalla. Sinä et voi tehdä etäpäiviä, mutta ehkä jotain muuta, mihin ap:llä taas ei ole mahdollisuutta jne. Se ap:n lässytys vähän kuormittavista johtotason työpaikoista oli taas kyllä ihan puutaheinää, joten en minäkään ap:tä ihan kaikessa komppaa

 

[ei käyttäjätunnusta]

[QUOTE="Miukumauku";24584683]Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita?

Lapsiperheet voivat vaikuttaa omaan työkuormaansa mielestäni eri tavoin, ja minusta kussakin uupuneessa perheessä on arvoinnin paikka siitä, mitä tulisi tehdä toisin ja mitä voisi tehdä toisin.

On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin.

Ensinnäkin, molemmilla vanhemmilla tulisi olla se vahva rooli kotona. Äidit ovat varmasti ihan poikki, jos isät eivät osallistu kodin arkeen. Meillä mies laittaa ruokaa ja siivoaa kaverina. Kotitöissä meillä on about 50 - 50% työjako. Se toimii meillä hyvin, eikä kumpikaan koe kodin askaermäärää liian valtavana.

Olen saanut sovittua työnantajani kanssa 80% työajan, jonka ansiosta lapsilla on lyhyemmät hoitoajat ja he ovat vähemmän poikki päiväkotiarjesta. Voin tehdä tarvittaessa etäpäiviä kotoa päin, jolloin voin järjestää lapsille vielä lyhyemmän hoitopäivän tai järjestää heille kotipäivän. Kun lapset eivät ole arjesta poikki, he jaksavat olla paremmalla tuulella ja arki on kaikin päin sujuvampaa. Rahallisesti tämä on tietysti tympeä juttu, mutta saamme arjen pyörimään mukavammin ja palkkiona on rahan sijaan seesteisempi perhe-arki. Olen valmis maksamaan siitä se, mitä palkassani nyt häviän.

Meillä mennään ajoissa nukkumaan kaikki. Vanhemmat about 10 aikaan kellon soidessa aamulla klo 7. Pidämme hyvistä yöunista kiinni, sillä niiden voimin arki sujuu eikä olla totaalisen poikki. Jos kukuttais puolille öin, niin olishan se varmaa, että lapsiperhe-arki väsyttäis ja ottaisi uupuneena pahemmin päähän.

Myös lapset osallistuu kodin laittoon. Meillä vanhemmat eivät siivuoa lasten leikkejä, vaan he tekevät sen itse. Ovat tottuneet tekemään niin pienestä asti. Kun kaikki tekee kotona oman osuutensa, myös ne lapset, niin kotona on vähemmän työkuormaa vanhemmille kannettavaksi.

Perheillä pitää olla yhteistä aikaa, jolloin koko sakki tekee kivoja asioita yhdessä. Kun perheellä on hauskaa yhdessä ja kaikki viihtyvät yhteisissä puuhasteluissa, on arki tietysti mukavempaa silloin. Jos kaikki vaan puuhais omiaa ilman yhteistä laatuaikaa, ei perhe-elämä varmaan niin kaksiselta tunnukaan. Eli yksi kerino panostaa perhe-elämän laatuun on varmistaa, että perhe tekee yhteisiä juttuja ja sellaisia, jotka ovat kaikille mukavia.

Täytyy myös muistaa ystävien merkitys arjessa. Kahvikupponen ja juttutuokio ystävien kanssa piristää varmasti. Jos ei itse pääse lapsi- ja työkuvioilta liikkeelle, voi kaverit kutsua aina kotiin. Aikuisten omat jutut piristävät arjessa.

Ja kyllä, molempien vahempien on joskus päästävä tuulettumaan. Se voi olla miehen korisharrastus kerran viikossa, vaimon zumba kerran viikossa. Visiitit kavereiden luokse, dinneri ja drinksut kylillä viikonloppuna hyvässä seurassa. Jos ei pääse kotoa liiikkeelle, niin kavereita voi kutsua aina kotiin illallistamaan ja iltaa istumaan.

No, se mikä toimii yhdelle ei tietystikään toimi kaikille, mutta jos kokee olevansa poikki lapsiperhe-arjesta, voi kyllä koettaa hakea muutoksia arjen kuvioihin järjestelemällä asioita vähän helpommiksi ja mieluisimmiksi. Jos on aina ylikuormitettu, perheellä ei oo koskaan hauskaa yhdessä eikä vanhemmilla ole aikaa ystäville ja edes pienelle harrastukselle, on ihan varmaa, että se elo voi tuntua aika puiselta.[/QUOTE]

Hyvin puhuttu. Sinne peiliin on monesti hyvä katsoa ja miettiä, mitä voi elämässään muuttaa. Kaikkea ei voi, mutta useimpia asioita voi.

Tosi ihmeellistä päänaukomista on tämä avaus herättänyt. Onko niin, että palsta on täynnään ihmisiä, jotka tykkäävät heittäytyä olosuhteiden uhreiksi ja valittaa, yrittämättäkään itse tehdä koskaan mitään asioiden muutamiseksi.

 

[tiiru]

Ei olla uupuneita, ystäviä nähdään usein, yhteistä aikaa on tarpeeksi, myös kahdenkeskeistä, molemmat osallistutaan kotitöihin ja jos toinen on poikki niin saa maata sohvalla Että toinen saisi lötkötellä. Eli on ok olla väsynyt eikä sillon kitistä "tee jotain".
Käyn ulkona "tuulettumassakin" ja miehen pakotin myös menemään viime viikonloppuna kun se ei ole vähään aikaan ollut. No tekihän se hyvää kuten sanoin sille!

Aika paljon meillä mahdollistaa miehen työajat, eli ne perus arkipäivisin 8-17 ja viikonloppuvapaat. Vuorotyöt on aina hankalampi juttu perheen kannalta ja siksi kouluttaudun alalle jossa samat työvuorot kuin miehelläni. Joten eiköhän me jakseta jos jatketaan näin, toki tulee joskus joku hermari-itku tai muuten väsyttää, mutta sitten halit auttaa ja jaksaa taas paremmin, niin tai se lötköttely.

Enkä väitä että kaikilla voi samalla tavalla onnistua kuin meilläkin, aika erilaiset työajat, miehet, naiset, lapsi/lapset, kaikki...mutta näin meillä järkätään se ettei kumpikaan uupuisi.

 

["vieras"]

Koska talla palstalla taytyy todistella etta ei ole yhta ainoaa tapaa elaa .

En voi kysya, on liian pieni siihen. Voin kysya olisinko itse halunnut etta vanhempani olisivat olleet enemman kotona kun olin pieni, ja vastaus on en. Olen todella tyytyvainen etta he saivat tehda tyokseen sita mista nauttivat ja pystyvat edelleen nauttimaan tyonsa hedelmista.

Olen pahoillani mutta en usko pätkänkään vertaa sinua. En usko että yksikään lapsi vaihtaisi "normaalit" vanhempansa rahaan ja poissaoloon. Ei vaikka yrittäisit uskotella sitä itsellesi. Kotoa sinä nuo arvosi olet saanut ja minusta se on surullista. Surullista lastesi kannalta, surullista koska lapsen isä asettaa työn lapsen edelle noin vahvasti. Oma isäni oli samanlainen, asetti aina omat tarpeensa lasten edelle. "minun työ, minun ura, minun harrastukset, raha" Voit kysyä sitä muutaman vuoden päästä JOS uskallat, koska vastauksen tiedät itsekin
Erikoista että puolustelet teidän tapaa. Emme mekään elä "niin kuin pitäisi", mutta ei minulla ole mitään tarvetta puolustella meidän elämää koska aidosti tiedän tämän olevan parasta kaikille

 

["minä"]

En ole huutamassa ketään elämääni pelastamaan. Kysyin niitä vinkkejä, ihan niitä konkreettisia käytännön neuvoja, kun ap:lla oli niin pitkälti ja niin hyviä ajatelmia siitä, miten arki saadaan toimivaksi ja uupumus selätettyä. Tehdään vain kaikenlaisia perheen ja oman itsen hyvinvointia parantavia ratkaisuja.

Joskus sitä vaan on vähän kuin seinä edessä. Tietää vaan ei tiedä. Silloin hvyät neuvot ja mainiot vinkit ovat kullan arvoisia. Niistä voi saada hyviä ajatelmia oman elämän kohdalle.

Tottakai minä itse oman tilanteeni ratkaisen. Vinkkejä vaan kakkiteitäviltä ja hyvin elämänsä järjestäneiltä kaipaisin, miten minäkin sen hyvän elämän saisin, kun ongelma on tuo yllä kerrottu.

Tällä asenteella? Hmm. Millainen asenne minulla on? Millainen asenne pitäisi olla? Olen tässä täysijärkisenä, mutten kuitenkaan vaipunut sellaiseen kyynisyyteen, etteikö empatiaa riittäisi muille tai ymmärrystä siitä, milloin minulla ei ole mitään sanottavaa ja on paras pitää turpa kiinni, olla sanomatta mitään.

Kysyn vinkkejä. Saan vittuiluja. Niin tyypillistä naisille.

Kukaan ei pysty antamaan sinulle sellaista vinkkiä, jonka voisit yksi yhteen soveltaa omaan elämääsi. Asennettasi muuttamalla voisit tajuta tämän. Älä ammu jokaista ideaa suoralta käsin alas, vaan mieti hetki, että voisiko siinä kuitenkin olla joku ajatuksen siru, jota voisit omaan elämääsi soveltaa. Eli kyse ei todellakaan ole vittuilusta sinulle, vaan sinun asenteestasi muiden sanomaan.

Tässä ketjussa on ollut lukemattomia kertomuksia ja vinkkejä voita voisit miettiä, jos vain pystyisit.

 

["mamma"]

[QUOTE="vieras";24586504]Olisko seurausta vähäisestä unesta. Meillä oli kanssa täysin keskittymiskyvytön, kiukkuinen ja uneton lapsi kunnes allergiat löytyivät.[/QUOTE]

EIköhän ole osittain. Mutta ei edes pitkien ja hyvin onnistuneiden päiväunien jälkeen ole mitenkään rauhallisempi. Taapero vaan on todella hyperaktiivinen, ei pysy paikallaan edes pukemisen ajan, eikä kiinnosta mitkään rauhalliset kirjan lukemiset.

Ei meillä kyllä mitään allergioita ole. Taapero on vain todela herkkäuninen, herää heti jos naapurin koira vaikka haukahtaa.

 

[Kotilohikäärme]

Juu, meillä kaikilla on omat elämämme ja omat riskimme kannettavinamme. Silti koen että ollaan uskomattoman onnekkaita kun voidaan muiden kanssa puhua noista perheiden ongelmatilanteista ja antaa niitä vinkkejä millä kukin on saanut asioita toimimaan. eihän ne aina auta eikä kaikki sovi kaikille, mutta en pitäisi mitenkään puusilmäisenä idioottina sitä kehitysvammaisen autistin äitiä joka ehdottaa minulla jotain itse hyväksi kokemaansa arjenhelpoituskeinoa, joka ei meillä ikävä kyllä onnistukaan.

Ei kyse ole siitä etteikö oikeasti oikeassa paikassa ja ajassa olevat neuvot olisi monestikin tarpeen ja ihan vilpittömästi toisten parhaaksi ajateltuja ja hyödyllisiäkin. Saati vertaistuki. Todella helpottaa monia. Se on ihan eri asia.

Sen sijaan yritän tässä sanoa että suuret asiat (vaihda työpaikkaa, asuinpaikkaa, 80% työajaksi, vaihda alaa, tee etätöitä jne.) on aika turhaa neuvoa toisia tekemään, koska varmasti ne harvat joilla siihen mahdollisuus on ja väsymys tai uupumus myös, on ottanut sen vaihtoehdon huomioon. Ja muuten hyviä neuvoja periaatteessa, mutta aika harvalla on käytännössä mitään mahdollisuuksia lisätä edes omia tuulettumispäiviään. Siihen nähden ap:n hienot ideat siitä kuinka johtajatason ihmiset voi noin vain vaihtaa firmaa ja ympyröitä on ihan absurdeja suurimmalle osalle uupuneista kotiäideistä. "Vaihda työpaikkaa sellaiseen joka sopii paremmin perhe-elämääsi" on mun mielestä todella ajattelematon "neuvo". Ja sitten todetaan että ei voi olla kovin korkean tason johtaja jos siihen ei pysty. Hohhoi. Mikä johtaja. Tätä ajan takaa. Ap näkee oman tilanteensa, ei muiden.

Ja tukiverkostot...Olet sellaiset kasvattanut tyhjästä...Erittäin hyvä! Mutta lähtisitkö nyt sitten mielelläsi muualle ja alottaisit alusta? Kyllähän useimmat normaaleilla sosiaalisilla lahjoilla varustetut saa sellaiset kasvetettua, mutta siihen menee aikaa ja vaivaa. Mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalammin ihmiset tuntuu tutustuvan toisiinsa. Toki kaikki on mahdollista, mutta ihan pienestä vapaa-ajanlisästä koko ruljanssiin ja kotoutumisprosessiin ei kannata lähteä.

Sen sijaan esim. kasvatusvinkit ja pienien elämän sujuvuuteen vaikuttavien juttujen vinkkaaminen tai vertaistuki ovat todella hyödyllisiä asioita, vaikka ne ei aina lopulta sopisikaan. Tai juuri nuo 10minuuttisten säästövinkit. Tai ruoanlaiton tehostamistoimenpide-ehdotukset. Tai ihan vaan muiden huomioon ottaminen (tuo naapurin mummolle puolukoita metsästä tai vahtii pari tuntia naapurin yh:n uhmaikäistä. Ne on niitä mitkä arkea helpottaa. Ei se että jaetaan roppakaupalla vinkkejä jotka voisi toteuttaa jos olisi velaton johtajatason ihminen jolla on punttis ja baari naapurissa sekä laaja ystäväpiiri.

 

[dfdf]

[QUOTE="miukumauku";24584865]Kyllä voi, mutta pitää varmistaa, että pystyy tekemään työt. Minä aloitan tosi aikaisin kun lapset vielä nukkuu. Teen työtä koneelta, joten kunhan mulla on kone ja tietyt ohjelmat käytössä, voin tehdä töitäni vaikka kiven navassa. Meillä ei mitata työaikaa, vaan työntulosta. Niin kauan kun tulosta syntyy, se on sama miten se syntyy. Kunhan työt kantavat hedelmää ja valmistuvat ajallaan. Lapset osaavat tehdä aika paljon omia juttuja samalla kun teen töitä. Ne askartelee vieressä, leikkivät yläkerrassa, katsovat vähän lastenohjelmia, piirtävät, muovailevat...[/QUOTE]

Esim. sairaanhoitajan, kaupankassan, laboratoriotyöläisen, poliisin tai koneistajan on mahdotonta pitää mitään etätyöpäiviä.

 

[Rodukka]

...
Ainoa ongelmani on pitkä työmatka ja pieni palkka. Silloin kun tänne kauas muutin, olin elämäntilanne toinen, nyt se on tämä ja nyt sitten etsin työtä lähempää tai asuntoa työni läheltä Ei löydy kumpaakaan.

Eikö tässä jo otsikonkin mukaan pitänyt keskustella uupumisesta arjessa, ei työmatkoista ja pienestä palkasta sinänsä - vaan jaksamisesta ja keinoista siihen? Minun elämän laatuun liittyvien ratkaisujeni ei ollut tarkoituskaan sopia juuri sinun elämääsi, vaan yrittää antaa ideoita kenelle tahansa jatkaa vastaavien ideoiden löytymistä. Tämän mainitsinkin jo edellisessä tekstissäni. Kuten myös ap mainitsi omassaan, että ei sovi kaikille. En suosittele lukemaan kenenkään kirjoituksia vain osittain, koska aihe kärsii ja menee selittelyksi.

Miksi väkisin etsiä ratkaisijaa tai ratkaisua muiden keinoilla? Joillekin oma pää tai muiden ideat tuovat apua, joillekin eivät. Yritin tekstiäsi lainatessani antaa ideoita, joista voisi olla apua. Jos ei sinulle, niin ehkä sitten jollekin muulle, ja samalla kannustaa muita antamaan ideoitaan meille kaikille.

 

[Blue cat]

Meillä ollaan uupuneita, vaikka ollaan saatu ns. helppo vauva. Itsellä selkä paskana, kokoajan pahoja kipuja. Miehen työ on fyysisesti todella raskasta, ja tekee vielä töiden jälkeen kotona kaiken koska itse en pysty.