***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** kesäkuussa

Myräkkä, ollaan kohtalotovereita, täällä tuli nuo vaivat jo viikkoja sitten. Ei ole kivaa mut onneks aikas vaaratonta. ;)

Enni1980
, minäkään en pysty nukkumaan vatsallani enää. Massuun se sattuu ja tisseihin myös, kasvavat hurjaa vauhtia. :D

(.) Tänään yritin käydä ostamassa mekkoa siskon häihin perjantaille. Itku kurkussa piti palata kotiin kun alkoi niin sattumaan ja taas se kamala paine tuntui emättimessä. Noh, häät jäävät siis minulta väliin, ei onnistu pystyssä olo meikäläiseltä kuin hetkeksi kerrallaan. :/

Jaksuja kaikille!!

 
pööpötti :hug: kurja kun et pääse häihin. meinasin jo ehdottaa että mulla on yks musta pitkä siisti hame, ollut kahdesti päällä ja se jouustaa. mutta se ei auta tähän meidän ongelmaan että ei voida olla kauaa pystyssä.

Ellokselta saa vuoteen valtaajan, eli 40*120cm tai 40*160cm pitkän tyynyn, tilaan semmosen että saan nukuttua. helpompi kuitenkin yksi iso tyynu ku neljä tai viis pientä.. :whistle: jotka ei sitten pysy paikallaan jajajaja.. :kieh:

Tylsä pistin, voimia tulosten odotteluun. Meillä oli tässä kolmosessa eka kerta kun näky ihan selvään tuo nenäluu jo vk 12-13.

Mä vaan paisun ja paisun, neuvolan täti oli eilen kohtelias kommenteissaan kun kävin siinä.

~Käpy ja tinka POKS 15+0~
 
Aloin miettimään sitä, että jätän punktio väliin, en tosin oo ihan lopullisesti sitä päättäny. Aikasemmin en aatellu sitä keskenmenon riskiä niin suurena mutta onhan se suurempi ku tuo meiän riskiluku..
Kyllä siinä meni toista viikkoa meni ku seulavastaus tuli, mutta nopeaa sai sitten lääkärille tuon ajan. Miekään en kertonu muille ku siskolle ku en halunnu kuunnella sitä voivottelua, tarpeeksi paha olo oli ilmanki..
Voimia teille!! :hug:
 
mie olen vissiin aika outo.. mie kun nukun mahallani tai sitten puolis mahallaan koko raskaus ajan..

ja turvottaa |O lähinnä syynä on alati liikkuminen ja helle..mie en vaan jaksa olla paikallaan..

välillä kourasee melkosen ilkeesti ihan alamahalla..ja pari kivaa supistustakin ollut.. siis ei kovia mutta kuitenkin tajusin miks meinas olla että pyörryn..

edellisen synnytyksen *kestosuppari* tuli mieleen ja ihan automaattisesti päätin pidätellä henkeäkin.. :whistle:

mutta muuten menee ihan kivasti.. iltapäivällä tai viimeistään huomenna kuulen sisätautilekurin kommentin miten sokereiden kanssa jatketaan tästä eteenpäin kun ne ei ihan huonoja olleet vaikka niin luulinkin..


Dare ja nisukka 15+2
 
Seulavastauksista Kävin neuvolassa ja kysyin, tuleekohan täällä kotiin tietoa, jos yhdistelmäseulassa ei ole mitään hälyttävää. Ei kuulemma tule, eikä neuvolaankaan tule. Eli ei tarvitse miettiä, mikä on riskiluku tai niin edes päin. Oletettavasti siis ei mitään häikkää ole ollut, koska ultrasta ja verikokeesta on kuitenkin jo kuukauden päivät.

Neuvolassa siis käyty. Paino oli noussut 2 kiloa :snotty: Eipä kyllä yllättänyt lomasyömisten ja juhannusherkkujen jälkeen. Pissa oli puhdas, verenpaine ekalla mittauksella115/82 ja tokalla 128/74. Nauroi vaan terkka, että toinen näköjään nousee ja toinen laskee :D. Hb oli 137, noussut hiukan viime kerrasta. Että ei mitään hätää siis. Olin varma, että painosta terkka jotain sanoo, kun sitä ei tartteisi hirveästi tulla, mutta eipä tuuminut mitään. Viimeksi tuntui siltä, että hän vaan oottaa millon jään sokereista kiinni, mutta nyt ei sanonut niistäkään mitään. Mutta hyvä näin.
Lääkäri kirjoitti lapun, ettei suosittele yövuoroja 23. raskausviikon jälkeen. Eipä minulla enää ole öitä suunniteltukaan, mutta onpahan esimiehen esimies tyytyväinen, kun on todistus nyt siitäkin. Sykkeet kuunneltiin pienen etsimisen jälkeen, kun toinen tahtoi karata alta pois :D. Ei ehkä Möykky kuvaa nimenä hyvin, kun minusta möykyt pysyy paikoillaan... Sisätutkimus tehtiin. Kohdunsuu kiinteä ja kiinni sekä pituus 2 cm. Osaakohan joku kertoa tästä pituudesta? Tarkoittaako siis ihan kohdunsuun pituutta kuten tästä merkinnästä ymmärtäisin.

Varasin ensi viikolle yksiotyiselle ultran, kun Mikkeli ei tarjoa rakenneultraa ilman syytä. Tietysti jos sokerirasituksessa aikanaan jotain häikkää kunnolla on, niin sittenhän äippäpolilla ultrataa useammin. Ihana kyllä päästä pikkuista vilkaisemaan! Ja pääsee tuo armas siippakin mukaan. Hintaa kyllä ultralle tulee, kun arviota kysyin, niin hinta-arvio oli 145 euroa. Saakohan siitä kelalta mitään, kun en ole asiaan perehtynyt... Sukupuolta meinaan udella, vaikka alunperin olinkin sitä mieltä, että en sitä halua tietää. Muille tosin emme aio kertoa. Tosin minun lörppäturpani tietää :LOL:

Tulipas nyt omaa napaa.

Aurinkoista päivää kaikille! Ja jaksamisia niille, jotka jaksamisia tarvitsee. :hug:
 
Keskiviikkoa! Tänään ajattelin pitää esikon kotona, niin johan se väsyttäis niin et silmät menee väkisin kiinni. 2 päivää oon ollu tosi reipas, ei oo väsyttäny yhtään. Ja sit tänään taas. Liekkö taas arvot matalalla..? Nyt keitin aamukaffet, jospa sit jaksais vähän paremmin :)

Enni Ai teilläkin autotallinrakennus-projekti.. :) Meillä myös, tosin vasta anturin paikka on valettu. Että ihan alkuvaiheessa ollaan. Mulla helppo siinä mielessä ollu tähän asti tuon esikon kanssa, kun se haluaa vain kaivaa kaivinkoneellaan, leikkii kaivavansa autotallia :) Näki ku iskä kaivo kaivinkoneella pohjaa :)

Koivunkäpy Kiitti vinkistä! :) Mäkin taidan ostaa tollasen vuoteen valtaajan. Esikon kanssa oli helppoa ku odotin 2 viimeistä kuukautta yksin. Otin kaikki talon tyynyt, miehen tyynyn pistin jalkoväliin :D Siitä sai :kieh: Nyt, jos mies jaksaa loppuun asti, ostan tuon valtaajan. Tarvii jalkojen väliin tyynyjä yöllä. Ja mieheen voi sitten nojata :D

Mullakaan ei tuo mahallaan nukkumineen enää mukavaa ole. Herään usein yöllä ku oon kääntymässä mahalleni nukkumaan, miettien että pystynkö. Vähän aikaa saan siinä asennossa oltua, mutta kyllä täytyy kääntyä kyljelleen. En oikein tykkää kyljelleenkään nukahtaa, täytyy olla selällään. Eikä sekään enää onnistu kauaa..

kattiina tuosta sukupuolesta mainitsit. Olin vielä eiliseen asti ihan varma etten halua tietää, niinku en esikonkaan aikana. Eilen sit juttelin yhden kaverin kans jolla LA tammikuun lopulla. He odottavat jo kolmatta ja haluavat tietää sukupuolen. Ihmettelen että miksi, kun heillä jo tyttö ja poika on. Sanoi, että haluaa sitten laittaa vauvalle kaikki valmiiksi, ettei sitten vasta vauvan syntymän jälkeen tarvi alkaa pesemään varastosta vaatteita vauvalle. Mutta nyt kun esitän tän teille, niin miksei niitä vaatteita muka voi ihan hyvin pestä ku kotiutuu vauvan kans. Ehkä pari päivää joutuu pyörittään useemman koneellisen, mut mitä sitte. Pesee ne "neutraalit" vaatteet valmiiksi.

Oletteko miettineet kumpaa toivoisitte? Siis tietty sitä toivoo että lapsi on terve. Kun itselläkin tuo esikko sairas lapsi, niin osaa enemmän arvostaa lapsen perusterveyttä. Silti sitä toivoo toista sukupuolta. Toivoisin salaa tyttöä. Tytölle olisi jo nimikin valmiina ;)

Voi inhotus tätä allergista nuhaa, jatkuvasti vuotaa nenä. Pitäiskö melkein soittaa neukalle tai johonki et voiko jotain lääkettä ottaa? Esikon aikana lääkkeitä ei suositeltu, mutta jotenkin selvisin sen kesän hyvin. Mutta esikko syntyikin heinäkuun lopulla, eli olin ihan viimeisilläni. Liekkö sillä merkitystä? Vai onko sekin vain niin että aika kultaa muistot ;)

Ihana ilma taas. Pilvistä tosin, ja tuulee. Mut lämmintä melkein 20. Katotaan tuomas veturi ja palomies Sami, sit painutaan ulos :)

Myräkkä ja keiju 15+6
 
Myräkkä Minäkin olin tosiaan ihan varma, etten halua tietää, mutta näin se mieli muuttuu. Miehen sisko oli kysynyt ja oma tätini oli kysynyt (ai miten niin meidän sukuun on tulossa vauvoja), niin kyllähän se uteliaisuutta herättää. Sukupuolella ei ole väliä. Mies totesi, että ehkä hän alitajuisesti toivoo poikaa ja kyllähän minä alitajuisesti tyttöä toivon. Jompikumpi sieltä tulee kuiteskin, eikä sillä oikeasti ole väliä :). Tervettä lasta toivotaan ennen kaikkea. Tyttöolo mulle on palannut, tiedä sitten. JA enkä sitten tiedä, kuinka varmasti sukupuoli sitten pitää paikkaansa ja suostuuko toinen edes mitään näyttämään :D.

Minä olen katsellut vaatteita vauvalle, mutta minua ei ole viehättänyt vaaleanpunainen tai -sininen ollenkaan. Neutraaleja värejä ole katsellut. En ole pastellivärien ystävä, joten veikkaan, että meillä lapsi puetaan aika selkeisiin ja voimakkaisiinkin väreihin. Tiedä sitten.

Aini, ensi kerralla saan neuvolasta kelan paperit, jotka sitten pitäisikin täytellä ja lähettää palkanlaskentaan, josta lähettävät sitten kelaan. On se jännää.

Kattiina ja Möykky 17+6
 
Myräkkä, zyrtekkiä saa ottaa kun on eka kolmannes ohi, toki ennemmin suositellaan nenusumuja ja silmätippoja, mutta kun niistä ei ole minulle mitään hyötyä niin otan napin silloin tällöin kun oikein tukkoon menee.

Kattiina, se 2cm on se osa kohdunkaulasta mikä tuntuu emättimen puolella, mulla on ultran mukaan moisella kapineella pituutta 5cm, käsikopelolla 3cm. ens viikolla selviää onko se muuttunu mihinkään, toivottavasti ei.

Mä tahdon tietää sukupuolen, vaikka villiveikkaus että tyttö ois tylossa, poika unia oon kyllä nähny.
MEillähän on jo molempia, että "sinänsä ei väliä", kunhan ois terveempi ku nuo kaksi edellistä
:/ tai no, alkaa ne nyt jo olee kondiksessa, mutta kuitenkin.
Tosin kun miettii millä geeneillä tässä lapsia tehdään niin enemmän ihmettelen jos lapsella ei mitään ole.
toisaalta toivon että tää tulokas ois tyttö, meillä kun on pojalle vaarana saada perinnöllinen sairaus, mutta ihan ikäeron takia toivon poikaa.
Tuleepas taas puuta heinää..
 
kattiina, saat ultrasta kelakorvauksen, paikasta riippuen sen saa heti paikan päällä tai sitten se pitää hakea itse.

Koivunkäpy, ihana ajatus, tuo mekko. :) Mutta juu, katselen sitten hääkuvia ja kyselen veljen perheeltä miten häät sujuivat, he kun majoittuvat viikonlopun meillä. Mies jää myös häistä pois, sanoi vain että me ollaan perhe ja kuljetaan yhdessä. :) Ihan söpösti ajateltu. Tais kyllä vain olla helpottunut kun ei tarvitse pukua päällensä vetää. :D

Mietin tässä että leipoisin miehelle nimipäiväkakun, pitäisi vain hakea ainekset kinuskikakkuun ja sitten se pitäisi vielä tehdä. Jänskättää että pystynkö käymään lähikaupassa. No yritetään. Eihän autolta ole pitkä matka kauppaan. Ja sit jos taikinan tekis tuolilla istuen jos ei muuten onnistu. On tää säätämistä. :D

pööpötti ja masukki 16+3 :heart:
 
Pööpötti,juu ekana mietin et onhan mulla se yks kiva luumunpunainen mekko joka on nähnyt jo kahdet häät ja yhdet ristiäiset, mut sitten hokasin ettei se mahda sopia jos maha näkyy yhtään :LOL:
Mä ajattelin olla urhee ja lähteee kaupunkiin pentujen kanssa leikkikentälle siks aikaa ku ukko käyp lääkärissä, nuo tappaa muuten toisensa, ollaan kk oltu kotona ja sen kyllä huomaa. ihanaa ens kuussa alottaa meidän ex-pph hommansa pääsee edes sinne päivisin leikkimään. meillä siis poika menee takaisin sinne, mutta ens kuu on merkattu lomakuuksi niin tarvii ite kulkea mukana, mikäs siinä kun juttuun tullaan lositavasti.

jaha, jokohan tuo ruoka ois valmista..
 
Sydänkäpynen, ihana kuva!!! :heart:

Taas kun lueskelin Mediuutisia alkoi pistää vihaks! Voi hel**tin ihmiset kun on ihan pakko matkustella huvikseen noille pandemia alueille! Niin joo, vaikka eihän se tietty kiinnosta, jos ei ole riskissä, "pikku flunssahan se vaan on". Mukavaa meille raskaana oleville. :/ Toivotaan että rokote ehtii ajoissa. Himputti!!! :kieh:
 
pööpötti, siihenhän on kokeiltu tuota tamifluta jota ei ainakaan saa raskaana ollessa, ja todennäköisesti myökään tuota uutta rokotetta ei anneta raskaanaoleville, koska ei olla tutkittu sikiölle mahdollisia haittavaikutuksia.
Ja tästä ei nyt kukaan revi ressiä, jooko? tuli vaan ekalla neuvolakäynnillä juteltua tätin kanssa tuosta.
Itteä hirvittää ku kaverin ukko reissaa kiinassa/usassa työasioissa että kohan se ei sitä saa..
 
Koivunkäpy, niinpä, vaikutukset voivat olla mahdollisesti haitallisia, mutta sikainfluenssan ollessa kyseessä myös raskaana olevat rokotetaan. Ja jos tartunnan saa niin Tamiflu pitäisi aloittaa pikaisesti. Muutenhan se voi olla menoa sekä äidille että sikiölle. No joo, kamaalahan tämä on, ja kyllä se väkisinkin alkaa ressaamaan kun syksy ja influenssakausi lähestyvät. Taitaa olla minun kohdallani niin että tieto lisää tuskaa (alaa kun opiskelee niin tietoa tulee koko ajan, vaikka muu media ottaisikin taukoa uutisoinnissa). Jos vaan pystyy niin kannattaa tosiaan olla ressaamatta. Eihän sille sitten mitään voi, muuta kuin suojata itsensä ja perheensä mahdollisimman hyvin.
 
pööpötti, hyvähän mun tietty on täältä korvesta huudella, pakko ei oo liikkua mihinkään ja lähinaapuriinkin on 350m :ashamed: tietty neuvolassa on suotavaa käydä.
enemmän mua arveluttaa tuonne sairaalan ensiapuun toistaseks kammeta, katotaan sit syksyöllä JOS toinen aalto edes tulee, kovastihan ne höyrys sarsista, tirppalentsusta ja ebolastakin, eikä nosita vielä ole mikään räjähtänyt käsiin. Olen optimisti :saint: edes joskus..
 
Koivunkäpy, jep, vielä ei ole hätää, hyvä niin. :) Tietystihän lintuinfluenssa ei tarttunut ihmisten välillä, ja mikään noista ei ollut pandemia. Mutta aika näyttää. On muutes ihan hyvä asua korvessa, jos tilanne menee siihen niin minäkin linnoitaudun neljän seinän sisään enkä liiku mihinkään. Hyvä että olet optimisti, minä taas aina murehdin jo valmiiksi kaiken maailman surut etukäteen. :ashamed:
 
Minäki alkuun ajattelin et hyvä asua korvessa, ei tänne ainakaan tuo lintuinfluenssa tuu. Mut täältäkin väki matkustelee koko ajan; norskit varsinki. Toivotaan nyt ettei kuitenkaan tänne asti tuu, eikä muutenkaan ala suomen kamaralla riehumaan tauti. Mutta minkäs teet, tulee jos on tullakseen. Mä tavallaan uskon siihen että ihmisten päivät on valmiiksi luetut, ei niihin voi itse vaikuttaa. Maapallo vähän korjaa tätä ylikansoitusta, milloin milläkin.

Huomenna reissuun, IHANAA! Pääsee vihdoinkin ihmisten ilmoille (ja just ku kehuin kuinka täällä korvessa on hyvä asua ;) ) Ja kun vielä lämmintä luvattu niin mikäs se on ollessa. :) Pitää vain nukkua päiväunet huomenna että jaksa illalla pojan unien aikaan lähteä matkustamaan.. Yöllä vasta ollaan Rovaniemellä perillä.
 
Täytyy muistaa tuosta sikalentsusta sekin fakta että kaikki suomessa olevat taudinkantajat ovat kotihoidossa ja kukaan ei ole kuollut. Mie en osaa pelätä tai olla huolisaan laisinkaan. Vaikka syksyllä kun työt taas alkaa, lappaa jos minkä maan kansalaista ees sun taas. Jos asioita alkaa liikaa miettiin niin mustakin on kohta valkea :)
 
Huomenta. Ei vielä tänään lähdetäkkään, vaan huomenna aamusta vasta varhain. Huomasin tarkistaa niin tivoli aukeaa vasta kolmelta, niin ehditään hyvin aamusta lähtemään.

Juuri vein esikon päiväkotiin. Sain tiedotteen jossa kerrottiin päiväkodin tiloista löytyneen taas hometta. Ei ole montaa vuotta siitä kun olivat olleet evakossa kun päiväkotia home-rempattiin, taas sieltä löytyi hometta (ja mitä kaikkea puutteita olikaan en edes muista) Ovat vaatineet remonttia taas pikimiten, mutta saas nähdä. Mietin kyllä että kannattaakohan sitä junioiria sinne viedä kuitenkaan, vasta kun on ihan pakko (siis jos palaan töihin) Nyt ku mietin niin poika on kyllä aina päiväkoti päivän jälkeen ummistellu silmiään. Siis että puristaa niitä kiinni. Olen ajatellut johtuvan väsymyksestä, mutta voisiko se johtua siitä homeesta? Kun usein myös hieroo silmiään.. Huh onpa kyllä taas kivaa..

Tänään muuten POKS!!

Myräkkä ja keiju 16+0
 
Huomenia,

Täällä on herätty nenä tukossa, päänsärkyyn ja muutenkin tuntuu, ettei uni ole piristänyt yhtään. Vissiin helle pääsee vaikuttamaan ja smaoin se, että on enemmän jalkojensa päällä kuin lomalla. Pitää etsiä tukisukat jalkaa tänään töihin ja käydä ostamassa niitä muutama pari lisää. Vettä ei meinaa muistaa töissä tarpeeksi juoda ja kyllähän sen sitten huomaakin. Mutta en keleistä valita. Ihana ajatella että pääsee mökille lauantaina nauttimaan auringosta ja lämmöstä!

Ja mullakin poksuisi tänään!

Kattiina ja Möykky 18+0
 
Huomenia myös täältä!

Hirveä flunssa päällä, joten tullut nukuttua kunnolla ja kun kerran kesälomalla ollaan niin pitää nukkua :) Itseä kyllä vähän hirvittää tuo sikainfluenssa varsinkin kun meillä on tulossa se jenkkimatkakin tässä. Mietin, että olisko liioittelua laittaa hengityssuojain ainakin lentokoneeseen? Äiti oli pariisissa pari viikkoa sitten ja sanoi, että siellä näki paljon raskaanaolevilla noita hengityssuojaimia.

Onko muut vielä ottaneet vauvavakuutusta tai aiotteko ottaa? Me päädyttiin Pohjolan vauvavakuutuksen. se oli aika kallis, mutta ajateltiin vaihtaa se sitten siihen ifin vakuutuksen, jonka saa kun vauva täyttää 2kk. Vauvavakuutus pitää siis olla ennen viimeistä kolmannesta hankittu, että ne vielä myöntää...

Onko muita selkäkivusta kärsiviä? Itsellä tuo alaselkä on tosi kipee. Kävin kiropraktikolla ja se auttoi vähän. Päänsärkyyn se auttoi enemmänkin, se jäi sinne kokonaan :)

On tää kanssa. Nyt on pahoinvointi loppunut kun seinään noin viikko puoltoista sitten ja nyt on hirvee pelko siitä, että kaikki ei oo kunnossa, kun ei oo pahoinvointia todistamassa, että vauvalla kaikki hyvin. Vatsakaan ei oo kasvanut viimeseen pariin viikkoon ja on muutenkin todella pieni. Ja potkujakaan ei vielä tunne. Vai onko joku jo tuntenut? Uudelleen synnyttäjät viissiin voi tuntea jo aikasemmin?

Plaah... kai tää odotuskin vaan on yhtä murehtimista. Kai siitä jotain merkkejä tulis, jos vauvalla olis jotain hätää, vaikka ei viissiin aina tuu ainakaan heti.


Leppis ja tonttu rv16+1 Eli eilen oli POKS
 
Vielä tuohon päiväkodin homeongelmaa laitan tänne. Kun juttelin yhden kaverini kanssa, joka sairaanhoitaja. Ensin juteltiin tästä homeongelmasta, sitten muita juttuja. Sitten kerroin kuinka pojallani nyt sitten alkoivat nenäverenvuodot (kuuluvat tähän verenvuototautiin) Hän osasi heti yhdistää ne tähän homeilmaan, että kun limakalvot kuivuvat ja aiheuttavat sitten vuotoa. Niin minäkin sitten viimein tajusin että siitähän se varmaan johtuu, kun en ole sitä sen kummemmin ajatellu. Eivät välttämättä olisi vielä alkaneet ilman tuota homeista päiväkotia. Tuotahan ei tietenkään millään voi todistaa, mutta jos ajattelee maalaisjärjellä niin..

Järkevintä olis varmaan ottaa poika nyt hoidosta pois kokonaan, kun kerta itekki kotona olen. Mutta entä sitten minun jaksaminen? Onko pojalle hyötyä äidistä joka ei jaloillaan jaksa olla. Eilen olin pojan kanssa koko päivän ja oli oikein mukavaa. Siis ei vaivannu mikään koko päivänä. Iltapäivästä sitten alkoi tulemaan huono olo, ja niinhän ne oli verenpaineet laskenu aivan alas. Vaikea juttu.. Pitäs varmaan soittaa johonki asiasta, mut mihin? Soittaisko päivähoidon ohjaajalle, kunnalliselle lääkärille vai LKS:ään omalle lääkärille.. Kylläpäs tämä on hankalaa..
 
Soita eka tk:een, ohjaavat kyllä sieltä soittamaan LKS:aan mikäli eivät ota kantaa. Tieten kannattaa päiväkotiinkin olla yhteydessä, että onko vuotoja ollu sielläki usiammin..
Titenki sun pitää ottaa oma vointi huomioon, että jos poika pitää kotia ottaa niin apua sie siihenkin tarttet..
Taitaa tuo homeongelma olla iänikunen ongelma päiväkodeissa jokapaikassa :(
 
No mä soitin meidän terkkatätille, ja melkein aloin tuntemaan itseni pöljäksi koko soiton suhteen.. Ei ottanu mitään kantaa mihinkään, sano vaan et eihän siihen mitään kuitenkaan tänään voida tehdä.. Ja alko vaan puhumaan sairaslomasta, et täytyisikö isälle kirjoittaa sairaslomaa että tulee hoitamaan poikaa kotia. Sanoin että eihän siinä ole mitään järkeä! Että seki päiväkoti on "homekorjattu" jo kahtena kesänä peräkkäin, et näillä eväillä poikaa ei voi enää koskaan viedä sinne ja jomman kumman oltava siitä syystä sairaslomalla. Ja kuka semmosta työntekijää pitkään kattelee?
Pistää jo suututtamaan. Onhan se kaikille lapsille terveysriski, mut jotenki tuntuu et ku mun pojalla vielä niin alhainen Hb, ja jos päiväkodissa olon takia esiintyy verenvuotoja (joka laskee taas Hb:tä ) niin enhän mä voi sinne poikaa laittaa. Etenkään ku ne ei osaa edes antaa lääkettä siellä, vaan meinaavat aina vuodon sattuessa et "ei se kyllä tarvi". Ei ole asiantuntevaa ja koulutettua hoitohenkilökuntaa.. Kahdesti jo olen hakenu verta vuotavan pojan sieltä hoidosta pois. Alkaa jo tympimään.. Voi näitä pienen paikkakunnan ihanuuksia ;)
 

Yhteistyössä