IVF/ICSI/PAS tammi-helmimasut

Moikka kaikille!
Kovin on hiljaista täällä meidän pinossa, taitaa olla moni lomilla. Mulla alkoi tänään työt, vähän nihkeästi tuntuu käynnistyvän... Tässä hiukan mietityttää milloin kertoisin pomolle raskaudesta. Milloin te muut aiotte kertoa? Mulla vatsa pömpöttää jo aika paljon, joten kovin pitkään ei tätä pysty peittelemään. Kaikille ystäville ja lähisukulaisille tuli kerrottua raskaudesta nyt kesäloman aikana.

Nuppu ja Nöpö 11+6
 
Joo melkoista hiljaiseloa on tämä pino vietellyt nyt kesällä!

Mä teen töitä kotoa freelancerina enkä ole vielä kertonut asiakkailleni, ajattelin sitten rakenneultran jälkeen ilmoitella että joulukuussa jään äitiyslomalle.

Maha pömpöttää jo aika kivasti ja jotain jännää kuplintaa tuolla mahassa välillä tuntuu, voisikohan olla liikkeitä? Miltä teillä muilla on ekat liikkeet tuntuneet? Mulla on tänään 16+4 ja varsinkin iltaisin tuntuu sellaisia jänniä hipaisuja tai kuplintoja mahassa.
 
Emily, mullakin tuntui tänä aamuna ekaa kertaa mahassa sellainen outo tunne, ihan kuin pieni hipaisu. Voisiko tuntua jo näin aikaiseen? Mulla tänään 12+0.
Onko muilla ruokahalu kasvanut? Mä olen viimeiset kolme päivää syönyt koko ajan, kyllä kohta varmaan niitä kiloja alkaa kertymään... Pakko vaan syödä kun kauhea nälkä jatkuvasti :/
 
NPG
Heips kaikille!

Vika lomapäivä menossa, en ookaan paljoa käyny täällä, pikaisesti välillä lukemassa teidän kuulumisia.

Nuppu: Mulla on ollu viimeset 10 viikkoo kauhee nälkä 2-3 tunnin välein ja viimee yönä näin painajaisunta et kiloja oli tullu ihan liikaa, jotain 30kg...toivottavasti ei ollu enneuni! :LOL:

Mä mietin kans sitä et koska kerron töissä työkavereille ja pomolle. Mut mulla ei enää mahdu mun normihousut jalkaan, liekö sit turvotusta vai mitä joten tuskin tätä kauhean kauaa pystyy salaileen. Ja toisaalta miks tarviskaan. Mä oon niin onnellisessa asemassa et on vakipaikka. Ja lisäks joudun/ pääsen jäämään vapaalle töistä jo 2kk ennen laskettua aikaa, koska oon hoitotyössä ja se ei oikein onnistu sit kun maha alkaa oleen tiellä eikä pääse tarpeeks lähelle esim. kun puen asukkaalle vaatteita päälle sängyllä. Joten mä oon laskeskellu et jään töistä viimestään joskus joulukuun alussa. Tuntuu kutkuttavalta ajatukselta, siihen on enää 4kk...!

NPG ja Kyösti alias Gösta (ruotsiks) 12+6
 
Heippa!
Mitäs tänne kuuluu? Kovin on hiljaista pinossa ollut.
NPG, kyllä mullakin maha näkyy jo ihan selvästi. Menee tosin kyllä vielä kesäkilojen piikkiin, mut ajattelin kertoa parin viikon sisällä töissä.
ON, käytiin eilen lääkärillä ja se ultrasi samalla. Kaikki näytti olevan kunnossa, pikkuinen siellä kovasti taas pyöriskeli :) Neuvolassa olivat laskeneet raskausviikot väärin, no kaksi päivää väärin vain.
Olo on ihan ok, pissalla pitää vaan käydä koko ajan ja maha tuntuu ahtaalta koko ajan. No tästähän se vaan sitten kasvaa, voi vaan kuvitella miltä tuntuu sitten loppu metreillä...
Hyvää vointia kaikille!
terv. Nuppu ja Nöpö (13+1)
 
Luvattoman laiskasti sitä on tullut kirjoiteltua. :ashamed: Täällä vatsa voi hyvin ja ihan selvää pyöristymistä on jo huomattavissa. Farkkuhameessa ja löysässä paidassa ei huomaa mitään mutta tänään kun oli tiukempi mekko päällä niin aamulla tartti oikein urakalla peilin edessä ihastella mahaa :LOL:

Tiistaina iski uskon puute ja kävin neuvolassa kuunteluttamassa sydänäänet. Hienosti jyskytti ja tahti oli 150. Seuraavaan neuvolaan on vielä 1 ½ viikkoa. Paluu arkeen loman jälkeen oli maanantaina edessä ja tää viikko onkin mennyt tosi väsyneissä tunnelmissa.

Meidän tilanne tiedetään jo töissä ja taitaa kaikki tututkin jo tietää :D

Siisu ja Jalmari 14+1
 
Koitetaas taas nostella meidän pinoa etusivulle =)

Minäkin kävin neuvolassa perjantaina, kaikki oli hyvin ja sydänäänet kuului hienosti (145). Painoa on tullut alusta pari kiloa lisää ja nykyään maha näkyy jo aivan selvästi. Myös liikkeet ovat alkaneet tuntua ihan kunnolla :heart: Rakenneultra on tän kuun lopussa, sitä odotellessa... Me ei tosin aiota selvittää sukupuolta etukäteen. Tänään siis 18+4 menossa.

Ja sain vielä töitäkin oltuani monta kuukautta työttömänä, juuri sopiva 3kk pätkä ennen kuin jään äitiyslomalle. Hienoa huomata että kaikkia työnantajia ei pelota palkata raskaanaolevia!
 
Pitkästä aikaa!

Onpa ollut hiljainen pino ja itse olen ollut varsin huono kirrjjoittelemaan kun on niin hässäkkää tämä elo. Esikko kovassa meno-, uhmaiässä, työt ja talon remppa plus pian häämöttävä muutto...ei oikein jää mihinkään ylimääräiseen aikaan.

Suoraan omaan napaan; muutama ultra ja neuvola takana ja vatsa on aivan valtaisa, saman kokoinen kuin esikosta n. viikolla 29-30...Vauvat jaksaa hyvin ja liikkeitä olen tuntenut n. 1½vkoa; Vauva A monottaa ylöspäin ja Vauva B alaspäin =)
Kaikki on mennyt ultrien mukaan oikein mallikkaasti, kasvavat samaa tahtia ja rakenteet kunnossa. Oma olo on vielä oikein hyvä, ainoa tosiaan että vatsa on tosi iso koska olen aika lyhyt, toinen raskaus ja tuplavauhti päällä. Esikon syntymän jälkeen mulla oli heti ikävä sitä masua, mutta tässä sitä nyt on mielin määrin! Töissä vielä muutama viikko ja sitten jäänkin jo "lomailemaan" ja laittamaan uutta kotia uusia vaaveja varten.

Ihanaa odottelua kaikille!! :heart:

Junnu ja Doublenuts
19+3
 
Moi kaikille!
Täälläkin oli jo toka neuvolassa käynti ja kuultiin sydänäänet :heart: Tuntuu niin hassulta vielä tässä alussa kun ei tunne liikkeitä ollenkaan, mutta vatsa kasvaa koko ajan. Mulla on istukka etuseinämässä, joten todennäköisesti en tule tuntemaan liikkeitä vielä ihan lähiviikkoina. Veriarvot oli laskussa, joten aloin popsimaan rautatabletteja. Ne onkin auttaneet väsymykseen aika hyvin. Muuten vointi mulla ihan ok, mitä nyt pissattaa edelleen koko ajan. Eikös sen pitäisi jo loppua...
Kerroin jo raskaudesta pomolle. Ehtiipähän alkaa miettimään varamiesjärjestelyjä ajoissa. Työkavereille kerron varmaan parin viikon sisällä, alkaa olemaan jo vaikea peitellä mahaa. Onko muilla jo selkeät mahat?
Hyvää vointia kaikille! :)
Nuppu ja Nöpö 14+6
 
Zin
Heippa hei täältäkin pitkästä aikaa!

Mullakin on ollut vähän kiirusta. Töissä kauheasti tekemistä, kotona remontti ja mun Suomen-asuntoon on tulossa putkiremppa, jota pitäis myös suunnitella. Olis niin kiva vaan olla kotona ja hoitaa kaikkia järjestettäviä juttuja.

Onnittelut Emilylle uudesta duunista!

Mullakin on jo selkeä maha. Oon töissä kertonut pomolle ja parhaille kavereille ja loput eivät tunnu tajuavan millään vaikka se on *niin* selkeää enkä mitenkään erityisesti peittele jos en toki mainostakaan sitä. Ehkä luulevat mun vaan lihoneen loman aikana... :) Jotenkin en halua kertoa kenellekään ulkopuoliselle töissä. En halua että musta juoruillaan ja tää tuntuu tosi yksityiseltä asialta. Ja kun yhä pelottaa että jotain tapahtuu. Toisaalta olis huojentavaa käyttää oikeita äitiysvaatteita kun tuntuu että kaikki vaatteet kiristävät nykyään kauheasti. Muualla paitsi töissä kyllä näytän vatsaani ylpeänä.

Vointi on ollut ihan jees, paitsi viime viikolla tuli vatsa tosi kipeäksi pariksi päiväksi kun reuhdoin puutarhassa vähän liikaa. Mullakin on istukka edessä joten liikkeet eivät tunnu, eikä kuulemma tarvitse odotellakaan niitä ennen viikkoa 24 (!). Kauhean myöhäiseltä tuo tuntuu, mutta hyvä että kuulin etukäteen ennen kun hermostun. Rakenneultra on vähän yli viikon kuluttua eikä me vieläkään olla päätetty halutaanko tietää sukupuolta vai ei... ehkä ei.

Mä en saa äitiyspakkausta, mutta sen sijaan sain veljeltä oman pakkauksen: ison laatikollisen vauvanvaatteita ja äitiyspakkaustavaroita. Kiva! :) Me ei olla ostettu vielä yhtään mitään, mites te? Meidän pitää saada ensin remppa tehtyä että saadaan vauvalle huone johon varastoida sitä tavaramäärää sitten.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Zin + Fredi (17+3)
 
Moikka!

Tänään 20+2 ja rakenneultrassa käytiin, hyvältä näytti kaikki mitat =) Ei tosiaan kysytty sukupuolta kun halutaan jännätä loppuun asti! Vauva potkii jo kovasti ja oli ultran perusteella melkoinen akrobaatti, ihan ihme asennossa siellä mylläsi.

Meillä on huomenna muutto edessä, ihanaa kun saatiin isompi asunto! Mä oon tosin ollut flunssassa nyt viikon joten en varmaan kanna paljon mitään, komentelen vaan muita :LOL:
 
Onnittelut Emilylle hyvistä rakenneultra tuloksista :)
Ihanaa kun kesä on ohi eikä ole enää siitepölyä ilmassa! Nyt kun ei ole voinut syödä allergia lääkkeitä koko kesänä niin meni vähän hohto tuosta kesän nauttimisesta...
Nyt onkin ollut ihan super hyvä olo. Ei mitään valitettavaa
;)
Onkos porukka alkanut jo ostelemaan vauvatarvikkeita? Mä olen ostanut jotain vaatteita. ei ole kauheasti säilytystiloja tai erillistä huonetta vauvalle, joten suuremmat ostokset saa vielä odottaa. Syyskuun projekti olisikin sitten siivota kaappeja, että tulisi sitä tilaa... Täytyy kyllä sanoa, että olen ihan pihalla esim. vaunujen oston suhteen. Markkinoilla on vaikka minkälaista vehjettä, miten sitä osaa sit valita hyvät? Täytyy varmaan vaan kysellä kavereilta käyttökokemuksia.
terv. Nuppu ja Nöpö (15+5)
 
NPG
Tervehdys pitkästä aikaa!

Täälläkin syyskiireitä pukkaa. Muutettiin omakotitaloon elokuun alussa ja hommaa tuntuu riittävän. Lisäks me saadaan internetti vasta ens viikon tiistaina joten senkään takia en oo päässy tänne lukemaan ja kirjoittelemaan.

Onnittelut Emilylle ultrauutisista!

Mekin oltiin viime keskiviikkona rakenneultrassa. Kaikki näytti hyvältä, mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Mullakin istukka etuseinämässä, mut luulen silti tuntevani joitain liikkeitä...tosin en oo ihan 100% varma mut melkein. Mekään ei haluttu selvittää sukupuolta, saa olla yllätys loppuun asti. Kyösti vaikutti hyvin eloisalta, livisti paikalta kun hoitsu olis ottanu kuvaa päästä. Todella hieno kokemus, saatiin nähdä enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Saatiin mukaan 3 kuvaakin (tosin makso 50kr), joista yhdessä näkyy kun Kyöstillä on peukku suun kohdalla ja sit pystyy laskeen neljä muuta sormea. :)

Mä oon mukavuudenhaluisena käyttäny äitiyshousuja jo viikosta 12 asti. Tosin vieläkin muutamat todella matalaa mallia olevat farkut menee päälle. Joten selkeä maha täälläkin vaikka kiloja ei oo tullu kun yks kesäkuusta lähtien.

Töissä kerroin raskaudesta pari viikkoa sitten. Nyt on kiva kulkea ylpeänä mahasta eikä yrittää käyttää löysiä vaatteita jotka peittelee mahaa.

Nuppu: Mä oon ostellu vauvan vaatteita alennusmyynneistä aina silloin tällöin jo monta vuotta. Lisäks oon saamassa "äitiyspakkausta" mun siskolta joka sai lapsen viime maaliskuussa. Asun Ruotsissa ja täällä ei oo mitään äitiyspakkausta, mut luulen et saadaan aika hyvin lainaks kavereilta. Tosin vaunut ehkä on sellaset jotka haluan ostaa uusina...Täytyy miettiä. Itse pitkänä ihmisenä oon ainakin miettiny et vaunujen työntökahvan pitää olla tarpeeks korkealla. Lisäks tietty tarvii miettiä miten kätevästi ne menee kasaan ja mahtuuko autoon jne.

Ootteko te hankkinu raskausajan vakuutusta? Mulla on toistaiseks ilmainen vakuutus If:ltä mut nyt ultran jälkeen vois hankkia kattavamman vakuutuksen.

Jopas tuli tarinaa... Yritetään saada kasaa vähän vilkkaammaks, niin voidaan vaihdella tuntemuksia/ kuulumisia. Se on kuitenkin niin eri asia kertoa asioista samassa tilassa oleville kun jollekin muulle, joka ei välttämättä oo koskaan ollu raskaana.

Kirjoittelemisiin!
Netta ja Kyösti (17+3)
 
Laiskanpulskea kirjoittaja ilmoittautuu hengissä olevaksi.

Emilylle ja NPG:lle onnittelut hienoista ultrakuulumisista.

Vointi on täällä edelleen hyvä. Kotidoplerilla saa kuunnella ääniä aina tarpeen vaatiessa ja välillä ihan huvikseen. Se laukka ääni on vaan niin ihana. Liikkeitä alkaa pikkuhiljaa tuntua vaikka aina en osaa sanoa onko mahatuntemukset liikkeitä vai jotain muuta. Supisteluja on jonkin verran ja ajattelinkin pyytää, että rakenneultrassa tarkistaisivat myös kohdunsuun tilanteen. Rakenneultra on tosin vasta 29.9 mutta koska supistukset on kivuttomia niin en ole ollut kauhean huolissani. Ruoka on ruvennut maistumaan taas entiseen malliin ja sen huomaa sitten vaa´alla käydessä. Painoa on tullut nyt jo noin 5 kiloa

Kovasti odottelen tota raskauden puolta väliä. Siitä on nyt tullut jonkinlainen välietappi mun odotuksessa. Muutama viikko vielä

Nuppu: Mä olen kanssa pohtinut kuinka tossa vaunuviidakossa oikein selviää. Muutama body on täälläkin ostettu mutta lähinnä odottelen tietoa kumpi on tulossa ja siirryn sitten täsmävaate ostoihin.

Siisu ja Jalmari 17+5
 
Zin
Heippa!

Onnittelut hyvistä rakenneultrista! Se on täälläkin nyt onnellisesti takana. Ei kysytty sukupuolta. Kaikki on hyvin, paitsi että sikiön vatsan ympäryksen perusteella Fredi oli noin viikon liian pieni, mutta muut mittaukset nostivat sitten takaisin keskiarvoon. Mun istukka on nyt siirtynyt siitä etuseinästä osittain kohdunkaulan päälle - eikös sen pitäisi nousta eikä laskeutua?? Meneekö tää jotenkin väärää kautta ympäri? Jossei se tuosta muutu niin se on sitten keisarinleikkaus edessä. Vaikka mulla se olisi saattanut olla tulossa muutenkin joten en liikaa tuosta huolehdi nyt.

Rakenneultrasta innostuneena kerroin nyt töissä koko meidän tiimille kun oli sopivasti tiimipalaveri ja muutenkin raportoin projekteistani. Raportoin sitten lopuksi vielä erikseen Projekti "Fredi"stä ja tuli hyvä mieli kun porukassa kävi ihastunut kohahdus vaikka kaikki olivat kundeja. :) Uskomatonta ettei kukaan mukamas ole huomannut mitään. Eilen vielä tuli yksi nainen päivittelemään kuinka olenkaan laihtunut! Oli naurussa pitelemistä... B) Mä kuitenkin käytän enimmäkseen äitiysvaatteita nyt kun ei mikään muu mahdu ja kuppikokokin on kasvanut kahdella!

Me käytiin katsomassa vaunuja kaupassa yhtenä päivänä ja se huojensi mieltä kovasti. Mulla ei ollut vaunuista mitään käsitystä ja avuliaan myyjän opastuksella ei enää tunnu että olisin ihan hukassa. Nyt ainakin tietää mitä pitää verrata jos esimerkiksi netissä vertailee. Sänky kaiketi ostetaan käytettynä ja kaukalo varmaankin vuokrataan. Mun pitää vaihtaa auto kun tähän nykyiseen ei saa turvakaukaloa. Lastenistuimen saisi, joten tuntuu tyhmältä puolen vuoden takia vaihtaa auto. Ehkä me pärjättäis yhdellä autolla se alkuaika niin voisin pitää tuon vanhan auton kun siitä niin kovasti tykkään... No joka tapauksessa rattaita ei voi ostaa ennen kun auto on päätetty, että ne sitten varmasti mahtuvat takakonttiin.

Leppoisia odotuspäiviä!

Zin & Fredi 19+3
 
Moikka!
Kiva kuulla hyviä rakenneultra kuulumisia! Mulla on rakenneultra vasta lokakuun alussa ja tuntuu, että aika matelee... Olisi niin kiva nähdä vauveli ja nähdä, että kaikki on kunnossa. Olisi ihana jos tuntisi jo liikkeet, kun välillä pelottaa ettei kaikki ole kunnossa. Houkuttaisi hommata kotidopleri, mut sitten jos sillä ei saa aina sydänääniä kuulumaan niin tulisi vaan vielä huolestuneemmaksi... Kaipa tämä murehtiminen kuuluu asiaan kun on niin hartaasti toivottu tämä vauva ja pelottaa ettei kaikki mene sittenkään hyvin. Onko muilla vastaavia fiiliksiä?
Mulla on tullut painoa vasta vajaa pari kiloa, mutta eiköhän sitä vielä ehdi tulemaan :)
Hyvä, että NPG mainitsit tuon vakuutuksen, eipä ole muistanut sitäkään yhtään miettiä ja kohta se kait pitäisi hommata. Saisi nyt edes varattua ajan hammaslääkäriin...
terv. Nuppu ja Nöpö 16+6
 
NPG
Huhuu kanssasisaret!

Mites teillä menee?
Täällä maha kasvaa toden teolla ja alkaa melkeinpä pikku hiljaa oleen vähä tiellä. Esim. kun menee kyykkyyn jne. Muita ihania raskauteen liittyviä oireita on mm. ruuansulatuksen hitaantuminen. Miten te "taistelette" ummetusta vastaan? Mutta kaikista ihaninta on tietysti kun tuntee Kyöstin liikkeet! Varsinkin illalla kun ite rauhoittuu niin sit se alkaa liikuskeleen ja möyriin. Ja oon huomannu et kun yleensä nukun oikealla kyljellä, ja sit kun aamulla kääntyy selälleen niin maha on ihan vino kun Kyösti on "vajonnu" oikealle puolelle mahaa. Hauska!

Mun mies yrittää kovasti kuunnella sydämen ääniä, muttei oo kai vielä kuullu. Mihin aikaan sen pystyy kuuleen paljaalla korvalla? Tosin on tuntenut Kyöstin liikkeitä sekin kun on painanu korvaa mahaan ja sit Kyösti liikahtaa just alla.

Hankin tänään TryggHansasta raskausajan vakuutuksen, täällä Ruotsissa maksaa reilu 100?. Se on voimassa v. 26 kunnes lapsi on 6kk. Tosin oon kuullu et varsinainen lapsivakuutus on hyvä ottaa heti syntymän jälkeen ennen kun ehtii tuleen mitään "ongelmia". Esim. ihottumaa tai allergioita.

Lennän muutaman tunnin kuluttua Suomeen, ihanaa päästä esitteleen mahaa mun perheelle ja ystäville! Oikein mukavaa viikonloppua myös kaikille teille! Kirjoitelkaahan kuulumisianne!

NPG+Kyösti (20+1)
 
Täällä kanssa tuntuu et maha on välillä tiellä eikä yletä enää niin hyvin kuin ennen joka paikkaan.

Vaivoista, mulla vetää suonta nykyään joka yö jommasta kummasta pohkeesta :( Tiedättekö saako tavallisia magnesium-kapseleita syödä raskaana ollessa? Raskausmultitabseissa on vissiin kanssa magnesiumia mutta ilmeisesti ei mulle riittävästi.

Mullakin tuntuu liikkeet yleensä parhaiten iltaisin, välillä on kunnon möyrintää =) On niitä kyllä ihanaa seurailla!
 
Heippa!
Kiva, että tuli hiukan eloa meidän pinoon :)
Mullakin on kivan kokoinen masu ja tuppaa olemaan tiellä välillä. Vajaa pari viikkoa olen tuntenut liikkeitä, ihania! Ja rauhoittaa mieltä kovasti kun masussa tapahtuu jotain. Itseasiassa tyyppi jumppailee parhaillaan, taisi herätä kun sai just aamupalaa :)
NPG, olen kärsinyt myös välillä ummetuksesta. Kuitupitoinen ruoka ja paljon nestettä tuntuu auttavan mulla. Liiaallisen juuston syömisen kyllä huomaa heti seuraavana päivänä... Välillä on tullut myös ihan älytön ähky ruokailun jälkeen kun on syönyt liian raskasta ruokaa ja eikä ähky tosiaan mene hetkessä ohi ainakaan mulla! Olenkin siirtynyt suosiolla pienenpiin annoksiin ja vetelen niitä sitten tasaiseen tahtiin.
Emily, kannattaa varmaan soittaa neuvolaan ja kysyä magnesiumista? Mä soittelin sinne viikko sitten kun mulla särki jalkoja ihan mielettömästi viikon ajan (jo nyt!). Neuvoksi ne antoi vaan ne tyypilliset jalkoja ylös ja juo paljon. Neuvolan täti sanoi mulle myös, että voisit kokeilla ottaa magnesium lisää. Joten luulisi siis käyvän raskauden aikana? Mulla on kanssa välillä vetänyt suonta yöllä, todella ärsyttävä vaiva :( Onko muita vaivannut jalkasäryt? Painoa on mulla tullut vasta muutama kilo lisää, joten kyllä ihmetyttää mistä tämä johtuu. Ei pysty pitkää aikaa seisomaan kun heti alkaa särkemään, höh.
Rakenneultraan vielä reilu viikko aikaa, alkaa jo jännittämään!
Hyviä vointeja kaikille :)
Nuppu ja Nöpö (19+2)
 
Zin
Heippa!

Hyvää kuuluu tännekin. Vatsa kasvaa mutta potkut ei tunnu vieläkään.

NPG: mulla on vatsa toiminut aika ok sen jälkeen kun aloin syödä mysliä ja vatsaystävällistä jugurttia aamuisin. Hätätapauksiin sitten paljon paljon vettä ja kuivattuja luumuja. Vinkki: älä vaan syö pizzaa, mulla siitä tuli viimeksi ihan kauhea 5 päivän ähky...

Emily, kyllä magnesiumia saa syödä. Mulle lääkäri määräsi magnesium-lisää levottomiin jalkoihin ja syön niitä normaalien vitamiinien lisäksi.

Tein oikein onnistuneen ostosreissun tänään ja ostin paljon äitiysvaatteita. Tulipa hyvä mieli. :)

Hauskaa viikonloppua!

Zin + Fredi 21+6
 
Mäkin kävin tänään vähän shoppailemassa ja ostin sitä magnesiumiakin, apteekista tarkistin saako sitä syödä ja kuulemma on ok. Toivottavasti se auttaisi!

Ostin myös h&m:ltä söpön bodyn, hirveästi en ole vielä uskaltanut mitään vauvatavaraa ostaa mutta kyllä noita on kiva hypistellä kun ovat niin suloisia. Itselle löytyi pitkä toppi, tuntuu ettei mitkään omat paidat enää peitä tota mahaa kunnolla!

Käytiin vielä kaverin kanssa syömässä, vauva innostui jälkiruuan kohdalla oikein kunnolla mahassa, selvästi tullut äitiinsä :LOL:

Ja tänään siis 24+3
 
Hyvin menee täälläkin. Massu kasvaa ja paino nousee :snotty:

Torstaina napsahti puoliväli täyteen ja tiistaina olis rakenneultra. Se kyllä hieman jännittää. Jalmari jumppailee kanssa säännöllisesti joka päivä. Muljahduksia ja kevyitä töytäisyjä tuntuu. Ulospäin ei ole vielä mitään tuntunut mutta mulla on kuitenkin jonkin verran tota vararavintoa tossa massun päällä ettei se kai ihme ole. Selällään olis paremmin liikkeet tunnettavissa uloskin päin mutta Jalmari on hieman huono liikkumaan kun minä olen selälläni. Viimeistään ne liikkeet loppuu silloin kun käden laittaa mahan päälle :D Mies joutuu siis vielä odottelemaan.

Mulla on vaivana oikeastaan vain issias ja sekin on nyt vähän rauhoittunut kun ostin jumppapallon ja sitä pyörittelen pepun alla puolisen tuntia.

Siisu ja Jalmari 20+2
 
Rakenneultrassa käyty ja Jalmari on Jalmari, siitä ei ole epäilystäkään. Sivukuvassa näkyi oikein terhakka pippeli Se siis siitä mun tyttö olosta. Mies on aivan onnesta soikeena

Muutenkin kaikki oli ok. Tarvittavat rakenteet löytyi ja oli oikean kokoiset. Painoarvio oli 391 grammaa. Keskikäyrillä mentiin mittojen kanssa. Kovasti Jalmari touhusi

Nyt mä rupeen orientoitumaan mun vaaleanpunaisista vauvan vaatteista johonki traktori henkisempään :LOL:
 
Onnea Siisamille Jalmari-lupauksesta =) ! Kiva kuulla kaikkien muidenkin kuulumisia.

Toi Magnesium oli huippuhankinta, oon ottanut sitä nyt joka ilta eikä kertaakaan ole vetänyt enää suonta! Mahtavaa!

Mulla vauva on selkeästi toisina päivinä mahassa paljon rauhallisempi kuin toisina, onko muilla sama homma?
 
Onnea Siisamille hyvistä ultra kuulumisista! Mulla on rakenneultra ensi tiistaina ja saas nähdä kuinka mun poika olon käy... Tärkeintä tietysti, että nyt näkisi kaiken olevan kunnossa.
Mulla on masussa aika vauhdikas tapaus, liikuskelee päivän mittaan jonkun verran ja iltaisin sitten on ihan tosi jumpat käynnissä :) Aktiivisuus vaihtelee kyllä päivästä toiseen, kuten Emilyllä. Mut niinhän se on aikuisillakin, jonain päivinä on virkeämpi.
Ei kai se auta kuin alkaa taas työnteko, eipä ole kovin virkeä nykyisin kun tuottaa (jo nyt!) nukkuma asennot ongelmia ja tulee nukuttua pätkissä. Onneksi on kohta viikonloppu ja saa nukkua myöhään :)
Hyviä vointeja kaikille :hug:
 

Yhteistyössä