IVF marras/joulukuu

Minä lasken aina ensimmäiseksi päiväksi ensimmäisen kunnollisen vuotopäivän. Me saatiin kanssa todella vähän tietoa itse punktiosta yms, mutta eiköhän niistä papereista sitten selkiä enempi. Minulla on seuraava ultra maanantaina ja siihen asti pistelen 150 annosta puregonia iltaisin. Sitten mietimme jatk aikoja tarkemmin.
 
Johanna72, palasimme takaisin AVA-klinikalle. Olemme olleet siellä ennenkin hoidossa (3 inssiä). En pyytänyt kopioita tehdyistä hoidoista vaan kerroin lääkärille mitä on pistetty, minkä verran, minä päivinä ja kuinka lääkkeet toimivat.Ja minulla on ne ns.hoitokortit. Sen pohjalta lääkäri teki arvionsa (+ultrasi), ja siis tuntee minut ja elimistöni jo ennestäänkin. Todella hyvää palvelua sain ja olen kiitollinen nopeasta toiminnasta. Nyt nuo kelan maksurajatkin paukkuivat yli, joten seuraavat lääkkeet saa halvalla.
 
Tervehdys!

Darma: Loistavaa, että asiat järjestyi ja pääsitte samoin tein aloittamaan. Me ollaan myös AVAssa ja kuulun kans tyytyväisiin asiakkaisiin. Hommat hoidetaan ystävällisesti, nopeasti ja hienotunteisesti.

RobottiRuttunen: Mulla oli viimeksi punktio kp 14 eli just siinä oviksen tienoilla. Piti olla päivää aiemmin, mutta follikkelit oli vikassa ultrassa liian pieniä, joten Puregonia jatkettiin vielä kahden pistoksen ajan suuremmalla annostuksella.

Elämänperhonen: Oli meillä viimeksi hoitona icsi ja marraskuussa tulee taas oleen samalla kaavalla.

Oikein paljon tsemppihalituksia tälle koko joukkueelle - jo oleviin ja pian tuleviin hoitoihin :hug:
 
Moikka!

Mahtuuko tänne joukkoon vielä yksi PAS:silainen? Meille tulee 2. IVF/ICSI-hoidon 1.PAS ensi kiertoon. Luomukiertoon ollaan siirtämässä. Siirto tulee varmaan ihan joulukuun alkuun.

Meillä meni tuoresiirto ohi kun mulle tuli lievä hyperi ja olin todella kipeä. Tämän jälkeen tuli elämäni kamalimmat kuukautiset jotka ovat nyt vihdoin ja viimein loppuneet.

Tsemppiä kaikille! :hug:
 
Tervetuloa Amelia! Hyvin mahtuu mukaan =)

Jouduitko käymään lääkärillä saakka vai menikö oireet itekseen ohi?

Pelkään kauheasti tuota hyperin mahdollisuutta, kun viimekertaisen punktion jälkeen oli hengittäminen pari päivää vaikeaa ja pelkkä puhuminenkin hengästytti. Myös keskivatsassa oli tosi turvonnut ja jotenkin "nesteinen" olo.



 
Kiitti kaneliomena! =)

Juu kyllä jouduin parikin kertaa käymään sairaalassa. Punktio oli maanantaina. Tehtiin nukutuksessa kun munia oli 58. Olin sen jälkeen todella kipeä ja tiistaiiltana kivut yltyi ja kauheaa paineentunnetta tuli rintaan, turvotus vaan lisääntyi. Käytiin sitten miehen kanssa päivystyksessä ja ultrattiin ja nestettä oli aika runsaasti. Määrättiin verikokeita ja keuhkokuvalle. Sain valita menenkö kotiin nukkumaan vai haluanko jäädä osastolle. Aamulla mulla oli sitten lapsettomuuspolille kontrolliaika. Menin kotiin nukkumaan ja aamulla polille. Kokeet ok ja keuhkoissa ei ollut nestettä. Vatsaontelossa kylläkin lisääntynyt nestemäärä. Sain kipulääkettä ja menin kotiin lepäilee ja pari päivää kesti kunnes vaan yhtäkkiä huomasin että kävelin normaalisti eikä ollut kipuja. Kuitenkin kesti jonkin aikaa etten pystynyt nukkumaan kyljellä mutta kyllä se sitten aika nopsaa meni ohi. Pelottava kokemus. Ei kiva. :( Ja sitten vielä kun harmitti ettei voitu tehdä tuoresiirtoa kun meni näin. Onneksi pakkasessa on 5 kaunista alkiota odottamassa. Kunhan ne vaan pärjää...

Ollaan miehen kanssa päätetty ettei aloiteta enää uutta hoitoa tämän jälkeen. Sen verran rankkaa on ollut. Ollaan puhuttu adoptiostakin. Toivottavasti nuo pienet pakkasessa nyt vaan tsemppaavat! :heart:
 
Amelia3: Kuulostaa kyllä tosi hurjalta. Ja jos toi on ollut vielä lievä hyperi... Todella suuri toi munasolujen määrä. Oliko sulla Puregon ja millä annostuksella?

Kauhee kysymystulva multa koko ajan, kun mietin tässä samalla sitä, että mulla oli viimeksi Puregon 150 yksiköllä ja parin viimeisen päivän aikana ennen punktioo oli ilmaantunut kovasti pieniä munasoluja munasarjojen laitamille.. Niiden punktoiminen teki aika kipeetä.
Nyt mulla alkaa varmuuden vuoksi 125 yksiköllä - saa nähdä joutuuko sitten matkan varrella annostusta nostaan...

Noi on aina tosi kovia päätöksiä. Me ollaan kanssa päätetty tämän olevan viimeinen kerta. Tuntuu, että tähän "lapsentekojaksoon" on jotenkin jumittunut niin täysin, että se välillä kaikkine pistelyineen ja piinailuineen hallitsee aikaa, ajatuksia ja tekemisiä niin paljon... On pakko lähteä suunnittelemaan elämää eteenpäin, vaikka rankkaa se tulee olemaan, jos nyt ei käy onni myötä. Musta tuntuu (jos ootte kyseisen elokuvan nähneet), että tää on kuin jatkuva murmelinpäivä - joka kuukausi herää samasta pisteestä ja vaikka mitä tekisi niin mikään ei muutu :|

Kovasti tsemppihalauksia kaikille :hug: Ja jokaiselle alkiolle runsain mitoin taistelutahtoa ja onnea mukaan :heart:
 
Kävin ostaa lääkkeet apteekista. Siel aloin ihmettelee, et missäs se Puregonin kynä on. Ne alko siellä, et pistät sää ite. Olin joo, et tartteisin sen kynän. Ne tietty oli, et et sää voi pistää ekaa kertaa ite jos tulee joku allerginen reaktio (ite kyl mietin samaa). No ne oli et ei heil ole kyniä ees myynnis, pelkät ampullit vaan. Et hoitopaikasta ne kynät saa. Aha, just eipä kukaan puhunu mitään. Soitin viel toiseen apteekkiin, eikä heilläkään ole edes maahantuojalla kyniä. Pitäskö se kynä sit saada sairaalasta? Eivät puhuneet mitään. Kiva nyt ootella maanantaihin ja alkaa metsästää sitä kynää! Meillä viel sairaalaan sellanen matka, et kiva lähtee hakee ite en ees pysty autoo ajaa. Postissa ehkä kerkeis.
Toinen asia liitty siihe irrotus piikkiin. Itekö se pistetään? Kun siin paketissa lukee, et lihakseen. Enkä tietty siihenkään tajunnu ostaa ruiskuja tai neuloja. Kotona vasta katoin, et pelkät ampullithan siel paketissa on.
Oikeesti tällästen perusasioitten takia meinaa hajota pää! |O
 
RobottiRuttunen: Luin sun kirjoitusta ihan äimänä; siis miten sairaalasta on unohdettu antaa sulle kynä mukaan?
Me ollaan AVAssa hoidossa ja sieltä saatiin paitsi henkilökohtainen pistosopetus, niin ekalla käynnillä pussi mukaan, jossa oli Puregonkynä ja pari harjoitusampullia + neulat ja ruiskut Pregnylin pistoa varten...

Meitä neuvottiin pistään toi irrotuspiikki (siis Pregnyl) ihan vaan mahaan samalla tavalla kuin muutkin pistokset. Mun ymmärtääkseni lihakseen ei saa pistää kuin koulutuksen saanut henkilö...
Ainoa hankaluus tuossa Pregnylissä oli se aineiden sekoittelu ja pelotti koko ajan, että ampullit menee hajalle ja pääsee sirpaleita nesteen sekaan... Hyvin kaikki kuitenkin sujui.

Mutta tosiaan kyllähän noi neula- ja ruiskusysteemit pitäis saada hoitavasta paikasta (?)
 
me kans saatiin piikit hoitopaikasta me ollaan hoidossa oulun väestöliitossa ja mulla oli jopa pisto opetus ennen kuin sain reseptit ja piikki laukun (insseihin) nyt jatkossa kun oli eka ivf ja neulat oli loppua hain keskussairaalasta lisää piikkejä niin me ollaan lähetteellä keskussairaalasta eli kyllä yleensä pistotarvikkeet saa hoitopaikasta kait ne ehkäisee väärin käyttöä sillä ettei niitä saa ostettua varsinkin se kynä malli mulla kaikki ite sekoitettavia menopur ja pregnyl (neuloja ja ruiskuja saa ostettua aptekista mutta pitää tietää neulojen vahvuudet) meillä nyt tehdään pas omaan kiertoon niin ei joudu pisteleen vaan pääsee tikuttaan ovulaatio testeillä toivottavasti ehdit saada sen kynän ja piikit jostain
 
:eek: on tosi huonosti hoidettu sun hoidon aloitus robottiruttunen. Eiks sulla ole nollaultraa ennen kun sun on tarkoitus pistokset aloittaa? jos ne on aatelleet silloin antaa sulle ne neulat ja kynät tms. ja ohjauksen. Joka tapauksessa sun kuuluu saada veloituksetta hoitopaikastasi tosiaan neulat, ruiskut, kynät tms. puregoniin kuuluu oma hoitopakkauksensa, jossa esim. myös neulajäteastia, taitoksia, puhdistuspyyhkeitä, ruiskuja ja neuloja. Nyt ei ole hoitaja tainut olla oikein hereillä sinun kohdallasi tai saanut sinusta ja hoidostasi infoa.
Minulla on tänään pregnylin pistäminen ohjelmassa. Munasarjojen kohdalla hieman ajoittaa juilii. Ihanaa torstaina sitä jo saa kyytiin toivon mukaan 2 alkiota...tulis jo to!Mulla orgalutranit myös ollut käytössä - tuleeks kellään muulla rinnat tosi kipeiks siitä?
 
ainiin, ja siel apteekis on tainut olla jotain ihme epävarmaa porukkaa töissä. kyllä mä luulen, että näihin hormonilääkkeisiin hyvin harvoin on yhteydessä mikään välitön allerginen reaktio. Käytännössä piikitys hyvin usein aloitetaan kotona, siis ensimmäinen annos tulee pistettyä itse. Näin minullakin vaikka olen tosi allerginen kaikelle mahdolliselle.
 
Moi. kyl on hiljaista....no mutta höpöttelen kuitenkin. MULLA ON KAUHEA OLO. Mua oksettaa kympillä. ja muutenkin raskas olo. onkohan nää jotain hyperioireita? huomenna olis punktio. voisko oireet tulla jo nyt? viimeksi mulla ei tällasta oloa ollut. en pysty nousemaan ylös lainkaan.
 
Mulla tuli myös puregonista todella pahaolo, heräsin toisen pistoksen jälkeisenä aamuna siihen, että tuli suuhun asti, yäk! Lisäks olen joutunut janoissani juomaan myös öisin 4-5 kertaa. ja istuminen tekee kipeää.
Niin ja myös minä sain aloituspaketit hoitopaikasta, mutta olen saanut myös apteekista neuloja, yleensä he tietävät neulojen koon kyseiseen lääkkeeseen. Mitään suurempia reaktioita ei ole pistämisestä tullut, vain pientä kirvelyä ja olen ihan itse pistänyt myös ekan kerran. Toivottavasti saat RobottiRuttunen parempaa infoa ja tavarat mukaan tarpeeksi aikaisin.
 
Me käytiin syyskuun puolessa välissä siinä ivf:n suunnittelussa. Käytännössä se oli vaan sellanen, et lääkäri näytti jostain kansiontyylisestä jotain kuvia mitä ivf tarkottaa. Allekirjotettiin hoitolupalaput. Sit anto meille reseptit ja näytti viel minkä näkönen se kynä on. Hoitaja naputteli konetta ja anto ultra-ajan. Eli eka ultra on vasta viikko tuon piikittelyn alottamisesta, eikä siis ole mitään nollaultraa. Tolla käynnillä ei tehty ees mitään gynen tutkimusta. Edellisellä kerralla keväällä ennen vikaa inssiä ultras munasarjat. Onko sit jotenkin "itsestään selvää", kun vika miehessä? Lääkäri on viel erikoistunut lapsettomuushoitoihin. Hoitajasta en tiiä.
Mietin, et kun ite oon sh ja tän lääkärin kanssa tehny töitä (en tiiä osasko yhdistää) et jotenkin aatteleevat että tietäsin kaiken (enkä kyllä todellakaan tiiä) Mut eihän ne sen perusteella voi kattoo, et kelle annetaan tietoo ja kelle ei.
Nyt vasta tajuun, et miten vähän ollaan saatu tietoo ja toi kynä homma ihmetyttää. Ei voi kyl olla unohduksesta kyse.Kiva alkaa aamulla soittelee, kun on vaan tunnin soittoaika ja se on aina ihan tukossa. Nyt sotkee noi irtisanoutumisetkin. Luin just, et alkaavat ens viikolla siirtää ja kouluttaa töihin jääviä muihin tehtäviin, ja tekeevät pelkästään päivystystoimintaa. Pitää siis viel jännittää, jos peruuvat vaikka koko hoidot. Hoidot on kyl klinikalta, mut ultrat on sairaalassa.
 
Terveisiä ultrasta. Mulla on nyt kp6 ja 10 munista löytyi. Kooltaan olivat 10-12mm. Keskiviikkona tehdään uusi ultra ja sitten selviää punktio päivä mikä on joko perjantai tai maanantai. Olisin luullut olevan enemmän muniksia koska kipuilua on ollut niin paljon.
RobottiRuttunen: Kuinka kävi kynän kanssa?
 
:wave: Heippa!!! Punktiosta selvitty. Täytyy sanoa että edelleen toimenpiteessä pahinta on se pesu. Muutoin tmp meni ok.
Nyt vaan on kauhea jano kokoajan ja alavatsaa juilii aika tavalla. Enemmän kuin viimeksi. Sain koko viikon sairaslomaa - yhteensä 33 follikkelia ja 15 munasolua niissä...no täytyy toivoa, että se yksi siirtokelpoinen edes saataisiin..... :| Senhän tietää sitten torstaina.
Joo, no minulla kyllä oli robottiruttunen nollaultra. Käsittääkseni se tehdään esim. sen takia, että hoidolliset kontraindikaatiot huomattaisiin esim. raskaus tai jos on kovasti kystia. Mullakin huomattiin kysta ekalla kerralla, ja se tarkoitti sitten tarkempaa seurantaa. Toivottavasti robottiruttunen sait ne hoidon aloitukseen tarvittavat tarvikkeet. Kannattaa laittaa palautetta sinne hoitolaitokseen menemään!
 
No kiirehän siinä tuli. Heräsin eilen seittemältä, et jaahas nytkö ne menkat sit alkaa. Hoitajan soittoaika ois ollu vasta 14.30-15, mutta soitin heti 7.30. Hoitaja kyl oli vähän, et ai ettet oo saanu sitä alotuspakettia. Sit pistin käteen vähän enemmän sidettä tueks ja lähin autoilee. B) Lähdettyä tuli vasta mieleen, et mitenköhän sitä kaupungissa onnistuu ajaminen kun se tahti on vähän ripeempää. Hyvin onnistui, vaikka ykkönen ja vitonen piti vasurilla yrittää veivata päälle.
Sain nytsiis sieltä sellasen pussukan, missä oli kynä ja harjotteluampulli, ruiskuja ja neuloja, taitoksia ja puhdistuslappuja. Tänään sitte pistin ensimmäisen kerran. Pistos ei tuntunut miltään, vähän pistämisen jälkeen kirveli pistoskohtaa. Tota jännitin eniten, että uskallanko pistää. Kerran olen yrittänyt ottaa hb:tä sormenpäästä enkä meinennut uskaltaa sillon pistää.
Nyt siis kaikki taas ok tuon sählingin jälkeen. Ens maanantaina on eka ultra. Vähän kyl jännittää, et kasvaako siel mitään.
Kiva kuulla elämänperhonen, että sun punktio meni hyvin. Helpottaa omaa jännitystä, kun kuulee et muilla menny hyvin. Toivotaan, että saisitte monta hyvää alkiota, ja jäisi vielä pakkaseenkin.
 
heissan kaikille,

siirryn tänne tuolta syys/lokakuun hoitolaisista...just tänään aamulla testasin negan passista. Nyt vaan odottelen milloin menkat sitten alkaa ja pääsee uuteen yritykseen..tosin pakkasessa ei oo enää kuin yksi olki ja en tiedä miten siitä sitten edetään. Tietääkö täällä kukaan ? Tehdäänkö sitten vaan uusi ivf-kierros vai joudunko jonnekkin jonon hännille ????

Historiaa sen verran, että meillä on hoidoista yksi lapsi, herralla on ikää nyt 9kk ja tärppäsi ekasta passista. Sitä ennen kokeiltiin tuota inssiä ja tuoresiirtoa. Jotka eivät siis tärpänneet.

mutta näin...
 
:) 8 vauvan alkua on lähtenyt käyntiin...siis niistä 15 munasolusta 8 on hedelmöitynyt kuulemma. Voi että kun toivoisin, että edes 1 nyt osaisi kehittyä oikein....viimeksi 7 alkiosta vain yksi jakautui siirtokelpoiseksi. Salaa jo toivon kahta - niin saataisiin onnistumisprosentti hieman korkeammaksi....mutta torstainahan sen tietää. Tää odottelu on pitkää kotona saissulla. Toisaalta tekisi mieli jo töihin, ja varsinkin kun tietää, että ne hommat sitten odottaa edessä päin. Mutta ei kait sitä voi mennä, kun saissu kirjoitettu. No kyllähän näitä kipuja on vielä - panacodin voimalla pärjään. Kävely hieman tuntuu, mutta hengissä kyl selviää hyvin.
Tervetuloa vaan mukaan jeps - kaipaammekin elämää tänne lisää! En osaa kyllä vastata kysymykseesi, kun niin onnellisesti ei ole meille vielä käynyt,että tuoresiirroista pidemmälle oltaisiin päästy ts. pakkaseen ei ole jäänyt mitään.
 
Hienoa, että sait aloituspaketin RobottiRuttunen! Mihinkäs aikaan pistelet? Mulle neuvottiin, että pistäminen pitäisi tapahtua illalla. Eilen sitten pistin ensimmäisen kerran tueksi toisen lääkkeen,orgalutran tai jotain sinne päin. Sen mies tuuppasi reiteen ja kipu oli kamala!
Elämänperhosella näyttää asiat olevan hyvällä mallilla, toivottavasti torstai olisi onnen päivä.
Mitäs muille kuuluu?
 

Yhteistyössä