LAPSETTOMUUSPUOLEN ODOTTAJAT

Onpas sulla Sanna ollut hurjan kuuloista touhua :eek:
Kaveripiirissä on yksi 29+6 alle kilosena syntynyt, nyt jo pari vuotias, täysin terve poika. Mutta ainahan se olisi parempi jos kaveri jaksaisi uiskennella edes vielä muutaman viikon.

Ihanaa kun päästivät kotiin. Nyt vain kaikki arjen keskellä sivuun jääneet leffat ja kirjat sohvan viereen. Jaksuja! :heart:
 
Keiju07
Eilen katselin, että oltiin pudottu sivulle neljä, ja nyt noustiin aika pelottavissa merkeissä ykkössivulle!

Sannalle paljon voimia ja lepoa :hug:. Amodinilta tulikin mukava neuvo! Laita nyt vielä puoliso passaamaan sua ja syö jotain herkullista. Eiköhän Nipsukin sitten halua vielä hetken pysyä mahan turvissa :heart:

Omaa napaa tulin myös kirjoittelemaan.

Eilen neuvolakäynti, jossa aika pitkään yritettiin ottaa selvää siitä, missä asennossa vauva majailee. Eikä siitä selvää saatu. Saattaa olla joko poikittain tai vinosti pää alaspäin. Ei nyt onneksi pepullaan istu, mutta jotenkin kummallisesti kuitenkin tuolla on, raukkaparka. No, kahden viikon päästä lääkärineuvola, joten siellä pitäisi sisätutkimuksessa selvitä tuo tarjonnan tilanne. Kovasti toivon, että on siihen mennessä raivotarjonnassa, jotta päästäisiin edelleen Haikaranpesään synnyttämään. Sieltä kun "joutuu" automaattisesti pois, jos on jotain normaalista poikkeavaa.

Muutoin arvot ihan ok, painoa nyt tupsahtanut +600 g/vko, mutta en mitään saarnaa saanut, vaan lähinnä toteamuksen, että lieneekö sitten jotain huomaamatonta turvotusta tai johtuneeko siitä, että ensimmäisen kerran olin punnituksessa iltapäivällä (muutoin aina aamuisin). Positiivista kohtelua terkkarilta! Hemoglobiini edelleen alhainen (105) ja sitä yritetään nyt eri lääkekombinaatioin nostella. Sf-mitta otettiin kahdesti, 1,5 cm:n heitto mitoissa... Jälkimmäinen 30,5 menee ihan keskikäyrällä. Kaipa siihen voi luottaa, vaikka ihmetyttääkin nuo heitot samalla mittaajalla...

Vauvapyykkiä pyörii taas koneessa, sain vihdoin paljon 50-60 senttisiä kaverilta. Onhan ne pieniä ja voi olla, että menevät vain hetken, jos sitäkään, mutta eipähän nuo paljon maksaneet. Ihan ilmaiseksi en kehdannut ottaa. Nyt voi sitten alkaa pohtimaan sitä kuuluisaa kotiintuloasuakin!

Junnu, onko mitään lähdön merkkejä? Alkaako jo ärsyttämään?

Sienna, meillä myös valmennukset vkoilla 33 ja 34. Eivät varmaan missään kovin aikaisin järjestä, koska ajatukset siirtyvät aika varmasti tulevaan synnytykseen, eikä sitä taas kannata liian aikaisin ruveta pohtimaan.

Keiju ja neiti 34+3
 
Huomenta!

Nyt on jo parempi olo, ei ole ku eilen pvällä vähän supistanu ja hain ne lääkkeet niin auttavat. Hyvä.

Joo eiköhän sitä vois keskittyy sohvalla makaamiseen ja leffojen katteluun ja kutoa toi vauvan peitto valmiiks. Äitiki lupas ens vkolla tulla tänne muutamaks pväks ikkunoita pesee ja siivoilee ja sellasta.

Eilen meni tunnin verran reissuun, ku hain lääkkeet ja piti siskon pojalle hakee synttärilahja ja kävin kaverin kanssa kaupassa ja kaveri tietty kanto kaiken. mut kyl sen jälkeen oliki sellanen olo että pakko päästä makaamaan.

Katilö to-illalla sano että mun työnteko loppu tähän.. Lääkäri kysy kans koska äippäloma alkaa ja ku sanoin että 16.10, niin sano et kirjoittaa nyt eka 2 vkoa sairaslomaa ja meen 2 vkon päästä TYKSiin ultraan ja lääkäriin ja luultavasti kirjoittaa sitte viel reilut 2 vkoa sairaslomaa ja sit alkaaki äippäloma.

Niin ja olihan se "lohduttavaa" kattella TYKSin seinillä niitä valokuvatauluja, joissa oli just ennenaikaisesti syntyneitä. Oli laitettuna rv ja syntymäpaino ja oli siellä muutamia just jotai reilu 700g syntymäpainoltaan,ja monia reilu 1200g jne et siinä mielessä mun vauva on jo "iso" kun painaa 1500g.

Sain Kelalta päätöksenki äitysrahasta ja siellä luki että otetaan väh. 20% veroa. Mut oliks se nyt sit niin, et jos sinne toimittaa muutosverokortin niin ne ottaa sen veron sen mukaan?

Täällä olis neuvolan synnytysvalmennus ollu KESKELLÄ PÄIVÄÄ ja totesin, että mä olen töissä, että en pääse ja sit ne siirty niin, et mulla olis vkoja 36 ja 37, just joo... Ajattelin ma soittaa ja kysyy josko voisin nyt sit mennä vkon päästä ja siittä vkon päästä niihin valmennuksiin ku kerran sairaslomalla olen.. ja sit jotai perhevalmennusta tuolla kaupunginsairaalassa alkas oleen ens ke lähtien 3 kertaa. Ne valmennukset on kuulemma aina kerran keväällä ja kerran syksyllä..

Jospa menis kahvia keittää..

Sanna ja Nipsu 30+3
 
Huh, Sanna, toivottavasti selvisitte säikähdyksellä... Lepoa sitten vaan ja jaksamista toivottelen Sinulle!

Synnytysvalmennuksesta:
Meidän TK:ssa oli 8 kertaa kokoontumisia. Ekalla raskauskolmanneksella 2 kertaa ja loput viimesellä kolmanneksella. MUTTA me jätimme ne väliin. Aiheet ei oikein innostaneet, eikä 20v vanhat diat ja videot... ;) ;) Eikä olisi ollut varmaan hyötyäkään meillä, kun oma synnytys meni kaikkien oppikirjojen vastaisesti..
Mutta TYKS:n tutustumiskäynnillä kävimme ja se oli hyvä. Netistä kannattaa muuten käydä lukemassa TYKS;n synnärin (ja vuodeosaston) sivut siellä on paljon tietoa osaston toiminnasta, synnytyksen käynnistymisestä ja vaiheistä, kivunlievityksestä jne.

Anni ja PAS-tyttö 2.5kk :heart: :heart: :heart:
 
Keiju07
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna-78:
Sain Kelalta päätöksenki äitysrahasta ja siellä luki että otetaan väh. 20% veroa. Mut oliks se nyt sit niin, et jos sinne toimittaa muutosverokortin niin ne ottaa sen veron sen mukaan?
Juu niin menee, että pidättävät muutosverokortin mukaan, jos sellaisen lähettää. Tai siis käytännössä verottaja laittaa sellaisen sähköisesti Kelan maksupalveluun, kunhan ensin soitat verottajalle. On muuten yleinen harhaluulo, että päivärahoista menisi jotenkin korkeamman prosentin mukaan. Kyllä se aina lasketaan koko vuoden tulojen perusteella ja tulevat sittn palautuksina tai mätkyinä, jos tuo 20 % ei olekaan ollut oikein. Rahansa saa tietenkin siis myöhemminkin, mutta parempi muuttaa heti, jos tietää pidätysprosentin olevan pielessä.
 
Keiju07 Kiitos infosta. Tarttee soitella verotoimistoon huomenna niin saa senki asian pois pväjärjestyksestä.

Mä saan varmaan jonku hermoromahduksen tässä vielä.. Lääkäri pe sano, et jos tulee vähän verta niin ei tarvi huolestua, mut jos tulee kunnolla pyyhkiessä niin sitte sairaalaan.Aamulla tuli vähä kirkasta verta ku pyyhin ja nyt tulee sellasta pikkasen punertavaa ja arvatkaapa vaan onko hermot ihan loppu. Kokoajan ramppaan vessassa tarkistamassa ettei mitään tuu ja vauvan liikkeitä seuraan tosi tarkkaa vaikka eipä niitä niin tarvii seurata ku kauhee myllerrys käy kokoajan mahassa..

Niin ja kiitos vaan kaikille myötätunnosta :hug:

TYKSin henkilökunta osastolla 312 oli kyllä hyvä, kiitos vaan heillle. Siellä oli päivisin kätilöopiskelijoita ja kätilöitä ja iltaisin/öisin kätilöitä ja kaikki oli todella mukavia ja auttavaisia. Tunsi kyllä olevansa hyvässä hoidossa. Että ihan mielellään meneee sinne sitte aikanaan synnyttään... Vaikka välillä kuuleekin kaikkea kauhujuttuja TYKSin toiminnasta niin mulle oltiin ainakin todella ystävällisiä..

Mutta mä meen keittää aamukahvia ja koitan saada päätä taas kasattua..

:wave:

Sanna ja Nipsu 30+4 :heart:
 
Onko täällä sellaisia joilla endoa? Onko miten tullut raskausaikana kipuja joiden oletatte johtuvan endon arpien repeämisestä? Juttelin siskoni kanssa (jolla myös minun tavoin endo mutta monta kertaa pahempi) niin hän sitten varoitteli et jos jotain outoja kipuja esiintyy niin saattavat johtua juuri noista endon polton aiheuttamista arvista. Hänen lääkäri oli sanonut ettei endottarien kannata säikähtää kaikista pikku kivuista. Tätä jäin miettiin kun mulla raskaus ihan alussa RV 6+2 ja nippailu tuntemukset ovat olleet yhdessä kohdin vasemmalla puolella. Ajattelin ensin et olisiko alkio kiinnittynyt juuri siihen kohtaan, mutta keskustelu siskoni kanssa sai miettimään olisiko se endo joka siellä nipistelee ( mulla endoa oli pääasiallisesti vasemmalla puolellla jossa oli myös suolikiinnike)
 
Hengissä ollaan, kiitos kysymästä, Lampukka. Aamu tosin alkoi taas supistuksella ja vaalella punertavalla vuodolla. Se oli se kerta ja nyt ei taas tuu mitään.. Joka kerta ku supistaa vähänki kovemmin ja menee vessaan sen jälk. niin tulee jotai vuotoa. Miksiköhän näin?! Tietääkö joku sanoa?

Nipsu riehuu ja rauhassa ollaan otettu.. Ruokahalu on aika nollassa, mut ehkä ihan hyvä niin, ei tuu ainakaan ylimääräistä syötyy, ku ei kerran liikkuun pääse kunnolla.. Eilen olin sen verran jalkeilla, et käytiin Filmtownissa ja ruokaa hakee ja se riitti eiliselle, alko supistelee ku päästiin kotiin. Lääkettä naamaan ja hetkeks nukkuun niin taas oli hyvä olla..

Eli netissä sitte roikun tai tuijotan telkkuu,menee se aika niinki =)

samary Mulla on paha endo ja alkuraskaudessa sattu usein toiselle puolelle alamahaa, ihan samalla tavalla ku endo muutenki mulla sattu ja mä ainakin pidin niitä endokipuina ja ne meni ohi sitte jossai kohtii ku alko maha kasvaa, tosin mahan kasvaminenki sattu välillä, et en sit tie "repeilikö" tuolla jotai kiinnikkeitä tms.. Mä erotan kyl endokivun ja mahakivun toisistaan. En osaa selittää sitä, mut tiedän vaan koska kipu johtuu endosta ja koska muusta.. Sori nyt sekava selitys, mut on tosi vaikee kuvailla noita tuntemuksia.. Soita toki neuvolaan/lääkäriin jos sua askarruttaa. Saat mielenrauhan. Jaksamista :hug:

Sanna ja Nipsu 30+5
 
Terveiset sairauslomalta!

Mun piti aloittaa parin viikon loma ensi viikon alusta, mutta eilinen neuvolalääkäri patistikin sairauslomalle. Jatkuvat päänsäryt nostavat verenpainetta taikka toisinpäin, joten töissä on ollut todella raskasta. Aina päivänpäätteeksi sänkyyn vaan makoileen, niin on vähän helpottanut. Kaikki normaali askareet on kyllä jääneet täysin tekemättä, mutta jospa se tästä alkaisi tilanne rauhoittuun. Alkaa jo tympiin itseäkin, ruoanlaittokin on jäänyt ja on pitänyt turvautua Kotipizzan palveluihin. Ja nyt kun pitäisi syödä terveellisesti! :eek:

No, pizzoista huolimatta paino on noussut nyt lähes 5 kuukauden aikana vain 0,5 kg, johtuen paljosta oksentelusta sekä muutamasta ylipainokilosta, joita oli jo ennen raskautta.

Maanantaina olisi viimein se rakenneultra. Jänskättää jo, että kumpikos sieltä olisi tulossa. Toivottavasti näyttää jalkovälinsä! =)

Sienna rv 20+1
 
Lisään kuunliljan etusivulle odottamaan tarkempia tietoja =) Taitaa olla Junnukin jo nyyttiä hakemassa :heart:

Meillä poika sai nimen viime sunnuntaina ja voi oikein mainiosti. Jännä ajatella, että pieni mies on pian 6 vkoa vanha :)
 
Noniin eli poikahan se vihdoin saatiin haikaralta =) =) =)

Supistukset tihenivät ja tulivat kipeämmäksi viime la-su välisenä yönä niin että vihdoin yöllä kolmelta oltiin sairaalassa. Poika syntyi alateitse 11 minuutin ponnituksen jälkeen 16.9. sunnuntai-iltapäivällä klo. 14.01. Synnytyksen kokonaiskesto 14 tuntia. Väliliha leikattiin =kaveri tuli nyrkki naaman eessä maailmaan, asennetta heti alkumetreillä! :LOL:

Paksutukkaisella Ihanuudella oli mittaa 53 cm ja painoa 4075 gr. Pipo 35.5 cm. Viikot olivat siis 41+2. Kotiuduimme Taysista keskiviikkona.

Synnytyskertomus seuraa joskus myöhemmin, nyt ihastelemaan taas meitin Hurmuria :heart: :heart: :heart:

Junnu ja Pikku-ukko 6 vrk
 
Junnu Oih, ihanaa, oikein paljon onnea :) :heart:

Sienna74lle Onnea ultraan, toivottavasti on vauva yhteistyöhaluinen ja vähän vilauttaa kumpi on =) Meillä ei rakenneultrassa suostunu näyttää vauva kumpi on vaan piti jalat niiiiiiiiiiiiiiin tiukasta yhdessä ja vähän väliä pyllisti =)

Täällä edelleen välillä tulee rusehtavaa vuotoa ja supistaa, mut nyt olen melko paljon vaan makoillu niin se kyllä auttaa.. Nyt on vaan alkanu olee pää välillä kipeenä ja huimaa, että joskos olis verenpaineet noussu, en tiedä..

Sanna ja Nipsu 31+3
 
Hematoomasta kellään kokemuksia? Tuolla on toi pino kyllä mihin iteki kirjoitin oman tarinani asiasta, mut onks täällä kellään ollu ja jos niin miten sen kanssa on raskaus sujunu?

|O 4h "nukuin" viime yönä. Tosi loistavaa nukkumista oliki, ku tossa ajassa ehdin 3 kertaa vessaan ja sit supisteli ja mitenkään päin ei ollu hyvä.. Ja sit alko oksettaa ja sit nousin ylös, ei jaksanu pyörii enää sängyssä.. Ajattelin tohon sohvalle mennä tuijottaa jotai leffaa, joskos uni vaikka tulis ja sais edes hetken nukuttua..

|O :wave:

Sanna ja Nipsu 31+5
 
Keiju07
Pitkästä aikaa minäkin tulin kurkkaamaan tähän pinoon. Onnittelut Junnulle pojasta :heart: ! En malta odottaa, että olen samassa tilanteessa. Viime aikoina on tullut kirjoiteltua enemmän tuolla lokamassuissa, kun siellä nyt on tietenkin aika paljon enemmän säpinää, kun on muita samoilla viikoilla olijoita ja vauvoja jo tupsahtelee maailmaankin.

Ikävää Sanna, että sun vastoinkäymiset ovat jatkuneet. Mikä muuten on hematooma? Täytynee käydä lukemassa, mitä siitä on kirjoitettu.

Tulkaa kaikki tosiaan kertomaan ultrakuulumisianne; tuoreessa muistissa on omat fiilikset niiltä ajoilta, vaikka tuntuukin siltä, että rakenneultrasta on vierähtänyt jo ikuisuus. Ja eihän tässä tosiaan ole enää kuin neljä viikkoa laskettuun aikaan. Mitään varoittelivia suppareita tai oireita ei ole vielä ollut, joten kovasti uskon, että yli menee tai ei ainakaan ennen aikaisesti synny. Mutta elämä voi yllättää...

Keskiviikkona viimeinen lääkärikäynti, tulen sitten kertomaan tilannetta. Josko silloin selviäisi, missä asennossa tämä luvattu tyttö mahassa majailee. Neuvolan täti kun ei siitä oikein selvää ottanut. Enkä kyllä minäkään.

Keiju 35+6

 
Huomenta,

eilen illalla oli sitten se rakenneultra Oys:ssa. Diagnoosi oli lyhyesti ja ytimekkästi: normaali sikiön kasvu ja rakenteet. Tutkimus kesti noin 20 min. ja lääkärikin selitti koko ajan mitä näkee ja täydensi, jos kyselin jotain. Koko vastasi jälleen kerran täysin aikaansa eli 20+5 ja laskettu aika edelleen 6.2. Painoarvio oli 393 g. Yhdessä kohdin näin, kun vauvasta heijastui jokin "uloke" ja kysyinkin sitten vähän myöhemmin näyttääkö hän kumpikas olisi. Minulla on koko raskauden ajan ollut poikaolo (vaikka se unessa ilmaantunut ennustaja sanoikin sen olevan tyttö!) ja poikahan sieltä näyttäisi olevan tulossa! :p Ihanaa!! Meidän Romeo....

Käytiinkin miehen kanssa shoppailemassa lisää vaatteita ja tällä kertaa Lindexistä löytyi kivoja kuoseja... Perjantaina ollaan menossa uudelleen Ouluun ja ajateltiin hankkia jo turvakaukalo, pinnasänky, sängyn pehmusteet ja ehkä sitteri. Pitää alkaa pikku hiljaa osteleen, ennen kuin tulee hoppu!

Noista ultrauksen mitoista, osaako kukaan kertoa mitä ne tarkoittaa? Osan muistan mittojen perusteella, mutta osaa en. Eli BDP, HC, CM, CER, ATRI, AC, FL ja HC/AC. Tuo BDP taisi olla pään halkaisija ja HC pään ympärysmitta ja CM taisi olla pikkuaivojen koko. Mitähän ne nuo muut ovat?

Vaikka kaikki nyt näyttikin olevan ok, taidan silti varata ajan siihen 4D-ultraan. Itseni tuntien miettisin loppuajan kuitenkin vain sitä, onko kaikki ok, kun olen sellainen murehtija ja mietiskelijä. Voisi viimeiset kolme kuukautta mennä mukavammin, jos vielä kuukauden päästä saisi uuden "varmistuksen".... =)

Sienna 20+6
 
Hei kaikille!
Kiitos, että pääsin listaan mukaan! Meillä todellakin esikoista odotetaan, laskettuaika ilmeisesti 12.5. eli aivan alkutaipaleella ollaan! Niin ja toukka sai alkunsa ensim. pas:n avulla.
Varsin lupaava pahoinvointi on alkanut, olen napsinut raskausinkivääriä, mikä muu voisi auttaa?
Kuunlilja 7+1
 
Sienna74 Googleta vaikka noi lyhenteet, en mä ainakaan ikinä muista niitä enää ultran jälkeen et mikä tarkoitti mitäkin. Mulle riittää aina vaan tieto, et on normaali ja vastaa vkoja..

kuunlilja Kaikilla vissiin vähän eri asiat auttaa pahoinvointiin. Mulla esim. autto ku söin jogurttia alkuraskaudessa ja muutenki ku söi vähän väliä pieniä määriä jotai. Yleensä söin hedelmiä.. mut eihän sekään aina auttanu ja pariin otteeseen lensi laatta kyllä ihan kunnolla, mut tulipahan heti parempi oloki :LOL:

Täällä odotetaan innolla torstain TYKSiin menoa.. Kun supistelee lääkityksestä huolimatta..

Tänään aamulla kesti n. 3h sellanen kuukautiskipumainen olo ja maha oli pinkeenä eikä mitenkään päin pystyny olemaan, mut onneks helpotti ja nyt on ollu vähän parempi olo.. pitäis kauppaan vaan lähtee, ku mies tulee lääkäristä.. Pakko välillä liikkua jonneki ihmisten ilmoille tai tulee hulluks ja ulkonaki on niin nätti pvä..

Jaksamista kaikille ja toivotaan, että kuunliljan pahonvointi helpottaa.

Sanna ja Nipsu 31+6
 

Yhteistyössä