Ymmärrän aloittajan pointin. Tarkoitus hänellä ei varmaankaan ole väittää, että ainoa syyllinen kiusatun pahaan oloon on se, etteivät vanhemmat "tee mitään". Mutta on totta sekin, että jos lasta kiusataan ja asiaan on puututtu, eikä silti loppua ole näkyvissä, on aikuisen otettava tilanteesta vastuu.
On minusta kohtuutonta työntää lapsi päivästä toiseen sinne kouluun kiusattavaksi vain siksi, että kiusaajalle ei saa antaa periksi. Lapsi kuitenkin on usein jo tavallaan antanut periksi apua hakiessaan. Siihen saakkahan hän on yrittänyt hoitaa asian ja ollut välittämättä kiusaamisesta.
En nyt tarkoita, että kiusaajan pitäisi antaa vain olla, mutta mielestäni olisi ihan perusteltua ottaa lapsi esim. kotiopetukseen siihen saakka, että tilanne selviää. Vastentahtoinen koulunvaihto kiusaajalle ei ole ihan viikon juttu. Kun ei se ole käsittääkseni sitä silloinkaan, kun se tapahtuu vapaaehtoisesti. Täytyyhän kiusaajallakin olla joku oikeusturva - lapsihan hänkin vain on.
Vaikeita kysymyksiä, mutta ap:n pointti on kuitenkin totta. Aikuisen tehtävä on päättää, milloin liika on liikaa hänen oman lapsensa kohdalla. Vaikka se sotisikin hänen periaatteitaan vastaan. Ei pidä antaa enempää kuormaa kuin jaksaa kantaa.
Ja nyt sitten se syy, miksi kirjoitan harmaana, vaikka on nikkikin. Aiemmin ketjussa puhuttiin tuosta "hiljaisesta kiusaamisesta" ja joku kommentoi, että tähän sortuvat aikuisetkin.
Meidän työpaikallamme (melko pienessä työyhteisössä vieläpä) on yksi henkilö, jonka voisi sanoa olevan hiljaisen kiusaamisen kohteena. Minä itse taas olen tavallaan yksi kiusaajista. Kyseessä on henkilö, joka on persoonaltaan niin erikoinen, että muiden on hänen kanssaan vaikea olla tekemisissä. Pintapuolinen toimeen tuleminen ja hänen kanssaan työskenteleminen onnistuu, mutta muu sosiaalinen kanssakäyminen on vaikeaa.
Olen miettinyt usein, että minun pitäisi tehdä jotain ja yrittää olla hänen seurassaan enemmän, mutta kun en vain tunnu pystyvän. Olen ajautunut pisteeseen, jossa tämän henkilön ääni jo ärsyttää minua niin paljon, että yritän vältellä joutumista samaan huoneeseen hänen kanssaan. Tämähän ei sinänsä olisi ongelma, jos kaikki muutkin eivät toimisi samoin. Ja tarkoitan tosiaan kaikki.
Normaalit työtehtävät toki hoidetaan hänen kanssaan ja saatetaan jotain pinnallista rupatellakin, mutta kukaan ei esimerkiksi halua lähteä tämän henkilön kanssa lounaalle. Tähän on syynä se, että tämä henkilö ei puhu muusta kuin omasta terveydentilastaan, ruumiintoiminnoistaan, eritteistään yms. Jos keskustelua yrittää kääntää johonkin muuhun asiaan, se kääntyy pikaisesti takaisin "pääasiaan". Lisäksi tämä henkilö on usein poissa vedoten erilaisiin (yleensä vakaviin) sairauksiin, jotka sittemmin paljastuvat kuvitelluiksi, minkä hän kyllä itsekin auliisti kertoo. Tämä tietysti kuormittaa muita ja on siksi omiaan ärsyttämään.
Lisäksi tällä henkilöllä on erittäin kova ja kimeä ääni ja epämiellyttävä tapa aloittaa puhuminen kesken toisen ihmisen lauseen. Yleensä ihan muusta aiheesta, kuin mistä muut ovat puhumassa. Jos yrittää keskeyttää, hän vain nostaa volyymia. Ravintolassa ihmiset kääntyvät katsomaan pöytäämme ja vilkuilevat ohi kulkiessaan.
Tämä kaikki ei varmasti ole hänen omaa syytään. Hän vain on sellainen luonne ja hänellä on sellainen ääni ja sellaiset mielenkiinnon kohteet. Minua nämä asiat vaivaavat todella paljon ja välttelen siksi tämän henkilön seuraa. Muut tekevät samoin samasta syystä. Jätämme siis tämän henkilön ulkopuolelle. Olemme kiusaajia.
Mikä siis avuksi? Kenen pitää vaihtaa työpaikkaa? Kuka voi aloittaa tilanteen purkamisen?
Tilanne voi olla sama koulussa.
