Iltoja.
Jenskuliini kyseli rintaliiveistä, mulla esikoisen aikaan kasvoi kaikkein eniten kuppikoko, ja maitoakin tuli viikolta 17 saakka niin, että liivinsuojia piti käyttää. Kakkoselta kasvoi vain sen verran, että tyhjän oloiset rinnat täyttyivät, maitoa ei odotusaikana tullut. Nyt kolmosta odottaessa rinnat ovat kasvaneet samaan tapaan kuin kakkosen odotusaikanakin, eli yhtä kuppikokoa suurempiin olen vaihtanut, ja saattaa olla, että piakkoin täytyy vaihtaa myös ympärysmittaa suuremmaksi, jotenkin ahdistaa välillä rinatakehässä. Tai sitten mun täytyy vaan luopua kaarituista. :snotty: :/ Imetysaikana en ole kaarituellisia voinut käyttääkään, painoivat joka paikasta ihan liikaa. Imetysaikana se kuppikoko sitten tosiaan vasta kasvaakin, ainakin mulla, huoh, pelolla jo odottelen niitä valtavia meijereitä, en tunne oloani ollenkaan itsekseni sellaisten kanssa. Vaan, aika aikaa kutakin, vauvan vuoksi sitä imetetään, eikä oman ulkonäön vuoksi. Molemmilla aiemmilla kerroilla olenkin täysimettänyt sen puolivuotta, ja sitten kiinteiden ohella esikoista 15kk, ja kakkosta 14kk. Ainakin vuoden ikään on tälläkin kertaa tähtäys. Meillä myöskään kumpikaan edellisistä ei ole koskaan huolinut tuttia, joten tuttinakin olen saanut välillä toimia... Niin, tuttipullokaan ei ole meidän ipanoille kelvannut, tai ehkä en vaan ole osannut pullolle opettaa. No, eipähän ole sitten tarvinnut pullosta koskaan vierottaa, eikä imetysajan sitovuus ole minua koskaan haitannut, ei mulla ole sellaisia pakollisia menoja ollut, joihin en olisi voinut vauvaa mukaan ottaa.
Tulipas imetysvuodatusta. Heh.
Empuu ja muutkin rokotteen saaneet. Mulla kesti viime viikolla kipu käsivarressa 3 päivää, 4. yön jälkeen kipu vaan oli poistunut. Mustelma näkyy edelleen, muttei ole kipeä ollenkaan. Nyt meillä pikkupotilaalla 3. päivä rokotteen jälkeen menossa, ja jalka edelleen kipeä, punainen kohta jalassa alkaa vaalentua, joten josko se kipukin siitä lakkaisi.
Kovasti on mulla ollut väsymystä päällä, saisi jo se energinen keskiraskaus tulla ja viedä mukanaan. Päiväunia olen onneksi saanut nukkua parina päivänä, eilen, uskomatonta kyllä, nukkui päiväunia molemmat lapset, ja käytin ajan hyödyksi minäkin. Muulloin olen saanut nukkua vasta kun mies on tullut töistä, eli illansuussa. Supistuksetkin vaivaavat jo, ja kävellä ei voi enää ollenkaan samaan tahtiin kuin vielä viikko-pari sitten. Tänäänkin kun "hieman" kiireellä paineltiin kakkosen kanssa kärryillä esikoista kerhosta hakemaan, oli pakko pysähtyä vähän väliä hengähtämään. Oltiinkin sitten jonkin verran myöhässä lopulta. Pakko kai vaan alkaa varaamaan kaikkeen aikaa reilusti aiempaa enemmän, mitenhän sekin onnistuu...
Huomenna mennään kakkosen kanssa 3v-neuvolaan, saa nähdä suostuuko meidän tempperamenttinen jästipäämme mihinkään yhteistyöhön. Eilen oli hammaslääkärintarkastus samalla neitokaisella, isin kanssa kävi, eikä tyttö suostunut edes suutaan avaamaan...
Bliss ja pikkuinen 17+6