Heippa vaan hopeapaju, kiva kun tulit takaisin!!
Niin tästä karppauksesta, eli korvaan ne "edellisen elämän" lisukkeet kasviksilla ja salaateilla. Eli joka aterilla on jokin kasvislisäke,esim. keitettyjä kasviksia, kermamuhennettuja sellaisia, haudutettuja, paistettuja tai vaikka muusiksi keitettyjä(kukkakaalimuusi on ainakin yhtähyvää kuin tav. perunamuusi), niin ja omafavorit: uunissa paistetut juureslohkot, siihen öljyä ja mausteita esim. vaolkosilpulia ja rosmariinia, niin ihan yhtä hyvää kuin uuniperuna.
Minä kyllä muutenkin olen aina pitänyt kasviksista, mutta ei vaan sitten oo jaksanut/ viiitsinyt niitä tehdä, kun perunat on kypsyttänyt niin se on ollu sitten siinä.
Sillai ihan vinkkinä, vaikka sanoitkin ettet jaksa kahlata niitä virallisia sivuja läpi, niin siltikin suosittelen kaikille karppaus.info- sivuja, ne on kyllä hyvät ja mulle ainakin on ollut paljon apua. Niin ja ihan aluksi, silloin vuosia sitten, ennen toista raskautta, kun karppasin aloitin tekemällä luontaisnetti.fi- sivujen ohjeilla ruokaa, sitten kun alkoi se luistaa aloin säveltää itse. Mutta raskausien aikaan en kyllä uskaltanut karpata, ja sainkin kaikki pudotetut kilot takaisin.
No nyt on ihan kivasti alkanut tämä loppuelämän kestävä karppauslinja, en ehkä ihan näin vähillä hiilareilla tule lopun elämää olemaan vaan aion hyväkarpata kun pääsen lähemäs tavoitetta. Nyt kuitenkin jo kohta 10 kiloa tippunut, eikä oo ollut vaikeaa, pari harkittua repsahdustakin tähän aikaan on tullut muttei oo menoa haitannut.
Joten en uskalla kenellekään tätä suositella, voihan tämä olla kaikkine rasvoineen ja kermoineen hyvinkin epäterveelistä, mutta helppoa tämä ainakin on ollut, kun nälkää ei juurikaan tunne kun saa syödä hyvin ja kylläiseksi itsensä ja napostelut on mulla jääneet ihan kokonaaan, ainiin ja punkkua rakastavana ihmisenä vielä sanoisin ,että sitäkin saa kohtuudella juoda,ilman minkäänlaista tunnontuskaa
Mutta käykää ihmeessä tutustumassa noihin karppisivustoihin jos herätti mielenkiinnon, siellä on sellaisia ihmisiä jotka on karpanneet jo vuosia ja niiltä saa kyllä hyvää tietoa mieltäaskarruttaviin kysymyksiin.
Jaahas nyt on mentävä, esikoinen, joka on sairastellut tässä jo vähän aikaa, otti nyt vissin univelkaa takaisin ja vasta nyt heräilee, joten palataanpa astialle :wave: