Kolmekymppiset lapsettomuudesta kärsineet ja keskenmenon kokeneet...

Hei

Saisinko liittyä mukaan?

Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta reilut 2v. Ensimmäinen inseminaatio oli tammikuussa vuosi sitten, sen jälkeen vielä kaksi tuloksetonta inseminaatiota. IVF lyhyellä kaavalla marraskuussa 2008 tuotti lopulta plussan (elämäni ensimmäisen) mutta se meni kesken rv4+5. Nyt odotan ensimmäisiä KM:n jälkeisiä kuukautisia alkaviksi, että pääsisimme aloittamaan IVF:n pitkällä kaavalla seuraavassa tai sitä seuraavassa kierrossa. Miehelläni on pari lasta ennestään, mikä tuo välillä oman lisämausteensa tunnemyllerryksiini..

Voimia teille kaikille, etenkin Matildalle ja Liinulle iso lohtuhali.
 
Tervetuloa kuumetta mukaan tähän pinoon! Voimia jaksamaan hoidoissa eteenpäin pettymyksienne jälkeen..

Milläs mielellä kukin on aloitellut tätä vuotta? =)

Mä kävin tänään hakemassa 400,- edestä lääkettä.. arvokasta tavaraa. Tiistaina sitten alkaa ensimmäisellä piikillä. Myös Oysista tuli postia, sinne IVF aika varattuna toukokuulle. Enpä lähde sitä perumaan, katsotaan ensin askel kerrallaan, miten käy Väestöliitossa.

Pitäis saada muutamia kiloja pois tästä sorjasta varresta :D mutta kun ruoka on liian hyvää ja sohva liian pehmeä. Sitäpaitsi nyt on kova pakkanen, ettei voi lenkille lähteä.. ja sitten kun ei ole pakkanen, niin sitten on joku muu vialla.... nyt ryhdistäydy nainen! Kellään muulla samanlaisia ongelmia??
 
Helou, tervehdys pian päättyvältä lomalta kaikille
ja tervetuloa mukaan uudet ystäväiset Matilda, Liinu ja Kuumetta!
Teidän kirjoitukset koskettivat kovasti. Etenkin Matildan jaksamista
mietin kovin.

Hienoa, että täällä ajatusten vaihto jatkuu näin lomakautenakin.
Ja mukavan toiveikkaastihan tätä uutta vuotta on otettu pinossamme vastaan!!
Ihan varmasti odottajien lista kasvaa rysäyksellä tänä vuonna, niin monilla ovat hyvät hoidot tuloillaan ja alkamassa.

PeePee, kunpa olisinkin keksimässä nimeä plussanneiden pinoon..kiitos kauniista ajatuksesta! Ja hienoa, että se herra Toivo on taas saanut sinun oveasi raolleen...

Mites Saana?!!?? Plussaa tikkuun!!!

Toiveikas, tylyä ja tympeää tuo Naikkarin toiminta. Varmaan on totta, ettei ole resursseja tarpeeksi jne., mutta juuri tuo tunne b-luokan kansalaisena olemisesta tässä piinassa on hetkittäin liikaa. Mä oon sitä mieltä, että meitä lapsettomuuden kourissa painiskelevia naisia tulisi yhteiskunnan pitää kuin kukkasta kämmenellä, perustaa viihtyisiä ja nopeasti palvelevia klinikoita, tarjota meille vähintään kylpylä-ja hierontalahjakortteja vuosittain sekä tietenkin terapiapalveluja niin haluttaessa!! Eiköhän tehdä asiasta aloite!!!!?

Olen onnistunut unohtamaan lomalla lähes tyystin kiertoni ja piti ihan täältä tarkistaa, mikä päivä on meneillään - kiitos listan päivityksestä!! Olen toki loman aikanakin miettinyt hoitoja jne., mutta ajatuksia on ryöstänyt myös masuni, joka ei nyt ota rauhoittuakseen, vaikka heliko onkin häädetty. No, odottelen vielä jonkin aikaa ja sitten tähystykseen, jos ei ala tointua. Meillä pitäisi seuraavasta kierrosta jatkua hommat siten, että tehdään ovulaation induktio ja inssi. Mulla vaan on tosi toivoton olo sen suhteen tämän iänikuisen heikon limakalvon vuoksi. Eikö sille todellakaan ole mitään tehtävissä lääkityksellä?!!

Muutenkin on pohdinnat aivan kesken siitä, missä järjestyksessä ja millä tahdilla nyt edetään näissä asioissa. Mielelläni niitä mietiskelisin täällä teidän kanssa.

Rutkasti onnea ja plussia tälle vuodelle!! ++++++++
:heart: :heart: :heart:
 
:wave: Tervehdys sinulle kuumetta! Tervetuloa joukkoomme!

Emppu: Tuo kilojen karistaminen on täälläkin suunnitelmissa, mutta mutta. . . kuten kirjoitit, ruoka on tosiaan liian hyvää, varsinkin herkut ja liikkuminen niin "vastenmielistä". Nyt on kuitenkin pakko tehdä asialle jotain, jottei sitten tarvitse myöhemmin jossitellla, olisiko painon pudotus auttanut tässä vauvan hankinta projektissa.

:eek: Kääk! Mitä minä kirjoitin? Vauvan hankinta... vihaan tuota sanaparia varsinkin, kun ihmiset utelevat, että milloinkas te olette ajatelleet sen toisen lapsen hankkia, eikö jo olisi korkea aika. Minä olen jo pidemmän aikaa noihin uteluihin vastannut melko tylysti :ashamed: vanhalla kliseellä, että lapsia ei hankita, vaan saadaan, jos saadaan! No tämän jälkeen ei sama ihminen ainakaan tule asiaa uudelleen kysymään. Ja enpä ole kyllä aikoihin enää noihin uteluihin juurikaan törmännyt, kun kaikki mahdolliset tutut ihmiset ovat jo tainneet luovuttaa ja päätyneet asian suhteen omaan johtopäätökseen syystä miksi meillä on vain yksi lapsi. Ja Luojan kiitos, että en ole joutunut kuulemaan heidän päätelmiensä lopputuloksia, koska silloin. . . en tiedä mitä tapahtuisi tai suustani päästäisin. :snotty: Olipa taas varsinainen purkaus näin uuden vuoden kunniaksi! Sorry!

Muuten täällä suunnalla ei olla noin yltiö-äreällä mielellä. Seuraavaan hoidon suunnittelukäyntiin tosin on vielä 2kk aikaa, joten hiljaiseloa kai jatketaan siihen saakka. Voimat ja rahat ovat kyllä melko finaalissa, kun vain hieman kuvitteleekin uutta alkavaa ivf-rumbaa, mutta jospa kevätaurinko lämmittäisi mieltä sen verran, että uusi tsemppi pääsisi valloilleen.

PeePee: Mitäs sinne suunnalle kuuluu? Kiertosi alkaa olemaan loppusuoralla - toivon niin kovasti, että yllättäisit meidät plussauutisella näin heti vuoden vaihduttua. :heart:

Ade: Tuo kuulosti niin tutulta, että täältä oman pinon ketjusta ajoittain tulee tarkistettua kierron päivä. Vaikka tämän asian ympärillä elämä jossain mielessä koko ajan pyöriikin, lomallakin, niin eipä ole päivät nyt näin välikierrossa niin oleellisia, että jaksaisi niitä koko ajan miettiä, mutta pitääpä nyt vähän skarpata, ettei täti pääse varkain yllättämään. :(

Oikein mukavaa alkavaa pakkasviikkoa teille kaikille!
 
Heippa (yö jo pitkällä)
ja kiitos lämpimistä tervetulosanoista! PeePee, ehdin lukea vastauksesi heti silloin tuoreeltaan, ja se tuntui niin hyvältä! Osasit sanoa juuri oikeat sanat ja valaa uskoa ja positiivisuutta niinkuin vain saman kokenut osaa. Kiitos kaikille tuesta!

Matilda, olen sanaton surusi edessä. Miten hirveän epäreilua, enkä voi kuvitella, mitä käyt läpi. Itse menetin myös kaksoset aiemmin kome vuotta sitten, kyse oli kuitenkin varhaisraskauden km:stä. Olen lukenut, että hautajaiset menetetyille pienokaisille auttavat surussa. Nyt viimeisessä km:ssä poltin yksin kynttilää monena iltana ja puhuin menetetylle vauvalleni, ja kannoin kynttilää mukanani esim. sängyn viereen. En olisi halunnut puhaltaa sitä ollenkaan sammuksiin, sillä tunsin, että saan edes niin pitää vauvan jotenkin lähelläni. PIdimme myös miehen kanssa muistojuhlan, luin runoja, juttelimme yms. En tiedä auttoiko se, jotenkin tällä kertaa km oli erityisen tuskallinen. Olen nimennyt aina menetetyt alkiot jollain hupsuilla nimillä, siten ne jäävät muistoon tietyn nimisinä olentoina, mutta samalla saan edes vähäsen naurun aihetta hassuista nimistä.
Lämmin halaus sinulle! Toivon, että löydät tukea vertaisryhmistä, joko täältä tai jostain toisesta paikasta, etkä joutuisi kantamaan kaikkea surua yksin.

PeePee, miten sinun hoitotilanne, missä menet? En ole vielä ihan kärryillä.

EllaEliaksen mietteet tulevasti hoidosta kuulostivat kuin omiltani, voimia ei ole (pelkkä miettiminen tekee suruisaksi) mutta toivo elää silti jossain pienenä (tosi pienenä, lähinnä toivon että saamme hoidon tehtyä että voin unohtaa koko asian). En vielä tiedä tarkempaa ajankohtaa sille, ennen kesää kuitenkin. Nyt ajatus icsistä vielä tosiaan uuvuttaa, joten en ajattele sitä sen enempää. Lomalla olemmekin onneksi pystyneet keskittymään muuhun, olemme käyneet luistelemassa ja ulkoilleet ja saaneet olla rauhassa yhdessä. Se on tehnyt hyvää. Ehkä käyn palstallakin nyt hieman harvemmin ja koitan keskittyä muuhun, vaikka vaikeaa se voi ollakin.

Onko kukaan muuuten miettinyt akupunktiota tai vyöhyketerapiaa hoidon tueksi? Minä nimittäin olen. Teimme akupunktiota kolme vuotta sitten onnistuneen icsin tukemiseksi, joten siitä jäi tietenkin hyvä olo, haittaa siitä ei ainakaan ole, mutta hyötyä saattaisi olla. Nyt mietinkin, kenen puoleen täällä pk-seudulla kannattaisi kääntyä. Jostain joskus luin terapeutista, joka oli "saattanut monta naista raskaaksi", mutta en enää muista lähdettä.

PeePeelle vielä, miksi mietit laparoskopiaa jos nyt eivät kiinnity, onko sinullakin endo? Mulle on tehty yksi laparoskopia, ja sen jälkeen tuli tuo onnistunut hoito, joten mietityttää, miten paljon sillä oli osaa ja arpaa onnistuneeseen hoitoon. Lääkärin mukaan se on saattanut auttaa asiaa.

Hitsi kun alan taas miettimään liikaa, vaikka haluan vaan luottaa lääkäreihin!

Mukavaa loppiaisviikkoa kaikille!
 


[color=Green3]Mukana menossa maanantaina 5.1.2009:[/color]

SaanaS.............3.PAS.......................................pp24?
Mustaruusu.......luomukierto.............................kp50/30
toiveikas77.......kotikonstit................................kp40/28-31
PeePee77..........................................................kp29
EllaElias.............................................................kp24
Emppu78...........luomukierto,IVF tulossa...........kp22/30
Adeliini..............luomukierto.............................kp19/27-34
puskatäti...........luomukierto..............................kp17/26
Unelma-anelma.luomukierto..............................kp /27-31
Stella................etsii kiertoaan...........................kp
Angela77
SO77
Kummi
Lili78
Liinu-
matilda2008
Kuumetta


[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:


[color=Green3]Plussanneet:[/color]

kk76
Pöppis








 
Loppiaistervehdys.. =)

Peepee voi elämän karut kävyt!!!! :headwall: koitahan jaksaa... :hug:
Tosta endosta.. mullahan löytyi se vasta nyt kesällä, kun tehtiin laparoskopia sen kohdunulkoisen takia. Ultrassa ei ole koskaan sitä näkynyt, eikä menkat ole olleet erityisen kipeät, mutta siellähän sitä silti möllötti. Kuulemma lepotilassa... sitä aktiivitilaa odotellessa. Not. Senpä takia tämä juuri käynnistynyt hoito tehdään pitkän kaavan mukaan...

Aden mahalle potku persuksiin.. mitä sekin nyt jatkaa änkyröintiään. Vaikkei helikoa mulla ole ollutkaan, niin nämä viimeisen 10 vuoden mahaongelmat on niin kiitettävästi muistissa, että kurjalta tuntuu sun puolesta. Se vaikuttaa niin kaikkeen elämään.
Kuten sulla, niin mullakin on surkea limakalvo eikä Clomit koskaan auttaneet asiaa. Viimeisessä Clomikierrossa mulla oli ne Estradot-laastarit ja tehosi ilmeisesti hyvin, koska menkat kesti 8 päivää normi päivän sijaan. Nyt kyselin ennen tätä IVF:ää lääkäriltäni ja sanoi, että puregon pistosten aikana se limis alkaa kehittyä huomattavasti paremmin ja jos ei näytä riittävän hyvältä, laitetaan vielä nuo laastarit lisäksi. Ja sitten jo muidenkin mainitsema Lugesteron tukemaan alkion siirron jälkeen.

Tänään nyt sitten tosiaan pistin ensimmäisen piikin ja alan odottamaan hullun lehmän taudin oireita... :D ensin luonnollisesti panikoin, että pistin väärin ja ilmaa meni ainakin litrakaupalla ja varmasti läpi verisuonen jne jne... mutta eiköhän se tästä lähde.
Painosta.. mä haluaisin saada 10 kg pois. Saman minkä olen kerännyt kroppaani kahdessa vuodessa. Mikä possu. :/ Ehkei tule toteutumaan, jos satun raskaaksi tulemaan, mutta yritän ainakin muuttaa elämäntapoja paremmiksi. Mulla on siis virallinen herkkupäivä lauantai, muina päivinä syön normaalisti ruokaa, mutta en mitään hyvää. Lenkkeilen 5-7 kertaa viikossa. Tällä pitäisi nyt mennä. Tätä elämäntapamuutosta on nyt kestänyt........ 3 päivää!!!!!!Jee! :D ja jo nyt hirveet vierotusoireet.
 
PeePeelle lohtu :hug: ja samalla onnenpotku kohti tulevaa passia. Olkoon tämä hoito nyt teille se the kerta, eikö vain?
Ja älähän nyt turhaan tänne suunnalle toiveita heitä. Mä en ilman pinon listaa edes tällä kertaa tietäisi missä vaiheessa kiertoa mennään (onneksi siis tuollainen lista on!) Mulla on nimittäin sellainen olo, että tässä kierrossa ei ole ollut ovista ja saa nähdä millä keinoilla tätikin pitää paikalle avittaa. Näin lomaillessa on tainnut kroppakiin siirtyä lepotilaan. Toivon kuitenkin, että täti sieltä suht. ajallaan paikalle kurvaa.

Missäs olette Saana, Mustaruusu ja Toiveikas? Me täällä teitä kaipaillaan!
 
Voi PeePee. Pettymykset kolahtavat joka kerta, auts. Onneksi kuitenkin voi luottaa siihen, että olo helpottuu jossain vaiheessa ja antaa tilaa Toivolle. Kuinka sun pas nyt eteneekään?
Kiitos listan päivityksestä!!

Miten sun taukoilu EllaElias sujuu? No kysymättäkin tiedän, että aika voi käydä niiiiiin pitkäksi...mutta joka päivä hoidot lähenevät ja sitä odotellessa voidaan kuluttaa aikaa yhdessä eikös vaan?!?

Huh Emppu, siellä sitä nyt mennään vauhdilla piikit ojossa ja tukka putkella lenkillä :wave:
Ihanan reipas meininki sulla! Paljon paljon onnea matkaan äläkä yhtään possuttele itseäsi, vaikka söpöjähän ne ovat... Lippu korkeelle vaan ja ole ylpeä itsestäsi. Kerrothan sitten, miten pistokset vaikuttavat. Toivottavasti eivät psyykkisesti juuri, mutta senkin edestä sitten fyysisesti eli sopivaa munissaalista toivottelen!

Kiitos Emppuliini tosta Estradot-vinkistä. Paskan paska, kun mitään ei tunnuta hoidettavan kunnolla ainakaan julkisella puolella!! Yhdyn kyllä edellisiiin puhujiin tuossa, että itse on pidettävä puoliaan, jos haluaa mahdollisimman kokonaisvaltaista hoitoa. josa tuli mieleen, että joku kyselikin akupunktiosta ja vyöhiksestä. Itsellämi on kokemusta vyöhiksestä ja se oli ihanaa! Nyt en ole raaskinut siellä käydä. Minulla se auttoi enimmäkseen psyykkisesti sietämään erinäisiä paineita ja jotenkin suhtautumaan omaan kroppaan hoitavammin.

Täällä on käyty pitkiä keskusteluja isoista asioista, kuten lapsettomuushoidoista, parisuhteesta ja muista elämän suunnitelmista. On alkanut tuntua, että tänä keväänä olisi sen ison askeleen paikka eli koeputkihoitoon olisimme menossa. Ilmeisesti sitten yksityisesti, kun julkisen jono on niin massiivinen. Mietin tätä nyt tosi tiiviisti, koska on pakko pohtia kokonaisuuksia, missä mennään ja miten paljon kestää kerrallaan. Mutta uskalsin asian nyt tännekin kirjoittaa, ehkä se on jo hyvä aloitus!

Olette ystäväiset todella tärkeitä tässä yhteisessä ajatusten vaihdossa, vaikka tietenkin kukin erilaisissa tilanteissa olemmekin. Halaus loppuviikolle :hug:
 
Kaikille teille upeille naisille positiivista alkanutta vuotta!
Olen tässä vietellyt hiljaiseloa lähinnä ankaran pahoinvoinnin vuoksi. Mielessäni olette kuitenkin olleet. Täällä mennään nyt rv 10+1 viime tiistaisen ultran mukaan. Silloin ainakin oli vielä kaikki ok, huoh. Näin pitkälle ei ole ennen päästy. Vielä kuitenkin olen aika varpaillaan ja päivä kerrallaan mennään. Seuraava ultra on viikon kuluttua. Jos silloin kaikki on ok, uskallan ehkä alkaa jo hengittää. No, ainakin tämä olo viittaa nyt siihen, että raskaus jatkuu. Rankkaa tämä jännittäminen kyllä on, ei siitä mihinkään pääse.
PeePee:lle iso :hug: Kp 1 tiputtaa aina niin pohjalle. Kovasti voimia sinulle! Ja voimaahan tämän porukan naisista löytyy, kummasti aina rämmitään ylöspäin vaikka suo olisi kuinka upottava.
Empulla taitaa tosiaan olla vauhti päällä. Oletkohan nyt ihan varma, että pistät oikeilla piikeillä? ;) (Meikäläisen piikeissä taitaa olla jotain tainnuttavaa, kun tällä hetkellä ei voimia tahdo riittää yhtään mihinkään.) Ei kun ihan vakavasti ottaen tuo tarmosi kuulostaa mahtavalta! Onnea kovasti painonpudotukseen!
Adelle tsemppiä suurten asioiden äärellä. Ehkä se koeputkirumba ei sitten olekaan niin hurjaa, kun siihen on huolella asennoitunut. Toivoisin niin kovasti, että suuren päätöksen jälkeen edessä olisi vieläkin suurempi onni!
Ella on taukoillessaan tainnut saada ajatukset hyvin muualle? Lepo tekee joskus niin hyvää... Toivotaan, että siinä tikkupositiivisessakin mielessä...
Ja kaikille uusille joukkoon liittyneille: tässä porukassa on ihmeellistä voimaa. Upeita naisisa, joilta saa tukea elämän myrskyihin. Tervetuloa mukaan!
Vielä (.). Tukilapsia odotellaan edelleen. Toisaalta ehkä hyväkin, tällä hetkellä voimani ovat aika rajalliset. Kuitenkin odotan tietoa lapsista lähes yhtä suurella jännityksellä, kuin oman masuasukin kasvua. Pelit, lelut ja tietysti ne Legot odottavat jo kovasti kaapissa käyttöön pääsyä :)
 
Pöppis, hauska kuulla sinusta ja onnea rekkalastillinen myös tuleviin päiviin, viikkoihin ja kuukausiin..! Aika jännittävää kaikin puolin kun ne legoillaleikkijätkin ovat pian tulossa!
Ehkä se on kohdallasi niin, että kun alkaa tapahtua hyvää, sitä riittää sitten kunnolla! :heart:

Huih, minä menin ja tilasin itselleni ajan huomiselle Väestöliittoon! Mies ei nyt pääse mukaan, kun tämä tuli näin äkkiä ja hänellä on työesteitä. En melkein usko itsekään, että toimin näin ripeästi :kieh: Huomenna lisää raporttia!

Huhuu, missä kaikki luurailevat?!
 
Kiitos vaan ystäväiset tsempistä ja kehuista, mutta en mä oikeesti ole reipas, mä vaan esitän itselleni :D tulee parempi olo.
Olotilasta sen verran, että ilmeisesti olen eilisen piikityksen mukana nielaissut ilmapallon, koska maha on niin pinkeä. Ensimäinen sivuoire. :headwall:

Ade mahtava juttu, että sait heti Väestöliittoon ajan!!! Jos mä uskalsin lähteä tälle polulle, niin kyllä säkin uskallat. Tähän mennessä ei pelota vielä yhtään.. kunnes kaivavat ne punktiovälineet esille. No, se on ensi kuun ongelma. =)

Kiva kuulla pöppiksestä ja että sillä suunnalla kaikki on loistavasti! Jopa pahoinvointi.. ihanasta syystä. :heart:


..takan lämmitys jatkukoon...
:wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja PeePee77:


[color=Green3]Mukana menossa tiistaina 6.1.2009:[/color]

SaanaS.............3.PAS.......................................pp25?
Mustaruusu.......luomukierto.............................kp51/30
toiveikas77.......kotikonstit................................kp11/28-31
EllaElias.............................................................kp25
Emppu78...........luomukierto,IVF tulossa...........kp23/30
Adeliini..............luomukierto.............................kp20/27-34
puskatäti...........luomukierto..............................kp18/26
PeePee77...................PAS.................................kp1
Unelma-anelma.luomukierto..............................kp /27-31
Stella................etsii kiertoaan...........................kp
Angela77
SO77
Kummi
Lili78
Liinu-
matilda2008
Kuumetta


[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:


[color=Green3]Plussanneet:[/color]

kk76
Pöppis
 
Heippa!

Päivitin listan omalta osaltani, mut tausta muuttui siniseksi.. anteeksi luulin jo osaavani. Osaako joku vaihtaa värin?

Minä kävin tänään väestöliitolla keskikierron ultrassa, kun naikkarilta ei löytynyt aikaa. No, näytti siltä, että kaikki on vasta aluillaan eli limis oli ohut ja pieniä rakkuloita oli ja yksi vähä suurempi... No, minä siinä vaan rupesin sitten lääkärille puhumaan, että voisko munasarjoissa olla jotakin häikkää (tätä olen itse pohtinut jo pitempään). Kerroin myös siskoni monirakkulaisista munasarjoista. No siihen lääkäri sitten, että joo itseasiassa vasen munasarja voisi näyttää vähän siltä, että siellä voisi olla tämä vika....

Tuntui, että mulla olis saattanut jo nähdä savun nousemista korvista. Ei sitten kukaan ole ennen tätä epäillyt, vaikka ultrattu on monta kertaa!!!! Miten tämä tutkimus voi mennä niin, että hutkitaan mutta ei tutkita. Meille on vuosi sanottu, että joo ei teillä ole mitään vikaa, kun raskauksia on kaksi ja kuukautiskierto suht säännöllinen. Nyt kuitenkin näyttää löytyvän ties mitä. Oikeasti alkaa jo vähä pelottaa, että mitä sieltä löytyy ja tuleeko tästä mitään. Kiva oli mennä suoraan sieltä ultrasta ekaa päivää taas töihin silmät punaisina ja onnekseni juuri eteisessä ihasteltiin yhden työkaverin joululomalla ulos pullahtanutta vauvamahaa. Voi, kun se oli niiiiiiiiin ihana. Mä en oikeasti pystynyt sanomaan oikein mitään...

No toivottavasti saisi pian tietoa ja saahan sitä edes jotakin, kun tämä kierto on ohi. Mites sitten, jos on monirakkulaiset munasarjat niin mikä hoito siinä tapauksessa olisi paras?
Lääkäri sanoi, että tähän monirakkulaisuuteen saattaa liittyä keskenmenot ja hyytymistekijä, mut sitäkin tutkitaan vasta kolmen keskenmenon jälkeen. Mä en vaan oikein ymmärrä, miksi ei voi tutkia kaikkia samaan aikaan pois alta niin ei tarttis miettiä koko ajan että jos ja jos ja pelätä pahinta.

Olipas tämä taas vuodatusta... Tästä taas noustaan. Kevätkin on kohta tulossa aurinko mukanaan! Minä päätin kans alkaa laihikselle. Sellainen viisi kiloa olis varmaan sellainen hyvä tavoite. Keinotkin on kyllä hyvin tiedossa. Pakko kait alkaa tehdä jotakin itselleen. Yrittää vaikuttaa edes ssellaiseen asiaan mihin oikeasti pystyy vaikuttamaan.
 


[color=Green3]Mukana menossa keskiviikkona 7.1.2009:[/color]

SaanaS.............3.PAS.......................................pp26?
Mustaruusu.......luomukierto.............................kp52/30
toiveikas77.......kotikonstit................................kp11/28-31
EllaElias.............................................................kp26
Emppu78...........luomukierto,IVF tulossa...........kp24/30
Adeliini..............luomukierto.............................kp21/27-34
puskatäti...........luomukierto..............................kp19/26
PeePee77...................PAS.................................kp2
Unelma-anelma.luomukierto..............................kp /27-31
Stella................etsii kiertoaan...........................kp
Angela77
SO77
Kummi
Lili78
Liinu-
matilda2008
Kuumetta


[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:


[color=Green3]Plussanneet:[/color]

kk76
Pöppis



 
Toiveikas, kiva kuulla susta ja kiitos päivitysestä sulle sekä Ellalle. Tuo sininen taustaväri oli oikein soma!! ;)
Jotenkin tuntuvat niin tutuilta nuo tunnelmat julkiselta puolelta, niin aluesairaalasta kuin Naikkariltakin. Aina uusi naama tuijottelemassa munasarjoja ja monenlaista mielipidettä.
En osaa sanoa tuohon sinun tilanteeseen mitään, mutta mulla on jotkut lääkärit kommentoineen pco-tyypisiksi munasarjoja, kun taas tän päivän lekuri Väestöliitossa oli sitä mieltä, että toinen munasarja näyttää "toimivammalta" kuin toinen, mutta ihan hienot värkit kaikkineen. Että ota siitä selvää. Kieltämättä yksityisellä on kivempi asioida. Sinäkin sitä olit miettinyt edellisessä viestissä. Toivottavasti saat jotain sellaista selville, mikä auttaisi eteenpäin hoidoissa.

Tuohon sun kysymykseen Toiveikas noista monirakkulaisten munasarjojen hoitokuvioista sain ehkä osittaisen vastauksen tänään lekurissa, kun hän oli sitä mieltä, että IVF on meidän tapauksessa vielä "liioiteltu" vaihtoehto, kun raskauksia on kumminkin kaksi lähtenyt alulle kevyemmillä hoidoilla. Eli vaikka mullakin ehkä on pco-ongelmaa, ei ainakaan tässä vaiheessa suositeltu koeputkihoitoa. Olin tosi tyytyväinen lääkäriin, jolla oli tunti aikaa keskutella ja ultrailla mua, no hintalapussakin sen huomasi :LOL:
Päätettiin, että tehdään seuraavaan kiertoon siis kumminkin inssi ja ovulaation induktio pistoshoidoin. Eipä ainakaan mene inssi ohi, kun VL on auki lauantaisinkin. Ja sitten mietitään lisää.

Mua alkoi ottaan jo kauheesti päähän ne työaikajärjestelyt ja miinustunnit, joita Hesaan kulkeminen aiheuttaa näissä hoidoissa. Sekä se raha! Mutta sitten löysin itsestäni uuden asenteen. Ensinnäkin, Hesassa on kiva käydä. Miksen siis yhdistäisi siihen shoppailua tai ainakin näyteikkunaostoksia? Ja ehkä se on niin, että kaikki naiset käy hoidoissa; toiset hieronnassa, toiset kosmetologilla ja toiset hedelmöityshoidoissa :kieh: :kieh:
anteeksi nyt, jos menee mauttomuuden puolelle tämä huumorini... Ehkä täytyy töissä suureen ja nautinnolliseen äänen sävyyn todeta, että "ihanaa, ensi viikolla on taas inseminaatiohoito Helsingissä ja sitten vähän shoppailua.."

Inssiterkuin Ade
 
Kiitos Ade sinulle kommenteistasi! On jotenkin helpottavaa kuulla että muillakin on samanlaisia juttuja meneillään kuin meillä. Ja ilmeisesti on niin että yhtä monta mielipidettä kuin on lääkäriä.
Joo mä olen kans miettinyt et nämä ovat hoitoja muiden joukossa. Eipähän tartte huolehtia rakennekynsistä tai "kärsiä" kasvohoidossa, kun voi käydä lapsettomuushoidossa :LOL:
Kyllä sitä nainen kuitenkin jonkun hoidon tarttee...

Hyvää yötä kaikki te ihanat naiset!
 
Kiitos PeePee!!!! :heart: :heart:
Toivon niin kovasti, etten tarvitsisi sitä IVF:ää, koska olen aika vakuuttunut siitä,
että moni nainen kestää sen minua paljon paremmin - vaikka raskasta se on kai kaikille.
PeePee minä puolestani toivon, että sinua olisi jo koeteltu tarpeeksi ja saisit jo hartaan toiveesi täyttymään - raskauden ja lapsen syliin asti!!!!

Hemmottelevaa viikonloppua kaikille, me lähdetään nyt katselemaan osto-ja myyntiliikkeistä vanhaa kivaa tavaraa kodin piristykseksi!
 
Ja hyvää uutta vuotta kaikille! Ei ole tullut kirjoiteltua kun ei ole mitään uutta kerrottavaa. Mun kiertokin on tuolla listassa ihan hurjissa lukemissa: ei siis oikeasti ole sitä vaan nyt on menossa jo seuraavan kierron päivä 20 ja jotain, en nyt edes muista tarkkaan. Ei herätä niin suurta kiinnostusta tuo luomukierto, kun luomusti en kuitenkaan raskaudu.

Ei olla edelleenkään saatu sitä miehen DNA-tulosta, vaikka se luvattiin vuoden loppuun mennessä. Vasta sen saatuamme pääsemme suunnittelemaan uutta hoitoa. Hain kuitenkin lääkkeet valmiiksi jo, kun sain ne vielä viime vuoden lääkekattoon.

Pride-koulutus sijaisvanhemmuutta varten alkaa loppukuusta, ja kestää huhtikuuhun asti. Sitä odottelemme innolla.


 
PeePee :wave:

Mustaruusu: Me aikoinaan kanssa odotettiin ja odotettiin miehen kromosomitestien tuloksia. Lopulta sitten alettiin kyselemään niiden perään ja ilmeni, ettei niitä oltu lainkaan tehty. Eli jos ette ole kyselleet perään, niin kannattaa varmistaa, ettei ole käynyt samoin.

Tsemppiä teille kaikille hoitoihin!
 
Kyllä ne testit on taatusti tehty, toi siittiöiden DNA-juttu oli ihan uusi tutkimus, pilottitutkimus joka tehtiin ihan ensimmäistä kertaa ja viivästys johtunee siitä. Onneksi se ei maksanutkaan mitään, kun mies oli siinä tavallaan "koekaniinina". Mutta jos ei sieltä ihan pian kuulu vastauksia, niin patistan kyllä miehen soittamaan ja kysymään.

Kromosomitutkimukset meistä onkin jo aiemmin tehty ja niiden tulokset tuli suht nopeasti. Niissä ei kummallakaan ollut mitään vikaa.

PeePee me ollaan koko ajan oltu hoidossa yksityisellä ja siellä jatketaan edelleen. Pride-koulutus käsittää 8 tapaamista, meillä ne ajoittuu noin 3 kk ajalle. Kotitehtäviä sieltä tietääkseni tulee aika paljon, ja loppuvaiheessa on sitten sossutätien kotikäynnit ym. jos todellakin päätämme ryhtyä sijaisvanhemmiksi ja jos meidät sellaisiksi huolitaan.
 
Lauantaiehtoota kaikille!

Toiveikas ja Ade: Monirakkulaisista munasarjoista tuossa pari päivää sitten keskustelitte. Haluan kantaa oman korteni kekoon: Itselleni joka toinen lääkäri on sanonut, että mulla sellaiset olisi. Sen enempää ei siihen asiaan ole kuitenkaan koskaan kukaan halunnut puuttua. Meillä siis takana ennen ekaa ivf:ää 5inssiä, joista kolmesta olen raskautunut, mutta kaikki päättyneet keskenmenoon. Koska onnistumisprosentti noinkin korkea, mulla on itselläni kova hinkun vielä (ainakin) kertaalleen inssiä kokeilla. Nyt sellainen mahdollisuus olisi näköpiirissä ennen 2.ivf:ää, jota aletaan vasta suunnittelemaan maaliskuun alussa. Sain keskiviikkona reseptin clomeista, joita ei apteekista vieläkään saa, eikä muuten saanut clomhexalia, joten sain sitten jotain samoin vaikuttavaa (nimeä en nyt muista). Tätiä siis kovasti täällä odottelen saapuvaksi, jotta sitten tuohon inssiin voisin tosissani alkaa keskittymään. Clomireseptin lisäksi sain Metut ja juuri usean keskenmenon johdosta neuvon napsia minidisperiniä tms., jos plussan joskus testiin vielä onnistun saamaan. Tämä siksi, että vaikka hyytymistekijät ovatkin olleet tutkimuksissa ok, voi lääkärin mukaan kuitenkin tapahtua "mikrotukoksia", jotka alkaneeseen raskauteen vaikuttavat. Ja sitten tietenkin se himpuran painonpudotusprojekti jatkuu tai oikeastaan vasta nyt tällä viikolla Metujen innoittamana varsinaisesti alkoikin.

Suuret tsempitykset ihan jokaiselle teille jo käynnistyneeseen hoitoon tai tulossa olevaan!
 
Jospa minäkin änkisin itseni tänne! :D Täällä olikin muutama tuttu edellisistä pinoista..
Minä 31 v. ja mies 29 v. ja esikoista ollaan yritetty pian 3 vuotta. Mulla lievä pco. Ekasta IVF:stä ei saatu yhtään hedelmöittynyttä munasolua (olivat raakoja) joten ei päästy siirtoon. Toisella kerralla kaikki munasolut hedelmöitettiin ICSI:llä ja 8 munasolua hedelmöittyi, mutta vain yksi oli siirtokelpoinen (sekin aika huononlaatuinen - luokkaa 4). Kaikki muut munasolut olivat fragmentoituneet. Näitä kuitenkin viljeltiin vielä kolme päivää, ja yksi saatiin pakkaseen. Tämä kuitenkin luokkaa 4-5 ja nelisoluinen 5 päivän viljelyn jälkeen... eli tosi huono.
Noh, tästä tuoresiirrosta lokakuun lopulla raskauduin mutta pienokaisen sydän oli lakannut lyömästä rv 10. Tämä havaittiin ihan muutama päivä sen jälkeen. Kävin neuvolassa 12.12 eikä saatu sydänääniä kuulumaan. Menin lääkäriin 15.12 tarkistamaan ultralla että kaikki olisi hyvin, mutta hänkään ei nähnyt ultralla sydämen lyöntejä. Tämä oli päivä 9+3 ja sikiön koko vastasi 9+1, eli ihan muutama päivä ennen oli kuollut. Keskenmeno ei lähtenyt itsestään käyntiin, joten 20.12 olin lääkkeellisessä tyhjennyksessä. Kolme päivää sitten olin kontrollissa, ja kohtu oli onneksi tyhjä eikä kaavintaan tarvitse mennä.
Meillä olisi siis uusi hoito tiedossa ehkä maaliskuussa.. 21.1 mulla on puhelinaika klinikalle. Ollaan mieheni kaa mietitty että kannattaako tuota pakkasessa olevaa munasolua käyttää vai olisiko parempi aloittaa kolmas ICSI ja katsoa saisko paremman laatuisia munasoluja. En tiedä.. tästä pitää keskustellä lääkärini kanssa.. en vaan haluais että tuon huonon laadun takia tulis toinen keskenmeno.

Kaikille tasapuolisesti :hug: !
Yritän täs ehtiä lukea mitä olette aikaisemmin kirjoittaneet, että pysyn kärryillä :D
Nyt "pieni vauvani" rhodesiankoira vinkuu ulos, joten pitääpi laittaa kiviä taskuun ja mennä ulos kovaan tuuleen...

Miimi
 
PeePee en tiedä vielä sen tarkemmin, miten kuvio menee tuossa Pride-koulutuksessa. Käsittääkseni tuossa koulutuksen aikana on tarkoitus juuri selvittää puolin ja toisin, sovimmeko ja haluamme sijaisperheeksi. Eli en usko että koulutuksen päätyttyä enää tarvitsee odotella mitään päätöstä. Mutta sehän on sitten eri asia, miten kauan menee ennen kuin saisimme lapsen/lapset. Homma on sama kuin kotimaan adoptiossakin, eli hakijat eivät ole jonossa josta lapset sais järjestyksessä, vaan pikemminkin rivissä, josta valitaan toisilleen sopivimmat lapset ja vanhemmat. Myös omia toiveita saa esittää siitä, millaisia lapsia ja montako on valmis ottamaan.

Mut toivottavasti olen paljon viisaampi kertomaan näistä jutuista sitten kun koulutus alkaa!

Miimi tervetuloa joukkoon!
 

Yhteistyössä