Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

Mullakin meni neuvola ihan hyvin. Ei kyllä kuunneltu sydänääniä mutta varmistuttiin siitä ettei ollu lapsivettä mitä sieltä pöksyihin lorahti. Että varmaan vaa överipaljon valkovuotoa, joka oli ihan vetistä. hyihyi. :) Jänskätti jo hetki että ultrataanko ja että näkisinkö vähän haaraväliin samalla, mutta ei tarvinnut ultratakkaan :|
 
ITse ollaan päätetty, että jos ultrassa näkyy poika, niin siitä kerrotaan kaikille, tyttöä ei. Johtuen soittain siitä, että tyttölupaukset on aina vähän epävarmempia kun poikalupaukset.

Toisaalta jos 4D:llä vilauttaa sukupuolta, ni se on selkeä, mutta en tiedä käykö laitetta siihen
käyttämään. Saa nähdä..
 
Hei, yritetään tulla ryhmään mukaan, jos vaikka saisi enemmän ajatuksia tähän vauvaan :) Lisäisittekö siis 27.6/Tuisku83/29/2./TYKS kiitos.

Hieman tuossa ehdin jo lukea vanhoja kirjoituksia, vaikuttaa aktiiviselta keskustelulta. Hankinnoista oli ainakin jotain keskustelua. Meillä on ainakin paljon kaikkea, kun esikoinen täyttää kohta vasta vuoden. Pinnasänky ja syöttötuoli tarvitaan ainakin tuplana. tuplarattaita en ainakaan alkuun ajatellut, kun meidän Emmaljungan yhdistelmiin pitäisi saada lisäpenkki, tosin esikoinen nukkuu päivällä vain ulkona, joten nukkumiseen taidetaan jokin ratkaisu tarvita.

Joku ensimmäistä odottava pohti että mitä kaikkea sitä tarvitsee heti, tässä minun mielipide: kaukalo, yhdistelmävaunut+kantokassi/koppa, sänky, hoitopöytä, jalallinen amme oli alkuun kätevä, mutta vie paljon tilaa ja ei jalkoja kauaa tarvita, selkätuki ammeessa on hyvä. Myös itkuhälytin on aika tärkeä jos vauva nukkuu ulkona tai itse haluaa mennä suihkuun yms. Imetystyyny ollut täällä aivan turha ja kaikki eivät tarvitse rintapumppua, näitä kannattaa pyytää ensimmäisillä viikoilla lainaan ja ostaa sitten itse, jos on käyttöä. Hetken päästä tarvitaan rintareppua ( meillä baby Björn miracle), sitteriä (ehdottomasti baby Björn, ergonomisin), puuhamatto myös antaa virikkeitä lapselle. Meillä saadut hyppykeinu ja kävelyvaunu ovat olleet täysin turhia.

Miten muut toisen ( tai kolmannen yms.) odottajat ovat ehtineet "nauttia" tästä raskaudesta? Viimeksi muistan, että kiinnyin nopeasti mahaan ja mietin vauvaa jatkuvasti. Nyt unohdan usein olevani raskaana, vaikka raskaus vaivat vaivaavat paljon, ja en ole samalla lailla kiintynyt vauvaan, enkä osaa ajatella vielä tulevaa pakettia sylissäni.
 
Viimeksi muokattu:
Huihui, täällä on muitakin, joilla olot huonotuneet. Itsellä oli taas aivan megalomaaninen migreeni perjantaista maanantaihin. Mikään ei pysynyt tuntia kauempaa sisällä pää oli haljeta. Joutui taas hälyyttämään mumman apuun esikoista hoitamaan, kun mies oli töissä. Luojan kiitos, meillä on melkeen aina joku, joka pääsee. Jotain hyvääkin voi löytää, että lähti joulukilot aika tarkkaan tällä kuurilla :D

Omaa napaa: Toi painoasia on kans yks, joka meinaa vähän ressata... Mulla oli siis neuvola perjantaina ja sain kaaauhisteluja kuinka paaaaljon sitä painoa onkaan tullut sitten viime kerran. 4 kg siis oli tullut lisää, mutta oon suht hoikka ollu lähtötilanteessa, niin kyllähän se kai sit on iso luku. En ollu ite ees aatellu että se ois jotenki "liikaa". Sain kovat kyselyt, että eihän vaan turvota mistään tai oonko huomannu mitään. Tietysti hyvä, että seuraavat, mutta nyt mulle tuli kauheet paineet, että pitää alkaa seuraan, ettei ihan lösähdä... Tyhmää, koska olin päättäny, että en ressaa painosta. Viimeksikin synnytyksen jälkeen tosi nopeesti hujahti paino paljon alle lähtöpainon. No tossa migreenissä lähti se 2 kg, joten kai se on ok.. Anteeksi vuodatus..

Neuvolassa oli kai kaikki ihan kunnossa, sykkeet ainaki löyty (n 140) ja mulla pissa puhdas sekä paineet kohdillaan. Nii, ja täällä uudelleensynnyttäjien sokerirasitukseen joutuvat iän puolesta vasta 40 v ja yli, joten mä vältyn! JES!

Rakenneultra ois viikoilla 20+6, ja aika innolla odotan, josko siellä selviäisi sukupuoli samalla. Me meinataan siis kysyä.

Kiva, että on tullu uusiakin vielä joukkoon, tervetuloa!

Hankinnoista: esikoiselle päätettiin, että ei hankita mitään, ennen kun on syntynyt ja tiedetään mitä tarvii. Niin monelta olin kuullu, että paljon turhaa myydään tarpeellisena. Vaippoja, liivinsuojia ja pyllypyyhkeitä muistin käydä lähi-valintatalosta hakemassa päivää ennen synnystystä :D. Toki turvakaukalo oltiin ostettu uutena ja Brion Happy -yhdistelmävaunut käytettynä huuto.netistä. Noi oli muuten ainoot tukevan oloset vaunut, jotka mahtu meidän hissiin. Hoitopöytä hommattiin myöhemmin, mutta ei sille siltikään ollut käyttöä (paitsi vaatteiden säilytyksessä). Kaverilta sain imetystyynyn ja rintarepun (Baby Björn), tyyny tuli tarpeeseen, reppu veti selän ihan jumiin. Ostin ite netistä (uutena) Manducan, jota ilman en ois pärjänny. Tykätään retkeillä metsässä, jonne ei vaunuilla ois ollu asiaa.

Tuisku83 mulla on samat mietteet (vähän jopa huonoa omaatuntoa), että näin toisen kohdalla ei kerkeä samalla tavalla nauttia raskaudesta kuin ekalla kerralla. Mutta sitten toisaalta ei kerkeä myöskään surkutella liikaa huonoa oloa, kun esikoinen pitää kiireisenä. Ja mä koin eilen vasta ekaa kertaa ahaa-elämyksen, että mä ihan oikeasti joudun/pääsen taas pusertamaan asukkaan ulos ja sitten meillä on vauva! Taas ihana söpö, tuoksuva, ynisevä, tuhiseva, kurttuinen, hentoinen, punainen vauva. En tiedä ymmärtääkö kukaan, mutta sitä niin helposti keskittyy vaan raskauden "suorittamiseen", neuvoloista ja ultrasta toiseen juoksemiseen, että itse lopputulos jotenkin hämärtyy siinä matkalla.

Ihanaa muuten, mä tunnen ihan sikana liikkeitä jo. Mieskin tunsi jo jotain pientä kun oikeen paino kämmentä mahalle :) Keksittiin myös parempi työnimi tälle tulokkaalle: Tötterö :D (katottiin yön pimeinä tunteina Coneheads-leffaa, siitä tuli tuo...)

Hattiainen + Tötterö 18+4
 
Minä tänään kerroin ylipomolle että vauva tulee meille.. Onnitteli ihan aidosti, mutta näin kyllä, että ei ihan lippua salkoon nostanut. Meillä on ollut työyhteisössä hirveesti vaihtuvuutta ja sijaisia muutenkin. : / Tätä tää naisen elämä on. Ikuista huonoa omatuntoa: Töissä siitä kun et ole lasten kanssa ja lasten kanssa siitä, että et ole töissä.

Toisen lapsen odottamisesta: Mulla oli ihan sama fiilis kun oottelin mun toista alle kahden vuoden ikäerolla. Raskausaika meni tosi nopeaan ja "huomaamatta". Synnytyskin tuli jotenkin aikaisin vaikka meni 2 viikkoa yli :LOL: Mutta eipä ehtinyt murehtiakaan mitään, oli vaan tosi luottavainen ja luonnollinen olo.

Toista on nyt.. :D
 
lindacandy Onnea rouvalle ja hyvä että masussakin oli kaikki hyvin :)

Tuisku lämpimästi tervetuloa!

Itse näistä oloista alan epäillä raskausdiabetestä :/ janottaa kokoajan (herään öisinkin siihen että kurkku aivan kuiva), melkein joka päivä päänsärkyä, aamuisin pyörryttää ja tänään aamulla oli pyörtyminen todella lähellä. Tullut tuo konttaus tutuksi aamuisin, kyllä on koirilla ihmettelemistä :D Ja tänään töissä kun söin muutaman suklaan niin tuli todella kamala olo. Iskiaskin ollut tänään todella pahana... Kohta en pääse enää kävelemään ollenkaan, en todella haluaisi mitään pitkää ja vahvaa lääkekuuria. En kyllä edes tiedä voiko raskauden aikana sellaisia lääkkeitä syödä.

Ja sellasta piti vielä sanoa että yksi miehen kaveri sanoi mulle että hän on todella monta tulevaa isää nähnyt ja tuntenut eikä koskaan ole nähnyt kenenkään olevan niin innoissaan ja onnellinen tulevasta lapsesta kuin mun ukko. Minusta oli niiiiiiin ihanaa kuulla tuo <3

Tietääkö kukaan mistä voin tiedustella niitä mun veriseulantuloksia? Huomenna mennyt kaksi viikkoa näytteenotosta ja haluaisin jo udella jostain tuloksia kun ei ole mitään kuulunut :/ Yritin tänään soittaa neuvolaan mutta meillä täällä helsingissä on takaisinsoittopalvelu eikä sieltä TAAS kukaan soittanut takaisin. Varmaan huomenna sitten. Toivon että saisin synttärilahjaksi hyviä uutisia!

<3 POKS! <3

 
  • Tykkää
Reactions: Naene
Hoo, lueskelin tuolla jenkkisivustoja ja siellä on tehty tutkimus että suurin osa sikiöistä, joilla on niskaturvotusta yli sallittujen rajojen (ilmeisesti 2+ cm) ja ovat terveitä, ovat poikasikiöitä.

:D kaikkea sitä. En sitten tiedä pitääkö paikkaansa ollenkaan.
 
Oonkohan mä ainoa esikoisen odottaja joka ei tätä raskautta sitten oikein noteeraa? Mies muistuttaa vitamiineista, jengi ympärillä kuittailee mahasta, mä itse en vaan ajattele tätä asiaa. Ihan kiva juttu tämä on, menee tossa muun elämän ohella. Voi olla jotain tekemistä sen kanssa että oon potkaissut jonkun poikkeustilavaihteen päälle että ahmin töitä, jatko-opintoja ja harrastuksia niin että olen kotona vasta iltamyöhään ja siinä ei enää paljoa tehdä muuta kuin nukahdeta. Kai olen sen jotenkin ajatellut että nyt tehdään koska jonkun ajan päästä ei enää tehdä mitään.

Siksi se sukupuolen selvittäminenkin on mulle jonkin sortin tärkeä asia, jos siitä saa jotain otetta tai ideaa että mitä tässä oikein kuuluisi ajatella kun nyt just en ajattele mitään.

Mutta monesta poiketen mulla on olo ihan hyvä! Voi johtua myös siitä etten olotilojani oikein ole tunnustellutkaan mutta normaalisti tässä taaperretaan mitä nyt maha on tossa välillä tiellä. Naurukohtauksia mä yritän vältellä koska niitä mä en kykene lopettamaan en sitten mitenkään. Nauran kunnes itken. Se on noloa kun huomaan oikein että nyt tämä nauru saa jo maanisia mittasuhteita mutta se ei lopu ja naama on väärinpäin kun itken ja nauran vaan huoh...

Urheilutkin maistuu, mulla on sellainen tukivyö jonka puen päälle ja lähden juoksemaan. Se on ehkä vähän liian jotenkin kireä koska sitä riisuttaessa maha on arka melko kauan. Mutta en muutakaan yhtä hyvää "sijaiskannattajaa" mahalle keksi joten vyöllä mennään! Nyt on ihan hillitön nälkä mutta kohta tapaan ukon ja me mennään ulos syömään nepalilaista kun himassa pörrää asuntonäytöt, sitten on muuta ohjelmaa.

En mä tiedä, tässä tämä tosiaan vaan elämä menee eteenpäin ilmankin mun ajatuksia joten jätän ajattelemisen muille :)

Mutta vähän pelottaa että näillä ajatuksenpuutteilla käy niin että synnytyssalissa ihmettelen että miten tänne päädyttiin ja nytkö jo se tulee ei tässä nyt vielä olisi mitään kiirettä ollut. Että toivottavasti tämä raskauden jonkin tason tiedostaminen jossain vaiheessa tapahtuu.

Naene 18+1
 
hööpi meillä sitterissä nukuttiin ja katseltiin maailmaa ja syötiin ekat soseet. Kätsy laittaa pöydälle ku touhuu keittiössä ja ipana voi katella siitä. :)

Naene mulla oli vähä sama tunne kun oottelin esikoista.. Ettei oikein tajunnu koko vauva-asiaa. Että siellä kasvaa oikeesti ihminen. Mulla konkretisoitui se äitiys vasta ku jätkä oli pari päivää vanha.. Että tää tyyppi tulee kääntymään mun puoleen kaikissa sen asioissa luultavasti mun loppuelämän. Se vastuu tuli ihan vyörynä. Ja rakkaus kanssa. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi ja Naene
*Elba* olin viime raskaudessa vielä pk-seudulla ja veriseulat otettiin Jorvissa. Mun. Vastauksia ei kuulunut, olivat lähettäneet tutkittaviksi, mutta ilman lähetettä yms, jolloin kukaan ei koskaan tutkinut verta. Aika monta puhelua vaati jotta asia selvisi, siellä minne ne näytteet menee pk-seudulla säilytetään niitä pidempi aika, jolloin ne tutkittiin välittömästi kun asia huomattiin. Eli nyt vaan lisää soittoa tai mailia.

NaeneMun yksi ystävä sai juuri toisen vauvan ja molempien kohdalla kiintymys on tullut vasta kun vauva ollut jonkin aikaa kotona. Että ihan normaalia tuokin. Itse vain itseäni ihmettelen kun viimeksi oli toisin.

Hööpi Sitteriä oli meillä ainakin käytössä kun kävin suihkussa, syötiin tai lapsi piti saada hetkeksi jonnekin muualle kun lattialle ja myöhemmin sitten siinä syötettiin. Meillä esikoinen viihtyi ja pidettiin kyllä paljon lattialla, ettei paljoa turhaan ollut sitterissä. Välillä kylässä kokeiltu muita kuin baby Björn sitteriä, lapsen asento näyttää niin huonolta, että pahaa tekee, tietty en kaikkia ole nähnyt. Nyt ajattelin lisäksi ostaa heti toisen sotkenut syöttötuolin ja siihen new born setin, vauva vähän ylempänä kun halutaan koko perhe syödä tai sitä syöttämistä varten ennen kuin saa istua.
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi ja Naene
Hööpi, mä kysyin ekan lapsen kohdalla, että mikä on tutin funktio:) hyvähän se on, että kyselee. Sitteri ei varmaankaan välttämättömyys ole. Meillä ollut aika vähässä käytössä. Vauva viihtynee siinä paremmin kuin näkee ja syöttämiset helpompia kuin sylissä (siis ennen kuin oppii istumaan syöttötuolissa).

Tuntemuksista vauvaa kohtaan. Mä olin ainakin ekassa raskaudessa ihan pihalla, enkä oikein edes tajunnut, mistä ihanuudesta kaikki puhuvat. Huolimatta, että lapsen halusimme. No, toka meni putkeen ja oli lähinnä selviytymistä päivästä toiseen vuodenikäisen taaperon viedessä energiat.
Mutta nyt. Nyt minä nautin ja fiililistelen. Kolmannella ja viimeisellä kerralla rauhassa. Tiedän, miten ainutlaatuista raskaus ja vauva-aika ovat. En tiedä osaisinko nauttia samanlailla, jos en ehdottomasti tietäisi tämän olevan last one.

Töissä pitäisi tulla kaapista ulos, mutten saanut sitä tänäänkään tehtyä, vaikka tiimikokouksessa olin jo aukaisemassa suutani. Mikäs se takaraja oli, koska on pakko kertoa?

Skupuoliodotuksista. Tokasta mulla oli poikaolo ja olin rehellisesti pettynyt, kun tyttö tuli. Alkupäivinä pettymys tuli muutaman kerran mieleen, mutta nopeasti huomasin ajattelevani, että juuri toinen tyttö sopi meidän perheeseen. Saahan sitä toivoa toista sukupuolta, kysehän on mielikuvasta, kumpi paremmin perheen muudiin sillä hetkellä soveltuu. Meillä mies on ilmaissut toivovansa kolmatta tyttöä. Eiköhän tuo pojastakin yhtä paljon ilahdu.

Elselli16+3
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi ja Naene
^ mä todella toivon että se veri on tutkittu, mullahan meni eka seula ohi kun sitä ei jostain syystä oltu otettu labrassa. Kävin sitten siinä keskiraskauden seulassa, jos se nyt on mennyt ohi niin perkele sanon minä! :D
 
Moikka kaikille.

Vähän noloa tulla näin pitkän tauon päästä tänne :ashamed:, mutta kun lueskelin teidän juttuja, tuli niin kiva mieli =). En vaan ole ollut tietokoneella varmaan pariin kuukauteen, mitä nyt laskut maksan.. Töissä käynti ja huushollin pyöritys täyttänyt ajan, joten jossain välissä ajattelin, että en enää kehtaa tänne kirjoitella.

Mun vointi on ihan kohtalainen, viikot nyt 17+1. Liikkeitä olen tuntenut jo vähän aikaa :heart:. Olen voinut oikeestaan ihmeen hyvin ja olokin ollut suht energinen, mutta nyt tässä viimeiset pari päivää alamahaa jomotellut ja napakastikin supistellut. Liitoskivut myös tulee, kun tekee esim. lumitöitä. Näinhän mulla aina ollut, miksi ei siis nytkin. Ajattelin vain jo hetken, oisko tää neljäs raskaus helppo/helpompi, mutta samat kuviot näyttäs tulevan. Viimeks saikulle jäänti tuli rv 24 -> loppuun asti. katsellaan nyt kuis käy. Rakenneultra on rv 19+6, sukupuolta ei kysytä. Np-ultrassa kaikki oli hyvin. Meillä ne veriseulan tulokset kerrottiin tokalla neuvolakäynnillä ja tietty np-ultran jälkeen. Jos niissä ois ollu jotain, oisivat viikon sisään ultrasta ottaneet yhteyttä.

Miten usein te käytte neuvolassa? Mulla ollut 9+6 ja 16+3 viikoilla, seuraava on rv 22+. Sillo on joku laaja terveystarkastus, missä miehenkin terveystietoihin puututaan, siihen iittyen lääkäri 26-28 viikolla. Harvakseltaanhan noita neuvoloita siis on. Kaikki onneks ollut kunnossa tähän asti =).

Toivottelen kaikille hyvää vointia ja ihanaa odotusta. Käyn taas kurkkailee, mitä teile kuuluu =)

Nelli ja Rusina 17+1
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
Neuvola nro.2 takana. Eipä ihmeitä. Paino laskenu taas hintsusti, mutta bmi 20, joten ei kuulemma haittaa. Ja mikä parasta pääs kuulemaan pikkusen sykkeen 155 :heart:

Neuvola nro. 3 neljän viikon päästä. Sit pääseekin täyttelemään kelapapruja ja saadaan aikataulut perhevalmennukseen. Jee. Taas jotain kivaa mitä oottaa :)

Mulla sama kun Naenella. Olo tosi hyvä ja liikunta alkanu taas maittaa. Hiihtokausikin saatu käyntiin.

POKS 17+0!
 
  • Tykkää
Reactions: Naene ja Hööpi
Heippa!

*Elba* kyseli Britaxin b-dualeista, me ostettiin ne syksyllä just tätä varten että toinen oli haaveissa ja ostettiin sisaristuin sit samalla. Oon tosi huonosti käyny nyt talvella kävelyillä kun on ollut niiiiiin raskaana ettei oo jaksanu liikkua mihinkään, mutta niistä etupyöristä että mun mielestä kaikki vaunut liikkuu aika huonosti jos on tosi paljon lunta tiellä, ja niin liikkui noikin vaivalloisesti.. Silti oon tyytyväinen et valittin just ne tupliksi, muut ominaisuudet on hyvät :)

Tuisku83 täälä myös yksi toisen odottaja joka unohtaa että on edes raskaana. Ei siis juurikaan kerkeä miettiä tätä uutta vauvaa muuta kuin iltaisin kun esikoinen 1vee pitää liikkeessä, vaikka on vaivoja vaikka kuinka :D Täysin oon silti jo kiintynyt tähän tulevaankin :)

Mulla on rakenneultra vasta joskus 22+jotain viikoilla että se vasta myöhään on..

Tänään oli kolmas neuvola ja sielä kuulin iiiiloisen uutisen että isyysloman (18pvä) lisäksi nyt on tullut isyyskuukausi, joka EI ole äidiltä pois. Eli isä saa olla melkein 2kk kotona kans, JEE!

Fb-ryhmästä, oon huomannut että odotusaikana ne on suht hiljasia ja porukka kirjottelee täälä kaksplussalla, mutta kun vauvoja rupeaa syntymään niin suurin osa kirjottaa juttunsa sielä ryhmässä ja vastailukin on niin paljon helpompaa ja nää kaksplussan palstat hiljenee. Meillä on tosi aktiivinen ryhmä fb-ssä esikoisen ajalta ja ei sielä sillai ajattele että onko anonyymina vai naamallisena kun ympäri suomea ollaan.

Kesävauvva rv. 17+5
 
Kesävauvva, luin tosta isyysvapaa/loma-asiasta lehdestä viikonloppuna ja ilostuin myös. Huippua!

Hööpi, ei sitteriä pakosta mihinkään tarvitsekaan. Se on varmaan pitkälti yksilöllistä viihtyykö vauva paremmin esim kantoliinassa äidin tai isin puuhailuissa mukana, lattialla tai sohvalla pötköttelemässä tms. Tiedän monta ystävää, jotka hankkivat alkuhuumassa sitterin ja huomasivat melko pian, että heidän lapsensa viihtyy paremmin mahdollisimman liki vanhempaa. Eli ei sitteri mun mielestä kuulu niihin välttämättömyystarvikkeisiin. Tosin oma suihkussakäyminen helpottuu paljon, jos käytössä ei ole itkuhälytintä. Itse en varmaan uskalla jättää taaperoa ja vauvaa kaksin, jos menen suihkuun, vaan vauva on otettava pesukoneen päälle nimnomn sitterissä pällistelemään.

Onpas kaikilla ollut merkillisen konstikas vuodenalku. Mitä ihmettä tää oikein voi tarkoittaa.. Mullakin ihan samoja kokemuksia: aamulla olin pyörtyä suihkuun ja suihkun jälkeen piti oikein hakea vauhtia päivään vaakatasosta moneen otteeseen. Ei helpottanut olo, ennen kuin sain omenan - pakolla - alas ja annoin ajan kulua vesilasillista hörppiessä. Ei mulla ole tällasta ollut sitten 10. viikon. :O Mietin jo aamulla, että oonko mä todella näin työtävieroksuva, että lomaltapaluu aiheuttaa ihan fyysisiä oireita :D

Kyllä sitä etenkin töissä ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi kotona ollessaan unohtaa raskauden. Potkuja en edelleenkään tunne ihan joka päivä, joten sikäli unohtaminen on vielä mahdollistakin. Varmaan kohta tää mahan suuruus yksikertaisesti saa muistamaan raskauden joka ikinen sekunti. Näytän kyllä niin sotanorsulta sitten 20 viikon päästä!

TT 18+2
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
Tännehän on tullut taas tekstiä ja uusiakin tullut mukaan, tervetuloa...:)

Täällä antibiootti kuuri syöty ja vieläkin vähän oireita pissatulehduksen jäljiltä, toivottavasti nyt häviäisivät eikä jäisi päälle! :( Ens maanantaina sit kontrolli pissanäytettä antamaan. Täällä kans ollut nyt ihan outo olo tuon tulehduksen lisäksi... 4 päivää särkenyt päätä ihan hulluna, johtunee jumissa olevista niskoista! :kieh: Tänään sitten huimannut kummallisesti usein varsinkin jos kumartuu ottamaan jotain alhaalta tai nousee liian nopeasti... No minähän olenkin ollut melko oireeton alussa, niin nytkö niitä oireita sitten tulee! ;)

Meillä rakenneultra vasta 20.2.! Viikot silloin 21+1, meille kans sanottiin että paremmiin näkee sit vähän myöhemmin rakenteet... Myös np-ultrasta sanoi ettei kannata liian aikaisin mennä, niin ihan hyvä että minäkin silloin varasin viimeisille sallituille päiville, kun oli sitten viikon pienempi! :) Onneksi kuitenkin seuraava neuvola jo 17.1. niin jospa siellä kuulisi taas sydänäänet! :D

Isompia hankintoja minäkään en varmaan uskalla tehdä ennen rakenneultraa... Mutta huomenna ajattelin käydä vähän alennusmyynneissä hipelöimässä vaatteita ja kyllä annan itselleni jo luvan ostaa jos jotain ihanaa löytyy... Olen jo ihan liian kauan odottanut, että pääsen oikeesti ostamaan ihania pieniä vaatteita OMALLE vauvalle! :heart:
Vaunuja olen kyllä nyt vähän jo netistä katellut ja jostain syystä ihastunut Brio Smile vaunuihin, vissiin ihan uusi malli! =) Pitää tietenkin käydä ihan livenä testailemassa myöhemmin, mutta vaikuttaisi juuri sopivan kokoisilta meille... Ja ehdottamasti halutaan myös travel system vaunut ja autostakin löytyy sopivasti isofix-kiinnitys mahdollisuus! ;) Hieman huolettaa edessä olevat pienemmät renkaat saa kyllä lukittua, mutta silti... Meillä kun varmasti harrastetaa pitkiä lenkkejä kera koirien! :LOL: Kesä nyt varmaan menee, mutta entäs sit talvella... Tuleeko talveksi uusien osto, sitä ei nyt toki haluais! :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
^ itse olenkin nyt iskenyt silmäni Mutsyn Urban Rider rattaisiin jossa miljoona mahdollisuutta. Niissä saa runkoon vaunukopan, ratasosan ja kaukalon. Ostan kyllä Maxi-Cosi kaukalon ja siihen adapterit, paljon turvallisempi kun katselin noita autoliiton testejä. Ja tietty isofixillä kanssa. On muuten melkonen ero törmäystestissä isofix kiinnityksellä ja turvavyökiinnityksellä! Ja Mutsyissä saa ratasosaa käytettynä myös sitterinä. Isot renkaat niin toivon että etenee lumessakin paremmin :) ainoa miinus on noi ilmakumirenkaat, jos sattuu puhkeemaan. Nyt vaan odotan malttamattomana rakenneultraa että pääsee shoppailemaan :D
 
Moiks! Löysin tämän sivun vasta äskettäin ja ajattelin liittyä myös mukaan :) 13.6/maikkii/19/ensimmäinen/Hys
Kaikki ihanat vauvan vaatteet alkavat jo huutaa ostoskoriini, mutta yritän maltella rakenneultraan (24.1) asti vielä, vaikka tänään voisin kyllä jotain katsoa jos eteen sattuu..
Vaunuista olen miettinyt Emmaljungan City crossia, mitä hieman olen tutkinut niin voisivat sopia meidän tarpeisiin hyvin, mutta kokemusta niistä eikä muistakaan vaunuista ole, mutta onneksi ihan vielä ei olekaan kiire vaunuja hankkia.
Kopasta en ole päässyt vielä varmuuteen haluanko pehmeän vai kovan kantokopan, kun en oikein tiedä mitä eroa niillä käytännössä on, mutta luulen että kova voisi olla hieman viileämpi ja tilavampi vauvalle kesällä?

Maikkii 17+0
 
Tervetuloa uudet!

En ole ottanut itselle saati muksulle mitään ylimääräisiä rokotteita, enkä ota. Minusta ne ovat turhia ja aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää. Onneks mulle ei kukaan ole tyrkyttänytkään mitään. :D

Sitten POKS 17!
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
Mä en myöskään ottanut. Meinasin ottaa kun kerran ilmaiseksi saa (tyypillistä :D) mutta enpä jaksanutkaan. Sitten ärsyttää jos tulee edes normiflunssa, kun ei niitä nenäsumutteita saa käyttää raskaana. Mä oon niiden fani kyllä ollut jos on flunssattanut aiemmin, olo on paaljon helpompi. Joten nyt pesen käsiäni vaan ahkerasti että pysyy terveenä!
 
Tervehdys mammat! :)
Tervetuloa uudet!
NelHM kiva kun ilmoittelet itsestäsi. Meitä on täällä niin paljon
että ei edes aina huomata jos joku ei ole hetkeen kirjoittanut. Että rohkeasti vaan :)

Minäkin kirjottelin viimeksi ennen joulua, mutta lukemassa olen jokapäivä käynyt.

Hankinnoista Meillä esikoiselta (2v) kaikki tallella. Ei varmasti tarvi mitää ihmeempiä ostella. Paitsi jos on poika niin sitten vois jotain vaatteita ostaa kun kaikki
tuuppaa oleen niin pinkkiä ;)
Tuplavaunuja ei osteta, tyttö ei viihdy muutenkaan istumassa paikallaan joten ehkä tulee ostettua noihin "vanhoihin" sitten se seisomalauta. Tuskin siinäkään viihtyy
jos saa pyöräillä ennemmin tmv... Me ostettiin sillon kaks vuotta sitten cresentin yhdistelmät. Ovat olleet tosi hyvät, isot rattaat niin pääsi täällä talvellakin hienosti eteenpäin. Ostettiin uutena joten kelpaa vielä seuraavallekin :)

Sitteri ehkä pitää ostaa, oli viimeks lainassa miehen siskolta mut tyttö ei siinäkään kauheesti viihtynyt. Just sen syömisen ja mun suihkussa käynnin ajan saatto siinä istua. Nyt ei voida lainata sitä kun on kovassa käytössä miehen siskolla :)
Pitää vaan kattoo onko yhtä menevä ja rauhaton tapaus kun isosiskonsa että kannattaako ostaa vai mitä...
Mutta tarpeelliseksi koin esikolla juuri hoitopöydän (yläkerrassa pöytä ja alakerrassa oli tason päällä vain hoitoalusta) vieläkin sitä alakerran alustaa joudutaan käyttämään. Pinnasänky oli hyvä päiväunien aikaan vaikka yöt nukkui (ja nukkuu yhä) meidän sängyssä. Alakerrassa meillä oli vaarini tekemä kehto jossa nukkui ihan hyvin.
Kantoliina ostettiin, turha oli ainakin meidän neitille, kauhea huuto siinä koko ajan.
Katotaan miten käy tämän kanssa.
Repussakaan ei viihtynyt kun lainassa oli hetken aikaa.
Imetystyynyllä en tehnyt mitään, kokeilin mutta ei ollut meidän juttu, imetin mieluiten makuultani.
Pumppu oli, Ainun pumppu, oli kätevä kun maitoa tuli paljon.
Täyty ostaa uus kuitenkin kun olen hukannut(?) tuon vanhan. Ja ei haittaa, kun oli
vähän kömpelö vanha malli, kun mies sen kävi ostamassa. Otti varmaan halvimman... Nyt ostan aventin. ITSE!

Täällä vointi ollut suht hyvä, mitä nyt pääsärkyä ollut kans välillä. Kauheet turvotukset oli jouluna mut tais johtua joulukinkusta ja muista herkuista kun nyt
on normaali.
Painosta vielä kerran ON (ensimmäistä odottaville ja sen kanssa "stressaaville")
mulle siis tuli esikoista odottaessa se 25-27kg, bmi oli ennen raskautta 20.
Neuvolassa ei painoa kukaan kertaakaan moittinut, vaan sanottiin että se on hyvä,
koska olin niin hoikka, että painoa on ja sit on jotain mistä imettää. Ja mullahan maitoa riitti enemmän kuin hyvin. Paino tippui nopeasti 15kg vaikka söin hirveesti suklaata ja herkkuja, 10kg vähitellen ja loput (noin 5-7kg) jäi, mutta bmi oli silloinkin vaan 22-23. Että mielestäni on hyvä että tulee painoa jotta maitoa riittää. Ja näin siis sanoivat neuvolassa MINUN kohdallani.
En tietenkään tahallani syönyt paljon ja en tietenkään mässäillyt mutta mielitekoja toki oli :whistle:
Tässä raskaudessa en halua niin paljoa painoa joten yritän hiukan rajoittaa herkutteluani ja syöpöttelyäni koska en edes pääse liikkumaan :ashamed: (kerkeä)

Tämän olen tainnut jo kerran tänne kirjoittaa mutta laitoimpa uudeelleen yhden esimerkin hurjasta painonnoususta ja siitä että se oli vain hyvä minun kohdallani.

BTW, mulla on tullut tissit entistä kipeimmiksi. Ei saa mikään koskea tai edes hipaista niin nään tähtiä... auts. Ja pitäs vissiin uudet liivitkin käydä ostamassa kun meinaa pursuta ulos kupeista.
Kiva kun kerrankin on tissit! :kieh:

Liikkeitä luulen tuntevani kutitteluina pieninä potkuina, mutta en ole ihan varma. Istukka tais olla takana taas niin pitäs tuntua jo pikkuhiljaa. Tällä hetkellä jotain hentoa kutittelua tuntuu :heart:

Meillä mummu halusi ottaa Tytön lauantaina yökylään joten saamme miehen kanssa
luksuslauantai-illan. Katsotaan varmaan joku hyvä leffa ja käydään syömässä, njam. En jaksa oottaa. (kuitenkin on ikävä neitiä koko illan, niinkuin aina kun se on hoidossa)

Nyt pitää lopettaa tämä työajalla kirjottelu :whistle:
Mukavaa loppuviikkoa ja alkanutta uutta vuotta!! =)

Lilleri ja ylläri 15+2
 
Nopeeta omanapapäivitystä: Neuvolassa käyty. Kaikki oli ok,vaikka pelkäsin onko jotain sattunut kun möngerrykset vähentyneet mahassa. Olin ihan varma että painoa olis tullut 3-4kg mutta olikin vaan tullut 0,5kg,en meinannut kyllä uskoa eka. Tosin mulla paino kyllä yleensäkin vaihtelee aika paljon riippuen mihin aikaan päivästä on punnitus,nyt oli heti aamulla. Mä en taaskaan joudu sokerirasituksen. Tässä kunnassa toi käytäntö kyllä vaihtelee hurjasti!

Terese ja rv 16+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: *Elba*

Yhteistyössä