KESÄKUUN KULLANKERÄT maaliskuussa

Huomenta!

Mä voisin nyt ensimmäistä kertaa vastaanottaa sellasen halauksen :ashamed:

Eilen iltapäivällä alkoi vatsaan sattua, kramppaili sieltä täältä. Supistuksista ei luultavimmin ollut kyse, koska kipu oli KOKOAJAN eikä vatsa ollut kova. Ylävatsa/keskivatsa (navan yläpuoli) oli sitten koko illan pirun kipeä. Yritin juoda paljon, otin rennietä, pari Paramaxia.. varmuuden vuoksi, jos suolisto olisi vaivannut. Kaikki vähänkin suurempi liike sattui. Samalla kun rasvasi vatsan suihkun jälkeen, mies hieroi melkein 30 min vatsaa hellästi, tuntui helpottavaan niin, että sain yöni nukuttua yhdellä (!) herätyksellä ja sikeästi. Nyt taas heti herätessäni tuntuu samantyylinen kipu taustalla, joskin ei niin vahvana vielä kun eilen :/

Esikoinen kun on tulossa, ei ole hajuakaan kuinka normaalia tämä on. Varsinkin kun itselläni on korkea kipukynnys, en tunne olevani ns. poliklinikka-kamaa vielä, kun ei sinänsä ole mahdoton olla... kurjaa vaan kun tuntuu että joku tökkisi tikarilla vatsan sisäpuolelta.

Peruin kaikki suunnitelmat tälle päivälle - otan ihan levon kannalta. Neuvolaan on turha soittaa, neuvolatäti sanoo aina saman "se on ihan normaalia..". :kieh:

Elppa & Antsa 28+2
 
Soitinpa sittenkin neuvolaan.. Nlatäti oli sitä mieltä että kohtulihas on vain rasittunut kun vauvalla on jo kokoa ja yrittää luultavimmin etsiä asentoa vaihtaa raivotarjontaan. Taustalle lähes viikko yskimistä flunssan takia, on vatsalihakset jo valmiiksi rasittuneet. Käski ottaa iisisti, juoda maitoa ja ottaa panadol. Jos kivut ei lopu tai jos pahenee, niin sitten kuulemma päivystyksessä voi käydä tai soittaa synnytyssairaalaan.
 
Haleja kaikille, joilla on ollut masukipuja tai outoja tuntemuksia!!! :hug: :hug: :hug: . Elppa koitahan nyt ottaa rauhallisesti siellä!

Täällä kaikki ookoo. Isäntä on reissussa ja kamala ikävä tietysti vaikka muuten se tuppaa ärsyttämään harva se ilta, heh. Oliskohan jotain hormonaalista tämä kenties kun niin monella muullakin on ollut samaa vaivaa :)? Onneksi mies ei ole vielä käynyt hormoneista vihjailemaan, siitä varmaan sota syttyisikin, yleensä se vaan sanoo että pitäisköhän sun kohta syödä jotain, jos on vaikka verensokeri turhan alhaalla...

Gallupista: meillä esikoinen poika ja musta se liikkui ihan kamalan paljon. Ja samoin nyt, tulokas pyörähtelee ja potkii niin että se herättää yöllä ja välillä työpäivän aikana naama vääntyy kesken palaverinkin pieneen irvistykseen, jos oiken sopivasti potkut osuu...ja tästäkin on aika varmat poikaveikkaukset. Mulla molemmissa raskauksissa istukka on ollut edessä, ja silti tuntuu todella voimakkaasti ne potkut. Olen monta kertaa piruillut että ei taitaisi se tyttöraskaus sopia mulle ollenkaan - mulle on tullut jo näistä pojista ihan kamlat aknet mutta vanha kansa sanoo, että tyttö se vasta vie äidin kauneuden (eli laittaa ihon kukkimaan).
 
Haleja tähän harmaaseen päivään :D

Gallup: Mulla esikoinen tyttö ja nyt masussa poika. Jos nyt oikein muistan, ni tais tuo meidän neiti olla vähän rauhallisempi ku tämä poitsu. Tuntuu, että kun se rupee jytäämään ni hytää kunnolla. Toisaalta neiti liikuskeli yleensä työpäivän aikana enämmän. Poitsu taas heräilee vasta iltasella.

Mulla tuli muuten paniikki, ku luin et monella jo kääntyny pää alaspäin. Meillä oli ainaki viel viikko sit eli rv 24 pylly alhaalla ja tunnen kyllä selvästi että potkut tulee vieläki tonne alavatsaan. Mites on millon on ne niin sanotut viimeset viikot yleesä kääntyillä? Mun muistaakseni esikoinen kääntyi jo rakenneultran aikoihin.

 
Neuvola kuulumisia

Tänään uudessa neuvolassa ekaa kertaa
Viikot: 25+1
Painonmuutos: +166g/viikko, nyt yhteensä koko raskauden aikana +6kg
Verenpaineet: 133/89 mulla on aina neuvolassa korkeemmat ja töissä kun mittaa niin normipaineet on 115/70
Pissa: puhdas
Kohdunpohjan korkeus: 25cm yläkäyrillä mennään
Vauvan syke 146 ja liikkeet ++

Maha on kasvanut ja tässä mietinkin, että miten se mahtuu vielä kasvamaan kun pituutta minulla on 152 cm, kääk tulee varmaan tukalat oltavat

Kuva Keijo-Kanervan yksiöstä 25+0


 
Mä sain eilen äitiyspakkauksen :heart:
Heh mä en kyllä tiedä miksi mä sitä odotin niin kovasti,
kun suurinosa niistä vaatteista on isoja vielä pitkään :LOL:
Mutta onhan niitä ihana hypistellä ja muuttuu tää vauvan tulo konkreettisemmaksi
päivä päivältä =) Anoppikin kutoo vauvalle syksyksi villapukua :)

Kohta alkaa faktalta vauvatalo, pitää taas katsoa,
mä oon koukussa noihin ohjelmiin ja näihin nettipalstoihin :LOL:

Mutta lisäsin masuakin :)


Vivvi :heart: "Ilmari" 27+4
 
Haleja kaikille tarvitseville :hug: :hug: :hug:
Yrittäkää levätä,jos vaan suinkin pystytte...

Tänään oli neuvolalääkäri,joka oli muuten tosi nuori kundi...Oli aika erikoinen fiilis maata siinä jalat levällään :/
No kuitenkin:
RR 103/58
Pissa puhdas
Paino +620g/vko :eek:
Hb 131 rautakuuri on päällä
Syke 150-160
Liikkeet ++
Sf 25,5cm
Kohdunkaula 3cm ja kohdunsuu kiinteä ja kiinni
Supisteluja pitää nyt tarkkailla,kun ne vaan jatkuu...

Galluppiin:Esikoinen on poika ja oli tosi liikkuvainen malli masussa.Tästä ei ole tietoa kumpi on,mutta paljon rauhallisempi kuin veljensä.Potkii lähinnä oikealle puolelle näpäköitä potkuja :heart:

Betoni mamma:Suurin osa vauvoista kääntyy vasta viikoilla 30+ pääalaspäin... Tai näin lukee vauvan odotus -oppaassa :)

Bamse 27+6
 
Ansku71 Juu miulla on alotettu seuranta kotona mittarilla heti rv23 kun kahdessa edellisessä raskaudessa oli r.diabetes ja viimeisessä insut viimeiset 2vk käytössä. Nyt ei tarvinnu käydä rasituksessa ollenkaan kun ä.polilta käskivät suoraan alkaa mittaileen. Arvot on ollu alussa ihan vain jotain aterian jälkeen 7.6-7.9 ( raja 7.5 ) Mutta nyt sitten ihme pomppas....
Viime odotuksessa kaalilaatikko oli ihme kohottaja, arvo pomppasi silloinki 9.2.teen. Mutta nyt kun söin samaista laatikkoa niin ei mitään arvon nousua! Voihan täs viikot olla vielä vähissä,kyllä ne korkeella ovat loppu viikoilla :(
Yritinhän mie soitella nla.an aamulla mut oli puhelin koko ajan varattu niin yritänpä sit taas huomenna. Kun oli puhetta ä.polille kontrolliin menosta jos ne arvot koholla...
Joinpa äsken päiväkahvit munkin kanssa :LOL:

G.: Noista vauvan liikkeistä.... Enpä nyt muista miten kukkiin on mahassa potkiskellu, että olisko ollu eroa tytöllä ja pojilla :D Nytten ultrassa poikaa ennusti..

Ohjelmista sen verran että "Meille tuli vauva" on menny vähän tyhmäks... Siinä ei oo enää ollu sitä synnytys osuutta ollenkaan... :(

Ulkona on niin vesi-jääkeli ettei sinne uskaltaudu itte ainakaan penskoin kanssa leikkimään. Pitää laittaa isä asialle. Kävin pikaseen postia kattomassa ja meinasi jalat levitä sivuille :/
Hienot masut neitiA ja vivvi16 :D

amati ja tahvo 26+4
 
:hug: kaikille tarvitseville.
Liikkeistä ,Esikko poika ja potki napakasti sarjoissa.
Toka tyttö ja ei varsinaisesti potkinut vaan kaivoi/hankas jalkojaan niin et mahanahka näytti repeevän.
Äippähakemuksista, Mie en oo ees viel niit lappui saanu.Neuvola ois ma ni jos sillo sais.Jännä saanko viel ton vanhan vai sit uuen pakkauksen.
 
Vauva kääntyy pää alaspäin yleensä viikon 30 tienoilla, viimestään viikkoon 34 mennessä. Ja ei kaikki silloinkaan, mut ennen sitä ei oo mitään hätää. Näin mulle ultratäti väitti. Mejän pallopää käänty jo kerran, mut päättipä herra vissiin, et meni veret päähän ja köllöttelee nyt niinku tähänki mennessä; pää vasemmalla ja jalat oikeella, siis poikittain (ihmekkös oon niin levee ;)).
 
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:
pää vasemmalla ja jalat oikeella, siis poikittain (ihmekkös oon niin levee ;)).
Näin meilläkin :) Tosin tänään on tuntunut hirmuista paineentunnetta alavatsassa, josko tuo vatsakipu johtuikin siitä kun tyyppi yrittää kääntyä?! Äsken tuntui siltä kun joku olisi soittanu pianosinfoniaa häpyluun vieressä.

Voi kun olis sellanen oma pieni ultra, missä vois käydä, vähän sama kuin kävisi peilailemassa ;)

Tässä teille päivän piristystä (ja yhä osoitus hölmöstä mielikuvituksestani:)

http://www.kiroilevasiili.fi/images/stripit/vanhemmat/uudetsarjat21.gif
 
Halei niitä tarviiville :hug:

Käin aamul taas labrois ja kyl toi 4 tuntii ilma aamukahvii tai aamupalaa on ain yht vaikeeta :headwall:
Huome aamul sit kun eskarilaine lähtee nii suuntaan KOKSiin äippäpolille kuuntelee onko lääkkeet tehonnu ja mitäs täst etiäpäi.

Galluppii:Esikko o poika,sit tyttö ja taas poika...yhtää en vaa noist liikkeist muista ku niist odotuksist on niiiiiin kauan :D

AadaOlavi 26+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sydänkäpynen:
miten tuon masukuvan saa tänne...tähän kohtaan????kertokaa...
Laita kuva ensin johonkin nettisivuille, esim. www.aijaa.com. Sitten tulet tähän viestinkirjoitus-kohtaan, painat Viestin otsikko- kohdan alapuolella olevaa LISÄÄ KUVA (kahleiden ja CODE välissä)- nappia tosta valikosta ylhäältä ja laitat - merkin jälkeen vain nettisivun ja lähetä.

Tulipas selkeä :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja Venla-05:
Onkos kellään muulla ollut aivan armotonta vihlontaa kohdunsuun kohdilla? Eilen se alko ja tänään jatkunu :( Ihan kun joku puukolla siellä vääntäis :kieh:
mulla oli nuorimman raskaudesta sitä koko ajan ja kävin polillakin siittä.aikaiseksi se sai sen että paikat oli pehmentyny..
vielä ei ole se alkanu ja toivottavasti ei alakaan.. :/
 
täällä on taas erittäin huonosti nukuttu yö takana :kieh:
niskoja särkee ja paikat ihan kipeenä..

eilen naureskelin että mähän kävelen kun vanha mummo,selkä kyyryssä pitäen sälästä kiinni ja valittaen samalla lonkkia :LOL:

voih,miten sitä jaksaa vielä sellaset 14vk laskettuun..?? :whistle:

tuire ja mini 26 :heart: :heart:
 
täällä lapset hereillä ja aamupala syöty...kaheksaan pitäs viiä pojat kouluun ja tytön kanssa lähetään ajeleen rakennus- ja remppamessuille Jyväskylään. Saa nähä miten sitä jaksaa kävellä siellä jokusen tunnin. Eilen illalla taas teki noi liitoskivut perkuleen kipeetä, iha ku kaks luuta hankais yhteen tuolla alhaalla :/ ei mitenkään kiva tunne.... Kävely täällä on kanssa välillä aika koomisen näköstä, sen perusteella mua ei uskois 3kymppiseks :LOL:
Töissä mummot on alkanu paapomaan mua eivätkä antais mun tehä mitään.. Nyt huomaa kuinka omatoimisia he ovatkaan :LOL: Eilen yks mummo innostu saunomaan ja oleen pesulla tunnin verran, ite jouduin tuon ajan oleen kuumassa pesuhuoneessa katsomassa ettei hälle vaan satu mitään. Tuon jälkeen alko sitte pikkasen huippaan mutta meni ohitte sillä että söin ja join kunnolla. Vielä neljä viikkoa töitä ja sitte alkas ootettu loma :)

Hande ja Pikkanen 27+2 kai.... :D
 
Toivottavasti ne vihlonnat ei tee mitään. Mulla jo paikat muutenkin pehmenneet noista supisteluista :( Ei vaan viittis koko ajan ravata siellä ä-polilla :| Tänään vielä esikko kotona hoidosta kun yskii ihan koko ajan. Toivottavasti ei pahene :snotty: Täytyy saada joku kaveri tänne viihyttämään sitä kun en itse sais mitään tehdä...

Mutta eiköhän se siitä suttaannu :heart:

Venla ja Tauno 28+5
 
Huomenta!
Mulla tuli tänään 30 vuotta täyteen... Ja meillä on samalla 10-vuotiskihlapäivä :heart: Aamulla sain ihanan kukkakimpun ja pullakahvit. :) Että ihan kivasti alkoi päivä.

Maanantaina pitäis taas mennä töihin :whistle: :/ Saapa nähdä, miten pärjään, vai joudunko taas jäämään sairaslomalle...

hankku ja muhku rv 25+1 (tai jotain sinne päin)
 
hankulle synttärionnittelut! :flower:

(.) Olo on paljon parempi, oli jo eilen illalla.. Vieläkään ei kovin nopeita liikkeitä vatsan kanssa tehdä, mutta kannattaako sitä muutenkaan? ;)

Tänään olis tulossa kolmen hengen perhe tähän kaksioon viikonlopuksi, pitänee olla sosiaalinen ja emäntä koko ajan :eek: Onneksi ovat rentoa porukkaa, saan kadota saunaan ihan yksin illalla :heart:

Viikonloppuja!

Elppa & Antsa 28+3 (supervilli tyyppi)
 

Yhteistyössä