Marttan: älä suotta sektiota kamalasti pelkää =) Onhan se ihan totta että siinä on merkittävästi isommat riskit niin äidin kuin lapsenkin kannalta kuin normaalissa alatiesynnytyksessä. MUTTA kaiken kaikkiaan sektion riskit on kuitenkin varsin pienet. Ei niitä nykyisen helposti ja taajaan tehtäisi esim synnytyspelosta kärsiville, jos riskit kovin merkittävät olisivat. Iso leikkaus se on, mutta ihan hallittavissa oleva. Ja meillä perätilalaisilla on vielä se etu puolellamme, että suurimmassa osassa tapauksia sektio tehdään sitten suunnitellusti, rauhassa ja päiväsaikaan eikä kiireellä, päivystyksenä ja vaikka aamuyöllä kun synnytyspäivystäjä on vartti sitten herännyt päivystäjän kämpästä nukkumasta. JA toisaalta - hyvin ne aamuyön leikkauksetkin tapaavat mennä, joten ei sitäkään pelkäämään pidä kenenkään alkaa!!!
Älkää nyt muut hermostuko vanhasta synnytyskertomuksesta, laitan tän nyt tähän enkä Marttanille yv:nä JOS jotakuta muutakin kiinnostaa =)
Mulle tehtiin suunniteltu perätilasektio -02 tammikuussa PHKS:ssa, ja se sujui kyllä mielestäni tosi kivasti. Pari viikkoa aiemmin synnytystapa-arviossa sovittiin sektiopäivä (en antanut kääntää enkä anna nytkään), ja ristiverikokeilla kävin muutama päivä ennen sektiota. Eli veriryhmämäärityksissä, varmuuden vuoksi jos täytyy antaa lisää verta. Sitä kyllä yleensä ei tarvitse antaa.
Sairaalaan menin puolilta päivin sektiota edeltävänä päivänä. Sen funktiota en edelleenkään ihan ymmärrä; koko päivän ohjelmana oli vaan 10min jutustelu anestesialääkärin kanssa. Illalla sain nukahtamislääkkeen koska halusin, ja aamulla heräteltiin aikaisin sektiovalmisteluille. Peräruiske, karvojen ajelu (haavahan tulee ihan alas bikinirajaan), katetri ja juotava sellainen vatsahappoja neutraloiva litku. Rauhoittavaa lääkettäkin tarjottiin, mutta en minä ainakaan kokenut tarvitsevani tai haluavani. Saliin kärrättiin ihan rauhassa, siellä kanyyli käteen.
Mun kohdalla kävi hassu tuuri; juuri kun piti pistää spinaali niin joku hoitaja tuli sanomaan että synnäriltä tulee hätäsektio. Mut kärrättiin sitten "alta pois" heräämöön odottelemaan
Vietin siis heräämössä varmaan puolitoista tuntia ennen kuin oli edes leikattu. Onneks mies oli seurana, muuten olisi ollut aika tylsää. Sitten kun hätäsektio oli tehty niin mä pääsin. Mies sai tulla mukaan, sille oli jakkara mun pääpuolessa. Spinaalin laitto ei ollut kamalaa; paljon kamalampaa oli synnytyssupistusten aikaan laitettu epiduraali. Nythän ei ollut mitään kipuja tms. Lääkäri ei onneksi sanonut koska aloittaa, koska se jotenkin mua jännitti että "jos kuitenkin se viilto sattuu". No, ei sattunut, vaan hoitaja jossain vaiheessa sanoi että "jaa, nyt onkin jo aloitettu". LEikkauksen aikana tuntui vaan nykimistä ja heiluttamista, ei kipua. Vauva oli ulkona muutamassa minuutissa. Sitä näytettiin mulle, ja kätilö vei sen sitten synnärille pestäväksi ja puettavaksi. Mies lähti sinne mukaan kuvia ottamaan jne. En osaa arvioida kauanko ompeluun meni. Jossain vaiheessa ompelua mulle tuli huono olo, tuntui että pyörryttää. Se johtui verenpaineen alenemisesta (joka on suht yleistä noissa spinaalissa tehtävissä leikkauksissa), sanoin siitä ja sain jotain lääkettä suoneen joka korjasi tilanteen ja olon lähes välittömästi. Koko ajan olin ihan hereillä ja skarppi. Puutumus levisi niin ylös, että käsissäkin oli vähän omituinen, pistelevä olo.
Leikkauksen lopussa, ompeluvaiheessa alkoi tuntumaan ihan pintaihossa sellaista nipistelevää kipua, ja mä aloin pystymään liikuttaa varpaitani. Sanoin siitäkin, ja lääkäri sanoi että muutama tikki on jäljellä, ja kysyi haluanko lisää spinaaliin ainetta vai kestänkö. Kestin hyvin, ja sitten poistettiin leikkausliinat, haava teipattiin ja mut kärrättiin uudelleen sinne jo tutuks tulleeseen heräämöön.
HEräämössä tarjoiltiin avokätisesti kipulääkettä (puudutuksen laskiessa haavakipua kyllä tuntuu) ja painettiin kohtua aina välillä. Siis samaan tapaan kuin alatiesynnytyksenkin jälkeen kokeillaan miten se supistuu. Koko ajan oli joku läsnä, siellä oli ihan hyvä olla. Mies tuli ehkä puolen tunnin kuluttua sinne, ja vauvaakin tuotiin mulle uudelleen sinne näytille vähäksi aikaa. Mies myöhemmin naureskeli että missään vaiheessa leikkausta tai heräämössä oloa mun syke ja verenpaine ei käyneet läheskään niin korkealla kuin silloin kun vauva tuotiin sinne :heart:
Heräämössä meni vajaa kolmisen tuntia, ja sitten iltapäivällä pääsin takaisin osastolle jonne vauva oli jo viety. Kipulääkkeen tarpeesta kysyttiin tiuhaan, ja muutenkin pidettiin kyllä ihan hyvä huoli. Imettämään pääsin osastolla hetikohta sinne siirryttyäni.
Myöhemmin iltapäivällä poistettiin katetri, ja mut passitettiin jaloilleni. Alkuun pyörrytti, mutta hyvin pääsin hoitajan kanssa vessaan. Pissalle patistettiin, ja sekin sujui. Iltapäivän pötköttelin sängyllä (selälläni, ihanaa, sitä odotellessa!!) ja soittelin mummut ja ystävät ym läpi. Vauvaa käytettiin rinnalla muttei koko ajaksi jätetty viereen koska en pystynyt nousemaan itse ja vauva oli hieman levoton. Lueskelin kirjaakin jossain vaiheessa, ja olo oli vähän omituinen =) Illalla jaksoin ottaa vieraiksi miehen ja lapset, mummoja en vielä ekana päivänä. Haavakipuun sain suoneen lääkettä leikkauspäivänä, sen jälkeen riitti suun kautta otettu panadol+ketorin.
Seuraavana päivänä pystyin jo käymään yksin vessassa ja vähän ottamaan vauvaa itse viereen. Kivut vähenivät kyllä tosi nopeasti. Käytäville en lähtenyt vielä silloin kävelemään. Toiseksi yöksi vauva jäi sitten jo vierihoitoon. Neljäntenä päivänä kotiuduin, ja kotimatkallakäytiin Prismassa ruokaa ostamassa, eli vointi oli jo suht ok. Käveleminen pitkillä käytävillä oli kyllä raskasta, mutta kipuja tai pyörrytystä tms ei ollut. Itse asiassa kävin yksin kaupassa; mies taisi odottaa lasten kanssa autossa. Näin tämän päivän järjellä ajatellen se Prisma oli ehkä vähän liian iso pala - tällä kertaa käydään varmaan vaan lähikaupassa =) Ja mitäänhän ei vauvaa suurempaa saa nostaa moneen viikkoon, sekin vähän rajoittaa..
Mutta sinänsä sektion jälkeen nousi maito ihan kivasti, haava parani nopeasti (tikit poistettiin kuudentena päivänä) ja mitään kauhuja ei jäänyt. Ainoa mikä oli ehkä ikävämpää kuin alatiesynnytysten jälkeen oli jälkisupistukset; luulen että leikatussa kohdussa ne ovat kipeämpiä. Ja mitä enemmän lapsia -> sitä ikävämmät jälkisupparit, eli samaa tai vielä inhottavampaa on tiedossa nyt jos leikkaukseen mennään.
Vauvan kääntämisestä mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Kuopuksella oli niin lyhyt napanuora, että hänen kääntämisestään olisi tullut ongelmia, sanoi leikkaava lääkäri. Ja sen takia hän ei siis itsekään kääntynyt (siis vauva, ei lääkäri... hah hah haa...). Nyt mulla on etuseinäistukka, ja kaksi gyneä on sanonut ettei kääntäminen silloin ole suositeltavaa. Olen kuullut että joissain sairaaloissa kääntämistä yitetään etuseinäistukasta huolimatta. Toivon että mun kohdallani koko ajatuksesta sen takialuovutaan, ettei tarvitse vääntää peistä lääkärin kanssa. Pientä vauvaa olisin valmis synnyttämään perätilassakin,mutta kun nää mun on olleet 4570g (rv 41+5), 4690 (rv 41+3) ja 4050g (rv 39+3) niin eipä taida olla luvassa kun mieskin on sama. Ja ei nelikiloista anneta edes tälläisten isojen "karpaasiäitien (oon itse 182cm pitkä)" yrittää perätilassa.
Vauva kääntyy käsittääkseni n puolessa kääntöyrityksistä. Ja aika usein plumpsahtaa pian takaisin.
Toivottavasti tästä nyt sait,
Marttan,jotain mitä toivoit kuulevasi =) Jos haluat kysyä tai muuten laittaa viestiä, niin yv:hän toimii. Ja ihan mielelläni mä siis tässäkin kyllä kerron mitä pystyn =)
Terkuin
Aubrieta + "Siiri" rv 34+6