HUHTIKUUN MASUJEN PINO

uuniomena: iso :hug: , jaksamisia ja tsemppiä uuteen yritykseen!!!

Mä odotan joulua kyllä suunnattomasti ja sitä kun koko perhe (minun vanhemmat, ja veljeni perhe lukuunottaen) kokoontuu viettämään rauhallisia hetkiä yhdessä. On niin mukavaa katsella veljen lapsen riemua. Joulun tunnelma on ihana!!

Alkuraskaudesta ajattelimme mieheni kanssa, että haluamme ehdottomasti tietää lapsen sukupuolen, mutta neuvolassa sanottiin ettei pääkaupunkiseudulla kerrota lapsen sukupuolta, koska se on niin epävarmaa. No, nyt olemme kuitenkin tulleet siihen ajatukseen ettei sillä niin väliä vaikka emme saakaan tietää. Eihän sillä väliä ole kumpi sieltä syntyy kunhan on terve!! Ja onpahan jännitystä loppuun saakka. =) Tosin mulla on kieltämättä ihan sellainen olo, että masuli olisi tyttö. ;)

Tulevalla pikkuisella on yksi serkku, täyttää jouluna 4.v.

Nimi pikkuiselle on jo tiedossa on se sitten kumpaa sukupuolea vain. :kieh: Tosin sitä ei sitten tiedä muuttuuko mieli kun näkee pikkuisen.

miranda + masuli 10+6
 
Huomenta :)

Täällä ollaan ihan rampana, eilen oltiin anoppilassa nostamassa pottuja. Ja nyt on jalat ja käet ihan tuusan nuuskana :'(

Serkkuja meillä on 3, eka on 13v sit on 4v ja 2v.
Nimi meillä on tytölle mut pojan nimestä ei päästä selvyyteen ei sit millään :headwall:
Meillä on nyt pojalla isännän suvusta kaks nimeä, ja tytölle on mun suvusta kaks nimeä. Mut jos poika tulee niin sit ei päästä yhteisymmärrykseen sit millään :/

Muuten mulla on ollut ihan ok olo mitä nyt väsyttää jatkuvasti.

Nuista sydän äänistä, mulla ei oo niitä ees yritetty kuunnella mut ultrattu on jo kaks kertaa. (ekku neuvolassa ja lääkärineuvolassa)
2.10 on sit se seerumi + npultra. Hiukan jännittää näkyykö siinä sydämmessä mitään vikaa, mut sit selvemmen kai se näkyy siinä rakenneultrassa ota ja tiiä.

Mut nyt taidan kiivetä tuonne parvisänkyyn ottaa päikkärit ku ihan yksin oon kotona :) Poika ja isäntä menivät jatkamaan potun nostoo...

Mammahuhtikuu & 11+5
 
Hei kaikille!

Uuniomenalle :hug: ja tsemiä uuteen yritykseen. Toivottavasti tärppää pian.

Sukupuoliasiaa: Esikolta ei kysytty, mie en halunnu tietää etukäteen. Nyt en tiiä saa nähdä sitten marraskuussa. Ehkä, kun sitten tammikuussa vois alesta ostaa oikean värisiä tamineita. Tyttöä tavallaan toivon, niin olis esikoiselle enemmän kaveria. Mutta olis kyllä poikakin ihana. Pääasia et tulee terve vauveli.

ööö mitäs ne muut gallupit olikaan.... hmm... hyvä muisti, harmi vaan kun on turhan lyhyt. Pakko tarkistaa.

Ai joo serkkuja; mun puolelta serkkuja on yksi, tyttö on vajaan kk ikäinen nyt. Miehen puolelta serkkuja löytyy 5 joista vanhin nyt 9 ja nuorin syntyy marraskuussa.

Niin ja vielä nimiasiaa: Meillä käytiin tiukat neuvottelut nimistä kun ootin tyttöä. Minä kun tykkään sellaisista moderneista kansainvälisistä nimistä, ja ukko sitten perinteisistä suomalaisista. Tytöstä tuli Ella. Nyt meille tulee joko Emma tai Eetu, varmaankin. Ellan toinen nimi ja Eetun toinen nimi tulee suvusta. Emman toinen ja kolmas nimi mun suosikkeja ja Ellan kolmas nimi mun suosikki. Aattelin et meillä poikalapset sais vain kaksi nimeä, ja tytöille annan kolme. Onko se jotenkin pöhköä? En vain saa natsaamaan kolmatta niemä poikanimen perään. En ainakaan sellaista jonka ukkokin hyväksyis.

Mie en muista onko tästä käyty keskusteluja aiemmin, mutta meinaatteko ottaa pakkausken, vai rahan (jonka vois kyllä hyödyntää siellä tammialessa)? Itse aattelin että otan pakkauksen. Sopiva aika lasketulle ajalle siinäkin mielessä, että voi ensin ootta minkälainen uusi pakkaus on, ja sitten joko pistää äkkiä hakemus että saa tän vuotisen, tai sitten vitkutella että saa ens vuoden pakkauksen.

Mulla kans paha olo ja väsymyskin vähän hellittäny. Paha olo tulee vain jos pitkään syömättä, tai jos syö jotain rasvasta kuten hampurilaista tai sipsejä. Väsy tulee jos oikein paljon touhuilee. Ja maha on muutes kasvanu aivan älyttömän isoksi!Ei kyllä enää hirveesti pysty peitteleen.

heppuli ja simpukka 12+1<br><br>
 
:hug: Uuniomenalle!!! Tiedän kokemuksesta että rankkaa on, mutta elämä voittaa!!!

Serkkugalluppiin: meidän lapsilla on nyt 11 serkkua. Vielähän noita voi siunaantua, kun meillä molemmilla on 3 sisarusta. Vanhin serkku on 12 ja nuorin serkku on 3. Meidän vauva onkin sit nuorin ainakin jounkun aikaa, kun nuo jo lisääntyneet eivät kuulemma haikaile enempää lapsia...

Nimiasiaa ollaan jonkun verran mietitty jo, mutta ei olla mitään lyöty lukkoon. Noilla isommilla lapsilla ei ole mitää suvusta periytyviä nimiä, joten ei tällekään sellaista laiteta. Jos poika tulee, niin isäni (kuoli 2,5 vuotta sitten ) nimi tulee jossain muodossa johonkin kohtaan, toivottavasti...
Meillä lapsilla on vähän harvinaisemmat nimet, joten ehkä tällekin pitäisi saada saman tyylinen...

En ole vielä päättänyt otanko pakkausta vai en. Molempien isompien lasten pakkaukset on vielä tallessa, joten periaatteessa en tarttis, mutta saa nyt nähdä. Toisaalta se vastaava rahasumma on niin pieni, että mitä sillä sitten loppujen lopuksi saa???

Onko kellään ongelmia seksin suhteen? Mulla tuntuu, ettei tee sitten yhtään mieli... Voisko se johtua edellisen raskauden keskeytymisestä?! Jos pelkään alitajuisesti, että rakastelu vahingoittaa vauvaa??? Tää on jotenkin niin harvinaista mulle ja mun on vaikeeta elää sen kanssa. Mies on onneksi ihana ja ainakin yrittää ymmärtää...

Nasu-Masu 11+1
 
Rouvahuldahuoleton
Varovaisesti jo hyppään tähän pinoon... Eilen sain tietää olevani raskaana ja hyppäsinkin suoraan sitten viikolla 10+5, eli tänään 10+6! Tällähetkellä laskettuaika 22.4, jos nyt sitten ei np ultrassa siirry.

Eli tällähetkellä lapsia olemassaan yksi tyttö, syntynyt äitienpäivänä 2005. Nyt siis pikkukakkonen tuloillaan.

Eli tasapuolisesti tervehdyksiä tämän pinon muille mammoille :flower:
 
elomorsian07
Moikkari! Viime kerrasta onkin varmaan öö 1,5 kk ku kirjotin ja ajattelin taas "rohkaistua" ja kertoilla kuulumisia. Päivittäin täällä käyn ja luen kaikki tarkkaan ja olen hengessä mukana! =) Oon vain niin tosi huono kirjottamaan! Ikävää kun kaikki ei ole pysynyt matkassa!

Meillä laskettu aika on siirtynyt 14.4. Käytiin ihan alussa (6+3) ultrassa koska olin ihan hysteerisen varma että taas on tuulimuna, mutta siellä se pieni sydän pomppaili lujaa! :heart:

Iki-ihana pahoinvointi ja oksentelu alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta nukkua voisi koko ajan! Koulua käyn ja töihin pitäis siinä ohella palailla. Ei vaan kovin huvittais! :whistle: vaikkakin tämä 600 e vuokra on aika hyvä motivoija!!

Siitä sukupuoli- kysely- jutusta, niin me ei aiota kysyä. Miehen mielestä kaikki jännitys katoaa jos tietää... Mutta saas nähdä, mieli voi muuttua!

No mutta nyt isukin peliä kattoon... Hyviä vointeja kaikille!!
 
:flower: rouvahuldahuoleton onnittelut täältä pinoutumisesta. =)

Ja galluppiin: Serkkuja meän tulevalla vaavilla on siten, et miehen puolelta 11, joista vanhin 8v ja nuorin nyt 7kk ikänen, eli sit huhitkuussa reilu yks vuotias. Ja mun puolelta serkkuja on 7, joista vanhin on sit 6v ja nuorimmainen silloin 8kk. Sit ku tosi paljo ollaan molempien sekä mun että miehen sisarusten kans tekemisissä, nii serkuksistakin kehkeytyy hyvät kaverit. Ainakin tähän asti olleet noi lapset keskenään "ihan mahottomia". :D *ens kuussa mulla siskon häät ja nyt jo "kauhulla" ootan sitä ku serkukset pääsee yhteen. :whistle: *

Ja sukupuoleen: Ekasta ja tokasta meillä ei kysytty sukupuolia, jotenki olin ihan varma et molemmat ovat poikia, niinku sit olivatki. Kolmoselta kysyin ja se selvis sit lopullisesti kromosomitutkimuksessa eli tyttöä ootin sillon ja neloseltaki kysyin ja "arvelivat" et näyttäs tytöltä, niinku sit olikin. Tältä oon samoin aatellu kysyä, et kumpi sieltä ois tulossa. Mut sanokaas oonko "vainoharhanen" vai mistä johtuu, että aina tuntuu kun ultrassa sukupuolta kyselee, et niitä jotenki ärsyttäs se kysely. :whistle:

Ja nimiasiaan: Ei oo vielä mietitty nimeä, eikä varmaa mietitäkkää ennen ku syntyy. Sairaalalappuihin laitettavakin nimi on aina ollu nii hankala keksiä, ku ei oo tietoa minkä näköinen lapsi on. Eli tuossa syy, miks nimi "annetaan" vasta syntymän jälkeen. Eli kun näkee minkä nimen näkönen lapsesta tulee. Tosin meilläkin siitäkin huolimatta on siitä nimestä käyty joka kerta kauhiaa "vääntöä" et mikäs laitetaan. Ja tähän asti kaikki on olleet keskustelujen ja vääntöjen jälkeen mun ehottamia nimiä. Ainoostaan kolmosen nimi oli jo mahassa ollessaan "tiedossa" ja se ei siitä mihinkää muuttunu. Oli niin nimensä näköinen, et muutama muukin sanoi ennen nimen kertomista, että tehkää siitä iina, on niin iinan näköinen ja Iinahan se oli. =)

Omasta navasta: Väsyttää ja väsyttää. Eipä juuri muuta. Tuntuu, et aina vois vaa nukkua. Keskiviikkona ois se np ultra ja saa sen lasketunajan varmistettua. Tosin, en tiiä, miks edelleen pelkään, et on menny kesken. :( No, sittepä sen näkee...toivon tosissaa, et pelkoni on turhaa. :heart:

ja nyt nuorimmaiselta yököttävän hajun poistoon... :x

sieppo 10+6
 
Sukupuoliasiaa: Minä pidin jotenkin itsestäänselvänä, että sitten vasta synnytyksessä saa tietää mitä tulee, mutta mies vähän vihjas, että voishan sen jo tietää aiemminkin. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa. Olen vaan kuullut niin paljon juttuja just tuosta epäluotettavuudesta, eli että sukupuoli vaihtuu miten sattuu. Mut sen näkee sitten ultrissa. Jos väkisin on "jalat levällään" ultraajaan päin, niin sittenpä nähdään. =) :D

Ja nimiasiaan: Tytön nimi mulla on ollut jo vuosia valmiina, pojan nimistä mikään ei oo tuntunu oikeen "omalta". Mut tuossa reilu viikko sitten mietittiin miehen kanssa ihan almanakka kädessä nimiä, niin yllättäen sieltä löytyikin enemmän vaihtoehtoja pojalle! Onneks ollaan samoilla linjoilla niiden nimien suhteen, eli kumpikin haluaa "perussuomalaisia" nimiä, joista joku nimi tulee jommankumman tai kummankin suvuista. Ku on tuo sukunimikin niin suomalainen, niin tyhmää siihen ois jotain vierasperäistä ängetä. Että näin.

Serkkuja löytyy kummankin suvun puolelta 4, eli yhteensä 8, ja kaikki tyttöjä! Ikäjakauma 8v-1kk. "Leikillään" sit on vähän painostusta sen pojan saannin suhteen kummassakin suvussa. Ymmärrän tietysti appiukkoa, kun hän on niin vanhoillinen ja haluaisi suvun nimen jatkuvan.... Mutta minkäs sille voi? Tulee mikä on tullakseen.

Tässä taas tärkeimmät. Lisää viimestään torstaina, jollon on eka lääkäri ja ultra, ja samalla se niskapoimujuttu.

:wave:
 

Nyt on työnimikin annettu Pikku Nupsulle. Eli Epuksi kutsutaan :)

Serkkugalluppiin: Ei ole vielä serkkuja meidän Epulle tiedossa. Itselläni on kaksi nuorempaa veljeä. Mies on ainoa lapsi. Onneksi tuttavia on paljon ja tällä hetkellä tuntuu vauvabuumi olevan kun aika moni odottaa tai kuumeilee. Että eiköhän leikkikavereita ole ja toivottavasti niitä serkkujakin vielä tulee.

Nupsuliina ja Eppu 13+2 (- 14+1) :heart:

Hyviä vointeja!
 

Ja unohtui...Eli varsinaista nimeä ei olla vielä kovin paljoa mietitty. Minä tykkäisin tytölle esim Kiira ja pojalle Jesse tai Lassi. Mutta nimiä on niin paljon. Minun vanhemmat on joka viikko lähettäneet uudet nimiehdotukset :)

 
Lisko
Tervetuloa Rouvahuldahuoleton :)

Jes, nyt on pölyt pyyhitty pojan kanssa ja mies imuroi, pyykkiä on pesty ja astianpesukonekin tuolla hurisee, nyt on kiva aloittaa taas uusi viikko, puhtaalta pöydältä ;)

Huomenna on se veriseula ja hitsi ei ne tosiaan taida ultrata, kaveri ainakin sanoi kun hän oli vuosi sitten käynyt siinä, niin olivat vaan verikokeet ottanut ja sillä selvä. Ja kaiken lisäksi tuloksia saa ootella varmaan 1-2 viikko, huoh :/

Juu menisköhän makoilemaan tuonne sohvalle, olen tänään ihan liikaa kuormittanut tätä pinoa :whistle: :LOL:

Lisko *kohta rv 12 täynnä ja siirrytään 4:lle kuulle ja raskuden toiselle kolmannekselle* :D
 
Meillä on nimet jo mietittynä. :) Eli jos tulee poika hänestä mitä ilmeisemmin tulisi Niklas ja jos on tyttö hänestä tulisi Mandi Patrizia. :heart: Pojalle ei vielä ole toista nimeä. Maha tuntuu tosi pinkeältä ja suurelta, ja onkin kyllä suuri! Tuntuu että repeää kohta tuosta sektiohaavan kohdalta! Oiskohan siellä kaksoset?! No tiistaina on ultra että siellähän tuo pitäisi selvitä. Äiskääkin jo pelottelin että taitaa olla kaksoset tulossa! :D rv 9+5.
 
heippa!!!

täällä maha pullottaa ja on täynnä ilmaa!!!!nyt yritän hieman hillitä tätä syömistä koska maha ihan tukossa kun ei kahvia pysty juomaan..

nimi asiaan meillä ei ole nimeä mietitty.tytölle olisi pojalle ei . tytöille vaikka kuinka paljon kivoja nimi vaihtoehtoja..sukupuolen aion käydä urkkimassa yksityisellä ultrassa sitten vaikkapa kun viikkoja reilustu yli kolmekymmentä.kun mä en sinne synnytystapa-arvioon pääsyt kun olen toissynnyttyjä.rakenneultrassahan sen voisi vielä kysyä.no katotaan mitä näkyy siellä :)

pakkauksestakin joku kyseli.mä en aio sitä ottaa.ajattelin rahana sen ottaa juuri sinne tammialeen sijoittaa ne:)


mutta eipä täällä muuta.

gismo & pikkuinen 9+1<br><br>
 
Huomenta mammat ja tervetuloa uudelle mammalle :flower:

Serkkuja on 7kpl mutta asuvat kaikki ruotsin maalla joten ei nähdä kovin usein,kerran vuodessa tyyliin. Mutta siskon kanssa asutaan suomessa
ja hänellä on yksi tyttö josta tulee 2v joulukuussa ja tulevan laskettu aika marraskuussa. Keretään olemaan noin 18 vk samaan aikaan raskaana =)
Heidän kanssa ollaan tiiviissä yhteydessä,käydään usein pitkästä matkasta huolimatta( 400km) ja soitellaan melkein joka viikko. Tuleehan ruotsiinkin
soitettua mutta tietty harvemmin, oikein harmittaa kun ovat niin kaukana :(

Sitten ne nimet: meillä on valmiina tytölle ja pojalle,pari vaihtoehtoa on sitten jos lapsi ei ole just sen näköinen. kolmas nimi pojalle on perintönä kun kaikilla miehillä suvussa on se sama ja toinen nimi tule olemaan sama kun iskällä ja eka ja kutsuma nimi alkaa samalla kirjaimella kun iskä. Mieheni on tarkka näissä nimi jutuissa,tytöllä toinen nimi on sama kun mun eka ja ei kutsuma nimi(mies vaati senkin sinne) ja eka ja kutsuma nimi käy ihanasti yhteen meidän 5v pimun nimen kanssa.

Vieläkin väsyttää armottomasti välillä,pientä pahaa oloa välillä, saa todella tarkkaan valita mitä syö. Käytiin merkkipäivän kunniaksi ravintolassa syömässä lauantaina ja söin sitä mitä aina syön siellä mutta jälkeen päin oli koko päivän paha olo,oisko ollut liian rasvaista tai se paistetun maku tai jotain semmoista,se siis alko vasta jälkeen päin joten en osannut yhtään ennakoida sitä.

Mut aloitan nuo työt joten jatketaa myöhemmin.

Rv 12+2
 
ihanaa, sain särkyajan klo 11. Jos sais ehkä jo ens yönä nukuttua :whistle:
Niin siis hammassärystä puhun.
Mulla tais pahoinvointi alkaa uudestaan, tänään on tullut jo sappinesteet kahteen otteeseen :x

Voih, ois jo torstai, ois se ultra ja näkis et Sisulla ois kaikki kunnossa :heart:


Miron äiti ja Sisu 10+4
 
Mä oon jo aivan kypsä tähän olotilaan....Siis olo on välistä aivan syvältä. Ja töissä pitäis olla otsin tänään on väpaapäivä ja istten oliskin taas 4päivää töitä. Kävin maatalous keskuksessa hakemassa sipuleita jotka pistän tänä päivänä maahan mikäli mun multa piisaa...Siivota pitäis ja kohta lähteä hakemaan esikkoa kerhosta. Ja antaa ruokaa..:Ja luultavasti komennan maate sen hetkeksi jotta käy siten enemmän levosta. Nuorin tuolla pömistää leluja ja kohta taitaa olla aika kiva hyrskynmyrsky.

Takassa on valakia kun oli aamulla niin viliposta. Että ei tartte taas panna lämpöjä päälle. ;)
 
Moikka moi!

Täällä taas ahkerasti kirjoteltu =)

Sukupuolta ei varmaan kysytä ainakaan näissä ekoissa ultrissa. Katotaan sitten, jos pääsee ultraan vielä silloin joskus viikolla 38, jos sitten kysyis... Mutta en tiiä, jotenkii en kans luota ihan satavarmasti. Nyt jos sanotaan että on poika, niin siihen sitten jo asennoituu ja miettii nimiä ja ostelee ehkä vaatteita.. Sit kun syntyykii tyttö... Eipä sillä toisaaölta väliä, mutta kiva miettiä, että kumpihan siellä kollii..

Nimiä oon jo miettiny aika paljon. Tuo mies ei vielä oikein oo innostunu, esikoltakii sitten vasta kun synty. Oon aina heittäny ilmaa jonkuu nimen ja aika moni on tyrmätty :) Esikko on Aada ja ehdotin, jos poika tulee, tehdään siitä Alex, mutta ei menny läpi =) Eli ilmeisesti joku tuoki tavallinen nimi tulee lapsella olemaan sukupuolesta riippumatta. Itse olen nyt ihansunut Helmiina nimeen, mutta tuskin se ainakaan kutsumanimi tulee olemaan. Meillä on suvussa jo aika hyvin suvun nimet käytetty, kaikki parhaat on jo viety!

Serkkuja tulevalla pienokaisella tulee olemaan 7. Eikä enempää kuulemma tule? Iät 16, 14, 12, 3*7 ja 3.5v. Kovasti kaikki on esikoista hoitaneet ja varmasti tulevallekin riittää leikittäjiä. Miun kahdella kaverilla on LA parin viikon sisällä omasta, eli ainakin sieltä saa sitten leikkiseuraa!

Ja vielä joulusta, tykkään ihan älyttömästi! Miulla ei oikeestaan oo mitää vuodenaikaa, josta en tykkäis. Kaikilla on omat hyvät puolensa. Ja syksy on ollut tosi kaunis tänä vuonna ja kesäkin oli ihana, kun sain olla koko kesän kotona esikoisen kanssa.
Kävin tuossa työkkäriin ilmottautumassa, kun äitiysloma lähenee loppuaan. Sanoin kyllä jo, että uusi loma on jo vetämässä!

 
rouvahuldahuoleton
Huh, nyt jännittää. mun pitää soittaa ja kinuta pikaisesti aika neuvolasta, jotta ehdin kunnan tarjoamaan np ultraan... saa nähdä mitä ne sanoo. Mutta kai niitten pitää antaa nopeasti aika, olenhan menkkojen mukaan tänään vkolla 11+0?

Kyselyihin sen verran että tytölle on nimi olemassa, pojalle ei. Ja serkkuja meidän lapsilla ei ole, mutta pikkuserkkuja montakin. Ja mun parhaalla ystävällä on lapsi, mie lasken tavallaan serkuksi koska ollaan läheisempiä kuin mun siskojen kanssa.

 
Rouvahuldahuoleton
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.09.2006 klo 11:53 rouvahuldahuoleton kirjoitti:
Huh, nyt jännittää. mun pitää soittaa ja kinuta pikaisesti aika neuvolasta, jotta ehdin kunnan tarjoamaan np ultraan... saa nähdä mitä ne sanoo. Mutta kai niitten pitää antaa nopeasti aika, olenhan menkkojen mukaan tänään vkolla 11+0?

Kyselyihin sen verran että tytölle on nimi olemassa, pojalle ei. Ja serkkuja meidän lapsilla ei ole, mutta pikkuserkkuja montakin. Ja mun parhaalla ystävällä on lapsi, mie lasken tavallaan serkuksi koska ollaan läheisempiä kuin mun siskojen kanssa.
Kappas, olin katsonut viikot väärin eli tänään 10+0. Ensi tiistaille sain neuvola-ajan, mutta varasin myös huomiselle ykstiyiselle lääkärille ulran. Eli pakko ihan oman mielenrauhan vuoksi käydä varmistamassa tää asia. Olen nimittäin niin epäluuloinen, että pelkään tämän olevankin joku "valeraskaus" koska voin niin hyvin.... :/
 
Rouvahuldahuoleton:

Katselin, että oot Kotkasta, saanko udella vähän taustoja? Miä oon ensisynnyttäjä Kotkasta enkä tunne oikeestaan ketään, joilla ois vauvoja, ei kavereilla eikä sukulaisilla. Ois mukava jutustella, vaikka vain näin keskustelupalstalla, jotenkin vähän lähentää, kun tutkimukset ja neuvolat yms. tehdään samoihin aikoihin. Mistä päin Kotkaa oot, jos saan kysyä? Niin ja minkäikäinen, ja tottakai sen, että onkos sulla jo lapsia entuudestaan?
 
RouvaHuldaHuoleton
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.09.2006 klo 13:07 Katriina kirjoitti:
Rouvahuldahuoleton:

Katselin, että oot Kotkasta, saanko udella vähän taustoja? Miä oon ensisynnyttäjä Kotkasta enkä tunne oikeestaan ketään, joilla ois vauvoja, ei kavereilla eikä sukulaisilla. Ois mukava jutustella, vaikka vain näin keskustelupalstalla, jotenkin vähän lähentää, kun tutkimukset ja neuvolat yms. tehdään samoihin aikoihin. Mistä päin Kotkaa oot, jos saan kysyä? Niin ja minkäikäinen, ja tottakai sen, että onkos sulla jo lapsia entuudestaan?
Moikkamoi

Mie vartun nyt siis toistani, ensimmäinen lapsi (tyttö) on nyt 1v4kk. Asustellaan täällä karhulan puolella, eli kuulun toivelinnan neuvolaan. Entäpä sinä? Niin, täytän marraskuun alussa 29. Milloinkas sulla on laskettuaika? mulla näillä näkymin 22.4, huomenna varmaan tarkentuu ultrassa kun varasin ajan Appelmediin.

Oletko rekisteröitynyt? Voit laittaa yksityisviestiä jos vaikka jutellaan siellä paremmin, voin sitten antaa vaikka sp osoitteeni.

Mukavaa odotusta.
 
heips! :wave:


Olo on tosi hyvä, toivottavasti ei meinaa mitään pahaa? mulla heti alkaa pää pyöritteleen ikäviä asioita :'( oksettais ees ihan vähä tai väsyttäis! jospa tää tästä!!

minä kyllä aijon kysyä sukupuolen heti ku mahdollista :D kysyin ekasta kans mut sillon ei ultraaja halunnu kertoa, sanoi et kyllä se sulle selviää.. jotenki on niin tyttö olo :p ei voi kuvitellakaan et olis poika tulossa! ja tytölle on sitte nimikin valmiina, se kyllä voipi muuttua. ja tää tyttö olo voi muuttua helposti poika oloksi :LOL:

pakkaus varmaankin otetaan, jotenki se vaan kuuluu asiaan!

minä ajattelin jäädä ä-lomalle 50 päivää ennen la ja piän lomat ennen sitä niin pääsee jo helmikuun alusta poistumaan työpaikalta!! :kieh:
kyllä sitä jo ootetaan. minä kyllä jään sitten kotiin 3 vuodeksi, mieheltä jo lupa siihen anottu :LOL:

Triine 9+5
 

Yhteistyössä