***HUHTIKUISET Marraskuussa***

Heippa!

En mä mihinkään aamuvuoroon päässyt, kun yöllä aloin ramppaamaan vessassa... ensin toivoin, että olis jotain muuta, mutta aika pian varmistuin, että mahatautiahan tämä :x :( Jouduin nyt perumaan huomiset pikkujoulut, mikä kans harmittaa, kun ei voida niitä siirtää esim. viikon päähän, kun silloin olen töissä. Tuntuu, että tän raskauden aikana olen sairastellut paljon enemmän kuin edell. rask. aikana. Yleensä en paljon sairastele.

Greddy voi ei, mikä päivä sulla oli eilen. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin! Harmi, ettei neuvolalääkäreillä usein ole niin paljon kokemusta, eikä käytettävissään niin hyviä välineitä/testejä, mitä äitiyspolilla. Mitäs jouluherkkuja meinaat tehdä?

Joo, meillä on noita kummilapsia paljon, mutta ovat onneksi isolla ikähaarukalla (vajaa 1kk on nuorin ja 20v. se mun vanhin kummityttö, hän oli siis 3v. kun musta tuli hänen kummitäti, kun asuivat ulkomailla silloin ja sitten mä olin tarpeeksi vanha tullakseni kummiksi), joten ollaan voitu kaikille aikaakin antaa. Ja kun vielä ovat sellaisten ihmisten lapsia, keiden kanssa muutenkin ollaan paljon tekemisissä, niin vauvojakin tulee usein nähtyä :heart: Munkin mielestä se ajan antaminen on se, mitä itsekin omien lasten kummeilta toivon, tietysti lapsen iänkin mukaan. Ainoastaan yksi näistä meidän kummilapsista asuu sen verran kaukana, ettei nähdä kuin ehkä 3-4 kertaa vuodessa, mutta hänelläkin on sitten lähempänä asuvat kummit myös meidän lisäksi.

Hapsiainen hienosti pystyt kertomaan tunteistasi miehen pikkujouluihin liittyen. Ja hyvä, että tiedostat, että nyt on kyseessä eri mies. Munkin mies käy harvoin missään, mutta näin raskausaikana jotenkin ne harvatkin kerrat tuntuu pahalta, vaikkei yleensä tuntuisikaan.

buam en tiennytkään, että täällä oli jo ollut keskustelua kestoista, kun en ole alusta asti ollut mukana =) Enkä kyllä ymmärrä, miksi joku alkaisi lynkkaamaan, jos ei käytä kestoja. Jokaisen oma asia =) Musta taitaa tulla sekakäyttäjä tälläkin kertaa :D

Esikoinen sai tänään H1N1-rokotuksen. Nyt on meidän perheestä kaikki rokotettu, toivotaan, että hänellekin ehtii suoja tulla ennen tautia. Miehen ja kuopuksen rokotuksesta on jo yli 3 vkoa.

Nyt jos menisi pitkäkseen. En oikein uskalla mitään suuhun laittaa, mutta kohta olis varmaan pakko, ettei tule sen takia huono olo...

Oi joi, huomasin juuri, että mähän poksun tänään :) Jippajee!

siru 19+0
 
Alkuun Jenskuliinille :hug: Ja toivottavasti saat asunnon jne, asiat järjestykseen.
Kuten Greddy kyseli, voisitko alkuun vaikka muuttaa vanhemmillesi jolloin pääsisit heti rauhassa hoitamaan asioita. Ja varmasti sieltä lisätukea?

Jouluvalmisteluja.. No joo laatikko-ohjeet odottaa pöydällä aloittajaansa.. :D
Piparitaikinakin pitäis laitella..
Viikonloppuna ajattelin hakea koristelaatikot kellarista ja vähän aloitella.

Hankinnoista ei siis vielä ihmeitä.

Kestot.. En vieläkään taas tiedä.. vähän himottais kokeilla kun näillä tuplilla harjottelin, josko yhden kanssa olis "helpompaa".. Toisaalta tällähetkellä esim. etikan haju on mitä ällöttävin.. :x

Kummilapsia ei ole, mulla on niin vähän sellaisia "hyviä" ystäviä.. :( Toisaalta aina yhtä hankalaa omillekaan löytää kahta kummia, voi olla että tämä tulokas "jää ilman" kun sukulaisetkin on jo läpi käyty..
Eli aiemmin kun oli uskon asioista puhetta, me kanssa kuulumme toki kirkkoon mutta siihen se sitten oikeastaan jää. Jotenkin haluaisin uskoa että joku korkeampi voima on, mutta mikä se on - en ole vielä keksinyt.. :)

Synnytys taas pyörii enenevässä määrin mielessä.. Rakenneultrassa kätilö nimittäin oli täysin alatiesynnytyksen kannalla. Eli ei hänen mukaan ole sama onko kaksi perättäistä vai "muuten vaan" kaksi sectiota takana.
Ja toisaalta mitä lähemmäs mennään sitä enemmän alkaa ahdistamaan ajatus sectiosta.. :(
En tiedä miksi, siis aiemmat sectiot menneet ihan "kohtuu hyvin" eli ei tulehduksia tms.. Kaiken kaikkiaan vaan se muistikuva siitä hirveästä horkasta leikkauksen jälkeen ja lapsesta erossa olo.. :'(

*sorry purkaus.. *

Täällä sataa vettä, Jenskuliinikos sitä kyseli.. Siis Helsingissä tasaisen harmaata ja masentavaa.. Nyt välillä (sateen lomasta ) koittaa aurinko vähän paistaa.. Tuo esille kammottavan sormen- ja nenänjälkiset ikkunat.. :D

Taitaa tänään olla *POKS* jos oikein muistan.. :)
Fantastic4 rv 21 ;)



 
Vielä pakko laittaa, kun olittekin niin paljon kirjoitelleet mun viestin kirjoittamisen aikana.

Jensku tuo on varmasti paras ratkaisu tässä tilanteessa!! Nyt pysyt vahvana ja reippaana :hug: Hyvä, että sulla on tukijoukkoja ja mekin täällä tuetaan sua! Jos päätös alkaa kaduttamaan, niin koitat ajatella, että on varmasti vauvan parhaaksi näin!

Sun Riselle :hug: isäsi takia ja myös äitisi takia! Hankala tilanne tuo äidin ongelma. Auttaako yhtään, jos kerrot tunteistasi hänelle? Varmasti vauva on hänellekin tärkeä ja haluaa olla osa vauvan elämää. Jos tekisit selväksi, että vain selvinpäin voi olla vauvan kanssa?

Nyt menen pitkälleen...
 
Nyt kommentoin vain tuota Jenskuliinin asiaa kun se näyttää nyt olevan aika lailla esillä täällä.

Minusta alkaa tuntumaan että koko juttu on provoa, ei kenelläkään voi olla tuollaista elämää ja itsetuntoa. Ja jos juttu on totta, niin mieti nyt Jensku itsekin että haluatko elää tuollaista saippuaoopperaa jossa sinä olet ikuisessa häviäjä-roolissa.

Oikeasti: useimmat ihmiset elävät onnellisesti yksin tai parisuhteessa, puoliso kunnioittaa heitä, he eivät anna pettämistä automaattisesti anteeksi, heillä on ystäviä, heitä ei pelätä (puhuit aiemmin ihmisistä jotka pelkäävät sinua), läheisen ihmisen putkareissu / autovarkaus järkyttäisi heitä, ambulanssi ei käy kotikäynnillä, ...

Pahoittelen (jos olet todellinen ihminen) että epäilen sanojasi ja arvostelen elämääsi. Puolustustuksenani sanottakoon että olet tuonut elämäsi tänne näytille.

Haluan myös rohkaista sinua kohti onnellisempaa tulevaisuutta, se saattaa myös vaatia peiliin katsomista: jokainen on oman onnensa seppä. Paitsi että ihan pian sinulla on myös vastuu pienen lapsen onnellisuudesta. Toivottavasti osaat hoitaa ja rakastaa häntä sillä antaumuksella jonka nyt kohdistat siippaasi joka ei sitä arvosta.

Onnea!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heinekeeni:
Nyt kommentoin vain tuota Jenskuliinin asiaa kun se näyttää nyt olevan aika lailla esillä täällä.

Minusta alkaa tuntumaan että koko juttu on provoa, ei kenelläkään voi olla tuollaista elämää ja itsetuntoa.
Minusta on tuntunut pitkään samalta, en ole kuitenkaan viitsinyt mainita asiasta ja siksi olen ollut muutenkin puuttumatta tuohon asiaan. :ashamed: Ei tämän enempää asiasta.

 
Ollaanpas täällä taas oltu aktiivisia kirjoittelijoita! =)

Jenskuliini: olet saanut paljon taas kommentteja. Jos kaikki tosiaan on totta, olet mielestäni nyt tekemässä parasta ratkaisua itsesi ja lapsesi kannalta (eli siis eroamassa ja muuttamassa heti pois vaikka isäsi luokse hetkeksi).

Valkovuodosta / lapsivedestä. Greddy, myös täällä on tosi nestemäistä valkovuotoa. Ei sitä nyt lattialle lorahtele, mutta housut ovat joka päivä niin märät, kuin ne olisivat pissaa täynnä. Ja pissalta neste ei haise, mutta ei myöskään näytä perinteiseltä valkovuodolta. Ultrassa lapsiveden määrä oli normaali, mutta taidankin pyytää seuraavassa neuvolassa niitä mittaustikkuja, jos niillä voisi kuitenkin tarkistaa asian.

Jouluvalmisteluja on tarkoitus aloitella nyt viikonloppuna. Esikoinen on ihastellut kovasti ulkona kulkiessamme muiden jouluvaloja ja kauppojen joulupalloja - karkasipa hän yksi päivä kaupan puolelta Alkoonkin värikästä joulukuusta ihastelemaan. Ei siinä muu auttanut kuin jättää vaunut ym. kauppaan ja juosta itse perässä Alkoon. Kyllä myyjät hieman naureskelivat.. :LOL:

Ai niin, kummilapsista oli puhe. Minulla on kaksi kummilasta, joista toinen on siskoni lapsi. Mieheni on kummi siskoni toiselle lapselle.

Piipa rv 20+4
 
Komppaan Heinekeeniä ja Empuuta, provoksi minäkin olen Jenskuliinin juttua alkanut ajatella!

Huomenna puoliväli! =) Aika tuntuu kulkevan tosi hitaasti, mutta nyt kuitenkin oon jo puolivälissä. Mihin tässä on muutama kuukausi hävinnyt?? :whistle:

Joulujutut kaivelen varastosta esille tiistaina. Mulla on perinne, että laitan joulukoristeet esille joulukuun eka päivänä. Joulu vietetään yleensä sukulaisten helmoissa, joten ruokia en tee itse. Kinkku kyllä paistetaan ja tehdään salaattia. Laatikoita mätetään sitten muualla. porkkanalaatikkoa on tehnyt mieli jo monta päivää!

Santi 19+6.
 
Onpas täällä tapahtumaa...

ekaksi Sirulle ei haittaa vaikka kysyitkin, en muistankutkaan ettet ollut alusta asti mukana. Ja varmaan noista keskustellaan vielä useamminkin, samoin monesta muustakin asiasta. :D

Sit tuohon Jenskuliinin- asiaan Mä olen keskustellut Jenskun kanssa yv:nä tästä asiasta, tai en tästä ryöstö-jutusta vaan aiemmista, mut jos asiat pitää paikkaansa, toisaalta kuka jaksaa palstailla joka päivä raskaanaolevien kanssa, jos ei oliskaan tms. , mut Jensku on nuori, samoin hänen "kihlattunsa" ja sanoinkin hälle että miettii tarkkaan mitä haluaa jne.
Mutta Jensku on kertonut siitä et sosiaalityöntekijä ja psykologi on käynee siellä, niin nämähän eivät syyttä tule raskausaikana vierailulle, ei missään normaaliraskaudessa tai tilanteessa näin ole. Mut uskosin että he auttavat kun ottaa yhteyttä sinne niin uuden asunnon etsinnässä ja varmaan sen heti pian saakin.
Samoin ku autovarkaudesta ei joudu jäämään putkaan yöksi, ellei todisteet ole vahvat sille....valitettavasti uskon että on aika vahvat todisteet siellä. Mutta tuohon provoon en puutu sen kummemmin, kun en osaa sanoa...

tuosta vakuutuksesta kysellään kuitenkin sen verran meidän vakuutusyhtiöstä vielä, et millanen heillä on käytäntö, ei aleta kuitenkaan ottamaan eristä paikasta kuin mitä jo on. Ja valitettavasti uskon että esikoisen vammaisuus tulee tähän vaikuttamaan aika voimakkaasti.
Mut katsellaan ja mietiskellään...

Täällä on sitten maha ratkennu muutamasta kohtaa...toinen näistä on aika kipee, tainnu varmaan eilen tulla...Esikoiselta ei näitä tullu ollenkaan, mutta nyt en tainnu niiltä sitten säästyä. Sillon mulla olikin niiiiin pieni ja siro maha, varmaan pian jo sitä luokkaa lopussa, kun mitä se on jo nyt. Pitää houkutella miestä ottaan kuva huomenna masusta. Musta tuntuu nyt niin uskomattomalta että meille tulee vauva...Tätä on ootettu niiiiiiin monta vuotta ja nyt oon jo näin pitkällä.
Ai niin oliko se greddy joka oli kokenu kauhun hetkiä, niin mä koin tuon saman esikoiselta, mut en ehkä samaan tyyliin. Ja tuosta ultrauksesta äippäpolilla, ne tekee sen joka kerta siellä. Joutu sinne minkä asian kanssa tahansa, niin siellä ultrataan joka kerta. Ainakin oulussa.

Ilmoista täälle eilen sato lunta aamulla ja loppu päivän kaatamalla vettä, joten lumi oli maassa ehkä n. pari tuntia. Tänään satanut vettä koko heela päivä. Inhottavaa!!!Laita tässäkin nyt joulua, kun normisti tässä vaiheessa täällä jo ollu kunnon nietokset ja potkuritkin on ollu käytössä. Aika mustalta näyttää.... :(
 
siru juu, olen sellainen tunteistani avoimesti puhujaksi opetellut, että olen kyllä kertonut hänelle miltä musta tuntuu ja mikä mua pelottaa. Joten vastuu on nyt hänellä. Samalla tunnen äitini ja tiedän hänen luonteen. Vaikka maailman ihanin äiti onkin, niin varsin itsekeskeinen ja keskenkasvuinen. Itse jouduin teini-ikäisenä häntä etsimään kyliltä, kun oli jonnekin eksynyt juhlimaan. Hänen elämänasenteensa on vain niin eri: elämässä pitää olla hauskaa, party on :) Ja sen kanssahan mun on sitten taas vain opeteltava elämään, vaikka sydämeen sattuukin.

Jenskulle onnittelut ja tsempit hyvästä päätöksestä, toivottavasti saat isältäsi ja sosiaalityöntekijöiltä paljon apua.

Itse olin joskus kiinni huonossa suhteessa ja törkeässä miehestä, ja luonteeni muuttui täysin. Loppui kaikki itsekunnioitus ja voimat yksinkertaisesti, olin vain niin yksin sen ongelman kanssa. Siinä mielessä en itse ole tullut ajatelleeksikaan, etteikö tämä tarina olisi totta. Sen tietää sitten varmasti vain Jensku itse.
 
Tänään sitten astetta huonompi päivä.. :( Henkiseltä puolelta siis mutta kyllä se tästä..

Mä olen tosissani alkanut miettimään olisikohan mulla kipujen suhteen kyseessä lantion löystyminen.. Onko kenelläkään kokemusta? Tuo vau´n kirja joka neuvolasta saatiin niin se teksti mikä siinä on kyseisestä aiheesta on kuin suoraan mun elämästäni tämän viikon aikana!
Lääkärit on sitä mieltä että vauva painaa suolistoa ja se tuottaa kipua, ja neuvovat kuinka pitää syödä.. :mad: prkl oon ollu niin hermona.. ei kai se jumankauta lonkkiin särje ja issiakseen ym. Mutta jos vaiva on edelleen neuvolassa 15.12 niin aion hoitajalta kysästä voisikohan mulla olla kyseessä tuo lantion löystyminen niin katsotaan mitä hän sanoo asiaan..

Eilen puolisokin tunsi vauvan liikkeet <3 :) Eli selvästi tuntuvat.. se yöllinen rymyäminen vain on aikas inhottavaa välillä..
Olen muuten nyt viimeset kolme yötä herännyt aina puoli neljän maissa yöllä, ihan sama mihin aikaan nukkuun menen ja unta en saa uudestaan kuin vasta aamulla kasin ysin maissa! :(
Ei se nyt sairaslomalla haittaa mutta jos töissä olisi niin ihan hirveetähän se olis! :O
 
Taas on tullut niin paljon juttua että!!!
Nopeasti kommentoin muutamaa asiaa ennen kun rupean lasten kanssa askartelemaan joulukortteja loppuun. Eilen saatiin valokuvat räpsittyä ja aika mukavia otoksia saatiin aikaiseksi. :heart:

Lasten isovanhempien alkoholinkäytöstä joku kyseli. Meillä on sellainen tilanne, että yhdelle isovanhemmalle en anna edes päivisin hoitoon. Hänellä on alko-ongelma ja kunnes hän ryhdistäytyy kokonaan, ei hoitoon viedä. Se varmasti häntä harmittaa ja meitä myös. Hän kun on selvinpäin mitä mahtavin lasten kanssa. Mutta en ota mitään riskiä ja koska viesti ei ole mennyt perille, tilanne tulee jatkumaan tällaisena varmasti vuosikausia. Edes vakava sairaskohtaus ei häntä saanut juomista lopettamaan, joten en ole kovinkaan toiveikas lasten painoarvosta juomisen lopettamisen suhteen.

Sellainen elämä josta Jenskuliini on kaikkine käänteineen kirjoittanut voi todella olla ihan oikeaa arkea jollekin. Valitettavasti tällaista tapahtuu ja siksi onkin hyvä asia, että nuoria perheitä on joillakin paikkakunnilla päätetty tukea erityisesti. Kaikilla ei ole sellaista tukiverkostoa jonka puoleen kääntyä ja pitkässä juoksussa vaikeudet voivat kehittyä valtaviksi. Siksi toivonkin Jenskuliinin pysyvän päätöksessään erota ja järjestää oma elämänsä kuntoon!

Greddy :hug: Hui millainen neuvolalääkärireissu!

Kestot on nytkin käytössä osittain, joten tulokkaalla on myös tarkoitus niitä käyttää.

Pettäminen on asia joka ei helposti unohdu. Onneksi siitä voi kuitenkin päästä yli jos molemmat tekevät asian eteen töitä ja luottamus rakennetaan uudestaan. Kurjia muistoja voi tulla mieleen vaika luottamus olisikin "korjattu", sillä jälkensä pettämisestä jää. Tsemppiä kaikille kurjien muistojen ajoittain vaivaamille!

Nyt askartelemaan! :D

Donu ja Pikkuinen 19+3
 
jenskuliinille: en kommentoi tuota provo-juttua, toivonpahan vaan ettei kukaan ole niin tekemisen puutteessa et jaksais valehdella tänne näin laveasti kaikkea..toki sellastaki tapahtuu.
Mutta toivon todellakin, että otat nyt erätauon suhteestanne. Kerroit aijemmin, että kihlattusi on ikäistään huomattavasti kypsempi, mut ei kyllä siltä vaikuta, päinvastoin! Sinä olet raskaana, ja hän käyttäytyy kuin idiootti ja täysin edesvastuuton kakara. Huh!
Sinä ansaitset parempaa, etkä jaksa tuollaista menoa, pyörtyminen on jo siitä merkki! Ja kun vauva syntyy, tarvitset ympärillesi vastuuntuntoisia ja luotettavia aikuisia, joilta saat tukea. Yövalvomiset ym. vauvanhoito on mielestäni sen verran rankkaa, ettei siinä jaksa ylimääräistä stressiä. Toivon todella, että saat elämäsi järjestykseen, ja näin ulkopuolisena tuntuu, ettei se ole mahdollista mikäli jatkat elämää kihlattusi kanssa. Jaksamista! :hug:

| .) Eilen poksui, vointi on ihan hyvä. Potkuja satelee pienokaiselta jatkuvasti ja maha senku kasvaa.
rv 22+1 :heart:
 
Heipparallaa taas!

Tuntu siltä et on aika laittaa taas lusikkaa soppaan! :D

Heti kärkeen sanon et olen lähes joka päivä käyny lukemassa täällä tuoreimmat jutut, kuitenkin nuo Jenskuliinin elämäntilanteet on käyny mun silmille kanssa jo pikkasen epäuskottavaksi tekstiksi, ja vieny pikkasen halut kirjotella kuulumisiaan :p


Myös aika hyvin muistissa vimpan viikon sisään gallerian puolella paljastuneet huijausjutut ->laittaa entisestään epäilemään! Eli sorry nyt vaan jos kaikki on totta, siihenki voin vaan sanoa et alkaa myötätunto loppua, vaihtoehtona on lähteä ovesta ulos ja jättää se urpo sinne taakse, ei kuulosta kovin vaikeelta/huonolta vaihtoehdolta kaiken ton tapahtuneen jälkeen! Se siitä.

Ultrassa käytiin taas Paavon kans =) . Nyt ihan Kättärin rakenneultra. Vastasi vielä sen pari viikkoa suurempaa (diabetes), mutta voi oikein hyvin :heart: . Kovasti siellä taas pallit vilkku, ei ollu epäilystäkään, hihhi :D . Reilu 3 viikon kuluttua taas seuraava kasvukontrolli.

Pientä valituksenki aihetta samaiselta reissulta... :( Sain lääkäriksi saman lääkärin jonka kanssa meillä palo totaalisesti kiinni esikoisen odotusaikana *huoh*! Sain sillon alkuun rv 35 ylilääkärin joka sanoi, että jos sikiön kasvu jatkuu samanlaisena rv 37 asti-> synnytys käynnistettävä. Menin kyseiselle kontrollikäynnille, ja kasvu oli todella jatkunut samanlaisena, ja vielä satoja grammoja päälle pahimmankin arvion! Kyseessä oli kuitenkin tällä kertaa tämä tunari lääkäri, joka ei osannut sanoa juuta eikä jaata tilanteeseen. Laitto kotiin ja ajan seuraavalle viikolle. Noh, seuraavalla viikolla hän päätti ottaa lapsivesipunktiota (x2), rampauttaa ktg-käyrällä joka päivä ja lähettää joka kerta kotiin "sydänkäyrät on kyllä aika huonot, mutta tunnustele liikkeitä tarkasti ja jos ei tunnu, niin heti tänne!" :eek: Tuntui kun olisin lähtenyt joka päivä kotiin odottamaan kuoleeko vauva mahaani :'( . Kotona pillitin päivästä toiseen, doppleri mahalla (luojalle kiitos siitä kapineesta :LOL: !). Lääkäri ei sano vieläkään juuta eikä jaata, pojan painoarvio oli jo 4.3kg. Yksi vkloppu ennen maanantaista kontrollia flippasin sitten täysin, kirjotin lapulle kaiken jos hajoan maanantaina käynnillä enkä saa sanaa ulos, preppasin miestä että hänkin sanoo sanottavansa. Maanantai tuli ja menin purkamaan patoni Kättärille, tuloksena verenpaineet 158/92 :LOL: ja järkyttynyt kätilö joka kiikutti minut sen ihanaisen ylilääkärin luokse. Hän sanoi samantien että vauvan on synnytttävä heti, ja käynnistää ei enää voida, painoarviot huiteli neljässä ja puolessa kilossa, vauva oli huonossa tarjonnassa ahtauden vuoksi-> seuraavana päivänä sektioon.
Tästä kaikesta on jäänyt aikamoinen mörkö! Ja nyt sitten sama mulkvisti lääkäri esitteli naamansa rakenne-uä:ssä tulavana lääkärinäni :attn: !!!! Mietittiin että kehtaisiko sitä pyytää lääkärin vaihtoa..? Kellään kokemusta sellaisesta pyynnöstä?

Greddy aika painajaismaiset tulkinnat on neuvolälääkärisi saanut aikaan, onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin :heart: !

Empuuu sieltä samoilta kulmilta Länsi-Vantaaltako haette uutta asuntoa? Mulla on kauhee kaipuu sinne :p . Esikoisen ensimmäiset kuukaudet vietettiin siellä ja jäi jotenkin ne vauvamuistot niihin maisemiin :) . Ja nyt selvisi että Kehärata sukeltaa meidän kotiovelta kymmenisen metrin päästä, alottivat jo sen rakennustyöt, vaihtu pellot ja metsät kaivinkoneisiin ja hirveeseen jyskeeseen, vähän mietitty että miten tässä asumisen käy.. :whistle:

Jouluvalmistelut alottelin jo tämän kuun alussa, friikki mikä friikki :LOL: . Askartelin kortit, leivoin tortut, laitoin jouluvalot jne.. Paljon lahjoja osteltu ja paketoitu, mut kai se kuitenki loppujenlopuks menee siihen viimehetken paniikkiin, hirveessä ryysiksessä!

Hankintoja on tehty jo paljon =) . Ostin heti plussattuani kauhean kasan pieniä ihanuus vaatteita :heart: . Oltiin sitä plussaa odoteltu 8kk ja sekosin B) . Myös kaukalo ostettiin, Gracon Logico S jalustalla. Tuplat ostettiin käytettynä, mutta kuin uudet, Oran tuplat.. Pinnasänky ostoksille mennään ensiviikolla, alotetaan samalla myös makuuhuone rempat, ihanaa =) ! Onko kellään kokemusta pinnasängyistä joissa laskettava/nostettava reuna? Onko tukevia? Sellainen olisi näppärä, saisi oman sängyn viereen se reuna alhaalla ja myöhemmin pohjan ollessa alhaalla, nukuttaminen olisi helpompaa (olen lyhyt ja lähes putoan pinnikseen kun sieltä nykyäänkin esikoista nostelen :ashamed: )...

Sellanen virsi tähän hätään, puolivältiki poksuttiin eilen =) !

Tosi hyviä ultrakuulumisia kaikki saanut kyllä, ei voida olla kun kiitollisia! =)

Sonja&Paavo 20+1
 
sonjasusanna Joo, ihan tuosta reilusti alle kilsan päästä haettiin asuntoa. :) Voipi olla aika todennäköistä, että ei sitä saada. :( Asunnon vaihtona haettiin sitä, SATOlla siis ollaan jo asiakkaina.

Ultrassa käyneille onnittelut, hyviä kuulumisia taitaa olla kaikilla. :)

Kohta kotiin!

rv19+2
 
Yeb
Greddy, mahtavaa että kaikki oli hyvin :hug: Kyllä pelästyisin!

Voi Sun Rise! Todella kurjaa että äitilläsi on alkoholiongelma :/ Mä oon läheltä seurannut mitä anoppi on saanut aikaiseksi kun on miehen lapsuuden ja nuoruuden juopotellut ja hengaillut millon missäkin seurassa. Edelleenkin ottaa usein ja kuinka monta kertaa on sovitut tapaamiset ja kylästelyt peruuntuneet kännin tai krapulan takia.. Inhottavaa! On tuo kyllä pikkuhiljaa vähän parantanut tapojaankin, ehkä lapsenlapsi kuitenkin saa vähän ajatuksiakin heräämään, toivotaan näin! En ole anopille jättänyt tyttöä hoitoon. Kaksi kertaa on ollut meillä hoitamassa, toisella kertaa oltiin poissa vajaa pari tuntia kun käytiin elokuvaa kattomassa ja toisella kertaa oli mun istukkabiopsian yritys, siinäkin taisi pari tuntia mennä. Mutta en tiedä koska koittaa aika esim. yökyläilyille, luottamuksen täytyy olla aika vahva ja sillon ei saa kyllä pitkään aikaan olla ollut mitään krapulaohareita :(

Yeb 21+6
 
r09
Greddy onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. :)
Meillä tehdään suuremmat hankinnat vasta joulun jälkeen. Luultavasti ostetaan uudet vaunut ja mietitty mitä tekis kaukalon suhteen...??
hapsiainen80 "ihana" oli kuulla että joku toinenkin kärsii unettomuudesta, olen ollu tämän viikon saikulla, kun uni ei vaan tule tai sitten kun tulee niin on tosi katkonaista.. Onneks saanut huilata mihin aikaan päivästä vaan. Nyt jännittää jo ensi viikko kun töihin pitäs lähteä.
Meillä isäntä tekee makkari remppaa, jotta mahtuu pinnis ja hoitopöytä paremmin. =)
Maanantaina olisi rakenneultra. JÄNNITTÄÄ =)
Mukavaa viikonloppua kaikille!
r09
 
ro9 Huh, joku muukin on saikkulla unettomuuden takia. Mä pelkään jo ensi viikkoa että mitä tulee kun pitäisi mennä töihin. Jos ei unta tule viikonloppunakaan kunnolla niin jatkan sitten saikkua, mutta tiedän jo etukäteen että pomo repii siinä vaiheessa pelihousunsa. Kuun vaihde on mun töiden kiireisintä aikaa ja pomo joutuu itse tekemään ne jos minä olen poissa... Ja sillä kun on varmasti muutakin tekemistä.

Mä välillä olen miettinyt kanssa voiko tuo Jenskuliinin asia olla provoilua, mutta en usko siihen. Tuollaista on kyllä olemassakin ja tuskinpa kukaan haluaa tänne tuollaista keksiä. Toivottavasti Jenskuliini uskaltaa irrottautua tuosta tilanteesta. Se on vaikeaa ja sattuu varmasti, mutta helpottaa sen jälkeen. Ja uskoisin että se päätös on vain hyväksi, tuskinpa se kihlattu tuosta muuttuu kummemmin.

Se on helppo neuvoa toista, mutta tiedän itsekin kuinka hankalaa on irrottautua jostain. Tuolla aiemmin kun puhuin siitä exästä joka petti niin mietin vuosia sitä eroa. Lopulta kun sen tein niin se oli paras ratkaisu koskaan. Yhteisiä vuosia kuitenkin kertyi lähes 9.

Jenskuliinin pitäisi ajatella nyt sitä tulevaa lasta ja sitä että et saisi stressailla turhia. Elämäsi rauhottuisi varmasti jos pääsisit mahd. nopeasti omillesi.

Mutta nyt piparkakkumausteiden ostoon, haluan tehdä tänään piparitaikinan!

- Hapsiainen ja Herne 22+2
 
Anteeksi että olen purkanu tänne sydäntäni ja sitä että olen vaivannu teitä!!!!! Eipä olis teijänkään ollu pakko mul kirjottaa.... Mulla on nyt muutenkin paskaa niskassa ihan tarpeeksi, joten en tarvi sitä teiltä enään..... kiitos kuitenkin niille jotka ovat koittaneet minua tukea..... Mutta te jotka väitätte jotain muuta ja epäilette mua niin te voitte kattoo peiliin ja miettii itteänne!!!! Mä olen tehnu sitä jo kauan...suosittelen..... ette varmasti ole niin täydellisiä kun annatte ymmärtää.....
heippa vaan teillekkin!!!!
 
jenskuliini sun juttujas on kyl kommentoitu ja sua tuettu ihan uskomattoman paljon täällä.. en voi kieltää etteikö munkin mielessä olis käyny et onko kaikki tapahtumat totta, tuntuu niin uskomattomalta.. oot kyl kokenut kovia, vain itse voit irrottautua tuosta tilanteesta ja alkaa rakentaa parempaa arkea sulle ja vauvalle.

tänne ei kauheena uutta, masu on tainnu pompsahtaa nyt enemmänkin esille, ja liikkeitä tuntuu aina välillä, ei joka päivä.. oon turhankin kärttynen ja kiukkunen ollu, mies on kovilla |O pitää koittaa vähän hillitä itteä.. =)

oon teijän juttuja kyl lukenu vaikka omat kommentoinnit on välillä jääny vähän vähemmälle.. =)

17+4

 
Jenskuliini, älä nyt mieltäsi pahoita siitä, jos joku on epäillyt kirjoituksiasi provoksi. :hug: Asia nyt vain on niin, että kaikki kirjoittamasi kuulostaa varmasti "normiparisuhteessa" elävien näkökulmasta hurjalta - ja jopa osin mahdottomalta. Minä uskon, että tällaisia parisuhteita tosiaan on, mutta olen sitä mieltä kuin kaikki (ainakin melkein?) täällä, ettei tuollaisessa parisuhteessa todellakaan kannata jatkaa. Jos todella pääset irrottautumaan suhteesta, tulet varmasti myöhemmin olemaan todella kiitollinen siitä itsellesi. Ja uskon, että vauvasi on asiasta myös sinulle kiitollinen vanhetessaan, jos asiasta hänelle kerrot. Mutta eipä tässä silti voi muuta todeta, kuin etten itse jaksaisi katsella tuollaista touhua.

Vakuutuksista. Me otettiin esikoiselle vakuutus jo odotusaikana Nordea vakuutuksen kautta ja nyt olis tarkoitus tehdä samoin. Meillä vakuutus on maksanut itsensä takaisin vaikka tokihan aina olisi parempi, jos ei tarvitsisi sairastaa eikä tapaturmia sattuisi.

Olikohan se Jastu, joka kirjoitti lantion löystymisestä. Minä uskon, että minulla kävi esikoisen aikaan niin, ainakin itsellänikin täsmäsivät kaikki oppaiden tekstit omiin tuntemuksiini. Minulla on myös todettu yliliikkuvat nivelet normaalistikin, eli on hyvin todennäköistä, että tulen kärsimään samoista vaivoista nytkin (tai kärsin jo, kun tuo ärsyttävä iskias tuli kylään).

Nyt viikonlopun viettoon.

Piipa rv 20+4
 

Yhteistyössä