Kaksivuotias poika kadonnut Ristiinassa

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
juu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ihme ettei kukaan ole nähnyt poikaa.
Jos on jotain metsäistä aluetta. Muutenhan vaipoissa kulkeva taapero olisi jo palautettu vanhemmilleen. Ei kauaa ehtisi yksin vaellella. Näin ainakin toivon.
On ihan korvessa jos näin voi sanoa - ei siis Ristiinan kylällä tapahtunutta vaan n. 15 km kirkolta.
 
jez
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Kyllä viirulla on ihan samanlainen oikeus olla tässä ketjussa kuin kenellä tahansa muullakin!
Joskus voisi käyttää järkeään, ymmärtää tilanne, eikä vain vinkua oikeudesta toimia tollosti.
No tämä vois toimis aika monenkin kohdalla täällä...:whistle:
 
vieras
Etsinnöissä on mukana viranomaisten ja paikallisten ihmisten lisäksi muun muassa ilma-alus.

Virka-apua on pyydetty myös puolustusvoimilta.

Mahdollisista katoamiseen liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan Etelä-Savon hätäkeskukseen numeroon 112, ja virka-aikana Etelä-Savon poliisilaitoksen palvelupäivystykseen numeroon 071 87 55400.

IS
 
:'( voi pientä poikaa! Rukoilen että hän löytyy, ja kunnossa <3 Toivottavasti kukaan ei olisi siepannut... Vaikka kanava tai metsä tuntuu silti todennäköisemmältä... Kaikki enkelit matkaan varjelemaan pientä poikaa! Itselläni saman ikäinen pellava pää..
 
<3
Olikos ristiinassa tänään ukkosta? Voi pientä kun varmasti on pelännyt :( Lämmin päivähän tänään on ja yölläkin että varmasti pärjää, mutta mites toi nestehukka jos ei saa juotavaa?
 
pikkubertta
Alkuperäinen kirjoittaja <3:
Olikos ristiinassa tänään ukkosta? Voi pientä kun varmasti on pelännyt :( Lämmin päivähän tänään on ja yölläkin että varmasti pärjää, mutta mites toi nestehukka jos ei saa juotavaa?
Ei ole ukkostanut tänään.

 
Kunhan poikarukan huomaisi joku ihana sielu, eikä 'joku lapsi tuli vastaan, mutta mulla oli kauhee kiire, missä lie oli vanhemmat'
'Olisin menny kysymään pieneltä, mutta sitten tuli kaikenlaista'

Vanhemmille tuo on maatakaatava hetki. Kaikki ne stressitekijät ja hemmetin kova pelko. Paljon voimia heille <3
 
Vieras
Toivotaan, että poika löytyy ja on kunnossa.

Sitä ihmettelen, että eikö kukaan tämän 7-8h mitä poika nyt kadoksissa on ollut niin eikö kukaan, siis kukaan ole häntä nähnyt?
Kyllä varmasti joku soittaisi poliisille tms.. jos pieni poika yksin tulee vastaan.

Onko tämä paikka missä poika on kadonnut pieni?
Eli, että ihmisiä ei paljon liikuskele/asu?
 
kolme lasta
Vanhemman pahin painajainen... Ihan kauhealta tuntuu, mutta ei kovin hyvältä näytä kun aikaa kulunut kauan ja vettä lähistöllä.

Meillä pihapiirissä lampi ja kyllä mun pahin painajainen olis se että huomaisin lapsen kadonneen eikä sitä löytyis mistään. Keskimmäinen 2v:nä lähti kerran tallustelemaan lampea kohti iso kivi kädessä. Katseltiin sen touhuja ja kun alkoi lampi lähestyä, 20m matkaa, niin mentiin kysymään että mihin olet menossa, vastaus: kivi menee uimaan. Piha aidattu ja lapsia vahditaan koko ajan, varsinkin kun ollaan aidan ulkopuolella.
 
Ihan hirveää! toivottavasti poika löytyy täysissä voimissaan. :heart:

En ymmärrä miten jotku voi tässä ketjussa alkaa heti syyttelemään vanhempia. Onko jossain sanottu että kenen kanssa lapsi on ollut taphatuma hetkellä?
 
juu
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Toivotaan, että poika löytyy ja on kunnossa.

Sitä ihmettelen, että eikö kukaan tämän 7-8h mitä poika nyt kadoksissa on ollut niin eikö kukaan, siis kukaan ole häntä nähnyt?
Kyllä varmasti joku soittaisi poliisille tms.. jos pieni poika yksin tulee vastaan.

Onko tämä paikka missä poika on kadonnut pieni?
Eli, että ihmisiä ei paljon liikuskele/asu?
On pieni paikka, Ristiinan kirkolta n. 15 km, muutamia paikallisia asukkaita ja paljon mökkiläisiä.

 
kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Onko tämä paikka missä poika on kadonnut pieni?
Eli, että ihmisiä ei paljon liikuskele/asu?
On seutuna ja maastona sellaista, että ei siellä kovin vilkasta liikennettä ole... paitsi sitten tietysti vesillä. Saimaatahan se on. Asustusta on, mutta mielestäni ei paljoa?

Korjaa pikkubertta jos olen väärässä?
 
Lissu
Voi kamala. :( Mua ei vähääkään kiinnosta mitä vanhemmat ovat tehneet ja miten on päässyt katoamaan, pääasia on että löytyisi pian. Sitten kun poika on löytynyt on aikaa selvitellä näitä toisarvoisia juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onko lähellä järveä?:
2 vuotiaat ovat tavattoman kiinnostuneita vedestä. Toivottavasti ei ole..?
Niinpä. Ja äärettömän pelottomia sen suhteen. :|

Mä avaan tätä ketjua jatkuvasti ja pelkään, että joku kohta kirjottaa et nyt on lapsi löydetty hukkuneena... :'(
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä