Huhtikuun hurmurit 2015

Lakka: onhan tuo hurjaa kuulla jälkikäteen, mutta onneksi teillä on terve poika.

Taitaa ihmiset olla kesäfiiliksillä jo, kun palstakin on hieman hiljentynyt. Ja tietty meidän vauvat alkaa olla jo sen verran isoja, että kaipaavat enemmän seuraa. Meillä ainakin hymyillään ja jutellaan kovasti sekä äitille ja iskälle, mutta myös värikkäille leluille. Nyt sen huomaa, kuinka nopeeta vauhtia neiti kasvaa ja oppii koko ajan uusia asioita.

No meillä on nyt muutama ilta ja välillä päivälläkin kiukuteltu tissille. Kyllä sieltä maitoa tulisi, mutta neiti ottaa tissin suuhun ja pari vihaista imua ja tissi pois suusta ja huuto. Mielestäni mulla ei ole suihkutissit, ennemminkin maitoa tulee hitaammin. Varmaan on oppinut pullolle sen verran hyvin, kun sieltä tulee tasaisesti. Noh.. Alussahan ajattelin, etten ota paineita imettämisestä, mutta aina sitä vähän tulee epäonnistunut olo, jos ei onnistu. Tai ehkä ne paineet tulee ulkopuolelta, kun monelle on itsestäänselvää että vauvojahan pitää imettää. Mutta meillä mennään sitten korvikkeella ja pumpatulle maidolla (sen mitä saan likistettyä). Ainakin tyttö on aina pullon jälkeen tyytyväinen, kun on saanut vatsansa täyteen.
 
  • Tykkää
Reactions: lakka83
Huh sentään millaista menoa täällä on piisannut muutamana päivänä/iltana...
Poika on hoksannut, että voisi alkaa opetella kääntymistä selältä vatsalleen, Päiväunista ei ole tullut yhtään mitään kun 10min kuluttua älkää ähinä ja kääntymisyritykset. Illalla ei pientä muka väsytä laisinkaan(!) vaikka ei ole päivällä nukkunut. Sylissä kiukuttelee väsyään, mutta ei meinannut nytkään millään taintua yöunille. Yöllä nukkuu onneksi sen 4-5 tuntia ja alkaa sitten vasta ähisemään.Vielä ei ole onnistunut missiossaan, mutta yritys on kova :D

Ainiin, nyt on tullut pari naurua ääneen, ihanan kuuloista :love:

SOri vähän omanapaista (tai vauvan napaista) jorinaa. Aika väsy olo kun koko päivä on mennyt pikkumiehen viihdyttämisessä/nukutusyrityksissä/huushollin pyörittämisessä. Lisäksi kävi vakuutustarjoaja (ei jäänyt kyllä mitään hinnoista/ehdoista mieleen).

Esikko lähti mummulaan yöksi ja tyttökin meni aikanaan unten maille. Tuntui tosi rauhalliselta kun sai vauvan nukkumaan, joten lämmitimme saunan ja nautin nyt hetken hiljaisuudesta yhden siiderin kanssa (jopas onkin viime kerrasta aikaa!) ;)

Rentouttavaa kesää kaikille mammoille ja pistelkää välillä kuulumisia :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Mä taas tuun tänne kitisemään pois maitostressiäni. Jokseenkin kypsyttää ikuinen lypsäminen ja lypsysetin ja pullojen peseminen. Lypsyihin menee yli 6 tuntia päivästä. Toki osan aikaa viihdytän samalla Poikasta. Onneksi hän viihtyy jo puuhamatollakin, potkiskelee ja huitoo siinä roukkuvia otuksia ja hihkuu. Ja suuri suosikki on neuvolasta saadun mainosjulisteen hymyilevä nalle, sille hän juttelee melkein aina vaipanvaihdoilla iloisesti (mitä toi kertoo meidän vuorovaikutuksesta, kun tyyppi juttelee julisteelle? :LOL: ) Juttelee hän meillekin, ääntelyvalikoima laajenee hienosti. Yritän muistaa verrata motorisen kehityken kanssa lasketun ajan mukaisiin, mutta tulee kyllä etsiskeltyä tietoa, mitä "pitääisi jo osata". On niissä täysaikaisillakin ilmeisesti suuri vaihteluväli.

Me ei olla päästy eroon rintakumeista, toinen nänni on niin matala, ettei Poikanen tunnu tunnistavan sitä, ja toisessa on jo pitkään ollut haavat, joiden takia en pysty antamaan siitä ilman kumia. Onko muuten teillä muilla raskauden aikana tummuneet nännit vaalenneet? Ne on jo melkein värittömät, kuluuks se väri vauvan syödessä?

Mietin noita imetyspaineita, mistä ne tulee? Ei kukaan ole sanonut mullekaan että niin se kuuluis mennä, mutta silti on vähän niinkuin puolustuskannalla tästä lypsy+pulloruokinta -hommasta. joku oma syyllisyys tai riittämättömyydentunto kun en pysty lastani ruokkimaan niinkuin luonto sen on tarkoittanut. Jaa ja taas pitää ottaa pakkasesta pussillinen, en oo tainnut muistaa juoda tarpeeksim ja lounaskin jäi turhan heikoksi.

Vielä viikko, niin miehen kesäloma alkaa, odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Jos itse pääsis pikkasen helpommalla. Mutta pitää yrittää ettei se mee niin että mä kerron koko ajan mitä pitää tehdä ja miten... vaikka mun systeemit onkin melko hyvin hioutuneita.. ;) Mites muilla, miten toisen mukaanotto tai mukaan päästäminen sujuu?
 
Iloinen tervehdys taas kaikille!
En olekaan käynyt palstalla vähään aikaan. Vissiin uudistuksen myötä lakkasi sähköpostit tulemasta koskien uusia viestejä.

Me käytiin pikku loma miehen ja kahden nuorimmaisen kans. Otettiin vielä miehen sisko lastenhoitoavuksi mukaan. Olipas ihana olla ilman tuota uhmista muutama päivä. Vaikka ainahan sitä omaa lasta ikävöi ja siitä huolehtii. Mutta hermot lepäs. Saatiin syödä, uida ja nukkua hyvin. Pääsin shoppailemaan ja tehtiin hyviä löytöjä. Kummasti mielialakin nousi. Jopa seksi onnistui eka kertaa synnytyksen jälkeen. (y);)

Ihana oli lukea pitkästä aikaa teidän kuulumisia ja palata palstalle pirteämpänä.
Siellä on rankkaa monella...kovasti voimia!
ottakaa apua vastaan ja pyytäkää jos ei tarjota. Se on joskus pienestä kiinni se oma jaksaminen.

Meillä näyttäis että mahavaivat alkaa vähä helpottamaan. Ei ole enää niin jokapäiväistä tuo itkeminen. Välillä on jo ihan rauhallisiakin päiviä. Sen myötä unet on parantuneet. Öisin nukkuu hienosti edelleen ja päiväunetkin on parantuneet.

Mies osallistuu kun vaan vien vauvan hänelle ja sanon että hoida sinä vuorostas. Meen huoneeseen ja laitan oven lukkoon. Annan miehen toimia niinku tykkää. Ja omalla tyylillä. Jätän myös miehen hoitoon pojan ihan huoletta kun käväsen kaupassa tms. Toistaiseksi hoitokerrat on menny hyvin. Ollaan huomattu että miehen sylissä usein rauhottuu heti ja itku loppuu. Koska maito ei haise. Eli äitin tunnistaa kyllä jo kaukaa ja äitille kiukutellaan ja osoitetaan mieltä. Esim kun näkee mun naaman oven välissä niin naama menee ihan ruttuun ja itku alkaa. Haluaa syliin ja/tai rinnalle. Myös miehen sisko hoitanut poikaa ja aika hyvin pärjännyt hänen kanssaan. Vaikka kovasti oliskin äitin poikaa.

Juomisesta sen verran että me ollaan täällä kuumassa niin olen joutunut opettelemaan veden juomisen taidon. Suomessa en tykkää hanavedestä joten ostan itelle aina mineraalivettä ja sekin menee vähä heikosti alas. Siis liian vähän oon saanut vettä. Täällä pakko juoda koko ajan. Aina kun käyn keittiössä otan vähintään yhden mukillisen. Ja usein toisen vielä mukaan mihin oon menossa. Iltaisin oon pitänyt vesipulloa sängyssä. Otan usein juotavaa kun imetän. Ihan kuumimpina päivinä välillä tuntuu että riittääkö maito mutta on se riittänyt kun yöt on vauva nukkunut normaalisti. Enemmän itkee kuumuutta tai mahavaivoja.

Meille ei käy korvike. Pari kertaa testattu ja kaikki oksentaa ulos ja moneen kertaan. Vaikka imetänkin päälle ni sekin tulee sitten ulos. Eli nyt sitten pitää ajatella niin että olen kiinni vauvassa ainakin nyt alkuun ihan täysin koska vauva syö vain rintaa. Ei oo aiemmin ollut vastaavaa tilannetta. Vähän tuntuu niinku olis vankilassa mutta pakko sopeutua. Tämä on sitten se vastakohta teille joilla ei imetys onnistu ollenkaan jostain syystä. Kaikessa puolensa! o_OÄlkääkä yhtään ressatko sen imetyksen suhteen. Nyt on niin paljon itselläkin ympärillä äitejä joilla ei maito riitä joten on pakko antaa pullosta vaikka lapsi haluais rintaa. Ette ole siis asian kanssa yksin!

Nyt pakko alkaa jo nukkumaan. Huomenna jatketaan. :D
 
Hei kaikki

Omaa napaa: Jouduttiin käymään päivystyksessä kun perheellä flunssa ja se tarttui pikkuiseen. Halusivat ottaa pienestä kaikkia kokeita, osastollekkin oltaisiin päästy. Mutta kun tulokset oli kaikki negatiivisia niin päätettiin tulla kotiin lepäämään. Takaisin sit jos pahenee tai ei mene ohi. Kivempi olla kotona, lastenpolilla tuntui etten saanut edes imetettyä kun stressasin, vauva vaistoaa sen ja oli tosi rauhaton, ei suostunut edes tissille. No, ihan hyvin nyt kotona voi, syö, pissaa, kakkaa, hymyilee ja seurustelee vaikka nuhakuume onkin. Raukkapieni.

Siitä osuvasti imetykseen. Minä myös esikoisen aikana hirveästi imetyksestä, ja vaikka se onnistui hyvin ja imetin 1,5 vuotta, surin ettei sitä laskettu "täysimetykseksi". Siksi että vauva sai lisämaitoa kerran laitoksella sokereiden vuoksi. Niin, kuinka hölmöä. Toisen kohdalla en ole suostunut stressaamaan. Syönkin vähän huonosti ja juon miten sattuu, mutta kyllä sitä maitoa tulee. Pumpulle ei heru enkä ala ranteet ruvella pumppaamaan. Jossain kohtaa otetaan korvike käyttöön jos vauva huolii, niille hetkille kun on isän tai isovanhempien kanssa. Mutta ei ihan vielä. Muut voi aatella mitä tykkää, suurin osa vauvoista kuitenkin sitä korvikettakin saa syystä ja toisesta eikä se muille kuulu. 15 vuoden päästä asia on jo unohdettu kuka ruokki omansa ja millä. :,D Vauvavuonna asiat saa välillä melkoiset mittasuhteet. Vaikka toki se imetys hyvästä on, en kiellä.

Miehelle vastuuta en kans oikein esikoisen kanssa osannut antaa. Kun se oli sitä omaa höösäämistä juuri imetyksestä, miten öitä pukea ja hoitaa jne. Nyt toisen kanssa tietoisesti olen pyrkinyt sysäämään vastuun myös miehelle ja kyllä hän sitä kantaakin. Ei tosiaan aina tee asioita Niinkuin MINÄ haluaisin ja se ottaa välillä koville tälläiselle päällepäsmärille, mutta koitan olla puuttumatta :)

Juhlavalmistelut on jo hyvässä vaiheessa, nyt katkolla lenssun vuoksi. Mutta ehkä tässä vielä keretään saamaan kaikki valmiiksi...

Koittakaas jaksaa, nyt kai tässä iässä vaavit on yleensä itkuisimmillaan. :/
 
Oho, maidonsakeuttaja, riisivelli ja soseiden maistelu on tuonut poitsulle 16 päivässä 650 g massaa, pituutta sentin ja päänympärystä myös (onhan varsinkin se pituuden mittaus aika epätarkkaa, mutta kuitenkin). Nyt on syntymäpaino kolminkertaistettu, siihen ei normikokoisina syntyneet taida päästä kuin parin vuoden päästä? ;) Käytiin avoimessa neuvolassa, jonne siis pääsee ilman ajanvarausta just tarkistuspunnituksille ja muille nopeille käynneille.
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Boomkaa Koitappa nukuttaa vauva mahalleen. Meillä auttoi. Poika alkoi hyvin varhain kääntyilemään, ensin puoli vahingossa ja sitten jo selkeesti simputti siihen malliin ettei selällään olo miellyttänyt. Haluaa koko ajan liikenteeseen ja tarkastelee maailmaa pää pystyssä. Sängyllä potkii ittiään koko ajan johonkin suuntaan. Yleensä pääsee eteenpäin aika hyvin simputtamalla ja sivullekin jotenkin päin onnistuu liikkumaan koska lapsi löytyy joskus aamuisin ihan eri paikasta kuin mihin on nukahtanut. Varsinkin jos jätän kyljelleen nukkumaan niin on usein pyörinyt minun kylkeen kiinni. Joten aloin nukuttamaan mahallaan ja tosi hyvin nukkuu silleen. Auttaa myös noihin mahavaivoihin.

Poitsu on taas tänään ihanasti hekottanut ihan ääneen ja äänettömästi. Kovasti muka jo tajuaa leikkejä. Illalla puhuin äitini kanssa videopuhelua ja koska poika tuntee mummin äänestä niin alkoi huutelemaan mummille. Mummi kun ei ollut ehtinyt vielä noteerata vauvaa eikä jutella hänelle. Siispä lapsi otti kontaktia ihan oma-aloitteisesti :D
Ihana seurata edistymistä. Leluja harotaan tosiaan meilläkin sitterissä jo kovasti. Nallet saa kyytiä kun poika laittaa ne pyörimään. Ja lempilelu on liberon ampiainen, sen kanssa on aina kovat jorinat ja isot hymyt saapi.

Tässä taas päivitykset näin "ihmisten aikoihin"! :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Kevätkaihonkukka
Jäänyt vähemmälle nyt täällä käynti kun ei meinaa sellaista rakosta löytää.

Toivottavasti nämä ovat ensikertalaisen turhaa hysterisointia, mutta mietin onkohan lapsellani refluksitauti ja/tai maitoallergia.. Seuraavia oireita on ilmentynyt: paljon ilmavaivoja, vatsan väänteitä ja vaikerointia myös unissaan, vaikea saada nukkumaan päivällä, viihtyy ja nukahtaa syliin, tarvitsee rauhoittaakseen hytkytystä, syödessä limainen rohina, tarttuu rintaan ahnaasti, mutta vetäytyy pian pois onneksi jatkaa syömistä, iltakakassa vihreä läntti.. Toivottavasti vain kuvittelen ja masuvauvatkin ajan myötä helpottuvat..

Onko kellään kokemuksia näistä? Onneksi ensi viikolla neuvolalääkäri
Kuulostaa aika tavallisilta oireilta tässä iässä...seuraile tilannetta. Jos vauva on tosi itkuinen tai oksentelee niin kerro huolesi neuvolassa.
 
Mä en näin pieniä nukuttais mahalleen. Puklaaminen masullaan ollessa tuo kuitenkin tukehtumisvaaran, vaikkei toki kasvot suoraan patjaa vasten nukukaan.

Meillä oli ristiäiset tänään :) Tällaset tuli leivottua :) Lisäksi oli mun äitin tekemiä riisipiirakoita ja sit tein vielä broilerisalaatin. Ihanat juhlat oli. Haikeus iskee, kun yksi etappi taas takana!

11111128_10153405102482431_6770986975254511571_n.jpg 11403272_10153405093732431_7089216476377590032_n.jpg 11412287_10153405109707431_1541071197264728302_n.jpg WP_20150614_09_58_22_Pro.jpg WP_20150614_13_25_09_Pro.jpg
 
Lakka meillä ei ainakaan ole juuri vaihtoehtoja ollut koliikkivauvojen kohdalla. Eikä ole kyllä yhtään tilannetta ollut ettei vauva olisi ilmoittanut jos tulee isompi puklu. Mutta vauvat on erilaisia, mä en oo tuosta yhtään huolissani.
Muuten hienolta näyttää kakut. Ootte jaksanu leipoa urakalla.
 
Aika juoksee kyllä kuin siivillä! Kesäkuu jo puolivälissä. Monella taitaa ollakin ristiäiset jo ohi, niin myös meillä juhlittiin viikonloppuna.

Olen etsiskellyt netistä unipussia, johon saa kädet sisälle. Tätä suosittelivat neuvolasta kokeilemaan jos nukkumista helpottaisi. Hankintalistalla myös vaunusuoja..

Onko teille tullut hutiostoksia vauvatarvikkeissa? Jotain mikä jäikin käyttämättä?

Meillä tarpeellisimmat tarvikkeet on olleet; rintapumppu ja –kumi (ehdottomat), telakallinen turvakaukalo, harsot, vaunut ja rintareppu. Imetystyynyä en onneksi hankkinut omaksi. Minusta jotenkin hankala asetella se paikalleen.. kädet loppuu kesken.. itkuhälyttimet myös toistaiseksi vähällä käytöllä, kun ei nuku vaunuissa 5 min pidempään.

Laittakaapa vinkkejä mitä ruokia valmistatte.. jotain minkä valmistamiseen ei mene kauaa aikaa (uunissa olo aikaa ei lasketa). Tämä ollut itselle haastavaa, kun on vähäuninen kaveri
 
Upeet kakut lakka! Kuorrutuksista näkee, että taidat olla todellinen taituri!

Vauvatarvikkeista: meillä on aivan turhan paljon vaatteita, vaikka en kyllä itse niitä olekaan hankkinut (tai no muutaman..) ja just eilen mietin että on toi kallis sitteri jäänyt aika vähälle käytölle. Mutta ehkä sille vielä tulee enemmän käyttöä. Kantoliina (rengasliina) on ollut ihan ehdoton, samoin tuo imetystyyny on loistava vauvaistuin/päiväunipaikka tässä sohvalla. Puklurievut (n. 20), hoitopöytä, turvakaukalo telakalla.. puuhamatolla Poikanen viihtyy koko ajan paremmin. Niin ja tuo uskollinen "ystäväni" lypsykone ja riittävästi pulloja ja tutteja, joita saimme kätevästi koneen mukana, niitä ilman ei olis pärjätty. Ja rintakumit ja bebanthen-voide, se rasvaisempi. (ja ilman pyykkikonetta ja tiskikonetta olisin jo tullut hulluksi!!!) Ja vaunut sellaisella helposti irrotettavalla kantokopalla, meillä kun ei vaunuilla pääse kotiovelle vaan jää pari kerrosta kiivettäväksi.

Olisko se unipussi, johon saa kädet sisälle vähän niinkuin se jonkun joskus viikkoja sitten kehuma tarrakapalo? Etsiskelin jokin aika sitten unipusseja, joissa on hihat, mutta ei tullut tuollaista kyllä vastaan. Tilasin tällaisen: http://www.myllymuksut.com/unipussi-bambua-p-340.html (vaikka onkin aika hintava) Poikanen nukkuu nykyään n. 21-4:30 yhtä mittaa, mutta ei vain unipussissa vaan myös yöhaalareissa.

Nopeesti ja helposti laitettavat ruuat kiinnostaa muakin, turhan usein jää lounas aika heikoksi. Vois tietysti laitella taas purkkeja pakkaseen, mutta siellä ei nyt oikein ole sosehommilta tilaa, ja mies jää onneksi kohta kesälomalle, niin sittenhän saan aina valmista ruokaa kauniisti katettuna :LOL::D:X3::ROFLMAO:
 
Kiitti! Tykkään leipoa ja laittaa muksujen juhliin :) Ostojuttuja on yleensä ollu vaan keksit ja välillä patonkia. Kakut teen aina itse.

Tavaroista: Porukka toi ristiäislahjaksi 62cm vaatteita jotka just käy pieniksi. Meillä ei tällä hetkellä taida mitään turhakkeita olla eikä oo aiemminkaan ollut.

Käytiin neuvolassa tänään. Vauvalla 8vk ikää. Painoa oli tullut 3.5 viikon aikana 1005g :D maitoa siis tulee ja sillä kasvetaan.

Sain ekan maidonluovutustilin. Kuukauden aikana 15 litraa oon vienyt maitoa sairaalalle... :D ei ihme, et mä kuihdun vaikka syön kun hevonen! Nytkin iltapalaks reilut annokset eilisiä kakkuja ;)
 
Lakka, harmi, kakkujen kuvat ei näy (enää?) mutta varmaan hienoja olivat :) Pitäisi itsekkin väsätä kakut juhliin eli ihan kiva nähdä olis muidenkin kaakkuja.

Vauvatarvikkeista tarpeellisimpia meillä on ollut rattaat (eteisessä seisoo kolmet sellaiset... ), kaukalo ja jalusta. Harsot, koliikkikeinu (vaikka ei koliikkia olekkaan), tutit. Leikkimatolla tyttö viihtyy myös. Imetyspaidat ja liivit!

Turhakkeita on kaikki kantovälineet (ei vaan toimi meillä). Rintapumppu, tuolla se kallis pentele seisoo taas kaapissa tyhjänpanttina. Aamulla lähdettiin asioille, fundeerasin että nyt kerrankin pumppaan niin voin lennossa ruokkia vauvan jos sille tulee nälkä. Nippa nappa sain 40 ml pulloon. Päästiin citymarkettiin, katsoin että mitä ihmettä mulla valuu reittä pitkin. Maidothan sieltä valuu laukun läpi, kun olin unohtanut aventin pulloon laittaa sellaisen rinkulatiivisteen. Siellä ne nyt on mun maitoni cittarin lattialla naisten kenkäosastolla! :mad: Lentää kohta mäkeen koko pumppu :D mut hienoa että joku muu saa sillä paljonkin aikaan (y) Imetystyynyä en myöskään ole käyttänyt, enempi tavallisia tyynyjä.

Tyttö on nyt 3 päivää vajaa 2 kuukautta :love: Isoja hymyjä saadaan mekin jo ja vähän koittaa jutellakkin/kujertaa. Iltaisin usein valvotaan klo. 23 saakka, mutta sitten nukkuu omassa sängyssään n. aamu kuuteen/ seitsemään heräämättä. Pääosin tyytyväinen tytteli.

Huomenna on jälkitarkastus ja torstaina tytön neuvola + rotarokote. Onneksi lentsu on hellittänyt *kop kop*
 
Lakka: ite tykkään kans leipoa, mutta se on kausiluonteista. Välillä on pidempiä taukoja ollut ihan tarkoituksellakin ettei aina olisi pullaa pakkasessa jne. Kakut teen kans aina lasten juhliin jne. En tosiaan ole mikään taituri koristelemaan enkä ole vaivautunut opettelemaan mitään hienouksia mutta aina on kakut kelvanneet ja hyvälle maistunu. Sehän se pääasia. Joskus oon miettiny tilaamista just sen takia että sais kauniimman mutta sitten oon päätynyt itse tekemään koska maku ratkaisee.
Sä oot tehny hyvän tilin kyllä maidolla tuon äippärahan päälle! (y)

Kevis:
ihanalta vaikuttaa tuo unipussi. Mulla oli yks sellainen ihan perus puuvillaa edellisellä lapsella ja se kyllä tykkäs nukkua siinä. Ainut että siitä oli se naru syöty tai hävinny johonkin (tuli jonku vaatepaketin mukana se unipussi) että se oli tavallaan vaan pitkä yökkäri. Mutta tosiaan helppo oli vaihtaa vaipat jos tarvi yöaikaan. Aioin vastaavan hankkia poitsulle mutta pääsi unohtumaan. Katsotaan nyt tarvitaanko sitten syksyksi.

Minisport
voit tarvita itkuhälytintä vielä moneen kertaan kun lapsi on isompi! Ei varmasti ole ollut turha ostos. Kaikki ei vauvana nuku ulkona mutta jossain iässä voi olla ainut paikka missä rauhoittuu unille. Toiseksi jos lapsen kanssa Yksin oot liikenteessä ja hän vaikka isompana nukahtaa autoon. No ite en haluasi herättää lasta jos käväsen vaikka kaupassa tai kiskalla nopsaa, joten silloinkin käyn rauhallisin mielin hoitamassa asiani jos on itkuhäly mukana. Usein kun kaverin tykö ajan niin lapset saattaa nukahtaa autoon. Sielläkin laitan aina hälyn autoon ja saadaan alkuun jutella rauhassa. Eli voi pelastaa monta tilannetta. Pääsee vaikka kotonakin itse ulkotöihin vaikka lapsi nukkuisi sisällä.

Vauvantarvikkeet ja vaatteet

Harsoja ym.mulla oli valmiina jo edellisiltä, mutta myös lahjaksi saatiin ja niitä käytetään joka päivä. Kaikkia en mukaan saanut mutta ollaan pärjätty. Vauvalla on omia pehmoisia pikkupeittoja vastaavia joihin sairaalassa kapaloidaan. Lisäksi on lakanakankaasta pikku riepu. Kovasti puristaa peitosta tai harsosta kiinni ja haluaa että aina on joku rätti kasvojen lähellä. Tuo sitä turvallisuutta.
Mekin saatiin lahjaksi osittain vähä pieniä vaatteita mutta ei kovin paljoa semmosta mitä ei olis keretty pitämään. Mutta itse hankkimistani vaatteista jäi osa käyttämättä sen takia että lähdettiin eri maahan joten vaatteiden tarve olikin aika eri kuin mitä olin suunnitellut. Ei niinkään tullut käyttöön kaikki bodyt ja pitkähihaiset ym. Mutta ei silti hirveetä hävikkiä sen takia. Samoin vaunun koppaosa jäi kotiin joten se on vielä täysin käyttämättä. Mutta tulee varmasti vielä syksyn aikana sitäkin käytettyä kun laitan poitsun ulos nukkumaan. Täällä ei voi nukuttaa ulkona kärryissä päivisin. Iltaisin nautiskellaan terassilla kun käy pieni tuulen vire ja muuten on lämmin. Lekotellaan sohvalla tai poika leikkii turvakaukalossa jonka saa kärryjen runkoon. Tärkeimmät hankinnat oli siis sitteri (Baby Björn balance), rengasliina ja kärryjen runko joka palveli nimenomaan meidän tarpeita. Vaatimus oli että siihen passaa oma kaukalo(cybex +isofix telakka), eturenkaat kääntyvät, isot renkaat helpottamaan liikkumista myös myöhemmin suomen talviolosuhteissa ja vielä piti olla tietenkin kestävät, hyvän näköiset ja helpot kasata. Kauan hain ja vertailin kunnes löysin sitten omasta mielestä täydelliset. Eli meillä on ns.travel system paitsi että kaukalo oli hankittuna jo edelliselle. Kaukalo käy myös meidän toisiin matkarattaisiin jotka on tukevammat sateenvarjorattaat, menee ihan kasaan ja otetaan usein mukaan isommille lapsille myös reissuihin. Täysin turhaksi jäi ainakin vielä toistaiseksi mikrosteriloija! Koskapa meillä ei pullosta juoda kuin korkeintaan vettä, ei pulloja tule juurikaan pestäväksi. Tämä tarvike jäi Suomeen lähtiissä kuten niin moni muukin vaikka olisin mielelläni joitain mukaankin ottanut. Tärkeimmät kuitenkin on mukana eikä ilman olisi pärjätty niin hyvin. Varsinkin kun on koliikkilapsi.

Ruokavinkit
Suosin uuniruokia ja haudutettuja. Hankin jo itselle joululahjaksi haudutuspadan ajastimella. Eli sillon kun on aikaa parhaiten niin voi laittaa valmiiksi ainekset seuraavaa ruokaa varten. Uunissa on helppo tehdä kans erilaisia laatikoita. Jos ei tykkää pottuja kuoria niin käyttää vaikka perunasipulisekoitusta. Kaikki keittoruuat on helppoja ja voi laittaa vaikka soseeksi jos tykkää. Kasvissosekeitto ja lohikeitto on mun lemppareita! Muutenkin ne on terveellistä ruokaa imettävälle äidille. Ruokaisan salaatin saa kans silleen äkkiä että ostaa valmiin salaattisekoituspussin esim. K-kaupoissa ihania Pirkan omia. Siihen sitten oman maun mukaan lisää aineksia. Minä laitan usein hedelmäisen tai sitten tonnikalaa ja kananmunaa niin saa täyttävän. Kanafilekin passaa lämpimänä joukkoon. Tosi herkkua. Pinnalle voi ripotella vaikka vähän suolapähkinöitä/fetajuustoa tai vaikka siemeniä. Pakkaseen teen itse valmiiksi joskus pitsaa ja paloittelen annoksiin. Sitä on äkkiä helppo lämmittää eikä ole niin epäterveellistä kuin kaupan valmis tuotteet. Meillä lapset tykkää lätyistä, pinaattilättyjä menee paketti helposti. Kalkkunanakit, -pyörykät ja vaikka täytetyt kroisantit uppoaa kuin kuumille kiville. :p

Kysymys kaikille:
Minkä painoisia/mallisia teidän vauvat on? Onko jotain erityistä ilmennyt? Ootteko leikannu vielä kynsiä? Onko ollut karstaa päänahassa?
Meillä oltiin viimeksi 5kiloa mutta varmaan on taas noussut jo siitäkin puolisen kiloa. Energia näyttää menevän pituuskasvuun. Hoikka poika ja pitkä. Ikää alle 3kk mutta 68koko alkaa oleen jo nafti. Juuri ja juuri menee nepparit kiinni. Enpä olis uskonut että kun Suomeen päin mennään niin pitäs olla jo vaatteet 74senttisiä! Siispä kaikki sitä pienemmät mitä Suomeen jäi, jää käyttämättä. Vähä harmi sinänsä kun sinne jäi ihan uusiakin vaatteita. Erityistä on se että poskeen on ilmestynyt vajaa kk sitten pieni hymykuoppa. Hellyyttävän näköinen kun poika naureskelee.
Meillä kynsiä ollaan leikattu nyt pari kertaa. Siitähän ne vasta innostuikin kasvamaan ja varsinkin nyt kun nyrkki menee suuhun koko ajan ja kuolaa erittyy enemmän. Saa nähdä kuinka aikasin tulee eka hammas. Toivottavasti ei vielä ainakaan pariin kk. Pelkään imetyksen kannalta ettei sitten pure. Meillä vauvalla on ollut paljon hiuksia syntymästä asti. Karstaa kertyy nopeasti päänahkaan juuri tässä iässä kun iho uusiutuu nopeasti. Olen tehnyt öljyhoitoja ja ollaan kammattu hiuksia pesujen yhteydessä. Ensin näytti ettei siitä pääse eroon mutta onneksi viimeisin hoitokerta auttoi ja päänahka rauhoittui.

Nyt unta palloon! Tänään oli muutenkin erityisen väsy päivä. Päikkärit ei oikein menny putkeen vauvalla.
 
Nyt näkyy lakan kakut, hienot (y)

Ja hienosti kasvaa keviksen poika, on kyllä huimaa tahtia kun kolminkertaistaa painonsa :D

Minulla oli edellispäivänä jälkitarkastus. Kaikki oli hyvin ja sain minipillerireseptin. En aloittanut vielä, koska täällä ilmeisesti alkoi kuukautiset jo :eek: Onko muilla alkanut? Möh, hiukan pitempään olisivat saaneet pysyä poissa. Varmaan siksi alkoivat kun tyttö ei ole enää kuukauteen syönyt öisin ja sitä ennen vain kerran yössä. ( Tasaiset yöimetykset kuulemma "ehkäisee" parhaiten. ) Esikoisen jälkeen menkkoja saikin odotella peräti 7 kuukautta... eli juur siihen saakka kun aloin rajoittamaan pojalta yötissihengailua!

Tänään oli 2 kk neuvola ja tyttö sai rotarokotteen. On nukkunut koko aamupäivän, ei ole muuta oiretta vielä ilmennyt. Pituus on nyt 57,9 cm ja paino 5570 g. Pipo melkein 40 cm. Keskikäyrällä kasvaa. Aika hoikka tytteli vielä, vähän on makkaraa jaloissa ja posket pulleat.

Kynsiä olen leikannut pari kertaa, mutta jotenkin se aina "unohtuu" tässä kahden lapsen taloudessa.. ovat katkeilleet itekseen pitkälti. Karstaa tytöllä oli hieman KULMAKARVOISSA, raaputin pois. Päänahkaan ei ole vielä tullut, äippäpakkauksen harjalla koitan muistaa harjata nuo hennot haituvat joka päivä ja päänahan siinä samalla, että karstaa ei tulisi.

Taas saa pakkailla 56 senttiset vaatteet pois ja ottaa seuraavan koon :cry: meidän ihana nallekarvapukukin jäi jo pieneksi... enkä oikein tiedä minkälaisen ulkoilupuvun seuraavaksi ostaisi? Kesä edessä, mutta nää ilmat nyt on mitä on... jäätävää on välillä ollut. Mutta kuinka kauan... HUOH!
 
Pitkästä aikaa taas ehtii koneen äärelle!
Meillä on alkanut vauva-kiinni-äitissä-24/7-vaihe. Mihinkään ei ole päivällä asiaa ilman vauvaa ja nukkuu tällä hetkellä päivisin erittäin huonosti. On alkanut olla valveilla 5-6 tunnin pätkiä, joten hieman rankka vaihe menossa.

Koitetaanpas kommentoida jotain ennen nukkumaan menoa.

Nännien väri: mulla on haalistunut ihan hirveästi tuo väri. En tiiä mistä johtuu, mutta kaikensortin erikoisuuksia sitä tapahtuu äitiysaikana :D

Veden juominen: Puolen litran vesituoppi seisoo täytettynä tiskipöydällä, josta juon aina keittiössä käydessä. Muutama litra menee päivän aikana, koska imetys janottaa edelleen paljon. Iltaisin juon selvästi enemmän.

Vauvan nukuttaminen: Meillä on lapset nukkuneet aina miten parhaiten on uni tullut. Esikoisella oli pienenä avanne, joten ei pystynyt nukkumaan vatsallaan ennen kuin se suljettiin vuoden iässä. Kakkonen nukkui mielellään vatsallaan (jeps, jo alusta asti); helpotti vatsavaivoja selvästi. Tämä nuorimmainen ei jostain syystä viihdy vatsallaan vaikka varmasti rauhottaisi yö-pyörimistä. Nyt olen kapaloinut peittoon ja pistänyt kyljelleen; tämä on hieman rauhoittanut unia.
Mahallaan nukkumisesta en ole huolissani, sillä itsekin herään heti mikäli jotain ääntä kuuluu. Kohtahan tuo jo itsekin pyörii vatsalleen ;)

Jännä miten osaa tavaroista tarvitsi viime kerralla enemmän ja ovat sitten tämän vauvan kanssa jääneet tarpeettomiksi :) Uskoisin, että esim. sitteri tulee enemmän tarpeen kun vauva kasvaa, mutta tässäpä tämän hetkinen tilanne.
Tarpeellisimmat tavarat: itkuhälytin, kantoliina, auton kaukalo (reissattu paljon ja vauva viihtyy siinä), punkka (viihtyy kylvyssä!), flanelli-peitot (käytän kapaloliinana)
Tarpeettomat tavarat: hoitotaso, rintapumppu+pullot, tutti, rintakumit, sitteri. harsot (ei puklaile)

Karsta: vielä ei ole tullut, paitsi hieman kulmakarvoissa. Tukkaa on aika paljon, joten koitan muistaa harjata, että karstaa ei pääse salakavalasti kertymään.

Kynsien leikkuu: Täällä ollaan leikattu kolmen viikon ikäisestä. Kerran viikossa leikkaan/jos huomaan repsottavan/muistan :p

Vauvan ulkomuoto: aika roteva on pojasta kasvanut. On siis pitkä ja tanakka, muttei kuitenkaan omista hirmuisisa makkaroita jaloissa/käsissä. Kaulakin näkyy ihan selvästi, mutta posket on ihanan pyöreät :love: On vaan jotenkin tosi ison oloinen; nyt on 68cm vaatteet käytössä ja napakoita on, kuten Jasminilla.

Ruoanlaitto: jos oon yksin kotona niin teen yleensä keittoa (kana, makkara, liha), uunilihoja+perunoita (karjalanpaisti tms.), puuroa (esim. uuniriisipuuro+soppa), laatikoita (lasagne/makaroonilaatikko) tai munakasta. Lisäksi kasviksia (tuoreita/pakaste) ja salaattia.
Jos mies on kotona niin grillataan+syödään salaatteja, porkkanoita, maissia jne. Tuolloin riittää aikaa myös isompi töisiin ruokiin, joita ei ehdi normipäivinä laittamaan.

Vauvan pukeminen: vaikeaa on. Tuulipuku-haalari olisi kätevä, niin ei menisi tuuli läpi :rolleyes: Vauvoille ei hirveästi tuota ulkovaatetta ole. Millaisia muut pitää? Siis silloin kun vauva on sylissä ulkona?

Jaahas, niin se venähti tämä nukkumaanmeno.. :D

Boomkaa ja papunen 2,5kk :love:
 
Jospa itsekin viimein ehtisin vastaamaan.

Upeita kakkuja Lakka! Itsekin tykkään leipoa,mutta koristelussa olisi petrattavaa. Peruspursotuksen osaan,mutta siihen se jää.

Saatiin tiistaina rotarokote. Keskiviikkoilta menikin sitten poitsulla huutaessa. Pientä olleet meillä aikaisemmat itkut siihen verrattuna. Myötätuntotsempit niille joilla kärsitään koliikista. Samaisena iltana poika sai lisäksi rintaraivareita. Meinasi äitilläkin itku tulla. Onneksi eilisilta oli hyvä ja viime yönä poika nukkui lähes 7h putkeen.

Tavaroista: Meillä tarpeellisia olleet harsot,kantoliina- ja reppu,vaunut,turvakaukalo telakalla +matkarattaat joihin kaukalon saa kiinni,tutti, hoitopöytä (poika viihtyy siinä hyvin. Meillä hymynaama pöydän vieressä seinällä. Sitä tykkää katsella ja hymyilee sille),sitteri,pinnasänky.

Vähemmälle käytölle jääneet rintapumppu (en heru hyvin pumpulle) ja tuttipullot. Rintakumeja en ole käyttänyt ollenkaan

Nukkuminen Meillä nukkuu öisin kapalossa (käytetään ihan pussiläkanaa) ja päivisinkin kietaisen lakanaan sellaiselle rullalle. Tykkää päivällä että lakanan reuna on vähän kasvojen edessä. Jos on yliväsynyt eikä meinaa rauhottua nukkumaan, niin musiikki auttaa meillä laukaisemaan tilanteen.

Ulkovaatteet Pojalla vaunuissa ja kantorepussa käytössä joko collegepuku tai fleecetakki (sellainen ohut). Sylissä ei ole ulkona ollut pitkiä aikoja. Mutta pikku hiljaa varmasti alkaa olla,kun hereilläolo lisääntyy. Toivottavasti säät lämpenisi pikku hiljaa. Syksylle pitää varmaan hankkia jonkinlainen välikausihaalari. Esikoinen ei tarvinnut ekana syksynä (syntynyt kesäkuussa),koska ulkoiltiin vaan vaunujen kansaa. Pärjäsi hyvin fleecehaalarilla. Mutta nytten ulkoillaan varmaan enemmän leikkipuistossa jne,että tuulenpitävä haalari olisi hyvä.

Lumi-15 & poika 2kk
 
Boomkaa I feel you!
Täällä ihan sama vaihe! Ei nuku yöllä eikä päivällä kuin pätkiä. Tissillä roikkuu ja koko ajan pitäs olla syöttämässä. Seuraa pitäs olla ja leikkiä koko ajan. Sitte kun syö liikaa niin koko ajan tulee isoja pukluja :/
Positiivista on se että tänään aamulla kun poika ei taas jatkanut unia ja itseä vielä väsytti niin laitoin tabletille teletapit! Siitähän se riemu repesi kun poitsu jutteli ja naureskeli ohjelmalle :D olipa hauska kuunnella sitä samalla kun itse yritti vielä torkkua. Siispä kun tiukka paikka tulee niin ohjelma päälle hetkeksi.
 
Rotarokote meilläkin saatiin maanantain neuvolassa. Mitään oireita ei siitä tullut onneksi.

Keskiviikkona lähdetään meidän muksujen, mun äidin ja veljen tytön kanssa Tukholman risteilylle. Mies ei lähde mukaan, kun jää töihin. Eli matkaan lähtee 2 aikuista ja 5 lasta, joista 4 on alle 4 vuotiaita :D Hyvin tullaan pärjäämään, no ei me matkaa ois muuten varattukaan tollasella kokoonpanolla


Jälkitarkastus oli mulla maanantaina. Vatsalihaksia voin pikkuhiljaa alotella. Pitoja oon tehny jo melkein heti synnytyksen jälkeen. Niistä tykkäänkin enemmän kuin niistä suorista vatsoista. Paino oli matalalla (50.4kg), mut jospa se tästä alkais tasailla... Painoindeksiä en ees uskalla laskea :unsure:Liikuntaa (aerobista), en oo vieläkään ton painon laskun vuoksi lisäillyt. Saatan tehdä 15 min vaunulenkin ja sen jälkeen käsipainoilla, gymstickillä ja omaa kehon painoa käyttäen lihaskuntoa. Käsiin on jotain nyt jo tarttunutkin :D

Juhannusta ollaan vietetty omaan perheen kesken kotosalla. Grillattu ja herkuteltu pannaria, sipsiä ja jätskiä. Keli ollut aika vaihteleva, mut tänään tosi lämmintä onneksi! Voitiin syödä terassillakin :)
 
Osataanko teillä kiukutella äidille?
Täällä ihan hirveetä mielenosoitusta äidille ja isin sylissä ihan hiljaa. Hiljenee niinku napista painais isin syliin vaikka olis just rääkyny keuhkot pihalle. :eek:

Yhtäaikaa isommat lapset sairastaa!
Tällä hetkellä ei kauhean positiiviset fiilikset. Välillä haluais niin kauas tästä omasta arjesta. Yksin tai ystävien seuraan! Tekis terää. :(
 
Kiukuttelua en oo huomannut vielä. Sekin aika koittaa varmasti :D

Meillä kans viime viikolla oli yks jos toinenkin kipee. Toisiks nuorin oli kuumeessa alkuviikosta ja nyt vauva yskii ja röhisee. Toivottavasti ei kuumetta nosta!

Jaha...mun paino aamulla 49.4 kg... Oon vetäny ruokaa nyt juhannuksena ihan himona. En tosiaan halua tällä kenellekään mielipahaa aiheuttaa kun itseä tilanne ärsyttää kun en halua olla luuta ja nahkaa! Pituutta mulla kuitenkin 167cm :(
 
Lakka mulla on kans ystävä joka samalla tavalla paininut tuon painon kanssa kuin sinäkin. Eli hänelläkin lähtee turhan nopeasti aina kaikki ylimääräiset. Koko ikänsä on siitä kärsinyt ja saanut kuulla. Joten ihan tuttua ainakin minulle. Ei sekään kivaa oo. Sinunkin paino huikeen matala! En tiiä miksi joidenkin kroppa ei varastoi mitään ja toisilla taas on aina talvivarastot :unsure:
Itseäni ärsyttää kans tää painotilanne ihan älyttömästi. En oo vaa'alla päässyt käymään mutta pelkään koko ajan että tää vaan nousee vaikka kuinka yrittäisin katsoa mitä suuhuni laitan. Kummasti laskee koko vireystila ja mieliala maassa kun inhottaa oma kroppa vaikkei nyt mikään ihan kauhea tilanne olekaan. Semmonen vaan ettei tunnu hyvältä ja mieluummin palaisi heti siihen tilaan ennen raskautta. Ei tuo uimarengas vyötäröllä innosta menemään rannalle tai seisoon peilin edessä. Samoin inhottaa kun käy vaateostoksilla ja koko on jotakin ihan muuta kuin normaalisti.
Mutta eiköhän tää valitusvirsi riitä jo. Harmittaa vaan kun ei sitä tunnu kukaan tajuavan kuinka paljon se vaikuttaa fiilikseen.
Lakka toivottavasti teidän lapsetkin paranee eikä vauvalla tilanne pahene enää! Kaikista inhottavinta jos vauva sairastuu.
 

Yhteistyössä