+ + + JOULUKUUSSA PLUSSAAVAT, tammikuuta suunnittelevat + + +

Tsemppiä MG, jospa se olis vaan viatonta tuhruilua joka loppuu kohta. :hug:

Kiitos kivoista kommenteistanne. Ekaa lasta tässä tosiaan toivotaan ja eka yrityskerta päättyi haamuun, tuhruiluun ja kuukautisiin. Tutkailin vähän netistä tuota kemiallista raskautta. Ilmeisesti on siis todella yleinen. Ja ihanasti antavat noissa jutuissa toivoa, että raskautuminen on mahdollista jo piankin ns. kemiallisen raskauden jälkeen. Jotain siis tuolla tapahtui! Ja on mahdollista että tapahtuu uudelleenkin, kunnolla, eikä vain näin "harjoitellen" ja hipaisten. :)

Itse kyllä yllätyin omaa paniikkireaktiotani kun luulin jo hetken olevani oikeasti raskaana. Huh! Vaan onhan lapsen saaminen iso muutos johon saa onneksi aikaa sopeutua sen 9 kk. Itse aion kyllä elellä ihan normaalia elämää raskautta odotellessani. Tämä helpotus jota nyt tunnen johtuu myös kyllä siitä, että tuli juhlittua aika railakkaasti paritkin pikkujoulut ja pieni pelko painoi eilen takaraivossa, että mitäpä jos siellä masussa onkin jotain/joku, jota mahdollisesti on jo ehtinyt vahingoittaa. :ashamed: No, siihenkin asiaan löysin onneksi helpotusta nettiä vähän tutkaillessani.

Mutta nyt uhkaa mennä monologiksi tämä jutteluni. Kohta jatkan jouluvalmisteluja, ilman stressiä ja huolia, taidanpa jopa korkata siivouksen lomassa yhden jouluoluen! ;)

AiraM :wave:
 
AiraM hyvibn luonnollista on tuntea pelkoa hätää iloa surua ja kaikkia muitakin mahdollisia etukäteen sitten kun sain tietää odottavani esikoistani pelkäsin tuleeko minusta hyvä äiti mitä jos haluankin jatkaa juoksentelua ym. mutta niin vain asiat meni että kotiäiti minusta tuli =) miehellä meni useampi vuosi juoksujen lopetteluun mutta ei ne ollut ongelma mut mieheni oli tosiaan vasta 22 kun esikoinen syntyi ja mie 24 mut ihan huippu isä on ollut on niin huolehtiva ym. ja kaiken lisäks aivan huippu puoliso...äitiyden ja isyyden matka on niin ihmeellinen ja erilainen =)
 
Täällä olis yksi joka haluais ilmoittautua mukaan:wave: Oon lueskellu jo jonkun aikaa ja nyt innostuin mukaan ilmottautumaan. Meillä tilanne että tuskinpa joulukuussa plussataan joten enemmänkin tuota tammikuuta suunnitellaan.
Nyt olis kp 22/26, toinen olis haaveissa ja ennestään on 1v8kk ikänen tyttö. Yrityskerta on vähän niin ja näin. Yk1 tuli vähän puskista niin että ovis oli vissiin just ollut kun päätettiin ehkäisy jättää joten nyt olis oikeestaan yk1 mut laitetaan nyt yk2.
 
Töiden lomassa pikaisesti oma napailua. Dpo2 menossa ja aamulla kipua alavatsalla oikealla puolella. Nyt vessassa tuli paperiin verensekaista vuotoa. Mitä tämä nyt sitten voi olla?! Tädin tuloon en usko vielä näillä kiertopäivillä, eikä mitään siihen viittaavia oireitakaan ole. Eihän dpo2:lla voi mitään kiinnittymistäkään vielä tapahtua?
 
Tervetuloa, uudet :wave: Lisäilin teidät listalle. Rohkenin Eevaliisa olettaa, että näin loppuvuodesta olet jo 26v ja lisäsin tuohon listaan sen ;) Korjailen toki, jos kovasti erehdyin :)

mg pahoittelut tuhrusta :( Vaikka olisikin harmitonta, niin turhaa stressiä tuo.

Pahoittelut negoista :( Toivottavasti uusi vuosi tuo sitten sen kaivatun plussan.

Jonna Joku viisaampi voisi tätä vielä kommentoida, mutta olenko ihan hakoteillä, että oviksen aikaan voisi tulla jotain irtoamisesta aiheutuvaa pientä tuhrua? Mitään faktapohjaa minulla ei tälle väitteelle ole kertoa, takaraivossa vain sellainen kutina... :whistle:

ON Tätiä odottaessa, vielä vajaa viikko. Tulisi, niin pääsisi taas tositoimiin... Katselin tuossa huvikseni laskettua aikaa, ja osuisi erään hyvin läheisen ihmisen 30v-päiväksi. Olisi tosi hauska, meillä kun oli sama juttu esikoisen kanssa :D En stressaa, en... :xmas:

Pyörähtelen täällä varmaan satunnaisesti tuota listaa päivittämässä, mutta nyt taitaa alkaa kuusen koristelut ym jouluun rauhoittuminen, joten kommentointi jäänee vähemmälle. Rauhallista joulunaikaa puolestani kaikille :xmas:
 
Stressaan tätä tilannetta nyt melkoisesti vaikka en ole rohjennut plussaamiseen uskoakaan. Ne hailakat haamuset sen verran pitävät toiveita yllä, että jännitän ja pelkään. Eilen hiipui kohdun kipuilut ja huolestuin illalla, mutta tänään on nyt iltapäivällä taas ollut. Ei ole edelleenkään menkkajomotusta, mutta tuo tuhru huolettaa. Vähäistä se on, mutta ennenkin on kertonut tädin ovella kurkkimisesta. Kovemmat kivut tulee yleensä vasta runsaamman vuodon alkaessa, jos silloinkaan. Ovat helpottaneet kovasti viime kuukausina. Tämäkin sitten on kai kemiallinen vain, jos täti saapuu. Niihin haamusiin sen verran luotan, että jotain on yrittänyt tuolla masussa tapahtua. Testin ostin apteekista ja pohdin tekisinkö sen jo tänään. Pitäisi tuolla dpo:lla näkyä, jos testiviiva on ilmestyäkseen. Juomista olen nyt vältellyt ja koittanut pidätellä vaikka tiukkaa tekeekin molemmat.

jonna_82 > Ovis voi aiheuttaa tihkuilua, ihan kuten Mirage muisteli. :)

Uusille tervetuloa! =)

Nyt on pakko taas palata valmisteluiden pariin ja koittaa syödäkin jotain. Palailen myöhemmin kertomaan testasinko vai odottelenko huomiseen aamuun.
 
Tänään tein päiväpissasta testin. Oli citariin tullut niitä liuskoja.
Jotain hailakan hailakan hailakkaa olen näkevinäni, mutta enpä tiedä. Saas nähdä. Jos nyt vaikka aattoaamuun jaksaisi odottaa ja testais sitten. :)
 
Testi selvä nega ja täti astumassa peremmälle. Fiilis on aika sanaton. Lohduttaudun sillä, että voin juoda viiniä jouluaterialla ja kuohuviiniä uuden vuoden juhlinnassa. Alkuvuodesta kolahtaa varmaan postilaatikkoon aika lapsettomuuspolille ja siellä toivottavasti saadaan toivottu lopputulos aikaan. Tähän olin asennoitunut, joten taisin selvitä kirpaisulla kovan tipahduksen sijaan. Nyt keskityn iloitsemaan joulusta, murehtia ehtii myöhemmin. (Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Joku tuon lauseen minulle täällä opetti ja hyvinhän se toimii tässäkin tilanteessa)
 
MG, voih.:( Teillä on tuota matkaa jonkun verran jo takana, joten uskon että pettymys on suuri. Mutta tosi hyvä kun asia etenee lapsettomuuspolille ja saatte sieltä apuja. Eiköhän se saa sitten aikaan sen, että teillekin se toinen pikkuinen vielä suodaan. :hug:

Anniala, hui! Jännä jouluaatto tulossa teille. Plussapuhurit sinne!

Täällä on ovis hyödynnetty tänään, ja nyt vain odotellaan ja piinaillaan. Testaan varmaankin vasta tuolla dpo 12-13 hujakoilla eli menee tammikuulle. Testit siis täytyy pakata matkalaukkuun.:)
 
Kiitos Mirage ja mg, löysin tuohon vahvistuksen. Vuotokin näyttää jo tyrehtyneen eli voisi olla oviksen aiheuttama. Jännästi keho hakee omaa paikkaansa 10 vuoden pillereiden syönnin jälkeen.
Mg: hemmetin täti!! Olis ollut jo teidän vuoro ja näytti niin lupaavalta :(
 
Voi kurjuus, mg. :hug: Tuo on kaikkein ikävintä, kun saa pikkaisen jotain lupailua ja sitten vedetään matto jalkojen alta.

Matildalle ja Eevaliisalle tervetuloa. :)
Haamuilijoille viivain vahvistumista toivottelen.

Täällä on monella oviksen hetket justiinsa käsillä, kovasti paljon tärppionnea.

ON. Nyt on pakko kirjailla hiukan vauvakuumeiluoireilubongailuja muistiin, että tietää sitten ensi kierrossa täältä luntata, onko samat merkit ilmassa...

- kummallista häpyliitoksen juilintaa viimeiset muutamat päivät
- alaselän jomotusta ja nivuskipua, joka säteilee reittä pitkin kohti polvea
- vilutusta iltaa kohti
- nälkäisenä heikotusta ja tärinää
- hajuherkkyyttä
- jatkuva janotus

Joulun rauhaa kaikille, jotka palstalta häipyvät joulun viettoon. :xmas:

Öitä!
 
Kiitos myötätunnosta! :heart: Tähän alkaa tottua, turtua. Jotain siellä ilmeisesti aluillaan oli. Ihmettelen vain miksi Terot eivät auttaneet pysymään siellä. Ei aina voi jotain vikaa olla. Näyte oli laimea ja tein sen noin 3h pidätettyäni. Olisi silti jotain pitänyt näkyä, jos toivoa olisi. Edes sellainen hailakka haamu, joita viikonloppuna testasin. Vuoto hiipui yötä kohti heti runsastumisen jälkeen, mutta huomenna varmaan on ihan normaali kp1. Toivottavasti ei tarvitse kärvistellä kovissa kivuissa. Pakkasin kyllä särkylääkettä käsilaukkuun, jos tarvitsee kesken matkan ottaa. Tunteet alkaa nousta, mutta en anna niitten pilata joulua. Tunnelin päässä häämöttää valoa, kun maltetaan odotella alkuvuoteen.

Olikohan jotain kommentoitavaa? Ei oikein ajatus pysy enää kasassa. Otan yhden pienen oluen yömyssyksi, kun stressaaminen alkaa olla nyt viimein ohi. (Olen kyllä nauttinut näistä valmisteluista) Huomenna en välttämättä ehdi käymään.

Tunnelmallista joulua ja ihania hetkiä rakkaitten seurassa!
 
Voi MG, olen mukana fiiliksissä. Jännäsin sun kohtaloa päivittäin, olisin toivonut toisin. Puhaltelen plussatuulia täältä naapurikaupungista 31 asteen pakkasesta, sillä kyllä se oli tänä aamuna aivan selkeä plussa! Isäntäkin sen katsoi ja lähti vähän systeemit sekaisin töihin. Totesi vain järkytykseltään, et pitänee ruveta taloja katselemaan....hitto noita äijiä, eikö ne osaa yhtään relata!

Sandemar, dpo14, 4+0?
 
Viimeksi muokattu:
+ + + JOULUKUUSSA PLUSSAAVAT, tammikuuta suunnittelevat + + +



torstai 23.12.2010


KUUMEILEVAT
Nimimerkki...................Kiertopv:t.....Ikä.....Haaveissa...Yritys
macy gray.................kp41/30-34........30v.....2. lapsi......yk13
Huldasharks..............kp38/40......................3. lapsi......yk6
lisse...........................kp37/30-45.................2. lapsi......yk1
MolliMelooni.............kp32/35...........32v.....2. lapsi......yk3½v
kolmannen haaveilja..kp28/28-30......28v.....3. lapsi......yk3
kaneli83.....................kp28/28-32.......27v.....1. lapsi......yk4
Pikku-Saara...............kp27/30.............28v.....1. lapsi.......yk4
Viulu.........................kp27/28-30..................4. lapsi.....yk1/5
koiksa-79...................kp27/28......................3. lapsi.....yk1
SiSa78......................kp25/?...............32v.....2. lapsi......yk1/3
Barbamama35...........kp25/23-28.......35v.....3./4. lapsi...yk3
anniala.......................kp24/26-30.......23v.....2. lapsi
Matilda-08..................kp23/26......................2. lapsi......yk2
Mirage........................kp23/27-28......29v......2. lapsi......yk4
Minnäi.......................kp23/31..........31v......4. lapsi......yk2/13km2
Minnarun...................kp22/29-31......30v.......3. lapsi......yk5
Gabrielle....................kp22/26............29v.......1. lapsi......yk4
Shiny..........................kp22/?.............23v.......1. lapsi.......yk4
jonna_82...................kp22/29-32.......27v.......1. lapsi......yk7
henssu.......................kp20/28............18v.......1. lapsi......yk1
JiiMii82......................kp19/29............28v.......2. lapsi.......yk6
undercovergirl...........kp17/29-31.......26v......1. lapsi......yk11
bluebaby....................kp17/28............26v......1. lapsi......yk3-4v
Lisey...........................kp13/28-32......28v.....2. lapsi......yk2
Eevaliisa Nwogu..........kp12/20-30......26v.....3. lapsi......yk1
iloksi............................kp9/31-33.......28v.....1. lapsi......yk4,5v
Zanca...........................kp8/27-31.......26v.......1. lapsi......yk6
Epa_88........................kp8/30..........................1. lapsi......yk3
Salainen toive.............kp7/24-36(44)..22v......2. lapsi......yk2
Mariel85.....................kp6/?...............25v.....2. lapsi......yk3km2
Liina87........................kp6/29.............23v......1. lapsi......yk8
Viola30.......................kp5/27.............31v.....2. lapsi......yk7
Villervalla...................kp5/30.............27v.....3. lapsi.....yk1
AiraM........................kp2/~34......................................yk2
myrskytuuli.................kp?/?..............33v.....2. lapsi......yk2
mileon........................................................5. lapsi



TAUSTALLA
mahara, Agaetis, Amf, Sanelma, Coya, Paha päivä, Marble, very important baby, Nasukka82, Heathy, A-H, pia, Mukiin menevä, viuhpiipore, toiveikas -87, Safiirix, Sarmiina, Taikapeili, Nallekarkki, Liljah, adora, BloodyEnd, marika 83, Nuplu, Vuokko84, Constance, wilkat, angelfish, Joko, Millukka, inspire, Viuhti10, Peppi Pitkäkorva, kissendaal, Aawatar, An-nie, Mischa10, Muffinssi



PIINAILIJAT
macy gray.................dpo21
kamiraro....................dpo16
Huldasharks...............dpo13/11
Barbamama35...........dpo12
kaneli83....................dpo11
anniala......................dpo10
Mirage......................dpo9
MolliMelooni..............dpo7
JiiMii.........................dpo6
Minnarun...................dpo5/7
SiSa78......................dpo5
bluebaby...................dpo5
Gabrielle...................dpo4
jonna_82...................dpo3
Pikku-Saara...............dpo1



PLUSSANNEET
2oo9 joulukuu:
MaybeSomeday ~ Tellu30
2o1o tammikuu:
Riemu ~ tyyty85 ~ Lara- ~ ennie ~ Hyväsetti ~ jemppero ~ Auroora
2o1o helmikuu:
HayLina ~ Leli82 ~ Neila ~ sutulii ~ Sintsu78 ~ Eveny
2o1o maaliskuu:
RiikkaVaan ~ piprane ema ~ Sanelma ~ Ezziina ~ Tinker Bell ~ miya ~ AaVee
2o1o huhtikuu:
Unelmahöttö ~ babar ~ Neppi
2o1o toukokuu:
Piupula ~ icefairy ~ Milja Sivupolku ~ Sophie84 ~ vauvahaaveilija85 ~ Onnellinen x5 ~ onnipellervo
2o1o kesäkuu:
Auneliini ~ samara88
2010 heinäkuu:
mimia85 ~ Jade- ~ ToinenToive ~ tombatar ~ Jinda ~ Plink ~ Allie81
2010 elokuu:
äizikkä ~ nereida ~ Yaden ~ NeliApina ~ äiti x4 ~ tatskattu ~ dyyni
2010 syyskuu:
Aada87 ~ Iksu81 ~ Diipeli ~ Ciba ~ JA82 ~ TUUtikiks ~ MyrskyMaija ~ PohjanTuuli ~ amma
2010 lokakuu:
sannikki ~ lumihiutale85 ~ tirpula ~ Mimmimami ~ Hiipu1 ~ skumppis ~ Silva ~ MyDream
2010 marraskuu:
tätimoonika ~ skorpioni07 ~ Manzu ~ Kristen ~ karvatonkoira ~ hemari ~ valtsukka ~ HelinäKeiju10 ~ Pumpuliini ~ vimmu

PLUSSANNEET 2010 joulukuu:
iines83...........9.12. .....kp28/30-34.................2. lapsi.....yk5
miimii10.........13.12. ...kp39/36......................................yk6
Okaasan.........14.12 ....kp34/28-30..................4. lapsi.....yk9
kamiraro........17.12. ...kp21(31)/30......22v......3. lapsi.....yk1
sandemar........20.12....kp?/?.........................................yk2
Leo81.............21.12. ...kp28/28-33................3. lapsi......yk2
Huldasharks.....21.12....kp36/40......................3. lapsi......yk6




HAAMUILIJAT
MiiJane76.......19.11.



Tervetuloa uudet ja vanhat! :wave:


Listaa päivittää: macy gray


Listalla näkyvät tiedot nimimerkin lisäksi:
kp??/?? tai kp??/??-?? = Meneillään oleva kiertopäivä / kierron pituus.
??v = Kuumeilijan ikä
?. lapsi = Monettako lasta yritetään
yk? = Monesko yrityskierto meneillään (Jos yritystä on ollut pitkään, voi merkitä myös vuosina)
Yk?/? voidaan merkitä silloin, kun yritys jatkuu keskenmenon takia (Ensimmäinen luku on meneillään oleva yrityskierto ja jälkimmäinen yrityskiertojen kokonaismäärä. Plussakierto ja raskausaika lasketaan yhdeksi kierroksi)
km?= yrityksen aikana tapahtuneiden keskenmenojen määrä
Yksi kierto on kuukautisten alusta seuraavien alkuun kierron pituudesta riippumatta.
Jos yritystä ollut pitkään eikä kiertomäärä selvillä, voi ilmoittaa myös vuosina.
Piinailijoiden lista:
dpo? = Päivät ovulaation jälkeen. Ovista tikuttavat voivat ilmoittaa plussapäivän (dpo-1)

Kysymysmerkit tarkoittavat numeroita :D

Plussarikasta joulukuuta
 
Viimeksi muokattu:
mg:lle pahoittelut! Toivoin jo kovasti, että plussaat... Onneksi hoidot ovat edessä ja henkinen helpotus epätietoisuuteen! Voimia sulle ja miehellesi! :hug:

Ajattelin tänään illalla tai huomenna aamulla tehdä digin. Olihan tuo viiva aamulla puikossa vahvistunut eilisestä. Kai mut voi siirtää plussanneisiin, vaikka menkkapäivä pelottaakin pirusti ja olo on uskomaton. Jotenkin kun puulla päähän lyöty.

Kaikille teille toivon pikaista plussaa, jos ei enää tälle vuodelle kerkee, niin tammikuussa plussaatte sitten!

Nyt peuranpaistista valmistamaan ruokaa jouluksi! :p
 
mg, olen niin pahoillani sun puolesta. Pienen pieni toivon kipinä oli olemassa ja taas kävi näin. Kunpa teillekin se kakkonen suotaisiin. On se kumma kun noita kemiallisia tuntuu tulevan, mullakin on muutamassa kierrossa tullut aivan selvä haamu (tosin yksi silla *aska Predictorilla joka antaa kuuluma aina vääriä haamuja) ja sit toisissa kierroissa on testi aivan negaa. Eli kyllä siellä jotain tapahtuu, mutta että onko virhe kiinnittymisessä vai geneettisesti virheellisessä alkiossa, alkion jakautumisessa etc., sitä ei voi oikeestaan tietää.

Huldasharks, vai peurapaistia. Tuota en ole jouluruokana kuullutkaan syötävän. Onko se poron kanssa saman makuista? Rakastan nimittäin poronkäristystä! Sulla on jo ihan varma plussa, nyt vaan digiä kehiin! :) Ja Sandemar, onnittelut plussasta!

Pikku-Saara, Thaimaahanko olette lähdössä? Olisipa kiva päästä jonnekin lämpimään.. Mistähän sitä ylimääräistä rahaa keksisi..

Minä herkuttelin eilen tuoreella ruisleivällä, suomalaisella juustolla ja graavilohella, aivan mieletön yhdistelmä! Kpt etenee, hitaasti mutta varmasti. Mulla on jotenkin tosi varma olo, et tässä kierrossa tärppää, siihen nyt on uskominen :)
 
Viola: Ei se ole samanmakuista, mutta vähintään yhtä hyvää. Anopin mies on metsästäjä ja heiltä saadaan silloin tällöin herkkulihaa :p Me ei olla edes joulua kotona vaan sukulaisissa ja teenkin tuota nyt lähinnä isälleni, joka rakastaa riistaa, muttei kaupunkilaisena saa sitä juuri mistään. Tänään valmistan, pakastan ja vien ylihuomenna isälleni sitä pääkaupunkiseudulle.
 

Yhteistyössä